En jaksanut odottaa...

Meinaan en jaksanut enää odotella tätä höpöhöpö-huhuilua autoveromuutoksessa, vaan marssin autokauppaan ja vaihdoin 3-vuotiaan kärryni tuliterään. Väliraha olikin yllättävän pieni, alle odotusteni. Syyksi myyjä mainitsi seisovan autokaupan, jolloin hyvin pidetyistä vaihdokeista hyvitetään mukavasti.

Minun puolestani tunkekoot EU-koneistossa ja valtiovarainministeriössä autoverouudistuspaperit hanuriin ja sillä siisti! Olin alunperin vaihtamassa autoani uuteen jo vuoden vaihteessa, mutta koska huhuttiin verouudistuksen tapahtuvan huhti-toukokuussa, siirsin päätöstäni. Enää en siirtänyt, koska tästä uudistuksesta on tulossa farssi. Ja mitään oleellista lompakon keventymistä ei tule sittenkään tapahtumaan, joten tein itse vapaaehtoisen markkinatalouteen liittyvän tapahtuman ja haistelen tässä uuden auton tuoksuja. Ja en ole ainoa, vaan useampi työkaverini / tuttavani on tehnyt saman liikkeen. Odottakoon ken haluaa...
454121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Verouudistus plus nykyisen ryhmäpoikkeusasetuksen muutos toteutuessaan vaikuttavat siten, että tuo väliraha tulee pakostakin kasvamaan. Odotellaanpa vain!

Äänestä

Kiitän Sinua aivan henkilökohtaisesti osallistumisestasi valtion pohjattoman raha kirstun täyttämiseen. Sinne olikin jo aika monttu tullut autokaupan 20% vähenemisen takia.

Kiitän sinua myös siitä, että ostit autosi jo nyt. Eli maksoit kiitettävän summan könttänä ja ensivuonna maksat lisää. Käyttöönhän otetaan vuosittainen autoverotus. EU on meidät siihen pakottanut määräämällä meidät laskemaan käytettyjen rits... autojen tuontiverotusta. Jostain meidän nämä rahat on nyhdettävä. Koska rakas isänmaamme on sosialisti... sosiaali yhteiskunta jaetaan verovelvollisuus kaikille autojen omistajille.

Kiitos vielä kerran. RIKKURI.

Äänestä

Näin se joukkovoima toimii. Miksi rikoit ostoboikotin?

Tässä juuri mainio esimerkki siitä, miksi Suomeen ei saada kansalaisille mitään helpotuksia elämään ilman EU:n ehdotonta ukaasia.

Olisi jo aika suomalaistenkin päästä elintasossa ja ostovoimassa muun EU:n tasalle, edes lähemmäs sitä. Mutta ei, aina löytyy joku laisesi tero, joka käy ylpeänä äänestämässä samat kansan kyykyttäjät päättäjiksi kerran toisensa jälkeen.

Onneksi suurin häviäjä olit juuri sinä itse. Väliraha kasvaa, kun veroa alennetaan ja hinnat laskevat. Joopa, joo.

Corollanko ostit? Vai skodanko?

Äänestä
  • Ostoboikotti?? Heh, joopa joo.
    ruikutiruikutiruikuti

    Äänestä

  • elämä! kirjoitti:

    Ostoboikotti?? Heh, joopa joo.
    ruikutiruikutiruikuti

    Tässä se nähdään miksi suomessa on jouduttu tilanteeseen jossa nyt ollaan. Kansa vain hiljaa tyytyväisenä kyräilee mitä ne isot herrat päättää. Pelkästään viime vuonna autojen myynti romahti 20%. Autokauppiaat olivat vielä alkuvuodesta kovin optimistisia että muutosta ei tule. Loppuvuodesta alkoi kummasti ääni kellossa muuttua ja painostusta valtiota kohtaan esiintyä. Kato ei oo tuloja. Ja valtiokin alkoi kiirehtimään asiaa koska, kato ei oo verotuloja. Kumma juttu miten vanhasta lakkoilevasta kansasta (suurlakko ja paperinlakot) on tullut hiljaista hissuttelijaa. Taitaa olla se pullamössösukupolvi joka tietokoneiden ääressä jauhaa paskaa Suomi24 keskustelupalstalla "Mun auto on parempi kun sun auto"-pohjalla.

    Muualla euroopassa esim. Ranska porukka pistää tiet tukkoon jos joku aisa vituttaa. Saksassa vahva ammattiliitto pamauttaa nyrkillä Schröderiä jos se menee nostamaan veroja tai hekentämään työntekijän ostovoimaa.

    Ei juma mie ihmettelen... Tästäkö isoisämme maksoivat verellään... Olisi sitten kunnon kommunisti valtio että auton osto olisi valtion valvontaa ja auton saanti kestää... Ja kaikille samanlaiset autot niin kateutta ei synny :)

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    "Kyllähän minä, mutta kun ne muut".
    "Kyllähän minä vaadin boikotteja ja barrikaadeja, kunhan ne muut vain huolehtisi toteutuksesta."
    Muuten sain loistoidean, miten ruuan hinta saadaan laskemaan.
    Heh, ryhdytään ruuanostolakkoon. Ei osteta eikä syödä mitään puoleen vuoteen. Eiköhän ruuan hinta rupea siitä laskemaan.

    "Kumma juttu miten vanhasta lakkoilevasta kansasta (suurlakko ja paperinlakot) on tullut hiljaista hissuttelijaa. Taitaa olla se pullamössösukupolvi joka tietokoneiden ääressä jauhaa paskaa..."

    Ei se oo pullamössösukupolven vika (minkä ikäiset sitä muuten on, itte oon 27v) vaan valtion harjoittamasta -hajoita & hallitse-politiikasta, eli "rakennemuutos" on jakanut suomalaiset niin pieniin ryhmiin että sen vuoksi ei pääse syntymään enää niin suurta yhtenäistä joukkoa joka uskaltaisi nousta joukkovoimalla valtiota vastaan.

    Äänestä

  • Kyllästynytkö kirjoitti:

    Noniin yksi hissukka lisää...

    Ruoan hintahan saadaan alas kun ostetaan enemmän ruokaa ja tehdään ruoat itse eikä osteta sitä valmista Saarioisten pizzaa tai HK:n lihamakaronilaatikkoa. Toinen vaihtoehto on sitten jenkki tyyli, eli kaikki tuoreet ruokatarvikkeet - mitä ne on? ja kauppojen hyllyt notkumaan valmisannokisa. Siihen ei lakkoilu auta. Mieti nyt vähän. Kaikkeen ei aina ostoboikotti auta...

    Äänestä

  • autoilija kirjoitti:

    Niin pullamössösukupolveen kuuluvat 70-luvulla syntyneet... Ja osa 60-luvun lopulla syntyneistä. Heille kaikki on ollut tarjottimella valmiina jos niin on halunnut. Ei tietenkään voi yleistää... itsekin kuulun tuohon ikäpolveen mutta minä olenkin jo äänestänyt jaloillani kun mitään ei tapahdu vaikka kuinka on yritetty.

    Kansa kyllä hiljaa mielessään vastustaa kaikkea, näin ihmisten kanssa jutellessa käy ilmi, mutta gallupeihin ja muihin vastataan joo, kyllä, ihan OK.

    Kyllähän tässä on vaikka mitä yritetty - autoilijoita yritettiin saada eduskuntatalon edustalle mielenosoitukseen - paljon oli puhetta ja intoa - eipä tainut pajoa meitä paikalla olla. Autoliitto tuo autoilijoiden iloinen kaveri ei ottanut edes kantaa moiseen. Miksi olisivatkaan - heille riittää sama kuin valtiolle, kyllä ne vanhasta tottumuksesta maksaa :)

    Joo joo, katsotaan taas seuraavat vaalit mitä tulee... lienee maasta muutto taas eteen.

    Äänestä

  • Mikä on tämä ostoboikotti, josta erinäiset nimimerkit suomi24:n mielipidesivuilla vaahtoavat?

    Jos tarkoituksena on boikotoida uusien autojen ostamista, niin kannattaisi varmaan tehdä jotain oikeasti, eikä vain kiukutella keskustelupalstoilla.

    Äänestä

  • elämä! kirjoitti:

    Ostoboikotti?? Heh, joopa joo.
    ruikutiruikutiruikuti

    Ruikuti itsellesi !. Eläköön Lenin; oletko jo ottanut punalipun kaapistasi ?. Saat viikon päästä taas marssia Paavoa ja Vladimiria ylistäviä iskulauseita kiljuen.

    Äänestä

  • E.W. kirjoitti:

    Mikä on tämä ostoboikotti, josta erinäiset nimimerkit suomi24:n mielipidesivuilla vaahtoavat?

    Jos tarkoituksena on boikotoida uusien autojen ostamista, niin kannattaisi varmaan tehdä jotain oikeasti, eikä vain kiukutella keskustelupalstoilla.

    Missä olet ollut viime vuonna??? Vai etkö ole vain huomannut kuinka uusien autojen kauppa ei oikein ole käynyt? 20% väheneminen. Tälle vuodelle ennustetaan 2% kasvua mutta epäilen. Itse olen siirtänyt uuden auton ostamista hamaan tulevaisuuteen. Jos mikää ei muutu niin käyn taas koukkaamassa tuolla manner euroopassa ja uitan verottomana maahan... Näinkin saa uuden auton ja vielä pätäkkää päälle...

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    Ruikuti itsellesi !. Eläköön Lenin; oletko jo ottanut punalipun kaapistasi ?. Saat viikon päästä taas marssia Paavoa ja Vladimiria ylistäviä iskulauseita kiljuen.

    Jesssjesjess..sainpa muutaman tiukkapipon suututettua :-D Tästä tulikin hyvä päivä...

    Muuten, en oikein ymmärrä miten uuden auton ostaminen voidaan tulkita jotenkin kommunismin tukemiseen viittaavaksi. Sitähän ei proletariaatin diktatuurissa laskettu ihan suurimpien hyveiden joukkoon?

    Ainiin, minähän olinkin ääliö, voe rähmä :-D

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    Ruikuti itsellesi !. Eläköön Lenin; oletko jo ottanut punalipun kaapistasi ?. Saat viikon päästä taas marssia Paavoa ja Vladimiria ylistäviä iskulauseita kiljuen.

    Voi vittu mitä idiootteja. Ja tyhmiäkin vielä.

    Nämä K.Ullinpäät & kumpp. täällä ruikuttaa ja mesoaa kaiken maailman ostoboikottejaan. Jos ihminen, korkeasti koulutettu ja hyvin toimeentuleva haluaa ajaa uudella autolla niin nimitellään sosialistiksi ja kaivetaan punapippua esille.

    Hankkikaa perkeleen kusipäät elämä tai menkää vaikka Somaliaan. Siellä ei ole hirveää valtiota teitä holhoamassa.

    Äänestä

  • Haahaa kirjoitti:

    on kysymys autoverosta eikä uudella autolla ajamisesta. Miksi Suomessa pitää rahaa syytää valtiolle autoverona?. Onko meillä niin hyvät palkat ja matalat verot muuten, häh ?.

    Äänestä

  • voi kirjoitti:

    Missä olet ollut viime vuonna??? Vai etkö ole vain huomannut kuinka uusien autojen kauppa ei oikein ole käynyt? 20% väheneminen. Tälle vuodelle ennustetaan 2% kasvua mutta epäilen. Itse olen siirtänyt uuden auton ostamista hamaan tulevaisuuteen. Jos mikää ei muutu niin käyn taas koukkaamassa tuolla manner euroopassa ja uitan verottomana maahan... Näinkin saa uuden auton ja vielä pätäkkää päälle...

    Vai boikotiksi nykyään kutsutaan sitä, kun ihmiset vähentävät kalliin tavaran/hyödykkeen ostamista hinnan vuoksi. Minusta kuitenkin boikotti on aivan jotain muuta.

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    Noniin yksi hissukka lisää...

    Ruoan hintahan saadaan alas kun ostetaan enemmän ruokaa ja tehdään ruoat itse eikä osteta sitä valmista Saarioisten pizzaa tai HK:n lihamakaronilaatikkoa. Toinen vaihtoehto on sitten jenkki tyyli, eli kaikki tuoreet ruokatarvikkeet - mitä ne on? ja kauppojen hyllyt notkumaan valmisannokisa. Siihen ei lakkoilu auta. Mieti nyt vähän. Kaikkeen ei aina ostoboikotti auta...

    Eikös sitten autojen hinnat laskisi jos niitä ostettaisiin mahdollisimman paljon.
    Huuli mikä huuli.
    Tarkoitushan oli vain näyttää näiden boikottien mielettömyys.

    Ps. Jos esimerkisksi minun valmistamani tuote menisi kaupaksi kuin kuumille kiville, kyllä minä sen hintaa pyrkisin pikemminkin nostamaan kuin laskemaan. Eikös se ole kapitalismin idea.

    Äänestä

Älä sitten veropäätösten jälkeen tule tänne itkemään, että miten tässä nyt näin kävi.

Äänestä
  • juu, en valita enkä inise edes sitten kun mahdollinen verouudistus vuonna X tulee. Autoilu ei siitä halpene, ja hyväuskoiset hölmöt -kuten minäkin ensin- odottavat vaikka 5 vuotta, jolloin autonsa on vanhentunut eikä siitä saa enää yhtikäs mitään vaihdossa. Eli pilkka sattuu omaan nilkkaan...

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    juu, en valita enkä inise edes sitten kun mahdollinen verouudistus vuonna X tulee. Autoilu ei siitä halpene, ja hyväuskoiset hölmöt -kuten minäkin ensin- odottavat vaikka 5 vuotta, jolloin autonsa on vanhentunut eikä siitä saa enää yhtikäs mitään vaihdossa. Eli pilkka sattuu omaan nilkkaan...

    Mäkin ostin uuden jo viime syksynä ja olen tässä ajellut uudella autolla jo kuukausitolkulla, kun muut odottelee veropäätöstä! Se on sellainen asia tuo veropäätös, että jos sitä jää odottelemaan niin odottaakin saa. Ja mitä sitten jos veropäätös tulisikin vaikka ensi syksynä? Olen jokatapauksessa nautiskellut uudesta pirssistä jo vuoden ja katson sen tilanteen muutoksen sitten kun se on ajankohtainen.
    Voisin väittää, että en tule korkealta putoamaan taloudellisesti, vaikka muutos tulisikin. Olen ihan varma, että muutoksen jälkeen löytyy taatusti välistävetäjiä sen verran, että kuluttajan hyödystä viedään suuri osa.
    Jos autoverotus kokonaisuudessaan menee remontiin, niin olen ihan varma, että rekisteröintipäivämäärä tulee olemaan ratkaiseva asia sille minkälaisen käyttömaksun kohteeksi auto joutuu. Eli, aikaisemmin rekisteräityjä (kalliin veron) autoja saa ajaa jatkossa halvemmalla kuin veromuutoksen jälkeen hankittuja autoja. Tällöin ei arvonlaskukaan voi olla mahdoton vanhemmille autoille!

    Äänestä

  • Uusi mullakin kirjoitti:

    Eli homma tulee menemään niin, että kaikki yhteisvastuullisesti osallistuvat verojen keräykseen. Vuotuinen käyttömaksu tulee ja sen suuruus riippuu auton moottoritilavuudesta ja sen saasteluokasta. Lisäksi auton iällä on merkitystä. Uusissa autoissa käyttö maksu on pienempi kuin vaikkapa 5 vuotta vanhoilla.

    Sillä ei ole mitään merkitystä koska olet autosi hankkinut. Jos se täyttää kaikki alennus kriteerit niin vuotuinen käyttöverosi on alhainen, kenties 120-200 euroa noin alhaisemmillaan. Ja kalleimmillaan pyöritään tuolla 1000 euron paikkeilla.

    Kyllä siinä hampaat taas kirskuu juuri autonsa ostaneilla. Mutta hiljaa he tyytyvät kohtaloonsa kuten tähänkin asti.

    Äänestä

  • Kuitunen kirjoitti:

    Jos näin on, niin sitten ostetaan taas uusi. Niin yksinkertaista se on! Eikä hampaat kirsku!
    Odottele sinä vaan sitä verouudistusta ja ajele vanhalla!

    Äänestä

  • Uusi mullakin kirjoitti:

    Jos näin on, niin sitten ostetaan taas uusi. Niin yksinkertaista se on! Eikä hampaat kirsku!
    Odottele sinä vaan sitä verouudistusta ja ajele vanhalla!

    Mutta kuka sulta ostaa sen pirssin vai meinaakko myydä halvallakin :)

    Äänestä

  • Kuitunen kirjoitti:

    Mutta kuka sulta ostaa sen pirssin vai meinaakko myydä halvallakin :)

    joko myydään/vaihdetaan päivän hintaan (mitä se sitten ikinä onkaan) tai jätetään kakkosautoksi!
    It's so Simple!

    Äänestä

  • Uusi mullakin kirjoitti:

    joko myydään/vaihdetaan päivän hintaan (mitä se sitten ikinä onkaan) tai jätetään kakkosautoksi!
    It's so Simple!

    harvinaisen selkeä vastaus. Ja ei sitten yhtään vituta että on osamaksua tai lainaa jäljellä. Vai kuulutko kenties meihin jotka ostavat autonsa käteisellä ihan omalla rahalla.

    Jos ajattelen itseni velkavankiautolla ajavaksi ja yhdessä yössä autoni arvosta putoa vaikka 40% mutta velka ei. Ja lisäksi vuosittainen autoveroni nousisi... Kyllä minua ainakin voisi nenästä kutittaa ja aivoista verisuoni katketa.

    meihin ;)

    nyt sentään kenelläkään muutamasta kymppitonnista verisuonet katkeile, jos tilanteen on etukäteen tiedostanut. Jos odotuslinjalle lähtee, niin ainahan sitä sitten saakin odotella. Ja lopultahan nuo hinnat kuitenkin sitten laskevat meistä suomalaisista riippumattomista syistä (näin väitetään tälläkin palstalla), osti uuden auton nyt tai myöhemmin, sillä ei ole vaikutusta. Nuo edulliset hinnat voi sitten hyödyntää myöhemmissä autokaupoissa.

    Äänestä

Olet petturi ja joko demari, kepu tai kommari.
Juuri sinun takia ostoboikotti ei Suomessa toimi.
Olet osasyy korkeaan veroon.
Toivon etta autosi hajoaa, arvo laskee nopeasti ja etta menetat paljon rahaa.

Äänestä
  • Eikös kokoomuskin ole mukana sopan keitossa?

    Äänestä

Olet harvinaisen valveutunut autonostaja. Ostit juuri viimeisillä hetkillä, kun auton sai vielä edullisesti. Ne, jotka odottavat päätöstä, saavat karvaasti kokea verotuksen kovenemisen. Itsekin vaihdoin vanhan uuteen ja olen hyvin tyytyväinen, että kauppa tuli tehtyä ajoissa.

Äänestä
  • Tuskin vero sentään kovenee. Eikä ryhmäpoikkeusasetus tule voimaan vielä aikoihin.

    Äänestä

  • Tuet siis valtiomme ja veroja! Olet kommunistinen.

    Äänestä

  • Roope-setä kirjoitti:

    Tuskin vero sentään kovenee. Eikä ryhmäpoikkeusasetus tule voimaan vielä aikoihin.

    Mutta nämä henkilöt vaihtoivat käytetyn auton uuteen.

    Kun/jos verotus muuttuu niin käytettyjen autojen hinnat todennäköisesti laskevat ja uusien pysyvät samassa. Eli väliraha uuteen kasvaa...

    Fiksu veto jos juuri uutta autoa halajaa..

    Tosin en usko että uusienkaan autojen verotus pysyy samassa koska jos käytettyjen autojen hinnat laskevat ja väliraha uuteen kasvaa, niin kukaan ei osta enään uusia autoja.

    Veikkaan koko autoverotuksen uudistusta ja hyöty on lähes -0 koska tilalle tulee muita veroja, esim. bensiinivero, ympäristövero ym.. Kyllä ne siellä Arkadianmäellä keksivät..

    -Krister-

    Äänestä

  • Krister kirjoitti:

    Eivätkä kauppiaat/maahantuojat/autotehtaat nekään toimi hyväntekeväisyysperiaatteella

    Äänestä

  • Krister kirjoitti:

    Mutta nämä henkilöt vaihtoivat käytetyn auton uuteen.

    Kun/jos verotus muuttuu niin käytettyjen autojen hinnat todennäköisesti laskevat ja uusien pysyvät samassa. Eli väliraha uuteen kasvaa...

    Fiksu veto jos juuri uutta autoa halajaa..

    Tosin en usko että uusienkaan autojen verotus pysyy samassa koska jos käytettyjen autojen hinnat laskevat ja väliraha uuteen kasvaa, niin kukaan ei osta enään uusia autoja.

    Veikkaan koko autoverotuksen uudistusta ja hyöty on lähes -0 koska tilalle tulee muita veroja, esim. bensiinivero, ympäristövero ym.. Kyllä ne siellä Arkadianmäellä keksivät..

    -Krister-

    Mietippä tarkemmin:

    Käytettyjen hinnat laskevat EU:n vaatimuksesta.
    -> uudet eivät mene kaupaksi.
    ->-> uusienkin hintoja pakko laskea.

    Kun siis sekä uusien, että käytettyjen hinnat laskevat samassa suhteessa xx%, niin uuteen vaihdossa tarvittava väliraha pienenee.

    Jos pelkäämäsi vaihtoehto toteutuu, eli valtio alkaa kerätä lisää rahaa käyttömaksuilla, polttoaina- ja ympäristöveroilla, niin nyt autoa vaihtanut saattaa tuntea itsensä hieman hölmöksi. Ensin hän osti auton kovalla autoverolla, sitten hän saa vielä maksaa korotetut käyttömaksut yms. koska uusien veroa laskettiin...

    Äänestä

  • Jorma kirjoitti:

    Välirahan erotus menee sitten kaljaan...

    Äänestä

  • en anna periksi kirjoitti:

    Tuet siis valtiomme ja veroja! Olet kommunistinen.

    Siis jos on isänmaallinen ja tukee valtiota, niin on kommunisti ja petturi?

    Äänestä

  • M.O.T kirjoitti:

    Siis jos on isänmaallinen ja tukee valtiota, niin on kommunisti ja petturi?

    Vai on isänmaallista tukea valtiota ostamalla uusi auto (maksamalla kerran jopa 100-tonnia veroja)?
    Jo on kuultu! Missä olet saanut kasvatuksesi?
    Jos tulisi sisällissota ampuisin sinut todennäköisesti heti punaisena. Sinunkaltaisia ei Suomi kaipaa.

    Äänestä

  • T.O.M kirjoitti:

    Minkä värisenä sinä esiinnyt, mustana, keltaisena, oranssina, vihreänä, ruskeana, sinisenä, violettina, beigenä jne., että tietäisi sitten varoa niissä ampumisjuhlissa.

    Äänestä

  • en anna periksi kirjoitti:

    Tuet siis valtiomme ja veroja! Olet kommunistinen.

    Porvari olen henkeen ja vereen, mutta käytän myös järkeäni. Kaupat kannattaa tehdä silloin, kun se on viisasta. Oston hetki oli ja viivyttelijät jäävät lehdellä soittelemaan. Muista minua, kun ihmettelet sitä, että joudut maksamaan välirahaa enemmän kuin nyt.
    Valtion tukeminen ja verotulojen maksaminen ei ole epäisänmaallista toimintaa, päinvastoin.

    Äänestä

  • Kake kirjoitti:

    Jos kansalaisilla on velvollisuus olla isänmaallinen niin valtiollakin täytyy olla velvollisuus toimia oikeudenmukaisesti KAIKKIA kansalaisia kohtaan.
    Verottajankin pitää muistaa olevansa palkansaajan loinen joten paljon nykyistä nöyrempi asenne olisi paikallaan eikä tällainen röyhkeä ryöstäminen!

    PS: ei muuten paljoa ole jäljellä ns. "maanpuolustustahtoa" tällaista hallitusta kohtaan.

    Äänestä

  • T.O.M kirjoitti:

    Vai on isänmaallista tukea valtiota ostamalla uusi auto (maksamalla kerran jopa 100-tonnia veroja)?
    Jo on kuultu! Missä olet saanut kasvatuksesi?
    Jos tulisi sisällissota ampuisin sinut todennäköisesti heti punaisena. Sinunkaltaisia ei Suomi kaipaa.

    Eikös jokaisen, joka kuvittelee edes olevansa isänmaallinen, tule tukea valtiotaan? Viime aikoina on tässä maassa yhtäkkiä ilmestynyt näitä isänmaan nimissä Häkkis-Räikkös-McLarenia, lätkäjoukkuetta ym. hysteerisesti kannattavia ja Suomea isänmaaksi ylpeänä kehua retostetaan.

    Jos maksat veroa, etkö muka silloin tue valtiota? Mitä?

    Olkoon sitten mottona vaikka: "Eläköön McLaren ja kommunismi!"

    Äänestä

  • autoilija kirjoitti:

    Jos kansalaisilla on velvollisuus olla isänmaallinen niin valtiollakin täytyy olla velvollisuus toimia oikeudenmukaisesti KAIKKIA kansalaisia kohtaan.
    Verottajankin pitää muistaa olevansa palkansaajan loinen joten paljon nykyistä nöyrempi asenne olisi paikallaan eikä tällainen röyhkeä ryöstäminen!

    PS: ei muuten paljoa ole jäljellä ns. "maanpuolustustahtoa" tällaista hallitusta kohtaan.

    Epäoikeudenmukainehan autoverotus on Suomessa, koska veromarkkoja ei suunnata takaisin autoilun, tiestön tai muun infrastruktuurin parantamiseen vaan jonnekin "pimeään aukkoon".
    Silti Suomi on puolustamisen arvoinen, aina!

    Äänestä

Aivan! Itse jouduin sijoittamaan pankin rahat autoon, jotta pystyn kulkemaan työmatkat sujuvammin.

En oikeasti ymmärrä, miten joku kuvittelee, että autoveron poistuttua ajelu halpenee. Jokaisen vähänkin talouselämää ymmärtävän luulisi jo maalaisjärjellä (käytännön ajattelu) tajuavan, että se autoveron osuus siirtyy samalla kellonlyömällä johonkin toiseen veroon, esim maantieveroon tai vastaavaan. Autoveron osuus Suomen valtiolle on tällä hetkellä niin iso, että siitä ei haluta luopua. Tietenkään.

Nämä autoveron alasajoa puolustaville haluaisin esittää kysymyksen. Mistä Te ottaisitte tämän puuttuvan rahamäärän valtion kirstuun? Lisää tuloverotusta vai? Kalliimpaa polttoainetta, viinaa ja tupakkaa? Ehkä siinä ajattelemisen aihetta...

Äänestä
  • Jos autoveroa laskettaisiin, tehtaat nostaisivat hintojaan ja auton hinnat pysyisivät entisellään tai jopa nousisivat. Ihan selvä tulonsiirto autojen valmistajille, siis jonnekin ulkomaille. Onkohan meillä siihen varaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyllästynyt kirjoitti:

Meinaan en jaksanut enää odotella tätä höpöhöpö-huhuilua autoveromuutoksessa, vaan marssin autokauppaan ja vaihdoin 3-vuotiaan kärryni tuliterään. Väliraha olikin yllättävän pieni, alle odotusteni. Syyksi myyjä mainitsi seisovan autokaupan, jolloin hyvin pidetyistä vaihdokeista hyvitetään mukavasti.

Minun puolestani tunkekoot EU-koneistossa ja valtiovarainministeriössä autoverouudistuspaperit hanuriin ja sillä siisti! Olin alunperin vaihtamassa autoani uuteen jo vuoden vaihteessa, mutta koska huhuttiin verouudistuksen tapahtuvan huhti-toukokuussa, siirsin päätöstäni. Enää en siirtänyt, koska tästä uudistuksesta on tulossa farssi. Ja mitään oleellista lompakon keventymistä ei tule sittenkään tapahtumaan, joten tein itse vapaaehtoisen markkinatalouteen liittyvän tapahtuman ja haistelen tässä uuden auton tuoksuja. Ja en ole ainoa, vaan useampi työkaverini / tuttavani on tehnyt saman liikkeen. Odottakoon ken haluaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu