Ohisalo ja Andersson ajoi Marinin nurkkaan

Kun nuo kaksi sanoi ensin, että he eivät lähde persujen kanssa hallitukseen, niin Marinin oli pakko reagoida. Ja hän reagoi sitten niin, että tapahtui ylilyönti. Jokainen tolkun ihminen tajuaa tämän.
8193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

No ensimmäisenä nosti kätensä Marin, sitten Ohisalo ja vasta pienen epäröinnin jälkeen Andersson, kun kysyttiin ketkä tai kuka ei lähde samaan hallitukseen persujen kanssa.

Mutta mitäpä sitä faktoista, kun voi näillä nettipalstoilla kirjoitella täyttä paskaakin.

Muutaman päivän myöhemmin 1-1 battlessa Orpoa vastaan Marin vetäisi sitten poolopaitansa hihasta tän rasistikortin, joka on saanut persut hyperventiloimaan.

Äänestä
  • SDP:n Bile-Sannikka meni halpaan ja teki itsestään Tyhmän, SDP:n "isotPojat" hykertelee tyytyväisenä, Lindtman ja Rinne ! - SDP:n seuraava Pomo on Lindtman ja Rinne tukee !

    Äänestä

  • Syytti yhtä ja leimasi kaikki.
    Todellista naisen logiikkaa, Henriksson ja Andersson sanoivat että pitävät hyvin epätodennäköisenä.Samaa Li sanoi kokoomuksen osalta.

    Ohisalo nuoli Marinia.
    Rasismikorttia heilutellaan vihervasemmistossa herkästi koska oma siirtolaispolitiikka kokenut haaksirikon.
    Yli 60 % kaikista Kelakuluist Uudellamaalla menee siirtolaisille
    ,Haloo eikö sytytä 1.7 miljoonaa asuu alueella.
    Suurin osa uppoaa siirtolaisiin.
    Sama ilmiö ympäri suomea.

    Äänestä

  • Marin vaan mokasi siinä, monet demarien kannattajatkan eivät pitäneet Sannan lausunnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Marin vaan mokasi siinä, monet demarien kannattajatkan eivät pitäneet Sannan lausunnosta.

    Totta mutta demareissakin on oikeistodemareita jotka ymmärtää markkinatalouden ja kansantalouden lainalaisuudet.Marinilla hämärtyneet selvästi.
    Liki miljoona äänestäjää sai rukkaset Marinilta.
    Turha puhua ylihallituskautisesta sopimisesta.
    Itse sössi sen.
    Mikä moka!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Marin vaan mokasi siinä, monet demarien kannattajatkan eivät pitäneet Sannan lausunnosta.

    Kaikki demareiden kannattajat pitävät Marinin suorapuheisuudesta. Hän ei politikoi, ja se tietysti ärsyttää kilpailijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaikki demareiden kannattajat pitävät Marinin suorapuheisuudesta. Hän ei politikoi, ja se tietysti ärsyttää kilpailijoita.

    Ei todellakaan pidä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaikki demareiden kannattajat pitävät Marinin suorapuheisuudesta. Hän ei politikoi, ja se tietysti ärsyttää kilpailijoita.

    Aika moni demari kannattaja on siirtynyt kannattamaan persuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei todellakaan pidä.

    Totta kai pitävät. Persut eivät ole demareita (onneksi).

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Aika moni demari kannattaja on siirtynyt kannattamaan persuja.

    Tasan 0 kpl.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    SDP:n Bile-Sannikka meni halpaan ja teki itsestään Tyhmän, SDP:n "isotPojat" hykertelee tyytyväisenä, Lindtman ja Rinne ! - SDP:n seuraava Pomo on Lindtman ja Rinne tukee !

    Ota jo ne lääkkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Marin vaan mokasi siinä, monet demarien kannattajatkan eivät pitäneet Sannan lausunnosta.

    Linkki "tietoosi", muutoin porvarivaletta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Totta mutta demareissakin on oikeistodemareita jotka ymmärtää markkinatalouden ja kansantalouden lainalaisuudet.Marinilla hämärtyneet selvästi.
    Liki miljoona äänestäjää sai rukkaset Marinilta.
    Turha puhua ylihallituskautisesta sopimisesta.
    Itse sössi sen.
    Mikä moka!

    Valehtelee porvari tavanomaisessa porvaripropagandassaan mutta onneksi kukaan ei ota horinoitasi todesta palstalla ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaikki demareiden kannattajat pitävät Marinin suorapuheisuudesta. Hän ei politikoi, ja se tietysti ärsyttää kilpailijoita.

    Näin muuten on.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei todellakaan pidä.

    Ja sitten linkki "tietoosi", muutoin porvarimutuilua.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Aika moni demari kannattaja on siirtynyt kannattamaan persuja.

    Ja sitten taas validia tietoa väitteestäsi, muutoin jatkoa porvarimutuilullesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Valehtelee porvari tavanomaisessa porvaripropagandassaan mutta onneksi kukaan ei ota horinoitasi todesta palstalla ja hyvä niin.

    Sinua ei edes äitisi ottanut tosissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ja sitten taas validia tietoa väitteestäsi, muutoin jatkoa porvarimutuilullesi.

    Jos osaa käyttää tietokonetta ja kirjoittaa Google hakuun tietyt hakusanat, löytyy tietoa tuosta siirtymisestä.
    Mutta, jos ei osaa käyttää hakukoneita, niin silloin tietenkin tullaan tälle palstalle kysymään linkkiä tähän asiaan. Kannattaa varmaan noitten kyseliöitten kysyä viisaammilta miten netin hakukoneita käytetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tasan 0 kpl.

    Persuporvarit luulevat omasta kannatuksestaan liikoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Sinua ei edes äitisi ottanut tosissaan.

    Puhut taas omasta kohtalostasi porvari.

    Äänestä

  • Näin on

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaikki demareiden kannattajat pitävät Marinin suorapuheisuudesta. Hän ei politikoi, ja se tietysti ärsyttää kilpailijoita.

    Niin pidetään. Nöyristellä on ohi

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Aika moni demari kannattaja on siirtynyt kannattamaan persuja.

    Ja mistä se luitko?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    SDP:n Bile-Sannikka meni halpaan ja teki itsestään Tyhmän, SDP:n "isotPojat" hykertelee tyytyväisenä, Lindtman ja Rinne ! - SDP:n seuraava Pomo on Lindtman ja Rinne tukee !

    Lindman johtoon.

    Äänestä

Marinin ei olisi tarvinnut välttämättä reagoidas millään tavalla, koska Riikka Purra ilmoitti jo puolitoista vuotta sitten, että Persussuomalaiset ei lähde Marinin SDP:n kanssa hallitukseen.

Äänestä
  • Myös Orpo sanoi, että demareiden pitäisi tehdä täysi takinkääntö talouspolitiikassa, että samaan hallitukseen mahtuisi.

    Äänestä

  • Ei sitä kukaan olisi muistanut enää. Sen vuoksi on hyvä, että Marin asian selkosuomella selosti, eli koska persujen ja demareiden näkemyserot asioista ovat kaukana toisistaan, niin eivät he pysty kompromissia tekemään, koska se olisi kummankin puolueen kannattajien pettämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Myös Orpo sanoi, että demareiden pitäisi tehdä täysi takinkääntö talouspolitiikassa, että samaan hallitukseen mahtuisi.

    Orpo on sanonut niinkin, että Kokoomus ei voi tehdä hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei sitä kukaan olisi muistanut enää. Sen vuoksi on hyvä, että Marin asian selkosuomella selosti, eli koska persujen ja demareiden näkemyserot asioista ovat kaukana toisistaan, niin eivät he pysty kompromissia tekemään, koska se olisi kummankin puolueen kannattajien pettämistä.

    Äänestäjien kannalta oli tosi hyvä, että Marin teki jo ennen vaaleja selväksi sen, että Demarit ei lähde Persujen kanssa hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Orpo on sanonut niinkin, että Kokoomus ei voi tehdä hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa.

    Se oli ennen se, nyt asia on toisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Se oli ennen se, nyt asia on toisin.

    Persut on jo nyt laitettu oppositioon kokoomuksen puolelta. Ei sitä tietenkään suoraan ole sanottu, mutta Orpo on sanonut pitävänsä kiinni nykyisisestä ilmastopolitiikasta, haluaa lisätä maahanmuuttoa ja lisäksi toteuttaa aktiivista EU-myönteistä politiikkaa. Eli juuri niitä asioita, jotka persut vastustavat mielipuolisella tarmolla.

    Äänestä

  • Pistäppäs linkki nistä ilmenee tuo.
    Muuten pelkkää tuubaa jota vassarit levittää mielellään,

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009321765.html

    Politiikan tutkija, yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta pitää puolueiden ilmoituksia ongelmallisina.

    Marin vähättelee perussuomalaisten äänestäjiä
    .Ei ole täti vieläkään tajunnut mitä Ruotsissa tapahtui.
    Toistaa samat virheet myös siirtolaispolitiikassaan.Varsinainen puusilmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei sitä kukaan olisi muistanut enää. Sen vuoksi on hyvä, että Marin asian selkosuomella selosti, eli koska persujen ja demareiden näkemyserot asioista ovat kaukana toisistaan, niin eivät he pysty kompromissia tekemään, koska se olisi kummankin puolueen kannattajien pettämistä.

    Marin selvä sosiaalipopulisti joka suuntaa sanansa tulonsiirroille persoille demareille.Kannatuksen pudotus meni ihon alle selvästi ja pulttaaminen alkoi.
    Päällepuhuminen ja huuto moukkamaista.
    Pipo selvästi kireällä.

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvosteli tiistaina puolueita siitä, että ne perustelivat torjumista erilaisilla arvopohjilla. Purran mielestä niiden pitäisi täsmentää, mitkä perussuomalaisten tavoitteet ovat niille kynnyskysymyksiä.

    Ylimielinen heitto ilman kunnon perusteita kostautuu
    .Ei nimennyt henkilöä josta mainitsi ja arvopohja variaabeli käsitys
    .Suomipolitiikka ollut lehmänkauppoja täynnä etenkin demarien osalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Marin kyllä luetteli montakin eri aihepiiriä, joista demarit ja persut ovat eri mieltä.

    Mutta teillä persuilla on mahtava taito olla kuulematta mitä sanotaan.

    Äänestä

  • Muistan tuon Purran kommentin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei sitä kukaan olisi muistanut enää. Sen vuoksi on hyvä, että Marin asian selkosuomella selosti, eli koska persujen ja demareiden näkemyserot asioista ovat kaukana toisistaan, niin eivät he pysty kompromissia tekemään, koska se olisi kummankin puolueen kannattajien pettämistä.

    Oikeassa olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Äänestäjien kannalta oli tosi hyvä, että Marin teki jo ennen vaaleja selväksi sen, että Demarit ei lähde Persujen kanssa hallitukseen.

    Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Se oli ennen se, nyt asia on toisin.

    Tuskin on koska Orpokin kammoaa persujen avointa rasismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Persut on jo nyt laitettu oppositioon kokoomuksen puolelta. Ei sitä tietenkään suoraan ole sanottu, mutta Orpo on sanonut pitävänsä kiinni nykyisisestä ilmastopolitiikasta, haluaa lisätä maahanmuuttoa ja lisäksi toteuttaa aktiivista EU-myönteistä politiikkaa. Eli juuri niitä asioita, jotka persut vastustavat mielipuolisella tarmolla.

    Asiaa kirjoitat.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Marin selvä sosiaalipopulisti joka suuntaa sanansa tulonsiirroille persoille demareille.Kannatuksen pudotus meni ihon alle selvästi ja pulttaaminen alkoi.
    Päällepuhuminen ja huuto moukkamaista.
    Pipo selvästi kireällä.

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvosteli tiistaina puolueita siitä, että ne perustelivat torjumista erilaisilla arvopohjilla. Purran mielestä niiden pitäisi täsmentää, mitkä perussuomalaisten tavoitteet ovat niille kynnyskysymyksiä.

    Ylimielinen heitto ilman kunnon perusteita kostautuu
    .Ei nimennyt henkilöä josta mainitsi ja arvopohja variaabeli käsitys
    .Suomipolitiikka ollut lehmänkauppoja täynnä etenkin demarien osalta.

    Porvari taas vauhdissa porvaripropagandoineen mutta ei tuota öyhäämistä kukaan ota todesta joten turhaan sepittelet satujasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Pistäppäs linkki nistä ilmenee tuo.
    Muuten pelkkää tuubaa jota vassarit levittää mielellään,

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009321765.html

    Politiikan tutkija, yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta pitää puolueiden ilmoituksia ongelmallisina.

    Marin vähättelee perussuomalaisten äänestäjiä
    .Ei ole täti vieläkään tajunnut mitä Ruotsissa tapahtui.
    Toistaa samat virheet myös siirtolaispolitiikassaan.Varsinainen puusilmä.

    Trollonlollon porvari ja itse olet puusilmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Marin kyllä luetteli montakin eri aihepiiriä, joista demarit ja persut ovat eri mieltä.

    Mutta teillä persuilla on mahtava taito olla kuulematta mitä sanotaan.

    Persut eivät kesrkiä kuuntelemaan koska öyhöttävät koko ajan.

    Äänestä

Purra sanoi, että he eivät lähde hallitukseen SDP:n kanssa

Marin sanoi, että he eivät lähde hallitukseen Perussuomalaisten kanssa, koska se on rasistinen puolue.

Äänestä
  • Purra sanoi ,että eivät lähde Sanna Marinin johtaman SDP n kanssa .Marinin demokratiassa 20% prosentin kannatusta nauttiva rekisteröity puolue jättää sivuun päätöksenteossa.
    Demareissa vallitsee pelon ilmapiiri .Kukaan ei uskalla Marinin tekemisiä arvostella ,koska siittä seuraa uran loppu. Aika hiljaista on Sannan takana , julkisuuteen tullaan korkeintaan vaivaantuneina kehumaan suuren johtajan rohkeutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Purra sanoi ,että eivät lähde Sanna Marinin johtaman SDP n kanssa .Marinin demokratiassa 20% prosentin kannatusta nauttiva rekisteröity puolue jättää sivuun päätöksenteossa.

    On se kyllä pelottava kassatyttö tuo Sanna. Itkuakin vääntää julkisesti.

    Ja ketkä sitä pelkäävät. No tietenkin persut, jotka tarvitsevat metritolkulla    h   a   m   e   k   a   n   g   a   s   t   a,

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Purra sanoi ,että eivät lähde Sanna Marinin johtaman SDP n kanssa .Marinin demokratiassa 20% prosentin kannatusta nauttiva rekisteröity puolue jättää sivuun päätöksenteossa.
    Demareissa vallitsee pelon ilmapiiri .Kukaan ei uskalla Marinin tekemisiä arvostella ,koska siittä seuraa uran loppu. Aika hiljaista on Sannan takana , julkisuuteen tullaan korkeintaan vaivaantuneina kehumaan suuren johtajan rohkeutta.

    Validit linkit taas kerran esittämiisi väitteisiin, muutoin omaa porvarimutuhuttuasi.

    Äänestä

Muijat pelasivat taitavasti Sannukan paitsioon, kumpikin omista syistään.

Äänestä
  • Porvari sovinisti aivopieree taas innolla.

    Äänestä

No johan tuo Hendriksonnikin alkoi uhitella PS:n hallitukseen lähdön kanssa.

Äänestä
  • Sillä on vaan pakkoruotsi.

    Äänestä

  • Rkp ei tykkää persujen rasismista.

    Äänestä

Aina unohtuu fakta näis kommenteis,kenen kans Purra on valmis hallitukseen.

Äänestä

Äänestäjät päättää ei kukaan muu.

Äänestä

Vasurit on huutanut ja marssinut demokratian puolesta vuosikymmeniä ja nyt ne vihaa demokratiaa. Kommunistit pyrkii itsevaltiuteen.

Äänestä
  • Laita edes omiin kappaleisiin eri asiat. Nyt tuosta sössötyksestäsi ei ota selvää erkkikään, oli sitten hengissä tai ei.

    Äänestä

  • Valehtelee persuporvari koska persut ihailevat yltiökapitalistista Venäjää ja diktaattori Putinia.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Valehtelee persuporvari koska persut ihailevat yltiökapitalistista Venäjää ja diktaattori Putinia.

    Mitä ihmettä, onko sosialistisen Neuvostoliiton KGB:n kasvatti Vladimirista tullut riistokapitalisti ja diktaattori!
    Eikös ne entiset bolitbyron jäsenet ole nyt vain oligarkkeja!
    No onneksi isä aurinkoinen Stalin ei ollut diktaattori!
    Eikös se teidän vihervasemmiston idoli Otto Willekin ole oikein haudattu Kremlin muurin viereen!
    Eli ovatko persut vihervasemmistolaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ajat ovat muuttuneet eli Venäjä on ylstiökapitalistinen maa jota johtaa diktaattori Putin ja persuporvarit ihailevat kysesitä kombinaatiota.

    Äänestä

Missä on tapahtunut ylilyönti?

Kuka täysipäinen lähtee persujen kanssa hallitukseen?

Äänestä
  • Hyvä kysymys, kun persut ovat ainoita täysipäisiä eduskunnassa!
    Persut ovat ainoita jotka ovat suomalaisten asialla siellä, muut ovat enemmän tai vähemmän islamilaisen kalifaatin kannattajia!

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Hyvä kysymys, kun persut ovat ainoita täysipäisiä eduskunnassa!
    Persut ovat ainoita jotka ovat suomalaisten asialla siellä, muut ovat enemmän tai vähemmän islamilaisen kalifaatin kannattajia!

    Olipa taas melkoinen persuporvarin aivopieru kalifaatteineen kaikkineen.

    Äänestä

Miksei tästä puhuta? Mitä järkeä on teettää ruohonleikkuut palkkiota vdtaan, kun Vihreet vois istua nurmikoilla ja leikata ruohoa saksilla js syödä itsensä kylläiseksi, maailma pelastuu!!! Heillä olis kaiket kesät hyödyllistä tekemistä. Talvella söisivät kuivaa ruohoa kuten hevoset.

Äänestä

Neljä viisikosta haluaa Sannasta eroon. Ei sellaista raivoamista kestä enää kukaan.

Äänestä
  • Kukaan ei säily Sannan teräviltä kyynärpäiltä, ei edes omat.

    Äänestä

  • Validi linkki tähän "tietoon", muutoin porvarimutuilua.

    Äänestä

  • sanna on valinnut siis hylätä Jeesuksen, vaikka sai kesäiset anteeksi, ja toisen mahdollisuutensa nimenomaan Jeesukselta.

    ..mitä valintoja

    Äänestä

Kolmas sija vaaleissa ei riitä demareille. Ei tulisi mahdollisesti edes hallituspaikkaa tai jos tulusi, niin tarjolla olisi vain valtiovarainministerin salkku. Sitä Sanna ei missään tapauksessa halua itselleen seuraavassa hallituksessa. Kipeät leikkaukset söisivät rajusti suosiota.

Äänestä
  • Mutuilee palstan porvarillinen ennustajaeukko. Sulla noita etiäisiä riittää kahvinporoista katsoen.

    Äänestä

Pelasi ja hävisi

Äänestä
  • Persuporvarit joo.

    Äänestä

Ihme porukkaa, mä en leiki sun kanssa.. ollaan kuin pikku lapset
hiekkalaatikolla.
Jos ei pysty neuvotteleen, keskusteleen toisten ihmisten kanssa, ei
kannata edes pyrkiä eduskuntaan.
Kuka viitsii äänestää noita uikuttajia, urpoja vaaleissa.

Äänestä
  • "Jos ei pysty neuvotteleen, keskusteleen toisten ihmisten kanssa, ei
    kannata edes pyrkiä eduskuntaan".

    Ongelma ei ole suoraan nää naiset keitä siellä on, ongelma on se, että heitä kaikkia hallitaan wef:in toimesta ulkoasanellusti kohti kaikenmaailman tuhoa ja kansallista täysperikatoa. Ja he yrittivät sen kanssa sitten ns. pärjäillä.

    Surkeaahan tuollaista on katsella, kun ilman ulkoasaneltuja oisivat kaikki aivan fine, enemmänkin.

    Äänestä

Ei hätää arvopohja Antti kiertää ovelta ovelle levittämässä islamilaisen kansankodin sanomaa!

Äänestä
  • Trollonlollon persuporvari. Kyllä on onnetonta huutelua sulla.

    Äänestä

hullut akat pitävät yhtä, kun eivät muutakaan voi.

Äänestä
  • Ite oot hullu.

    Äänestä

Luuleeko Sanna että viettämällä aikaa kylmisten Lin ja Marian kansaa hänestäkin tulee cool? Että kolmen ilkeän tytön jengiä pelkää kaikki ja he voivat tehdä mitä haluavat? Jonkun pitäisi ehkä kertoa Sannalle että Lilla Li ja myrkynvihreä Maria ovat kaikkea muuta kuin coolia tai pidettyä porukkaa ja että hänen olisi parempi etsiä itselleen parempaa ja sopivampaa seuraa.

Äänestä

eli urpoa vastaan häviö
puolue syväsukeltaa
li ja ohisalo pettää
mieskö lähti
venäjä tulee päälle
kansan tappiot 80% sotavammamielessä
meinaavat joukkorikossyytettä jostain kunnianloukkauksistako vaiko mistä PSläiset.
ja klasu hirnuu onnesta kun saa vähän lisää sannaa 17pv käskyttää, ihan kuin nämä eivät olisi tarpeeksi jo?

hyvä puoli lienee ainoastaan se, ettei kyllä käy kovinkaan monen enää sannaa kateeksi.

Äänestä
  • Ei varmasti ole mtn helppoa kyllä. Ties mitä muitakin suurongelmia hällä on. Onhan tuo nyt ihan perseestä jo mihin nämä ulkoasanellut weffismit Suomen ja yksilötkin ajaa.

    no joo, ei sitä kuunneltu ja mahd. tuohon kirjoittamaani listaan on sitten tultu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun nuo kaksi sanoi ensin, että he eivät lähde persujen kanssa hallitukseen, niin Marinin oli pakko reagoida. Ja hän reagoi sitten niin, että tapahtui ylilyönti. Jokainen tolkun ihminen tajuaa tämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu