200 kansanedustajaa suomessa on liikaa

Voitaisiin tosiaan vähentää neljissä seuraavissa vaaleissa 20 per kierros. Ei siinnä demokratia tai päätökset huononisi.

160 riittää.

Niinmutta! ”Hyyvää i iiltaa, hyyväää i illtaa itsekullekkin säädyylle…”
Juhlistetaan Antti Kaikkosen upeaa työtä pienellä hirteehishuumoripläjäyksellä.

Feministit, pohjoismaiden kunniakansalaiset, älkää loukkaantuko tästä. Ainakin suomalaisina naisina te olette meille rakkaita. (Täh?... grr grrrr, rakastaako se muitakin naisia? grrrr, -polyamoriaa--sika?!” -kyselee feministi ja katsoo peiliin. ”Kerro kerro kuvastin…? )) Kenelläpä ei hermot keittäisi näinä vaikeina aikoina.))

Suuret kiitokset Antti Kaikkoselle Suomen Natohankkeiden keskeisenä toimijana.

Nyt on siis hetki aikaa valvoa öitä isyys”lomalla”? Vastasyntyneen lapsen kanssa öisin valvominen on raskasta vanhemmille. Muistan itsekin kun raskaan työpäivän jälkeen kolikkivauvalle piti lähteä keskiyöllä tuttia hakemaan kahdeksan kilometrin päästä. Ja aamulla oli oltava taas aikaisin töissä. Aloin saada sydämen rytmihäiriökohtauksia ja paniikkikohtauksia silkasta ylirasituksesta. Myöhemmin ne tosin sitten paranivat. Mutta siihen meni aikaa vuosia. Gentlemannimiehiltä odotettiin ja moderneilta miehiltä nytkin kattavaa palvelua perheen hyväksi 24/7. Tosimies on nykykulttuurissa sekä feministi naisenpalvoja, että ”metsästäjä”; -perheelle valkoisen GLS mersun ja ökytalon. Muuten tulee feministiltä ainakin henkisesti ”turpaan”, ennen avioeroa, ja entisen ihanan morsiamen muututtua huutavaksi pomoksi ja akaksi, ja jakosuhteet puoliksi, ja elinkautisen verran elatusmaksuja... Lapsille isästä entinen ihana morsian antaa luuserikuvan ja rikollisen ja sitten eikun toista saalistamaan. Sen sai tuta myös Caribbean merirosvo, joka tosin ”ihme kyllä” todellinen ihme, voitti oikeusjutun ”meripihka” feministiä vastaan. No, poikkeus vahvistaa säännön. Tai no, oikeuslaitos ei ollut niin feministisoitunut niin kuin ns. näennäisoikeusvaltioissa; vastaajan oikeusturvasta ja objektiivisesta totuudesta ns. riippumattomissa intersubjektiivisissa feministidiktatuureissa / feministinäennäisdemokratioissa.

Hapanta hymyä huuleen vaan kaikille feministeille! Miksi hapanta? No, yleensähän feministin hymyn taustavire on tosin hapan, ynseä, ylpeä ja ylimielinen, mutta se on myös kyynärpäätaktinen, valehteleva, ilkikurinen, vahingoniloinen ja pahansuopa kuin pikku My:llä. Mutta tässä vaikka siksi, että palvelija / mies lähti ja hirveä määrä ns. miestentöitä ”näinä vaikeina aikoina”, lumityöt mukaan luettuna, jäävät tekemättä. Ainakin jos nainen ei ole ns. ”hyvä jätkä”. Tai ainakin kunnes uusi ”hyväksyttäväsi” Valkoisen GLS -mersun ja ison ökytalon omistava miespalvelijakandidaatti koputtaa ulko-ovelle, kumartaa nöyrästi, mutta herrasmiesmäisesti ja antaa ison nipun hehkeitä ruusuja suklaarasian kera. –Voi poloista miestä. Pian hänkin, korvat ja hermot punaisina, masentuu ja alentuu feministitalojohtajan jalkojen juureen, ”osoittautuu luuseriksi” ja auto ja talokin olivat osittain velkana, eikä uusi mies tarjonnutkaan Caribbean Island -jännityskokemusmatkoja shamppanjalasin ja jumalattoman elämän nautintojen hetken hekumallisissa muodoissa. Ei tehnyt häntä onnelliseksi ja vienyt naista edes seurapiireihin ja gaalaillallisille. Feministi ei koskaan ajattele, että hänellä olisi velvollisuus tai tarve tehdä mies onnelliseksi?!

”Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskintaa. Kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon.” -Kuuntele tuo laulu Youtubesta ajatuksen kanssa.

Mutta Kaikkonen on oikeasti ansainnut ison ruusukimpun ja kunniallisen halauksen maailman kauneimmalta ja ihanimmalta enkeliltä. Mutta vainko tässä ajassa? Olisiko Antin hyvä jo muistella aikoja kun hänkin oli pappia kyydissä. Pappi kertoi totuuden sanoja iankaikkisen elämän toivosta ja Jumalan rakkaudesta, joka on kaikkea ihmisen ymmärrystä ylempi, armollisempi ja jalompi. Siunatkoon Jumala myös sen papin elämää ja olkoot hänellekin armollinen. Sitä me jokainen loputa enimmin tarvitsemme. Syntiset kun kaikki loppujen lopuksi olemme.

Presidentin joulutervehdystilaisuudessa muistaakseni Cantores Minores poikakuoro lauloi ”En etsi valtaa, loistoa. En kaipaa kultaakaan. Mä(a) pyydän Taivaan valoa ja rauhaa päälle maan…” Ja tyttö/naiskuoro lauloi myös kauniin ruotsinkielisen kristillisen joululaulun: ” Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus…” (Teräsniska Aisi304?)
Jumalan kunnioittaminen ja rakastaminen on sivistyneen yhteiskunnankin korottaja ja suuri onni. Se luo sisäistä ja ulkoista rauhaa ja näin joulun aikaan sydämiin ihanaa, pyhää, Joulun tunnelmaa.