Jumala antaa uskon kenelle haluaa, mutta sitä rukoilevia hän kuulee aina. Itse ajattelin uskoon tullessani, että tärkeä rukousaihe on saatava menemään Jumalalle, ja käytin siinä seurakunnan apua ja laitoin rukouksen esirukouspaikkaan. Siellä on yleensä paikalla syvästi uskossa jo monta vuotta olleita ihmisiä, jotka rukoilevat sen puolestasi, niinkuin on käynyt minunkin tapauksessani. Rukoukseni on kuultu, ja tänä päivänä olen uskossa ja matka jatkuu. Kokemukseni takia, kannattaa jättää rukouspyyntö.
Uskon asia
67
1216
Vastaukset
- Anonyymi
No jatka uskomista:
Oliskohan esimerkiksi lasten eksyttäminen syntiä?
Näin se kristittyjen joulupukki muuttuukin uskossa....:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
"Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]"- Anonyymi
MOnestako lässyttämästäsi lapsesta sinä ateisti edes oikeasti mitään välität?
Joulupukisi kun ei ole lapsi vaan parta päässä oleva setä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MOnestako lässyttämästäsi lapsesta sinä ateisti edes oikeasti mitään välität?
Joulupukisi kun ei ole lapsi vaan parta päässä oleva setä.Usko sinä vaan kristillisten Kaikkivaltiaita pilkkaavana laottpmuuden Herroihinne!
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko sinä vaan kristillisten Kaikkivaltiaita pilkkaavana laottpmuuden Herroihinne!
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."Luther ymmärsi lain ja evankeliumin suhteen täydellisesti. Vapikset ei ymmärrä sitten millään ja sen takia he sotkevat ne keskenään ja haukkuvat muita kun eivät itse pystykkään noudattamaan Jumalan tahtoa. Uskovainen nimittäin ei muutu sen paremmaksi ihmiseksi uskon löydettyään, vaan tekee edelleen ajatuksissaankin syntiä joka päivä. Mutta kun uskoo Jeesuksen sovitukseen ja omat synnit anteeksi, ei huolet paina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luther ymmärsi lain ja evankeliumin suhteen täydellisesti. Vapikset ei ymmärrä sitten millään ja sen takia he sotkevat ne keskenään ja haukkuvat muita kun eivät itse pystykkään noudattamaan Jumalan tahtoa. Uskovainen nimittäin ei muutu sen paremmaksi ihmiseksi uskon löydettyään, vaan tekee edelleen ajatuksissaankin syntiä joka päivä. Mutta kun uskoo Jeesuksen sovitukseen ja omat synnit anteeksi, ei huolet paina.
Aikanaan totuus tulee esiin....
Uskontunnustuksen kaltaisuuden vaikutuksien selitykset katekismuksista:
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Muista nauttiessasi ehtoollista:
Matteuksen evankeliumi:
15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?"
Ja kristillisten Kaikkivaltiaasta Jeesuksen ruumiin pilkkaaminen on tavallaan kannipalistiksi eksyttämistä ja eihän ylös nousseella Jeesuksella ollut ruumista vaan opetuslapsen tarkistama keho.
Paavali on tuomionsa ilmeisesti antanut...:
1. Kor. 11:28–29 "Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikanaan totuus tulee esiin....
Uskontunnustuksen kaltaisuuden vaikutuksien selitykset katekismuksista:
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Muista nauttiessasi ehtoollista:
Matteuksen evankeliumi:
15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?"
Ja kristillisten Kaikkivaltiaasta Jeesuksen ruumiin pilkkaaminen on tavallaan kannipalistiksi eksyttämistä ja eihän ylös nousseella Jeesuksella ollut ruumista vaan opetuslapsen tarkistama keho.
Paavali on tuomionsa ilmeisesti antanut...:
1. Kor. 11:28–29 "Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion."'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luther ymmärsi lain ja evankeliumin suhteen täydellisesti. Vapikset ei ymmärrä sitten millään ja sen takia he sotkevat ne keskenään ja haukkuvat muita kun eivät itse pystykkään noudattamaan Jumalan tahtoa. Uskovainen nimittäin ei muutu sen paremmaksi ihmiseksi uskon löydettyään, vaan tekee edelleen ajatuksissaankin syntiä joka päivä. Mutta kun uskoo Jeesuksen sovitukseen ja omat synnit anteeksi, ei huolet paina.
Krstillisten Kaikkivaltias Jeesus ei ole kristittjen laittomuuden syntejä sovittanut:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Miten järjetöntä onkaa edes uskoa syntien sotusta kun uskontunnuksessa on Heistä eronnut!!!:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
....
Luopumalla Heistä uhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MOnestako lässyttämästäsi lapsesta sinä ateisti edes oikeasti mitään välität?
Joulupukisi kun ei ole lapsi vaan parta päässä oleva setä.Jokotte uskotte luterilaisittain Jeesukseksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko sinä vaan kristillisten Kaikkivaltiaita pilkkaavana laottpmuuden Herroihinne!
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."syntiasiasta
kun ihminen tulee uskoon, ensimmäinen asia jonka hän tekee, on katua syntejään ja tehdä niistä parannus. Jos , tieten tahtoen, tekee mitä huvittaa sen jälkeen, ei ole oikeasti katunut yhtään mitään, ja Jumalahan näke valheista läpi koska Hän on sydänten aivoitustenkin tutkija, ja näkee, kuulee ja tietää kaiken.
Uskovainen opettelee elämään uskossa, eikä synnissä, ja tajuaa tämän. A.lku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on ero - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MOnestako lässyttämästäsi lapsesta sinä ateisti edes oikeasti mitään välität?
Joulupukisi kun ei ole lapsi vaan parta päässä oleva setä.Pyh! Se joulupukkihan on kristittyjen jumala! Opettele lukemaan ja ymmärtämään!
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luther ymmärsi lain ja evankeliumin suhteen täydellisesti. Vapikset ei ymmärrä sitten millään ja sen takia he sotkevat ne keskenään ja haukkuvat muita kun eivät itse pystykkään noudattamaan Jumalan tahtoa. Uskovainen nimittäin ei muutu sen paremmaksi ihmiseksi uskon löydettyään, vaan tekee edelleen ajatuksissaankin syntiä joka päivä. Mutta kun uskoo Jeesuksen sovitukseen ja omat synnit anteeksi, ei huolet paina.
Martti Luther katekismuksen mukaan "Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia."
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokotte uskotte luterilaisittain Jeesukseksi!
no ei, ja he eivät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martti Luther katekismuksen mukaan "Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia."
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."murhaajat ja valehtelijat eivät ole ensimmäisenämenossa taivaaseen vaan helvetin tuleen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luther ymmärsi lain ja evankeliumin suhteen täydellisesti. Vapikset ei ymmärrä sitten millään ja sen takia he sotkevat ne keskenään ja haukkuvat muita kun eivät itse pystykkään noudattamaan Jumalan tahtoa. Uskovainen nimittäin ei muutu sen paremmaksi ihmiseksi uskon löydettyään, vaan tekee edelleen ajatuksissaankin syntiä joka päivä. Mutta kun uskoo Jeesuksen sovitukseen ja omat synnit anteeksi, ei huolet paina.
ei mutta kun ei sitä uskoon tultuaan saa mennä tietoisesti vääryyttä tekemään, koska mikä uskovainen sinä sitten olet? omatunto on uskovaiselle se hyvä opas-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martti Luther katekismuksen mukaan "Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia."
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä.""Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Äänestä
anteeksi nyt vaan, mutta oletpas sinä ymmärtänyt asian väärin, omatuntosikin kertoo sen sulle! Synti ei erota Jumalasta, jollemme tee sitä tietoisesti, koska silloinhan täytyy tehdä parannus.
Uskoa voi vaikka kuinka rohkeasti ja tehdä synti, jos nimittäin uskot polkupyöräm satulaan ja kumartelet sitä.
Vai onko jumalasi olutpullo?
uskovainen ei tee syntejä a murhia ja sitten saa anteeksi, vaan joutuu tuomille teoistaan.
Mutta...
JOS hän katuu ja
tekee PARANNUKSEN
Jumala antaa ne anteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
syntiasiasta
kun ihminen tulee uskoon, ensimmäinen asia jonka hän tekee, on katua syntejään ja tehdä niistä parannus. Jos , tieten tahtoen, tekee mitä huvittaa sen jälkeen, ei ole oikeasti katunut yhtään mitään, ja Jumalahan näke valheista läpi koska Hän on sydänten aivoitustenkin tutkija, ja näkee, kuulee ja tietää kaiken.
Uskovainen opettelee elämään uskossa, eikä synnissä, ja tajuaa tämän. A.lku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on eroJumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ekä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. Miksi? Siksi, että Jeesus, Jumalan Karitsa, otti koko maailman synnin pois antaessaan henkensä.
Tämä on evankeliumia eivätkö nuo sinun sokeat jorinasi parannuksesta, jotka jäävät aina vajaamittaisiksi, mikäli Kaikkivaltias tutkisi niitä perin juurin.
"Alku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on ero" on osoitus täydellisestä hengellisestä idiotismista ja omahyväisyydestä, jossa on taustalla ajatus siitä, kuinka "MINUN parannuksentekoni riittää, mutta SINUN ei". Moukka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei mutta kun ei sitä uskoon tultuaan saa mennä tietoisesti vääryyttä tekemään, koska mikä uskovainen sinä sitten olet? omatunto on uskovaiselle se hyvä opas-
Ei tuossa Lutherin tekstissä tarkoiteta tietoista syntiä vaan sitä että olemme syntisiä. Ei Luther tarkoita että harrastetaan haureutta ja murhataan, Jeesushan sanoo että ajatuksetkin ovat syntiä ja ne saa anteeksi uskon kautta. Ja kun on usko, niin tämän asian ymmärtää, mutta jos ei ole uskoa niin riippuu omassa voimassaan yrittäen olla tekemättä syntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
syntiasiasta
kun ihminen tulee uskoon, ensimmäinen asia jonka hän tekee, on katua syntejään ja tehdä niistä parannus. Jos , tieten tahtoen, tekee mitä huvittaa sen jälkeen, ei ole oikeasti katunut yhtään mitään, ja Jumalahan näke valheista läpi koska Hän on sydänten aivoitustenkin tutkija, ja näkee, kuulee ja tietää kaiken.
Uskovainen opettelee elämään uskossa, eikä synnissä, ja tajuaa tämän. A.lku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on erotässä paikassa kun puhumme kristinuskosta vai mitä? miksi muuten olisit täällä??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ekä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. Miksi? Siksi, että Jeesus, Jumalan Karitsa, otti koko maailman synnin pois antaessaan henkensä.
Tämä on evankeliumia eivätkö nuo sinun sokeat jorinasi parannuksesta, jotka jäävät aina vajaamittaisiksi, mikäli Kaikkivaltias tutkisi niitä perin juurin.
"Alku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on ero" on osoitus täydellisestä hengellisestä idiotismista ja omahyväisyydestä, jossa on taustalla ajatus siitä, kuinka "MINUN parannuksentekoni riittää, mutta SINUN ei". Moukka."Alku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on ero" on osoitus täydellisestä hengellisestä idiotismista ja omahyväisyydestä, jossa on taustalla ajatus siitä, kuinka "MINUN parannuksentekoni riittää, mutta SINUN ei". Moukka.
MIKSI luuhaat uskovaisten paikoissa??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Alku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on ero" on osoitus täydellisestä hengellisestä idiotismista ja omahyväisyydestä, jossa on taustalla ajatus siitä, kuinka "MINUN parannuksentekoni riittää, mutta SINUN ei". Moukka.
MIKSI luuhaat uskovaisten paikoissa???pilk-kaa-minen ei kuulu asiaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pilk-kaa-minen ei kuulu asiaan
mouk--kka????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ekä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. Miksi? Siksi, että Jeesus, Jumalan Karitsa, otti koko maailman synnin pois antaessaan henkensä.
Tämä on evankeliumia eivätkö nuo sinun sokeat jorinasi parannuksesta, jotka jäävät aina vajaamittaisiksi, mikäli Kaikkivaltias tutkisi niitä perin juurin.
"Alku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on ero" on osoitus täydellisestä hengellisestä idiotismista ja omahyväisyydestä, jossa on taustalla ajatus siitä, kuinka "MINUN parannuksentekoni riittää, mutta SINUN ei". Moukka.Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
JOTEN;
tässä kritittyjen todelliset Herranne joita palvelette kristillisten Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen eksytettyinä:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus"
Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus opetti Matteuksen omia, Laille kuulisia kristillisiä näin:
10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin" Joukossa ei ollut kristittyjä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"
-
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokotte uskotte luterilaisittain Jeesukseksi!
te vaiko me?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
te vaiko me?
ketä vanhat noitien vainot jaksaa kiinnostaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martti Luther katekismuksen mukaan "Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia."
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."Ylpeä ihminen sanoo:PYH! ja hän on ateisti, kylmä, välinpitämätön, jolle on toiset ihmiset tavallisesti samantekeviä.
Hän menee Nettiin, ottaa kristinusko nimisen kirjottelupaikan ja näkee VAIVAA että saa sivut ensin auki, se ei nimittäin ole ihan yksinkertaista.
Synti erottaa ihmisen Jumalasta, joka on Pyhä.
Sen takia Jeesus eli yhden synnittömän elämän, kuoli edestämme ristin puulla, että me, jotka häneen uskomme pelastuisimme joutumasta helvetin tuleen.
Niin, Jumalan poika, joka antoi henkensä, meidän edestämme.
Eihän se ole hänen isälleen, Jumalalle, mikään samanekevä asia, vaan se on kaikkein tärkein, arvokkain asia, jonka Hän on antanut ihmisten takia.
Älä ihmettele, miksi täytyy ensin uskoa, ja jos ei ole uskoa, miksi sitä pitää pyytää siltä isältä, Jumalalta, joka loi ihmisen, ja sitten antoi tälle vapaan tahdon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luther ymmärsi lain ja evankeliumin suhteen täydellisesti. Vapikset ei ymmärrä sitten millään ja sen takia he sotkevat ne keskenään ja haukkuvat muita kun eivät itse pystykkään noudattamaan Jumalan tahtoa. Uskovainen nimittäin ei muutu sen paremmaksi ihmiseksi uskon löydettyään, vaan tekee edelleen ajatuksissaankin syntiä joka päivä. Mutta kun uskoo Jeesuksen sovitukseen ja omat synnit anteeksi, ei huolet paina.
Mitä sitten tarkoittaa mielestäsi uudestisyntyminen jos se ei edes muuta ihmistä millään tavalla? Jos jatkat porsastelua samaan malliin kuin aiemmin olet pelkkä kirjanoppinut joka väkisin uskottelee itselleen Raamatun jakeita ulkolukuna.
Jeesus sanoi, ”Ne jotka etsivät, eivät saisi lopettaa etsimistä ennen kuin löytävät. Kun he löytävät, he muuttuvat. Kun he muuttuvat, he tekevät ihmeitä, ja hallitsevat kaiken.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
murhaajat ja valehtelijat eivät ole ensimmäisenämenossa taivaaseen vaan helvetin tuleen
Se on sitten kun uskossa olevat ovat täyttäneet sen:
Paavalikin rukoili Herrastanne Paavali eroa kolme kertaa, eroa saamatta...
2.Korinttolaiskirje:11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus." - Anonyymi
Santa Claus oli hyvää tekevä ihminen pyhä Claus suomeksi Klaus pyhä Santa on espanjaa tarkoittaa pyhää. Jeesus on tietysti kaiken luoja lahjojen antaja ja siitä kiitämme tietysti.Meillä on pyhiä tarkoittavia sanoja eri kielistä tietysti mutta Santa meillä tarkoittaa hiekkaa kun Espanjassa Santa tarkoittaa pyhyyttä.Väärin käsityksiä tulee juuri eri kielten takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko sinä vaan kristillisten Kaikkivaltiaita pilkkaavana laottpmuuden Herroihinne!
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."Ei koske juutalaisia joilla on varastettua tavaraa ovat rikkoneet käskyt Mooseksen älä varasta älä tee huorin ...älä väärennä... Pakkosiirtolaisuus tuli heille näiden rikosten tähden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikanaan totuus tulee esiin....
Uskontunnustuksen kaltaisuuden vaikutuksien selitykset katekismuksista:
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Muista nauttiessasi ehtoollista:
Matteuksen evankeliumi:
15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?"
Ja kristillisten Kaikkivaltiaasta Jeesuksen ruumiin pilkkaaminen on tavallaan kannipalistiksi eksyttämistä ja eihän ylös nousseella Jeesuksella ollut ruumista vaan opetuslapsen tarkistama keho.
Paavali on tuomionsa ilmeisesti antanut...:
1. Kor. 11:28–29 "Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion."Ei sun kannata päähäsi vaivata muiden uskonnoilla pysyt vaan siellä omassa mieti niitä älä varasta käskyjä siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!Synti ei erota kristittyä oikeasta Jeesuksesta vääristä ei väliä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Krstillisten Kaikkivaltias Jeesus ei ole kristittjen laittomuuden syntejä sovittanut:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Miten järjetöntä onkaa edes uskoa syntien sotusta kun uskontunnuksessa on Heistä eronnut!!!:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
....
Luopumalla Heistä uhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!Älä kuule väännön kieroon kirjoituksia pääsi ei riitä ymmärtämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
syntiasiasta
kun ihminen tulee uskoon, ensimmäinen asia jonka hän tekee, on katua syntejään ja tehdä niistä parannus. Jos , tieten tahtoen, tekee mitä huvittaa sen jälkeen, ei ole oikeasti katunut yhtään mitään, ja Jumalahan näke valheista läpi koska Hän on sydänten aivoitustenkin tutkija, ja näkee, kuulee ja tietää kaiken.
Uskovainen opettelee elämään uskossa, eikä synnissä, ja tajuaa tämän. A.lku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on eroVoi Jeesus sentään selitä nyt synagogalla moskeijassa hellareissa ettei saa tehdä pahoja tekoja myydä huumeita varastaa väärentää. ..terve menoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei mutta kun ei sitä uskoon tultuaan saa mennä tietoisesti vääryyttä tekemään, koska mikä uskovainen sinä sitten olet? omatunto on uskovaiselle se hyvä opas-
Olisitte auttamassa noita raiskattuja kristittyjä edes tai ryöstettyjä saamaan takaisin omaisuutensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Äänestä
anteeksi nyt vaan, mutta oletpas sinä ymmärtänyt asian väärin, omatuntosikin kertoo sen sulle! Synti ei erota Jumalasta, jollemme tee sitä tietoisesti, koska silloinhan täytyy tehdä parannus.
Uskoa voi vaikka kuinka rohkeasti ja tehdä synti, jos nimittäin uskot polkupyöräm satulaan ja kumartelet sitä.
Vai onko jumalasi olutpullo?
uskovainen ei tee syntejä a murhia ja sitten saa anteeksi, vaan joutuu tuomille teoistaan.
Mutta...
JOS hän katuu ja
tekee PARANNUKSEN
Jumala antaa ne anteeksi.Noi graffitit seinillä on juutalaista venäläistä tekoa maksatteko te niiden pesemisen kulut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luther ymmärsi lain ja evankeliumin suhteen täydellisesti. Vapikset ei ymmärrä sitten millään ja sen takia he sotkevat ne keskenään ja haukkuvat muita kun eivät itse pystykkään noudattamaan Jumalan tahtoa. Uskovainen nimittäin ei muutu sen paremmaksi ihmiseksi uskon löydettyään, vaan tekee edelleen ajatuksissaankin syntiä joka päivä. Mutta kun uskoo Jeesuksen sovitukseen ja omat synnit anteeksi, ei huolet paina.
Lopetetaanko vapiksista valehteleminen tähän, kun ei tämä paikka taida olla sulle se jokin, kun tämä on kristinusko niminen paikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martti Luther katekismuksen mukaan "Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia."
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."Joulupukista joka asuu korvatunturilla:
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
sen tonttu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ekä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. Miksi? Siksi, että Jeesus, Jumalan Karitsa, otti koko maailman synnin pois antaessaan henkensä.
Tämä on evankeliumia eivätkö nuo sinun sokeat jorinasi parannuksesta, jotka jäävät aina vajaamittaisiksi, mikäli Kaikkivaltias tutkisi niitä perin juurin.
"Alku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on ero" on osoitus täydellisestä hengellisestä idiotismista ja omahyväisyydestä, jossa on taustalla ajatus siitä, kuinka "MINUN parannuksentekoni riittää, mutta SINUN ei". Moukka."Alku on toki hankalaa ja tulee mokia, mutta ne saa anteeksi, joten näillä kahdella asialla on ero"
ei ole osoitus
täydellisestä jota ei ole ihmisellä, hengellisestä idiotismista jota on jollain, ja omahyväisyydestä jota on jollain narsistilla, jossa on taustalla ajatus siitä, kuinka "MINUN parannuksentekoni riittää, mutta SINUN ei". Moukkaseni,jota en tunne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
JOTEN;
tässä kritittyjen todelliset Herranne joita palvelette kristillisten Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen eksytettyinä:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus"
Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus opetti Matteuksen omia, Laille kuulisia kristillisiä näin:
10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin" Joukossa ei ollut kristittyjä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"
-
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja.
MISSÄ???? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi Jeesus sentään selitä nyt synagogalla moskeijassa hellareissa ettei saa tehdä pahoja tekoja myydä huumeita varastaa väärentää. ..terve menoa
Voi Jeesus sentään selitä nyt synagogalla
moskeijassa
hellareissa
ettei saa tehdä pahoja tekoja
myydä huumeita
varastaa
väärentää
. ..terve menoa...!!! helvetin kita on jo auki ja se odottaa.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi graffitit seinillä on juutalaista venäläistä tekoa maksatteko te niiden pesemisen kulut

anteeksi nyt vaan,pikkujuttu, mutta minä en näe MITÄÄN graffitteja täällä! - Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17698857r
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Tässä videossa kerrotaan todellisista ihmeistä. https://www.youtube.com/watch?v=seKRvNXFjgs
- Anonyymi
Eksytetyt uskovat laittomuuden Herrojaan Kaikkivaltiaiden Nimeen pilkaten Heitä ja Heidän Pyhää Henkeä:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
LAITTOMUUKSISTA, näitä rikoksia ei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus ole käskenyt tekemään, joten kristittyjen Saatana jumalana tai Barjeesus antoi palvelijoineen käskyn:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"- Anonyymi
tyhmää noitajuttua,miksi pitäisi jaksaa lukea kaikenmaailman raskaita tekstejä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tyhmää noitajuttua,miksi pitäisi jaksaa lukea kaikenmaailman raskaita tekstejä?
Sinulle on ilmeisesti uskomisen kanssa muitakin ongelmia jos "Älä tapa" LAILLE ei riitä muuta kuin pakanallisuuden laittomuuden kunnioitus:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)
"Älä tapa" Lain sekä maallisen "rikoslaki-ja-jumalanpilkka" Lain vastainen rikoksista.
Laki tiedon lähde, josta löydätte tekstin kokonaisuudessaan:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
- Anonyymi
voittaisimpa lotossa , voittaisimpa lotossa , voittaisimpa lotossa
Ei voittoa tällä kertaa 🤣
veikkaus voittaa aina , kuten kirkkokin 🤣🤣🤣- Anonyymi
mene lottokeskustelupaikkaan, kalju
- Anonyymi
🤣🤣🤣niin, jollakin on se lotto, ja minä uskon Jumalaan ja turvaan Jeesukseen.
- Anonyymi
kaljuja itkupäitätaas...!
- Anonyymi
Yskovaisia meitä on nin monenlaisia. Yksikin henkilö jossain 60v. Kantaa ristiä kaulassa. istu kaljaa juoden paarissa sairaeläkepäivänä ja savukeita poltaa häiritsevästi parvekella,oletettavasti känissä ? Kerrostalossa jossa parveketupakointi kielto. Aika risti riitaista uskovaiselta naiselta,eikö? Vai huvikseenko risti kaulassa?Se sitä rististä.Helsinki
- Anonyymi
kaulassa voi olla vaikka wc-pöntön kuva tai vessaharja, mutta ei se siitä tyypistä tee uskovaista, kaulassa saa olla mitä joku käryttelijä itse haluaa kantaa
- Anonyymi
Lutherkin joi olutta, samoin Nooa juopui, Jeesus teki ihmeteon muutti veden viiniksi ja joi viiniä. Ehtoollisella Jeesus sanoi ENÄÄ en juo viiniä ennen kuin Jumalan valtakunta tulee. Ei alkoholi syntiä ole, jos siitä ei tule epäjumalaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kaulassa voi olla vaikka wc-pöntön kuva tai vessaharja, mutta ei se siitä tyypistä tee uskovaista, kaulassa saa olla mitä joku käryttelijä itse haluaa kantaa
Risti on murha-aseen tunnus mm ristiretkiläisten miekan....
- Anonyymi
Kristityt uskovat mutta eivät tottele raamatussa olevia kristillisten Jumalan ja Jeesuksen antamia oppeja ja Lakia!
- Anonyymi
kristityksi voi itseään väittää mikä julle vaan, mutta jollei hänellä ole uskoa, niin ei ole uskossa.
- Anonyymi
ei ole mitään syytä yleistää kaikkia kristityitä eikä uskossakaan olevia kristityitå toisiinsa, kaikki ovat erilaisia ihmisiä, kaipa sen jo tajusitkin??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ole mitään syytä yleistää kaikkia kristityitä eikä uskossakaan olevia kristityitå toisiinsa, kaikki ovat erilaisia ihmisiä, kaipa sen jo tajusitkin??
Laittomuuden rahoittajia ne kristittyjen seurakuntien uskovaiset ovat monet ymmärtämättömiksi aivopestyinä.....
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
....
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä,
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
HUOM!
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laittomuuden rahoittajia ne kristittyjen seurakuntien uskovaiset ovat monet ymmärtämättömiksi aivopestyinä.....
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
....
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä,
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
HUOM!
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!ei ihmisten aivoja ole tehty kaikkea käsittämään, vaan ne on luotu rajallisiksi, ja kun katsoo kaikkea pahuutta, mihin ihmiset pahuudessaan menevät, liian pitkälle, niin onhan se perusteltuakin, onneksi ihminen ei ymmärrä liikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ihmisten aivoja ole tehty kaikkea käsittämään, vaan ne on luotu rajallisiksi, ja kun katsoo kaikkea pahuutta, mihin ihmiset pahuudessaan menevät, liian pitkälle, niin onhan se perusteltuakin, onneksi ihminen ei ymmärrä liikaa.
Kyllä papiston pitäisi ymmärtää kun ovat koulutettuja lapsiakin eksyttämään aivopesuillaan lapsiakin rikollisesti kohtelevien lahkoihin järjestään luopuneina.
Ihminen joka ei uskontunnusta anna ymmärtää ja säilyttää tärkeitä ihmisyyden ominaisuuksia uskomatta ja noudattaen kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuksia...
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus"
Näin se lasten aivopesu aloitetaan kotoa...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
"Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä papiston pitäisi ymmärtää kun ovat koulutettuja lapsiakin eksyttämään aivopesuillaan lapsiakin rikollisesti kohtelevien lahkoihin järjestään luopuneina.
Ihminen joka ei uskontunnusta anna ymmärtää ja säilyttää tärkeitä ihmisyyden ominaisuuksia uskomatta ja noudattaen kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuksia...
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus"
Näin se lasten aivopesu aloitetaan kotoa...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
"Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]"kuka puhuu kaikkivaltiaasta jeesuksesta? Saatanaako sinä edustat kun puhut tällaista? no oletpas sinä sitten jännä.
Kaikkivaltias on Raamatun mukaan Jumala, joka loi ihmiset ja kaiken muun, eikä Jeesus, joka on Jumalan Poika
Ensin hän syntyi tänne lapsena, seuraavaksi hän tulee tänne voittajana, joka ei ole mikään lapsi, enää. Sen saavat ne kaikki nähdä, jotka ovat silloin elossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuka puhuu kaikkivaltiaasta jeesuksesta? Saatanaako sinä edustat kun puhut tällaista? no oletpas sinä sitten jännä.
Kaikkivaltias on Raamatun mukaan Jumala, joka loi ihmiset ja kaiken muun, eikä Jeesus, joka on Jumalan Poika
Ensin hän syntyi tänne lapsena, seuraavaksi hän tulee tänne voittajana, joka ei ole mikään lapsi, enää. Sen saavat ne kaikki nähdä, jotka ovat silloin elossa.Mites olisi ne pitkät kirjoitukset jakeineen, jotka ovatkin otettu Raamatusta oikein, eikä lauseita jotka näyttävät hienolta ja voivat toki olla ainakin toiset niistä Raamatusta summittain sieltä täältä reväistyjä ja oman mielihalun mukaan yhteen kurottuja, ja vielä pitkä teksti, ja numeroita.... kyllä sitä kaikkea näkee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuka puhuu kaikkivaltiaasta jeesuksesta? Saatanaako sinä edustat kun puhut tällaista? no oletpas sinä sitten jännä.
Kaikkivaltias on Raamatun mukaan Jumala, joka loi ihmiset ja kaiken muun, eikä Jeesus, joka on Jumalan Poika
Ensin hän syntyi tänne lapsena, seuraavaksi hän tulee tänne voittajana, joka ei ole mikään lapsi, enää. Sen saavat ne kaikki nähdä, jotka ovat silloin elossa.Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan 28:18 "Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
Ja mitä tulee Saatanaan niin se on kristittyjen todellinen Jumala jota palvellaan kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan nimeen pilkaten mm rikoksia Hänen nimeen tehden.
2.Korinttolaiskirje: 11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Näin asiasta raamatussa kristillisten Kaikkivaltias Jeesus:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Kristittyjen uskontunustuksen teho....:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ihmisten aivoja ole tehty kaikkea käsittämään, vaan ne on luotu rajallisiksi, ja kun katsoo kaikkea pahuutta, mihin ihmiset pahuudessaan menevät, liian pitkälle, niin onhan se perusteltuakin, onneksi ihminen ei ymmärrä liikaa.
Mainitsemasi "ihmiset" ovat ihmisyydestään sekä kristillisten Jumalasta luopuneet:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuka puhuu kaikkivaltiaasta jeesuksesta? Saatanaako sinä edustat kun puhut tällaista? no oletpas sinä sitten jännä.
Kaikkivaltias on Raamatun mukaan Jumala, joka loi ihmiset ja kaiken muun, eikä Jeesus, joka on Jumalan Poika
Ensin hän syntyi tänne lapsena, seuraavaksi hän tulee tänne voittajana, joka ei ole mikään lapsi, enää. Sen saavat ne kaikki nähdä, jotka ovat silloin elossa.>>>"Kristuksessa"<<<
"Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa." Kol: 1: 16-17 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä papiston pitäisi ymmärtää kun ovat koulutettuja lapsiakin eksyttämään aivopesuillaan lapsiakin rikollisesti kohtelevien lahkoihin järjestään luopuneina.
Ihminen joka ei uskontunnusta anna ymmärtää ja säilyttää tärkeitä ihmisyyden ominaisuuksia uskomatta ja noudattaen kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuksia...
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus"
Näin se lasten aivopesu aloitetaan kotoa...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
"Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]"aivopesua ei normaalisti aloiteta kotona, jollei teillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan 28:18 "Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
Ja mitä tulee Saatanaan niin se on kristittyjen todellinen Jumala jota palvellaan kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan nimeen pilkaten mm rikoksia Hänen nimeen tehden.
2.Korinttolaiskirje: 11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Näin asiasta raamatussa kristillisten Kaikkivaltias Jeesus:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Kristittyjen uskontunustuksen teho....:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)uskonelämä ei aiheuta katkeruutta ja vihaa, en ole itse huomannut missään sellaista, ellei henkilö ole narsisti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992