Kuolen pian. Minua murhataan.En saa happea. Olen paniikissa. Minua painetaan kovaan lattiaan. Saan vielä pyydettyä apua, mutta Ihmiset seuraavat kuin näytelmää murhaamistani.
Murhaajani selviävät lyhyin tuomioin.
Murhaajani selviävät lyhyin tuomioin.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Millaista on ollut kävellä vartija-asussa päivä ihmisten keskellä? Onko ollut innostunut vastaanotto, vai ovatko kaupat kieltäneet kaikkia vartioita tulemasta liikkeisiin että ihmiset eivät pelkää.
Minun piti tänään mennä Itikseen, mutta päätin säästää henkeni ja pysyä kotona.
Ei kukaan vartijoita tapa tuon vuoksi ja kyllä heidän täytyy nyt vain tehdä työnsä, vaikka ihmisten suhtautuminen ei aivan parasta mahdollista saata olla. Jonkinlainen häpeätahra on saattanut tarttua puseroon.
Onko vartijoissa paljonkin helluntailaisia?
Ota selvää.
Kuollut nainen on todennäköisesti helluntailainen.
Aika isosti ovat vartijat ylireakoineet kun tappoivat kiltin naisen.
Ehkä hän evankelioi, eli käännytti, joka ei sinänsä ole sopiva asia.
>>> Kuollut nainen on todennäköisesti helluntailainen. Ehkä hän evankelioi...
Tätä ajatusta on yllättävän laajasti viljelty mm. S24:ssa. Outoa, että yksikään hengellinen guru ei osannut profetoida sitä, että helluntailaisista nousee marttyyri. Olis ollut kympin suoritus.
Jeesus on ei mieltä.Evankeliointi on hyvä asia.
Jumalattoman mielestä kristityn tulee vaieta Jumalan ilmoituksia kertomasta.
Voi herranje. Miksette mene kirkkoon tai kuuntele omaa pastorianne? Kauppakeskus ei ole oikea paikka uskonnolle, mikä ei ole mikään vartijoiden toiminnan puolustelu.
Koska evankeliointi kuuluu kristityn saamaan käskyyn Jumalalta Jeesukselta. Tulee evankeliumia viedä kaikille kaikkeen maailmaan, astuen esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla. Kristityllä on käsky ja lupa evankeliointiin. saatanan lapset kieltävät Jumalan ja ettei saa evankelioida.
Raamatussa lukee selvee tekstii Pyhältä Jumalalta, että vaikka evankeliointi kielletään , niin evankelointi tulee jatkumaan kunnes tulee loppu. Jotkut evankelioivat vielä 20min ennen loppua.
Jos kauppakeskuksessa on evankelointi kielto niin se on laiton. Jos ihmisten lakikirjoissa lukisi evankelioinnin olevan rangaistavaa niin voi lainlaatijoita, saatanan lapsia, sillä sellainen laki on laiton Jumalan mielestä.
Jumalan rohkeuden Hengen saanut lapsi saatanan lasten keskuudessa evankelioimassa Jumalan luomassa maailmassa Jumalan luomana hmisenä,
Selef Urge
>>> Koska evankeliointi kuuluu kristityn saamaan käskyyn Jumalalta Jeesukselta
Aivan - kirkossa, seurakunnan keskellä tms. Ei toreilla, kauppakeskuksissa tai ed. vastaavissa ympäristöissä.
Uskovat eivät itsekään muista, mitä mieltä Jeesus on ollut uskonnollisesta propagandasta väärään aikaan ja väärässä paikassa.
Mariakin meni kertomaan opetuslapsille Jeesuksen ylösnousemuksesta, mutta ei mennyt pastorina synagoogaan saarnailemaan.
Naiset voivat evankelioida toreilla.
1234567---
Hellarit heittää synagogaa ja vihaa kristittyjä varastaa luterilaisilta ja syyttää kuin saatana.
Ei musliminkaan kuulu riehua kaupoissa eikä busseissa työpaikoilla sen voi tehdä uskonto tiloissa.
Älä nyt hyvä ihminen kiroile noin vihaat niitä jotka on kristittyjä vaan ei hellareita hyi pahuus sinua. Käännytä muslimeja älä käy kristittyjen päälle. Olet vihaa täynnä se on kyllä väärä henki vihata.
Toisaalta toreille ja aitovierille muuttaa ku hellari menee siellä syntyy kohta lapsia ... muukalaisille
123456 vihaa naisia on vihaaja eksyttää juutalainen Mooses. Et ole mikään evankeliumi sinä olet se mies....
Minäkin voin laittaa kielto mun kodissa ettei tänne tullaan evankeloimaan. Siis mä olen silloin vastuussa . Näen että pudistaa pälytkin vaatteista kun ne lähtevät silloin. Just joo ettei tarvi lakia noudattaa ? Yltiökarismaattisuus on kova hengen kantama ja uho kovasti.
Silloin kun laki sallii synninteon tai on muutoin Jumalan tahtoa vastaan niin silloin laki on kelvoton.
Maailmassa on monenlaisia lakeja. Kuten sharia-laki, jota en noudata. Enäjän lakiakaan en noudata. Suomen lakianoudatan.Tietenkään yksityiselämän alueelle meneminen on hienovaraisesti tehtää.Jos se ei sovi, että oven taakse tupsahtaa Selef Urge kertomaan hyvää uutista niin sen voi kieltää tai kutsua sisään keskustelua käymään.
Jeesukselta tulee käsky viedä kaikkeen maailmaan kaikille kutsu tarjolle. Missään ei ole sellaista paikkaa, minne ei saisi evankeliumia viedä.
Yltiökarismaattinen en ole. Kyllä mä ennemmin olen väsynyt kuin uhoileva. Nukkumaanmeno on mielessä kun nukuin liian vähän viime yönä. Pyhä Henki ei ole kovis vaan hellä muiden ominasuuksien ohella.
Jeesuksen käskyjen noudattamista silmää räpäyttämättä ryhti suorana ja leuka himpunkohollaan toteuttaakseen ottaneena,
Selef Urge
Minä olen Jumalan profeetta.
1234567---
Kulttinne on saavuttanut huippunsa. Viimeistään nyt kaikki tajuavat hellareiden olevan pipipäitä, jotka kokevat olevansa lain yläpuolella.
Älä jauha sitä itseään. Ei kyseessä ollut murha. Ennemmin kuoleman tuottamus.
Vanhana kriminaalina sanoisin että kysymyksessä on tappo. Ei sentään harkittu murha.
Mistä sä tiedät, etteivät keskustelleet asiasta aiemmin ja päättäneet, että jos näkevät niin tappavat?!
Ja sinä taidat olla otsi uskova(tm) kun ajattelet noin negatiivisesti?
Helsingin alue on kusipäitä täynnä. Ihminen hädässä niin kävellään pois tilanteesta.
Jos ihmistä ollaan tappamassa, niin ei ole kovin viisasta edes mennä siihen väliin.
Ukrainassa tuota tehdään parasta aikaa, ei mennä väliin.........
Hyvin pitkälle luulen, ettet menekään.
Ukrainassa on muslimit vastaan juutalaiset ja kumpikin puhuu venäjää.
No ei ole vaan kristityt vastaan kristityt
Surullinen tapaus.
Olen jonkin verran varma että tapasin tämän naisen kerran Itiksessä. Oli ns evankelioimassa sillä tyylillä missä kysellään ihmisiltä tiettyjä kysymyksiä.
Varmaan heikoilla oleva ihminen joka pohjimmiltaan hyvä mutta eksyksissä
Kuuntelin silloin vierestä kun puhui eräälle ihmiselle. Sitten tuli minun luokseni. Vaikka olen itse uskova niin tapa tuntui pahalta ja vastasin hänelle että olen hänen kanssaan samaa mieltä mutten pidä hänen tyylistään tehdä tätä.
Melkein olen varma että oli hän kuvan perusteella.
Silti tuntuu pahalta. Elämä oli hänelle varmaan kova ja loppu liian kova.
Voi hyvinkin olla että kun vartijat ovat komentaneet häntä ja alkanut jotain vain uskosta lässyttämään, niin ovat päättäneet antaa hänlle isän kädestä.
Vartijoille pitäisi kuitenkin tehdä jonkinlainen psykologinen testi, että eivät menetä hermojaan missään tilanteessa eivätkä ylireakoi. Kyllä jos ihminen vain puhuu, niin siihen pitäisi pystyä puheella vastaamaan. Naiset jutut eivät kuitenkaan ole olleet mitään siihen mitä mahdollinen nuorisojoukko olisi puhunut. Ja mitä tulee tämän tapahtuman jälkeen puhumaan.
Tämän jälkeen vartijoiden hermoja tullaan erityisesti koettelemaan. Saavat aivan varmasti kuulla nuorisolta huutelua, ylenkatsetta ja vihamielisyyttä. Osin aivan omaa syytään.
Mitä kysymyksiä hän teki?
Jos uuskarismaattinen uhoja on evankelioimassa niin aina se tuntuu pahalta.
Kouvolassa oli torilla kaksi miestä nauramassa ja he olivat mukamassa uskovia jotka aina silloin tällöin joutui mielisairalassa käydä rauhoittumassa. Mutta kun pääsisivät ulos mielisairalasta , niin kierrokset vain yltyvät , kunnes taas niitä vei omaiset hoitoon.
Myös Lare Vantaalla oli sellainen kuvio päällä , niinkuin tuo joka alkoi Israel lipuilla koristeli autoa ja myös tarroilla että autoa oli niinkuin joulukuusi. Nautti olemaan uuskarismaattisten seurassa ja Tikkurilan torilla huusi ja mellasti evankeliumia noille nuorisoille suu vaahdossa, niille jotka eivät ehtineet karkuun ja painoi heitä maahan , rukoilemaan syntisten rukouksen , ennenkuin päästivät heitä . Näitä tapauksia olen nähnyt ja ihmetellyt että Seurakunta on voimaton saada uuskarismattisella voimiin heitä kuriin ja ulos ne henget jotka palvelevat uuskarismaattisuutta ...
Ei ihme että maailma pitää meitä uskovat mielisairaana , kun kaikki joutuu samaan kampaan alle.. Ja riviin.
Nyt vaahdotaan suu täynnä ja kuolaa , että voi kun raavat miehet tappoi heikko nainen , jolla oli riivaja sisällä ja joka ei hentoja miehiä pitelee. Ehkä se uuskarismaattinen henki tappoi hänet , kun halusi saada miehet syyllisiä , että mitä paha tuli tehty hänen uuskarismaattiselle..
Noi vartijat ei varmaana tulee uskoon. Vaan ovat katkerana loppuun asti , ettei kukaan ymmärrä mikä raivokohtaus naisella tuli. Vai olisko mä väärässä ?? No pyydän anteeksi etukäteen ja omaisille otan osa surusta.
Vartijoille taas , että anteeksi meidän Suomen sionin puolesta joka taas on niin mettässä ettei anna teille anteeksi millään ja armahtaa teille vartijat jotka yrittää pitää järjestys yllä , vaikka kyllä Piippoiset ja monet muut jotka hirvittävät teot tekevät niin seurakunta huutaavat kuorossa että armahtakaa antaka niille anteeksi ja anna niiden jatkaa . Mutta jolle ette antaa anteeksi niin Herra ei myöskään ... Siis mitä ihminen kylvää sen hän niittää !!!
Mitä te uskovat olette , kiviä heittämään. ????
Älä sinä savis lässytä asiasta josta et tiedä mitään. Vai muka riivattu? Pikemminkin täynnä hengen hyviä hetelmiä oli tapettu nainen. Aina ystävällinen ja hymyilevä. Jos joku tiukkapipo ateisti kokee tulleensa ahdistetuksi ja soittaa vartijat tappamaan naisen niin se ei ole naisen vika mitenkään., Hän koki marttyyrikuoleman ja on jo tänään paradiisissa Jeesuksen keralla.
Todella karmea asia tämä ja vartijoiden toiminta rikollista.
Paavali käännytti, eikä evankeliointi ollut siihenkään aikaa hyvä tapa. Olen pari vuosikymmentä sitten jakanut mm. kauppakeskuksessa traktaatteja. Jaoin muutamassa vuodessa kymmeniä tuhansia lappusia. Evankeliointiin kuuluu ja sisältyy myös ihmisten viha, jota voi sanoa murhanhimoksi.
Saattoi olla niin, että Ison Omenan nainen kävi vartijoitten hermoille. Vartijat päättivät porukassa kouluttaa ja kurittaa naista. Videossa näkyy vartijoitten viha. Maahan kaataminen oli tarpeeton. Kolmen muun vartijan nopea paikalle saapuminen puhuu suunnitelmallisuudesta.
tämän päivän lehdessä tämän uhrin , biologinen veli kertoo, että on , ovat helluntailaisperheessä ja syntyneet ja kasvaneet. tämä "uhri ollut hyväsydäminen , jota sitten hyväksikäytetty rahanlainamista ja muuta avustavaa,
valitettavasti helluntailaisuudessa on ollut tätä toisten ihmisten hyväksikäyttöä, lehti kertoo vielä, että hän oli hyvin yksinäinen ja kulutti aikaansa juurikin siellä Isossa Omenassa.
Kiistaa tutkia ne juutalaisten jehovien traktaatit tarkemmin niissä käännytetään Mooseksen lakiin kieltämään Jeesus. On syytä ymmärtää että lain kautta tulee viha. Ja KRISTITYILTÄ varastaminen on vihaamista.
Ei tuollaisesta vahingosta saa kuin kirjallisen varoituksen.
Ainahan se niin on.Kun ei koske itseä.Asia ei kulu itselle mentalitetillä.Nuo väkivalta teot lähtee päiväkodista .sietä peruskoulun ja lopulta jatkuu työelämä.terv. itä Helsinki
Eikös poliisin virallinen kanta ole murhaamistilanteissa että videoi Tilanne , äläkä puutu tilanteeseen tai syyllistyt rikokseen. Samalla kun videokuvaat niin soita poliisille.Poliisin saavuttua huoltoasemalta istuksimasta vastassa on todistaja ja murhattu ihminen kun ei auteta uhria avuntarpeen hetkellä.
Väliinmenijät tulisi aina palkita kun eliminoivat hyökkääjämurhaajan uhreja murhaamasta Putinin verikoiramurhaajan.
Vartijoissa on paljon jumalattomia natseja ym. pahuutta ihannoivia rikollisia vartijan vaatteissa kaksinaamaisina.
Väkivalta asenne toisia kohtaan opetetaan uskonnoissa väärät opettajat asialla. ( Puhdistuskasteet on kaikissa uskonnoissa eikä ne pelasta ).
Uusi video todistaa ettei vartijat tappaneet ketään.
Vartijat esti hengittämästä.
MTV uutiset
Veikkaan mielenterveysongelmat yhdistettynä omaan agendaan julistaa sanomaa.
Luultavasti provosoitui ensin jonkun vastaan väittämisestä jolloin joku ilmoitti vartijoille. Kun vartijat tulivat meni psyykkisesti paniikkiin. Kieltäytyi esim tottelemasta. Kun vartijat alkoivat fyysisesti poistaa taantui lapsenomaiseen tilaan eikä hallinnut enää itseään.
Voin hyvin kuvitella tämän.
Hyvin moni asia meni pieleen. Ilmeisesti jo vuosia sitten.
Ortodokseista jehovissa on myös käännyttäjät.
Sairas täytyy olla. Räsänen tanssi komeasti sairaan haudalla. Voi teitä syntisäkkejä.
Hei. Hyvät ihmiset. Tällä palstalla olevat tuskin kukaan edes oli paikalla tapahtuma-aikaan, saati tunsi uhria tai tietää vartijoiden toiminnasta mitään muuta kuin viestintävälineiden kautta( mikä johti mihinkin, miksi, mikä on vartioiden näkemys jne).
Ihmiset hyvin helposti tekevät oletuksia. Tämmöistä on järkyttävää ennemminkin lukea, että asioita ruoditaan jollain Suomi24:lla, se ei tee edes uhrille oikeutta.
LS
Itsestään kristitty kuoli?
Joillakin on alenunut hapenottokyky.
Esim. nuhassa oleva nainen kaadetaan asfalttiin ja sitten yksi vartijoista pitää kättään naisen suun edessä.
Kun sulla on nenä tukossa niin laita puolilasia vettä suuhun ja pidä vettä suussa. Huomaat alkavasi heti tukehtumaan.
Näin kävi naiselle omenassa? Veikkaan näin.Kuolinsyy lienee tukehtuminen ja ihan Itsestään sun mielestä?
En lähde arvioimaan. En tee kuolinsyytutkintaa poliisin puolesta.
LS
Samaa mieltä. Nenän kautta ei saanut henkeä ja hapet puristettu painamalla muutamalla sadalla kilolla pois keuhkoista kovaa alustaa vastaan. Vartijoilla tuli olla painimatto mukana, jos pitää alkaa kovaan lattiaan painamaan.
Voi olla niskat väännetty nurinkin naiselta.
Mutta tukkoinen nenä lienee ollut tukehtumisen syy.
Kakkosvaihtoehto on kovapintaista lattiaa vasten lihamassan puristaessa tapahtunut kuolinsyy esim. niskat väännetty nurin.
Kuvia löytyy netistä. Noin yleisesti viedeot ovat parempi tiedonlähde kuin paikalla oleminen ja omin silmin näkeminen.
Järki käteen nyt. Tämä touhu näyttäytyy toisen ihmisen/ toisten ihmisten tragedialla mälläämisenä. Se voi olla tragedia myös niille, jotka oli kiinniotto tilanteessa, se on tragedia omaisille, se on ollut tragedia uhrille.
Usein perustellaan sillä että saa kaikkea kirjoittaa, kun on julkisuuden henkilö. Kyseiset ihmiset tuskin ovat halunneet tämän kaltaista julkisuutta. Uhri ei voi puolustaa itseään täällä, ei kukaan muukaan asianomaisista. Tutkinta on kesken. Lehdet kirjoittavat paljon ja videot leviää, silti tutkinta on vasta kesken.
Kasvakaa aikuisiksi!
LS
Kasva itse ensin aikuiseksi. On oikein olla kiinnostunut ja on oikein tutkia asioita. Lapselliset ja typerät luottavat viranomaisiin!
Hellareiden omat pahat teot sitten....
Kristittyjen vainot alkaa tosissaan jossain vaiheessa, myös Suomessa, ja mietin, voiko esim tämä tilanne saada aikaan sen, että tulee laki, joka kieltää Jeesuksesta puhumisen yleisillä paikoilla rangaistuksen uhalla.
Tämä nainen pääsi Jeesuksen luo, mikä on ihana asia tietää. Hirveää olisi joutua ikuiseen kadotukseen väkivaltaisen kuoleman jälkeen.
Höpö höpö
Mitään lieventäviä seikkoja ei ole vartijoiden toiminnassa nähtävissä, ihminen kuoletettiin lattialle ja mitään ei tehty oikein.
Eipä tässä tule kiitosta vartioille !
1234567---
Olisit edes ehtoollisesi pyhittänyt.
Helluntailasiet eivät taida käsittää eivätkä hahmottaa kuin paljon Suomessa on vihaa helluntailaisia ja muita Jeesuksen seuraajia kohtaan. Tämä palsta on yksi vihan kylvös. Olemme vainojen kynnyksellä.
lutteri jo kääntyilee kuopassaan ja henki leijuu foorumilla.
Vaparit myös varastelee käyttää huumeita kuin hellarit miltä varastetut huonekalut tuntuu ....
Meillä kun hellareita tuli asuntoon lähti tavaraa heti myös rahaa ruokaa jopa alushousut vei Vapaakirkon arkki SRL kuuluva ja astioita sekä soitti Venäjälle meidän puhelimella. Kiitos vaan. Sellainen Jahve YHWH.
Venäjällä on sitten varastettua tavaraa juutalaisilla että sopii lukea mitä Mooses sanoo niistä. Isältä pojalle ...
helluntailaisuus on tullut jo sen verran tunnetuksi, etteivät voi salata loputtomasti kaikkea, millä ovat hyväuskoisia käännyttäneet ja hyväksikäyttäneet.
lahkot on vaarallisia, sinne ei laki hevin yllä, kun aina löytyy raamatun paikka, millä taas tehdään nöyräksi ja kuuliaiseksi "Herralle" . . .
"suomeksi sanottuna" , palvella heitä .
Upea ura palvella jonkun srkn hienohelmoja
Holyspirit is a Gentle 🌐
-repentnow- Now
Terve menoa.
Uskovat tietää kuka nainen on ! Eikä uskalla kertoa kuka hän on ja mikä tausta hänellä on , muuta että ehkä on Helluntailainen. Otan osa menetyistä sieluista ja mikä surua on tuottanut lähimmäisille..
Vartijat taltuttivat ja laittoivat lattiaan niin hellari rupesi sätkimään automaattisesti ja vartijat luulivat, että vastustelee 😆
Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä
Oikeaa toimintaa olisi ollut mennä potkimaan vartioita päähän että älkää nyt hyvä ihme tappako sitä ihmistä.
Jos poliisi olisi ollut näkemässä tilanteen, mitä luulette miten olisi toiminut. Olisi ehkä käskyttänyt vartijat pois naisen kimpusta.
Oikeustieteellisen ruumiinavauksen mukaan kuolinsyy ei ollut tukehtuminen. Voimnkäyttö olisi loppunut heti kun nainen olisi lopettanut sätkimisen. Uskonto, mielisairaus tai päihteet aiheuttavat tällaista.
Todellinen harhatieto. Pitivät maahan painettuna minuuttitolkulla uhrin jo kuoltua. Eivät edes huomanneet hänen kuolleen ennen kuin ohikulkijat puuttui tilanteeseen. Kuollut ei sätki eikä puhu. Kyseessä oli tahallinen tappo.
”Kyseessä oli tahallinen tappo.”
Miten? Kuolinsyy ei ollut tukehtuminen eikä sen puoleen mikään muukaan voimankäyttöön liittyvä. Poliisi ei tiedota enempää asiasta. Kyseessä oli ihan selvästi ihminen, jolla oli joku perussairaus, joka oli kuolinsyy. Sen sairauden vuoksi olisi pitänyt olla varovainen eikä lähteä kiihtyneellä mielellä hihhuloimaan ja sätkimään kauppakeskukseen. Hihhulismi on näköjään terveydellekin vaarallista samalla tavalla kuin narkkarit tai juopot kuolevat putkassa.
Siten että voimankäyttöön ja varsinkaan lattiaan painamiseen ollut mitään perusteita. Ihminen kuolee kun sydän pysähtyy. Kuoleman aiheutti vartioliikkeen työntekijöiden voimankäyttö. Kyseessä on tappo tai kuolemantuottamus. Suomessa on sananvapaus. Se on rajoittamaton oikeus. Kaikkialla saa evankelioida, puhua Jeesuksesta, tai julistaa mitä tahansa kannattamaansa asiaa. Siihen ei tarvitse hakea lupaa keneltäkään. Suomi on vapaa maa. Toistaiseksi.
” Siten että voimankäyttöön ja varsinkaan lattiaan painamiseen ollut mitään perusteita.”
Oli. Häiritsevä käyttäytyminen. Minuun ei ole koskaan käytetty voimakeinoja 48 elinvuoteni aikana. Kyllä siihen voi itse vaikuttaa, painetaanko lattiaan vai ei.
” Kuoleman aiheutti vartioliikkeen työntekijöiden voimankäyttö.”
On todettu vain, ettei kuolinsyy ollut tukehtuminen.
” Suomessa on sananvapaus. Se on rajoittamaton oikeus.”
Höpö höpö. Sananvapaudella ei saa loukata muita eikä häiritä muita.
” Kaikkialla saa evankelioida, puhua Jeesuksesta, tai julistaa mitä tahansa kannattamaansa asiaa.”
Tykkäisitkö jos muslimit tulisi hoilottamaan Shahadaa sinun korvanjuureen ja häiritsemään kaupassa käyntiä? Et niin. Sitähän minäkin, vitun tollo 😂
Koska nainen käytyäytyi rauhallisesti ja hänen ainoa ”rikoksensa” oli sananvapautensa käyttäminen jotain yksityishenkilöä ”loukkaavalla” tavalla, niin, hän ei tosiasiallisesti syyllistynyt mihinkään häiriökäyttäytymiseen. Kun vartijat saapuivat tehtävää suorittamaan nainen käveli heitä vastaan kauppakeskuksen käytävällä. Yksin. Siitä huolimatta vartijat kävivät hänen kimppuunsa vailla mitään syytä. Minulle saa tulla kertomaan kuka tahansa asiallisen asiansa missä tahansa. Huutamista en siedä, eikä huutanut asioitansa tapettu nainenkaan.
Jahaa ? Siis Iltasanomista näin >> Tapauksesta on nyt saatu lisätietoa myös oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen alustavan lausunnon perusteella.
Alustavien tietojen mukaan nainen ei ole menehtynyt tukehtumalla.
– Nyt on saatu poissuljettua yksi vaihtoehto, Kallio sanoo.
Vaikka tukehtuminen on suljettu pois, se ei vielä tarkoita, etteikö naisen kuolema olisi voinut aiheutua voimankäytöstä.
– Siksihän tätä edelleen kuolemantuottamuksena tutkitaan.
Poliisin mukaan lopullisen kuolemansyyn selvittämiseen voi mennä vielä muutamia kuukausia. Virkavalta harkitsee myöhemmin, tiedotetaanko kuolinsyystä lisää.
Lähtökohtaisesti kuolemansyytä koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä.
– Asian yhteiskunnallisen intressin takia halusimme nyt kertoa, että tukehtumisesta ei ollut kyse, tutkinnanjohtaja täsmentää.
Lue lisää: Isossa Omenassa kuollut nainen oli 35-vuotias – vartijat pyysi paikalle toinen asiakas
Poliisilla on tiedossa myös vartijat paikalle pyytäneen miehen henkilöllisyys. Poliisin on tarkoitus kuulla häntä lähipäivinä.
Kallio ei vielä ota kantaa siihen, tunsivatko häirinnästä ilmoittanut mies ja vartijoiden käsiin päätynyt nainen toisensa ennakolta.
– Koska emme ole miestä vielä kuulleet, en voi vastata kysymykseen luotettavasti, Kallio sanoo.
Poliisin mukaan esitutkinta jatkuu kuulemisilla ja asiantuntijalausuntojen hankkimisella. Myös valvontatallenteita ja silminnäkijöiden kuvaamia videoita käydään edelleen läpi.
Poliisi korostaa, että mikään kauppakeskuksen myymälä ei liity tapahtumiin.
Oliko ilmoittaja muslimi,liberaaliteologi vai ateisti?
Näillä on historiallinen kytkentä vainota kristittyjä.
Millä tavoin nainen häiritsi kauppakeskuksessa? Miksi sitä salataan? Onko todellisuudessa häirinnyt ketään? Onko kauppakeskuksessa olevaan sääntöön evankeliuminjulistuskieto kristinuskoa ja siten sananvapautta rajoittava ja Suomen lain vastainen?
Kristinusko ei ole uskonto. Joten kristinuskoa saa pitää esillä missä vaan julkisessa paikassa.
Uskontoja ovat epäjumalanpalvonnat.Jostakin syystä kristinusko niputettu uskontoihin väärin määritellen.
Uskonnot , epäjumalanpalvonnat perustuvat valheeseen opin ja ihmisten puheen ja moraalisen valheen hyvöksynnän osalta uskontoonsa, epäjumalanpalvontatapaansa kuuluvana.Tästä uskontoihin, epäjumalanpalvontoihin kuluvat tunnistaakin, valehtelustaan saatanan lapsikuoroiksi.
Onko vartijoiden toiminta kauppakeskuksessa olevaan sananvapausrajoitukseen poliittisen ja "uskonollisen" - puhesisältökieltosääntöön nähden Suomen lain yläpuolella?
Miksi kauppakeskuksessa kiroilu ei ole sananvapausrajoitukseen kuuluvaa häirintää? Tai kännykkäliittymien pakkotyrkytys ihmisille kauppakeskuksessa kun myyjät tulevat ulos toimitilastaan ?
Selef Urge
Siis tuttu Päivi Räsäselle ? Kirjoittaa Päivi ? Vai haluaako Päivi kalastaa ääniä ?
Minä kysyn oliko uuskarismaattinen ? Kuvio hyvinkin viittaa siihen. Ja silloin ei voi syyttä jos henki hänessä huusi ja riehui , että vartiat piti pitää niin kovat otteet että kuoli !!
Ei metelöinyt eikä huutanut. Onko vaikeuksia ymmärtää että vartijat tappoivat hänet aivan tahallaan?
mene nyt siitä ja vie mennessäs nuo tyhmät kommenttisi !
Samaa mieltä. Savis on oikea tyhmis. Tyhmien tyhmis.
Täällä on hirveästi juoruja mukamas pitänyt nenästä kiinni ja tollasta aika myötä häpeää...
Yhden videon mukaan tilanne kesti kuusi minuuttia, josta osan ajasta nainen on ollut jo kuolleena. Mikä idea yleensä on pitää lattiassa ja monta ihmistä olla päällä?
Olisiko voinut kuvitella että poliisi olisi toiminut vastaavassa tilanteessa samalla tavalla. Heillä on kuitenkin vähän erilainen koulutus
Onhan poliisit sarjassa nähty hallintaotteita, mutta ne ovat syntyneet aivan toisenlaisesta tilanteesta kuin tämä. Poliisilla ei ole varaa tälläiseen maineenmenetykseen. He ovat osa yhteiskuntaa eikä mikään ammattitaidoton kopla, joka leikkii mafiaa.
oletko ihan varma !
Koskettava aloitus. ;-((
Onhan siinä vinha ero jos vartijan koulutus kestää 120h ja poliisin kolme vuotta, johon kuuluu vuoden työharjoittelu.
Voisi helposti kuvitella että poliiseilla olisi ollut ammattimaisempi lähestystapa kyseisessä tapauksessa eivätkä olisi istuneet kuutta minuuttia neljään pekkkaan naisen päällä kunnes on eloton. Varsinkaan tilanteess johon ei liity aikaisemmin väkivaltaa eikä sen uhkaa.
Umpi uskottavia palstahellareiden tiedot tapauksesta. Aivan kuin syyntakeettomat todistaisivat.
Kertoohan sekin jo jotain kun poliisit tutkii tapausta ja haluavat silminnäkijä todistuksia. Mitä tutkimista selvässä tapauksessa olisi. Vartijat hoitivat työnsä kuten kuuluu ja rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
Tapetulla on rauha nyt, mutta maahan ei rauhaa tule ennen kuin Rauhan Ruhtinas tulee takaisin.
Jos on heikko sydän tai muuten altis kohtauksille, niin ei pitäisi ollenkaan lähteä viivalle minkäänlaiseen taisteluun, ei fyysiseen eikä henkiseen.
Hän kätensä eivät nousseet taistelemaan, ääneti hän seisoi teurastajiensa edessä, hänen suustaan ei herjausta kuulunut. Lepää rauhassa rakas ystävä.
Onko tämäkin tyhmä kommentti ??
No mun mielestä pitäisi tukia onko ollut kyse Uuskarismaattinen nainen , jonka voi luonehtia tyypillinen alzhaimertaudin tapainen tai kehitysvammainen autisti , joka saa helposti raivokohtauksia. Olen aina ollut varovainen noitten kanssa.
Persoona muuttuu täysin kun he saavat riivaja hengen noissa piireissä jonku pastorilta joka uho että nyt on viimeinen mahdollisuus otta vastaan mukamas Pyhä Henki joka he ovat haalineet haudoista . Se on vainajahenki silloin.
Silti ei naista olis saatu tappaa ,vaan antanut hänen olla kunnes olis saatu paikkalle , leijona häkki, johon sisään olis hänet työnetty jos hän oli uuskarismaattinen ja sitten rullattu hänet turvalisesti ulos. Vois olla pehmostettu seinät tässä tapauksessa. Mutta pääasia olis nyt tutkia oliko kyse uuskarismaattisuudesta , jolloin ymmärrän hyvin vartijoiden käsittely .
Vai oliko tavallinen turvallinen uskova nainen !!
Youtubessa on paljon videoita riehuvista uuskarismaattisista , jotka kannattaa karta !! Paljon ne ovat sieltä poistaneet videoita ettei tulis ilmi tä saatannallinen ilmiö.. Miten se muuttaa uskova luonne kun saavat tuon hengen.
Kyllä oli taas(kin) todella tyhmä kommentti
Se ettei nainen kuollut tukehtumisen takia ei tarkoita ettei häntä tukehdetettu.
Se, että nainen oli tukehtumaisillaan kauan on voinut osaltaan aiheuttaa ehkä verenpaineen nousuun " yli asteikon" kuolinsyyn. Ottiko kukaan verenpaineet ylös verenpainemittarilla? Nykyääsaa ranteesta mitattua ja kun mitattavan käsi pidetään paikoillaan niin siitä saa tiedon ollaanko vaaralukemissa.
Uutisissa oli juttua miksi ihmisiä kuoleemahaasentoihin. Ehkä tällainen perusvaikutus eli Verenkierron estäminen ja korkealla pitäytyvä verenpaine liian kauan on kokonaan /osaltaan kausaalisus.
Kun normaalia hapensaantia rajoitettu minuuttitolkulla niin ehkä siitä sitten aiheutui "chaos" eliminoivaivasti elimeen.Verenkierron tilanne puristussuhde?
Selef Urge
Minun pitäisi tänään käydä asioilla jossakin kauppa- tai ostoskeskuksessa.
Valmistaudun mahd. asiointiin myös siten, että mikäli siis uskaltaudun asioille, pidän myös silmäni auki, että kierrän kaukaa kiertelevät tapporyhmät ja näiden mahdolliset agitaattorit =
Kaupoissa en puhuttele edes myyjää ja jos joku ohikulkija alkaa minua puhutella, en vastaa.
Hoidan vain omat asiani ja kartan ihmisiä.
Kunhan et puhu mitään Jeesuksesta niin kukaan ei soita vartioita käskemään sinua poistumaan häiritsemästä Jeesuspuheilla, ainakaan ennen kuinolet ruoat ostanut.
Vaikka vartijoissa olisikin kristittyjä vihaavia viharikollisia ateisteja niin juuri nyt tuskin päälle käyvät rikollisesti.
Toisaalta vainojen sanotaan alkaneen Suomessa kristittyjä kohtaan, sillä vihaajia ei tuomita vaan he toimivat näkyvästi oikeudessa.Päivin tapaus oikeudessa oli selvä viharikospohjainen syyte, jonka tarkoituksena oli rajoittaa uskon - ja sananvapautta kristityiltä, jotka uskovat Raamatussa ilmoitetun homostelun synniksi.