Perisynnin kirous ihmisen kuolema on vielä voimissaan.

Perisynnin takia kaikki ihmiset kuolevat edelleen. Kuolema on synnin palka ja seuraus, sanoo Jumalan sana.

Jeesus oli äitinsä puolelta tosi ihminen ja Adamin sukukuntaan kuuluva, vaikka Henki oli Jumalasta, Isästä.

Ihmiseksi näin tullut Jeesus oli perisynnin kirouksen kuoleman alainen ihan samalla tavalla kuin kuin kaikki muutkin ihmiset, lihaa ja verta, eikä liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa.

Vaikka Jeesus itse ei tehnyt eläissään mitään syntiä, koska täytti lain vaatimukset. Jeesus oli synnitön elämänsä ja vaelluksensa perusteella.

Mutta perisynnin vuoksi hänet piti ympärileikata heti 8 pv. ikäisenä vauvana, kuten kaikki muutkin Juutalaiset pojat piti ympärileikata. Ja työtöistä piti perisynnin vuoksi uhrata syntiuhrina kaksi kyyhkysen poikasta perisynnin vuoksi, vaikka lapsella ei tietenkään vielä mitään omia tekosyntejä ollut siinä vaiheessa.

Samoin Jeesus piti myös kastaa perisynnin vuoksi, jotta Jumala kasteessa valmisti eli loi Ihminen Jeesukselle vedestä ja Hengestä luvatun ylösnousemusruumiin, jotta taivaaseen paluu olisi mahdollista tehdä fyysisessä hahmossa. Salli nyt vaan, sillä näin täytyy tehdä, koska vain täysin "vanhurskas" voi mennä takaisin taivaan valtakuntaan täältä ihmisten maailmasta.
"Vanhurskas" tarkoittaa juuri sitä minkälainen ihmestä pitää tulla Jumalan tekona, jotta hän voi siirtyä täältä maailmasta sinne sinne Jumalan valtakunnan puolelle se raja eli juopa ylittäen turvallisesti.

Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynt edes niitä kymmentä vaadittua "vanhurskasta", jotta siltä hävitykseltä olisi säästty.

Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli siihen aikaan tuhansia. Raamatun mukaan kukaan ihminen ei ole tähän maailmaan syntyessään vanhurskas,
vaan kaikki ihmiset ovat perisynnin turmelemia ja kuoleman kirouksen alaisia tähän maailmaan syntyessään.
50159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Suomessa on uskonnonvapaus. Ei ole pakko kastaa ketään.

Äänestä
  • Tuo on on totta. Suomesta voi lähteä vaikka Kalifaattiin kristityksi kastamattomien lapsiensa kanssa.

    Äänestä

  • Meillä on uskonnon vapaus, ja pikkuhiljaa ollaan myös saavuttamassa vapaus uskonnoista mikä on ollut yhteiskunnallisen, inhimillisen ja teknisen kehityksen edellytys.

    Äänestä

  • Ei olekkaan. Eikä ole pakko ottaa vastaan Jeesusta myöskään joka halua kastaa meitä Hengellä ja Tulella.

    Äänestä

  • Suomessa on uskonnonvapaus. Ei ole pakko kastaa ketään.

    Paitsi makaronit ja spagetit,muutoin ei tule :))

    Äänestä

He he. Kuolema on harvoja tasapuolisia asioita maailmassa. Kaikki kuollaan kerran ja lopullisesti.
Tarinan Jeesus tosin otti varaslähdön.

Äänestä

Jeesus meni upotuskasteelle.
Luterilaiset ei.

Äänestä
  • Jeesus kastettiin kerran
    ukastajen monta kertaa
    Jeesuksen upottamisesta Raamattu ei puhu mitään.

    Äänestä

  • missä niin kirjoitettu, että Jeesus UPOTETTIIN ??

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    missä niin kirjoitettu, että Jeesus UPOTETTIIN ??

    Jordanilla kastettiin, koska siellä oli niin "paljon vettä", että voitiin ihminen upottaa.
    Kaste olisi voitu toteuttaa kätevästi kaupungeissa, jos se olisi ollut valelukaste.

    Jeesus antoi esimerkin meille uudestisyntyneille uskovaisille, että menemme itse omasta halustamme kristittyjen upotuskasteelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    kukaan ei ole kristitty siksi että kuuluu johonkin on jossain harrastelussa mukana jne.. vain uudestisyntynyt on kristitty !

    ja se edellyttää Pyhän Hengen omakohtaista kohtaamista joka taas on sellainen kokemus että mikään mailmassa ei sitä ohita !

    Äänestä

  • Ei Jeesusta mihinkään upotettu. Eikä Jeesusta haudattu maahan kaivettuu kuoppaan upottamalla, kuten hellarit antaa ymmärtää.
    Kastaa ja upottaa on täysin eri sanat ja niillä on täysin eri merkitys Raamatussa.

    Kasteita tehtiin joen matalassa kahluupaikassa, jossa joki voitiin kävellen ylittää molempiin suuntiin.
    Säilyneiden argeologisten piirrosten mukaan Jeesus seisoon matalassa vedessä joen uomassa kumartuneena eteenpäin kun Johannes valaa käsistään vettä Jeesuksen pään päälle ja Pyhä Heki tuli näkyvässä Kyyhkysen muodosa Jeesuksen pään päälle.

    Ei alaraajonen päälle, kuten helluntailaiset Parhamin seuraajat opettavat.

    Äänestä

  • Jeesus meni upotuskasteelle.

    Upotus tai sukellus? Luuletteko tällä olevan merkitystä?
    Silloin aikanaan oli varmaan,että yhtenäisyys tulee ja tulikin toki!

    Ihminen oli tietämätön silloin ja on nyt kun ajatellaan,että jengit ei upota vaan vaativat tekoja,että kuulut jengiin.Sitä on yhteinäisyys.

    Kasteella,en uskoisi olevan mitään väliä vaan tiedolla Kristuksesta ja Usko tulee ihmiseen jos tulee,hän kuulija päättää.
    Ei niin kuin nykyisin ..Moni on sekavassa tilassa,lahkot,uskon pelko kun kidutuksista puhutaan,lahkojen määrääminen yksilön koskemattomuuteen ja elin oikeuteen.

    Puhujat,papit,saarna miehet.. te olette syypää ,että Rakkaus on kadonnut !
    Te,varmasti sanotte..ei näin..!

    Mutta niin monen ihmisen sisällä asuu pelko,teidän takia !
    Mutta ei minun...

    Äänestä

  • Jeesus meni upotuskasteelle.
    Luterilaiset ei.

    Ei upotuksella ole mitään merkitystä,ei se vahvista uskoa,eikä se vie taivaaseen !
    Voit käydä suihkussa,kroolata yms..

    VAIN OMAN MIELEN USKO SE ON !
    Ei tarvitse lahkoja uskoon,ei paskan puhujia kidutuksista ja peloista..
    Upotus kasteen ja muut lahkolaist vain yrittävät sitoa ihmisen mielen ja JOPA OMAISUUDEN vääristämällä asiat.

    Äänestä

Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.

Äänestä

Lain kautta on tullut kirous ihmisen osaksi. Uskon ydin on siinä, että Jeesuksessa kaikki on sovitettu. Se tulee vain uskoa todeksi omassa elämässä.

Tavallaan ihmisen synti perustuu uskonnon tuomaan lakiin ja ihmisen kamppailuun pelastuksesta lain kautta. Myös kristinuskossa kamppailee oman syntisyytensä kahleissa. Myös monet jotka sanovat olevansa vapaita synnin orjuudesta, ei eivät sitä ole, koska tarjoilevat lain kirousta toisille ihmisille kuin kysyen, oletko ollut tarpeeksi hurskas, oletko suorittanut sen ja sen ollakseni Jumalasi mieleen...

LS

Äänestä
  • Myös monet kristinuskossa...

    Äänestä

  • ehei se noin mene että uskoo vain että on kaikki on sovitettu !

    sehän on ihan sama kuin seisot maantien varressa ja uskot istuvasi linjurissa vaikka seisot pysäkillä !

    Jos et ole uudestisyntynyt niin et ole syntynyt Jumalan Hengestä ja uskosi on kuviittelua ja omatekoista hurskautta joka ei perustu mihinkään raamatulliseen.

    apostolit julisti mm ; antakaa pelastaa itsenne jne... ei se jkulsitanut että uskoo vain vaikka ei ol e mitään uskomisen perustetta.

    Äänestä

Miksi Jeesus piti kastaa, jos hänet oli ympärileikattu. Eikä se ympärileikkaus ollut vertauskuva lapsikasteelle. Sitenhän Jeesus olisi kastettu tavallaan monta kertaa.

Miksi Jeesus unohti naulita ristille perisynnin. Paavali opettaa että meidän vanha ihmisemme on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa. Siis silloin kun tulemme uskoon ja saamme Pyhän Hengen. Meistä tulee uusi luomus, joka ei kanna synnin eikä lain taakkaa mukanaan kuten harhaoppiset kantavat koko ajan vaikka heillä olisi olevinaan täydelliset sakramentit.

Äänestä
  • Jeesuksessa alkoi UUSI LIITTO , Jeesus tuli täyttään Isän tahdon, ja enne ristinkuolemaa,
    Jeesus ottaa kasteen, ENNENN Golgatan ristinkuolemaa, kantaakseen meidän synnit,
    Golgatan ristillä Jeesus sanoo: "Se on täytetty"

    niin meidätkin kasteessa liitetään Jeesukseen, JEESUKSEN kuolemaan,

    "Niin olemme yhdessä HÄNEN KANSSAAN haudatut kasteen KAUTTA kuolemaan,että
    niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin
    uudessa elämässä vaeltaman" Room: 6: 4

    "Uusi elämä", > tämän elämän jälkeen,
    "Niinkuin me NYT olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran
    taivaallisen ihmisen kaltaisiksi" 1 Kor: 15: 49

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jeesuksessa alkoi UUSI LIITTO , Jeesus tuli täyttään Isän tahdon, ja enne ristinkuolemaa,

    Vain uudestisyntynyt voidaan liittää synnyttäjäänsä, mikään vesi ei sitä tee vaikak olisi isokin saavi käytössä.

    kaste on jo tapahtuneen sinetti, kaikki on tapahtunut sydämessä ennenkuin mitään kastetta on tarpeen ajatella.

    kirkolliset ei tästä tietenkään tajua mitään eikä siellä ole uudestisyntyneitä kuin kourallinen miljoonien joukossa,.

    no vaeltaako suomen luterilainen kansa niinkuin uuden luomuksen tulisi vaeltaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Vain uudestisyntynyt voidaan liittää synnyttäjäänsä, mikään vesi ei sitä tee vaikak olisi isokin saavi käytössä.

    kaste on jo tapahtuneen sinetti, kaikki on tapahtunut sydämessä ennenkuin mitään kastetta on tarpeen ajatella.

    kirkolliset ei tästä tietenkään tajua mitään eikä siellä ole uudestisyntyneitä kuin kourallinen miljoonien joukossa,.

    kumpi ensin ihmisen oma ymmärrys, vai usko Jumalan sanaan,
    ei Jeesuskaan itse päättänyt mennä ristille, vaan Jeesus Kristus tuli täyttään
    Isän tahdon.
    Jeesus Kristus antoi kastekäskyn ylösnousemuksensa jälkeen kuoleman voittajana,

    "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28: 19

    Jeesus täytti Isän tahdon , ei omaa tahtoaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Miekkalähetys toteutti tätä käskyä. Siten alkoi kristinusko Suomessakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miekkalähetys toteutti tätä käskyä. Siten alkoi kristinusko Suomessakin.

    kristinusko tullut Suomeen 1100 -luvulla Jkr.

    Äänestä

Suomi 24 on osallinen ja suomi 24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi 24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.

Äänestä

Olisit kirjoittanut >>
Ihmiseksi näin tullut Isä

Niin olisin voinut laitta Amen..

Äänestä

Mutta perisynnin vuoksi hänet piti ympärileikata heti 8 pv. ikäisenä vauvana, kuten kaikki muutkin Juutalaiset pojat piti ympärileikata

Sairasta,todella sairasta muuttua leikkokikkeliksi!
On ihme Jumala jos haluaa esinahat lapsilta?
Syökö teidän vitun sairas Jumala ne ja grillaa?
Vanhaa roskaa juutalaisuus,täysin sopimatonta nykyisin.
Kristuksen takia hyväksyn juutalaisuuden,muutoin potkin perseelle !

Äänestä

Perisynti käsitettä ei löydä Jumalan ilmoituksesta. Kokonaisuudessaan perisynti-oppi on koko Raamatun keskeisintä oppia vastaan: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan".
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Perisyntiä julistavasta luterilaisuudesta puuttuu sovitus: Luterilainen kirkko opettaa pohjimmiltaan: Jumala ei oman Poikansa uhrin kautta sovittanut yhtään mitään eikä ketään, vaan kirkolle jäi lopullinen vastuu pelastuksesta. Luterilainen kirkko julistaa Raamatun kertomuksia ja tapahtumia, mutta ei sovitusta.

Äänestä
  • Perisynti on Lutherin kirkon harhaoppi, jota et löydä Sanasta.
    "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".
    Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen vedellä valuttelu. Kirkko tarvitsee kumpaakin harhansa saadakseen jäseniä ja valtaa ja mammonaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Perisynti on Lutherin kirkon harhaoppi, jota et löydä Sanasta.

    Perisyntiä opettaa kaikki kirkot ja se löytyy Raamatusta

    Mutta tuo typerä vauvanvalelijapedo jatkaa inttämistään

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Perisynti on Lutherin kirkon harhaoppi, jota et löydä Sanasta.
    "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".
    Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen vedellä valuttelu. Kirkko tarvitsee kumpaakin harhansa saadakseen jäseniä ja valtaa ja mammonaa.

    Synnin kieltäminen tarvitaan uudestikasteeseen, muutoin ei sinne kukaan menisi

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Perisynti on Lutherin kirkon harhaoppi, jota et löydä Sanasta.
    "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".
    Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen vedellä valuttelu. Kirkko tarvitsee kumpaakin harhansa saadakseen jäseniä ja valtaa ja mammonaa.

    "synti / perisynti,

    en ole syntinen siksi, että teen syntiä, vaan teen syntiä siksi, koska olen syntinen

    >>"olen syntinen"<<< "synti , joka minussa asuu" Room: 7: 20

    Äänestä

Fariseukset oli ympärileikattu 8 päivän ikäisenä. Vauvakastetut on kastettu vauvana. Molemmat ovat jumalattomia!
Vauvakaste on vitsi!

Äänestä
  • >>>"vitsi"<<<

    "Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne
    kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija, kuin muukalaiselta,
    KENELTÄ TAHANSA, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi."

    "Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni
    on merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI liitoksi." 1 Moos: 17: 12-13

    "KRISTUKSEN ympärileikkauksella , ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA."
    Kol: 2 : 11-12

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    >>>"vitsi"<<<

    Ympärileikkaus ei auttanut eikä vauvakaste!
    Miksi tulee jumalattomia fariseuksia ja vauvakastettuja (Suomessa 97 %)!

    Lopeta hilluminen ja mene leikkaamaan nahkasi.

    kivasti siinä leikkaat ja liimaat palasia raamatusta omaan keksimääsi tauluun !

    milloin aiot antaa pelastaa itsesi, siihen päättyisi nuo keksintösi ja liimaustarpeesi, saattaisi jopa käydä kuin sakkeuksen !

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Luterilainen kaste on Sanan opetuksen todistuksen mukaisesti lihan teko. Luterilaiset opettavat: Vanhassa liitossa ympärileikkaus ja uudessa vedenvaluttelu päälakeen.
    Paavali opettaa: vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä. Sen jälkeen Paavali luettelee lihan teot, joista hän voisi kehuskella: joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
    intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
    Ympärileikkaus, ja sen luterilaisten väittämä uuden liiton todellisuus ympärileikkauksesta. ns. kaste, on lihan teko.
    Juutalaisten ulkokullatut fariseuksen kehuskelivat ympärileikkauksella. Luterilaisen toivo ja kerskauksen kohde on 'papin' käsillä suorittama veden valuttelu otsaa.
    Oikeaa ympärileikkausta eli uudesti syntymistä EI tehdä ihmisen käsillä.
    Eikä uudesti syntyminen tapahdu pakanuskonnoista otetussa luterilaisessa vesirituaalissa, joka suoritaan "papin" käsillä. Sillä Sana todistaa: hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, Kaste ei uudesti synnytä.
    Uudesti syntyminen on: vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
    Kasteessa ei poisteta lihan saastaa: "kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista"
    Oikea uskoon tulo, uudesti syntyminen tapahtuu evankeliumin Sanan kuulemisen ja vastaan ottamisen kautta: te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
    Valeluvesi ei anna uskoa, vaan: Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    >>>>"milloin aiot antaa pelastaa"<<<<

    noin sanoo sellainen , joka EI usko Kristukseen, vaan OMIIN tekoihinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kaste on Jumala ån teko

    Hellarit on puhuu vedestä ja papin käsistä mutta ei Jeesuksesta. Sekoittavat uskon ha uudestisyntymisen

    Vakeluvedstä ne vain puhuu

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ympärileikkaus ei auttanut eikä vauvakaste!
    Miksi tulee jumalattomia fariseuksia ja vauvakastettuja (Suomessa 97 %)!

    Kaste auttaa, uudestikaste ei
    Pedon vikinät ei sitä muuta

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kaste on Jumala ån teko

    Hellarit on puhuu vedestä ja papin käsistä mutta ei Jeesuksesta. Sekoittavat uskon ha uudestisyntymisen

    Vakeluvedstä ne vain puhuu

    mitään jumalantekokasteita ei ole olemassa muualla kuin omatekoisissa päättelyissä joissa lutterisi edistyisi erinomaiselle tasolle !

    mutta ei häntä ole kuitenkaan pakko seurata, tiesitkö sitä!?

    kommenttisi kertoo että et ymmärrä mitään koko asiasta kunhan toistelet oppimiasi fraaseja niitäkin huonosti tekstaten,

    Äänestä

Ei sitä luterllaista kastetta millään Raamatulla puolustella, eikä se perustu Raamattuun, vaan sitä puolustetaan muiden hurmahenkisyydellä, molotuksella, kaatuilulla ja villiintymisellä. Kun muut ovat niin sekaisin, niin oman kasteen on pakko olla oikea.

Äänestä
  • Nimenomaan Raamattuun se perustuuu

    Uudestikastajien symbolikastetta siellä ei ole

    Äänestä

>>Samoin Jeesus piti myös kastaa perisynnin vuoksi, jotta Jumala kasteessa valmisti eli loi Ihminen Jeesukselle vedestä ja Hengestä luvatun ylösnousemusruumiin, jotta taivaaseen paluu olisi mahdollista tehdä fyysisessä hahmossa. >>

Samoin Putin piti myös kastaa perisynnin vuoksi, jotta Jumala kasteessa valmisti eli loi Ihminen Putinille vedestä ja Hengestä luvatun ylösnousemusruumiin, jotta taivaaseen paluu olisi mahdollista tehdä fyysisessä hahmossa.

Äänestä
  • Tuo on sitä uutta teologiaa: "Mutta perisynnin vuoksi hänet piti ympärileikata heti 8 pv. ikäisenä vauvana,"

    Vai oli Jeesuskin syntinen???? Nyt ovat maailmankirjat kyllä sekaisin.
    Miten Jumalalle kelpasi syntinen uhri?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tuo on sitä uutta teologiaa: "Mutta perisynnin vuoksi hänet piti ympärileikata heti 8 pv. ikäisenä vauvana,"

    Vai oli Jeesuskin syntinen???? Nyt ovat maailmankirjat kyllä sekaisin.
    Miten Jumalalle kelpasi syntinen uhri?

    Jeesus EI ollut syntinen, Jeesus syntyi "ihmiseksi, > "Ihmisen Poika".

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jeesus EI ollut syntinen, Jeesus syntyi "ihmiseksi, > "Ihmisen Poika".

    Eli ihminenkään ei ole perisyntinen, kuten ei Jeesuskaan!
    Hän tuli meidän kaltaiseksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Eli ihminenkään ei ole perisyntinen, kuten ei Jeesuskaan!
    Hän tuli meidän kaltaiseksi!

    niin. ja Jeesus Kristus synnittömänä , "kantoi MAAILMAN synnin".

    (eihän syntinen, perisyntinen voi kantaa kenenkään toisen syntejä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Perisynnin takia kaikki ihmiset kuolevat edelleen. Kuolema on synnin palka ja seuraus, sanoo Jumalan sana.

Jeesus oli äitinsä puolelta tosi ihminen ja Adamin sukukuntaan kuuluva, vaikka Henki oli Jumalasta, Isästä.

Ihmiseksi näin tullut Jeesus oli perisynnin kirouksen kuoleman alainen ihan samalla tavalla kuin kuin kaikki muutkin ihmiset, lihaa ja verta, eikä liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa.

Vaikka Jeesus itse ei tehnyt eläissään mitään syntiä, koska täytti lain vaatimukset. Jeesus oli synnitön elämänsä ja vaelluksensa perusteella.

Mutta perisynnin vuoksi hänet piti ympärileikata heti 8 pv. ikäisenä vauvana, kuten kaikki muutkin Juutalaiset pojat piti ympärileikata. Ja työtöistä piti perisynnin vuoksi uhrata syntiuhrina kaksi kyyhkysen poikasta perisynnin vuoksi, vaikka lapsella ei tietenkään vielä mitään omia tekosyntejä ollut siinä vaiheessa.

Samoin Jeesus piti myös kastaa perisynnin vuoksi, jotta Jumala kasteessa valmisti eli loi Ihminen Jeesukselle vedestä ja Hengestä luvatun ylösnousemusruumiin, jotta taivaaseen paluu olisi mahdollista tehdä fyysisessä hahmossa. Salli nyt vaan, sillä näin täytyy tehdä, koska vain täysin "vanhurskas" voi mennä takaisin taivaan valtakuntaan täältä ihmisten maailmasta.
"Vanhurskas" tarkoittaa juuri sitä minkälainen ihmestä pitää tulla Jumalan tekona, jotta hän voi siirtyä täältä maailmasta sinne sinne Jumalan valtakunnan puolelle se raja eli juopa ylittäen turvallisesti.

Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynt edes niitä kymmentä vaadittua "vanhurskasta", jotta siltä hävitykseltä olisi säästty.

Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli siihen aikaan tuhansia. Raamatun mukaan kukaan ihminen ei ole tähän maailmaan syntyessään vanhurskas,
vaan kaikki ihmiset ovat perisynnin turmelemia ja kuoleman kirouksen alaisia tähän maailmaan syntyessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu