Koiran haukkuminen ei ole kuin linnun laulua

Anonyymi-ap

Suomessa on näitä haukkujia aivan liikaa pilaamassa rauhallisuutta ja levollista äänettömyyttä. Maaseudulla ei noista elukoista haittaa ole, siellä on tilaa.

Suomihan on siitä omituisten nuorten aikuisten maa, että nämä ottavat koiria kuin "lapsikseen" eli usko tulevaisuuteen viedään kokonaan, tällä kansalla ei ole siis tulevaisuutta, koska ei synny lapsia tittyä vähimmäismäärää, joka olisi vuositasolla 50-60 000 lasta.

Nyt se jää taas tuonne 40 000 paikkeille. Planeettahan ei sillä pelastu, että vähäväkinen suomalainen ei lisäänny, mutta sillä voisi pelastua, jos Intia, Afrikka ym:t tietyt kansat ottaisivat sen tason, mikä miedän kääpiökansalla on, jonka viherterroristit kuvittelevat olevan keskeistä, että Suomelta lähtee syntyvyys ja työpaikat !

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja ärsyttää katsella tienreunustoja, joissa ei nykyään ole lapsia leikkimässä lumikasoissa, vaan koiria kuseskelemassa ja paskomassa.

      Ei tällainen ole elämää ja tulevaisuus uskoa tuovaa näkyä.

      Se, että ei halua lapsia tällaiseen maailmaan on = ei uskoa vaan masnnusta.

      En kehota lopettamaan jo tuotantotehtaista otettujen koirien elämää kesken vaan kannustan siihen, ettei niitä oteta enää nuista kuin palveluskäyttöön ei perheen jatkeeksi kuin lelua tai korvikkeeksi kuin ihmislapseksi.

    • Anonyymi

      Samoin näitä heikkohermoisia elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä.

      • Anonyymi

        Nykyään ne laitetaan hallitukseen, jossa ne samalla saavat monet muutkin kyllästymään elämäänsä.


    • Anonyymi

      Jos ei ääniä kestä kannattaa puhkoa korvat tai ripustaa itsensä narun jatkoksi.

    • Anonyymi

      Aloittajalla on heikot hermot. Pari haukkua ei minua haittaa.

      • Anonyymi

        Ei minuakaan haittaa, jos itse paukuttelen. Jonkun toisen tekemät yllätyspaukut tai jatkuva paukuttelu on sitten toinen asia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1602
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      44
      1048
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe