Olette jo Kauhavan seurakunnassa ja kuntayhtymä kaksineuvoisessa.Minkä takia tuota turhaa kunnan rajaa tuos enää pidetään?Rohkeasti vaan kynnyksen yli liittykää meihin!
No niin evijärveläiset
43
115
Vastaukset
- Anonyymi
Voi luoja. Ei ikinä. Ei ikina Kauhavan kepulaista rahan. Evijärven oman kepun kanssa pärjätään, mutta kun ne myrkytetään kauhavalaisuudella niin Evijärvi ennallistetaan 1500-luvulle. Unohda koko juttu.
- Anonyymi
Se menee juuri toisinpäin.Kauhava tuo Evijärven 1500 luvulta nykyaikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se menee juuri toisinpäin.Kauhava tuo Evijärven 1500 luvulta nykyaikaan.
Kauhavan näyttö yhteistökyvystä on nähty Kaksineuvoisessa ja huonoksi todettu.
Evijärveläisiä on nöyryytetty ja kusetettu sillä tavalla, että mieluummin liittyminen Korkeasaaren eläintarhan apinataloon kuin Kauhavaan.
Evijärvi pärjää paremmin yksin kuin Kauhavan kanssa yhdessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauhavan näyttö yhteistökyvystä on nähty Kaksineuvoisessa ja huonoksi todettu.
Evijärveläisiä on nöyryytetty ja kusetettu sillä tavalla, että mieluummin liittyminen Korkeasaaren eläintarhan apinataloon kuin Kauhavaan.
Evijärvi pärjää paremmin yksin kuin Kauhavan kanssa yhdessä.Eipä näytä pärjäävän kun pitää pappiakin olla vailla ....
- Anonyymi
Mikä kynnys. Tunkio se on. Kauhava rakentanut puolitoista vuosisataa tunkiota, jolle se on kirkonkylänsä rakentanut.
Sen reunan yli en kehota ketään kiipeämään.- Anonyymi
Ei kannata haukkua tulevaa kirkonkylään ne.Eikä siihen mene ja kauan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata haukkua tulevaa kirkonkylään ne.Eikä siihen mene ja kauan.
Ennen tuollaista järjetöntä kuntaliitosta kolme maakuntaa yhdistetään entisen Vaasan läänin alueen kattavaan hallintoalueeseen.
Kuntaliitokset olisivat näpertelyvaihe, jossa julkinen hallinto aivan turhaan kävisi tehottomassa välivaiheessa.
Kansakuntamme julkinen hallinto sitoo nyt tuottamattomiin työsuhteisiin työvoimaa, joka tarvitaan yritysten käyttöön.
Kuntaliitosten aiheuttamaan sotkuun ei kannata harhautua.
Laajan hallintoalueen muodostamiseen kannattaa ryhtyä valmistautumaan pitäen kunnat nykyisessä statuksessaan maakuntien yhdistämiseen saakka.
Maailmaa kannattaa katsoa sontaluukkua suuremmasta aukosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen tuollaista järjetöntä kuntaliitosta kolme maakuntaa yhdistetään entisen Vaasan läänin alueen kattavaan hallintoalueeseen.
Kuntaliitokset olisivat näpertelyvaihe, jossa julkinen hallinto aivan turhaan kävisi tehottomassa välivaiheessa.
Kansakuntamme julkinen hallinto sitoo nyt tuottamattomiin työsuhteisiin työvoimaa, joka tarvitaan yritysten käyttöön.
Kuntaliitosten aiheuttamaan sotkuun ei kannata harhautua.
Laajan hallintoalueen muodostamiseen kannattaa ryhtyä valmistautumaan pitäen kunnat nykyisessä statuksessaan maakuntien yhdistämiseen saakka.
Maailmaa kannattaa katsoa sontaluukkua suuremmasta aukosta.Kuntajako on historiallinen jäänne tilanteesta, jossa kurinpito muodosti kaksi kolmannesta kaikista hallintotoimista.
Nyt kuntien yhdistämisellä ei ole roolia valtakunnallisessa hallinnon kehittämisessä.
Unohtakaa ajatuksenne kuntaliitoksista. Kalifeja apureineen ei tarvita jokaisen kirkon naapuriksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen tuollaista järjetöntä kuntaliitosta kolme maakuntaa yhdistetään entisen Vaasan läänin alueen kattavaan hallintoalueeseen.
Kuntaliitokset olisivat näpertelyvaihe, jossa julkinen hallinto aivan turhaan kävisi tehottomassa välivaiheessa.
Kansakuntamme julkinen hallinto sitoo nyt tuottamattomiin työsuhteisiin työvoimaa, joka tarvitaan yritysten käyttöön.
Kuntaliitosten aiheuttamaan sotkuun ei kannata harhautua.
Laajan hallintoalueen muodostamiseen kannattaa ryhtyä valmistautumaan pitäen kunnat nykyisessä statuksessaan maakuntien yhdistämiseen saakka.
Maailmaa kannattaa katsoa sontaluukkua suuremmasta aukosta.Sinä olet täysin sekaisin.
Bättre folk rantaruotsalaisten kanssa ei enää koskaan tule olemaan hallinnollista yhteistyötä, koska se ei toiminut lääninhallinonkaan aikaan.
Ja keskipohjalaiset ne ovat vielä jyrkemmin tuollaista typeryyttä vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet täysin sekaisin.
Bättre folk rantaruotsalaisten kanssa ei enää koskaan tule olemaan hallinnollista yhteistyötä, koska se ei toiminut lääninhallinonkaan aikaan.
Ja keskipohjalaiset ne ovat vielä jyrkemmin tuollaista typeryyttä vastaan.Jos minä olen sekaisin, on kahden ministeriön asiantuntijatkin sekaisin. Tuota kehitystä ei valepsykiatrin kielivihalla pysäytetä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos minä olen sekaisin, on kahden ministeriön asiantuntijatkin sekaisin. Tuota kehitystä ei valepsykiatrin kielivihalla pysäytetä.
Kieliviha ilmenee hyvin siinä, ettei Vaasan ja Mustasaaren kuntaliitoksen valmistelusta koskaan tule mitään Mustasaaren rantaruotsalaisten Rkp kielirasistien negatiivisesta asenteesta johtuen.
Ne kielirasistit kun eivät halua tehdä minkäänlaista yhteistyötä suomenkielis enemmistöisen Vaasan kaupungin kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos minä olen sekaisin, on kahden ministeriön asiantuntijatkin sekaisin. Tuota kehitystä ei valepsykiatrin kielivihalla pysäytetä.
Nykyisen punaviher huuhaa hallituksen päätökset ja ministeriöiden asiantuntemus on syvältä sieltä /c:stä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos minä olen sekaisin, on kahden ministeriön asiantuntijatkin sekaisin. Tuota kehitystä ei valepsykiatrin kielivihalla pysäytetä.
Asioita on katsottava pitkällä tähtäimellä.
Onneksi nykyinen tuho hallituspohja ei ole mahdollinen enää vaalien jälkeen.
Vasemmistoliiton kommunisti ääliöillä, viherhippien hörhö idiooteilla ja sdp: n pölvästi sekopäillä ei ole mitään asiaa tulevaan hallitukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen tuollaista järjetöntä kuntaliitosta kolme maakuntaa yhdistetään entisen Vaasan läänin alueen kattavaan hallintoalueeseen.
Kuntaliitokset olisivat näpertelyvaihe, jossa julkinen hallinto aivan turhaan kävisi tehottomassa välivaiheessa.
Kansakuntamme julkinen hallinto sitoo nyt tuottamattomiin työsuhteisiin työvoimaa, joka tarvitaan yritysten käyttöön.
Kuntaliitosten aiheuttamaan sotkuun ei kannata harhautua.
Laajan hallintoalueen muodostamiseen kannattaa ryhtyä valmistautumaan pitäen kunnat nykyisessä statuksessaan maakuntien yhdistämiseen saakka.
Maailmaa kannattaa katsoa sontaluukkua suuremmasta aukosta.Mikähän muka olisi sen suuremman yhdistetyn alueen hallintopaikkakunta?
Vaasa, Pietarsaari vai jopa Närpiö?
Olet todella tyhmä ja yksinkertainen jos luulet että entisen Vaasan läänin asukkaiden suomenkielinen enemmistö suostuu ruotsinkielisen vähemmistön ylenkatsomaksi toisen luokan kansanosaksi.
Kieli ja kulttuuri on paljonkin suurempia ihmisiä erottavia tekijöitä kuin sinä osaat edes kuvitella.
Käypä vaikka Seinäjoella tai Kuusiokuntien alueella kyselemässä mitä mieltä he ovat ruotsinkielisyydestä Suomessa. Huomaat silloin ettei vanhaan lääninhallinnon aikaan kenelläkään ole enää mitään kaipuuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikähän muka olisi sen suuremman yhdistetyn alueen hallintopaikkakunta?
Vaasa, Pietarsaari vai jopa Närpiö?
Olet todella tyhmä ja yksinkertainen jos luulet että entisen Vaasan läänin asukkaiden suomenkielinen enemmistö suostuu ruotsinkielisen vähemmistön ylenkatsomaksi toisen luokan kansanosaksi.
Kieli ja kulttuuri on paljonkin suurempia ihmisiä erottavia tekijöitä kuin sinä osaat edes kuvitella.
Käypä vaikka Seinäjoella tai Kuusiokuntien alueella kyselemässä mitä mieltä he ovat ruotsinkielisyydestä Suomessa. Huomaat silloin ettei vanhaan lääninhallinnon aikaan kenelläkään ole enää mitään kaipuuta.Maakuntien yhdistäminen on välttämätön valtionhallinnollinen päätös ja toteutus, jotka ovat edessämme kaikissa poliittisten valintojen valtateissä. Silloin saman alueellisen, ehkä lääni-nimisen julkisen hallinnon alle määritellään suomalaiset, Matti, Matias, Reino ja Rickard, Liisa ja Linda. Tasa-arvoisesti parlamentaarisen demokratian osaavien edustajien päätöksillä.
Kehityksen mahdollistavat toimiva valtakunnallinen infrastruktuuri ja suurten tietomassojen nopea käsittely digitaalisen osaajayhteisön voimin.
Tämä ensisijaisesti siksi, että nyt julkishallinnon tarpeettoman suuret ja päällekkäiset organisaatiot sitovat sen tuövoiman ja kyvykkyyden, joita tarvitaan tuottavaan työhon.
Lopettakaa nuo turhien Kuntaliitosten kaipaamiset ja puolustelut. Kuntaliitokset ovat nyt näpertely ja neljäkymmentä vuotta myöhässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maakuntien yhdistäminen on välttämätön valtionhallinnollinen päätös ja toteutus, jotka ovat edessämme kaikissa poliittisten valintojen valtateissä. Silloin saman alueellisen, ehkä lääni-nimisen julkisen hallinnon alle määritellään suomalaiset, Matti, Matias, Reino ja Rickard, Liisa ja Linda. Tasa-arvoisesti parlamentaarisen demokratian osaavien edustajien päätöksillä.
Kehityksen mahdollistavat toimiva valtakunnallinen infrastruktuuri ja suurten tietomassojen nopea käsittely digitaalisen osaajayhteisön voimin.
Tämä ensisijaisesti siksi, että nyt julkishallinnon tarpeettoman suuret ja päällekkäiset organisaatiot sitovat sen tuövoiman ja kyvykkyyden, joita tarvitaan tuottavaan työhon.
Lopettakaa nuo turhien Kuntaliitosten kaipaamiset ja puolustelut. Kuntaliitokset ovat nyt näpertely ja neljäkymmentä vuotta myöhässä.Sinulla on aivan selvästi mielenterveysongelmia.
Tuollaiset hörhöilyt eivät ole normaalin ihmisen päästä lähtöisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maakuntien yhdistäminen on välttämätön valtionhallinnollinen päätös ja toteutus, jotka ovat edessämme kaikissa poliittisten valintojen valtateissä. Silloin saman alueellisen, ehkä lääni-nimisen julkisen hallinnon alle määritellään suomalaiset, Matti, Matias, Reino ja Rickard, Liisa ja Linda. Tasa-arvoisesti parlamentaarisen demokratian osaavien edustajien päätöksillä.
Kehityksen mahdollistavat toimiva valtakunnallinen infrastruktuuri ja suurten tietomassojen nopea käsittely digitaalisen osaajayhteisön voimin.
Tämä ensisijaisesti siksi, että nyt julkishallinnon tarpeettoman suuret ja päällekkäiset organisaatiot sitovat sen tuövoiman ja kyvykkyyden, joita tarvitaan tuottavaan työhon.
Lopettakaa nuo turhien Kuntaliitosten kaipaamiset ja puolustelut. Kuntaliitokset ovat nyt näpertely ja neljäkymmentä vuotta myöhässä."Kuntaliitokset ovat nyt näpertely ja neljäkymmentä vuotta myöhässä."
Me emme täällä kaipaa rantahurrien typerlä kommentteja, joten voit aivan vapaasti lopettaa älyttömät kirjoittelusi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asioita on katsottava pitkällä tähtäimellä.
Onneksi nykyinen tuho hallituspohja ei ole mahdollinen enää vaalien jälkeen.
Vasemmistoliiton kommunisti ääliöillä, viherhippien hörhö idiooteilla ja sdp: n pölvästi sekopäillä ei ole mitään asiaa tulevaan hallitukseen.Ottaapi lujille kepukin osallistuminen vaalien jälkeiseen hallitukseen.
Puolueen monipelastaja teräsmies Keminmaalta lennähtää taas Eduskuntaan tuomaan iloisen tuulahduksen keskustan sisä-, ulko- ja välipolitiikkaan. Hän suojelee puoluetta hallitusvastuun vaaroilta, vaikka haluaakin kaikkien asioitten ministeriksi.
Näin uusi hallitus lähtee vauhdilla raivaamaan julkisen hallinnon kalliita nukkumapaikkoja. Siihen kuuluu seuraavana maakuntien ja hyvinvointialueitten yhdistämisiä. Kylienväliset kieliriidat eivät sitä estä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on aivan selvästi mielenterveysongelmia.
Tuollaiset hörhöilyt eivät ole normaalin ihmisen päästä lähtöisin.Arvoisa valepsykiatri. Mies olis diagnoosina hallinnon ja johtamisen asiantuntija.
Kannattaa harkita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottaapi lujille kepukin osallistuminen vaalien jälkeiseen hallitukseen.
Puolueen monipelastaja teräsmies Keminmaalta lennähtää taas Eduskuntaan tuomaan iloisen tuulahduksen keskustan sisä-, ulko- ja välipolitiikkaan. Hän suojelee puoluetta hallitusvastuun vaaroilta, vaikka haluaakin kaikkien asioitten ministeriksi.
Näin uusi hallitus lähtee vauhdilla raivaamaan julkisen hallinnon kalliita nukkumapaikkoja. Siihen kuuluu seuraavana maakuntien ja hyvinvointialueitten yhdistämisiä. Kylienväliset kieliriidat eivät sitä estä.Sinä et tiedä mistään mitään, mutta sinusta tiedetään se, että olet mielenterveyspalveluiden suurkuluttaja. Se onkin ainoa meriittisi, vaikka sillä ei kannata rinta rottingilla kehuskella.
Seuraavassa hallituksessa ei ole vasemmistoliiton ääliö kommunisteja, viherhippien idiootteja, eikä Sdp:n pölvästejä. Sekin on hieno asia, että vihdoinkin saadaan kansalaisten enemmistön mielipiteitä edustava hallitus nykyisten hörhöjen tilalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuntaliitokset ovat nyt näpertely ja neljäkymmentä vuotta myöhässä."
Me emme täällä kaipaa rantahurrien typerlä kommentteja, joten voit aivan vapaasti lopettaa älyttömät kirjoittelusi.Taidanpa asua etäänpänä rannikosta kuin sinä. Tuo kielirasistinen hyökkäily olisi kummasti laantunut muutaman vuoden työkokemuksella Lontoossa tai jossain yhdysvaltalaisessa kaupungissa. Ruotsin kieli omaa perustuslaillisen aseman Suomessa. Vapaassa maassa sinä voit hörhöillä tyhmien mielipiteittesi kanssa aivan kuinka vaan haluat julistaa itsesi tyhmäksi, mutta valtakunnanhallinnollisissa lain käyttöä tai säätämistä edellyttävissä päätöksissä on oltava tasapuolinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidanpa asua etäänpänä rannikosta kuin sinä. Tuo kielirasistinen hyökkäily olisi kummasti laantunut muutaman vuoden työkokemuksella Lontoossa tai jossain yhdysvaltalaisessa kaupungissa. Ruotsin kieli omaa perustuslaillisen aseman Suomessa. Vapaassa maassa sinä voit hörhöillä tyhmien mielipiteittesi kanssa aivan kuinka vaan haluat julistaa itsesi tyhmäksi, mutta valtakunnanhallinnollisissa lain käyttöä tai säätämistä edellyttävissä päätöksissä on oltava tasapuolinen.
Jos jollakulla on todella tyhmiä sekä älyttömiä mielipiteitä, niin niitä on nimenomaan sinulla.
Et ymmärrä edes sitä, että Rkp on ainoa kielipuolue Suomessa ja ainoat todelliset kielirasistit löytyvät sen puolueen kannattajista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieliviha ilmenee hyvin siinä, ettei Vaasan ja Mustasaaren kuntaliitoksen valmistelusta koskaan tule mitään Mustasaaren rantaruotsalaisten Rkp kielirasistien negatiivisesta asenteesta johtuen.
Ne kielirasistit kun eivät halua tehdä minkäänlaista yhteistyötä suomenkielis enemmistöisen Vaasan kaupungin kanssa.Nyt puhutaan maakuntien yhdistämisestä.
Kuntaliitoksissa keskustellaan siitä mitä kuntalaiset haluavat.
Maakuntien yhdistämisessä keskustelee Eduskunta ja hallitus siitä mitä lainsäädännön kautta tehdään.
Tuohon sinä voit vaikuttaa ainoastaan vaaleissa yhdellä äänelläsi. Kielivihamielinen kirkumisesi ei vaikuta muuta kuin suun kuivumisen sinulle itsellesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikähän muka olisi sen suuremman yhdistetyn alueen hallintopaikkakunta?
Vaasa, Pietarsaari vai jopa Närpiö?
Olet todella tyhmä ja yksinkertainen jos luulet että entisen Vaasan läänin asukkaiden suomenkielinen enemmistö suostuu ruotsinkielisen vähemmistön ylenkatsomaksi toisen luokan kansanosaksi.
Kieli ja kulttuuri on paljonkin suurempia ihmisiä erottavia tekijöitä kuin sinä osaat edes kuvitella.
Käypä vaikka Seinäjoella tai Kuusiokuntien alueella kyselemässä mitä mieltä he ovat ruotsinkielisyydestä Suomessa. Huomaat silloin ettei vanhaan lääninhallinnon aikaan kenelläkään ole enää mitään kaipuuta.Mihin suostuu ja mihin ei. Siihen päätöksentekoon osallistut vaaleissa. Kun laki astuu voimaan, sinulta ei kysytä ketä et halua samaan maakuntaan kanssasi. Ei myöskään sitä kenet haluat.
Maakuntien yhdistämistyö alkaa seuraavan hallituksen aikana. Riippumatta hallituskoostumuksesta.
Siihen meidät ajaa rahan puute. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt puhutaan maakuntien yhdistämisestä.
Kuntaliitoksissa keskustellaan siitä mitä kuntalaiset haluavat.
Maakuntien yhdistämisessä keskustelee Eduskunta ja hallitus siitä mitä lainsäädännön kautta tehdään.
Tuohon sinä voit vaikuttaa ainoastaan vaaleissa yhdellä äänelläsi. Kielivihamielinen kirkumisesi ei vaikuta muuta kuin suun kuivumisen sinulle itsellesi.Yksikään suomenkielinen eteläpohjalainen ei varmasti suostu siihen, että taas pitäisi alkaa nöyristelemään bättre folk rantaruotsalaisia.
Todella typerä ja yksinkertainen sellainen on, joka ei edes sitäkään käsitä.
Sinä itse voit muuttaa vaikka Ahvenanmaalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin suostuu ja mihin ei. Siihen päätöksentekoon osallistut vaaleissa. Kun laki astuu voimaan, sinulta ei kysytä ketä et halua samaan maakuntaan kanssasi. Ei myöskään sitä kenet haluat.
Maakuntien yhdistämistyö alkaa seuraavan hallituksen aikana. Riippumatta hallituskoostumuksesta.
Siihen meidät ajaa rahan puute.Sinä olet täysi sekopää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt puhutaan maakuntien yhdistämisestä.
Kuntaliitoksissa keskustellaan siitä mitä kuntalaiset haluavat.
Maakuntien yhdistämisessä keskustelee Eduskunta ja hallitus siitä mitä lainsäädännön kautta tehdään.
Tuohon sinä voit vaikuttaa ainoastaan vaaleissa yhdellä äänelläsi. Kielivihamielinen kirkumisesi ei vaikuta muuta kuin suun kuivumisen sinulle itsellesi.Yksikään Etelä-Pohjanmaalta eduskuntaan valittava poliitikko ei toimi vastoin äänestäjiensä tahtoa, eikä siis varmasti suostu siihen, että pitäisi taas ryhtyä vääntämään kaikista asioista kättä rannikon bättre folk rantaruotsalaisten kanssa Se ei toiminut aikaisemminkaan.
Minä eteläpohjalaisena tiedän sen aivan varmasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin suostuu ja mihin ei. Siihen päätöksentekoon osallistut vaaleissa. Kun laki astuu voimaan, sinulta ei kysytä ketä et halua samaan maakuntaan kanssasi. Ei myöskään sitä kenet haluat.
Maakuntien yhdistämistyö alkaa seuraavan hallituksen aikana. Riippumatta hallituskoostumuksesta.
Siihen meidät ajaa rahan puute."Maakuntien yhdistämistyö alkaa seuraavan hallituksen aikana. Riippumatta hallituskoostumuksesta."
Sinä mielenterveyspotilas et ole selvännäkijä, etkä päätä tulevan hallituksen lainsäädäntö ehdotuksista.
Tuo on vain sinun harhaista hourailuasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksikään Etelä-Pohjanmaalta eduskuntaan valittava poliitikko ei toimi vastoin äänestäjiensä tahtoa, eikä siis varmasti suostu siihen, että pitäisi taas ryhtyä vääntämään kaikista asioista kättä rannikon bättre folk rantaruotsalaisten kanssa Se ei toiminut aikaisemminkaan.
Minä eteläpohjalaisena tiedän sen aivan varmasti.Näin varmaan on Etelä-Pohjanmaalaisten kansanedustajien osalta, mutta he eivät ole Eduakunnassa enemmistönä.
Hallintomme kerroksia, tehtäviä ja laajuutta on pakko purkaa. Tilanne on julkisen velkaantumisen ja yksityisen sektorin työvoimapulan kanssa niin paljon paha, että Eduskunnan lainsäädäntötoimia tarvitaan ja vilkkaasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksikään Etelä-Pohjanmaalta eduskuntaan valittava poliitikko ei toimi vastoin äänestäjiensä tahtoa, eikä siis varmasti suostu siihen, että pitäisi taas ryhtyä vääntämään kaikista asioista kättä rannikon bättre folk rantaruotsalaisten kanssa Se ei toiminut aikaisemminkaan.
Minä eteläpohjalaisena tiedän sen aivan varmasti.Mutta mahdollisesti vaaleissa valituksi tullut kansanedustaja, jota äänestit, ei kyllä tiedä eikä välitä tietääkään sitä mitä sinä haluat. Ryhmäkuri ajaa Eduskunnassa äänestäjän odotusten yli.
Valtakunnallinen kokonaisetu rarkaisee tavoitteet päätöksille.
- Anonyymi
Seuraava hallituspohja onkin kokoomus,perussuomalaiset,kristilliset ja ikävä kyllä keskusta jos ei ammu itseään jalkaan niinkuin muut puolueet kieltäytymällä yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.Seuraava ykköstosiasia on Suomessa että suurituloiset pitävät yhteiskuntaa pystyssä.
- Anonyymi
Keskusta hallituksessa on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin vasemmistoliiton kommunistit, viherhippien idiootit tai Sdp:n pölvästit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta hallituksessa on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin vasemmistoliiton kommunistit, viherhippien idiootit tai Sdp:n pölvästit.
Kyllä näin on jos nuo on vaihtoehdot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näin on jos nuo on vaihtoehdot.
Sen takia Sanna mariini riehuu orpolle,kun tietää että oppositio kutsuu punikkia.
- Anonyymi
Siinä on se oikeistojohtoinen hallitus, jonka puolueet kepua lukuunottamatta halusivat maahan lukumääräisesti nykyistä vähemmän hyvinvointialueita ja samalla maantieteellisesti ja väestöpohjaltaan suurempia.
Julkinen kuntien ja valtion paha velkaantuminen ei nyt voi jatkua, joten säästöä ja tehoa haetaan raskaan hallinnon keventämisellä. Paras keino on kiirehtiä aluehallintojen yhdistämistä ja keventämistä. Ja näin tulee tapahtumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on se oikeistojohtoinen hallitus, jonka puolueet kepua lukuunottamatta halusivat maahan lukumääräisesti nykyistä vähemmän hyvinvointialueita ja samalla maantieteellisesti ja väestöpohjaltaan suurempia.
Julkinen kuntien ja valtion paha velkaantuminen ei nyt voi jatkua, joten säästöä ja tehoa haetaan raskaan hallinnon keventämisellä. Paras keino on kiirehtiä aluehallintojen yhdistämistä ja keventämistä. Ja näin tulee tapahtumaan.Kyllä. Pohjanmaan kolme maakuntaa yhteen niin nopeasti kuin mahdollista.
Se on mahdollista ja haluttua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Pohjanmaan kolme maakuntaa yhteen niin nopeasti kuin mahdollista.
Se on mahdollista ja haluttua.Kukaan ei halua paluuta menneisyyteen, joten älä houraile.
Eteläpohjalalaiset sekä keskipohjalaiset nimenomaan halusivat irti toimimattomasta yhteistyöstä rantahurrien kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Pohjanmaan kolme maakuntaa yhteen niin nopeasti kuin mahdollista.
Se on mahdollista ja haluttua.Jos sellaiseen epätodennäköiseen ratkaisuun joskus päädytään, niin hallintopaikkakunnaksi on tultava alueen väestöllisen keskipisteen mukaisesti Seinäjoki, eikä muihin kaupunkeihin tietenkään tarvitse sijoittaa edes sivutoimipisteitä. Seinäjoki on myös alueen kaupallinen ja taloudellinen keskus ja nopeimmin väkilukuaan kasvattava kaupunki.
Hallinnon sisäisen työkielen on oltava ainoastaan suomi alueen asukkaiden selkeän suomenkielisen enemmistön johdosta. Myös samasta syystä, sekä säästöjen saamiseksi hallinnon käyttämät sisäiset ohjelmat ja järjestelmät tarvitaan vain suomenkielisinä.
Kuitenkin tuo on puhdasta spekulaatiota, koska Pohjanmaan suomenkielisiä maakuntia ja ruotsinkielistä rannikkoa ei tulla koskaan yhdistämään alueen ihmisten vastustuksen vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei halua paluuta menneisyyteen, joten älä houraile.
Eteläpohjalalaiset sekä keskipohjalaiset nimenomaan halusivat irti toimimattomasta yhteistyöstä rantahurrien kanssa.Jos noin oli, niin mistä tiedät kummassa oli vika.
Mutta minun mielestäni Vaasan läänin hallinto toimi oikein hyvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos noin oli, niin mistä tiedät kummassa oli vika.
Mutta minun mielestäni Vaasan läänin hallinto toimi oikein hyvin.Sinä et.voi olla suomenkielinen. Suomenkieliset eivät varmasti kuse omiin muroihin
Jokainen tietää sen kuinka bättre folk kansa on perinteisesti suhtautunut mehin suomenkielisiin ja meidän tarpeisiimme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sellaiseen epätodennäköiseen ratkaisuun joskus päädytään, niin hallintopaikkakunnaksi on tultava alueen väestöllisen keskipisteen mukaisesti Seinäjoki, eikä muihin kaupunkeihin tietenkään tarvitse sijoittaa edes sivutoimipisteitä. Seinäjoki on myös alueen kaupallinen ja taloudellinen keskus ja nopeimmin väkilukuaan kasvattava kaupunki.
Hallinnon sisäisen työkielen on oltava ainoastaan suomi alueen asukkaiden selkeän suomenkielisen enemmistön johdosta. Myös samasta syystä, sekä säästöjen saamiseksi hallinnon käyttämät sisäiset ohjelmat ja järjestelmät tarvitaan vain suomenkielisinä.
Kuitenkin tuo on puhdasta spekulaatiota, koska Pohjanmaan suomenkielisiä maakuntia ja ruotsinkielistä rannikkoa ei tulla koskaan yhdistämään alueen ihmisten vastustuksen vuoksi.En ota kantaa hallinto kaupungista. Vaasalla on hovioikeus ja Seinäjoella Pohjanmaan radan risteysasema. Evijärvi on kolmen nykyisen maakunnan ja valtateitten risteyskunta. Kauhava on puronvarsikylä, jossa lentokenttä mätänee perunamaaksi.
Ministeriöt osaavat valmistella päätöksen hallintotaajamasta. Ja Eduskunta osaa päättää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sellaiseen epätodennäköiseen ratkaisuun joskus päädytään, niin hallintopaikkakunnaksi on tultava alueen väestöllisen keskipisteen mukaisesti Seinäjoki, eikä muihin kaupunkeihin tietenkään tarvitse sijoittaa edes sivutoimipisteitä. Seinäjoki on myös alueen kaupallinen ja taloudellinen keskus ja nopeimmin väkilukuaan kasvattava kaupunki.
Hallinnon sisäisen työkielen on oltava ainoastaan suomi alueen asukkaiden selkeän suomenkielisen enemmistön johdosta. Myös samasta syystä, sekä säästöjen saamiseksi hallinnon käyttämät sisäiset ohjelmat ja järjestelmät tarvitaan vain suomenkielisinä.
Kuitenkin tuo on puhdasta spekulaatiota, koska Pohjanmaan suomenkielisiä maakuntia ja ruotsinkielistä rannikkoa ei tulla koskaan yhdistämään alueen ihmisten vastustuksen vuoksi.Perustuslaki ohjeistaa mandatoorisesti hallintokielen valinnan ja käytön. Poikkeavia mielipiteitä voi esittää, mutta niillä ei ole merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et.voi olla suomenkielinen. Suomenkieliset eivät varmasti kuse omiin muroihin
Jokainen tietää sen kuinka bättre folk kansa on perinteisesti suhtautunut mehin suomenkielisiin ja meidän tarpeisiimme.Olen monikielinen. Perustuslakimme on voimassa ja aina ajantasainen siihen asti kunnes sitä mittavalla Eduskunnan vaalien yli yltävällä enemmistöllä päätetään muuttaa. Siihen asti, pulinat pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758