Helluntailaiset eksyttää aitoja Kristittyjä...

Anonyymi-ap

Helluntilaiset vääristää ihan Raamatun perusasoiden merkityksen vääräksi, eihän se muuten paha harhaoppi eli heresia olisikaan. Puhuessaan esim. kasteesta, helluntailaiset puhuvat omista rituaaleistaan ja heidän niille antamistaan omista merkityksistä ja määritelmistä.

Totuus on Jumalan sanassa eli Raamatussa.

Raamatun mukaan Jumala pesee syntisen ihmisen kaiken syntisyyden ihmisestä pois Kristittyjen yhdessä kasteesssa (ei lahkokasteissa) Jeesuksen sovintoveren tähden. Siitä seuraa ihmiselle pelastus ja hyvä omatunto.

Kristillinen kaste on syntisten kaste, jossa Jumala pesee synnit pois ja antaa lahjaksi Pyhän uskon Hengen lahjan ihmisen puhdistettuun sydämeen sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi. Jumala ei jaa kiitosta ja kunniaa ihmisen pelastuksesta ihmisen kanssa.

Kristukseen kasteessa liitettyjä alettiin kutsua uskovaisiksi (kreikaksi "pistis")
eli Kristityiksi, mikä tarkoittaa kasteessa Kristuksen ruumiiseeen liitettyä ihmistä.

" Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä."

Tottelemista ja syntisyyten tunnustamista tarkoitaa sanonta "ottaa vaarin" kuulemastaan käskystä hoitaa heti koko perheen kastaminen syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.

"Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost. For the promise is unto you, and to your children."

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuolla kasteenpalvojalla on valtava usko veden taikavoimaan. Harmi vaan, kun se näy käytännössä kastettujen elämässä.

      • Anonyymi

        Tuo saatananpalvoja puhuu taas veden taikavoimasta, johon hän uskoo.
        Harmi ettei hän usko Jeesukseen joka pelastaa. Harmi ettei hänen elämässään näy Jeesus mitenkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo saatananpalvoja puhuu taas veden taikavoimasta, johon hän uskoo.
        Harmi ettei hän usko Jeesukseen joka pelastaa. Harmi ettei hänen elämässään näy Jeesus mitenkään

        ja tuo toinen , kenen lie, palvoja, ei käsitä , että Jeesus on tullut "VEDEN KAUTTA,

        "HÄN, Jeesus Kristus, on tullut veden JA veren kautta - ei AINOASTAAN veden, vaan veden JA veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus.. Todistajia on näin kolme:
        Henki JA vesi JA veri, ja nämä kolme yhdessä ovat." 1 Joh: 5: 6-8

        kristillinen kaste ei ole pelkkää vettä, JOS kaste Jumalan Sanalla annetaan:
        "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28: 19

        JOS ymmärtäisit edes sen, että esm jakeesta kuusi ei ole olemassa mitään todellista faktaa mitä Apostoli sanomisillaan tarkoittaa, niin jättäisit kirjoittamatta kokonaan moiset kastepönkäpuheet!

        mutta kun et niin et ymmrrä ja se näkyy ikävä kyllä suunnilleen jokaisessa kommentissasi.

        koita nyt käsittää että luterilaisuus oppeineen on yksi pieni kioski paavin pihan perällä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo saatananpalvoja puhuu taas veden taikavoimasta, johon hän uskoo.
        Harmi ettei hän usko Jeesukseen joka pelastaa. Harmi ettei hänen elämässään näy Jeesus mitenkään

        Jeesus näkyy jokaisen uskoontulleen elämässä.

        vauvakaste ei ole ketään vienyt eikä tuonut uskoon, eli päättele siitä missä määrin se vesipuhe kirkossasio on ihmisiä pelastanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOS ymmärtäisit edes sen, että esm jakeesta kuusi ei ole olemassa mitään todellista faktaa mitä Apostoli sanomisillaan tarkoittaa, niin jättäisit kirjoittamatta kokonaan moiset kastepönkäpuheet!

        mutta kun et niin et ymmrrä ja se näkyy ikävä kyllä suunnilleen jokaisessa kommentissasi.

        koita nyt käsittää että luterilaisuus oppeineen on yksi pieni kioski paavin pihan perällä !

        Kyllä jokainen Pyhän Hengen johdattama tietää mitä apostolit tuossa sanoo.

        koita nyt ymmärtää että parhhamin pedolahko on pieni kioski täällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus näkyy jokaisen uskoontulleen elämässä.

        vauvakaste ei ole ketään vienyt eikä tuonut uskoon, eli päättele siitä missä määrin se vesipuhe kirkossasio on ihmisiä pelastanut.

        Kyllä, mutta sinun elämässäsi hän ei näy.

        Kaste liittää Kristukseen kuten Raamattu opettaa. Sitä ei tuollaisen saastaisen pedokääkän kitinöt miksikään muuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus näkyy jokaisen uskoontulleen elämässä.

        vauvakaste ei ole ketään vienyt eikä tuonut uskoon, eli päättele siitä missä määrin se vesipuhe kirkossasio on ihmisiä pelastanut.

        tuosakin tekstisä nähdään hyvin etä puhutaan vauvoista ja vedestä mutta ei Jeesuksesta.

        päätelkää siitä mikä on helluntaikirkon sanoma ihmisille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus näkyy jokaisen uskoontulleen elämässä.

        vauvakaste ei ole ketään vienyt eikä tuonut uskoon, eli päättele siitä missä määrin se vesipuhe kirkossasio on ihmisiä pelastanut.

        Jos vauvana päähän pirskottelu pelastaisi, Hitlerkin olisi ollut uudestisyntynyt kristitty; hänhän oli katolilainen. Katolilaisuus tosin ei edes ole kristinuskoa. Luther siivosi siitä pois paljon väärää, mutta luterilaisuuteen jäi vielä harhaoppejakin. Vauvojen pirskottelun lisäksi hän opetti, että ehtoollinen ei ole Jeesuksen muistoateria, vaan että Jeesus on siinä fyysisesti läsnä. Raamatun mukaan ehtoollisleipää murrettaessa muistelemme, miten olemme kukin osa Kristuksen ruumista, kukin oma palasensa. Ehtoollisviiniä juodessamme muistelemme, miten Jeesus vuodatti pyhän verensä meidän puolestamme. Lutherin katekismuksesta on myös poistettu toinen käsky, katolisen porttokirkon katekismuksen tapaan. Toinen käsky kieltää tekemästä kuvia ja kumartamasta niitä. Peter Ruckman kyllä sanoo, että luterilainen katekismus olisi Melanchtonin kynästä, ei Martti Lutherin.

    • Anonyymi

      Aloittaja puhu sikäli totta, etä helluuntailaiset symbolinpalvojat eivät puhu Jeesuksesta kasteen yhteydessä vaan pelkästäänvedestä. Sitä se heidän kasteensa vain on.

    • Anonyymi

      Jeesusta ei ole löydetty mistään vedestä vielä tähän päivään asti.

      enempi löytyy sinilevää ja kaikkea muuta roskaa.

      • Anonyymi

        Kiihkoissa anabaptistisissa uskonlahkoissa ennnen lahkon omaa rituaalikastetta eli uudestikastetta lahkon jäseneksi ihminen laitetaan lukemaan ääneen kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

        Jaak. 2:7 

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Lapsena saamansa Kristillisen kasteen kieltäjät ja sen lahkon uudestikasteella kiroajat herjaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

        Valkia saatana näytti voimansa (ja sarvensa) menemällä Parhamiin Asusinkadulla ja antoi tälle tehtävän ja voiman sen toteuttamiseen.

        Ilm. 13:5 "Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja"

        Jaak. 2:7 Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Ihmisiä lopun aikana villitsevä kaatohenki eli hurmoshenki valaisee ja sokaisee ihmisen mielen vieraan valon loisteessa. Ja se saa uskontulenkin lankeamaan taivaasta.

        "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
        Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."

        mahtasitko puhua sambaajista vai ketä ne tekeytyjät mahtaa olla!?

        olisko paljussa istuva pappi sellainen tekeytyjä, niin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mahtasitko puhua sambaajista vai ketä ne tekeytyjät mahtaa olla!?

        olisko paljussa istuva pappi sellainen tekeytyjä, niin!

        Sinä taidat olla sambaaja kun siitä aina puhut

    • Anonyymi

      Nyt meni paksuksi. Ei mitään valoa taivaasta tule, vaan on vain hurmoshenki, molotus, kaatuilu ja muu riettaus.

      Kannattaa sammuttaa jo jouluvalot.

      • Anonyymi

        Toisekseen vielä säästyy sähköäkin kun ei enää polta jouluvaloja.

        Ja se onkin nyt tärkeää kun ydinvoimala on pakkolomalla.

    • Anonyymi

      Toisaalta mitä pimeämpi sitä paremmin sen valon näkee. Säkkipimeässä kannattaa tarkkailla sitä helareiden revontulia.

      • Anonyymi

        Totta: "Raamatun mukaan Jumala pesee syntisen ihmisen kaiken syntisyyden ihmisestä pois Kristittyjen yhdessä kasteesssa (ei lahkokasteissa)".

        Näkeehän sen suomalaisistakin, että täällä on sillä oikealla kasteella pesty kansa puhtaaksi kaikesta synnistä, ja mitään syntiä tai jumalattomuutta ei enää ole Suomessa. Vankilatkin on suljettu.
        Eläköön veden taikavoima.

        Tuollaista viestiä voi kirjoittaa vain veden tainavoimaan uskova noita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta: "Raamatun mukaan Jumala pesee syntisen ihmisen kaiken syntisyyden ihmisestä pois Kristittyjen yhdessä kasteesssa (ei lahkokasteissa)".

        Näkeehän sen suomalaisistakin, että täällä on sillä oikealla kasteella pesty kansa puhtaaksi kaikesta synnistä, ja mitään syntiä tai jumalattomuutta ei enää ole Suomessa. Vankilatkin on suljettu.
        Eläköön veden taikavoima.

        helluntailaisten "usko on toisissa IHMISISSÄ . . .

        huomaahan sen täälläkin, eivät koskaan puhu Jeesuksesta Kristuksesta, pelkästään toisista ihmisistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisten "usko on toisissa IHMISISSÄ . . .

        huomaahan sen täälläkin, eivät koskaan puhu Jeesuksesta Kristuksesta, pelkästään toisista ihmisistä.

        Mihin hellarit Jeesusta tarvii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin hellarit Jeesusta tarvii?

        Syntien anteeksiantoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntien anteeksiantoon!

        joo se on vähän eri asia kun Jeesus pesee Pyhässä Hengessään syntejään katuvan villan valkoiseksi sydämen sisuksista asti ja antaa suuhun uuden virren!

        siihen nähden että jumalaton pappi kummeineen vähän siruttaa vettä mailman synnittömimmän, täydessä unessa olevan otsasta !

        siinä sitä on kontrastia kerrakseen,.

        siinä nortit sammuu ja martin muistokaljakin käy tarpeettomaksi, mahdolliset rikkeet selvitetään sakkeuksen tyyliin ja alkaa kristillinen arkielämä kaikkineen !

        ei jää epäselväksi onko isäntä vaihtunut sydämesssä.

        Jumalattomia helluntaipappeja ei kaivata

        Jeesus pesee synnit pois vaikka Kastaja olisi jumalaton

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinä nortit sammuu ja martin muistokaljakin käy tarpeettomaksi, mahdolliset rikkeet selvitetään sakkeuksen tyyliin ja alkaa kristillinen arkielämä kaikkineen !

        ei jää epäselväksi onko isäntä vaihtunut sydämesssä.

        Ja kaljasta taas puhe käkätyksellä

        Juoppo mikä juoppo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaljasta taas puhe käkätyksellä

        Juoppo mikä juoppo

        helluntailaisilla, kun ei ole mitään raamatulla perusteltavaa, niin puhuvat asioista joilla ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ raamatun evankeliumin sanoman kanssa.

    • Anonyymi

      On se kyllä toden totta että kasteen sakramentti on täysin oikea. Siinä Pyhä Henki tekee täydellisen työn puhdistaen jo valmiin puhtaan sydämen vielä puhtaammaksi.

      Sehän tulee täydellisesti todistetusti Raamatulla kun herjaa sitä miten helarit molottaa hurmoksessa, kaatuilee ja sitten vielä villitsevän hengen temput päälle. Siinä raamatullinen todiste siitä miten pyhä sakramentti on oikea.

    • Anonyymi

      Eihän oikeastaan ole mitään asiaa tai väittämää mitä ei voisi perustella sillä että jotkut molottavat, kaatuilevat ja ovat hurmoksessa. Sillä voi perustella kaikki asiat ja olla oikeassa jokaisessa asiassa. Jopa maallisetkin asiat kääntyvät sillä tavalla oikein päin.

    • Anonyymi

      On se vaan kiva oppi noilla luteruksilla, kun vaikka putleri kastaisi niin eikun puhdasta tulee!

      noinhan tuosta edellä luemme.

      he ovat oppinsa valinneet, kuka voi auttaa, ei kukaan.

      • Anonyymi

        Oh hoh: " Siinä Pyhä Henki tekee täydellisen työn puhdistaen jo valmiin puhtaan sydämen vielä puhtaammaksi" ????

        Onko lut kirkon oppi taas muuttunut?
        Eikös se vauva ainakin eilen ollut vielä syntinen ja perisynnin turmelema?

        Niin se on ennen kastetta ja se tunnustetaankin juuri ennen kastetta, niin kaikki kääntyy avan toiseksi.

        Mitä järkeä koko kasteessa olisi jos se vain lisäisi syntiä ja turmellusta. Juuri sehän erottaa lahkolaisista, jotka ovat täysin synnin orjia kun heille ei ole suoritettu tätä toimitusta. Tai jos onkin suoritttu, niin ovat mitätöineet sen menemällä molottamaan johonkin lahkolaisten kokoukseen. Niin se kasteen armo on vesittynyt.

        Raamatusta ei tälle aivan suorasanaisesti löydy perusteita, mutta siksi käy kun herjaa lahkolaiset touhuineen, niin se todistaa sen että tämä kasteen tie on oikea.

      • Anonyymi

        Hii sodomiittikäkätys ihailee putleria

        Noinhan tuosta edellä luemme

        Hän on herransa valinnut

        Olipa taas melkoinen kuperkeikka.Etkö osaa käyttää aivojasi. Mitä puhdistettavaa on valmiiksi puhtaassa sydämessä???

        "Siinä Pyhä Henki tekee täydellisen työn puhdistaen jo valmiin puhtaan sydämen vielä puhtaammaksi."?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hii sodomiittikäkätys ihailee putleria

        Noinhan tuosta edellä luemme

        Hän on herransa valinnut

        Joo on ha se herra ei ole Jeesus

        Surullista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      599
      16475
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      52
      14808
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      381
      9301
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      45
      5389
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      11
      4572
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      171
      3109
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      118
      1875
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      57
      1359
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      94
      1282
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1237
    Aihe