HEIKKI LAKKALA
Vähemmän tunnettu, mutta sitäkin mielenkiintoisempi, kappale maailmansotien välisen ajan historiaa on Saksan ja Neuvostoliiton sotilasyhteistyö. Tälle loi pohjan vuonna 1922 neuvosto-Venäjän ja Saksan välille solmittu Rapallon sopimus, jolla maat normalisoivat suhteensa ja luopuivat ensimmäistä maailmansotaa koskevista sotakorvausvaateista.
Itse sopimukseen ei sisältynyt mitään sotilaallisia lisäpöytäkirjoja ja sotilasyhteistyökin oli alkanut jo aikaisemmin, mutta vasta Rapallon sopimuksen jälkeen se kasvoi täyteen mittaansa.
Versaillesin rauhansopimus rajoitti Saksan asevarustelua: ilmavoimat, panssarit ja taistelukaasut oli kielletty, samoin sukellusveneet. Jos näitä olisi kehitelty Saksan maaperällä, läntiset tiedustelupalvelut olisivat päässeet siitä selville, koska Saksa oli niin tiukassa länsiliittoutuneiden sotilaskontrollissa.
Mutta kun aseiden kehittely tapahtui syvällä Venäjällä, se pysyi myös piilossa. Siellä luotiin perusta Saksan hyökkäyskyvylle toisessa maailmansodassa. Saksan sukellusveneiden kehittämiseen puolestaan kuuluivat Turussa rakennetut suomalaiset sukellusveneet Vesikko ja Vetehinen. Ne rakennettiin hollantilaisen firman tilauksesta. Firma oli saksalaisten peiteyritys.
Neuvostoliitto-yhteistyössä mukana olleet saksalaiset olivat toisen maailmansodan jälkeenkin vaitonaisia tapahtumista. Mutta yhteistyön kannalta keskeinen hahmo, kenraali Ernst August Köstring, on todennut, että ilman Neuvostoliitossa tapahtunutta aseiden kehittelyä ja asekoulutusta ilmavoimat eivät olisi 1939 olleet siinä iskussa kuin olivat.
Länsirintaman salamasotaa johtaneen kenraali Heinz Guderianin mukaan sama päti panssarivoimiin. Saksan näennäinen varusteluihme Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen ei olisi ollut mahdollinen ilman yhdentoista vuoden ennakkovalmisteluja Neuvostoliitossa.
Ilmavoimien keskus oli Lipezkissä, panssareita suunniteltiin ja kouluttajia koulutettiin Kasanin lähellä Volgan rannalla, taistelukaasuja kehitettiin Kaakkois-Venäjällä. Kaikissa keskuksissa tapahtui suunnittelua, tuotantoa ja koulutusta.
Tehtaat olivat saksalaisten firmojen rakentamia, mutta salaisuuden säilyttämiseksi henkilöstö oli pääosaltaan venäläistä. Noissa keskuksissa toimineet saksalaissotilaat olivat virallisesti eronneet asevoimista ja matkustivat paikalle yksityishenkilöinä. Kuolleiden koelentäjien ruumiit tuotiin kotiin kiertoteitse Leningradin kautta koneen osiksi ilmoitettuina.
Vastapalveluksena saksalaiset antoivat neuvostoliittolaisille saksalaista sotilaskoulutusta. Myös esimerkiksi neuvostoliittolaisia panssareita kehitettiin saksalaiselta pohjalta. Kenraali Köstring kirjoitti vuonna 1931 kenraali Hans von Seecktille, että Saksan sotilaallinen tuki näkyy kaikkialla puna-armeijassa ja että saksalaisten näkemykset ja menetelmät ovat kuin punainen lanka puna-armeijan vastaaville.
Laajemmin ottaen Neuvostoliitto halusi yhteistyöltä tarvitsemaansa pääomaa ja teknistä apua teollistamiseen, sotilaallisia neuvoja puna-armeijan rakentamiseen ja diplomaattista vastapainoa Englannin ja Ranskan painostusta vastaan. Kaikkea tätä Saksa tarjosi.
Yhteistyön saksalaiset puuhamiehet olivat kaikki poliittisesta oikeistosta. Weimarin tasavallan poliittisella kartalla sosiaalidemokraatit olivat antibolsevistisimpia ja länsisuuntautuneimpia. Komintern syytti sosiaalidemokraatteja sosiaalifasismista.
Stalinin noustua valtaan muiden maiden kommunistisista puolueista tuli Neuvostoliiton valtiollisen politiikan apuryhmiä. Niiden tehtävänä ei enää ollut toimia vallankumouksen eteen omissa maissaan, vaan totella Kominternin kautta tulevia Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) määräyksiä.
Suuren talouslaman aikoihin, vuosina 1930–1931, oli maiden välinen talousyhteistyö lähes yhtä hyvää kuin sotilaallinen. Saksan raskas teollisuus tarvitsi Neuvostoliiton markkinoita elääkseen maailmankaupan romahdettua ja kotimaan kysynnän ollessa olematonta. Toisaalta Neuvostoliitolla oli ensimmäisen viisivuotissuunnitelman ja siihen liittyvien teollistamistavoitteiden toteuttamiseksi käyttöä Saksan tuonnille.
Ulkopoliittisesti yhteistä molemmille maille oli puolavastaisuus. Mailla oli siis eri aloilla selviä yhteisiä intressejä. Josif Stalinin silmissä tätä ei heti muuttanut edes Hitlerin valtaannousu. Stalin piti natseja kapitalistipuolueena siinä kuin muitakin oikeistopuolueita.
Aluksi edes kommunistien vainoaminen ei Stalinia pahemmin häirinnyt. Saksan silloinen lähetystöneuvos Moskovassa on kertonut, että viiden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Hitlerin valtaantulosta neuvostolehdistö oli hyvin pidättyväinen.
Vaikka Hitler tuhosi Saksan kommunisten puolueen (KPD) puoluekoneistoa, piti Stalin ulkopoliittisista syistä tärkeänä vaalia hyviä suhteita Saksaan. Venäjän ulkoasiainkomissaarin kerrottiin tokaisseen saksalaisille: ”Mitä se meille kuuluu, jos te ammutte kommunistejanne.”
Vähemmän tunnettu, mutta sitäkin mielenkiintoisempi, kappale maailmansotien välisen ajan historiaa on Saksan ja Neuvostoliiton sotilasyhteistyö. Tälle loi pohjan vuonna 1922 neuvosto-Venäjän ja Saksan välille solmittu Rapallon sopimus, jolla maat normalisoivat suhteensa ja luopuivat ensimmäistä maailmansotaa koskevista sotakorvausvaateista.
Itse sopimukseen ei sisältynyt mitään sotilaallisia lisäpöytäkirjoja ja sotilasyhteistyökin oli alkanut jo aikaisemmin, mutta vasta Rapallon sopimuksen jälkeen se kasvoi täyteen mittaansa.
Versaillesin rauhansopimus rajoitti Saksan asevarustelua: ilmavoimat, panssarit ja taistelukaasut oli kielletty, samoin sukellusveneet. Jos näitä olisi kehitelty Saksan maaperällä, läntiset tiedustelupalvelut olisivat päässeet siitä selville, koska Saksa oli niin tiukassa länsiliittoutuneiden sotilaskontrollissa.
Mutta kun aseiden kehittely tapahtui syvällä Venäjällä, se pysyi myös piilossa. Siellä luotiin perusta Saksan hyökkäyskyvylle toisessa maailmansodassa. Saksan sukellusveneiden kehittämiseen puolestaan kuuluivat Turussa rakennetut suomalaiset sukellusveneet Vesikko ja Vetehinen. Ne rakennettiin hollantilaisen firman tilauksesta. Firma oli saksalaisten peiteyritys.
Neuvostoliitto-yhteistyössä mukana olleet saksalaiset olivat toisen maailmansodan jälkeenkin vaitonaisia tapahtumista. Mutta yhteistyön kannalta keskeinen hahmo, kenraali Ernst August Köstring, on todennut, että ilman Neuvostoliitossa tapahtunutta aseiden kehittelyä ja asekoulutusta ilmavoimat eivät olisi 1939 olleet siinä iskussa kuin olivat.
Länsirintaman salamasotaa johtaneen kenraali Heinz Guderianin mukaan sama päti panssarivoimiin. Saksan näennäinen varusteluihme Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen ei olisi ollut mahdollinen ilman yhdentoista vuoden ennakkovalmisteluja Neuvostoliitossa.
Ilmavoimien keskus oli Lipezkissä, panssareita suunniteltiin ja kouluttajia koulutettiin Kasanin lähellä Volgan rannalla, taistelukaasuja kehitettiin Kaakkois-Venäjällä. Kaikissa keskuksissa tapahtui suunnittelua, tuotantoa ja koulutusta.
Tehtaat olivat saksalaisten firmojen rakentamia, mutta salaisuuden säilyttämiseksi henkilöstö oli pääosaltaan venäläistä. Noissa keskuksissa toimineet saksalaissotilaat olivat virallisesti eronneet asevoimista ja matkustivat paikalle yksityishenkilöinä. Kuolleiden koelentäjien ruumiit tuotiin kotiin kiertoteitse Leningradin kautta koneen osiksi ilmoitettuina.
Vastapalveluksena saksalaiset antoivat neuvostoliittolaisille saksalaista sotilaskoulutusta. Myös esimerkiksi neuvostoliittolaisia panssareita kehitettiin saksalaiselta pohjalta. Kenraali Köstring kirjoitti vuonna 1931 kenraali Hans von Seecktille, että Saksan sotilaallinen tuki näkyy kaikkialla puna-armeijassa ja että saksalaisten näkemykset ja menetelmät ovat kuin punainen lanka puna-armeijan vastaaville.
Laajemmin ottaen Neuvostoliitto halusi yhteistyöltä tarvitsemaansa pääomaa ja teknistä apua teollistamiseen, sotilaallisia neuvoja puna-armeijan rakentamiseen ja diplomaattista vastapainoa Englannin ja Ranskan painostusta vastaan. Kaikkea tätä Saksa tarjosi.
Yhteistyön saksalaiset puuhamiehet olivat kaikki poliittisesta oikeistosta. Weimarin tasavallan poliittisella kartalla sosiaalidemokraatit olivat antibolsevistisimpia ja länsisuuntautuneimpia. Komintern syytti sosiaalidemokraatteja sosiaalifasismista.
Stalinin noustua valtaan muiden maiden kommunistisista puolueista tuli Neuvostoliiton valtiollisen politiikan apuryhmiä. Niiden tehtävänä ei enää ollut toimia vallankumouksen eteen omissa maissaan, vaan totella Kominternin kautta tulevia Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) määräyksiä.
Suuren talouslaman aikoihin, vuosina 1930–1931, oli maiden välinen talousyhteistyö lähes yhtä hyvää kuin sotilaallinen. Saksan raskas teollisuus tarvitsi Neuvostoliiton markkinoita elääkseen maailmankaupan romahdettua ja kotimaan kysynnän ollessa olematonta. Toisaalta Neuvostoliitolla oli ensimmäisen viisivuotissuunnitelman ja siihen liittyvien teollistamistavoitteiden toteuttamiseksi käyttöä Saksan tuonnille.
Ulkopoliittisesti yhteistä molemmille maille oli puolavastaisuus. Mailla oli siis eri aloilla selviä yhteisiä intressejä. Josif Stalinin silmissä tätä ei heti muuttanut edes Hitlerin valtaannousu. Stalin piti natseja kapitalistipuolueena siinä kuin muitakin oikeistopuolueita.
Aluksi edes kommunistien vainoaminen ei Stalinia pahemmin häirinnyt. Saksan silloinen lähetystöneuvos Moskovassa on kertonut, että viiden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Hitlerin valtaantulosta neuvostolehdistö oli hyvin pidättyväinen.
Vaikka Hitler tuhosi Saksan kommunisten puolueen (KPD) puoluekoneistoa, piti Stalin ulkopoliittisista syistä tärkeänä vaalia hyviä suhteita Saksaan. Venäjän ulkoasiainkomissaarin kerrottiin tokaisseen saksalaisille: ”Mitä se meille kuuluu, jos te ammutte kommunistejanne.”
Vastaukset 21
Vanhimmat
Maavoimien panssarijoukot
Vuonna 1922 lähetettiin saksalaisia sotilaita harjoittelemaan neuvosto-Venäjälle, joka koki hyötyvänsä saksalaisten harjoitusmenetelmien seuraamisesta. Noin vuoteen 1929 mennessä oli Kazaniin valmistunut harjoitusalue rajatulle määrälle saksalaisia panssarijoukkoja. Jotkut saksalaiset upseerit osallistuivat myös neuvostoliittolaisiin sotaharjoituksiin. Koulusta valmistui noin 30 saksalaista panssariupseeria. Neuvostoliittolaisista oppilaista kuuluisin lienee marsalkaksi ylennyt Semjon Krivošein ja saksalaisista panssarikenraalit Heinz Guderian sekä Erich Hoepner.
Ilmavoimat
Vuonna 1923 perustettiin Sondergruppe Moskau, Moskovan ryhmä, jota kutsuttiin myös Zentrale Moskauksi, Moskovan keskukseksi. Ryhmä kuului Saksan erikoisryhmä R:ään. Päällikkönä oli Saksan aikaisempien ilmavoimien esikuntapäällikkö Herman von der Lieth-Thomsen ja apulaispäällikkönä Ritter von Niedermayer. Lieth-Thomsenin adjutantti, kapteeni Ratt, vastasi ilmailuasioista. Ensimmäinen saksalainen ilmailuryhmä saapui Neuvostoliittoon 1924. Siihen kuuluivat M. Fiebig, K. Lite, G. Johanenson, R. Hasenor ja J. Schröder. Fiebigistä tuli myöhemmin Luftwaffen kenraali. Myöhemmin myös muita saksalaisia ilmailuasiantuntijoita liittyi heihin. Aluksi saksalaiset toimivat neuvonantajina puna-armeijan ilmavoimien päähallinnon ja ilmavoimien akatemian palveluksessa, minkä jälkeen he siirtyivät Saksan Neuvostoliiton alueella toimivien ilmailukoulun henkilökunnaksi. Neuvostoliitto oli varannut saksalaisten lentotoimintaa varten lentokentän Lipetskistä. Koulun johtajaksi tuli majuri Walter Schtaar, joka oli ensimmäisessä maailmansodassa komentanut lento-osastoa länsirintamalla. Hän johti koulua viisi vuotta. Lipetskin lentokentälle saksalaiset rakensivat tarvittavat lentokonehallit sekä hallinto- ja asuintilat johdossaan saksalainen ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä E. Borian. Lisäksi alueelle rakennettiin oma puhelinkeskus. Koulun perustaminen maksoi Reichswehrille noin 2 000 000 ruplaa. Kesäkuussa 1925 viisikymmentä laatikkoihin osina pakattua Fokker D.XIII -hävittäjää laivattiin Stettinistä höyrylaiva Hugo Stinnes IV:llä Leningradiin. Samalla lähtivät myös lento-opettajat ja lentokadetit Neuvostoliittoon. Salaisena pidettävä kuljetus oli muodollisesti neuvostoliittolais-saksalaisen yhteisyritys Metachimin kauppa. Henkilökunta kuljetettiin turisteina tai yksityisten yritysten palveluksessa olevana henkilökuntana asiakirjojen mukaan. Lipetskissä saksalaiset käyttivät univormujensa sijasta siviilivaatteita tai neuvostoliittolaisia univormuja ilman arvomerkkejä.
Lentotoiminta aloitettiin Fokker D.XIII -hävittäjillä. Myöhemmin lentokoululle toimitettiin Albatros-harjoituskoneita.
Varsinainen lentokoulutus alkoi 15. heinäkuuta 1925. Koulutukseen sisältyi intensiivistä lentotoimintaa neljän viikon ajan kuuden lentokadetin ryhmissä. Ensimmäiset lentokadetit olivat muuntokoulutettavia lentäjiä. Myöhemmin koulutettiin myös aidosti uusia lentäjiä. Koulun suorittamisen jälkeen oppilaat palkattiin Reichswehriin ilman merkintöjä siitä, että olisivat saaneet lentokoulutusta.
Saksalaisten esimerkistä myös neuvostoliittolaiset kokeilivat Fokker D.XIII:ia. Lentokoulun ensimmäisen toimintavuoden jälkeen sitä päätettiin laajentaa koskemaan myös tiedustelulentotoimintaa ja ilmakuvausta keväällä 1926, kun Neuvostoliiton ilmavoimien komentaja ja Saksan ilmavoimien salaisesta kehittämisestä vastaavat Reichswehrin henkilöt tapasivat. Ehdotuksen teki Reichswehrin ilmailuosaston päällikkö yliluutnantti Wilberg, mitä kannatti muun muassa sotilaskomissaari R. A. Muklevitš ideologisista syistä.
Tiedustelulentotoiminnan koulutus aloitettiin kahdeksalla Heinkel HD 17 -lentokoneella kesällä 1926.
Saksassa lentäjien alustava koulutus tapahtui muodollisesti Saksan siviili-ilmailukoulu, Deutsche Verkehrsflieger-Schulen, alaisena. Koulutusta annettiin myös urheilulentoseuroissa. Aluksi koulutusta annettiin vain keveillä pienlentokoneilla ja Junkersin matkustajalentokoneilla. Saksan siviili-ilmailukoulun perustamista ohjasi Reichswehrin tarkastusosasto 1, ilmailutarkastus. Ilmailukoulu aloitettiin 1923, kun teollisuusmies H. Stinnes osti viisikymmentä yksipaikkaista Fokker D.XIII -hävittäjää Alankomaista. 1923–1925 myös muutamia Fokker D.VII:ia ja Fokker D.XI:ia hankittiin samalla tavalla. Tilaus suoritettiin Argentiinan ilmavoimien nimissä.
Suomi - Saksa yhteistyötä oli sukellusveneiden suunnittelu ja niiden rakentaminen.
Entä sitten? Veneet rakennettiin Suomelle,ei Saksalle.
Saksalta kiellettiin Versaillesin rauhansopimuksessa mm.sukellusveneet. Uutta sukellusvenelaivastoa kuitenkin kehiteltiin salaisesti Hollannissa olleessa saksalaisessa insinööritoimistossa.
Tuo toimisto tilasi Suomelta piirrustuksiensa mukaisen sukellusveneen 1930. Hallitus suostui hankkeessen ja aluksen rakentaminen alkoi 1931 Suomen Turussa.
Tuosta tilauksesta rakennettiin koemalli, nimeltään CV-707, joka valmistui 1933.
Saksan itselleen tilaama sukellusvene oli kehittyneempi versio kuin Suomen omat s-veneet. Runko tehtiin ilman niittauksia sähköhitsaamalla.
Sukellussyvyys tuplaantui. Niitit eivät siis lenneellet syvälle mennessä kuten leffoissa aina näkyy.
Saksalaiset testasivat venettä turkulaisessa saaristossa1934 saakka ja havaitsivat sen paremmaksi kuin Espanjassa rakennettu koemalli E1.
Suomalainen koemalli valittiin Saksan laivaston yhden sukellusveneluokan protoyypiksi. Näitä sukellusveneitä rakennettin sitten myöhemmin Saksan telakoilla 50 kpl.
Suomella oli osto-oikeus rakentamaansa koemalliin ja eduskunta hyväksyi sen hankinnan ja alus liitettiin laivastoon 1936 ja se sai nimekseen Vesikko.
Pariisin rauhansopimus kielsi Suomelta sukellusveneet ja kaikki muut, paitsi Vesikko, myytiin 1953 romuksi Belgiaan.
Vesikko on nykyään museoaluksena Suomenlinnassa.
Putleristit hiljenevät kummasti,kun taklataan poikittaisella tietopaketilla.
Neuvostopropagandasta voi olla vaikea löytää apua.
Mutta aina te jotain keksitte.
Hahaha, nyt sentään jo älysit kopioida suoraan tekstisi, mitkä ovat onneksesi jonkun muun kirjoittamia, että et pääse niin pahasti munaamaan itseäsi omilla horinoillasi:-D
KUKA? Kaikki, jotka kirjoittaa jotain, josta et tykkää, ovat yksi ja sama mies, sinun totaalisesti-ei-kuvitteellinen vainoojasi. 😂🤣
Vähäänpä pystyt.
Teksti on aivan samaa,mitä olen moneen kertaan esittänyt.
Mikset kumoa sitä,sen sijaan, että yrität valehdella ja vääristellä tosiasioita?
No edistystä tuo on jo selvästi, kun älyät olla sotkematta omia horinoitasi toisten kirjoitusten joukkoon😂
Te putleristit sotkette omaa lännen vastaista propagandaanne kaikkeen.
Sotahistorian tosiasiat ovat kaikki yhtä vieraita.
Hahaha no ei se ketään tee miksikään "putleristiksi", jos oikoo pahimpia valeita ja asiavirheitä.
Mutta tämänlaisten kirjoitusten laatija on kyllä melkoinen putleristi:
"Yhteistyö alkoi jo1923,mutta 1926 solmittiin Rapallon sopimus,joka oli voimassa myös Hitlerin valtaan nousun jälkeen.
Sopimus koski ennen kaikkea kauppaa,mutta sisälsi myös kolmen salaisen sotilastukikohdan käyttöoikeuden NL:ssa. Niissä koulutettiin Versaillesin rauhansopimus kiertäen mm. taistelulentäjiä,panssarimiehiä ja kemiallista sodankäyntiä."
” Sopimus koski ennen kaikkea kauppaa,mutta sisälsi myös kolmen salaisen sotilastukikohdan käyttöoikeuden NL:ssa. ”
Eli otsikon voisi muuttaa muotoon:
OLIPAS VAAN Saksa-Nl sotilasyhteistyötä 1922-33, OLI TODELLA!
OLIPAS VAAN pöhveIi tyhmä puupää, OLI TODELLA!
Tottakai oli yhteistyötä, entä sitten. Mitä halusit avauksella tuoda esiin, ties monesko kerta vuoden sisällä.
Rapallon sopimus solmittiin 16. huhtikuuta 1922 Venäjän ja Saksan kesken. Sen allekirjoitti Saksan ulkoasiainministeri Walther Rathenau ja Neuvosto-Venäjän ulkoasiainkansankomissaari Georgi Vasiljevitš Tšitšerin. Tämä Genovan konferenssin aikana solmittu sopimus loi neuvosto-Venäjän ja Saksan välille diplomaattisuhteet, jotka olivat katkenneet 13. marraskuuta 1918. Tuolloin kun Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan oli Neuvosto-Venäjä julistanut Brest-Litovskin rauhansopimuksen mitättömäksi ja pyrkinyt hankkimaan takaisin siinä menetettyjä alueita Ukrainassa, Puolassa ja Baltiassa etenemällä sitä mukaa kun itävaltaunkarilaiset ja saksalaiset vetäytyivät.
Sopimusta laajennettiin Berliinissä 5. marraskuuta 1922 koskemaan myös Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Kaukasian sosialistisia neuvostotasavaltoja. Lisäpöytäkirjan allekirjoitti Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan puolesta sen Berliinin suurlähettiläs Nikolaus Krestinski, muiden neuvostotasavaltojen puolesta Ukrainan toimeenpanevan keskuskomitean jäsen Waldemar Aussem ja Saksan puolesta alivaltiosihteeri von Maltzan.
Sopimuksella maailmansodan hävinnyt Saksa sekä sisällissodan ja intervention kärsinyt Neuvosto-Venäjä murtautuvat diplomaattisesta eristäytyneisyydestään. Samalla luotiin perusta sille, että Saksa saattoi Versailles’n rauhansopimuksen vastaisesti kehittää siltä kiellettyjä asejärjestelmiä Neuvostoliiton alueella. Vaikka sopimus ei sisältänyt täsmennyksiä yhteistyön laadusta, se johti konkreettiseen sotilaalliseen yhteistyöhön, joka hyödytti molempia osapuolia. Saksan teknisten asiantuntijoiden johdolla sekä venäläisellä työvoimalla ja raaka-aineilla puna-armeija valmisti ensimmäiset panssarivaununsa ja taistelulentokoneensa. Lentokoneita valmistui yhteistuotantona vuosittain noin 300, joista puna-armeija sai 60.'
Rapallon sopimuksen pohjalta Krestinski ja Stresemann allekirjoittivat 24. huhtikuuta 1926 vielä Berliinin sopimuksenkin, mikä sisälsi Neuvostoliiton ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen.
"Rapallon sopimuksen pohjalta Krestinski ja Stresemann allekirjoittivat 24. huhtikuuta 1926 vielä Berliinin sopimuksenkin, mikä sisälsi Neuvostoliiton ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen."
Tuon takia taitaa Rapallon sopimuksen yhteydessä kummitella myös vuosi1926.
Sehän vahvisti kahden edellisessä sodassa hävinneen ja monarkiasta luopumaan joutuneen valtion ystävyyssuhteet nykykremlinsien harmiksi.
Eihän puhdasmieliset kommunistit sentään edes tulevien natsien kanssa voi
heilastella. Saati sitten myöhemmin sopia Euroopan jaosta natsijohdon kanssa!
Stalin halusi MR-sopimuksen säilyvän vielä silloinkin,kunHitler jo valmisteli Operaatio Barbarossaa,joka sitten yllätti Puna-Armeijan täydellisesti mm. brittien varoituksista huolimatta. Stalin piti niitä provokaatioina ja mm. ammutti saksalaisen yliloikkarin,joka tuli varoittamaan hyökkäyksestä.
Maaliskuussa -41 Stalin tuli itse saattamaan Berliiniin palaavaa Saksan Moskovan sotilasasiamiestä kenraali Zeitzleria ja sanoi tälle:meidän on pysyttänä aina ystävinä.
Zeitzler saikin sitten toteuttaa ystävyyttä Saksan maavoimien esikuntapäällikkönä.
Samassa kuussa Stalin solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan liittolaisen Japanin kanssa. Se oli voimassa länsiliittolaisten käydessä verisiä taisteluja Japanin kanssa.
Stalin oli loppuun saakka uskollinen yhteistyölle natsien kanssa.
Se oli käydä kalliiksi NL:lle.
Onneksi Hitleroli yhtä tyhmä, ellei tyhmempi.
"Tuon takia taitaa Rapallon sopimuksen yhteydessä kummitella myös vuosi1926"
Hahaha taitaa vaan pöhveIin lahon pääkopan sisällä kummitella😃🤣😂
Onko vaikeata keskittäytyä itse otsikkoon eikä henkilöihin? Jos olet eri mieltä niin kerro ja perustele!
Putleristin ( ent.stallari) tiedot eivät riitä,kuin höpöjen toisteluun.
Hän tietää sen itsekin,eikä siksi uskalla edes yrittää asiakeskustelua.