Kristityt on heränneet perisynnin kadottavasta unesta Jumalan tekona Kristittyjen kasteessa.
Peso on kaste syntiselle ihmiselle.
Tit. 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
Kol. 2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA, JOSSA te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Kasteen lahja on syntien peseminen ja iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.
Siitä vakuudeksi Jumala vuodattaa kasteessa synneistä puhdistettuun sieluun omaan uskon Henkeään, mikä on uuden liiton sinetti ja on aina voimassa. Kastetta ei voi eikä kukaan pysty uusimaan, koska se on Jumalan pelastusteko.
Jeesus sanoo saman asian Juutalaiselle ystävälleen näin, kun hän tuli kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä.
" Jeesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä,
ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla."
Room. 6:4
Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Peso on kaste syntiselle ihmiselle.
Tit. 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
Kol. 2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA, JOSSA te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Kasteen lahja on syntien peseminen ja iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.
Siitä vakuudeksi Jumala vuodattaa kasteessa synneistä puhdistettuun sieluun omaan uskon Henkeään, mikä on uuden liiton sinetti ja on aina voimassa. Kastetta ei voi eikä kukaan pysty uusimaan, koska se on Jumalan pelastusteko.
Jeesus sanoo saman asian Juutalaiselle ystävälleen näin, kun hän tuli kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä.
" Jeesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä,
ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla."
Room. 6:4
Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Vastaukset 79
Vanhimmat
3 kk n ikäinen vauva ei kylläkään herää ainakaan synnin unesta kun pappi laittaa päähän vettä. Pääsi liiraa ja paljon kun uskot satuja. Olet väärällä osastollakin vielä.
Lopeta tuo typerä pyhien asioiden herjaaminen.
Helluntailainen nimimerkki "Mohikaani27" teki sitä aikansa ihan työkseen, kunnes Jumala puuttui asiaan ja nyt kanootti on kaatunut, eikä häneltä tule enää niitä herjaviestejä.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
Kristittyjen lapsien saamaa Pyhää Kastetta herjaavat herjaavat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Jumala on paaduttanut sellaiset pyhien asioiden herjaajat, joita täällä palstalla oleilee.
Room. 9:18
Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.
kyllä ne heräs Vanhan liiton aikanakin KAHDEKSAN PÄIVÄN ikäisinä,
"Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija , kuin muukalaiselta kenelät tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt, että rahalla ostamasi, ja niin minun liittoni
on merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi" 1 Moos: 17: 12-13
niin , siis kertoo nyt sitten tämä vauvojen kasteen vastustaja, tiesikö kahdeksan päivän vanha , että "nyt ole iankaikkisessa liitossa !!!
Krisityn ensimmäinen asia on uskoa ja tehdä niinkuin on käsky.
ei ne Vanhan liiton aikanakaan ivanneet. ei me voida ympärileikata lapsiamme, kun'
lapsi ei YMMÄRRÄ , vaan he tottelivat Jumalan käskyä .
ja niin on myös kaste, noudattaa käskyä, ymmärsi tai ei, '
kasteessa liitytään Kristukseen, ja se ei ole ymmärryksen asia , vaan nimenomaan'
USKON asia.
>>>>"3 kk n ikäinen vauva"<<<<
ja sinä et ymmärrä hengellisistä asioista piirunkaan vertaa,
katsot IHMISEEN, IHMISEEN, IHMISEEN ja aina vaan IHMISEEN,
etkä edes usko että Jumala itse on läsnä kristillisessä KASTEESSA, joka annetaan,
"Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen NIMEEN",
käsitätkö, uskotko, uskotko RAAMATTUUN vai IHMISEEN ??
"Sillä Jumala ei katso henkilöön" Room: 2: 11
Jeesus antoi käskyn kastaa KAIKKI KANSAT, ketään siitä erottelematta, valikoimatta,
vaan: KAIKKI.
ja kun oikein uskoo niin lutterisi oli ihan satapuhdas pulmunen, eikö vain ollutkin, älä epäile ollenkaan !
"Varokaa noita koiria, noita kelvottomia työntekijöitä, noita pilalle leikattuja!"
Paavali varoittaa 8 päiväisenä kastelluista!
Kyllä tuo uudestisyntyminen koskee aikuisia ja lain takana vakaasti seisovia.
Se merkitsee luopumista laista ja sen puolella olevasta seurakunnasta. Uudestisyntynyt on vapaa kuin taivaan tuuli syömään mitä vain syötävää. Hän on vapaa ympärileikkauksesta yms.
Hän liittyy juutalaisuudesta Jeesuksen seuraajiin. Hän on sillä puolella joka luopuu vapaaehtoisesti kaikesta. Hän on köyhien puolella ja joukossa.
Uudestisyntymisestä on paras kuvaus BARNABAAN EVANKELIUMISSA jossain ennen 26. Lukua kohdassa. En muista tarkkaa paikkaa.
Lapselle uudestisyntyminen on melko naurettava ajatus. Mutta lainkuuliaiset fariseuset myös sitä pelkää. Jeesuksen seuraamista ja ristin todistusta.
Galatalaiskirje on myös kattavaa esitystä uudestisyntymisestä?
Jumalan säätämä Vanha ympärileikkauksen liitto
vaihtui
Uuden liiton kaste Kristukseen,
"Tämän esikuvan mukaan , vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena, joka ei ole lihan saastan
poistamista, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton"
1 Piet: 3: 21
Helluntailaisuus on kiero harhaoppinen uskonlahko, jossa Raamatun peruasioile, kuten uudestisyntymiselle, kasteelle, uskolle, ehtoolliselle, Pyhälle Hengelle ,syntiinlankeemukselle jne. anentaan väärä merkitys, mitä ne oikeasti tarkoittaa.
aivan, mutta onneksemme saamme sentään nauttia väkevistä kirkkoisisen päähänpistoista ja uskoa vahvasti että tapulia se aurinko kiertää, eikö vain !
toki uskomme niin eikä mikään saa päätämme kääntymään eihän saa!!
Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.
Ilman veden (vatten, water) osuutta uudestiluominen, mitä uudestisyminen edellyttää, uudestiluominen eli uudestisyntminen ei ole mahdollista ilman vettä.
Jeesus sanoo "vedestä ja Hengestä" molemmat tarvitaan.
Hellarit kääntää sen muotoon "hengestä ja hengestä" ilman vettä ei voi luoda mitään uutta, joka voi päästä fyysisessä muodossa Jeesuksen kaltaisena ensin tuhatvuotiseen valtakuntaan ja sitten ikuisuuteen.
2. Piet. 3:5
Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana VEDESTÄ ja vedellä loi ja jotka se piti koossa.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny VEDESTÄ ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
Molemmissa jakeissa käytetään ihan samaa alkukielen sanaa "vesi" mitä tarkoittaa tavallista vettä, primary element.
Helluntailailaisuudessa valheen hengen voimasta yritetään estää lapsien uudestisyntyminen Jumalan lapsiksi Kristittyjen kasteessa. Asusanhenki on valheen henki, paha hurmoshenki.
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Vauvana kastettujen hedelmiä.
Vauvakaste ei auta!
https://www.vauva.fi/keskustelu/4825113/lestadiolaisten-pimeat-puolet
Parhami tuli täyteen sitä villitsevää hurmoshenkeä ja alkoi hyppimään toisten miesten selkään?
Samoin sen saman hengen ja opit tuonut Gerhard-setä sai samanlaisia kohtauksia ja jouduttiin viemään 6 kk vankilaan ja vielä päälle karkotus Norjaan.
Mutta ei sekään saanut sitä henkeä hiljaiseksi, sama meno vaan jatkui kun mies meni baltian maihin sitä ilosanomaansa levittämään.
Aloittaja
Tiedän vallan hyvin. Haet väittelyjä ja nautitkin niistä. Pyhät asiat eivät ole väittelyn aiheita. Koitat kepillä jään paksuutta. Sitten valitatte kun saatte takkiin. Tämä mylly jatkuu vuodesta toiseen päivittäin. Teet useita aloituksia samasta aiheesta päivittäin, ja valitat kun et saa tahtoasi läpi täällä. Käytä aikasi esim. hiihtoon, paljon hyödyllisemmin.
Kaste on ihan kiva nimenantorituaali, ei muuta. Että aikuinen uskoo sen taikavoimiin ja väittelee vakavalla mielellä vanhoista kansantaruista, niin pitää olla aika pahasti kajahtanut.
kasteessa liitytään Kristukseen,
"Totisesti, totisesti , minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan
on varas ja ryöväri." Joh: 10: 1
kasteessa liitytään Kristukseen
"Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet"
Gal: 3: 28
"He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on HÄNEN nimensä"
Ilm: 22: 4
"Hänen nimensä" > kaste > "Isän ja POJAN ja Pyhän Hengen nimeen"
Oletko saarnannut vauvalle ? Mikä oli tulos ? Mistä ovesta vauvasi on mennyt sisälle ? Ota heti mielialalääkkeesi !!!!!!
Mikä vauvakume noilla uudestikastajilel on? Ota lääkkeesi!
Papin valellessa vauvan päätä vedellä, yleinen seuraus toimenpiteestä on se, että vauva parahtaa huutamaan kuin oikohöylä..
Suomessa on yli 3,5 miljoonaa vauvakastettua.
Miksi Suomi on Sodoma?
Suomessa ei ole vauvakastettuja vaan kastettuja ja kastamattomia.
Suomi on sodoma koska uudestikastajatpedot haluavat uskovien lapsia...
Jopas olitkin vitsikäs vastauksessasi !
miksi et kokeilisi uudestaan joko saisit jotain ilman vitsikkyyttä esiin siitä miksi suomi on Sodoma isolla ässällä!?
Totisinta totta valitettavasti
Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.
Aloittaja, väität Jeekseksen kuolevan ja haudattavan joka ikinen kerta kun vain pakanakirkkosi pappi valuttaa kolme kertaa vettä lapsen päähän. Kirjoitat: "ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA, JOSSA te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT". ELI PAPIT SAKRAMENTILLAN HAUTAAVAT JA NOSTAVAT JEESUKSEN YLÖS KUOLLESTA! Siis luterilaset papit tekevät täsmälleen sen, mistä Raamattu varoittaa: he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
PILKKAAT AVOIMESTI JUMALAA JA VIELÄPÄ KRISTILLISELÄ PALSTALLA!!!!!
MUISTA, MITÄ SAN SANOO SINUSTA: ei yksikään heistä ole näkevä sitä maata, jonka minä valalla vannoen lupasin heidän isillensä; ei yksikään minun pilkkaajistani ole sitä näkevä.
Ei Jeesusta enää haudata, typerä kitisijä
Sinö pilkkaat uskovia
Luther on yksi suurimmista eksyttäjistä, mitä maailman on koskaan nähnyt. Väärä profeetta joka antoi antisemitismin Hitlerille. "minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista."
Lutherin hapatus on levinnyt koko kristilliseen opetukseen myös ns. vapaisiin suuntiin. Luther toi kristinoppiin Mooseksen lain ja sotki Vanhan liiton lain Paavalin ja Jaakobin selvään opetukseen Jeesuksen omille annetusta Kristuksen laista.
Luterilaisen nikolaiittain opin mukaan on papisto, hengellinen yläluokka ja rahvas, alistetut, jonka hengellistä elämää papit hallitsevat.
Jeesus opetti aktiivisuutta: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sen sijaan Luther opit loivat laitoskirkon kuin tehtaan, joka tuottaa jäsenilleen sakramenttien kautta ikuisen elämän. Luterilaisen opetuksen mukaan ei tarvitse etsiä Taivasten valtakuntaan, ei laskea kustannuksia, ei tarvitse taistella päästäkseen ahtaasta portista sisälle, vaan kaikki tulee kirkkolaitoksen kautta valmiita pöytään. Lähes kaikki Jeesuksen opetukset ovat poljetut kirkon taholla jalkoihin. Luterilaisen kirkon kaikkein tärkeimmästä opista: vauvojen vedenvaluttelurituaalista ei löydy yhtä ainoaa esimerkkiä tai opetusta Jumalan Sanasta.
Luther oli uskosta osaton väärä profeetta. Jeesus itse opetti: Heidän hedelmistään tunnette väärät profeetat.
Lutherin hedelmät ovat kauhistuttavia, kymmeniä miljoonia kuolleita, vainoa ja maanpakoa ja nälkää ja kurjuutta.
Luther oli uskonpuhdistaja ja korosti Kristusta, ei siis väärä profeetta
Luterilaisuus ei sisällä mitään yläluokkaa, joten tarkista tietosi
Raamatun mukaan Jumala liittää ihmisen KASTEESSA Kristuksen ylösnousemusruumiin jäsäeneksi.
Se tarkoittaa juuri sitä ihmisen pelastusta ja luomista uudeksi vedestä ja Hengestä eli uudestisyntymistä.
ja sitten ei kun sambaamaan taikka parinvaihtoon, joka on tämän viikon teema kansan keskuudessa!
mahtaako olla mukana vauvakastettuja, miten lienee.
Niinkö uudestikastajat tekee?
Ainakin vauvannussijakääkkä tekee sitä
Putin on uudestisyntynyt kasteessa.
😄😄😄😄😄
mutta yhä vain raketit lentää yli rajojen, outo oli se uudestisyntyminen, ei lainkaan Sakkeuksen tyyliin !
Edesmennyt Jammukin oli kastettu sekä moniaat talousrikolliset ja pedot. Miten selität heidän tekonsa jos ovat kasteessa uudestisyntyneet? Ovatko he autuaita koska kaste pyhittää heidät ja tekonsa? Heidät muistetaan pahuudestaan.
oliko Jammu kastettu , onko sinulla Jammun kastetiedot ?
Tottakai kyseinen Jammukin oli vauvana kastettu, koskapa vauvakaste suoritetaan kaikille suomessa syntyville vauvoille.. Kaste ei ole mikään vedenjakaja siihen, mikä ihmisestä tulee aikuisikään kasvettuaan. Koulutus antaa suunnan ammatinvalintaan. Ihminen itse päättää valinnoistaan..
Kastamisella ei ole pienintäkään merkitystä yksilön uudestisyntymisen suhteen.
vain taikauskoiset hölmöt sellaista kuvittelee.
Sanoo joka ei tajua Raamatusta mitään
Kaste on Raamatussa uudestisyntymisen peso mutta ei tuo rääkyjä sitä usko
9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
11. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
noin on syntinen vauvakin saanut vastaanottaa peson papillisten toimitusten kautta, ihan valtakirjalla !
3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
noin syntisiä vauvoja luterilaisille syntyy, on se vaan kamala paikka, vai harrisko se oli!=?
mutta järjellinen lukija näkee että uudestisyntyminen on se peso jostaPaavali yrittää selittää, ei peso ketään uudestisynnytä vaan uudestisyntyminen on itsessään peso jossa kohde puhdistuu Jumalan Hengen työn kautta!
kaste on täysin ihonpäällinen fyysinen suorite joka ei synnytä mitään uutta ja puhdasta ihmisen sisälle, likaista vettä syntyy jonkin verran mutta se ei ole likaantunut synnistä puhdistumisessa vaan ulkokuoren huuhtominen on sen saanut aikaan.
Mitä sinä pedo mistään kastesta tiedät. Raamattu sanoo että kaikki on syntisiä. Myls hellareille syntyyn syntisiä vaaveja. Uudestisyntymisen peso uudestisynnyttää vedestä ja hengestä
Kaste e ole vain fyysinen suorite vaan Kristukseen liittäminen konkreettisesti
Kaikki luterilaiseen kirkkoon kuuluvat ovat kastettuja. Ellei satu olemaan ateisti tai muita uskontoja edustava ihminen.
Helluntailaiset ovat syntyneet pelkästä asusinhengestä, mutta ei Kristittyjen tavalla vedestä ja Hengestä Kristittyjen kasteessa, koska sitä ei helluntailaisuudessa ole ollenkaan.
Vauvakastetut valehtelevat vauvakasteen vaikutuksista! Tässä tämän päivän todiste!
https://www.vauva.fi/keskustelu/4825113/lestadiolaisten-pimeat-puolet
Uudestikastetut valehtelevat kasteesta ja haluavat kristittyne lapsia.
Tämä palsta on todiste siitä
Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu valheellinen harhaoppi.
Pentecostalismissa eli Parhamilaisuudessa Raamatun keskeisille asioille ja tapahtumille annetaan tarkoituksella väärä sisältö ja merkitys.
Helluntailasuus-eksytys on aloitettu ensimmäisen helluntain tapahtumista
Jerusalemissa, joita yritetään matkia huonolla menestyksellä.
Helluntailaisuuden uskonto alkoi Azusinkadun henki-ilmöitä, joita selitettiin uuden alkuseurakunnan perustamisekssi Amerikkaan.
Charles Fox Parham -niminen vapaamuurareihin kuulunut mies on suunnitellut ja organisoinut helluntailaiuuden uskonnollisiksi yhdistyksiksi ja lähti levittämään heidän oppejaan perutamassaan raamattu/kielikoulussa, missä kaikki sen ajan helluntaijohtaja Euroopasta ja Suomesta sen opin, hengen "uskontulineen" on käynyt hakemasa.
Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.
harvoin mitään noin lapsellista pääsee lukemaan edes foorumilla !
tnks siitä!
Jos asia on noin, niin helluntailaisethan ovat aloittajan laatimilla perusteilla herätetyt synnin ja kuoleman unesta ja uskovien kasteen kautta tulleet Jumalalle kuuliaisiksi Jumalan lapsiksi.
Helluntailaisten "kaste" on pelkkä ry:n määräämä vesikaste, rituaali yhdistykseen liittymiseksi, jonka ainoa merkitys on saada ihminen läpimäräksi vedestä.
Kristityillä sitä vastoin on käytössä oikea synnit pois pesevä yksi kaste, eli uudestisyntymisen peso, Jumalan armoteko syntiselle ihmiselle. Sitä Jenkkilahkot ei tunne eikä tunnusta ollenkaan.
Monissa lahkoissa ennen niihin liittymistä lapsena saatu kristillinen kaste kielletään ja kirotaan pois.
Uudestikaste lahkoon on villitsevien henkien joukkoon sitomista.
2. Piet. 2:19
He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.
Tuollaistako on luterilainen usko, että uskovien upotuskastetta halveksitaan aivan yleisesti siltikin, vaikka se suoritetaan uskon kuuliaisuuden ensiaskeleena Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti.
Luterilainen vauvakaste on luterilaisten kasteen sakramentteihin perustuva rituaali, jossa pappi valelee vauvan päätä vedellä ja antaa lapselle nimen ja kertoo liittäneensä lapsen evankelislutherilaiseen kirkkoon. Jeesuksesta ei samassa yhteydessä puhuta sananpuolikastakaan.
Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.
Lopeta jo tuo kitinä
luulin että kitinä tulee kirkon ovista kun maksajat pakenee avopäin ulos vihdoinkin vapauteen lutterin reservaatista!
laita vaikka rypsiöljyä saranoihin jos kitinä vaivaa.
Helluntaikirkon ovista kitinä tulee, sekä kellarista kun ei ole oven saranoita hoidettu
Luther on yksi suurimmista eksyttäjistä, mitä maailman on koskaan nähnyt. Väärä profeetta joka antoi antisemitismin Hitlerille. "minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista."
Lutherin hapatus on levinnyt koko kristilliseen opetukseen myös ns. vapaisiin suuntiin. Luther toi kristinoppiin Mooseksen lain ja sotki Vanhan liiton lain Paavalin ja Jaakobin selvään opetukseen Jeesuksen omille annetusta Kristuksen laista.
Luterilaisen nikolaiittain opin mukaan on papisto, hengellinen yläluokka ja rahvas, alistetut, jonka hengellistä elämää papit hallitsevat.
Jeesus opetti aktiivisuutta: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sen sijaan Luther opit loivat laitoskirkon kuin tehtaan, joka tuottaa jäsenilleen sakramenttien kautta ikuisen elämän. Luterilaisen opetuksen mukaan ei tarvitse etsiä Taivasten valtakuntaan, ei laskea kustannuksia, ei tarvitse taistella päästäkseen ahtaasta portista sisälle, vaan kaikki tulee kirkkolaitoksen kautta valmiita pöytään. Lähes kaikki Jeesuksen opetukset ovat poljetut kirkon taholla jalkoihin. Luterilaisen kirkon kaikkein tärkeimmästä opista: vauvojen vedenvaluttelurituaalista ei löydy yhtä ainoaa esimerkkiä tai opetusta Jumalan Sanasta.
Luther ei ollut profeetta vaan uskonpuhdistaja joka korotti Jeesusta ja pelastusta hänessä. Sellaista ei tee väärä profeetta. Muutenkin jorinasi luterilaisten opetuksesta on silkkaa valehtelua. Mitään hengellistä yläluokkaa ei luterilaisuudessa ole vaan luterilasien käsitykse nmukaan kaikki ovat hengellisesti "samalla tasolla", toisin kuin katolilaisuudessa. Lisäksi pilkkaa t kristillistä kastetta vedenvaluttelurituaaliksi mikä on jo jumalanpilkkaa. Sitähän uudestikastajat täällä koko ajan harrastaa.
Tutki ennen kuin hutkit.
Peso ei ole kaste, vaan se on Jeesus Kristus.
Peso viittaa pesuun ja veteen
Millä perusteella Peso viittaa pesuun?
Peso tarkoittaa kastetta, jossa on mukana aina vesi "primary element", kuten se on mukana Jeesuksen mukaan aina kun Jumala synnyttää ihmisen uudeksi kasteen vedestä ja Hengestä ylhäältä eli Jumalan tekona. Kaste on Jumalan armoteko syntiselle ihmiselle.
Jumalan ei koskaan tarvitse uusia tekojaan, eikä niitä parannelle.
Siksi Ef.4:5 "Yksi kaste".
Elävätkö ja vaeltavatko luterilaiset vauvana kastetut, sitten aikuisiksi kasvettuaan, Jeesuksen viitoittamaa tietä, vaikka ryyppäävät ja juovuksissa rymyävät milloin missäkin 'kissanristiäisissään' kaljafestareissa..
Osa vaeltaa Jeesuksen tietä osa ei. Ne jotka valetevat Jeesukseen matkassa, tuntuvat herättävän vihaa helluntailaisissa, joille nuo kaljat ja ryyppääminen tuntuu olevan mielessä koko ajan.
Jeesusta ei ainakaan helluntailaiset seuraa.
Jeesus oli Juutalainen uskonnoltaan, joiden oppeja hellarit pilkkaavat ihan avoimesti.
Jos Jeesuksen eläissä olisi siellä ollut helluntailaisia, niin nehän olisi tehnyt Juutalaispojille sen ympärileikkauksen uudestaan kun lapsi tulee heidän oppejaan ymmärtävään ikään.
Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu ja tuoda tilalle ääriluterilaisuuden opit ja saatanan synagoogan valheet.
Ei kai se ryyppääminen ja juovuksissa remuaminen voi mitenkään jäädä keneltäkään pimentoon, koskapa sitä aivan julkisesti jo ministeritasolla harrastetaan linnan juhlilla ja jatkoilla ja monenlaisilla festareilla..
Parhamin novumit kun menee ulkoa sujuvasti, niin sitten pojat kikkelit esiiin.
Eihän se vauva mitään siitä ympärileikkauksesta/kasteesta ymmärrä, niin ei sellaista saa ympärileikata/kastaa Jeesuksen omaksi, vaikka niin käsketän tekemään.
Vaan kun Parhami tulee, niin hän johtaa teidät kaikkeen totuuteen!
Eikä helluntailaisten kaljapuheet ole jääneet keneltäkään piiloon
Ei tule Parhami, koska Parhami on kuollut ja kuopattu.
Kun Isä Jumalan Poika, Kristus Jeesus tulee, niin hän lähettämänsä Pyhän Hengen kautta opettaa kaikkia sen mukaan, kuinka ihminen itse pystyy opetusta vastaanottamaan..
Se, että jumalaton pappi, joka on saanut virkansa tämän maailman koulujen kautta, käsillään merkkejä tehden ja loitsuja lausuen liruttelee vauvan päähän vettä, ei ole kaste laisinkaan, vaan veden liruttelu on porttokirkon harhaa ja eksytystä.
Raamatun esimerkkien mukaan vain aikuisia kastettiin: Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä. Siis ihmiset antoivat kastaa itsensä, eivät vauvojaan.
Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä. Parin litran maljasta ei kukaan kykene nousemaan. Eikä parin litran maljaa kukaan myöskään kykene astumaan: he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
VAUVAKASTE ON PETOS!!!
Kirkon virallisen opin mukaan kirkko pesee puhtaaksi synnistä kolmella vesitipalla.
Kirkon virallisen opin mukaan Raamattu valehtelee sanoessaan: uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
Kirkon virallisen opin mukaan ennen tehdyt synnit ovat sovittamatta ja ennen tehdyt synnit, aina Aadamista asti, sälytetään jokaisen ihmisen kannettavaksi.
Kirkon virallisen opin mukaan kirkolla on pelastavat sakramentit. Kirkko kykenee siihen, mihin Jumala ei kyennyt: pelastamaan ihmisen.
helluntailaisen mukaan Jeesus sovitti kaiken ihmiskunnan perisynnin, mutta ei sovittanut KAIKKIA syntejä, elikkä helluntailaisopin mukaan Jeesus sovitti vain 50 % synneistä,
ja loputkaan synnit ei ole kasteessa anteeksiantamiseksi, vaan ihan "ilmaan hosuen"
- otetaan Jeesus omaan elämään . . .
ei oikein mene "tappiin", vielä vähemmän että 50 % syntien sovitus olisi raamatunmukaista !
Ei pese vesitipalla vaan vedellä Sanan kautta. Helluntaikirkko voi valehdella että uskon kautta mutta luterilaisuuden mukaan uskon kautta pelastustaan. Synnit on sovitettu mutta syntien sovitus pitää ottaa vastaan. Uudestikastajien mukaan synnit saa anteeksi vaikkei usko.
Kirkolla on pelastavat skramentit jotka Jeesus asetti ja samat on kaikille kristityillä. Kirkko ei pelasta ihmistä vaan Jumala pelastaa juuriin sakramenttien ja Sanan synnytämän uskon kautta
eikö "vesitippa" ole vettä ??
kaste annetaan Jumalan Sanalla ; "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28:
ei hyvänen aika, katsooko noi helluntailaiset veden MÄÄRÄÄN, eihän se veden paljlous,
vaan "vedestä JA Hengestä",
"Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä" 4 Moos: 8: 7
"Älä anna vetten vuon minua UPOTTAA, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan
minun ylitseni." Ps. 69: 15