Ja tietenkin pestään kädet, ennen syöntiä ja --- ja --- sitten myöhemmin se ulostuu.
Mitä siinä ruassa on hyvää, voi valita tälle elämälle, ja elimistölle positiivisen ja hoitavan tavan syödä, josta kiittää Elämän antajaa.
Eihän tämä ole uskovaisuudessa lakihenkistä, sillä vapaassa uskossa, syö kaikkea, vaimolla oli avanne- paksusuolisyövän takia, itsellä kahdet suuret suolistoleikkaukset, oli paksusuoli avanne ja hyvin työläs ohutsuoliavanne sen jälkeen.
Molemmat on poistettu. Sydän on ohileikattu, nyt vajaatoiminen ja munuaiset vajaatoimintaiset. Elämässä harrastettu liikuntaa ja työ oli fyysiesti vaativa - 165 cm ja paino 68kg. Siitä mentiin.
Eli syötiin kaikki mikä kiinni saatiin. Punainen liha oli grillattuna, paistettuna, keitettynä, jauhettuna jne. ruokalistalla.
Olisipa uskovaisuus ollut hieman opettavaisempi kehon suhteen, kun olemme Luojan kädestä lähteneitä. Ei lakihenkisesti, vaan miettien, mikä on sopivaa, että tämä ruumis olisi, vai pitäisikö vielä sanoa, keho, ottaisi ei niin verisuoniin ja suolistoon ongelmia, vaan se ulostus tulisi riittävän usein, ja suoliston bakteerikanta olisi terve.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. "syökää kaikkea, --- on ymmärrettävä järkevällä tavalla, ennenkuin kirurgin veitsi korjaa tätä oman järjen käyttöä laajemmin.
https://www.chabad.org/search/results.asp?scope=323440
En tiedä, onko tuosta hyvää suuntaa, onhan heillä monen vusituhannen perintö kansana.
Kun hyvää syö, kiittää Herraa, syö kunniaksi, että on saanut elävän kehon.
Anonyymi-ap
1
87
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1634934Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121499
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s81143Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739