Kepuleitten valinta määrää seuraavan hallituksen kokoonpanon

Jos kepulit lähtee apuluolueeksi* mukaan (jota vahvasti epäilen) kokoomuksen ja perussuomalasiten varaan kaavailtuun porvarihallitukseen, tulee Suomeen kohta koittavan kevään vaalien jälkeen porvarihallitus.

*Keskustahan on nykyisessä vihervasemmistolaisessa hallituksessa lähinnä apupuolueena.

Jos kepulit eivät siihen lähde, eivätkä lähden sinipunahallitukseenkaan kookoomuksen ja sdp:n apupuolueeksi, eivätkä lähde jatkamaan nykyhallituksen pohjaltakaan, on Suomen seuraavan enemmistöhallituksen muodostaminen käytännössä mahdotonta.

Näin olen voikin kysyä, onkohan ensi syksynä tulossa uudet eduskuntavaalit? Joka tapauksessa riippumatta kokoomuksen, perussuomalaisten ja demareitten vaalituloksesta, kepulit ratkaisevat minkävärinen hallitus Suomeen kevään vaalien jälkeen muodostetaan.

Kepulit ovat siis "kuninkaantekijöitten" paikalla, tulevan hallituksen värin ratkaisijoita.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näin on, jos Suomeen muodostetaan kevään vaalien jälkeen enemistöhallitus, on siinä keskustan oltava mukana.
Se on selvä totuus se, ilman keskustaa ei tähän maahan voi enemmistöhallitusta muodostaa.

Äänestä
  • Unta näkee perusputini !! Kukaan persuja hallitukseen ota
    Putinkin aika käy vähiin..!!

    Äänestä

  • ''...ilman keskustaa ei tähän maahan voi enemmistöhallitusta muodostaa.''

    Nykyisen kannatuksen perusteella kepu tulee menettämään useampia edustajapaikkoja.
    Kokkarit, demarit, vihreät ja svenskit, siinä voisi olla enemmistö.

    Äänestä

Ei se ole käytännössä lainkaan mahdotonta. Esim. hallituskokoonpano, missä olisivat Kokoomus, SDP, Vihreät, RKP ja KD (tai Liike Nyt) olisi enemmistöhallitus viimeisimpien gallupien valossa (lähes 60 %). Tämä vaikuttaisi varsin vakaalta hallituspohjalta monessa asiassa. Talouspolitiikassa toki olisi yhteensovittamista Kokoomuksen ja SDP:n/Vihreiden välillä mutta tuskin juuri muissa asioissa. Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa suuria eroja ei tulisi eikä EU- ja maahanmuuttopolitiikassa.

Näiden asioiden kanssa Kokoomuksessa joudutaan painiskelemaan. Siellä vaikuttavat nykyinen liberaalimpi johto ja sitten konservatiivisempi osa, jolla on enemmän halukkuutta puhtaaseen oikeistohallitukseen. Mutta enemmistöhallituksen varmistamiseksi em. ehdotukseni näyttää tässä vaiheessa varmemmalta. Tällaisessa kokoonpanossa ei tarvittaisi edes kannatuksensa kanssa ongelmissa olevaa Kepua asettamaan kapuloita rattaisiin.

Äänestä
  • Demarit ynnä vasemmistoliitto ja vihreät eivät mene samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.
    Miten kokoomus, mahtuuko se samaan hallitukseen vihreitten ja/tai vasemmistoliiton kanssa?

    Onko niin, että kokoomukselle sopii vihreät mutta ei vasemmistoliitto?

    Minunlle henkilökohtaisesti sopii kaikki muut puolueet mutta ei vihreät ja olenkin ajatellut, että Suomeen ois perustettava uusi vihreitä aatteita ajava puolue, jonka nimi voisi olla Ympäristöpuolue.. koska nykyvihreät (=Vihreä rp.) kun on jonkin homo-aatteen perustalle pohjautuva aatteellinen liike, joka pitäs heti heittää hallituskesta heti henon v*ttuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Demarit ynnä vasemmistoliitto ja vihreät eivät mene samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.
    Miten kokoomus, mahtuuko se samaan hallitukseen vihreitten ja/tai vasemmistoliiton kanssa?

    Onko niin, että kokoomukselle sopii vihreät mutta ei vasemmistoliitto?

    Minunlle henkilökohtaisesti sopii kaikki muut puolueet mutta ei vihreät ja olenkin ajatellut, että Suomeen ois perustettava uusi vihreitä aatteita ajava puolue, jonka nimi voisi olla Ympäristöpuolue.. koska nykyvihreät (=Vihreä rp.) kun on jonkin homo-aatteen perustalle pohjautuva aatteellinen liike, joka pitäs heti heittää hallituskesta heti henon v*ttuun.

    Tuli edelliseen sen verran kirjoitusvirheitä, joten tässä edellisen viestini keskeinen asia, fokus uudestaan.

    Minunlle henkilökohtaisesti sopii kaikki muut puolueet mutta ei vihreät ja olenkin ajatellut, että Suomeen tulee perustaa uusi vihreitä aatteita ajava puolue, jonka nimi voisi olla Ympäristöpuolue.
    Nykyvihreät (=Vihreä rp.) kun ovat jonkin homo-aatteen perustalle pohjautuva aatteellinen liike, joka pitäs heti saman tien heittää hallituksesta hevon v**tuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tarkennus edelliseen, minulle henkilökohtaisesti sopii kaikki muut puolueet mutta ei Vihreät rp., eikä kansanedustaja Anus Tartiaisen Valta kuuuluu kansalle-liike.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos kepulit lähtee apuluolueeksi* mukaan (jota vahvasti epäilen) kokoomuksen ja perussuomalasiten varaan kaavailtuun porvarihallitukseen, tulee Suomeen kohta koittavan kevään vaalien jälkeen porvarihallitus.

*Keskustahan on nykyisessä vihervasemmistolaisessa hallituksessa lähinnä apupuolueena.

Jos kepulit eivät siihen lähde, eivätkä lähden sinipunahallitukseenkaan kookoomuksen ja sdp:n apupuolueeksi, eivätkä lähde jatkamaan nykyhallituksen pohjaltakaan, on Suomen seuraavan enemmistöhallituksen muodostaminen käytännössä mahdotonta.

Näin olen voikin kysyä, onkohan ensi syksynä tulossa uudet eduskuntavaalit? Joka tapauksessa riippumatta kokoomuksen, perussuomalaisten ja demareitten vaalituloksesta, kepulit ratkaisevat minkävärinen hallitus Suomeen kevään vaalien jälkeen muodostetaan.

Kepulit ovat siis "kuninkaantekijöitten" paikalla, tulevan hallituksen värin ratkaisijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu