Kolme maakuntaa yhteen Pohjanmaalla

Anonyymi-ap

Sopivan kokoinen hallintoalue. Yhteydet eri muodoissaan palvelevat hyvin monimuotoista yritystoimintaa ja asukkaita. Monta hyvää satamaa kunnostettuine väylineen. Yliopisto ja keskitason oppilaitokset. Monta kehityskelpoista turismikohdetta. Poliittisesti sopivan kirjava eriävien ratkaisvaihtoehtojen saamiseksi esiin.
Yhdistäminen vapauttaa hyvin koulutettua työvoimaa tuottaviin tehtäviin yksityiselle sektorille ja tuo valtavia säästöjä köyhtyvälle valtiontaloudelle.
Muualla Suomessa löytyy muutama muu vastaava kokonaisuus järkevän yhdistämisen kohteeksi.
Tarvitaan poliittista tahtoa ja tahdonvoimaa. Sitten tämä onnistuu.
Evijärvelle voidaan Mäntyhovin risteykseen paaluttaa Pohjanmaan kaikkien voimien yhteinen keskipiste.

19

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä olet aivan varmasti viherhippi hörhö, koska kellään muulla ei voi olla yhtä typeriä aivopieruja. Viherhippi hörhöjä typerämpää väkeä ei tässä maassa ole eikä tule.
      Yksikään etelä- tai keskipohjalainen kansanedustaja ei koskaan tule kannattamaan noin järjetöntä esitystä.

      Alueen asukkaiden tahdon ylitse ei myöskään voi kävellä, koska noin idioottimaisella ehdotuksella ei ole alueen ihmisten kannatusta. Me etelä- ja keskipohjalaiset nimenomaan itse halusimme eroon toimimattomasta yhteistyöstä ja siinä samalla myös pakollisesta ruotsinkielen käytöstä.

      Kielirajan ylitse me emme halua tehdä enää yhteistyötä PISTE

      • Anonyymi

        Maakuntien yhdistämistarve on ollut hyvin poliittisen eliitin tiedossa jo hyvinvointialueita päätettäessä. Päätös on hallituksen alaisten ministeriöitten valmistelun, hallituksen lakiesityksen ja Eduskunnan päätöksen tuleva tulos. Hallinnollinen välttämättömyys. Taloudellinen pakko.
        Päivittäisessä elämässämme se näkyy hyvin vähän. Tuskin huomaamme muuten kuin palvelujen paranemisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eduskunnan päätöksen tuleva tulos. Hallinnollinen välttämättömyys."

        Törnävän mielisairaalan emeritus potilas ei näemmä ymmärrä sitäkään, että nykyinen eduskunta ei tule asiaa päättämään ja tulevan eduskunnan kokoonpano ei ole vielä millään lailla varma.

        Vain ääliö menee noin pahasti asioiden edelle.

        Vai ääliö. Mikä sinä itse olet kun et tajua, että asiassa ollaan jo yksi kierros myöhässä.
        Tahna-aivot elävät menneisyydessä. Tulevaisuus on heille pelkoa aiheuttavaa pimeää. Olisiko aihetta onnitella näitä "vähän onnellisia" helpon elämäntavan valitsemisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eduskunnan päätöksen tuleva tulos. Hallinnollinen välttämättömyys."

        Törnävän mielisairaalan emeritus potilas ei näemmä ymmärrä sitäkään, että nykyinen eduskunta ei tule asiaa päättämään ja tulevan eduskunnan kokoonpano ei ole vielä millään lailla varma.

        Vain ääliö menee noin pahasti asioiden edelle.

        Olet valelääkäri taas väärässä. Ne asiat, siis tarvittavat poliittishallinnolliset päätökset ovat vuosikausia myöhässä. Minä ja monet ystäväni olemme pitkällä päätösten edellä.
        Maakuntia tullaan yhdistämään.

    • Anonyymi

      "Yhdistäminen vapauttaa hyvin koulutettua työvoimaa tuottaviin tehtäviin yksityiselle sektorille ja tuo valtavia säästöjä köyhtyvälle valtiontaloudelle."

      Niin että hallintopuolen ihmiset, ekonomit ynnä muut maakuntaliitosta määrätään perusteollisuuden suorittavan tason töihin.

      MAHTAVAA, UPEAA, HIENOA.

      Sinusta voi heti kättelyssä todeta, että varmasti olet siellä Törnävän sairaalassa ollut oikein primus ja todellinen nero.

      Yksikään normaali ihminen ei noin järjettömiä ajatuksia kehtaisi esittää edes vitsinä.

      • Anonyymi

        Tuottavia tehtäviä on yritysten kaikilla organisaatiotasoilla ja osastoilla.
        Julkishallintomme on nykyisenä liian kallis ja monikerroksinen ylläpidettävä. Julkishallinnon henkilöstö ei ansaitse yhteikunnassamme minkäänlaista ylemmyyteen oikeuttavaa asemaa. Sieltä mahdollisesti vapautuva työvoima asettuu yksityisen sektorin organisaatioihin samoin perustein kuin muutkin. Ratkaisevaa on osaamisen taso. Julkishallinnon henkilöstön osaamista ei ole aihetta väheksyä.

        "Julkishallinnon henkilöstö ei ansaitse yhteikunnassamme minkäänlaista ylemmyyteen oikeuttavaa asemaa."

        Voi Hyvä Luoja sentään kuinka yksinkertaisia ja typeriä kommenteja täällä lauotaan.

        Sinä olet aivan varmasti se viimeinen henkilö tekemään minkäänlaisia päätöksiä.

        Mistä sinä tuon tiedät. Valehtelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Julkishallinnon henkilöstö ei ansaitse yhteikunnassamme minkäänlaista ylemmyyteen oikeuttavaa asemaa."

        Voi Hyvä Luoja sentään kuinka yksinkertaisia ja typeriä kommenteja täällä lauotaan.

        Sinä olet aivan varmasti se viimeinen henkilö tekemään minkäänlaisia päätöksiä.

        Kuinka typerää onkaan leimata järkeviä ajatuksia yhteiskuntamme kieroon kasvaneesta hallintokeskeisyydestä.
        Tie maakuntahallinnon tehtävistä yrityksen taloushallintoon ei ole pitkä eikä vaikea. Päin vastoin. Se on motivoiva.

    • Anonyymi

      Aloittajalta tosi taitavaa verbaliikkaa jota nämä ” tosikot ja veitikat” eivät tajunneet piruiluksi, jo pelkästään maininta eriävistä ja mäntyhovi keskus paikaksi kohdissa fiksummat hoksasivat kyseessä olevan ilveilyä parhaimmillaan.

      • Anonyymi

        Ilveilyä tai ei. Näet miten kalikka kalahti. Kalahti herättäen köyhien ihmisten maksamilla veroilla ruokitun byrokraatin.

    • Anonyymi

      Tämä aloitus on sitä hajoita ja hallitse politiikkaa.Huomion siirtäminen ja ajatuksen kohdentaminen asian ulkopuolelle mitäänsanomattomiin kannanottoihin.Älkää antako huijata itseänne.

      • Anonyymi

        Palataan viiden vuoden kuluttua laskemaan maakuntia. Jos niitä on enemmän kuin 5, niin ihmettelen.

    • Anonyymi

      Kyllä vähiin menee seuraavan viiden vuoden aikana. Oulu ja Tampere taistelevat apilapunan sisällä yhdistetystä Pohjanmaasta. Puna haluaa kytkeä sen Pirkanmaahan ja apila Pohjois-Pohjanmaahan. Jotta peli olisi kyllin epäselvä, on Keski-Suomi ilmoittanut olevansa olemassa. Tuohon viime mainittuun huhuillaan Marinin vakuuttaneen, että minun hallitukseni suostuu keskustelemaan yhdynnästä vasta sitten kun kaikilla keski-suomalaisilla europarlamentaarikoilla kasvaa ihan oikeat omat hiukset ja suostuvat käyttämään roll-onnia.
      Ymmärrän, että taas ja ihan heti joku leimaa vilpittömän mielipiteeni huumoriksi. Niin ei saa tehdä. Kuten heti aistitte olen tosissani.

      • Anonyymi

        Pohjanmaan maakunnat eivät ole poronhoitoalueella Pohjois-Suomessa, joten Oulun syrjäseudun asukkien on turhaa kuvitella mitään.

        Eikä Pohjanmaata muutenkaan liitetä Pirkanmaahan tai mihinkään muuhunkaan maakuntaan.

        Haluatko pitää Lummukan hiekkakuopat itsenäisenä maakuntana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko pitää Lummukan hiekkakuopat itsenäisenä maakuntana.

        Lummukkaan voidaan perustaa kepuvaatti. Ref. : intiaaniresevaatti. Alueen pohjavesi on ihan hyvää.

    • Anonyymi

      Tämän päivä keskustelun aihe on sote-rahoitus ja sen puuttuvat miljardit ((HS, pääkirjoitus tänään). Avaajan valaisema tulevaisuuskuva yhtyy hyvin tämän hetken haasteitten ratkaisemiseen.
      Alueellisia hallinto-organisaatioita on yhdistettävä ja työvoimaa vapautettava toteuttavan työn tekemiseen.
      Ellei näin tehdä, piru meidät perii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      23
      3094
    2. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2138
    3. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      38
      2025
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1847
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1508
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1299
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      123
      1198
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      254
      1179
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1095
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1049
    Aihe