”Asiallista Marinia ei ole olemassa”
Hillittyä, asiallista, ihmisyyteen ja tasa-arvoon sekä syrjimättömyyteen puheissaan vedonnutta pääministeri Sanna Marinia ei ole olemassa. Se on ollut vain naamio ja teatteria.
Hän syyttää laillista puoluetta – samalla siis jokaista meidän kunnanvaltuutettua, kansanedustajaa, yhdistyksen jäsentä ja puolueen äänestäjää – rasisteiksi. Hän leimaa satojatuhansia suomalaisia vakavalla syytöksellä ja syrjii ihmisten perustuslaissa turvattua oikeutta poliittisiin mielipiteisiin.
Hillittyä, asiallista, ihmisyyteen ja tasa-arvoon sekä syrjimättömyyteen puheissaan vedonnutta pääministeri Sanna Marinia ei ole olemassa. Se on ollut vain naamio ja teatteria.
Hän syyttää laillista puoluetta – samalla siis jokaista meidän kunnanvaltuutettua, kansanedustajaa, yhdistyksen jäsentä ja puolueen äänestäjää – rasisteiksi. Hän leimaa satojatuhansia suomalaisia vakavalla syytöksellä ja syrjii ihmisten perustuslaissa turvattua oikeutta poliittisiin mielipiteisiin.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Marin esitti politiikan toimittajien tilaisuudessa huomattavan laajoja, satoja tuhansia suomalaisia koskevia perusteettomia rasismisyytöksiä. Hän avaa Pandoran lippaan, ja usuttaa kannattajiaan tarkoituksellisesti vihakampanjaan. Tällainen toiminta on erityisesti pääministeriltä erittäin tuomittavaa.
Tällaisina aikoina pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, ei ehdoin tahdoin ja väkisin lietsoa eripuraa ja kahtiajakoa. Luulisi jopa pääministeri Marinin ymmärtävän, että tahallinen vihan ja aggressioiden kylväminen ei kuulu Suomeen.
Persut ei puhalla yhteen hiileen milloinkaan, vaan lietsovat eripuraa ja kahtiajakoa ihmisten välillä. Purra ilmoitti, että persut haluavat valtaa. Se siitä demokratiasta...
Marinin vihaan yllyttävä puhe ei jää seurauksitta. Se vaikuttaa ehdokastilaisuuksissa ja jopa koulujen pihoilla.
Vastaavanlaisia masinoituja vihahyökkäyksiä koettiin vuonna 2015. Se johti jopa kouluissa kiusaamisaaltoon perussuomalaisten perheiden lapsia kohtaan. Tämä ei saa toistua. Yleensä tällaistä vihakampanjointia on totuttu maalaispitäjissä kokemaan keskustan toimesta.
Arvopohjassamme ei ole salattavaa, hävettävää, hämärää. Olemme kansallismielinen ja isänmaallinen puolue; puolustamme Suomea ja suomalaisuutta. Olen hyvin ylpeä perussuomalaisesta ihmiskäsityksestä ja arvopohjasta. Niillä, jotka sitä vääristelevät, kalvaa ehkä omassa sydämessä kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Kun persut esim sosiaalisessa mediassa haukkuvat ihmisiä törkeästi ja rasistisesti, puolueelta ja seuraajilta saa sulan hattuun. Kun demari kertoo totuuden, jonka jokainen tietää, niin persut loukkaantuvat ? Tekopyhää, läpinäkyvää populismia. Puolueen jäseniä ja jopa nykyisiä kansanedustajia on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (rasismia) sekä useita puolueen jäseniä, jopa kansanedustajia, on ollut epäiltynä tästä
asiasta. Puolue ei pidä rasistisia puheita tuomittavana?
Sen lisäksi, että Marinin vihapuhe on vaarallista sivullisille, se ei auta SDP:tä nostamaan kannatustaan. Kuten kaikkialta Euroopassa näemme, äärilaidan vasemmistopuolueet käyttävät leimaamisasetta sumeilematta. Mutta silti ne häviävät vaaleissa. Tämä nähtiin äskettäin Ruotsissa ja Italiassa.
”perussuomalainen arvopohja ei leiju abstrakteissa yläilmoissa tai ole tekoja enemmän kiinnostunut yksittäisistä sanoista tai hokemien tasolla olevista käsitteistä.”
– Arvopohjamme on konkreettista. Se on suomalaisen puolella olemista. Kansallisen edun korostamista. Sen myöntämistä, että jos rahaa on rajallisesti, se on käytettävä viisaasti ja tärkeimpään, omaan maahan ja kansaan, suomalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin.
– Minä olen hyvin ylpeä perussuomalaisesta ihmiskäsityksestä ja arvopohjasta, ja toivottavasti tekin olette. Niillä, jotka sitä vääristelevät, kalvaa ehkä omassa sydämessä, Purra toteaa.
On siinä mololla tekstiä riittänyt
Kyllä, raporttia raportin perään.
"huh huh pitkä teksti"
"ööööööhh emmä tiiä"
Suosittelen sua lukemaan lisää. Voi olla aluksi vaikeaa mutta mitä enemmän luet, sen enempi älykkyytesi kehittyy. Mielenterveys ja aivot kiittää kun järki leikkaa paremmin eikä muistisairaudetkaan iske jo keski-iässä.
SDP:n kansanedustajaehdokas Maria Tolppasen blogi suljettiin koska se sisälsi vihaa ihmisryhmiä kohtaan.
Syyskuussa 2021 julkaistussa mielipidekirjoituksessa Tolppanen kirjoitti, että seksuaalisen häirinnän vähentämiseksi ”tytöille on myös hyvä kertoa, miten luonto toimii”. Tolppasen mukaan esimerkiksi tietyllä tavalla pukeutuminen ”voi antaa väärän viestin vastakkaiselle sukupuolelle”. Niitä, joiden mukaan tytöt saavat pukeutua haluamallaan tavalla, Tolppanen kehotti ”avaamaan silmänsä”.
SDP:n kansanedustaja Hussein Al-Taee kirjoitti Facebookissa muun muassa toivovansa Hosni Mubarakin ”palamista”. Homoseksuaaleista ja juutalaisista hän käytti Ylen mukaan ”äärimmäisen halveksuvaa ja alatyylistä kieltä”. Hän myös solvasi somaleita ja heidän uskonnonharjoittamistaan yhdistäen heidät Isis-terroristeihin. Saudi-Arabiaa hän kutsui termillä ”child fuckers”. Lisäksi hän vihjasi Yhdysvaltojen ja Israelin kouluttaneen Isis-terroristeja
Tammikuussa 2021 valtionsyyttäjä Anu Mantila teki al-Taeen asiasta syyttämättäjättämispäätöksen. Mantilan mukaan yksi tutkituista kirjoituksista täytti todennäköisesti määritelmän kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mutta rankaiseminen tästä olisi ollut kohtuutonta!
Aikanaan Kun Maria tolppanen oli perussuomalaisissa jäsenenä ja kansanedustaja eherokkaana niin SDP läiset huutivat että tolppanen on rasisti huuto loppui kun vaihtoi puoluetta
Syö paskaa ja kuole pois -someviestistään tunnettu monikulttuurivaikuttaja, DEMARIipoliitikko Abdirahim ”Husu” Hussein.
Kolmen vuoden takaisella videolla Hussein on sitä mieltä, että ihmisten kokema pelko ja myös monet muut ikävät asiat ovat perussuomalaisten syytä.
Husseinin sanotaan julistaneen lapsille poliittisia näkemyksiään ja tässä yhteydessä muun muassa väittäneen perussuomalaisia rasisteiksi.
Abdirahim ”Husu” Hussein on Suomen PENin sananvapauspalkinnolla palkittu.
Ainavaan hanulla juttuja riittää.
Kyllä on hyvä että joku edes näkee vaivaa nostaa kissa pöydälle.
Vai pitäiskö vaan antaa Bile-Sannan jauhojengeineen kusta kansaa silmään ja tyytyä kiltisti maksamaan itsensä maksukyvyttömyyden partaalle ettei vaan naistenlehtien kansikuvamaine saisi maailman seurapiireissä kolausta?
Onhan se toki mukavaa ettei tarvitse ajatella omilla aivoillaan vaan totuus tulee yleltä, käydä verovaroista kustannettavassa työssä ja vapaa-aika käyttää kalliiden rotukoirien lenkityksessä, salilla, padelissa ja sosiaalisessa mediassa kaverien tykkäyksiä kalastelemassa. Onhan se tavallaan mukavaa ettei tarvitse tässä hypekuplan ulkopuolista kurjuutta ajatella ja välittää, mutta jos kaikki eläisivät noin minäminä keskeisesti niin mitäköhän siitä seuraa??
Ei normolammas ikinä olisi uskonut että Suomessa voisi olla koskaan mitään korruptiota ja rötösherroja/akkoja, saati katujengejä ja suuren maailman rikollisuutta, jne.., eihän? Punavihreä kusetus alkaa paljastua "maailman onnellisimman ja maailman parhaan maan" kuplassa eläneelle kansalle ja siksi viherpunikeilla on paniikki päällä.
Perkeleesti löytyy kaikenlaista vikaa? Ja aina niistä TOISISTA?
Tosi tyhmää jos rasistia sanoo rasistiksi. Poijakki oli sitä mieltä.
Kyllä Sanna mokasi. Porvarihallitusta pukkaa.
Jauhosanna saa sanoa mitä sylki suuhun tuo.
Se oli asiaton syytös persut ovat joviaaleja ja sivistyneitä debatöörejä ja tarjoavat kaikille osapuolille rauhanpiippua
Olen aina sanonut että se ylimielisyys mitä muut puolueet kohdistaa perussuomalaisiin, napsahtaa vielä omaan nilkkaan.
Näin on nyt käymässä. Keskusta entinen valtapuolue on alle 10% marginaalipuolue.
Perussuomalaiset ohitti Marinin SDP:n ja nousi jo toiseksi. Marin menetti hermonsa ja osoitti ettei osaa käytöstapoja.
Taas joutuu Antti ottamaan Sannan puheita takaisin, sateenkaariperheen kasvatuksessa on mennyt jokin pahasti pieleen, kun lapsesta kasvoi tälläinen narsisti ja ihmisvihaaja. Veikkaan että lapsena sai tahtonsa aina läpi, se nyt ei valitettavasti oikeassa elämässä niin mene. Tuollaista ihmistä vielä joku Presidentiksi äänestäisi, ei voi kyllä ymmärtää.
On kyllä mennyt itseltä ihan ohi tämä Marinin toiminta, mutta kuulostaa kyllä erikoisen typerältä.
Demarit on yhteiskunnan syöpäläisiä.
Täyttä totta ja näiren syöpäläästen siivellä menny siinä ohes pari pienempää syöpälääs puoluetta hulluine ideologineen ja tuho on aivan valtavaa kepu vois olla erimieltä mutta kun muutama ministerinsalkku heillä niin tuetaan näitä syöpäläisiä
Persut pärjää gallupissa kun tehdään puhelimella kyselyjä,mutta kun pitäisi lähteä uurnille niin ei jakseta vaan nautitaan kepua soffalla Demarien aikaansaamalla sossutuella.
Kyllä ne kuskaa, saat vielä nisukaffit tai kossupullon palkaksi.
Vanha ja perus demari Rinne, hänkin tiedostaa että Marin on mennyt liian pitkälle räksyttämisessään.
Rinne ja Tuula Haatainen ovat joutuneet kiertämään ovelta ovelle kerjäämään ja ajelemaan anteeksi pääministeri Marin lausuntoja ja perustelemaan hänen tekemisiään nöyryyttävästi.
Huh jos ei tuosta ihmiset pelästyneet niin ei sitten mistään
Pekka haavisto on Ilmajoen ääni
Caruna