Siviilien sotahimo

Anonyymi-ap

Hitler oli sotasankari. Hän sai ansioistaan rintamalla rautaristin, joka oli erittäin arvostettu kunniamerkki. Görin oli sotasankari. Hän oli erittäin ansioitunut taistelulentäjä. Molemmat panivat sodassa lukemattomia kertoja henkensä alttiiksi. Myös muilla liikkeen keskeisillä toimijoilla oli sotilastausta.

Venäjän diktaattori Putin ja sotapäällikkö Shoigu ovat siviilejä. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008997419.html. Heillä on sotilasarvot ilman sotilaskoulutusta. Myös muilla hallinnon toimijoilla sotilastausta on suuri poikkeus.

Venäjän sotaa johdetaan takaa. Sitä johtavat siviilit, jotka eivät koskaan ole olleet edes alokkaita. He vaativat muilta uhrauksia. He eivät piittaa kaatuneista tai haavoittuneista.

Venäjän informaatiosotilaat ovat samaa tasoa kuin johtajansa. Suunpieksijöitä, joita ajatuskin rintamapalvelusta kavahduttaa. He piehtaroivat hallinnon virittämässä todellisuudessa ja toitottavat totuuttaan, jonka itsekin tietävät valheeksi. Tiedostaen vääjäämättömän tappion, ajatukset lipsuvat yhä useammin oman suuntautuneisuuden mukaisiin tarinoihin. Kirjoituksia sataa kuten ennenkin, mutta ne ovat aina entistäkin typerämpiä ja osoittavat samalla hallinnon tason. Kunnon väkeä ei löydy aseisiiin ja vielä vähemmän niitä löytyy trollipataljoonista.

100

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäjän ainut hyvä puoli piilekin sen kaikenkattavassa surkeudessa.

      • Anonyymi

        "Näitkö juuri kulahtaneen peilikuvasi"!!!

    • Anonyymi

      Sankarit erottuu, Ukrainassa taistellaan fasismin kumistamiseksi koko Euroopasta.
      Jos teoretisoidaan, että Venäjä häviää, sitten meidät todella paha perii....kohta ei ole mitään oikeuksia.

      Asia on niin, että media ja globalistipolitikot ovat luoneet harhaista mielikuvaa tapahtumista.

      • Anonyymi

        Venäläisten raakimusten fasismi on kukistettava ja revittävä juurineen irti Euroopasta.

        Z-natsit on etsittävä ja vietävä niskaperseotteella ihmiskunnan tuomittaviksi kammottavista rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.

        Natsi-Venäjä on sotarikollinen.

      • Anonyymi

        ” Sankarit erottuu, Ukrainassa taistellaan fasismin kumistamiseksi koko Euroopasta.”

        Toivottavasti juuri näin! Kun Venäjäö kukistuu häipyy auritäärinen fasismi samalla Euroopasta!

        ”Jos teoretisoidaan, että Venäjä häviää, sitten meidät todella paha perii....kohta ei ole mitään oikeuksia.”

        Suomen oikeuksiin se ei vaikuta sitä eikä tätä. Olemme joka tapauksessa kohta Naton jäsenmaa!

        ”Asia on niin, että media ja globalistipolitikot ovat luoneet harhaista mielikuvaa tapahtumista.”

        HeHe! Mikä mahtaa olla se kummallinen ”globalisti politiikko”? Meillä kun Suomessa on vain ihan tavallisia ilman mitään SIO- liitteitä. Tarkkispojan oma kipeä hanukka kirvoittaa outoja juttuja?

    • Anonyymi

      Venäjä on kaunis maa! Maisemat ovat upeat ja maa on maailman keukoja, suurten metsäpinta-alojen ansiosta. Sanat eivät voi ilmaista, kuinka kaunis on Venäjä ja sen useat kansat.

      Eläköön hyvät naapuruussuhteet, vaurastuminen ja rauhanomaisuus jatkukoon toisetkin 200vuotta Venäjän naapurissa. Ihailkaa itse Venäjän maaseutua tai ihan vain todetkaa, kuinka samanlaisia ihmisiä venäläiset ovat, kuten me muutkin:

      https://youtu.be/an_MQ7tdJiY
      https://youtu.be/WAFgOBGAyw0

      • Anonyymi

        Miksi siis hamuta lisää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi siis hamuta lisää?

        "Miksi siis hamuta lisää?"

        Suurvaltojen aatoksista ei oikein tahdo tietää?? Valtioilla ei ole ystäviä, vain etuja. Voin arvailla vain, että syitä ovat: Taloudellinen kilpailu ja omat edut (USA Irakin valtaus ja Libyan pommitus)? Valtioiden yhteensovittamattomat intressit (USA Panaman miehitys). Vahva hyvityssodan tematiikka (USA Afganistanin miehittäminen)? Menetettyjen alueiden takaisin valtaaminen (Falklandin sota). Myös vanhojen typerien aatteiden, kuten Suomen esimerkin mukaisesti Suur-Suomi-aatteen nostalginen henkiinherättäminen. Ken tietää???

      • Anonyymi

        Hyvät naapurussuhteet???? Mites se hyökkäys Ukrainaan? venäjän maaseutu: ränsistyneitä rotiskoja joka puolella. Eipä taideta olla ihan samanlaisia venäläisten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät naapurussuhteet???? Mites se hyökkäys Ukrainaan? venäjän maaseutu: ränsistyneitä rotiskoja joka puolella. Eipä taideta olla ihan samanlaisia venäläisten kanssa.

        "Hyvät naapurussuhteet???? Mites se hyökkäys Ukrainaan? venäjän maaseutu: ränsistyneitä rotiskoja joka puolella. Eipä taideta olla ihan samanlaisia venäläisten kanssa."

        Eikö meillä Suomessa ole ollut hyvät naapuruussuhteet? Maltillinen Paasikivi-Kekkonen politiikka mahdollisti Suomen vaurastumisen. Jätimme kaikenlaiset kiihkoilijat oppositioon nakertamaan ja riitelemään keskenään. Ukrainan sisäpolitiikkaa en tunne, joten en kommentoi tätä. Vain hyvistä ja pitkistä naapuruussuhteista itäiseen naapuriimme.
        Ja asunnoista. Mitä sitten? Maassa maan tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi siis hamuta lisää?"

        Suurvaltojen aatoksista ei oikein tahdo tietää?? Valtioilla ei ole ystäviä, vain etuja. Voin arvailla vain, että syitä ovat: Taloudellinen kilpailu ja omat edut (USA Irakin valtaus ja Libyan pommitus)? Valtioiden yhteensovittamattomat intressit (USA Panaman miehitys). Vahva hyvityssodan tematiikka (USA Afganistanin miehittäminen)? Menetettyjen alueiden takaisin valtaaminen (Falklandin sota). Myös vanhojen typerien aatteiden, kuten Suomen esimerkin mukaisesti Suur-Suomi-aatteen nostalginen henkiinherättäminen. Ken tietää???

        "Suurvaltojen aatoksista ei oikein tahdo tietää?? Valtioilla ei ole ystäviä, vain etuja. "

        Tämä venäläinen ajattelumallisi vie lähdössä jo keskusteluilta pohjan .
        kansainvälinen yhteistyö on suurinpiirtein samanlaista kuin bisness elämä yritykset luovat pitkäaikaisia suhteita toisiinsa joissa luottamus ja keskinäiset suhteet määrittävät usein enemmän kuin hinta ja yrityksen etu jos ei sitten ole kyseessä käänteentekevistä suurista asioista tai yllättävistä tekijöistä.

        USA ansaitsi toisen maailmansodan toiminnallaan vapauttaessaan oikeasti kansoja Euroopassa kunnioituksen ja luottamuksen .

        neuvostoliitto vihan katkeruuden ja halveksunnan .

        näitä ansaitsemiaan asioidensa hedelmiä ne nyt korjaavat neuvostoliittoa ei enään edes ole eikä kukaan sitä kaipaa sen raunioille tullut mini-imperiumi sai aloittaa puhtaalta pöydältä...se hyökkäsi Ukrainaan.

        "Tämä venäläinen ajattelumallisi vie lähdössä jo keskusteluilta pohjan .
        kansainvälinen yhteistyö on suurinpiirtein samanlaista kuin bisness elämä yritykset luovat pitkäaikaisia suhteita toisiinsa joissa luottamus ja keskinäiset suhteet määrittävät usein enemmän kuin hinta ja yrityksen etu jos ei sitten ole kyseessä käänteentekevistä suurista asioista tai yllättävistä tekijöistä."

        JA edelleenkin suurvallat tekevät ensisijaisesti päätöksensä omien intressien kautta. Tämänpäivän törkeä suurvaltojen pienien sortamisen taloudellinen esimerkki ovat ns. EU-tukipaketit. Suomi maksaa toisien maiden laskuja, joiden summat ovat jo kymmeniä sotakorvauksia. Sinuna olisin huolestunut, jos valtion keskeisimpien tehtävien sijasta lähdemme sinisilmäisesti takki auki maailmaa taloudellisesti valloittamaan.

        "USA ansaitsi toisen maailmansodan toiminnallaan vapauttaessaan oikeasti kansoja Euroopassa kunnioituksen ja luottamuksen .

        neuvostoliitto vihan katkeruuden ja halveksunnan ."

        Joo, joo... Kovin kummoista maakuvaa USA ei 85% maailman maista ansaitse. USA:ta pidetään röyhkeänä, ylimielisenä ja siirtomaa-asenteellisena maana, joka ryöstää luonnonvaroja omiin tarkoituksiinsa. Jostain oudon syystä Kiinalaiset ja Venäläiset halutaan tilalle.

        "Joo, joo... Kovin kummoista maakuvaa USA..."

        Niin jäi hieman vajaaksi mitä siis ajattelet toisen maailmansodan Euroopasta ja siitä kumpi vapautti kansoja ja kumpi orjuutti niitä ja valloitti osaksi itseään USA vai NL

        Mielenkiinnolla odotan vastausta ja mietteitäsi asiasta.

        "Niin jäi hieman vajaaksi mitä siis ajattelet toisen maailmansodan Euroopasta ja siitä kumpi vapautti kansoja ja kumpi orjuutti niitä ja valloitti osaksi itseään USA vai NL "

        Ai mitä ajattelen, tietysti sitä, että hyvä kun Lapin polttanut Saksa saatiin kukistettua. Saksa murhasi kymmeniä miljoonia ihmisiä itä-euroopassa ja suoraan keskitysleireillä. Sen tasoisen valtion on jouduttava vastuuseen tekemisistään ja siksi Puolassa vihattiin Saksaa vuosikymmeniä sodan jälkeen oikeutetusti.

        Eli hyvä, kun auttoi meitä vapautumaan natseista. Mikä on pointtisi?

      • Anonyymi

        Kiovan vallankaappaajat lopettivat hyvät naapuruussuhteet Venäjän kanssa 2014. Länsi oli aktiivisesti mukana vallankaappauksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin jäi hieman vajaaksi mitä siis ajattelet toisen maailmansodan Euroopasta ja siitä kumpi vapautti kansoja ja kumpi orjuutti niitä ja valloitti osaksi itseään USA vai NL "

        Ai mitä ajattelen, tietysti sitä, että hyvä kun Lapin polttanut Saksa saatiin kukistettua. Saksa murhasi kymmeniä miljoonia ihmisiä itä-euroopassa ja suoraan keskitysleireillä. Sen tasoisen valtion on jouduttava vastuuseen tekemisistään ja siksi Puolassa vihattiin Saksaa vuosikymmeniä sodan jälkeen oikeutetusti.

        Eli hyvä, kun auttoi meitä vapautumaan natseista. Mikä on pointtisi?

        "Ai mitä ajattelen, tietysti sitä, että hyvä kun Lapin polttanut Saksa saatiin kukistettua. Saksa murhasi kymmeniä miljoonia ihmisiä itä-euroopassa ja suoraan keskitysleireillä. "

        Mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin Stalin murhasi toki se ei ole Hitlerille mikään puolustus pahoja miehiä molemmat mutta jos mennään takaisin itse asiaan.

        "Mikä on pointtisi?"

        Niin edelleen jäi vastauksesi tulematta kumpi vapautti kansoja Euroopassa USA vai neuvostoliitto ja kumpi löi niille puukon niin sanotusti selkään ja orjuutti ne liittämällä osaksi itseään tuhoamalla niiden kulttuurit ja murhaamalla niiden itsenäisyyteen pyrkivän älymystön.

        Onko kysymys liian vaikea vai miksi et vastaa.
        Voit toki olla vastaamattakin huomaan vaikean tilanteesi asian suhteen..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hyvät naapurussuhteet???? Mites se hyökkäys Ukrainaan? venäjän maaseutu: ränsistyneitä rotiskoja joka puolella. Eipä taideta olla ihan samanlaisia venäläisten kanssa."

        Eikö meillä Suomessa ole ollut hyvät naapuruussuhteet? Maltillinen Paasikivi-Kekkonen politiikka mahdollisti Suomen vaurastumisen. Jätimme kaikenlaiset kiihkoilijat oppositioon nakertamaan ja riitelemään keskenään. Ukrainan sisäpolitiikkaa en tunne, joten en kommentoi tätä. Vain hyvistä ja pitkistä naapuruussuhteista itäiseen naapuriimme.
        Ja asunnoista. Mitä sitten? Maassa maan tavalla.

        ” Eikö meillä Suomessa ole ollut hyvät naapuruussuhteet? ”

        Koska? Yli 30 vuotta sitten rajan takana oli täysin eri maa! Neuvostoliitto painosti ja ahdisti suomettuneella YYA-kaudella ja tekopyhä ystävtyysliturgia kolisi onttoutaan puheissa!

        Putler on edes rewhellinen eikä tekeydy miksikään kamuksi! Päinvastoin! Hyökkäilee vain rajan yli!

        ”Maltillinen Paasikivi-Kekkonen politiikka mahdollisti Suomen vaurastumisen. Jätimme kaikenlaiset kiihkoilijat oppositioon nakertamaan ja riitelemään keskenään. Ukrainan sisäpolitiikkaa en tunne, joten en kommentoi tätä. Vain hyvistä ja pitkistä naapuruussuhteista itäiseen naapuriimme.”

        Joka aika on yhtä kaukana ajassa kuin heinäseipäät ja hevoset eikä naapurikaan ole enää sama! Palaa nykyaikaan! Ei nostalgia 70:nen vuoden takaiseen hyödytä! Myös nyt tungemme kaikenlaiset (eli sinunlaiset) kiihkoilijat syrjään ellei peräti Allegroon palaamaan kotimaahansa!

        ”Mitä sitten? Maassa maan tavalla.”

        Niinpä! Tämä maa ON Suomi, jota sinä vihaat! Et sinä osaa suomalaiseksi muuttua kun isänmaasi on Venäjä!

      • Anonyymi

        Maa voi olla kaunis, mutta täynnä paskoja ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi siis hamuta lisää?"

        Suurvaltojen aatoksista ei oikein tahdo tietää?? Valtioilla ei ole ystäviä, vain etuja. Voin arvailla vain, että syitä ovat: Taloudellinen kilpailu ja omat edut (USA Irakin valtaus ja Libyan pommitus)? Valtioiden yhteensovittamattomat intressit (USA Panaman miehitys). Vahva hyvityssodan tematiikka (USA Afganistanin miehittäminen)? Menetettyjen alueiden takaisin valtaaminen (Falklandin sota). Myös vanhojen typerien aatteiden, kuten Suomen esimerkin mukaisesti Suur-Suomi-aatteen nostalginen henkiinherättäminen. Ken tietää???

        Se on sentään onni että emme ole venäjän veljeskansa.
        Putin kehui ennen roistomaista hyökkäystään että ei venäjä ukrainan veljeskansan kimppuun hyökkää.

    • Anonyymi

      Itseasiassa USA ei koskaan ole käynyt valloitussotia Neuvostoliiton tai venäjän federaation tapaan .

      USA tunnetaan Euroopassakin kansojen vapauttajana toisen maailmansodan ajalta se ei liittänyt itseensä yhtäkään maata jonka vapautti vaan tuki niiden itsenäistymistä sodan jälkeen.

      Neuvostoliitto ei ole vapauttanut ainoatakaan maata Euroopassa koskaan toisessa maailmansodassa se valloitti kaikki omasta mielestään "vapauttamansa " kansat ja liitti ne neuvostoliittoon kyseiset maat saivat kaikista kauheimman kohtalon natsisaksan alaisuudessakin niiden tulevaisuus olisi ollut parempi.

      Venäjän federaatio tämä 30vuotias kehitysmaa jonka länsi nosti jaloilleen yrittää nyt kulkea joskus olleen neuvostoliiton jalanjäljissä ja valloittaa naapurimaitaan kuten nyt itsenäistä Ukrainaa .

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Usa vapautti Irakin???? Libyan ja Afganitanin laillisesta vallasta. Mites Vietnam??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa vapautti Irakin???? Libyan ja Afganitanin laillisesta vallasta. Mites Vietnam??

        No Vietnamissa USA:lle kävi kuin käläviällä... tuloksetonta nylkytystä yli 10 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa vapautti Irakin???? Libyan ja Afganitanin laillisesta vallasta. Mites Vietnam??

        "Usa vapautti Irakin???? Libyan ja Afganitanin laillisesta vallasta. "

        Kyllä vapautti diktatuureista mutta ei liittänyt näistä yhtäkään valtiota Usa :n osaksi.

        Usa vapautti kylmällä sodalla lopuksi koko Euroopan neuvostoliitom diktatuurista ja kaikki itäeuroopan maat saivat itsenäisyyden USA:n tuhottua kylmässä sodassa niitä terrorisoineen valloittajan neuvostoliiton olemattomiin .

        Kyllähän se käy viiksettään Tiltuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ok, eli USA vain vapautti Filipiinit ja alue ei koskaan ollut USA:n siirtomaa. USA ei myöskään koskaan ole tehnyt invaasioita, vaan vapautti maita kommunismista, kuten Vietnamissa ja tietysti terrorismista kuten Irakin ja Afganistanin sodat sen osoittavat.

        Alla oleva Wikipedian lista vissiin osoittautui virheelliseksi:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Yhdysvaltain_sotilaallisista_interventioista

        Laitoit oikein esihistorialliset ajat luetteleppas kaikki valtiot sieltä mitkä USA on liittänyt osaksi Yhdysvaltoja .

        Sitten voit käydä venäjän sodat läpi ja tehdä luettelon montako maata se on yrittänyt tai liittänyt osaksi venäjää niin alkaa hahmottumaan punainen lanka mistä puhutaan.

        Laita tänne lista, niin ihmetellään mitkä valtiot Venäjä on valloittanut. Saat ottaa NL:n mukaan. USA:sta olemme jo todenneet, että USA ei valloita, vaan vapauttaa. Paikallisten mielestä vapautus taisi tarkoittaa vapautusta hengestään.

      • Anonyymi

        USA valloitti 60 % eteläisen naapurinsa Meksikon maa-alueesta eli Meksikon luonnonvaroiltaan rikkaimmat alueet (mm. Texas ja Kalifornia), jotka mahdollistivat maan vaurastumisen.

        "USA valloitti 60 % eteläisen naapurinsa Meksikon maa-alueesta "

        HYVÄ ! löysit 1800 luvun alusta tällaisen ...tuota ajattelin että pysyttäisiin modernissa vaikka 1900 -2022 ajalla kun alkaa olemaan aika työlästä hommaa noiden nuijasotien ja muiden ristiretkien venkoaminen tänne 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ok, eli USA vain vapautti Filipiinit ja alue ei koskaan ollut USA:n siirtomaa. USA ei myöskään koskaan ole tehnyt invaasioita, vaan vapautti maita kommunismista, kuten Vietnamissa ja tietysti terrorismista kuten Irakin ja Afganistanin sodat sen osoittavat.

        Alla oleva Wikipedian lista vissiin osoittautui virheelliseksi:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Yhdysvaltain_sotilaallisista_interventioista

        ” ok, eli USA vain vapautti Filipiinit ja alue ei koskaan ollut USA:n siirtomaa. ”

        USA tuki Englantia ja neukkua sodassa! Lisäksi se vapautti Ruroopan maat kuten Ranskan, Italian, Belgian, Hollannin Saksan, Itävallan, Norjan ja Tanskan!. Mitään maata se ei miehittänyt. Saksassa sillä on jokunen tukikohta, mutta nekin ovat paikallisten asukkaiden mieleen!

        Neukku ”vapautti” myös Itä-Euroopan maita samalla kun se liitti Baltian maat taas itseensä ja teki Itä-Euroopan maista neuvostosatelliitteja kokonaisen 45:n vuoden ajaksi!

        JUURI SIKSI VENÄJÄÄ PELÄTÄÖÄN! SE KYLLÄ TULEEM MUTTA EI LÄHDE POIS! EI, ENNEN KUIN ONNEKKAASTI ITSE ROMAHTI 1990-1991!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "USA valloitti 60 % eteläisen naapurinsa Meksikon maa-alueesta "

        HYVÄ ! löysit 1800 luvun alusta tällaisen ...tuota ajattelin että pysyttäisiin modernissa vaikka 1900 -2022 ajalla kun alkaa olemaan aika työlästä hommaa noiden nuijasotien ja muiden ristiretkien venkoaminen tänne 👍

        TEXAS JA KALIFORNIA LIITETTIIN USA’:HAN PYÖREÄSTI 170 VUOTTA SITTEN!

    • Anonyymi

      Britti kuninkaallisillakin on sotilasarvot vaikka sotilainahan he ovat jäykkäjärkisiä ja täysin arvottomia, tyypilliseen Naton tyyliin. :)

      • Anonyymi

        Uhosi on lähes yhtä kova kuin pelkosi suuri!

    • Anonyymi

      Putinilla ei ole sotilaskoulutusta.

    • Anonyymi

      Shoigulla ei ole sotilaskoulutusta.

    • Anonyymi

      Russotrollit eivät ole käyneet armeijaa.

    • Anonyymi

      Kaikki ylistävät ja haluavat sotaa, josta eivät tiedä ja ymmärrä mitään.

      • Anonyymi

        Vain venäläiset ja Suomen Putinistit ovat sotakiimaisia”

    • Anonyymi

      Heil Hitler ! Muil Mussolini ! Meil Kosola !

    • Anonyymi

      Teinipelle on kovin sotaisa, vaikka ei ole koskaan ollut edes alokas. Suutapieksevä rääpäle.

    • Anonyymi

      Peräkammarista kajahtaa!

      • Anonyymi

        .... sikäli, kun r*n**aamiseltaan ehtii. :-)

    • Anonyymi

      Siviilit vaativat toisilta uhrauksia joihin itse eivät missään tapauksessa ole valmiita. Venäläisiä johdetaan kaukaa takaa.

      • Anonyymi

        Tappelussa ja sotimisesta on kyse itsetunnosta, kestääkö häviön.

    • Anonyymi

      Venäjän valtiollisen televisiokanavan keskusteluohjelmaan osallistunut historian professori Elena Ponomareva vetosi taistelurintamalla oleviin venäläisiin sotilaisiin ja toivotti heille jaksamista. Hän painotti, kuinka tärkeää työtä he tekevät ”isänmaan kunnian” ja ”Neuvostoliiton ihmeen” eteen.

      – Elämä on yliarvostettua, ohjelman juontaja Vladimir Solovjov totesi Ponomarevan lopetettua.

      Solovjov sanoi, että venäläiset sotilaat eivät pelkää kuolemaa ja ovat siksi rintamalla.

      – Kuolema on yhden vaiheen loppu ja uuden alku

      • Mahtaa noita murhaajia, kiduttajia ja raiskaajia kovasti sitten naurattaa, kun he huomaavat, että Putin Kalsarimyrkyttäjä vain vitsaili kertoessaan venäläisten sotilaiden kuollessaan pääsevän paratiisiin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Mahtaa noita murhaajia, kiduttajia ja raiskaajia kovasti sitten naurattaa, kun he huomaavat, että Putin Kalsarimyrkyttäjä vain vitsaili kertoessaan venäläisten sotilaiden kuollessaan pääsevän paratiisiin.

        Jooo, yleistetään kaikki tuolla termeillä kuin kerroit. Miten suurta ajattelua sinulta ja varmasti tieto on puolueettomasta tietolähteestä. Tuskin kertomasi on Ukrainan tiedustelun kynästä. Kaikki mitä luemme Ukrainan julkaisemana on IHAN varmasti totta. NATO kyseenalaistajat maksakoon sotaveroa ja tietysti häpeäpaaluun.

        https://youtu.be/5VhGO7q4LGo

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jooo, yleistetään kaikki tuolla termeillä kuin kerroit."

        Se on jokaisen venäläisen oma valinta lähteekö naapurimaahansa murhaamaan, kiduttamaan, raiskaamaan ja ryöstämään Putin Kalsarimyrkyttäjän puolesta. kantakoon sitten seuraukset.

        "Miten suurta ajattelua sinulta ja varmasti tieto on puolueettomasta tietolähteestä. Tuskin kertomasi on Ukrainan tiedustelun kynästä. Kaikki mitä luemme Ukrainan julkaisemana on IHAN varmasti totta."

        Jos et luota Ukrainan tiedusteluun, niin toki sitten varmaan puolueettomiin ihmisoikeusjärjestöihin ja YK:n, jotka myös ovat raportoineet noista Venäjän armeijan hirmuteoista.

        "NATO kyseenalaistajat maksakoon sotaveroa ja tietysti häpeäpaaluun."

        Suomen NATO-jäsenyyden vastustamiseen ei enää ole järkisyitä, joten kuvaannollinen häpeäpaalu on oikea paikka vastustajille.

        Mikä ihmeen kommentti tuo on? Oletko Venäjämielinen? Tottakai Venäjä syyllistyy kaikkeen, mitä Ukraina kertoo. Sen epäilijät jalkapuuhun ja piste. Hieman kummastuttaa, miksei Amnestya laitettu jalkapuuhun? Amnesty kehtasi kertoa asiattomasti tietysti Ukrainan joukkoja siviilien vaarantamisesta, kun sijoittaa sotilastukikohtia sairaaloihin ja kouluihin. Eräskin venäjämielinen Twiittaja epäili, että ehkäpä Ukraina haluaa tarkoituksella Venäjän iskevän siviilikohteisiin, jotta saa myötätuntoa ja Naton sekaantuvan sotaan.

        Oli miten, oli, toivon, että ymmärrät asian ongelmallisuuden. Ettemme saa missään olosuhteissa kertoa Ukrainasta negatiiviseen sävyyn. Ei edes tosiasioita saa kertoa, jos negatiivista. Satuja saa meille kertoa, jos sadut ovat "hyvien" satuja. Slavat sulle.

        https://yle.fi/a/3-12314941/64-3-97578

        Onko lähtöasetelma unohtunut? Venäjä hyökkäsi itsenäiseen maahan ja viesti oli, että tuhoamme teidät. Sitten alkoivat raakuudet ja kansanmurha. Kaiken tämän rinnalla Ukrainan synnit jäävät pieniksi, kun vertailukohdaksi otetaan Venäjä. Tälläkin hetkellä Venäjä sotii siviilejä vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihmeen kommentti tuo on? Oletko Venäjämielinen? Tottakai Venäjä syyllistyy kaikkeen, mitä Ukraina kertoo. Sen epäilijät jalkapuuhun ja piste. Hieman kummastuttaa, miksei Amnestya laitettu jalkapuuhun? Amnesty kehtasi kertoa asiattomasti tietysti Ukrainan joukkoja siviilien vaarantamisesta, kun sijoittaa sotilastukikohtia sairaaloihin ja kouluihin. Eräskin venäjämielinen Twiittaja epäili, että ehkäpä Ukraina haluaa tarkoituksella Venäjän iskevän siviilikohteisiin, jotta saa myötätuntoa ja Naton sekaantuvan sotaan.

        Oli miten, oli, toivon, että ymmärrät asian ongelmallisuuden. Ettemme saa missään olosuhteissa kertoa Ukrainasta negatiiviseen sävyyn. Ei edes tosiasioita saa kertoa, jos negatiivista. Satuja saa meille kertoa, jos sadut ovat "hyvien" satuja. Slavat sulle.

        https://yle.fi/a/3-12314941/64-3-97578

        "Mikä ihmeen kommentti tuo on?"

        Se on kommentti viestiisi, jossa yrität valehdella Venäjän puolesta.

        "Oletko Venäjämielinen?"

        Tuo järjetön kysymyksesi kuvastaa mainiosti valheidesi epätoivoa.

        "Tottakai Venäjä syyllistyy kaikkeen, mitä Ukraina kertoo. Sen epäilijät jalkapuuhun ja piste."

        Ei sinun tarvitse uskoa kaikkea, mitä Ukraina kertoo, mutta sinullakaan ei ole perusteita kiistää puolueettomien tarkkailijoiden ja järjestöjen todistuksia ja raportteja kymmenistä tuhansista Venäjän sotarikoksista Ukrainassa. Ja ne ovat sopusoinnussa sen kanssa, mitä Ukraina on kertonut.

        "Hieman kummastuttaa, miksei Amnestya laitettu jalkapuuhun? Amnesty kehtasi kertoa asiattomasti tietysti Ukrainan joukkoja siviilien vaarantamisesta, kun sijoittaa sotilastukikohtia sairaaloihin ja kouluihin."

        Ukraina on myös syyllistynyt sotarikoksiin, mutta niiden mittakaavaa ja järjestelmälliyyttä ei voi verratakaan Venäjän tekemiin valtavaan määrään ja Venäjän sodankäyntitaktiikkaan perustuvaan siviiliväestön terrorisointiin.

        "Eräskin venäjämielinen Twiittaja epäili, että ehkäpä Ukraina haluaa tarkoituksella Venäjän iskevän siviilikohteisiin, jotta saa myötätuntoa ja Naton sekaantuvan sotaan."

        Hänkin oli väärässä: kaupunkialueella puolustautuja joutuu väkisinkin sijoittamaan kalustoaan siviilikohteiden lähelle. Ja Putin Kalsarimyrkyttäjä itse nousuhumalassaan kehui, kuinka Venäjä iskee tietoisesti siviilikohteisiin kostaakseen Kertsinsalmen sillan pommituksen, joka puolestaan oli täysin laillinen sotilaskohde. Venäjä pyrkii siviilejä terrorisoimalla murtamaan ukrainalaisten puolustustahdon, mutta se tosiasiassa noin vain lisää sitä.

        "Oli miten, oli, toivon, että ymmärrät asian ongelmallisuuden. Ettemme saa missään olosuhteissa kertoa Ukrainasta negatiiviseen sävyyn. Ei edes tosiasioita saa kertoa, jos negatiivista. Satuja saa meille kertoa, jos sadut ovat "hyvien" satuja. Slavat sulle.

        https://yle.fi/a/3-12314941/64-3-97578"

        Valheesi kannalta erittäin ongelmallista on se, että yrittäessäsi todistaa sen, laitat todisteeksesi sellaisen linkin, jossa kumotaan valheesi: myös Ukrainan sotarikoksista voi ja täytyy kertoa.

        "https://yle.fi/a/3-12314941/64-3-97578"

        Valheesi kannalta erittäin ongelmallista on se, että yrittäessäsi todistaa sen, laitat todisteeksesi sellaisen linkin, jossa kumotaan valheesi"

        Huvittavaa tuo Tiltujen yksinkertaisuus ja suorastaan naivi typeryys tässäkin asiassa 😁

        Tiltu yrittää kertoa YLE:n linkillä asiaa josta seuraavassa lauseessa jo yrittää kertoa ettei suomessa uutisoida asiasta ja juuri on itse linkin laittanut.

        Väliin ei tiedä itkeä vai nauraa näiden aidolle ja vilpittömälle tyhmyydelle täytyy vain ottaa se positiivinen puoli asiasta että kun tämän tason älykkyyden varassa on Tiltujen propaganda Suomessa ei tarvitse ihmetellä että Natokannatus on huipussaan ja apu Ukrainaan virtaa.

        Juu, tuo on kyllä hämmästyttävää typeryyttä. Vaan eiväthän he tiltuja oliskaan, jos iso pyörä ei heittäisi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Mikä ihmeen kommentti tuo on?"

        Se on kommentti viestiisi, jossa yrität valehdella Venäjän puolesta.

        "Oletko Venäjämielinen?"

        Tuo järjetön kysymyksesi kuvastaa mainiosti valheidesi epätoivoa.

        "Tottakai Venäjä syyllistyy kaikkeen, mitä Ukraina kertoo. Sen epäilijät jalkapuuhun ja piste."

        Ei sinun tarvitse uskoa kaikkea, mitä Ukraina kertoo, mutta sinullakaan ei ole perusteita kiistää puolueettomien tarkkailijoiden ja järjestöjen todistuksia ja raportteja kymmenistä tuhansista Venäjän sotarikoksista Ukrainassa. Ja ne ovat sopusoinnussa sen kanssa, mitä Ukraina on kertonut.

        "Hieman kummastuttaa, miksei Amnestya laitettu jalkapuuhun? Amnesty kehtasi kertoa asiattomasti tietysti Ukrainan joukkoja siviilien vaarantamisesta, kun sijoittaa sotilastukikohtia sairaaloihin ja kouluihin."

        Ukraina on myös syyllistynyt sotarikoksiin, mutta niiden mittakaavaa ja järjestelmälliyyttä ei voi verratakaan Venäjän tekemiin valtavaan määrään ja Venäjän sodankäyntitaktiikkaan perustuvaan siviiliväestön terrorisointiin.

        "Eräskin venäjämielinen Twiittaja epäili, että ehkäpä Ukraina haluaa tarkoituksella Venäjän iskevän siviilikohteisiin, jotta saa myötätuntoa ja Naton sekaantuvan sotaan."

        Hänkin oli väärässä: kaupunkialueella puolustautuja joutuu väkisinkin sijoittamaan kalustoaan siviilikohteiden lähelle. Ja Putin Kalsarimyrkyttäjä itse nousuhumalassaan kehui, kuinka Venäjä iskee tietoisesti siviilikohteisiin kostaakseen Kertsinsalmen sillan pommituksen, joka puolestaan oli täysin laillinen sotilaskohde. Venäjä pyrkii siviilejä terrorisoimalla murtamaan ukrainalaisten puolustustahdon, mutta se tosiasiassa noin vain lisää sitä.

        "Oli miten, oli, toivon, että ymmärrät asian ongelmallisuuden. Ettemme saa missään olosuhteissa kertoa Ukrainasta negatiiviseen sävyyn. Ei edes tosiasioita saa kertoa, jos negatiivista. Satuja saa meille kertoa, jos sadut ovat "hyvien" satuja. Slavat sulle.

        https://yle.fi/a/3-12314941/64-3-97578"

        Valheesi kannalta erittäin ongelmallista on se, että yrittäessäsi todistaa sen, laitat todisteeksesi sellaisen linkin, jossa kumotaan valheesi: myös Ukrainan sotarikoksista voi ja täytyy kertoa.

        "Se on kommentti viestiisi, jossa yrität valehdella Venäjän puolesta."

        Tai sitten natottaja ei vain kestä totuuksia ja Venäjäpsykoosissa kutsuu niitä valehteluksi Venäjän puolesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Se on kommentti viestiisi, jossa yrität valehdella Venäjän puolesta."

        Tai sitten natottaja ei vain kestä totuuksia ja Venäjäpsykoosissa kutsuu niitä valehteluksi Venäjän puolesta.

        Viestissä, jota kommentoin, ei ollut totuuden häivääkään, kuten jokainen voi itse todeta, paitsi tiltu, joka ei siihen tietenkään kykene.

    • Anonyymi

      Siellä kellarissa on sitten aikaa Puten kanssa perehtyä syntyihin syviin.

    • Anonyymi

      On se mukava uhrautua, kun siviilipappa bunkkeristaan vaatii verta pakkiin.

    • Anonyymi

      Vain Venäjällä siviili voi vaatia muita uhraamaan kaiken ja lampaat marssivat kiltisti teuraaksi. Miksi se onnistuu? Putinin jälkeisestä kivikaudesta tulee tavan russoille pitkä ja katkera taival.

    • Anonyymi

      Bunkkeripappa.

    • Anonyymi

      Millainen johtaja johtaa takaa? Ei ole Johtaja.

    • Anonyymi

      🤡🤡🤡

    • Anonyymi

      Siviili on valmis hyökkäämään vaikka viimeiseen venäläiseen.

    • Anonyymi

      Hitlerin toisen luokan rautaristi tuli sodan lopulla 1917, jolloin niitä jaettiin löysällä kädellä. Korpraali ei olisi voinut ensimmäisen luokan rautaristia saadakaan.

      • Anonyymi

        Voisi kyllä. Vaatisi vaan merkittäviä urotekoja!

    • Anonyymi

      Vladimir on tällä hetkellä ehkä kaikkein kunnioitetuin valtiomies.
      Tiedetään, minkä vuoksi hän on taistelun aloittanut, kunnioitus vain lisääntyy.

      Fasismista vapautettu maa tulee kiittämään Putinia.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ukraina vapautuu fasismista, kun se saa ajettua venäläiset fasistit maastaan. Jopa Venäjän mediassa kerrotaan, että Venäjän miehittämillä alueilla asukkaat eivät halua olla venäläisiä:

        https://twitter.com/NOELreports/status/1611354651751862274

        Innolla liittyivät ja lisää liittyy.
        Odessan alue on nyt kuitenkin selvä ja myös Venäjälle tärkeä.
        Katsotaan nyt, paljonko tulijoita on muualta, sen mukaa sitten liitetään.

      • Anonyymi

        ” Vladimir on tällä hetkellä ehkä kaikkein kunnioitetuin valtiomies.!

        Todellisuudessa edustanee maailman silmissä vihoviimeistä p-reikää!

        ”Tiedetään, minkä vuoksi hän on taistelun aloittanut, kunnioitus vain lisääntyy.”

        Totta! Rikollinen vallanhimo ja imperialismi on kiihokkeena!

        ”Fasismista vapautettu maa tulee kiittämään Putinia.”

        Ehkä sitten, kun maa on romahtanut ja Putler itse näytillä täytettynä mausoleumissa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Innolla liittyivät ja lisää liittyy.
        Odessan alue on nyt kuitenkin selvä ja myös Venäjälle tärkeä.
        Katsotaan nyt, paljonko tulijoita on muualta, sen mukaa sitten liitetään.

        "Innolla liittyivät ja lisää liittyy."

        Eivät todellakaan liittyneet. Valtavat kansanjuhlat Hersonissakin, kun miehittäjät oli saatu ajettua sieltä pois, osoittivat sen.

        "Odessan alue on nyt kuitenkin selvä ja myös Venäjälle tärkeä.
        Katsotaan nyt, paljonko tulijoita on muualta, sen mukaa sitten liitetään."

        Mitään ei liitetä fasistiseen Venäjään, vaan se ajetaan pois Ukrainaa miehittämästä. Odessalaisistakin muuten ylivoimainen valtaosa haluaa sen kuuluvan Ukrainaan, ei Venäjään.

      • En availe Telegramin linkkejä. Mutta fasismista Ukraina vapautuu vasta, kunvenäläiset miehittäjät on sieltä ajettu pois.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        En availe Telegramin linkkejä. Mutta fasismista Ukraina vapautuu vasta, kunvenäläiset miehittäjät on sieltä ajettu pois.

        Et sitten uskaltanut, mutta siellä meni junalastissa venäläisiä pommeja matkalla Ukrainaan, vaikka varastojen piti olla tyhjiä jo kauan sitten. Kohta rytisee ja natsien poistaminen alkaa kunnolla.

        Juu, Ukraina saa länsimaista taas uuden apupaketin, johon täällä kertaa sisältyy myös runsaasti panssariajoneuvoja, joilla natseja voidaan ajaa Ukrainainasta. Mistä muuten olit saanut käsityksen, että ammusvarastojen pitäisi jo olla tyhjiä, kun minun lukemissani uutisissa kerrotaan, että Venäjää uhkaa ammuspula keväällä, ehkä maailskuussa?

        Vai että panssariajoneuvoja, hehe. Jopa suosikkimediasi iltapaskan toverisi sanoo näin:
        !- Ilman tukea se on ruumisarkku telaketjuilla."
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009316360.html

        Tuskin länsi voi kaikkia aseitaan lapata ukrainaan, kun itsellekin pitäisi jotain jäädä.

        "Mistä muuten olit saanut käsityksen, että ammusvarastojen pitäisi jo olla tyhjiä"

        " Ampumatarvikevarastojen takaseinä alkaa pian näkyä." sanoo toverisi jo viitisen kuukautta sitten.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0100ef54-3a0a-42ac-a7b2-3e4505a4c7c0
        -Keskiviikko 17.8.2022 -

        Itse arvelen, ettei ammukset heti lopu, koska Venäjä on haistanut lännen juonittelut jo kauan sitten varautuen tähän sotaan paremmin kuin toveri-asiantuntijat uskovat.

        "Vai että panssariajoneuvoja, hehe. Jopa suosikkimediasi iltapaskan toverisi sanoo näin:
        !- Ilman tukea se on ruumisarkku telaketjuilla."
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009316360.html"

        Ja juuri siksihän minä en sanonut, että Ukraina saa panssarivaunuja, vaan panssariajoneuvoja. Kykenisitkö ymmärtämään, mitä tarkoititn, jos laitamme tuosta pidemmän lainauksen:

        "Kuinka konkreettisesti nämä rynnäkköpanssarivaunut auttavat Ukrainalaisia?

        - Ilman tukea se on ruumisarkku telaketjuilla.

        Aselajien on tuettava toisiaan, rynnäkköpanssarivaunut ovat yksi osa kokonaisuutta. Esimerkiksi taistelupanssarivaunut ja rynnäkköpanssarivaunut tukevat toisiaan, yhdessä ne ovat toimiva kokonaisuus. Taistelupanssarivaunussa on raskaampi aseistus ja vahvempi panssarisuora. Taistelupanssarivaunulla tehokas tykki saadaan tarvittavaan paikkaan, mutta yksinään se on helppo kohde. Tarvitaan yhteistoimintaa."

        Siksi juuri esin, Bradleyt ja Marder-rynnäkköpanssarivaunut ovat niin tärkeitä taistelupanssarivaunujen rinnalle, esim. Leopard 2:n rinnalle, joita Ukraina todennäköisesti myös saa.

        "Tuskin länsi voi kaikkia aseitaan lapata ukrainaan, kun itsellekin pitäisi jotain jäädä."

        Ei tietenkään, eikä kukaan tietääkseni ole sellaista ehdottanutkaan, mutta kun Euroopassa on esim. n. 2000 Leopard -panssarivaunua, niin Ukrainalle helposti liikenisi niistä vähintään kymmenesosa, mieluummin jopa viidesosa, koska ne muuttaisivat taistelujen luonteen.

        ""Mistä muuten olit saanut käsityksen, että ammusvarastojen pitäisi jo olla tyhjiä"

        " Ampumatarvikevarastojen takaseinä alkaa pian näkyä." sanoo toverisi jo viitisen kuukautta sitten.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0100ef54-3a0a-42ac-a7b2-3e4505a4c7c0
        -Keskiviikko 17.8.2022 -"

        Ja kun katsotaan, mitä hän todellisuudessa sanoo, niin asiahan on täysin eri ja Toveri oikeassa. Joko tyhmyyttäsi tain epärehellisyyttäsi, et ymmärtänyt tätä:

        "Asiantuntija arvioi, että viimeistään vuodenvaihteessa Venäjällä on ongelmia kaluston ja ampumatarvikkeiden suhteen.

        – Ampumatarvikevarastojen takaseinä alkaa pian näkyä. Modernien ohjusten suhteen on nähty, ettei niitä pystytä korvaamaan samaa tahtia kuin niitä ammutaan."

        Venäjä on joutunut vähentämään tykistötulitustaan kolmasosaan siitä, mitä se oli vielä kesällä, ohjusiskujen välejä on harvennettu jne. Kyllä hän oli oikeassa. Toivotaan, että Ukrainan tiedustelun arvio, että maaliskuussa amputarvikkeet alkavat olla Venäjällä todella vähissä, on oikeassa.

        "Itse arvelen, ettei ammukset heti lopu, koska Venäjä on haistanut lännen juonittelut jo kauan sitten varautuen tähän sotaan paremmin kuin toveri-asiantuntijat uskovat."

        Tietenkin Venäjä on varautunut tähän sotaan, koska Putin Kalsarimyrkyttäjä on suunnitellut aloittavansa sen koko valtakautensa ajan, koska hän haluaa revanssin Neuvostoliiton hajoamisesta. Hän kun on imperialistinen fasisti. Mutta kaikki meni pieleen, kun Ukraina ei kaatunutkaan nopeasti, kun hän yliarvio Venäjän armeijan taistelukyvyn ja aliarvioi sen korruption sekä ukrainalisten vastarinnan eikä Putin Kalsarimyrkyttäjä kyennytkään valtaamaan sitä taistelualustakseen länsimaita vastaan.

    • Anonyymi

      Venäjä häviää.

    • Anonyymi

      Putin jää historiaan.

    • Anonyymi

      Putin on mahtava valtiomies ja me kaikki tiedetään, miksi.
      Jokainen valtiomies, joka tekee kaikkensa itsenäisen maan ja sen kansalaisten puolustamiseen, on kunnioitettava.
      Jospa mekin voisimme sanoa samaa.

      • Anonyymi

        Onhan se tietysti noinkin ...jos ei sitten erehdy jostain syystä puolustamaan itsenäistä naapurivaltiota omanaan mutta sattuuhan sitä.
        😁

        Putini on myös erinomainen maan talouden hoitaja järjesti omalle maalleen jopa ilmatteeksi lukuisia miljardien arvoisia tehtaita ja jopa 500 älyttömän kallista huippu modernia matkustajakonetta ja ihan ilman ruplaakaan eipä ole kukaan euroopan johtajaakan samoihin ihmeisiin kyennyt ulkomaankauppakin käy ihan uusilla volyymeilla Talebanitkin osti kanisterin öljyä rusinoilla vaihtokauppana

        😁

      • Juuri Putin Kalsarimyrkyttäjähän ei niin ole tehnyt. Hän on tapattanut lähes 100 000 venäläistä turhassa ja rikollisessa sodassaan naapurimaassaan, yli miljoona venäläistä on jo lähtenyt maanpakoon välttääkseen joutumasta uhrautumaan hänen valloitustensa puolesta, maan kauppasuhteet on tuhottu kymmeniksi vuosiksi jne. Venäjä olisi paljon paremmassa tilanteessa, jos sen johto ei olisi fasistinen ja imperialistinen, kuten Putin Kalsarmirkyttäjä.

      • Anonyymi

        Tarkoitat siis Zelenskyitä?

    • Anonyymi

      Putin on hieno mies.
      Nyt taistelee lännen globalistirikollisia vastaan, rikollisia, jotka ovat hyökänneet omien kansalaistensa kimppuun.

    • Anonyymi

      Putin on hieno mies
      Yrittää vapauttaa Ukrainalaisia Ukrainalaisilta itseltään väkivallalla .

      Vähän kuin pelastaisi venäläisen sylilapsen ampumalla ettei tämä telo itseänsä kun oppii kävelemään .

      Putin on pelastaja pelastetut "uhrit" vaan ei tahdo tajuta asiaa millään ja omaa parastaan niin ei Vova sedälle jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää tappaa näin ymmärtämättömät pelastettavat.

      • Anonyymi

        Kadulla Moskovassa haastatellun naisen mielestä Venäjä on korruptoituneisuutensa vuoksi vapain maa, koska viranomaisille maksamalla saa selvitettyä ongelmiansa ja siten voi tehdä mitä vaan:
        https://youtu.be/43YoxgJF3Rk?t=56

        Ei ole mitään toivoa tuollaisella kansalla.

    • Anonyymi

      Natotiltu ihailee Hitleriä muka sotilaana, mutta todellisuudessa Hitler tapatti viisi miljoonaa ukranalaista siviiliä, ja siitä Natotiltut ovat ylpeitä.

      • Anonyymi

        Turhaan sepittelet mielipiteitä muille, kun ajattelemme kuitenkin niin eri tavalla asioista!

        Minä kannatan rauhaa enkä kaipaa sotaa ja uskon Naton pitävän sodan loitolla Suomesta!

        En soisi yhdenkään ukrainalaisen kuolevan sodassa olipa asialla sitten Hitler tai Putler!

    • Anonyymi

      🤡🤡🤡

    • Anonyymi

      Putin ei ole sotilas. Putin ihailee Hitleriä, joka oli.

    • Anonyymi

      Putin ei ole sotasankari.

    • Anonyymi

      Putin on siviili. Tosin murhanhimoinen.

    • Anonyymi

      Siviili.

    • Anonyymi

      Hitler oli sotasankari. Mutta myöhemmin syyllistyi sotarikoksiin. Putin ei ole sotasankari. Mutta on syyllistynyt sotarikoksiin.

      • Anonyymi

        Hitler oli ensimmäisessä maailmansodassa taistelulähetti, mikä rintamaolosuhteissa todellakin oli erittäin vaarallinen tehtävä, ja mitä Hitler itse muistelmissaan painotti. Hitler tosin itse toimi takalinjoilla rykmentin esikunnan lähettinä. Mutta kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.

    • Anonyymi

      Putte on harrastelijasotilas.

    • Anonyymi

      Putte istui neuvottelutuilille ja naurahti.
      Nyt olen viimeinkin pelin päällä.

    • Anonyymi

      Putler ei ole sotasankari kuten esikuvansa Hitler.

    • Anonyymi

      Kateellinen esikuvalleen.

    • Anonyymi

      Aiheesta.

    • Anonyymi

      Putin on siviili. Ei edes alokas. Pelkuri.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sara ja Pyry eronneet?

      Pitääkö huhu paikkansa, tietääkö kukaan?Joku kertoi, että olivat tapelleet rajusti Emma gaalan jälkeen ja sen jälkeen Sara poisti Instatililtään kaikk
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      3710
    2. Alaston miesuimari järkytti suuresti naisuimareita Espoon Matinkylän uimahallissa

      Mikä siinä miehen alastomuudessa voi olla niin järkyttävää? Lainmuutoksen jälkeen tuo on normi. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009378839.html Pian
      Maailman menoa
      119
      1229
    3. Koululaiset myyvät huumeita jopa kesken koulupäivän

      Taitaa huumeidenvastainen sota olla hävitty kuten viinanvastainen kieltolain aikana, kun kerran jopa kakarat tekevät huumeilla kauppaa. https://www.i
      Maailman menoa
      154
      1050
    4. Sen takia sanoin sen

      Että et ottaisi itseesi kun ei ole tarkoitus sinua loukata. Me vain heijastellaan toistemme kipukohtia ja se tuntuu ikävälle.
      Ikävä
      100
      849
    5. Nyt lopeta.. jumalauta

      Ole niin hyvä. En rakasta sinua enää.
      Ikävä
      46
      836
    6. Miten paljon vertaat itseäsi muihin?

      Mä huomasin joskus vertaavani omaa elämää toisten elämiin, mutta jossain vaiheessa huomasin (konkreettisesti) ettei ne kokemukset toisen elämisen laad
      Sinkut
      248
      828
    7. Milloin mies näimme viimeksi

      Ja millainen fiilis siitä jäi?
      Ikävä
      43
      802
    8. Hyvää päivää

      Naiselle hyvin samanlaiselle
      Ikävä
      101
      762
    9. Yksi tavoite tälle vuodelle

      Tulen kietomaan sinut pikkusormeni ympärille. Jos pikkusormi ei riitä, niin käytän järeämpiä keinoja. Älä koita piiloutua minulta.
      Ikävä
      50
      752
    Aihe