Osaako joku auttaa?
Minulla on 12-vuotias leikattu tyttökissa jonka pelastin aikanaan. Olemme olleet kamut koko sen elämän, olen rakastanut sitä ja se minua. Yhdessä ollaan leikitty ja köllötelty, katsottu telkkaria ja sillä on ollut tapana tulla nukkumaan kainalooni.
Se tottui myös puolisooni hyvin nopeasti kun muutimme yhteen jokunen vuosi sitten. Jopa niin hyvin että minä olen "jäänyt toiseksi".
Se ei ole minua haitannut koska puolisoni on ehkäpä eläinrakkain ihminen jonka tunnen. Olen kuitenkin kelvannut kissalle kun puoliso on ollut töissä tms.
Mutta nyt yhtäkkiä kissa on hylännyt minut täysin.
Kun olemme kolmestaan, kissa on vain ja ainoastaan puolisoni sylissä ja ylipäätään on kuten aina ennenkin. Minua se ei noteeraa lainkaan. Paitsi jossain määrin varuillaan se seuraa katseellaan kun liikun.
Kun olemme kahdestaan kissan kanssa, se pysyy omissa oloissaan. Jos lähestyn se pakenee.
Elämämme on pysynyt muuttumattomana kaikki nämä vuodet. Minä en ole muuttunut, eikä puolisoni. Vain kissa on yhtäkkiä päättänyt, että minä en ole enää hyvä ihminen.
Korostan että oma käyttäytymiseni sen kanssa on samanlaista kuin ennenkin. Mitään muutoksia töissä tai kotona ei ole tullut. Sama juttu puolisollani. Kissa syö, juo, nukkuu, leikkii ja käy laatikolla normaalisti. Vain minä en enää kelpaa.
Tuntuu todella pahalta kun ennen niin kiva kissa on muuttunut kylmäksi ilman mitään näkyvää syytä. Mitä voin tehdä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17698840W
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞