Ihmisen erityisasema tässä Maailmankaikkeudessa

Anonyymi-ap

Uskonto sanoo, että ihminen on muiden eläinten yläpuolella, koska hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Ihmisen tehtävänä on siten kaitsea ja pitää huolta muusta luomakunnasta.

Tietysti tämä näkemys on virheellinen, koska jo Darwinin ajoista lähtien on tiedetty, ettei ihmistä Raamatullisessa mielessä luotu vaan kehityimme muista kädellisistä apinalajeista vuosimiljoonien kuluessa.

Edellinen tieteellinen fakta on johtanut siihen, että joukko luontoihmisiä on alkanut pitää ihmistä "vain" eläimenä. Ihminen olisi siis yhtä arvokas kuin muutkin eläimet ja ihmisen osaksi jäisi omien lajityypillisten tarpeidensa tyydyttäminen. Sellaistenkin, kuten raivokas lisääntymisvietti, aggressiivinen oman reviirin puolustaminen ja ahneus omia itselleen aina vaan lisää resursseja, jotka tuovat nautintoa.

Myös yllä mainitun lähestymistavan voi nähdä virheellisenä, koska ihminen ei ole "vain" eläin muiden joukossa. Ihminen on hyvin epätyypillinen eläin. Voitaisiin jopa sanoa, että ihminen on luonnonoikki. Eroamme niin paljon muista eläimistä, ettei meidän lajittelu samaan kategoriaan välttämättä ole edes mielekästä. Mikään muu eläinlaji ei ole kyennyt kehittämään kulttuuria ja teknologiaa siinä missä ihminen. Ihmisen aivot ovat ruumiinpainoon nähden isoimpien joukossa ja ihmisen kieli monimutkaisin koko eläinkunnassa. Vain ihminen on käynyt muilla taivaankappaleilla Maan lisäksi. Ihminen on kaikkein sopeutuvaisin laji.

Voisi siis ajatella, että ihmisellä on kuin onkin erityistehtävä muiden lajien joukossa, koska emme voi kiistää sitä tieteellistä tosiasiaa, että olemme ainutlaatuisia eläinlajien joukossa. Mikä siis olisi ihmiskunnan tehtävä?

Kenties ihmiskunnan tehtävä on taata muun elämän selviytyminen, sillä ilman ihmistä se ei tule selviämään. Aurinko muuttuu vanhetessaan yhä kuumemmaksi, kunnes se lopulta kärventää Maapalloa niin, ettei täällä elä enää mikään. Maailmanloppu voi toki tulla muussa muodossa jo aikaisemmin, mutta samat tosiasiat vaikuttavat. Ihmisen lisäksi yksikään muu eläinlaji ei kykene pelastamaan itseään maailmanlopulta.

Ihminen kykenee, koska ihmisellä on ainutlaatuinen kyky kehittää teknologiaa, jonka avulla ihminen kykenee siirtymään pois tältä pallolta muille taivaankappaleille. Ihminen voi siis ottaa mukaansa myös muuta elämää Maasta ja siten taata sen selviytyminen. On kiistämätön tosiasia, että maapallon elämä voi selviytyä ainoastaan ihmisen avulla. Ehkä ihmisen osa on taata sen selviytyminen, kaiken muun lisäksi.

Yllä oleva selityskään ei toki ole täydellinen, mutta se on kertaluokkaa vahvempi kuin muut raamatulliset ja evolutionaarisiin yksinkertaistuksiin perustuvat selitykset, koska se ei kiistä niitä tosiasioita, joihin me päivittäisessä elämässä törmäämme.

Loppuviimeksi kysymys ihmisen osasta lienee filosofinen. Se on hyvin lähellä kysymystä elämän tarkoituksesta, joten ehkä ihmiskunnallakaan ei ole mitään tarkoitusta. Silti on mielenkiintoista tajuta kuinka ainutlaatuisia me olemme maapallon lajien joukossa.

15

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamatun ja muiden uskonnollisten teosten alkeellinen elämänselitys on vienyt meidät harhapoluille kun etsimme lajimme olemusta, tehtävää ja mahdollisuuksia maailmankaikkeuden mittapuussa.
      Kovin paljon pitemmälle ei ole päässyt vielä tiedekään vaikka lajina kehityksemme on ainakin jollakin tasolla selvitetty kuten myös anatomiamme ym.
      Olemme lajina yksin ottamassa vastaan maapallon tulevia vastoinkäymisiä. Muilta evoluution synnyttämiltä lajeilta saamme vain epäsuoraa tukea tehtäväämme (ravinto, ilmastonkehitys jne.).
      Sekään ei pitkässä juoksussa hoidimmepa leiviskämme hyvin tai huonosti, jossain vaiheessa kaikki lähtee uuteen alkuun bakteeritasolta jossain muualla.
      Ei näillä eväillä elämäntarkoitusta kannata kovin tosissaan pohtia.
      Evoluutio, mihinkä mekin lajina saumattomasti kuulumme, on samanlainen jatkumo maailmankaikkeudessa kuin tähtien tuhoutuminen ja uudelleensyntyminen

    • Anonyymi

      Tieteellisesti tarkasteltuna ihmislaji ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Avaajan mainitsemia ansioita toki on ja ihmiskunta on hyvin menestynyt muihin nykyisin eläviin lajeihin nähden. Maapallolla on kuitenkin ollut muitakin hyvin menestyviä eläinlajeja, esim. dinosaurukset. Määrissä mitattuna lienee muurahaislajeilla erittäin menestyksekäs historia.

      Avaaja syyllistyykin antrooppiseen harhaan ihmislajin poikkeavuudesta. Kummallinen on avaajan luonnehdinta ihmislajia yksipuolisesti aggressiiviseksi ja ahneeksi, kun se eittämättä on paljon muutakin niiden ohessa. Onko tässä politiikka sotkeentunut ihmisen kuvailuun? Ei olisi ensimmäinen kerta historiassa, esim. Hobbes kuvaili ihmisen sotaisaksi, jolloin kaikki ihmiset olisivat olleet "sodassa kaikkia vastaan".

      Ihmisyyden kysymys on filosofinen dilemma. Esitetyt vastaukset kuvaavat kuitenkin useimmiten kuvailijan omaa ajatusmaailmaa, eikä itse kohdetta.

      • Anonyymi

        "Avaaja syyllistyykin antrooppiseen harhaan ihmislajin poikkeavuudesta."

        Ei ole harhaista tunnustaa tosiasioita. Mihin tahansa maailmanhistoriassa eläneeseen lajiin verrattuna olemme todella poikkeuksellisia, ehkä jopa luonnonoikku. Suurin osa muiden lajien menestystekijöistä löytyy useilta lajeilta, mutta ihmisen kyky abstraktiin ajatteluun ja kyky luoda uutta teknologiaa, kulttuuria, ylittää minkä tahansa muun lajin kirkkaasti. Harhainen on se, joka ei tätä tosiasiaa tunnusta.

        "Kummallinen on avaajan luonnehdinta ihmislajia yksipuolisesti aggressiiviseksi ja ahneeksi"

        Miten niin kummallinen? Avaushan vain mainitsi, että aggressiivisuus ja ahneus ovat osa ihmisyyttä. Siinä ei otettu kantaa ihmislajin muihin luonteenpiirteisiin. Lisäksi on fakta, että ihminen on moniin muihin lajeihin verrattuna hyvin aggressiivinen laji. Leijona tappaa syödäkseen, mutta ihminen tappaa huvikseen ja typerien poliittisten kiistojen takia. Ihminen on murhannut huomattavasti enemmän muita eläimiä kuin mikään maailmanhistoriasta tunnettu laji.

        "Ihmisyyden kysymys on filosofinen dilemma. Esitetyt vastaukset kuvaavat kuitenkin useimmiten kuvailijan omaa ajatusmaailmaa, eikä itse kohdetta."

        Implisiittisesti siis oletat, ettei ihmisyyden dilemmaan voi olla ratkaisua, koska jos joku esittää sille ratkaisun, hänen ratkaisunsa kuvaa ainoastaan hänen omaa, oletettavasti virheellistä ajatteluaan, eikä itse kohdetta. Näin ollen oletan, että koet itse olevasi huomattavasti fiksumpi kuin kukaan, joka näitä kysymyksiä pohtii, koska heidän ajattelunsa sinulle on automaattisesti virheellistä. Etpä tuolla kumonnut paljon mitään siitä mitä aloituksessa sanottiin. Se on ad-hominem argumentti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Avaaja syyllistyykin antrooppiseen harhaan ihmislajin poikkeavuudesta."

        Ei ole harhaista tunnustaa tosiasioita. Mihin tahansa maailmanhistoriassa eläneeseen lajiin verrattuna olemme todella poikkeuksellisia, ehkä jopa luonnonoikku. Suurin osa muiden lajien menestystekijöistä löytyy useilta lajeilta, mutta ihmisen kyky abstraktiin ajatteluun ja kyky luoda uutta teknologiaa, kulttuuria, ylittää minkä tahansa muun lajin kirkkaasti. Harhainen on se, joka ei tätä tosiasiaa tunnusta.

        "Kummallinen on avaajan luonnehdinta ihmislajia yksipuolisesti aggressiiviseksi ja ahneeksi"

        Miten niin kummallinen? Avaushan vain mainitsi, että aggressiivisuus ja ahneus ovat osa ihmisyyttä. Siinä ei otettu kantaa ihmislajin muihin luonteenpiirteisiin. Lisäksi on fakta, että ihminen on moniin muihin lajeihin verrattuna hyvin aggressiivinen laji. Leijona tappaa syödäkseen, mutta ihminen tappaa huvikseen ja typerien poliittisten kiistojen takia. Ihminen on murhannut huomattavasti enemmän muita eläimiä kuin mikään maailmanhistoriasta tunnettu laji.

        "Ihmisyyden kysymys on filosofinen dilemma. Esitetyt vastaukset kuvaavat kuitenkin useimmiten kuvailijan omaa ajatusmaailmaa, eikä itse kohdetta."

        Implisiittisesti siis oletat, ettei ihmisyyden dilemmaan voi olla ratkaisua, koska jos joku esittää sille ratkaisun, hänen ratkaisunsa kuvaa ainoastaan hänen omaa, oletettavasti virheellistä ajatteluaan, eikä itse kohdetta. Näin ollen oletan, että koet itse olevasi huomattavasti fiksumpi kuin kukaan, joka näitä kysymyksiä pohtii, koska heidän ajattelunsa sinulle on automaattisesti virheellistä. Etpä tuolla kumonnut paljon mitään siitä mitä aloituksessa sanottiin. Se on ad-hominem argumentti.

        "Suurin osa muiden lajien menestystekijöistä löytyy useilta lajeilta, mutta ihmisen kyky abstraktiin ajatteluun ja kyky luoda uutta teknologiaa, kulttuuria, ylittää minkä tahansa muun lajin kirkkaasti. Harhainen on se, joka ei tätä tosiasiaa tunnusta."

        Lisää harhaisuutta ihmislajin omasta erinomaisuudesta!

        Niin kuin todettu, ihmislajilla on ansioita, jotka ovat suoneet menestystä nykyisin eläviin lajeihin. Mutta harhaisuutta on nähdä ne joinakin niin ylivertaisina, ettei muita eläinlajeja voisi kutsua menestyneiksi. Ihmislaji ei olisi selvinnyt esim. dinosaurusten kanssa hetkeäkään.

        Kun ihminen (tietenkin) arvostaa teknologiaansa ja kulttuuriaan, siitä seuraa harha, joka muodostuu ihmislajin jäsenen omaan mieleen eläessään omassa "kuplassaan".

        Myös leijona on aggressiivinen omaa lajiaankin vastaan, kun urosleijona syö kilpailevan uroksen poikaset. Se ei tee sitä "syödäkseen" vaan tuhotakseen kilpailijansa jälkeläiset.

        En oleta mitään sellaista, ettei ihmisyyden dilemmaan olisi ratkaisua, vaan totesin, että kuvaillut ratkaisut ilmentävät useimmiten ainoastaan kuvailijan omaa harhaista käsitystä dilemmasta ja hänen vääristyneestä ajatusmaailmastaan. Tämä havainto koskee myös sinua!

        Muutoin sorrut sitten vain ennakkoluuloihin, jotka koskevat minua. Ne eivät ansaitse edes muuta kommentointia.


    • Anonyymi

      "Aurinko muuttuu vanhetessaan yhä kuumemmaksi, kunnes se lopulta kärventää Maapalloa niin, ettei täällä elä enää mikään. "

      " Ihmisen lisäksi yksikään muu eläinlaji ei kykene pelastamaan itseään maailmanlopulta"

      Aloittajalla valmis pelastussuunnitelma valmiina?

      • Anonyymi

        Kysy Elon Muskilta. Hänellä kuulemma on sellainen suunnitelma.


      • Anonyymi

        Pelastus ei löydy laajenevan auringon planeetoilta. Lähimpään auringon kaltaiseen tähteen ja sen mahdollisille planeetoille on neljän vuoden matka, jos edetään valon nopeudella.


      • Anonyymi

        Tuhoon tuomittu, joten turha miettiä erityisasemaa tai jotain tarkoitusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy Elon Muskilta. Hänellä kuulemma on sellainen suunnitelma.

        En kysy Muskilta vaan kysyn sitä aloittajalta kun se laittoi tänne tuollaista,

        "Ihminen kykenee, koska ihmisellä on ainutlaatuinen kyky kehittää teknologiaa, jonka avulla ihminen kykenee siirtymään pois tältä pallolta muille taivaankappaleille. Ihminen voi siis ottaa mukaansa myös muuta elämää Maasta ja siten taata sen selviytyminen. On kiistämätön tosiasia, että maapallon elämä voi selviytyä ainoastaan ihmisen avulla. Ehkä ihmisen osa on taata sen selviytyminen, kaiken muun lisäksi."


    • Anonyymi

      Puhe-, luku- ja kirjoitustaito on mahdollistanut tiedon ja osaamisen exponentiaalisen kasvun. Viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana on tapahtunut suoranainen räjähdys. Nyt puhutaan jo kvanttitietokoneista ja tekoälystä kuin ruisleivästä. Tuona aikana "perusihminen" ei ole kehittynyt käytännässä miksikään.

    • Anonyymi

      Vasta tieteen viimeaikainen kehitys on paljastanut meille monia totuuksia, kuten sen, että aurinkokin on vain väliaikainen energialähde. Olisi outoa, että olisi jokin erityisasema, joka paljastetaan asianosaisille vasta nyt.

    • Anonyymi

      " ihmisellä on kuin onkin erityistehtävä"
      Tuossa mennään taas salaliittoteorioiden ja uskomusten puolelle. Ei ihmistä ole "luotu" mitään "erityistehtävää" varten, eikä ihminen ole sellaista varten kehittynyt. Ja nyt puhuttiin koko ihmismassasta.
      Yksilöinä asia on eri, eli jokainen kohdallaan voi alkaa toteuttamaan jotain visiotaan kykyjensä mukaan.

    • Anonyymi

      Taidan uskoa hulluun asiaan:

      Ihmisille ja ihmiskunnalle syötetään tiettyä energiaa. Ihmiset muuttavat sen toiseen muotoon. Sen jälkeen pahat olennot käyttävät sitä ruoaksi. Loosh.

    • Anonyymi

      Ihmislajeja maailmankaikkeudessa tulee olemaan 400000 erilaista. Mukana robotti-ihmiset, kloonit ja kyberneettiset ihmiset etc.

      Koko ajan luodaan uusia ihmislajeja. Tämä vanha Aadami liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa. Se vanha Aadami on tuomittu evoluutioteorian avulla olemaan osa eläinkuntaa.
      Niin jopa tulee teoria että ihminen on VAIN kvantti ja materiaa, josta uusi maailma luodaan , multaa ja tomua.

      400000 uutta ihmislajia tulevat menestymään mutta liha ja veri tulee taantumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 128
      3650
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      80
      3175
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      83
      2598
    4. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      7
      2396
    5. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      228
      2292
    6. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      31
      2155
    7. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      939
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      928
    9. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      52
      816
    10. Haapaveille jotain uutta!

      Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.
      Haapavesi
      16
      790
    Aihe