"Tämä on vain paranemaan päin"

Joulukuun puolessavälissä Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoi Suomen jääneen vain hilkkua vaille sähköntuotannon ennätystä. Nyt ennätys on rikottu – Suomessa tuotetaan enemmän sähköä kuin koskaan aiemmin.

Omavarainen sähköntuotanto ei näytäkään olevan niin kaukainen suunnitelma.

– Tämä on vain paranemaan päin. Ennätyksiä tulee olemaan lisää, iloitsee Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin.

Tuotantoennätyksen taustalla on Pahkinin mukaan Olkiluoto 3:n käyttöönotto sekä viime päivien tuulinen sää.

Olkiluoto 3 -ydinvoimalan koekäyttö viivästyi syksyllä, kun voimalan syöttövesipumpuissa ilmeni vaurioita.

Tällä hetkellä TVO arvioi, että Olkiluoto 3:ssa alkaa säännöllinen sähköntuotanto tämän vuoden maaliskuussa.

Laajemmassa mittakaavassa näkyy myös suomalaisten onnistunut sähkön säästäminen ja se, ettei mittari ole mennyt aivan paukkupakkasten puolelle.

– Kyllä Suomi on panostanut myös tuulivoiman rakentamiseen paljon ja siihen, ettemme ole myyneet kovin paljon sähköä ulkomaille.

Sähkön tuotanto pyöri lauantai-illalla Fingridin sähköseurannan mukaan 12 762 megawatin hujakoilla. Viimeisen ennätyksen aikaan vuonna 2004 ennätystuotanto kipusi 12 656 megawattiin
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvältä näyttää tosiaan.

Äänestä

7.1.2016 tarvittiin 15 105 MW.
Kissaa silittämälläkö saadaa puuttuvat yli 2000 MW. ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joulukuun puolessavälissä Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoi Suomen jääneen vain hilkkua vaille sähköntuotannon ennätystä. Nyt ennätys on rikottu – Suomessa tuotetaan enemmän sähköä kuin koskaan aiemmin.

Omavarainen sähköntuotanto ei näytäkään olevan niin kaukainen suunnitelma.

– Tämä on vain paranemaan päin. Ennätyksiä tulee olemaan lisää, iloitsee Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin.

Tuotantoennätyksen taustalla on Pahkinin mukaan Olkiluoto 3:n käyttöönotto sekä viime päivien tuulinen sää.

Olkiluoto 3 -ydinvoimalan koekäyttö viivästyi syksyllä, kun voimalan syöttövesipumpuissa ilmeni vaurioita.

Tällä hetkellä TVO arvioi, että Olkiluoto 3:ssa alkaa säännöllinen sähköntuotanto tämän vuoden maaliskuussa.

Laajemmassa mittakaavassa näkyy myös suomalaisten onnistunut sähkön säästäminen ja se, ettei mittari ole mennyt aivan paukkupakkasten puolelle.

– Kyllä Suomi on panostanut myös tuulivoiman rakentamiseen paljon ja siihen, ettemme ole myyneet kovin paljon sähköä ulkomaille.

Sähkön tuotanto pyöri lauantai-illalla Fingridin sähköseurannan mukaan 12 762 megawatin hujakoilla. Viimeisen ennätyksen aikaan vuonna 2004 ennätystuotanto kipusi 12 656 megawattiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu