Ukrainan rintamalle joulurauha

Venäjän presidentti Vladimir Putin käski Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigua ottamaan käyttöön tulitauon etulinjalla erikoisoperaatioalueella. Järjestelmä on siis voimassa 6. tammikuuta klo 12.00 - 7. tammikuuta klo 24.00 Moskovan aikaa.
”Hänen pyhyytensä patriarkka Kirillin vetoomuksen johdosta kehotan Venäjän federaation puolustusministeriä ottamaan käyttöön tulitaukojärjestelmän koko Ukrainan osapuolten väliselle yhteyslinjalle 6. tammikuuta klo 12.00 tänä vuonna klo 24.00 asti. 7. tammikuuta tänä vuonna”, Putinin käskyssä sanotaan.
Lisäksi valtionpäämies vetosi Ukrainan puoleen vaatimalla myös väliaikaista tulitaukoa.
3974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Pitää saada rauhassa raiskata, murhata ja ryöstää siviileitä vallatulla alueella. Ja rauhassa myös kuskata ne pesukoneet kotirintamalle.

Äänestä

Venäjän sotilaat juhlan kunniaksi niin kännissä, että ampuisivat muuten upseereitaan.

Äänestä

Yritys putelta tuokin. Alkoi ukrainalaisten osumatarkkuus käydä bunkkerihiiren hermoille.

Äänestä

Saa taas yhden tekosyyn lisää murharetkelleen, kyllä me mut kun noi.

Äänestä

Onko puten joukkojen murhaamilla lapsilla myös joulu?

Äänestä

Mitä venäläinen sotilas tekee jouluna ukrainalaisessa hississä?

- painaa nappulaa.

Äänestä
  • Mitä venäläinen sanitääri pohtii rintamalla?

    - Pannakko lasta jalkaan vai amputoida molemmat jalat?

    Äänestä

  • Sen jälkeen oottaa pakkas-ukkoo, tuota vanhaa vaaria ja painaa sitäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitä venäläinen sanitääri pohtii rintamalla?

    - Pannakko lasta jalkaan vai amputoida molemmat jalat?

    Käyttääkö joku lääkintämiehestä vielä vanhaa sanontaa sanitääri?

    Äänestä

Ois kerrankin aikaa kerätä raatonsa rintamalta. Ai niin, eihän ne kuitenkaan välitä.

Äänestä

Ukranalisten on nyt helppo tappaa juopuneita venäläisiä. Ukrainahan ei ole julistanut tulitaukoa.

Äänestä

Putin määräsi tulitauon, koska paukut on loppu, ja huoltotilanne surkea. Onneksi Zelenskyi haistatti pitkät putinin tulitauolle. Toivottavasti Ukraina lasettaa koko Joulun venäläisten asemiin, minkä ikinä kerkeää.

Äänestä
  • Nyt vaan Ukraina antaa palaa jakovilla kohti venäläisten tukikohtia.!!!! Surkeilematta, ei ryssäkään ole säästänyt urainalaisten koteja eikä heidän ympäristöään. Kaiken on paukuttanut hajalle.

    Siis nyt vain täysillä, niin paljinkuin on resurseissa varaa.

    ELÄKÖN UKRAINAN SOTAJOUKKO JA VOITTOON ARMEIJA!!!!

    Äänestä

Venäjän sotilaat taas soittelee votkapäissään ja Ukrainan sotilaat paikailistaa soittelijat ja tulee Joulu jytky.

Äänestä

Ei meidän aikataulumme mukaista joulurauhaa,Ukraina noudattaa jos haluaa.Ejkä muutama lataus väkikeskittymään olisi poikaa.

Äänestä

Jonkin tärkeän joukkojensiirron ajaksi toivoo tulitaukoa

Äänestä

Ukrainalaiset tietävät, että "tulitauko" on ansa. Se on ensimmäinen syötti. Jos siihen tartutaan, niin tulee toinen ja seuraava ja seuraava ja seuraava. Kaikki terroristivaltio Venäjän sanelemilla ehdoilla.

Äänestä

Sinne on tulossa niin kova pakkanen ettei tarkene sotia.

Äänestä

Hauskaa nähdä että rauhan eleestä osataan olla noin iloisia ja kiitollisia.
Varmasti ukrainalaisetkin sitä arvostavat.
З Різдвом Христовим Україно!

Äänestä
  • Eivät arvosta: ”Pitäkää tekopyhyys omana tietonanne”

    Äänestä

  • Ai, mistä rauhan eleestä.????? Ei ollut mitään rauhan elettä. Oli konnan koukku mielessä.
    Toivottavasti ukrainalaiset eivät lankea Putinin ansaan.

    Antaa palaa täysillä.!!!!!!

    Äänestä

Tämäkin ilmoitus on ryssän häikäilemätön yritys varustautua ja iskeä sen jälkeen välittömästi. Mutta me emme pidä taukoja, saatte ohjusta niskaan seuraavien 4-5 aikana, niin että sieltä poijjaat juoksee omin avuin äiteensä luo. Jos niitä äitejä edes on olemassa.

Äänestä
  • Parempi olisi hiljentyä viettämään joulua rauhallisesti ja asiaan kuuluvalla hartaudella.
    Nimittäin ellei Zelensky jo anna Ukrainan luopua toivottomasta sotimisesta, tämä voi olla hyvin monelle viimeinen joulu.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Parempi olisi hiljentyä viettämään joulua rauhallisesti ja asiaan kuuluvalla hartaudella.
    Nimittäin ellei Zelensky jo anna Ukrainan luopua toivottomasta sotimisesta, tämä voi olla hyvin monelle viimeinen joulu.

    Joulu on jo vietetty ja koko sen aikana Venäjä jatkoi siviilien ampumista ohjuksilla.
    Sellainen naapuri meillä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Parempi olisi hiljentyä viettämään joulua rauhallisesti ja asiaan kuuluvalla hartaudella.
    Nimittäin ellei Zelensky jo anna Ukrainan luopua toivottomasta sotimisesta, tämä voi olla hyvin monelle viimeinen joulu.

    Moni Ukrainan siviili ei näitä jouluja nähnyt, kun puten sotilaat kidutti hengiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Parempi olisi hiljentyä viettämään joulua rauhallisesti ja asiaan kuuluvalla hartaudella.
    Nimittäin ellei Zelensky jo anna Ukrainan luopua toivottomasta sotimisesta, tämä voi olla hyvin monelle viimeinen joulu.

    Tämä oli todella monelle venäläiselle viimeinen joulu. Eiväthän nämä sadat, jotka viimeisessä rytäkässä menehtyivät saaneet edes joulua, vaan joutuivat Putinin uhreiksi
    nuorella iällään.

    Mahtaako pokien äidit ja isät kiittää Putinia tuosta joululahjasta????

    Äänestä

Kukaan ei halua rauhaa, kaikki haluavat sotia.
Vain Turkin presidentti tunnustelee aselevon mahdollisuutta.

Äänestä

Valhetta vaan on Putinin tulitauko. Itsehän ovat ihan laillisesti sallineet kaikenlaisen valehtelun ja ilkeilyn.
Ja vielä Kirillin pyynnöstä. Ei nuo barbaarit joulua vietä- päinvastoin käyttävät tulitaukoa hyväkseen tappaakseen, ryöstääkseen, raiskatakseen muka "tulitauon " aikana.
Jos oikeasti on- joka nyt olisi ihme niin nyt olisi tilaisuus eliminoida putin kun kuulema tekee reissun Donbassiin.

Äänestä

Puten kusetusta nytkin.Ei muuta kuin romua Ryssien eturintamaan,niin,että rapa lentää.

Äänestä

Hiilitäänpäs nyt hiukan tuota tehtyä kiukkua ja katsotaan kuka on lupaukset rikkonut.
Angela Merkelin puheista voi tarkistaa jos ei muistu muuten mieleen.

Äänestä
  • Hyökkäsikö Merkeli Ukrainaan tappamaan? No ei vaan Putte.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Hyökkäsikö Merkeli Ukrainaan tappamaan? No ei vaan Putte.

    Joo ei Merkel ole Ukrainassa pesukoneita pöllimässä.

    Äänestä

  • Juu, kukahan lupaukset on rikkonut?? Älä Ei yritä väittää, että Ukraina on syyllinen tähän sotaan. ei mene jakeluun.

    Putin saa tuntea nahoissaan tämän roistomaisen hyökkäyksen Ukrainan hävityksen. Tuollaiseen ei ole kenelläkään oikeutta, ei edes tuolla roistoPutinilla.
    Toivottavasti saa kunnon koston tuosta roistomaisesta Ukrainan hävityksestä.

    Äänestä

Ukrainan kannattaisi tuohon "suostua". Ja samalla kellon lyömällä kun tulitauko alkaa, saatanallinen hyökkäys päälle, koska niin naZi ryZZä tekisi vastaavassa tilanteessa taukoa siltä pyydettäessä.

Äänestä
  • Ja tulevaisuudessa siellä on puolalaisia ja ehkä romanialaisia.
    Jos on kovin lyhyt muisti ja rajalliset tiedot niin asioita on kyllä vaikea ymmärtää.

    Äänestä

Toivottavasti Ukrainan asevoimat järjestää huomenna 12.00 niin helvetilliset 36 tuntia venäjän joukoille, kuin vain ikinä on mahdollista.

Äänestä

Höpö höpö, taivaassa levätään! Perkules Venäjälle joululomia pidellessä käy kuin vainaa vanhallepojalle pitäessä rokulipäiviä naisen etsimisessä. Matti kukkarossa?

Äänestä
  • Ei uskoisi hyökkäävästä osapuolesta "sotilasoperaatio" joululomia pitelemään. Ei kuulosta terveeltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän presidentti Vladimir Putin käski Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigua ottamaan käyttöön tulitauon etulinjalla erikoisoperaatioalueella. Järjestelmä on siis voimassa 6. tammikuuta klo 12.00 - 7. tammikuuta klo 24.00 Moskovan aikaa.
”Hänen pyhyytensä patriarkka Kirillin vetoomuksen johdosta kehotan Venäjän federaation puolustusministeriä ottamaan käyttöön tulitaukojärjestelmän koko Ukrainan osapuolten väliselle yhteyslinjalle 6. tammikuuta klo 12.00 tänä vuonna klo 24.00 asti. 7. tammikuuta tänä vuonna”, Putinin käskyssä sanotaan.
Lisäksi valtionpäämies vetosi Ukrainan puoleen vaatimalla myös väliaikaista tulitaukoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu