Helluntailaisten syntikäsitys ja syntikäsite on todella pimeydestä lähtöisin.
Helluntailaisuudessa syntinä pidetään vain ihmisen itsensä tekemiä lahkon itsensä synniksi määrittelemiä tekoja.
Helluntailaisuuden harhainen syntikäsite.
19
75
Vastaukset
- Anonyymi
Syntiinlankeemuksen eli perisynnin kiroukset ja seuraukset helluntailaiset kieltävät kokonaan.
Room. 5:12 Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]
Syntiinlankeemus eli perisynti on kollektiivien kaikki ihmiset sisälleen sulkeva synnin muoto, jonka hellarit kieltää kokonaan.
Yhden ainoan ihmisen tottelemattomuuden teko teki kaikista ihmisistä syntisiä.
Vanhempien ja esivanhempien syntivelka neljä sukupolvea taaksepäin tulee maksuun aina tavalla tai toisella. Vaikka synnin tekijä saisi synnin anteeksi, niin synnin seuraksena tuleva rangaistus pannaan aina täytäntöön.
Kyse on ns. Jumalan säätämästä oikeudenmukaisuuden hengellisestä laista, mikä on voimassa riippumatta siitä, minkä liiton aikaa kulloinkin eletään.
3. Moos. 26:40
Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan.
"Jo kantaisäsi teki syntiä, johtomiehesi luopuivat minusta,
sinun ruhtinaasi häpäisivät minun temppelini. Siksi minä annoin Jaakobin tuhon omaksi, Israelin kaikkien herjattavaksi."
Synnin rangaistus voi kohdistua siis koko ihmiskuntaan, koko valtioon, koko kaupunkiin, koko sukuun, koko perheeseen jne. Jumalan päättämän mukaisesti.
Jer. 11:11
Sen tähden Herra sanoo: "Minä tuon heidän päälleen onnettomuuden, ja sitä he eivät voi väistää. Silloin he huutavat minua avuksi, mutta minä en kuuntele heitä. [Ps. 18:42 ]
Jer. 32:23
"Mutta kun he olivat tulleet tähän maahan ja ottaneet sen haltuunsa, he eivät enää kuunnelleet sinua eivätkä eläneet lakisi mukaan. He eivät tehneet mitään, mitä sinä olit käskenyt heidän tehdä. Siksi sinä annoit tämän onnettomuuden kohdata heitä.
Jer. 6:19
Kuule, maa! Minä tuon onnettomuuden tälle kansalle -- se on seuraus sen omista pahoista ajatuksista. Se ei ole totellut minun sanojani, ja lakini se on hylännyt.- Anonyymi
Sairaudet ja kuolema on Raamatun mukaan synnin seuraus ja palkka.
Paha äkkikuolema kohtasi niitä miehiä, jotka puhuivat väärin luvattuun maahan menemisestä ja pääsemisestä. (vrt. Ylivainon kuolema vain 62-v. ikäisenä)
Raamattu tuntee synnin vuoksi tulevan sukukirouksen.
Yleinen rangaistus synnin teoista on lapsettomuus, eli Jumala kieltää perillisten syntymisen.
2. Sam. 12:13
Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.
2. Sam. 12:15
Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.
18 Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairaudet ja kuolema on Raamatun mukaan synnin seuraus ja palkka.
Paha äkkikuolema kohtasi niitä miehiä, jotka puhuivat väärin luvattuun maahan menemisestä ja pääsemisestä. (vrt. Ylivainon kuolema vain 62-v. ikäisenä)
Raamattu tuntee synnin vuoksi tulevan sukukirouksen.
Yleinen rangaistus synnin teoista on lapsettomuus, eli Jumala kieltää perillisten syntymisen.
2. Sam. 12:13
Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.
2. Sam. 12:15
Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.
18 Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli.Parhamilaiset eli helluntailaiset yrittävät heittää roskiin koko Vanhan Testamenti,
joka on täynnä varmasta Juman itsensä sanomia asioita. "Herra sanoi"....
Jeesus ei muuta lukenutkaan kuin Vanhaa Testamenttia.
Eikä kumonnut sieltä pienintä piiruakaan.
4. Moos. 14:18
'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhamilaiset eli helluntailaiset yrittävät heittää roskiin koko Vanhan Testamenti,
joka on täynnä varmasta Juman itsensä sanomia asioita. "Herra sanoi"....
Jeesus ei muuta lukenutkaan kuin Vanhaa Testamenttia.
Eikä kumonnut sieltä pienintä piiruakaan.
4. Moos. 14:18
'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.helluntailaiset on hylänneet Vanhan testamentin, ainoa mikä sieltä Vanhan testamentin kirjoituksista on helluntailaisuudessa "voimassa"
= "tuokaa täydet kymmenykset minun huoneeseeni"
syntiasia on "mitätöity" , ei mukamas perisyntiä . . .
Vanhan liiton kymmenykset kuitenkin on "voimassa . . .
"syntiaasia" "mikä lihasta on syntynyt on liha" Joh: 3:
"eivät ne , jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne
luetaan siemeneksi" Room: 9: 8
helluntailaisuudessa ei tunnusta edes Uuden testamentin kaikkea sanaa, mitä Jeesus
sanoo . . .
"
- Anonyymi
Kun ihminen kastetaan lapsena oikealla kastella ja hänen puhtaaseen sydämeen virtaa aito Pyhä Henki, niin mikään muu ei sen jälkeen ole syntiä kuin lahkolaisuus. Sitä vastaan tule taistelle yön ja päivin. Kaikki muu synnit on sovitettu ja unohdettu eikä niistä ole huolta. Vain lahkolaisuus painaa mieltä.
- Anonyymi
Paavali sanoo ihan suoraan, että helluntailaisuuden kaltainen lopun ajan lahkolaisuus on ihmisen kadottava synti, johon ei ole enää mitään lääkettä, koska lahkoihin liitytään oman päätöksen perusteella ja siellä lapsien kastamien kristityiksi estetään kaikella valheen voimalla ja viekkaudella ja kirotaan koko Kristuksen kuoleman ansio eli syntien sovitus kasteessa.
lue: Gal.5;1,20 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali sanoo ihan suoraan, että helluntailaisuuden kaltainen lopun ajan lahkolaisuus on ihmisen kadottava synti, johon ei ole enää mitään lääkettä, koska lahkoihin liitytään oman päätöksen perusteella ja siellä lapsien kastamien kristityiksi estetään kaikella valheen voimalla ja viekkaudella ja kirotaan koko Kristuksen kuoleman ansio eli syntien sovitus kasteessa.
lue: Gal.5;1,20Lapsen uskosta ja Kristityksi kastamisesta luopuminen on paha synti.
Hepr. 6:6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
- Anonyymi
Vauvakastetuille ei mikään ole syntiä.
Suomi on Sodoma.- Anonyymi
Factatietoa Amerikan mantereelta.
Helluntailiikkeen perustaja Charles Fox Parham vietiin vankilaan sai syytteen sodomiasta.
- Anonyymi
Kyllä se on selvä kuin vesi, että lahkolaisuus on ainut synti kritikunnassa. Ja tietyisti sen mukanaan tuoma hurmahenkisyys ja kaikki muut mitä siihen voi keksiä. Ne ovat kuoleman syntejä joita ei saa anteeksi ja jotka yksin tuovat tuomion. Kaikesta muusta selviää eikä niitä tarvitse edes laskea. Edellyttäen tietenkin, että on oikein kastettu siten että on ollut täysin puhdas synnistä tunnustettu sydän mihin Pyhä Henki on tullut asumaan. Se on turvasatama, jota ei uhkaa kuin lahkolaisuus.
- Anonyymi
Vauvakastetut lahkolaiset ovat syntisiä.
Ja se näkyy! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vauvakastetut lahkolaiset ovat syntisiä.
Ja se näkyy!Useamman kerran kylvetetty himoitsee taas vauvoja
Syntinen se on ja sen näkee
- Anonyymi
ei ole mentaalivaivaisista puutetta tässä avohoitolassa nimeltä suomi.
- Anonyymi
Sen näkee käkätyksestä
- Anonyymi
Uskovat tekevät käännytystyötä jumalattomien hyväksi häpäisemällä itse itsensä.
- Anonyymi
suomi24 on osallinen kiihottamiseen kansaryhmää vastaan. Ylläpito on suurin yksittäinen aloitusten tekijä ja kommenttien lähettäjä. Lähes kaikki ylläpidon kautta palstalle postatut kommentit sisältävät vihapuhetta ja panettelua ja solvaamista ja valheellisia väittämiä.
- Anonyymi
Olet vaarallisella tiellä. Antikristuksen aika heräät. Tee parannus heti.
- Anonyymi
antikristuksia ollut jo alkuseurakunnan ajoista lähtien, ja nyt ne vaan lisääntyy,
"nyt onkin monta antikristusta ilmaantunut",
etkö huomaa . . .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743330
- 2012872
- 252720
- 492648
- 212534
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412365Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101833Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241767- 371640
- 181496