Juha Itkonen: Suomalaisia kuolee ennätysmääriä, mutta kiinnostaako ketään?

Anonyymi-ap

Hyvä Blogi.

Näitä alkaa nyt tulla. Voi suorastaan tuntea paniikin, joka nousee THL:ssä ja STM:ssä. Siellä ajatellaan nyt, jos ollaan vaan ihan hiljaa, niin kaikki unohtaa ja tämä paha uni poistuu.

Koronakuolemia on vähätelty väittämällä, että kuolleilla vain sattui olemaan korona, mutta todellinen syy oli jokin muu. Ylikuolleisuus on lahjomaton mittari, joka ei riipu koronatesteistä tai kuolemansyyn määrityksistä. Siitä tosiasiasta ei pääse eroon, että suomalaisia kuolee nyt poikkeuksellisen paljon.

Kuolleisuuden lisääntymisen vuoksi suomalaisten elämä lyhenee. Vastasyntyneen elinajanodote putosi jo vuonna 2021 ja putoaa varmasti vuonna 2022. Elinajanodote on yksi keskeisimmistä hyvinvoinnin ja elintason mittareista.

Annetaanko tilanteen jatkua samanlaisena myös vuonna 2023, vai tehdäänkö asialle jotain? Minä en ole epidemiologi eikä minulla ole esittää ratkaisuja. Kysyn vain, pitäisikö asiasta sentään keskustella? Pitäisikö asiantuntijoiden esitellä vaihtoehtoja ja pitäisikö päättäjien perustella arvovalinnat, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen?

Muutaman viikon päästä valmistuu virallinen tilasto vuonna 2022 kuolleista ja tosiasiat näkyvät kirkkaana. Toivottavasti viimeistään silloin tämä outo hiljaisuus asiasta murtuu.

Juha Itkonen

https://www.taloustaito.fi/blogit/juha-itkonen/suomalaisia-kuolee-ennatysmaaria-mutta-kiinnostaako-ketaan/#ccfd2f20

34

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rokotteet tappaa nyt. Vaikea siinä on kauheasti selitellä. Varsinkin kun niitä on suositeltu.

    • Anonyymi

      Rokotevastaisten huuhaahörhöjen on vaikeaa ymmärtää, että heidän asiaton ja vainoharhainen öyhötyksensä ei tosiaankaan kiinnosta ketään.

      Faktat kiinnostavat, mutta niitä rokotevastaisilla ei ole, eikä ole koskaan ollut.

      • Anonyymi

        Ylikuolleisuus on fakta, jota ei voi puhua valkoiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylikuolleisuus on fakta, jota ei voi puhua valkoiseksi.

        Korona on TAPPAVA TAUTI!
        Rokottamattomilla ja monisairailla suurin mahdollisuus saada korona, josta eivät selviä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylikuolleisuus on fakta, jota ei voi puhua valkoiseksi.

        Siitäpä vaan esittämään ne faktasi ylikuolleisuuden syistä.
        Mutta eihän sinulla ole mitään.


    • Anonyymi

      Korona uhoojat innoissaan. Kukaan ei muista minkä ikäisiä ovat ne suuret ikäluokat jotka joskus kuolevat. No ei kai ne vielä, elävät varmaan satavuotiaiksi. Eihän muuten voida kaikesta syyttää koronaa.

      • Anonyymi

        Blogista lainattua. Tiedoksi, että kuolleisuus on pysynyt vuosittain hyvin samanlaisena.

        Statiopaatti saattaa katsoa lukua ja vähätellä, että uhrit olivat vanhoja ja olisivat kuolleet pian muutenkin. Vain sosiopaatti sanoisi saman kasvotusten kuolleen läheisille.

        Eikä kyse ole vain eläkeläisistä, vaan myös lapsia ja työikäisiä on kuollut odotettua enemmän. Vain teini-ikäisiä on kuollut poikkeuksellisen vähän.

        Koronakuolemia on vähätelty väittämällä, että kuolleilla vain sattui olemaan korona, mutta todellinen syy oli jokin muu. Ylikuolleisuus on lahjomaton mittari, joka ei riipu koronatesteistä tai kuolemansyyn määrityksistä. Siitä tosiasiasta ei pääse eroon, että suomalaisia kuolee nyt poikkeuksellisen paljon.


      • Anonyymi

        Ison ikäluokat ovat vuosina 1946-64 syntyneet. Heistä vanhimmat ovat vasta 75-76 -vuotiaita. Suomalaiset elävät keskimäärin yli kahdeksankymppisiksi. Siis elivät. Ennen geenimuuntelukoetta.


    • Anonyymi

      Ei uskaltanut vielä sanoa suoraan. Johtuu rokotteista. Näin ajattelee kuitenkin.

    • Anonyymi

      Kattokaapa Ruottin ja Suomen lukuja 2020 - 2022.
      Suomessa homma hoidettu hienosti

      • Anonyymi

        Justiinsa joo. RUOTSISSA ON KUOLLUT KORONAAN ainakin 21600 ihmistä.

        Suomessa koronakuolemia vajaat 8000.


    • Anonyymi

      Ka ei haittaa, jätin piikit ottamatta, ihmetelly turhaa hysteriaa. Sanonta heikot sortuu... on niin totta.

      En halua mitenkään lesoilla, mutta haistoin palaneen käryn jo maaliskuussa 2020, tiesin jo silloin, että kysessä on lääkeyhtiöiden varainkeruu 🤭

      Ja kuinka oikeassa olinkaan taas.

      • Anonyymi

        Onnittelut. Sinulla on viisautta.


      • Anonyymi

        Pysy poissa koronalsisten seurasta ja pysyttele koronatta.

        Useimpien on pystyttävä liikkumaan julkisilla kulkuneuvoilla ja julkisilla paikoilla, joten vain otetut rokotteet voivat suojata vakavalta koronalta.
        Kaikki annetut rokotteet olen ottanut ja onnekseni en ole saanut koronatartuntaa lievänäkään.
        Pestään vaan edelleenkin usein käsiä ja pysytään sairaana kotona.


    • Anonyymi

      Monia vähän taitaa harmittaa kun menivät maailmanlaajuiseen juksaukseen.

      • Anonyymi

        Harmittais, jos en olisi ottanut rokotuksia.
        Mutta minä luotankin lääketieteen asiantuntijoihin enkä rokotusvastaisiin hihhuleihin ja somelaisiin.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Paine kasvaa meillä ja muualla. Tuskin Suomesta lähtee ekana homma aukeamaan. Ensiksi ulkomailla homma myönnetään. Sitten leviää kulovalkean lailla kaikkiin maihin.Tulee hirveät peijaiset kun tajutaan mitä on tullut otettua itseensä ja ehkä laitettua lapsiinsa.

      • Anonyymi

        Kymmenkunta vuotta sitten meni lääketeollisuudella sikaflunssan kanssa tienestit vähän perseelleen, mutta nyt asia korjaantui yli odotusten.


    • Anonyymi

      Nyt jos on oikein kovan luokan kaveri, niin kirjoittaa blogin ylikuolleisuudesta. Miehisyys ei kuitenkaan riitä kertomaan mistä se johtuu.

      • Anonyymi

        Joillekin näyttää tulevan isona yllätyksenä, että yli 70 vuotiaat kuolevat. Se on yksityinen tragedia. Elämän tosiasioihin kuuluu, että pandemiat niittävä vanhoja ja perussairaita. Joko korona tappaa tai sitten perussairaus sairaanhoidon ylikuormituksen vuoksi.

        Ei välttämättä edes siksi, ettei olisi hoidettu. Vaan joskus myös siksi, ettei uskallettu edes hankkiutua hoitoon. Erikoissairaanhoidossa oli aika väljää pahimman pandemian aikana. Isoja tutkimuspaketteja sai lyhyellä varoitusajalla.


    • Anonyymi

      Voishan sitä katsoa onko ylikuolleissa rokotetut suhteessa yliedustettuina. Taitaa olla liian kuuma peruna.

    • Anonyymi

      nyky ajan korona rokotetta voi verrata toisen mailman sodan keskitys leideihin, ulko puoliset ei tienneet mihin ihmiset kuoli,

      • Anonyymi

        Opettelisit kirjoittamaan!


    • Anonyymi

      Nyt thl ja stm on korostetun hiljaa rokotteista. Vaikeahan sitä on suositella tappavaa rokotetta. Suosittelisitko itse läheisillesi?

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen tilanne noiden miljoonien piikkien kanssa.


    • Anonyymi

      Päättäjät ovat koprofiilejä joita ei ulosteiden lisäksi kiinnosta mikään muu.

    • Anonyymi

      Parilla tutulla tullut ruusu jouluna kasvoihin. Tuskin sattumaa.

    • Kerrankin näen jonkun viisaan ja empaattisen ihmisen täällä🥰

    • Anonyymi

      vähän kuin loppo uusi numero,

    • Anonyymi

      Totuus ei pala tulessakaan.

    • Anonyymi

      Tähän asti kuollut kaikki,onko joku muuttunut?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe