Miten viisaita tiernapojat?

Tänään on taas yksi näistä pakollisiksi katsotuista uskovaisten arkipyhistä, jotka tekevät kiusaa monille viihteen ystäville. Esimerkiksi viinakaupat pitää pitää kiinni. Minulle siitä ei enää ole haittaa, koska lopetin, mutta moni muu kiroaa taatusti tälläkin hetkellä Jeesusta helvettiin.

Loppiaistahan vietetään siksi, että kolme viisaaksi määriteltyä äijänkäppänää riensi itäisiltä mailta katsomaan poikalasta, joka oli ilmeisesti ulkonäkönsä tai jonkin muun seikan takia tungettu aasien sekaan talliin. Jumalahan kuulemma loihti ihmisen omaksi kuvakseen. Ollakseen olemassa hän saataisi siis hyvinkin näyttää aasilta, koska väitteiden mukaan juuri hän on Jeesuksen todellinen isä.

No, nuo kolme viisasta ukkoa sitten tulivat töllistelemään pentua ok. Mutta kuka oli määritellyt noiden tiernapoikien älykkyyden? Miten viisaita he olivat, jos he muka olivat kovin viisaita? Oliko Mensa jo silloin olemassa ja käppänät olivat sen jäseniä? Oliko heillä korkeampi äo kuin Marilyn Monroella?

Mitä nuo viisaat miehet olisivat vastanneet, jos heiltä olisi kysytty, mikä on iPad? "Onkse jotain syätävää?" Kyllä olisi pitänyt tietää, jos viisaiksi kehutaan. Asia olisi pitänyt kertoa Raamatussa, joka on niin totta että voi herranjumala sentään.

14

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toisen polven ateisti Varma_Nakki vastaa tähän kunhan Paavin hautajaisilta (krapulaltaan) ehtii 😆

      • Anonyymi

        Lukekaa Raamatusta

        Varma Tieto

      • Anonyymi

        Olen muiden vajaavuuksieni lisäksi raitis en absolutisti kuitenkaan

        Varma Tieto

      • Anonyymi

        Paavin hautajaisia seurasin Vatikaanin nettisivulta

        Varma Tieto

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lukekaa Raamatusta

        Varma Tieto

        Ei siellä kerrota, mistä tiernapoikien VIISAUS johtui. Heitä sanotaan viisaiksi, mutta se viisaus ei näy mitenkään. Miksi he muka olivat viisaita? Minusta on aivan älytöntä lähteä jostain kaukaa itämailta vaeltamaan jonkun tähden perässä leikkimään länteen viisasta. Se olisi eri juttu, jos tuo tähti olisi ollut esimerkiksi Grace Kelly, filmitähti, kuten Monacon ruhtinas teki. Hän lähti idästä länteen hakemaan muijan.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Puhuvia aasejahan ne kolme olivat. Siksi ne sinne aasitalliin halusivatkin.

    • Anonyymi

      Suomen kristinuskossa Jeesusta tuli katsomaan "kolme itämaan tietäjää" tai "viisasta miestä", mutta esimerkiksi Ranskan kristinuskossa tämä päivä on "kolmen kuninkaan kumarrus", jossa kolme kuningasta kävi kumartamassa satu-Jeesukselle satu-seimessä, jonne satu-tähti oli heidät johdattanut.

      • Anonyymi

        Suomenkielisessä Raamatussa Eeva antaa Aatamille omenan, muissa kielissä hedelmän.
        Raamattu on kansantaruja.

        Varma Tieto

      • "...satu-tähti oli heidät johdattanut."

        Tuosta tähdestä kannattaa muistaa, että vuohipaimenet pitivät alunperin Jeesusta itseään tuona tähtenä. Muinaisessa Lähi-idässä ja Raamatun kirjoittaneilla vuohipaimenilla oli uskomus, että tähdet ovat eläviä olentoja, Jumalan poikia. Miksi tähdet eivät olisi eläviä? Liikkuvathan ne itsestään taivaan kannessa. Eihän mikään muu kuin elävä olento liiku itsestään.

        Pari lainausta Raamatusta:

        Luomiskertomuksessa tähtiä pidettiin voimakkaina olentoina, jotka hallitsevat kuun kanssa yötä.

        16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet.

        Jobin kirjassa aamutähdet eli Jumalanpojat karkeloivat kun Jahve muuraa litteän maan perustuksia:

        6 Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven,

        7 kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan?

        Jesajan kirjassa Venusta eli aamutähteä pidettiin Sarastuksen poikana. Sarastus oli kaananilainen Jumalan poika Shahar. Nykyaikaisissa Raamatun käännöksissä sarastus on käännetty erisnimestä ilmakehän ilmiöksi. Se pitäisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella, koska se on Jumalan poika.

        12 Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen [Shahar] poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja.»

        https://en.wikipedia.org/wiki/Shahar_(god)

        Kristityt väittävät Neljännessä Mooseksen kirjassa ennustetun Jeesuksesta. Siinä Jeesus ei ole ihminen vaan Jumalan poika, tähti. Tämä tähti ei ole meidän tuntemamme eloton vetypallo vaan Moabilaisten ja Setin jälkeläisten kalloja murskaava ilmielävä Jumalan poika.

        17 Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä, minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista. Se murskaa Moabin ohimot, kaikkien Setin jälkeläisten kallot.

      • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        "...satu-tähti oli heidät johdattanut."

        "Jobin kirjassa aamutähdet eli Jumalanpojat karkeloivat kun Jahve muuraa litteän maan perustuksia"

        Tosi outoa, että maata pidettiin litteänä, koska kuuleehan sen jo nimestäkin, mikä se on: MAAPALLO.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Jobin kirjassa aamutähdet eli Jumalanpojat karkeloivat kun Jahve muuraa litteän maan perustuksia"

        Tosi outoa, että maata pidettiin litteänä, koska kuuleehan sen jo nimestäkin, mikä se on: MAAPALLO.

        Enklantin kielellä Globe mitä tarkoittaa sekin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enklantin kielellä Globe mitä tarkoittaa sekin?

        On se litteä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Enklantin kielellä Globe mitä tarkoittaa sekin?

        globella irtoo hyvin lima kurkusta varsinkin jos jättää vokaalit pois

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe