lopullisesti ohi, kumma kun eivät jo viimeistään itse asiaa tajua.
Marinin ja Saarikon aika on poliittisesti
Anonyymi-ap
12<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Velka ja jauhot ajoi sen ohi
Palstaporvari leikkii ennustajaeukkoa.
Siinä on kaksikko jotka eivät osaa muuta kuin toisia haukkua, osat vaihtuvat kolmen kuukauden kuluttua.
Persuporvarit haukkuvat kaikkea mikä liikkuu kuin rakkikoirat.
Näiden nuorten naistenhan piti olla kaikkien aikojen messiaita. Median mukaan Suomesta piti tulla Sveitsiä ja Norjaakin hienompi maanpäällinen paratiisi näiden nuorten naisten hellässä huomassa. Taisi totuus olla pikkasen karumpi :D
Saarikosta en tiedä, mutta Marin voi vielä yllättää. Moneen kertaan.:)
Marinille pedataan EU-virkaa.
Vaaleja ei ole vielä käyty.
Perussuomalaisissa ei ole yhtäkään niin valovoimaista, kaunista ja kansainvälisesti kiinnostavaa ja tunnettua (ts. kuuluisaa)henkilöä kuin Marin. Eikä muuten tulekaan koskaan.
Persut ovat osoittaneet mittaamatonta kateutta Marinia kohtaan ja yrittävät kaikin tavoin maalittaa Marinia. Säälittävät persut.
Totta.
Se valovoimaisuus on maksanut Suomelle 40 000 000€.
No he saavat
Sopeutumisrahaa
Mikäs hätä Heillä on