Vihreät on omaksunut valtameren takaa virheellisen vastakkainasettelun talouden ja ympäristön välillä. Sanotaan vaikka, että ympäristö on "tärkeämpää", "kovempaa" tai "arvokkaampaa" kuin talous ja väitetään ettei molemmista voida pitää huolta samaan aikaan.
Juuri viimeisimmässä mennään vikaan ja pahasti. Kuvitellaan, että kasvava talous väistämättä tuhoaa ympäristön, vaikka näin ei ole, ja se on tiedetty jo kauan. Talouskasvu kun on muutakin kuin katoavien resurssien riistämistä, eivätkä kaikki resurssit ole katoamassa maapallolta. Miksi muuten fuusiota väitettäisiin kestäväksi energiamuodoksi, ellei siihen tarvittavia raakamateriaaleja olisi maapallolla käytännössä rajaton määrä?
Talouskasvu on kuitenkin kulutuksen lisäksi myös palveluit, tuotteiden laadun kehittämistä ja ihmisten kehittämistä, kun monet palvelut keskittyvät mm koulutukseen. Kestävää taloudenpitoa ovat mm kiertotalousyritykset, jotka valmistavat tuotteita kierrätysmateriaaleista sekä uusiutuvan energian yritykset. Myös sähköautoja myyvä Tesla on kapitalistisen talouskasvun synnyttämä yritys. Lähes kaikki uusiutuva energia on käytännössä rajatonta ja se luo talouskasvua ympärilleen.
Olisi looginen virhe asettaa talouskasvu ja ympäristö vastakkain, kun juuri talouskasvu on auttanut meitä pitämään huolta ympäristöstä. Ainakaan ei ole missään nimessä selvä juttu, että talouskasvu aina olisi vahingollista.
Nyt sitten on omaksuttu ajatusmalli, etenkin Vihreissä, että talous ei saa kasvaa, koska ympäristö. Nollakasvua vaatimalla vaaditaan käytännössä taantumaa, ja me kaikki 1990-luvulla ja sitä ennen eläneet tiedämme, ettei supistuvassa taloudessa ole hyvä elää. Samoin tiedämme, että Nokian mukanaan tuoma talouskasvu paransi elämänlaatuamme huomattavasti. Vihreät haluaa kuitenkin lamaa ja sen mukanaan tuomaa huono-osaisuutta ja kärsimystä. Jos yhteiskunta järjestettäisiin Vihreiden kannattaman mallin mukaan, sadat tuhannet jäisivät työttömiksi ja teknologinen kehitys hyytyisi. Kukaan ei siis enää olisi kehittämässä uusia sähköautoja.
Vihreät näyttää ajattelevan, että kaikki nykyinen täytyy uhrata tulevaisuuden eteen. Valitettavasti tämä on myös Wikipediassa mainittu ekofasismin määritelmä. Ekofasismissa valtio pakottaa, esimerkiksi verotuksen avulla, ihmiset luopumaan omasta hyvinvoinnistaan "luonnon orgaanisen kokonaisuuden eteen". Vihreät on kritiikittä omaksunut tämän mallin.
Kuitenkaan ei ole selvä juttu, että tulevaisuus on tärkeämpi kuin nykyhetki. Jossain määrin se on vähemmän tärkeä, koska tulevaisuutta ei voi ennustaa, sen asioihin liittyy aina epävarmuutta, eikä siellä eläviä ihmisiä vielä ole olemassa. Nykyään ei voida edes tietää, tuleeko niitä ihmisiä vai ei. Jos suojellaan heidän etujaan, suojellaan siis syntymättömien lasten oikeuksia, niiden, joita ei vielä ole edes siitetty! Jos kannatat aborttia, tuskin lähdet mukaan tällaiseen.
Haloo Helsinki laulaa kappaleessaan "Vihaan kyllästynyt" pelosta, että "kaikki tähtää sokeasti vaan tulevaan". Jaan monien muiden kanssa tämän pelon. Ei ole ollenkaan selvää, että nykyhetki pitäisi uhrata tulevaisuuden eteen. Esimerkiksi Buddhalainen traditio korostaa nykyhetken merkitystä verrattuna sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Nykyhetki on tärkein, ja Buddhalainen meditaatio pyrkiikin keskittymään tähän hetkeen ja sen keskittymisen avulla vapautumaan elämän tuskallisesta kiertokulusta. Miksi koko tämä traditio olisi juuriaan myöten väärässä? Eikö kyseessä ole vain vaihtoehtoinen tapa ajatella verrattuna länsimaalaiseen kuolemanpelkoon, jossa tavoitellaan ikuista elämää.
Tavallaanhan Vihreät tavoittelee ikuista elämää, koska se katsoo, että ihmiskunnan tulee selvitä ikuisesti, ja sen takia meidän täytyy pysäyttää ilmastonmuutos. Ei ole välttämättä totta, että ilmastonmuutos pyyhkäisisi ihmiskunnan maailmankartalta. Kuitenkin, jos niin on, ajatus ihmiskunnan tulevaisuuden varmistamisesta on ristiriidassa monen muun Vihreän liikkeen kannattaman ajatuksen kanssa.
Esimerkiksi, miksi ihmiskunta olisi niin erityinen, että se täytyy välttämättä säilyttää? Elämä maapallolla tulee selviämään ilmastonmuutoksesta joka tapauksessa. Eikö ihmiskunnan sukupuutto olisi vain hyvä asia muille eläinlajeille ottaen huomioon se tuhon määrä, jonka olemme jo tällä pallolla aiheuttaneet? Jos emme miellä ihmisyyttä mitenkään erityiseksi, esimerkiksi uskonnollisin perustein, miksi siis yritämme pakkomielteisesti tavoitella ikuista elämää ja säilyttää ihmiskunnan?
Jos myönnetään, että tässä hetkessä eläminenkin on tulevaisuuden lisäksi arvokasta, silloin taloudella ja elintasolla on arvoa. Onnellisuus korreloi voimakkaasti elintason kanssa. Tästä esimerkkinä on Suomi. Suomessa on yksi länsimaiden korkeimmista elintasoista ja samalla Suomi loistaa onnellisuutta mittaavissa tutkimuksissa. Onnellisuuden arvo on, että elämä on rajallinen ja kestää hetken verran, joten siitä on otettava kaikki irti silloin kun se tapahtuu, ei kuoleman jälkeen.
Älä äänestä Vihreitä!
Vihreät haluaa tuhota Suomen talouden
30
985
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt pitää tuhota Myrkynvihreät !
Kansa Muistaa Ja Kansa Kostaa Vaaleissa Myrkynvihreille ! - Tosi On ! - Anonyymi
...tut näillä mitään omaa ohjelmaa tai tavoitetta ole , Moskovasta ohjataan ja käskytetään kajahtanutta akkalaumaa muka "ympäristön puolesta.." näiden hyväkkäiden puolueohjelmassa on on oikein dokumentoituna päämääränä lopettaa Suomen puolustuslaitos , se kun saattaisi haitata "erään itäisen suurvallan" valloitusaikeita ..toisaalta , mikäli asiat heidän toivomallaan tavalla menisivät , olisikin hauska olla katsomassa kyseisen porukan ilmeitä hiukan myöhemmin , näillä Tsingis-kaanin verenperintöä omaavilla kansoilla kun on tapa muistaa kuka kerran on oman kansansa pettänyt , hän voi tehdä sen toistekin .. ja toinen saman väen sanonta on "luottamus hyvä , valvonta parempi...
- Anonyymi
Talouskasvu on aiheuttanut ympäristöongelmat. Talouden kasvu perustuu kasvavalle kulutukselle. Kaikki tuotanto tuottaa päästöjä, vaatii lisää energiaa ja kuluttaa luonnonvaroja ja köyhdyttää metsiä. Talouden pitäisi toimia ympäistön ehdoilla ja meidän on sopeutettava elintapamme sen mukaan. Tämä on kaikkien etu. Valitettavasti verojörjestelmämme on aiheuttanut pakkokulutuksen oravanpyörän jonka vauhti vain kiihtyy.
Ihan sama ketä äänestät. Ongelma on verotus, tulopolitiikka ja sosiaaliturva. Ne on syytä rakentaa uudella tavalla jotta oravanpyörä pysähtyisi.- Anonyymi
Vihreät kyllä PUHUU maapallon pelastamisesta ja maalaa uhkakuvia. Katsokaa karttapallosta minkäkokoinen läntti olemme ja mitä väestömäärämme on pinta-alaamme nähden - harvaan asuttua. Silti metsät pitäisi ennallistaa 50 luvulle - milloin helsinkiä aletaan ennallistaa 50 luvulle, missä nyt vihreys asuu.
Itse vallassa ollessaan ajetaan taksilla jopa 800m matka, kun sen kansalaiset maksaa.
Talouskasvu ? Miksi kasvua pitää tavoitella. JOS haluttaisi voitaisi monet tavarat tehdä kestäviksi / korjattaviksi, nyt niistä tehdään kertakulutustavaraa. Vaateteollisuuden saasteista ja veden tuhlauksesta ei puhuta mitään, vaikka JO NYT monissa maissa juomavedestä on pulaa
- Anonyymi
Kaikkein kannattavinta olisi lennättää vihersuvakit musuineen pois Suomesta.
- Anonyymi
Venäjän öljy- ja kaasuteollisuuden päästöt näkyvät selvästi Suomenkin ilmanlaadussa korkeampina mustan hiilen pitoisuuksina. Mustan hiilen päästöillä on vakavat ilmastovaikutukset arktisella alueella.
Kun musta hiili laskeutuu jäätiköille, se tummapintaisena imee auringonvaloa, mikä kiihdyttää sulamista. Sulaminen taas kiihdyttää ilmastonmuutosta.
Kun koko pohjoisen alueen jäätiköt ovat venäjältä tulevan mustan hiilen peittäminä niin samaan aikaan meillä pähkäillään voiko muovipilliä enää käyttää. - Anonyymi
Suomen pitää sovittaa yhteiskunta ja eläminen vähenevään väkimäärään. Vain siten on menestysmahdollisuus.
- Anonyymi
Oudointa vihreiden toimissa ja puheissa on se että suomalaisten elämää pitää kurjistaa eniten, vaikka todelliset ongelmat ovat aivan muualla. Menisivät makaamaan kaduille Kiinassa. Intiassa USA.ssa eli yleensä kaikissa Euroopan ulkopuolisissa maissa. Silloin heidän uskottavuutensa edes hiukan paranisi Suomessakin.
- Anonyymi
Tai ihan naapuriin ryssälään.
- Anonyymi
Vihreään siirtymään uskovat maat ja yritykset saavat aikaan talouskasvua ja tulosta.
Mitä jos Suomi olisikin maailman johtava maa aurinko- ja tuulienergiaratkaisujen suunnittelijana ja tuottajana? No ei ole, koska asiaan ei ole uskottu, ennen kuin se on valtavirtaa. Tuollaiseen asemaan pääsee vain uskomalla asiaansa ja mitä enemmän joukossa on persupolitiikkaa, niin tietää, että juna meni jo. Jokaisesen innovaation kohdalta. Ei kannata, pidetään vaan suhteita yllä venäjään ja ostetaan halpaa öljyä ja kaasua, siilä hoidetaan talouskasvu, eiks joo?- Anonyymi
Kyllä yritykset seuraavat koko ajan uusia trendejä ja hakevat uutta bisnestä ja kasvua sieltä missä sitä on odotettavissa. Suomalaisetkin firmat ovat ihan varmasti kolunneet uusiutuvan energian mahdollisuiudet, ja lähteneet mukaan jos osaaminen ja rahkeet vaan riittävät.
- Anonyymi
Viherpiiperöthän vastusta tuulivoimaa, hullu reettakin pidätetty monta kertaa ja Suomessa estäneet tuulivoimapuiston rakentamisen. Viherpiiperöt pitää lähettää korpeen ilman sähköä ja sosiaaliturvaa, elätte siellä luonnonmukaisesti keräilytaloudessa.
- Anonyymi
Siis vihreätkö niitä suhteita Venäjään ja hiilivoimaan pitävätkin? Ainakin nykyiset päättäjät ovat irtisanoutuneet moiseta. Hyvä että paljastit tuon vihreiden kaksinaamaissuuden muillekin. Ovatko kaduilla makoilevat loisijat mukana siinäkin?
- Anonyymi
Vihreät osaavat ratkaista asian. Rahaa tulee seinästä ja sähkö heidän mukaansa jostain töpselistä?
- Anonyymi
äÄNESTÄN VIHREITÄ ! aHNEET PUSSIHOUSUMIEHET HUSVARNA-KYPÄRISSÄÄN TUHOAA KAIKEN PUUSTON.
- Anonyymi
Hallituksessa vihreät käyttävät rahaa enemmän kuin mitenkään on mahdollista.
Yritystoiminnassa ja erityisesti metsätäloudessa he vaativat kieltoja, rajoituksia ja supistuksia. Tulot, tuotot ja tuottavuus laskevat.
Näistä muodostuu yhtälö joka ei ole mahdollinen eikä ratkaistavissa.
Ennakkotiedot osoittavat että tämä tiedostetaan. Luottamus puolueeseen on olellisesti laskenut ja vaalitulos helpottanee maamme ahdinkoa. - Anonyymi
Vihreät luokittelivat eläkeläiset tämän päivän Hesarissa haittaihmisiksi. Vasemmistopuolueilla on suuri intohimoluokitella ihmisiä. Boomereita, haittaihmisiä, fasisteja, ties mitä.
Mutta nämä vihreiden haittaihmiset ovat niitä jotka ovat vähiten tuhonneet maapalloa. Sodan jälkeen pelkkäänköyhyyttä, puurtamista, koulut velaksi, ei lastentarhoja, sosiaalitukija - ei yksinkertaisesti mitään ylimääräistä. Ei jatkuvaa ulkomaanmatkailu, vempaimia, ei ylellistä elämää. Mutta rakensimme tälle nuorelle väestölle yhteiskunnan jossa he saavat kaiken kuktalautasella. Ja silti itkevät.- Anonyymi
"Vihreät ovat yhteiskunnan syöpä", tiedettiin jo 30 vuotta sitten kun yhteiskunnallisia asioita pohdittiin. Nytkin ympäristöaiheisiin kokokouksiin mennään lentokoneilla ja kokoukset ovat aina ns.eteläisillä alueilla jotta lepäilyyn rannoilla on aikaa ja niitä saadaan kun "välipäiviä" on puolet kokousajasta.
- Anonyymi
Idiootti Purra kerkesi jo tuhota ensin
- Anonyymi
Turha Purraa on syyttää koska hän sai ylivelkaantuneen Suomen viime vaaleissa hoidettavakseen. Oikeat syylliset löytyy edellisestä hallituksesta kun he jankuttivat että "rahaa on ja otetaan velkaa lisää". Miksei viherpiiperöt tästä faktasta koskaan kerro, vaikka asian täysin tietävät.
- Anonyymi
Ympäristöministeriö sekä kaikki koneen tukemat säätiöt on lakkautettava.
Näissä instansseissa luuhaavat lahopäät eivät saa mitään konkreettista hyötyä aikaan vaan päinvastoin.
Aiheuttavat sekaannuksia sekä kuormittavat ja jarruttavat yhteiskunnan kehitystä ja toimintaa. Ministeriö sekä sen alaisuudessa työskentelevät hyväkkäät ovat kaikki kaksinaamaisia ja omaa etua tavoittelevia parasiitteja. Valehtelijoita ja huijareita. - Anonyymi
Suvakkifemakkous ja idiotismi ohjaa vihreitäkin, kuten lähes kaikkia naispoliitikkoja.
- Anonyymi
Juuri näin, hyvin sanottu. Suvakkifemakot tuhoaa jopa kaupunkeja, Helsinki hyvänä esimerkkinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, hyvin sanottu. Suvakkifemakot tuhoaa jopa kaupunkeja, Helsinki hyvänä esimerkkinä.
Ovatko he niitä 1970 vuosikymmenen surullisen kuuluisien telaketjufemakkojen perillisiä? Ainakin puheet ja teot samanlaisia.
- Anonyymi
Nyt kun Trump irtisanoo ilmasto-ohjelman, on Suomen vihreiden lopetettava maamme tuho.
- Anonyymi
Talouskasvu olisi jo vihdoin syytä unohtaa kokonaan, koska sitä ei tule. Matildan missikisoissa selvisi se, että maailman rikkain perhe Suomessa on kuolleeksi julistettu jo 2000-luvulla ja siitä syystä uudet investoinnit ovat nyt loppu. Suomalaiset joutuvat elämään Suomessa kuolleiden keskellä ja siitä huolimatta haaveilevat siitä talouskasvusta. Sellainen yhtälö ei ole mahdollinen.
Matilda oli käynyt kauppakorkeakoulun ja muut opiskelijat olivat sitä mieltä, että hän on liian köyhä ja ruma opiskelemaan kauppatieteitä. Matilda on Suomen ökyrikkaita Lochmayereita, jotka muut suomalaiset ovat halunneet unohtaa. Vihreys on yksi syy tietenkin olla tuhoamatta luontoa tehtailla, mutta on myös tämä toinen syy. Piti lähteä Meksikoon ja Dallasiin ennenkuin selvisi tämä, että elämme kuolleen maineen kanssa. - Anonyymi
Vihreät haluavat myös tuhota Suomen nykyisen Pohjoisenmaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Vihreiden motiiveja tähän on syytä kysyä?
- Anonyymi
Tavallaan on ymmärrettävÄÄ vihreiden kiivas kaikkea nykyaikaa vastustava kanta. Usein he ovat varakkaiden vanhempien lapsia ja saaneet kaiken pienestä pitäen valmiina pöytään. Murrosiässä ei tarvitse tehdä pieninpiäkään töitä, kaiken saa valmiiksi tehtynä. Huumemyönteisyys tulee kun isommat lapset tarjoaa kokeeksi ja sitten itse myöhemmin jatkaa tuota puuhaa. Kun jokin mielenosoitus tulee tarjolle niin ollaan valmiina kun kerrankin saa tehdä jotain ja haukkua samalla veronmaksajia. Todelliseen elämään on kadonnut oma tilanne ja joukon mukana mennä vaikka kaduille makaamaan ja samalla kerrankin huomatuksi. Ei tämä mitään uutta ole kun seuraa nykypoliitikkojen kehitystä. Yhtä jyrkkiä olivat "Nalle" taistolaiskommarina ja Erkki Tuomioja Shaahia kiusatessaan. Pöksyt vain repesi kun poliisit raahasi "maijaan". Näitä on nähty.
- Anonyymi
Suurin osa kylläkin laiskoja ämmiä millä ei ole aikomustakaan elättää itseään, mukana huumehörhöjä ja taiteilijoita joiden tuotoksia ei kukaan osta ja tietysti matuja.
- Anonyymi
Tässä armollista maailmanloppua odottaessamme voimme vaikka viettää mukavaa aikaa Mustanmeren aurinkorannalla. Tai sitten - voi olla, ettei se kiinnosta meitä enää:
https://www.bbc.com/news/av/science-environment-50578326
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2916357Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181671141Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962