Transulaki ei mene läpi

Anonyymi-ap

Onneksi eduskunnassa on fiksujakin ihmisiä, vaikka tyttöhallitus onkin vajaamielinen. Voisi bajamaja keskittyä viemään läpi oikeille sukupuolille tasa-arvoa, isyyslakiin muutos että isyyden voi kieltää milloin tahansa kun todettu ettei ole isä, asevelvollisuus/siviilipalvelus pakolliseksi naisillekin jne.

Leuaton bajamaja pelkästään lisännyt epätasa-arvoa ja aiheuttanut turhia lisäkuluja yhteiskunnalle, tuonut avoleskillekin leskeneläkkeen vaikka olisi pitänyt poistaa kaikilta, yrittää helpottaa perättömien raiskausilmoitusten tekoa, yrittää saada kansalaisuuten laittomille maahantunkeutujille, järjettömiä ympäristölakeja, tulonsiirtoja rikkaille jne jne. Idiootteja ei vaan saisi laskea mihinkään tärkeisiin virkoihin.

110

727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puhjookin syytetään taposta vaikka naiseen kanssa vain seksiä harrasti porraskäytäväs
      Ja nainen kuoli orgasmi kiristykseen vahingossa !!Ja Marinin hallitus ei tee mitään !!!

      • Anonyymi

        Miehet kyllä tuomitaan ilman näyttöäkin, mutta mikset ole huolissasi kun akkoja ei tuomita vaikka syyllisyys todistettu 100% varmasti ja ulkopuolinen mahdoton, kuten Ulvilan murhassa.

        Miksi paskakokkareämmät huolissaan että joku mies saattaisi välttää intin, samaan aikaan yhdenkään ämmän ei ole pakko mennä inttiin eikä sivariin, siinä se epäkohta on.

        Vähäjärkinen suomela tuotakin transulakia ajamassa, menisi takaisin koulunpenkille opiskelemaan että ihmisillä on kaksi sukupuolta, eikä sitä millään silpomisilla voi muuttaa. Sukupuoli on fyysinen ominaisuus mikä todetaan viimeistään heti synnytyksen jälkeen, jos joku haluaa mielisairaudestaan kertoa julkisesti niin tatuoikoot vaikka otsaansa, mutta mitään kuluja ei veronmaksajille saa siitä aiheutua, eikä mitään erityisjärjestelyjä.

    • Anonyymi

      Nimenomaan miehillä pitää olla oikeus menemättä inttiin ilman seuraamuksia, vaikkapa sitten väittämällä olevansa nainen tai sitten akoillekin intti/sivari pakolliseksi. On se uskomatonta että kaikille pervoille ja mielisairaille pitää antaa okeus tehdä mitä tahansa, mutta vain miehet pakotetaan tapattamaan itsensä puolustaessaan noita hulluja. Päinvastoin toivon että nuo hullut joutuu itse uhraamaan oman henkensä.

      Jos halutaan parantaa ihmisten itsemäärmisoikeutta ja elämänlaatua, niin on oikeita tasa-arvokysymyksia kuten juurikin asevelvollisuus vain miehille, tälläistä femakkomaata en todellakaan puolustaisi. Sukupuoli ei ole mikään ilmoitusasia eikä se silpomisilla tai ilmoituksilla miksikään muutu.

      Nytkin huoli vain meneekö miehet naisten puolelle muka naisina, mutta koko ajan akat käy miesten puolella siivoilemassa ja tuijottelemassa alastomia miehiä, laittakaa nyt sekin asia ensin kuntoon. Ei sukupuolten välillä kuulu olla mitään eroa tuollaisissa asioissa. Älyvapaata leimata vain miehet pervoiksi, akat niitä huoria ja moraalittomia ovat.

    • Anonyymi

      Hyvä asia että kokoomuksesta suurin osa kannattaa uutta lakia mutta hyvä asia että kokoomus haluaa translulakia viilata paremmaksi ettei voi uutta lakia väärinkäyttää&huijata. Perussuomalaiset tuttuun tapaan kuten kristillisdemokraatit tässäkin asiassa kovistelee/liian nuivia/kovia.

      • Anonyymi

        Lisään vielä sen sanomalla että perussuomalaiset, kristillisdemokraatit, siniset, liike nyt, suomen kommunistinen puolue, kristallipuolue, itsenäisyyspuolue, vkk ja suomen kommunistinen työväenpuolue voisi pakata laukkunsa ja lähteä pois eduskunnasta ja jättää rauhaan mukavat ja fiksut ihmiset kun nämä kaikki ovat kehityksen jarruna ja minun mielestäni saattavat aiheuttavat ongelmia hyvinvointivaltioon ja oikeusvaltioomme. Pois kiusaamasta ja mars ulos eduskunnasta. En kaipaa heitä siellä tekemässä suomalaisten päätöksiä. Ihan kamalia mielipiteitä osalla näistä.

      • Anonyymi

        Kokkareet siis vaati intin/sivarin pakolliseksi akoillekin, eihän muuten ole tasa.-arvoa vaan akat pystyy huijaaman vetoamlla sukupuoleensa. Akat ovat paljon turhempia joten ne pitäisi laittaa etulinjaan tykinruuaksi ja miinakenttiä polkemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään nyt vielä että kaikki suvakkifemakot mitkä ei hyväksy tasa-arvoa ja inttiä/sivaria pakolliseksi akoillekin, voivat pakata laukkunsa ja muuttaa venäjälle tai musumaihin, niitä ei täällä tarvita.

        Naurettava on tuo kommenttisi jossa sanoit että naiset on paljon turhempi joten ne pittää laittaa etulinjaan tykinruoaksi ja miinakenttiä polkemaan. Olisko viisampaa ettet laukoisi kommenttia jos ei ole mitään järkevää sanottavaa?

        Eikö ämmällä ole kanttia muuhun kuin poistattamaan faktoja?

        Tottakai ovat PALJON turhempia, pienempi älykkyys ja eivät tee yhteiskunnassa juuri mitään hyödyllistä miehiin verrattuna.

        Lähes kaikki keksinnöt ovat miesten tekemiä, lähes kaikki tärkeät työt ovat miesten tekemiä ja jos naiset jotain tekee esim poiliitikkoina niin aiheuttavat vaan tuhoa.

        Jos akat ei suostu hoitamaan osuuttaan ikävissäkin asioissa kuten intissä/sivarissa niin joutavat todellkain tykinruuaksi ja miinakenttiä polkemaan tai rajalle ryssien raiskattavaksi.

        En ole nainen vaan olen mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai ovat PALJON turhempia, pienempi älykkyys ja eivät tee yhteiskunnassa juuri mitään hyödyllistä miehiin verrattuna.

        kuulostat perkele ihan samanlaiselta kuin eräs henkilö joka kävi samaa ala-astetta ja yläastetta samalla luokalla mun kanssa. Hän oli sietämätön persoona jota kaikki inhosi. Hän muun muassa vihasi naisia ja aliarvioi heidän älykkyystasoa ja hänessä oli paljon muitakin ikäviä piirteitä.

        Tiedän kuka olet, se rekkalespofemakko mitä kaikki normaalit inhosi, nyt olet sitten mukamas vaihtanut sukupuolta, mutta munaton olet edelleen :D

        Voi luoja miten tyhymä olet. Oletatko että kaikki miehet on samaa mieltä kuin sinä että sä luulet omassa pienessä maailmassasi että kaikki miehet pitää naisia vähemmän älykkäinä ja huonompana ihmisarvoltaan? On nimittäin paljon miehiä jotka on sitä mieltä että naiset on yhrtä älykkäitä kuin miehet ja että naisilla on sama ihmisarvo kuin miehillä. Löytyy paljon perusteluita naisen älykkyydelle kuten esim se että eri ammattialoilla naisia korkeassa asemassa jotka osoittaa heidän korkean älykkyystason.

        osittain selittää sitä että naisia ei ole aina kaikissa johtotehtävissä sen takia kun joissakin maissa etenkin tasa-arvo on huonommalla tasolla eikä suomessakaan tasa-arvo ole vielä niin hyvä kuin voisi olla mikä näkyy vieläkin osittain joillakin ammattialoilla siinä että naisia ei ole johtotehtävissä niin paljon kuin miehiä eikä tätä aina selitä myöskään se kun naisista osa jää kotiäidiksi ,mutta toki kotiäidiksi jääminen ihan luonnollisesti myös selittää sen että palkkatasossa jäädään miehiä taaemmas ja tähän tietyt puolueet kuten sdp, kokoomus, myös keskusta haluavat tehdä paremmalle perhepolitiikalla muutoksia velvoittamalla tasa-arvon nimissä siihen että myös miehet joutuvat jäämään hoitamaan lapsia ja paras vaihtoehto on nimittäin se jossa molemmat vanhemmat jakaa lastenhoitotehtävät tasan. Nyt on suomen poliitiikassa nähty että naiset osaa johtaa maamme asioita kuten esim keskustan annika saarikko on fiksu talousasioissa ja riikka purra perussuomalaisten johtaja on osoittanut myös terävä älyisyyttä siinä miten pitää taloutta tasapainottaa eli hänen mielestä pitää tehdä leikkauksia tulevaisuudessa tasapainottaaksee taloutta ettei velkamäärä kasva liikaa. Annika saarikko ei lähde tekeen yhtä isoja leikkauslisrtoja kuin purra.

        Naisia on musiikkialalla myös ollut aina osaavia kuten elektronisen avantgardemusan delia derbyshire joka jäi silloin elinaikanansa miesten varjoon koska miehet eivät antaneet hänelle tunnustusta. Suomessa on tällä hetkellä pääosin naisia jotka hallitsee musakenttää niin kaupallisella kuin ei-kaupallisella puolella. Esim kaupallisella puolella hallitsee musakenttää artistit vesta ja paula vesala ja ei kaupallisella puolella musakentän vahvoja naisnimiä ovat litku klemetti ja islaja.

        Moniin isojen ammattialojen johtoportaisiin suomessa on noussut naisia jotka osoittaneet terävä älyisyyttä.

        Yliopistoissa naisia on enemmän kuin miehiä. Nyt pitäisi yrittää miesten asemaa myös parantaa ettei miehet jää yksin ja radikalisoidu vaan miehiä pitää opettaa lukemisen pariin enemmåän ettei miehet putoa kelkasta sillä tosiasia on tänä päivänä se, että yliopistot koostuu enemmän naisista , ja miehistä on alkanut olla jopa pulaa yliopistoissa suhteessa naisiin.

        Ulkomaan kirjeenvaihtajina on aika usein suomessa naisia, ainakin nykyään ja se tehtävä vaatii paljon kielitaitoa ja muutakin nokkeluutta kuten historian osaamista.

        Viron naispresidentti on todistanut älykkyyteensä talousajattelussa ja on viron naispresidentti myös empaattinen sillä haluaa auttaa myös heikompia.

        Saksan entinen liittokansleri angelika merkel oli tehtävässään tosi pätevä joka oli tunnettu älykkyydestään ja humanistisuudestaan.

        Avaruusteknologia alalla on nykyään naisia enemmän kuin aiemmin. Tämän selittää usein myös parantunut tasa-arvo kun aiemmin 1990 luvulla vielä avaruusala oli huomattavan miesvaltainen ala jonka selitti se että alalla oli mies maskuliininen kulttuurityöskentelytapa.

        Naispappeja on myös nykyään huomattavan paljon enemmän koska aiemmin monissa maissa, myös meidän hyvinvointivaltiossamme&oikeusvaltiossamme nimeltä suomi oli miesvaltainen ala tuo pappien virka mutta kun uskonto on löystynyt niin naispapit hyväksytään nykyään paljon paremmin, mutta on vielä nykyäänkin joitakin jääräpäitä ja nuivia miehiä ja jotkut naisetkin jopa eivät halua naispappeja.

        Politiikassa on paljon naisia mukana ja politiikka vaatii paljon älyä ja empaattisuutta. Pelkkä äly ei riitä politiikassa vaan pitää olla myös mukava ja väitän että pelkkä numeroihin perustuva poliitinen päätöksen teko johtaisi siihen että talous heikentyisi. Politiikan lainalaisuuksissa kun ei päde pelkät rationaaliset kylmät luvut koska tiedämme historiasta /maailman historiasta mihin se on johtanut eli sotiin, muihin levottomuuksiin, ja talouden rappeutumiseen ja en tarkoita nyt ainoastqaan suomea vaan monia muita maita kuten esim entistä stalinin johtamaa kommunistista neuvostoliittoa tai vaikkapa mussolinin italiaa tai vaikkapa hitlerin saksaa. Nykyään äärioikeistolainen venäjän presidentti vlad putin tuhoaa valtionsa äärimmäisellä hulluudellaan ja tyhmyydellään. Väitän siis että parasta talouspolitiikkaa on se, kun yhdistää järkevyyden ja auttamisen. Kaikki pitää pyrkiä pitämään mukana kelkassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän kuka olet, se rekkalespofemakko mitä kaikki normaalit inhosi, nyt olet sitten mukamas vaihtanut sukupuolta, mutta munaton olet edelleen :D

        sanna marin ei välttmättä ole paras talousasioissa mutta on aika monissa muissa asioissa ansioitunut poliitikko kuten ulkomaanpolitiikassa mikä vaatii myös paljon älyä kuten kokonaisuuksia hahmottamiskykyä eli suurten kokonaisuuksien hahmottamista. Hän on saanut muun muassa kehuja natomyönteisyydestä. minä oon siis sitä mieltä että nato on tärkeä systeemi jossa usa näyttelee pääroolia ja on vaarallista jos usa;n seuraava presidentti on donalt trump koska trump ei ole koskaan ollut kovin aktiivinen natoasioissa eikä välttämättä vie natojoukkoja estämänä mahdollisia venäjän aikeita tulevaiasuudessa jos oletamme putinin aikovan hyökätä esim suomeen tai vaikkapa ruotsiin. Tilanne ois silloin vakava jos nato ei tule apuun ja siitä syyttävä sormi menee trumpia kohtaan jos trumpia ei kiinnosta auttaa hädässä olevaa maata. Sanna marinia on kehuttu muun muassa siitä halukkuudesta toimittaa aseapua ukrainalle. Nyt koko maailman tehtävä on toimittaa aseapua ukrainalle jotta venäjä ei voita sotaa. Jos ukraina olisi natossa niin venäjä ei ois koskaan hyökännyt ukrainaan, näin sanoi äskettäin telkkarissa suorassa lähetyksessä meijän pääministeri sanna Marin. Ja oot varmaan kuullut sen että sanna marin saatetaan valita johonkin isoon tehtävään tulevaisuuedssa koska on nähty hänen lahjakkuus. En muista tehtävän nimeä mutta valtavan iso tehtävä on. EU asioissa oon sitä mieltä että liiallinen eu vouhotus ei ole hyvä asia mutta EU on siinä mielessä hyvä että ajaa länsimaisia ja pohjoismaalaisia eli skandinaavisia arvoja ja vaikka jos kävisi niin että EU kaatuisi niin en usko että länsimaiset ja skandinaaviset arvot lakkaisi olemasta. EU voi nimittäin kaatua rahavaikeuksiin sillä kuten aikoinaan timo soini sanoi ja varoitti että loputon rahan syytäminen eu;n kriisimaille voi olla tai onkin hyvin todennäköisesti loputon suo&kierre ja voi johtaa siihen että koko EU hajoaa. Mä nimittäin uskon että ilman EU;ta pärjäisimme hyvin enkä usko että ilman EU;ta nämä tietyt haitalliset poliittiset puolueet voisi päästä tekeen tuhojaan. En usko siihen. Nato on myös sitä varten että se tulee apuun. Mitä tulee ilmastoasioihin niin on totta se että ilmasto on lämmennyt, mutta liiallinen vouhotus ilmastoasioissa ei ole fiksua vaan enemmän oon sitä mieltä että semmonen realistisempi vihreä poliittinen juttu on fiksumpaa eli siis en väitä että vihreys on huono asia, en suinkaa, mutta että kova vihreä siirtymä voi olla jopa vaarallista joka voi romuttaa jopa ruokaturvan ja voi olla liian iso riski joka voi aiheuttaa suuren massatyöttömyyden.

        Sinulle neuvoksi että yritä lukea paremmin maailman asioita ja toivon että sinä parannat tapasi sillä meillä kaikilla ihmisillä on mahdollisuus myös muuttaa itseämme ja pahimpia piirteitämme.

        kun edellisessä viestissä mainitsin timo soinin niin hänhän oli perussuomalaisten poliitikko aikoinaan niin kerron sen että minä en äänestäisi koskaan perussuomalaisia enkä kristillisdemokraatteja enkä itsenäisyyspuoluetta, enkä koskaan äänestäisi suomen kommunistista puoluetta, liike nyt puoluetta, siniset puoluetta, kristallipuoluetta, vkk puoluetta(jota johtaa ano turtiainen) enkä äänestäisi ikinä myöskään suomen kommunistista työväenpuoluetta. Vihreät puolue on minulle kaksipiippuinen juttu sillä osa vihreistä vetää överiksi mutta osa vihreistä jotka maltillisempia, ovat ihan perusfiksuja. Minusta meijän suomen puolueista kokoomus, sdp, keskusta, rkp ja vasemmistoliitto eivät ainakaan vaikuta vaarallisilta puolueilta ja voin ihan ottaa tähän 100% faktat esille eli 100% faktalla nyt viittaan siihen että ei ainakaan mun elinaikani(olen 40 vuotias) yksikään näistä puolueista joille annoin kehut , ole aiheuttanut mitään pahaa juttua suomessa sillä ei ole ollut niiden aikakaudella suurempia levottomuuksia ainakaan eikä yksikään näistä puolueista ole kiusannut minua(olen takuueläkeläinen kun minulle myönnettiin takuueläke synnynnäisten ja henkisten ongelmien takia). Keskustapuolue tuntuu minusta kaikkein järkevimmältä puolueelta. Ne ei näytä keskisormea liikaa esim ilmastolle kuten persut tekee niin, mutta ne ei myöskään lähde liiallisen kovaan vihreään siirtymään mukaan. Nykyään tuntuu että politiikassa suosittuja juttuja ovat lähinnä ääripäiden poliittiset jutut eli nykyihminen on edelleen tyhmä eli ihminen ei oikein koskaan ole oppinut virheistään eli väitän että valtaosa ihmisistä on tyhmiä. Tyhmyys johtaa siihen että hulluja puolueita&poliitikkoja voi päästä valtaan ja voivat pahimmillaan ottaa diktatuuri yksinvallan. He on esim taitavia manipuloimaan ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän kuka olet, se rekkalespofemakko mitä kaikki normaalit inhosi, nyt olet sitten mukamas vaihtanut sukupuolta, mutta munaton olet edelleen :D

        Kysyn siis nyt sinulta ; haluatko jatkaa tyhmällä linjallasi vai haluatko kenties kehittää itseäsi tulemalla älykkäämmäksi ja viisaammaksi ja mukavammaksi? Jos haluat tulla älykkäämmäksi, viisaammaksi ja mukavammaksi niin silloin sun kannattaa esim lukea enemmän historiaa, matematiikkaa ja humanistisia tieteitä ja kannattaa myös vaikka hommata itsellensä lemmikkieläin joka saattaa tuoda elämääsi sisältöä ja rakkautta ja voit halutessasi solmia ystävyyssuhteita lisää jos tuntuu että elämä on kovin onttoa ja vaikeaa.

        Minä kerron sinulle sen että luen ja seuraan kaikkia medioita jonka ansiosta minä väitän tietäväni 100% varmuudella mikä on oikeanlainen media eli kun seuraan kaikkia medioita suomessa niin silloin pystyn ymmärtämään paremmin mikä on haitallista ja mikä ei ole haitallista. Olen pannut merkille sen näistä valemedioista semmonen huomion, että valemedioissa on usein muun muassa kahta tiettyä juttua jota ne höpöttää eli propaganda ja toinen on tunnekylmä ja jopa vihamielinen sisältö eli usein kun oon lukenut valemediaa niin siellä on ollut tunnekylmiä kirjoituksia mikä ei yllätä minua koska nuivilla ihmisillä on tapana olla nuiva eli tunnekylmä ja ilkeä mikä näkyy ennen pitkää kirjoituksissa. Propagandalla valemedioissa viittaan lähinnä vähän samankaltaiseen viestintään kuin mitä esim venäjän vladimir putin esittää eli lähinnä koko ajan pelkkää valehtelua ja näin kerran suuren valheen jossakin päin nettiä kun joku väittä että saksan hitlerin aikainen holokausti olisi muka valhe ja se on suurta propagandaa koska holokausti oli ihan totta. Nää ihmiset jotka lukee valemediaa niin he usein pitää itseään älykkäämpänä kuin niitä jotka ei lue valemediaa koska he väittää että osaa itse käyttää omia aivojansa, mutta ihan samalla laillahan myös valemedian ulkopuolella olevat ihmiset käyttää aivojansa ja käyttävät paljon fiksummin aivojansa. Ja en väitä että katson aina sinisilmäisesti päämediaa sillä kyllä päämediassakin on parannettavaa eli katson kyllä tarvittaessa monia eri asioita kriittistenkin lasien kautta. Hahmotan kyllä sen että valemedia on valemedia nimensä mukaisesti. Väitän että ihmisiltä puuttuu hahmotuskykyä eli tyhmyys on vaarallista kuten aiemmin sanoin, joka voi johtaa siihen että jossakin maassa pahat voi päästä valtaan.

        Voi luoja miten tyhymä olet jos kuvittelet että kukaan viitsisi lukea tuota femakkonovellia.

        Se nyt vaan sattuu olemaan todistettu fakta, että naisten älykkyys on äo-testeissä keskimäärin 5 pistettä alhaisempi kuin miesten ja pojat menee tyttöjen edelle jo 14v.

        Ja sen nyt vaan sattuu näkemään tyttöhallituksesta ja vihreistä joista 95% naisia, ei siinä enempää todisteita kaivata.

        Vilkaisin sieltä täältä joitakin kohtia, todellakin naisten syytä ev.lut kirkon rappeutuminen ja väkivaltaisen vääräuskoisia ja naisia sortavan ja sharia-lakia kannattavan islamin yleistyminen ja maan täyttäminen loisivilla ja rikoksia tehtailevilla musuilla.

        En aio kehittää itseäni koska kuulun 1% älykkäimmistä joukkoon, mutta yritä sinä kehittää edes kirjoitustaitoasi, suollat kaiken yhteen pötköön kuin vammainen joka toistelee sanoja ymmärtämättä edes sisältöä.

        Vähän epäilen sun viestisi todenperäisyyttä eli viittaan tuohon älykkyystestiin jossa väität miehien olevan 5 prosenttia naisia edellä ja luuletko tosiaan että älykkyystestit on kaikki edes luotettavia sillä valtaosa älykkyystesteistä on yksiulotteisia eli ei ota huomioon koko älyn kirjoa ja eivätkä monet akateemikot paljoa perusta älykkyystesteistä koska ei ne kerro älystä kaikkea tosiaankaan.

        Aiemmissa kirjoituksissasi kirjoitit muutaman kerran tosi epäinhimillisiä kirjoituksia joten olet todennäköisesti myös paha ihminen eli et ole ainoastaan tyhmä vaan myös paha.

        mitä tulee maahanmuuttajiin ja pakolaisiin niin samoja virheitä ei saa tehdä mitä ruotsissa esim tehty, mutta ei pidä mennä myöskään sille linjalle jossa ei päästetä ketään tänne maahamme ja on hyvä asia esim työperäinen maahanmuutto joka paikkaa väestökatoa.

        uskontopiireiss ei katso sukupuoleen toiminnan vääryys mutta uskontopiirejä on pitkään miehet hallinneet koska eivät ole hyväksyneet naisia sinne päätehtäviin mutta ajat muuttuneet tietenkin parempaan.

        Tein itse kerran mensan testin ja tulos oli korkea eli sain korkean äö testituloksen, mutta en tosiaankaan tee siitä päätelmää että olen älykäs ihminen sillä en luota tosiaankaan , en edes paljon kehuttuun mensan testiin joten puheet älykkyystesteistä kannattaa unohtaa sillä älykkäät ihmiset ei niistä perusta. Ja mitä tulee miesten ja naisten älykkyystasoihin vielä niin ei sukupuoli määritä sitä ja 100% fakta on tieteissä todettu että aivojen koko ei esim vaikuta älykkyyteen onko fiksumpi vaiko ei ja eikä sukupuoli vaikuta siihen koska se on todettu ihan faktoina eikä myöskään ihmisen kansalaisuudella tai ihonvärillä ole merkitystä älykkyystasoon mutta afrikassa jossa suurin osa ihmisistä mustaihoisia, niin siellä heikompi älykkyystaso johtuu puhtaasti huonoilla oloilla joka johtaa siihen ettei voi panostaa koulutukseen. Miehiä sanotaan usein kovemmiksi luonnepuolella mutta tämä ei pidä paikkaansa vaan tämä selittyy sillä että miehet on psykologiassa opetettu ajattelemaan raadollisemmin eli tämä johtuu vanhoista psykologian kaavamalleista. Miehet on opetettu kovemmiksi. Mies ei ole kovempi kuin nainen. Nainen ei ole vähäjärkisempi kuin mies. Sukupuoli ei selitä mitään eroja älykkyys tai luonnepuolella.

        kun kirjoitin aivojen koosta niin tarkennus semmone, että tarkoitin ihmisten aivojen kokoa eli on todettu faktuaalinen fakta että ihmisten aivojen eri kokoluokat ei merkitse mitään älykkyyspuolella mutta sitten on eri asia jos vertaa ihmisen aivojen kokoa vaikkapa kissaeläimen aivojen kokoon niin siinä ihmisen huomattavan paljon isommilla aivokoolla on merkitystä älykkyystasoon. On eläimiä joilla on isommat aivot kuin ihmisellä mutta siitä huolimatta niiden älykkyystaso ei ole korkeampi mikä selittyy tietenkin sillä että ihminen on ihminen ja eläin on eläin.

        jos todellisuudessa alamme pohtia tarkemmin ihmisen älykkyyttä niin todellisuudessa emme me ihmiset ole todellisuudessa kovin älykkäitä kun olemme koko maailman historian aikana vain sotineet ja aiheuttaneet ongelmia. Sodat mm johtaa talouden heikkenemiseen. Liialliset leikkaamiset ja investointien jäädytyksen myös rappeuttaa taloutta samoin kuin liian matala verotaso. Liian korkea verotaso ei ole myöskään toimiva sillä ratkaisu pitää löytyä muualta kuin nämä kaksi. faktuaalinen fakta osoittaa sen että mm kaksi valtiota yhdysvallat ja Japani joissa on minimitason verotus, niin molemmissa valtioissa on julkiset palvelut rappeutuneet. Tämä johtaa lisäkustannuksiin = sairaala= vankilat= mielenterveyspaikkojen kuormitus= alkoholi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi luoja miten tyhymä olet jos kuvittelet että kukaan viitsisi lukea tuota femakkonovellia.

        Se nyt vaan sattuu olemaan todistettu fakta, että naisten älykkyys on äo-testeissä keskimäärin 5 pistettä alhaisempi kuin miesten ja pojat menee tyttöjen edelle jo 14v.

        Ja sen nyt vaan sattuu näkemään tyttöhallituksesta ja vihreistä joista 95% naisia, ei siinä enempää todisteita kaivata.

        Vilkaisin sieltä täältä joitakin kohtia, todellakin naisten syytä ev.lut kirkon rappeutuminen ja väkivaltaisen vääräuskoisia ja naisia sortavan ja sharia-lakia kannattavan islamin yleistyminen ja maan täyttäminen loisivilla ja rikoksia tehtailevilla musuilla.

        En aio kehittää itseäni koska kuulun 1% älykkäimmistä joukkoon, mutta yritä sinä kehittää edes kirjoitustaitoasi, suollat kaiken yhteen pötköön kuin vammainen joka toistelee sanoja ymmärtämättä edes sisältöä.

        Lähes kaikki miehet pitää pilkkanaan sun mielipiteitäsi. Kommenteistasi näkyy selvästi matematiikan, historian ja humanismin puute. Nuo kolome loistaa poissaolollaan sun mielipiteissäsi.

        Kaikki ihmiset tietää sen, ettei sun kanssasi kannata muodostaa dialogia mutta päätin kuitenkin ryhtyä keskustelemaan kanssasi ja heti huomasin että puutteita löytyy eri sektoreilta ajattelukyvyssäsi ja jos sun kaltainen ihminen olisi jossakin vallassa päättämässä asioista niin saisit aikaan vain pelkkää tuhoa&pahuutta joka johtaisi talouden näivettymiseen.

        En aio lukea sun viestejäsi enää ja tämä oli mun osaltani viimeinen viesti sinulle enkä aio lukea sun epäloogisia mahdollisia vastauskommenttejasi enää. Eipä sinuun kannata tuhlata ajatustakaan. Ei sinua voi ottaa ihmisenä vakavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän epäilen sun viestisi todenperäisyyttä eli viittaan tuohon älykkyystestiin jossa väität miehien olevan 5 prosenttia naisia edellä ja luuletko tosiaan että älykkyystestit on kaikki edes luotettavia sillä valtaosa älykkyystesteistä on yksiulotteisia eli ei ota huomioon koko älyn kirjoa ja eivätkä monet akateemikot paljoa perusta älykkyystesteistä koska ei ne kerro älystä kaikkea tosiaankaan.

        Aiemmissa kirjoituksissasi kirjoitit muutaman kerran tosi epäinhimillisiä kirjoituksia joten olet todennäköisesti myös paha ihminen eli et ole ainoastaan tyhmä vaan myös paha.

        mitä tulee maahanmuuttajiin ja pakolaisiin niin samoja virheitä ei saa tehdä mitä ruotsissa esim tehty, mutta ei pidä mennä myöskään sille linjalle jossa ei päästetä ketään tänne maahamme ja on hyvä asia esim työperäinen maahanmuutto joka paikkaa väestökatoa.

        uskontopiireiss ei katso sukupuoleen toiminnan vääryys mutta uskontopiirejä on pitkään miehet hallinneet koska eivät ole hyväksyneet naisia sinne päätehtäviin mutta ajat muuttuneet tietenkin parempaan.

        Ota selvää asioista niin ei tarvitse luulotella.

        "'Men cleverer than women' claim
        Academics in the UK claim their research shows that men are more intelligent than women.
        A study to be published later this year in the British Journal of Psychology says that men are on average five points ahead on IQ tests.
        Paul Irwing and Professor Richard Lynn claim the difference grows when the highest IQ levels are considered.
        Their research was based on IQ tests given to 80,000 people and a further study of 20,000 students.

        There were twice as many men with IQ scores of 125, for example, a level said to correspond with people getting first-class degrees.
        At scores of 155, associated with genius, there were 5.5 men for every woman."

        BBC:n juttu on paljon pitempi, sivu poistunut mutta google cache varmaankin löytää vielä.

        Miten ev.lut kirkon rappio naisten ansiosta on mielestäsi hyvä asia, koska islam syrjäyttää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein itse kerran mensan testin ja tulos oli korkea eli sain korkean äö testituloksen, mutta en tosiaankaan tee siitä päätelmää että olen älykäs ihminen sillä en luota tosiaankaan , en edes paljon kehuttuun mensan testiin joten puheet älykkyystesteistä kannattaa unohtaa sillä älykkäät ihmiset ei niistä perusta. Ja mitä tulee miesten ja naisten älykkyystasoihin vielä niin ei sukupuoli määritä sitä ja 100% fakta on tieteissä todettu että aivojen koko ei esim vaikuta älykkyyteen onko fiksumpi vaiko ei ja eikä sukupuoli vaikuta siihen koska se on todettu ihan faktoina eikä myöskään ihmisen kansalaisuudella tai ihonvärillä ole merkitystä älykkyystasoon mutta afrikassa jossa suurin osa ihmisistä mustaihoisia, niin siellä heikompi älykkyystaso johtuu puhtaasti huonoilla oloilla joka johtaa siihen ettei voi panostaa koulutukseen. Miehiä sanotaan usein kovemmiksi luonnepuolella mutta tämä ei pidä paikkaansa vaan tämä selittyy sillä että miehet on psykologiassa opetettu ajattelemaan raadollisemmin eli tämä johtuu vanhoista psykologian kaavamalleista. Miehet on opetettu kovemmiksi. Mies ei ole kovempi kuin nainen. Nainen ei ole vähäjärkisempi kuin mies. Sukupuoli ei selitä mitään eroja älykkyys tai luonnepuolella.

        Eri kansoilla on selviä eroja älykkyydessä riippumatta missä oloissa kasvaneet. Varmaankin olet pärjännyt äö-testissä, mutta nyt oli kyse äo-testistä, itse tein kansainväisen iq-testin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun kirjoitin aivojen koosta niin tarkennus semmone, että tarkoitin ihmisten aivojen kokoa eli on todettu faktuaalinen fakta että ihmisten aivojen eri kokoluokat ei merkitse mitään älykkyyspuolella mutta sitten on eri asia jos vertaa ihmisen aivojen kokoa vaikkapa kissaeläimen aivojen kokoon niin siinä ihmisen huomattavan paljon isommilla aivokoolla on merkitystä älykkyystasoon. On eläimiä joilla on isommat aivot kuin ihmisellä mutta siitä huolimatta niiden älykkyystaso ei ole korkeampi mikä selittyy tietenkin sillä että ihminen on ihminen ja eläin on eläin.

        Totta, ei vesipäisyys tee älykästä, mutta miehillä on keskimäärin isommat aivot ja enemmän aivopoimuja, millä on merkitystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes kaikki miehet pitää pilkkanaan sun mielipiteitäsi. Kommenteistasi näkyy selvästi matematiikan, historian ja humanismin puute. Nuo kolome loistaa poissaolollaan sun mielipiteissäsi.

        Kaikki ihmiset tietää sen, ettei sun kanssasi kannata muodostaa dialogia mutta päätin kuitenkin ryhtyä keskustelemaan kanssasi ja heti huomasin että puutteita löytyy eri sektoreilta ajattelukyvyssäsi ja jos sun kaltainen ihminen olisi jossakin vallassa päättämässä asioista niin saisit aikaan vain pelkkää tuhoa&pahuutta joka johtaisi talouden näivettymiseen.

        En aio lukea sun viestejäsi enää ja tämä oli mun osaltani viimeinen viesti sinulle enkä aio lukea sun epäloogisia mahdollisia vastauskommenttejasi enää. Eipä sinuun kannata tuhlata ajatustakaan. Ei sinua voi ottaa ihmisenä vakavasti.

        Et sinä femakko edusta miehiä, etkä edes älykkäitä naisia, vain tolloja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota selvää asioista niin ei tarvitse luulotella.

        "'Men cleverer than women' claim
        Academics in the UK claim their research shows that men are more intelligent than women.
        A study to be published later this year in the British Journal of Psychology says that men are on average five points ahead on IQ tests.
        Paul Irwing and Professor Richard Lynn claim the difference grows when the highest IQ levels are considered.
        Their research was based on IQ tests given to 80,000 people and a further study of 20,000 students.

        There were twice as many men with IQ scores of 125, for example, a level said to correspond with people getting first-class degrees.
        At scores of 155, associated with genius, there were 5.5 men for every woman."

        BBC:n juttu on paljon pitempi, sivu poistunut mutta google cache varmaankin löytää vielä.

        Miten ev.lut kirkon rappio naisten ansiosta on mielestäsi hyvä asia, koska islam syrjäyttää?

        "Miten ev lut kirkon rappio naisten ansiosta on mielestäsi hyvä asia , koska islam syrjäyttää? Siis mun mielestäni ei ole hyvä asia mikään asia joka on kytköksissä pahuuteen eli oli sitten kyseessä nainen taikka mies, ja jos toiminta on julmaa niin en ole semmosten mielipiteiden kannattaja.

        Ev.lut kirkon rappio on pääosin miesten aiheuttamaa joten kommenttisi on invalidi.

        Aiemmin mainitsin siitä että suurin osa älyköistä/korkeakoulutetuista eivät laita painoarvoa älykkyystesteille koska eivät mitkään älykkyystestit kerro ihmisen älykkyydestä kaikkea.

        Onko otettu älykkyystesteissä huomioon semmonen pointti,että paljonko on naisia ollut osallistumassa suhteessa miehiin älykkyystestissä? Jos miehiä on ollut testissä naisia paljon enemmän niin se tarkoittaa myös sitä suurella matemaattisella todennäköisyydellä, että miesten äö on korkeampi.

        Mutta kuten sanoin niin sinun mainostama kansainvälinen IQ testi ei kerro ihmisen älykkyydestä kaikkea koska suurin osa korkeakoulutetuista ei laita painoarvoa älykkyystestin tuloksille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos akat ei suostu hoitamaan osuuttaan ikävissäkin asioissa kuten intissä/sivarissa niin joutavat todellkain tykinruuaksi ja miinakenttiä polkemaan tai rajalle ryssien raiskattavaksi.

        "jos akat ei suostu hoitaan osuuttaan ikävissäkin asioissa kuten intissä&sivarissa niin joutuvat todellakin tykinruoaksi ja miinakenttiä polkemaan tai rajalle ryssien raiskattavaksi"

        Missä sielunvoimissa oikein kirjoitit tuon kommenttin? Tuohan on ihan käsittämättömän julma kommentti huh! Ei mene hyvin sulla. Hanki elämä. Tuossa kommentissasi nimenomaan kuvastuu eniten sun luonteen pahuutesi. Eläkä yritä puolustella itseäsi koska jäit kiinni eli puhuit itsesi pussiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota selvää asioista niin ei tarvitse luulotella.

        "'Men cleverer than women' claim
        Academics in the UK claim their research shows that men are more intelligent than women.
        A study to be published later this year in the British Journal of Psychology says that men are on average five points ahead on IQ tests.
        Paul Irwing and Professor Richard Lynn claim the difference grows when the highest IQ levels are considered.
        Their research was based on IQ tests given to 80,000 people and a further study of 20,000 students.

        There were twice as many men with IQ scores of 125, for example, a level said to correspond with people getting first-class degrees.
        At scores of 155, associated with genius, there were 5.5 men for every woman."

        BBC:n juttu on paljon pitempi, sivu poistunut mutta google cache varmaankin löytää vielä.

        Miten ev.lut kirkon rappio naisten ansiosta on mielestäsi hyvä asia, koska islam syrjäyttää?

        Saat yrittää selitellä minulle kuinka sun mielestä miehet on naisia älykkäämpiä mutta jos katsoo esimerkiksi kouluihin niin yliopistoissa on enemmän naisia kuin miehiä. Politiikassa on paljon mukana naisia. Yliopistoissa vaaditaan siellä pärjäämiseen paljon älyä ja politiikassa vaaditaan myös paljon älyä.

        Päämediassa suomessa lähinnä kaikki miehet on eri mieltä kuin sinä. Ja myös suurin osa eli lähes kaikki suomessa asuvat suomalaiset miehet, niin akateemikot kuin tavalliset duunarit + keskiluokka eivät ole kanssasi samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkareet siis vaati intin/sivarin pakolliseksi akoillekin, eihän muuten ole tasa.-arvoa vaan akat pystyy huijaaman vetoamlla sukupuoleensa. Akat ovat paljon turhempia joten ne pitäisi laittaa etulinjaan tykinruuaksi ja miinakenttiä polkemaan.

        "Akat ovat paljon turhempia joten ne pitäs laittaa etulinjaan tykinruaaksi ja miinakenttiä polkemaan"

        Huh mikä kommentti! Pidät siis naisia turhempina eli tuohan kertoo sinusta kaiken olennaisen millainen kauhea ihminen olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai ovat PALJON turhempia, pienempi älykkyys ja eivät tee yhteiskunnassa juuri mitään hyödyllistä miehiin verrattuna.

        "Tottakai on paljon turhempi, pienempi älykkyys ja eivät tee yhteiskunnassa juuri mitään hyödyllistä miehiin verrattuna"

        Tuossa kommentissasi käytät myös taas kerran sanaa turhempi eli puhut itsesi pussiin eli olet pelkkä naisten vihaaja joka ei arvosta naisia koska pidät heitä turhempina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota selvää asioista niin ei tarvitse luulotella.

        "'Men cleverer than women' claim
        Academics in the UK claim their research shows that men are more intelligent than women.
        A study to be published later this year in the British Journal of Psychology says that men are on average five points ahead on IQ tests.
        Paul Irwing and Professor Richard Lynn claim the difference grows when the highest IQ levels are considered.
        Their research was based on IQ tests given to 80,000 people and a further study of 20,000 students.

        There were twice as many men with IQ scores of 125, for example, a level said to correspond with people getting first-class degrees.
        At scores of 155, associated with genius, there were 5.5 men for every woman."

        BBC:n juttu on paljon pitempi, sivu poistunut mutta google cache varmaankin löytää vielä.

        Miten ev.lut kirkon rappio naisten ansiosta on mielestäsi hyvä asia, koska islam syrjäyttää?

        No jos vaikka olisitkin oikeassa siinä että miehet ovat naisia fiksumpia niin ei se oikeuta sinua ajattelemaan naisista noin alentavasti että pidät naisia turhempina ja että ne joutaisi eturintamalle tykinruuaksi ja venäläisten raiskattavaksi. Hanki siis elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiemmin mainitsin siitä että suurin osa älyköistä/korkeakoulutetuista eivät laita painoarvoa älykkyystesteille koska eivät mitkään älykkyystestit kerro ihmisen älykkyydestä kaikkea.

        Onko otettu älykkyystesteissä huomioon semmonen pointti,että paljonko on naisia ollut osallistumassa suhteessa miehiin älykkyystestissä? Jos miehiä on ollut testissä naisia paljon enemmän niin se tarkoittaa myös sitä suurella matemaattisella todennäköisyydellä, että miesten äö on korkeampi.

        Mutta kuten sanoin niin sinun mainostama kansainvälinen IQ testi ei kerro ihmisen älykkyydestä kaikkea koska suurin osa korkeakoulutetuista ei laita painoarvoa älykkyystestin tuloksille.

        Sinä'hän lupasit lopettaa femakkopropagandan kirjoittamisen :)

        Kertoo hyvin älykkyydestäsi, että kuvittelet osallistujen määrän vaikuttavan tulokseen, eihän sillä ole muuta merkitystä kuin että iso määrä tekee siitä luotettavamman kun otettu kattavasti ja valikoimatta. Tuossa BBC:n jutussa oli 80 000 ja puolet kumpaakin sukupuolta. Kokonaisia luokkia eikä valikoitu mitenkään.

        Naisille on ilmeisesti jokin oma äö-testi mitä mainostat. Varmaankin tarpeen, onhan naisten tohtorin väitöksetkin yleensä täysin tyhjänpäiväisiä ja koottu vain olemassa olevaa tietoa. Tyttöjen pärjääminen koulussa perustuu vain ulkoaoppimiseen, soveltaminen ja itse keksiminen ei luonnistu aikuisenakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos vaikka olisitkin oikeassa siinä että miehet ovat naisia fiksumpia niin ei se oikeuta sinua ajattelemaan naisista noin alentavasti että pidät naisia turhempina ja että ne joutaisi eturintamalle tykinruuaksi ja venäläisten raiskattavaksi. Hanki siis elämä.

        Ei kun siis kommenttini oli tarkoitettu sille kommentoijalle (joka ilmeisesti et ole sinä vai oletko?? ) jossa hän kommentoi näin "akat ovat paljon turhempia joten ne pitäs laittaa etulinjaan tykinruuaksi ja miinakenttiä polkemaan"

        ja viittasin myös semmoseen kommenttiin jossa joku kirjoitti näin "jos akat ei suostu hoitamaan velvollisuuksiaan ikävissäkin asioissa kuten intissä ja sivarissa niin joutuvat todellakin tykinruuaksi ja miinakenttiä polkemaan ja rajalle venäläisten raiskattavaksi"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "jos akat ei suostu hoitaan osuuttaan ikävissäkin asioissa kuten intissä&sivarissa niin joutuvat todellakin tykinruoaksi ja miinakenttiä polkemaan tai rajalle ryssien raiskattavaksi"

        Missä sielunvoimissa oikein kirjoitit tuon kommenttin? Tuohan on ihan käsittämättömän julma kommentti huh! Ei mene hyvin sulla. Hanki elämä. Tuossa kommentissasi nimenomaan kuvastuu eniten sun luonteen pahuutesi. Eläkä yritä puolustella itseäsi koska jäit kiinni eli puhuit itsesi pussiin.

        Tottakai seison sanojeni takana. Missä sielunvoimissa oikein haluat miesten uhraavan henkensä puolustaakseen suomifemakkoja? Siinä kuvastuu femakkojen luonteen pahuus. Tuohan on ihan käsittämättömän julmaa ajattelua, huh! Ei mene hyvin sulla. Hanki elämisen oikeus menemällä inttiin tai sivariin.

        Kaikkien pitää tehdä osuutensa kykyjensä mukaan, jos naisista ei ole kuin vanhimpaan ammattiinsa niin voitte silläkin pysäyttää ryssäarmeijan edes hetkeksi, miinojen polkeminen ei vaadi älykkyyttä eikä ole fyysisesti raskasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saat yrittää selitellä minulle kuinka sun mielestä miehet on naisia älykkäämpiä mutta jos katsoo esimerkiksi kouluihin niin yliopistoissa on enemmän naisia kuin miehiä. Politiikassa on paljon mukana naisia. Yliopistoissa vaaditaan siellä pärjäämiseen paljon älyä ja politiikassa vaaditaan myös paljon älyä.

        Päämediassa suomessa lähinnä kaikki miehet on eri mieltä kuin sinä. Ja myös suurin osa eli lähes kaikki suomessa asuvat suomalaiset miehet, niin akateemikot kuin tavalliset duunarit keskiluokka eivät ole kanssasi samaa mieltä.

        Kuten kerroin, koulussa menestyminen ei vaadi kuin ulkoa pänttäämistä, miehet menestyy naisia paremmin ilman koulutustakin. Lisäksi opettajista suurin osa on naisia ja suosivat tyttöjä.

        "Helsingin yliopiston tutkija Sari Mullola osoitti joitakin vuosia sitten väitöstutkimuksessaan, että opettajat arvioivat tyttöjä ja poikia eri tavoin. Poikien arvosanat nousivat tutkimuksessa, kun matematiikan ja äidinkielen kokeet arvioitiinkin nimettömästi. Samalla osoitettiin, että miesopettajat kiinnittävät arvioinnissaan naisopettajia vähemmän huomiota tyttöjen ja poikien välisiin luonne-eroihin."
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/03d01bea-d7b8-4a1a-a8c5-cd2f327d985b

        Vain femakot ja tyhmät ovat kanssasi samaa mieltä, mutta senhän sinä tiedätkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Akat ovat paljon turhempia joten ne pitäs laittaa etulinjaan tykinruaaksi ja miinakenttiä polkemaan"

        Huh mikä kommentti! Pidät siis naisia turhempina eli tuohan kertoo sinusta kaiken olennaisen millainen kauhea ihminen olet.

        Tottakai olette turhempia, lähes kaikki Suomessa niin kuin muuallakin pyörii miesten varassa.

        Femakkojen mielestä vain miesten kuuluu uhrata henkensä sodassa. Lainatakseni suurta ajattelijaa, se kertoo kaiken olennaisen teistä femakoista ja miten kauheita ihmisiä olette.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä'hän lupasit lopettaa femakkopropagandan kirjoittamisen :)

        Kertoo hyvin älykkyydestäsi, että kuvittelet osallistujen määrän vaikuttavan tulokseen, eihän sillä ole muuta merkitystä kuin että iso määrä tekee siitä luotettavamman kun otettu kattavasti ja valikoimatta. Tuossa BBC:n jutussa oli 80 000 ja puolet kumpaakin sukupuolta. Kokonaisia luokkia eikä valikoitu mitenkään.

        Naisille on ilmeisesti jokin oma äö-testi mitä mainostat. Varmaankin tarpeen, onhan naisten tohtorin väitöksetkin yleensä täysin tyhjänpäiväisiä ja koottu vain olemassa olevaa tietoa. Tyttöjen pärjääminen koulussa perustuu vain ulkoaoppimiseen, soveltaminen ja itse keksiminen ei luonnistu aikuisenakaan.

        missä oon sanonut että osallistujiuen määrä vaikuttaa tulokseen? Kysyin vain sitä että onko miehiä ollut enemmän testissä kuin naisia. Olisihan sillä silloin merkitystä , paljonkin jos etenkin miesten osallistujamäärä on huomattavan paljon suurempi kuin naisten.

        Olen samaa mieltä että ne tutkimukset joissa on mahdollisimman suuri määrä ihmisiä niin se antaa luotettavan tuloksen, mutta nyt olikin kyse siitä että oliko testissä naisia paljon vähemmän kuin miehiä joten älä yritä vääristellä mun viestiäni.

        "Naisille on ilmeisesti jokin oma äö-testi mitä mainostat. Varmaankin tarpeen, onhan naisten tohtorin väitöksetkin yleensä täysin tyhjänpäiväisiä ja koottu vain olemassa olevaa tietoa. Tyttöjen pärjääminen koulussa perutuu vain ulkoaoppimiseen, soveltaminen ja itse keksiminen ei luonnistu aikuisenakaan"

        Joo taas kerran se menee sulla tuohon naisten vähättelyyn eli taisi olla sulle aika kipeä paikka kun mainitsin muun muassan sen, että naisia on aika paljon enemmän yliopistolla kuin miehiä. Taisi osua aika kipeään kohtaan sinua .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään vielä sen sanomalla että perussuomalaiset, kristillisdemokraatit, siniset, liike nyt, suomen kommunistinen puolue, kristallipuolue, itsenäisyyspuolue, vkk ja suomen kommunistinen työväenpuolue voisi pakata laukkunsa ja lähteä pois eduskunnasta ja jättää rauhaan mukavat ja fiksut ihmiset kun nämä kaikki ovat kehityksen jarruna ja minun mielestäni saattavat aiheuttavat ongelmia hyvinvointivaltioon ja oikeusvaltioomme. Pois kiusaamasta ja mars ulos eduskunnasta. En kaipaa heitä siellä tekemässä suomalaisten päätöksiä. Ihan kamalia mielipiteitä osalla näistä.

        Näin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään nyt vielä että kaikki suvakkifemakot mitkä ei hyväksy tasa-arvoa ja inttiä/sivaria pakolliseksi akoillekin, voivat pakata laukkunsa ja muuttaa venäjälle tai musumaihin, niitä ei täällä tarvita.

        Persu. Oletko oman perheen ,"aloille " ja tytöillekin " tuollainen sovinisti ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos vaikka olisitkin oikeassa siinä että miehet ovat naisia fiksumpia niin ei se oikeuta sinua ajattelemaan naisista noin alentavasti että pidät naisia turhempina ja että ne joutaisi eturintamalle tykinruuaksi ja venäläisten raiskattavaksi. Hanki siis elämä.

        Osoittakaa ettette ole turhia ja hyväksykää tasa-arvo eikä pelkkiä etuoikeuksia. Intti/sivari pakolliseksi naisillekin, jos vastustatte niin todellakin joudatte tykinruuaksi ja pitäisi poistaa äänioikeuskin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai ovat PALJON turhempia, pienempi älykkyys ja eivät tee yhteiskunnassa juuri mitään hyödyllistä miehiin verrattuna.

        Miehet on sikoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes kaikki keksinnöt ovat miesten tekemiä, lähes kaikki tärkeät työt ovat miesten tekemiä ja jos naiset jotain tekee esim poiliitikkoina niin aiheuttavat vaan tuhoa.

        Oioioi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten kerroin, koulussa menestyminen ei vaadi kuin ulkoa pänttäämistä, miehet menestyy naisia paremmin ilman koulutustakin. Lisäksi opettajista suurin osa on naisia ja suosivat tyttöjä.

        "Helsingin yliopiston tutkija Sari Mullola osoitti joitakin vuosia sitten väitöstutkimuksessaan, että opettajat arvioivat tyttöjä ja poikia eri tavoin. Poikien arvosanat nousivat tutkimuksessa, kun matematiikan ja äidinkielen kokeet arvioitiinkin nimettömästi. Samalla osoitettiin, että miesopettajat kiinnittävät arvioinnissaan naisopettajia vähemmän huomiota tyttöjen ja poikien välisiin luonne-eroihin."
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/03d01bea-d7b8-4a1a-a8c5-cd2f327d985b

        Vain femakot ja tyhmät ovat kanssasi samaa mieltä, mutta senhän sinä tiedätkin.

        Häiritsee tässä keskustelussa sun suppea ajattelu älykkyydestä sillä älykkyys on paljon muutakin kuin mitä sinä koko ajan mainostat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuulostat perkele ihan samanlaiselta kuin eräs henkilö joka kävi samaa ala-astetta ja yläastetta samalla luokalla mun kanssa. Hän oli sietämätön persoona jota kaikki inhosi. Hän muun muassa vihasi naisia ja aliarvioi heidän älykkyystasoa ja hänessä oli paljon muitakin ikäviä piirteitä.

        Miehenä ihmettelen mitä pahaa äidit on tehneet teille naisvihaajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sanna marin ei välttmättä ole paras talousasioissa mutta on aika monissa muissa asioissa ansioitunut poliitikko kuten ulkomaanpolitiikassa mikä vaatii myös paljon älyä kuten kokonaisuuksia hahmottamiskykyä eli suurten kokonaisuuksien hahmottamista. Hän on saanut muun muassa kehuja natomyönteisyydestä. minä oon siis sitä mieltä että nato on tärkeä systeemi jossa usa näyttelee pääroolia ja on vaarallista jos usa;n seuraava presidentti on donalt trump koska trump ei ole koskaan ollut kovin aktiivinen natoasioissa eikä välttämättä vie natojoukkoja estämänä mahdollisia venäjän aikeita tulevaiasuudessa jos oletamme putinin aikovan hyökätä esim suomeen tai vaikkapa ruotsiin. Tilanne ois silloin vakava jos nato ei tule apuun ja siitä syyttävä sormi menee trumpia kohtaan jos trumpia ei kiinnosta auttaa hädässä olevaa maata. Sanna marinia on kehuttu muun muassa siitä halukkuudesta toimittaa aseapua ukrainalle. Nyt koko maailman tehtävä on toimittaa aseapua ukrainalle jotta venäjä ei voita sotaa. Jos ukraina olisi natossa niin venäjä ei ois koskaan hyökännyt ukrainaan, näin sanoi äskettäin telkkarissa suorassa lähetyksessä meijän pääministeri sanna Marin. Ja oot varmaan kuullut sen että sanna marin saatetaan valita johonkin isoon tehtävään tulevaisuuedssa koska on nähty hänen lahjakkuus. En muista tehtävän nimeä mutta valtavan iso tehtävä on. EU asioissa oon sitä mieltä että liiallinen eu vouhotus ei ole hyvä asia mutta EU on siinä mielessä hyvä että ajaa länsimaisia ja pohjoismaalaisia eli skandinaavisia arvoja ja vaikka jos kävisi niin että EU kaatuisi niin en usko että länsimaiset ja skandinaaviset arvot lakkaisi olemasta. EU voi nimittäin kaatua rahavaikeuksiin sillä kuten aikoinaan timo soini sanoi ja varoitti että loputon rahan syytäminen eu;n kriisimaille voi olla tai onkin hyvin todennäköisesti loputon suo&kierre ja voi johtaa siihen että koko EU hajoaa. Mä nimittäin uskon että ilman EU;ta pärjäisimme hyvin enkä usko että ilman EU;ta nämä tietyt haitalliset poliittiset puolueet voisi päästä tekeen tuhojaan. En usko siihen. Nato on myös sitä varten että se tulee apuun. Mitä tulee ilmastoasioihin niin on totta se että ilmasto on lämmennyt, mutta liiallinen vouhotus ilmastoasioissa ei ole fiksua vaan enemmän oon sitä mieltä että semmonen realistisempi vihreä poliittinen juttu on fiksumpaa eli siis en väitä että vihreys on huono asia, en suinkaa, mutta että kova vihreä siirtymä voi olla jopa vaarallista joka voi romuttaa jopa ruokaturvan ja voi olla liian iso riski joka voi aiheuttaa suuren massatyöttömyyden.

        Sinulle neuvoksi että yritä lukea paremmin maailman asioita ja toivon että sinä parannat tapasi sillä meillä kaikilla ihmisillä on mahdollisuus myös muuttaa itseämme ja pahimpia piirteitämme.

        Näin juuri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai olette turhempia, lähes kaikki Suomessa niin kuin muuallakin pyörii miesten varassa.

        Femakkojen mielestä vain miesten kuuluu uhrata henkensä sodassa. Lainatakseni suurta ajattelijaa, se kertoo kaiken olennaisen teistä femakoista ja miten kauheita ihmisiä olette.

        Ja mitä miehet on saaneet aikaan? Pelkkiä sotia ja muita levottomuuksia?
        No tuo oli vaan tommonen heitto! Mutta en ole oikeasti tuota mieltä että miehistä johtuu maailman kaikkeuden ongelmat.
        En siis väitä että sukupuoli merkitsee tuon sillä tuon voi todennäköisesti ja aika varmasti selittääkin se, että miehiä on valta asemissa paljon enemmän suhteessa naisiin jolloin väärinkäytöksille miesten osalta prosentuaalisesti näyttää ikävämmältä.

        Sitten tullaan siihen että onko meistä ihmisistä todellisuudessa kovin monetkaan älykkäitä ja viisaita kun sodimme jne? Vastaukseni on se , että me ihmiset emme opi historiasta. Meidän pitäisi esim poliittisessa päätöksen teossa katsoa myös paljon historiaan taakkepäin eikä toistaa samoja virheitä.

        Politiikassa kamalimpia asioita ovat kommunismi ja kansallismielinen nationalismi(persupuolue saattaa olla mahdollisesti vaarallinen kansallismielinen nationalistinen puolue).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        missä oon sanonut että osallistujiuen määrä vaikuttaa tulokseen? Kysyin vain sitä että onko miehiä ollut enemmän testissä kuin naisia. Olisihan sillä silloin merkitystä , paljonkin jos etenkin miesten osallistujamäärä on huomattavan paljon suurempi kuin naisten.

        Olen samaa mieltä että ne tutkimukset joissa on mahdollisimman suuri määrä ihmisiä niin se antaa luotettavan tuloksen, mutta nyt olikin kyse siitä että oliko testissä naisia paljon vähemmän kuin miehiä joten älä yritä vääristellä mun viestiäni.

        "Naisille on ilmeisesti jokin oma äö-testi mitä mainostat. Varmaankin tarpeen, onhan naisten tohtorin väitöksetkin yleensä täysin tyhjänpäiväisiä ja koottu vain olemassa olevaa tietoa. Tyttöjen pärjääminen koulussa perutuu vain ulkoaoppimiseen, soveltaminen ja itse keksiminen ei luonnistu aikuisenakaan"

        Joo taas kerran se menee sulla tuohon naisten vähättelyyn eli taisi olla sulle aika kipeä paikka kun mainitsin muun muassan sen, että naisia on aika paljon enemmän yliopistolla kuin miehiä. Taisi osua aika kipeään kohtaan sinua .

        Etkö vieläkään tajua ettei miesosallistujien suurempi määrä testiin vaikuttaisi muuten kuin lisäämällä testin luotettavuutta miesten osalta, ja kuten kerroin, tuossa oli yhtä paljon kumpaakin sukupuolta. Teitä transuja ei testattu erikseen, mutta veikkaan että äo-tulos olisi ollut alle 80, kun ette kerran tunnista edes omaa sukupuoltanne.

        Miksi ihmeessä yliopisto-opiskelijoiden sukupuolijakauma merkkaisi minulle mitään, sinulle sen sijaan ottaa kipeää ettette pärjää edes koulutuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten kerroin, koulussa menestyminen ei vaadi kuin ulkoa pänttäämistä, miehet menestyy naisia paremmin ilman koulutustakin. Lisäksi opettajista suurin osa on naisia ja suosivat tyttöjä.

        "Helsingin yliopiston tutkija Sari Mullola osoitti joitakin vuosia sitten väitöstutkimuksessaan, että opettajat arvioivat tyttöjä ja poikia eri tavoin. Poikien arvosanat nousivat tutkimuksessa, kun matematiikan ja äidinkielen kokeet arvioitiinkin nimettömästi. Samalla osoitettiin, että miesopettajat kiinnittävät arvioinnissaan naisopettajia vähemmän huomiota tyttöjen ja poikien välisiin luonne-eroihin."
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/03d01bea-d7b8-4a1a-a8c5-cd2f327d985b

        Vain femakot ja tyhmät ovat kanssasi samaa mieltä, mutta senhän sinä tiedätkin.

        "koulussa pärjää pelkällä pänttäämisellä"

        Hetkinen mitä sinä oikein sanoit?
        Eipä kuule noin ihan ole asianlaita. Esim fysiikassa, matematiikassa ja myös kielissä sekä historiassa vaatii nokkeluutta ja laajojen asioiden hahmottamiskykyä joten olet väärässä.
        Ja äläkä sano että vain yleensä pojat/miehet pärjää fysiikassa ja matemaattisissa aineissa sillä ei ihan ole asianlaita ainakaan nykyään enää noin sillä tyttöjä ja naisia esim yliopistoissa on alkanut kiinnostaa nykyään enemmän fysiikka ja matematiikka niin yhtä hyvin ne pärjäävät siinä kuin miehetkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi luoja miten tyhymä olet jos kuvittelet että kukaan viitsisi lukea tuota femakkonovellia.

        Se nyt vaan sattuu olemaan todistettu fakta, että naisten älykkyys on äo-testeissä keskimäärin 5 pistettä alhaisempi kuin miesten ja pojat menee tyttöjen edelle jo 14v.

        Ja sen nyt vaan sattuu näkemään tyttöhallituksesta ja vihreistä joista 95% naisia, ei siinä enempää todisteita kaivata.

        Vilkaisin sieltä täältä joitakin kohtia, todellakin naisten syytä ev.lut kirkon rappeutuminen ja väkivaltaisen vääräuskoisia ja naisia sortavan ja sharia-lakia kannattavan islamin yleistyminen ja maan täyttäminen loisivilla ja rikoksia tehtailevilla musuilla.

        En aio kehittää itseäni koska kuulun 1% älykkäimmistä joukkoon, mutta yritä sinä kehittää edes kirjoitustaitoasi, suollat kaiken yhteen pötköön kuin vammainen joka toistelee sanoja ymmärtämättä edes sisältöä.

        Voi olla älyä mutta sillä ei ole merkitystä jos fiksuus puuttuu niinkuin sinulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein itse kerran mensan testin ja tulos oli korkea eli sain korkean äö testituloksen, mutta en tosiaankaan tee siitä päätelmää että olen älykäs ihminen sillä en luota tosiaankaan , en edes paljon kehuttuun mensan testiin joten puheet älykkyystesteistä kannattaa unohtaa sillä älykkäät ihmiset ei niistä perusta. Ja mitä tulee miesten ja naisten älykkyystasoihin vielä niin ei sukupuoli määritä sitä ja 100% fakta on tieteissä todettu että aivojen koko ei esim vaikuta älykkyyteen onko fiksumpi vaiko ei ja eikä sukupuoli vaikuta siihen koska se on todettu ihan faktoina eikä myöskään ihmisen kansalaisuudella tai ihonvärillä ole merkitystä älykkyystasoon mutta afrikassa jossa suurin osa ihmisistä mustaihoisia, niin siellä heikompi älykkyystaso johtuu puhtaasti huonoilla oloilla joka johtaa siihen ettei voi panostaa koulutukseen. Miehiä sanotaan usein kovemmiksi luonnepuolella mutta tämä ei pidä paikkaansa vaan tämä selittyy sillä että miehet on psykologiassa opetettu ajattelemaan raadollisemmin eli tämä johtuu vanhoista psykologian kaavamalleista. Miehet on opetettu kovemmiksi. Mies ei ole kovempi kuin nainen. Nainen ei ole vähäjärkisempi kuin mies. Sukupuoli ei selitä mitään eroja älykkyys tai luonnepuolella.

        Aivan noin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Akat ovat paljon turhempia joten ne pitäs laittaa etulinjaan tykinruaaksi ja miinakenttiä polkemaan"

        Huh mikä kommentti! Pidät siis naisia turhempina eli tuohan kertoo sinusta kaiken olennaisen millainen kauhea ihminen olet.

        Kertooko tuo juntti myös äidilleen mielipiteen naisista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häiritsee tässä keskustelussa sun suppea ajattelu älykkyydestä sillä älykkyys on paljon muutakin kuin mitä sinä koko ajan mainostat.

        Niin, naiset ajattelee jalkovälillään, siitä vanhin ammattinnekin ja sillä tai kieroilemalla edelleenkin suurin osa naisista pyrkii elättämään itsensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehenä ihmettelen mitä pahaa äidit on tehneet teille naisvihaajille.

        Ei naisesta miestä tule vaikka kuinka silvotuttaisit itsesi ja mieshormonia söisit, saati pelkästään paperit muuttamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai olette turhempia, lähes kaikki Suomessa niin kuin muuallakin pyörii miesten varassa.

        Femakkojen mielestä vain miesten kuuluu uhrata henkensä sodassa. Lainatakseni suurta ajattelijaa, se kertoo kaiken olennaisen teistä femakoista ja miten kauheita ihmisiä olette.

        Sekoitteletko ajatuksesi vai oonko kirjottanut minä itse epäselvästi kun nyt taidat luulla että minä en kannata naisille armeijaa. Kannatan kyllä siis naisten menevän myös armeijaan mutta siis suomessa on systeemi jossa ei ole pakko mennä armeijaan koska voi valita sivarin ja jos kieltäytyy kummastakin niin silloin joutuu vankilaan ja jos ei henkisistä syistä esim pysty käymään armeijaa tai sivaria niin silloin saa vapatuksen. Minä valitsin sivarin. En ole kuitenkaan armeijan kieltäjä sillä en ole vanhan liiton sivari sillä minun eräs kaverini joka yliopistolla usein vierailee niin hän sanoi että olet toisenlainen sivari kuten hän itse on myös eli me emme kiellä armeijaa ja sotaa mutta oma vakaumuksemme on sivarius/aseettomuus.

        Otin vain esille sen kommentin jossa eräs henkilö kommentoi tosi epäinhimillisesti "venäläisten raiskattavaksi" niin kuka tahansa mukava ja järkevä ihminen tuomitsee tuollaisen kirjoituksen koska tuollainen kirjoitus on hirveä joka kertoo vain karua kieltään kirjoittajan sielunmaisemasta,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä miehet on saaneet aikaan? Pelkkiä sotia ja muita levottomuuksia?
        No tuo oli vaan tommonen heitto! Mutta en ole oikeasti tuota mieltä että miehistä johtuu maailman kaikkeuden ongelmat.
        En siis väitä että sukupuoli merkitsee tuon sillä tuon voi todennäköisesti ja aika varmasti selittääkin se, että miehiä on valta asemissa paljon enemmän suhteessa naisiin jolloin väärinkäytöksille miesten osalta prosentuaalisesti näyttää ikävämmältä.

        Sitten tullaan siihen että onko meistä ihmisistä todellisuudessa kovin monetkaan älykkäitä ja viisaita kun sodimme jne? Vastaukseni on se , että me ihmiset emme opi historiasta. Meidän pitäisi esim poliittisessa päätöksen teossa katsoa myös paljon historiaan taakkepäin eikä toistaa samoja virheitä.

        Politiikassa kamalimpia asioita ovat kommunismi ja kansallismielinen nationalismi(persupuolue saattaa olla mahdollisesti vaarallinen kansallismielinen nationalistinen puolue).

        Paljon huonommin menisi jos naiset johtaisi, katariina suuri oli erittäin raaka ja moraaliton, samoin monet muut menneisyyden naisjohtajat. Putleria vastusta enemmän miehiä kuin naisia, eihän hyökkäyssota naisia juurikaan kosketa, pyytävät vaan miehiä tuomaan sotasaalista.

        Monet naisjohtajat joutuneet eroamaan väärinkäytösten takia ja marininkin olisi pitänyt, rötöstellyt enemmän kuin kaikki aikaisemmat pääministerit yhteensä. Miehet joutuu eroamaan paljon vähemmästä, vaikkapa puutarhan hoitoa koskevan tekstiviestin takia.

        Perussuvakit ovat todella vaarallisia, onhan se jo nähty. Musujen rikollisus paljion suurempaa eivätkä sopeudu länsimaihin, äsken vasta yksi tappoi suvakkieukkonsa, onneksi ei ketään syytöntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "koulussa pärjää pelkällä pänttäämisellä"

        Hetkinen mitä sinä oikein sanoit?
        Eipä kuule noin ihan ole asianlaita. Esim fysiikassa, matematiikassa ja myös kielissä sekä historiassa vaatii nokkeluutta ja laajojen asioiden hahmottamiskykyä joten olet väärässä.
        Ja äläkä sano että vain yleensä pojat/miehet pärjää fysiikassa ja matemaattisissa aineissa sillä ei ihan ole asianlaita ainakaan nykyään enää noin sillä tyttöjä ja naisia esim yliopistoissa on alkanut kiinnostaa nykyään enemmän fysiikka ja matematiikka niin yhtä hyvin ne pärjäävät siinä kuin miehetkin.

        Niin, miehethän pärjääkin paremmin matematikassa, naiset lukuaineissa. Kieliin riittää pänttääminen, kielioppiahan sinäkään naisena et tosin hallitse, mutta monissa kielissä se on paljon yksinkertaisempaa kuin suomessa.

        Itse pärjäsin kielissäkin pänttäämättä, tein kotona mieluummin muuta, kuten useimmat pojat. Pojat ja miehet vaan pärjää keskimäärin paremmin kaikessa jos haluavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla älyä mutta sillä ei ole merkitystä jos fiksuus puuttuu niinkuin sinulla.

        Voisi tosiaan olla "fiksua" olla femakko, mutta minulla on liian hyvä moraali ja olen pärjännyt aivan hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon huonommin menisi jos naiset johtaisi, katariina suuri oli erittäin raaka ja moraaliton, samoin monet muut menneisyyden naisjohtajat. Putleria vastusta enemmän miehiä kuin naisia, eihän hyökkäyssota naisia juurikaan kosketa, pyytävät vaan miehiä tuomaan sotasaalista.

        Monet naisjohtajat joutuneet eroamaan väärinkäytösten takia ja marininkin olisi pitänyt, rötöstellyt enemmän kuin kaikki aikaisemmat pääministerit yhteensä. Miehet joutuu eroamaan paljon vähemmästä, vaikkapa puutarhan hoitoa koskevan tekstiviestin takia.

        Perussuvakit ovat todella vaarallisia, onhan se jo nähty. Musujen rikollisus paljion suurempaa eivätkä sopeudu länsimaihin, äsken vasta yksi tappoi suvakkieukkonsa, onneksi ei ketään syytöntä.

        Ootko jotenkin uhriutunut jostakin kun tulee vaikutelma tuosta viestistäsi kun aloit selittää että miehet joutuu eroamaan paljon vähemmästä ja koko ajan jauhat tuosta samasta asiasta nyt kuinka naiset on kauheita että koko ajan sama kasetti vain jauhaa sulla samaa laulua että tota noin eli siis kysynkin nyt sulta että oletko jotenkin katkeroitunut ja radikalisoitunut ihminen?

        Ihminen joka kokenut elämässään pahoja asioita niin osalle voi käydä siten että heistä tulee raakoja ihmisiä. Onko sinun tarinasi joku tuon tapainen vai oletko muuten vaan paha ihminen?

        On minua elämä koetellut aikalailla kun on kiusattu minua koko ikäni ja pitkälti sen takia en ole työelämässä mukana vaan oon sairaseläkkeellä mutta ei minusta koskaan tullut raakaa ihmistä joka kiusaa muita ihmisiä jne. Ei se syy ja seuraussuhde aina kohtaa kaikissa ihmisissä mutta on toki ihan faktuaalinen fakta se, että huonoissa oloissa olevalla ihmisellä on suurempi riski käydä niin että hänestä voi tulla paha ihminen. Hän sitten myöhemmin kostaa eri keinoin patoutumiaan ja katkeruuksiaan.

        Joku ihminen joka käy ihan tavallisessa duunissa, niin hän saattaa kuitenkin katkeroitua ja tulla vihaiseksi ja pahaksi, jopa vaaralliseksi ihmiseksi jos tuntee jonkun ihmisen joka on esim työkyvyttömyyseläkkeen saanut henkisten ja synnynnäisten syiden seurauksesta tai on vihainen ja katkera jos näkee kadulla työttömän tai vaikkapa juopon.

        Mikä on sun tarinasi oikein? Kiinnostaa hieman. Vaikuttaa nimittäin siltä että olet saattanut kokea pahoja asioita elämässäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekoitteletko ajatuksesi vai oonko kirjottanut minä itse epäselvästi kun nyt taidat luulla että minä en kannata naisille armeijaa. Kannatan kyllä siis naisten menevän myös armeijaan mutta siis suomessa on systeemi jossa ei ole pakko mennä armeijaan koska voi valita sivarin ja jos kieltäytyy kummastakin niin silloin joutuu vankilaan ja jos ei henkisistä syistä esim pysty käymään armeijaa tai sivaria niin silloin saa vapatuksen. Minä valitsin sivarin. En ole kuitenkaan armeijan kieltäjä sillä en ole vanhan liiton sivari sillä minun eräs kaverini joka yliopistolla usein vierailee niin hän sanoi että olet toisenlainen sivari kuten hän itse on myös eli me emme kiellä armeijaa ja sotaa mutta oma vakaumuksemme on sivarius/aseettomuus.

        Otin vain esille sen kommentin jossa eräs henkilö kommentoi tosi epäinhimillisesti "venäläisten raiskattavaksi" niin kuka tahansa mukava ja järkevä ihminen tuomitsee tuollaisen kirjoituksen koska tuollainen kirjoitus on hirveä joka kertoo vain karua kieltään kirjoittajan sielunmaisemasta,

        Juu, ei naiset ja transut vapaaehtoisesti tee mitään ikävää kuten mene inttiin ja sotaan, mutta miesten haluavat uhraavan henkensä puolestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko jotenkin uhriutunut jostakin kun tulee vaikutelma tuosta viestistäsi kun aloit selittää että miehet joutuu eroamaan paljon vähemmästä ja koko ajan jauhat tuosta samasta asiasta nyt kuinka naiset on kauheita että koko ajan sama kasetti vain jauhaa sulla samaa laulua että tota noin eli siis kysynkin nyt sulta että oletko jotenkin katkeroitunut ja radikalisoitunut ihminen?

        Ihminen joka kokenut elämässään pahoja asioita niin osalle voi käydä siten että heistä tulee raakoja ihmisiä. Onko sinun tarinasi joku tuon tapainen vai oletko muuten vaan paha ihminen?

        On minua elämä koetellut aikalailla kun on kiusattu minua koko ikäni ja pitkälti sen takia en ole työelämässä mukana vaan oon sairaseläkkeellä mutta ei minusta koskaan tullut raakaa ihmistä joka kiusaa muita ihmisiä jne. Ei se syy ja seuraussuhde aina kohtaa kaikissa ihmisissä mutta on toki ihan faktuaalinen fakta se, että huonoissa oloissa olevalla ihmisellä on suurempi riski käydä niin että hänestä voi tulla paha ihminen. Hän sitten myöhemmin kostaa eri keinoin patoutumiaan ja katkeruuksiaan.

        Joku ihminen joka käy ihan tavallisessa duunissa, niin hän saattaa kuitenkin katkeroitua ja tulla vihaiseksi ja pahaksi, jopa vaaralliseksi ihmiseksi jos tuntee jonkun ihmisen joka on esim työkyvyttömyyseläkkeen saanut henkisten ja synnynnäisten syiden seurauksesta tai on vihainen ja katkera jos näkee kadulla työttömän tai vaikkapa juopon.

        Mikä on sun tarinasi oikein? Kiinnostaa hieman. Vaikuttaa nimittäin siltä että olet saattanut kokea pahoja asioita elämässäsi.

        HAHAHA, jos kääntää omat viestisi oikein päin niin se onkin uhriutumista :D:D:D
        Koko ajan sama kasetti vain jauhaa sulla samaa laulua että tota noin eli siis kysynkin nyt sulta että oletko jotenkin katkeroitunut ja radikalisoitunut femakko?

        Ahaa, olet koulukiusattu koska olet transu. Toivottavasti et suunnittele mitään joukkoampumista, ethän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu. Oletko oman perheen ,"aloille " ja tytöillekin " tuollainen sovinisti ?

        Joo veikkaan että on persu kun oon tänään jutellut hänen kanssaan niin kun hän alakoi puhua ikävään sävyyn etuuksista eli jos hän viittasi eri etuuksiin kuten vaikkapa sosiaalietuuksiin mutta en ole varma tarkoittiko sitä sillä saattoi viitata siihen armeijaan kun hän sanonut sen tekeny seleväksi että naiset kuuluu myös armeijaan ja josta oon hänen kanssaan samaa mieltä ,mutta hän on tehnyt selväksi sen ettei arvosta naisia toisinkuin minä sillä minä arvostan kyllä naisia yhtälailla kuin miehiä niin että jos hän tarkoitti etuuksilla myös muitakin etuuksia kuten mulla tuli mieleen sosiaalietuudet niin en ihmettele jos hän on persu ajattelija koska persuissa on eniten niitä jotka suhtautuu heikompiin nuivasti sillä yleensä sosiaalietuuksien joukossa on heikkoja ihmisiä . Moni pitkäaikaistyötön ei välttämättä ole laiskuri vaan henkisesti ns down mut semmonen ihminen pitääkin siirtää sairaseläkkeelle.

        Nykyään tosin kun yhteiskuntamme muuttuu yhä enemmän persumielisemmäksi(kun aika monet kunnat ja kaupungit tekee suomessa pääosin persu ja kokoomusmielistä politiikkaa enkä siis nyt väitä että kokoomus olisi huono asia sillä kokoomus ei suinkaan ainakaan mulle ole aiheuttanut häppeninkiä mutta moni mun asemassa oleva ihminen sen sijaan epäilee persuja eli meillä nousee kyllä "tuntosarvet" pystyyn jos persut saisi enempi päätäntävaltaa) niin se ajjaa siihen pisteeseen poliittisen päätöksen teon että esim sosiaalietuudet voi heiketä ja julkiset muut palvelut kuten sairaanhoito voi heiketä kun koko ajan mietitään vain säästöjä eli toimintaa ajaa ainoastaan raha eli etenkin persuissa on vain raha mielessä ja ihminen perässä, mutta kokoomuksella ei suinkaan yhtä pahasti "viiraa" tuossa asiassa.

        Olen itsekin sitä mieltä vaikka oon heikossa asemassa oleva, että leikkauksia pitää tehdä. Tällä hetkellä 82% on velkasuhdemäärä ja siinä on laskettu että nykyisellä velkamäärällä menisi noin 15 vuotta aikaa jolloin suomi menisi konkurssiin eli periaatteessa ei oo vielä hirveä hätä talouspuolella velan suhteen, mutta ymmärrän kokoomusta ja keskustaa jotka haluaa toppuutella.

        Persuillakin on joskus hyviä ideoita,mutta heidän kokonaisbaletti kaatuu minusta kokonaisuuden heikkoon kuvaan jossa ne tekisi suomesta lähinnä jenkkilän tai japanin kaltaisen valtion jossa tietyt palvelut murenee ja se aiheuttaisi myös pitkässä juoksussa lisäkustannuksia.

        Moni persu sanoo että ei voi tehdä mukavaa politiikkaa koska mukavaa politiikkaa koska se ei ole kuulemma realistista. Mun mielestä pitää jatkossakin pyrkiä pitämään kaikki kelkassa mukana. Tosin leikkauksia pitää tehdä. En ole ihan siis liian lapsellisen naiivi talouspuolella, mutta pelkkä kylmien numeroiden laskelmoiva talousajattelu itseasiassa ei olisi edes älykästä talouspolitiikkaa vaan veisi maamme rappioon. Järkevintä talouspolitiikkaa on kun yhdistää empaattisuuden ja rationalisuuden kuten keskusta on yleensä siinä onnistunut minusta parhaiten. Mun elinaikanani ei ole yksikään suomihallitys heikentänyt mun asemaa. Juha Sipilä kun johti maatamme, niin hän paransi mun etuuksiani. Juha Sipilä on keskustapolitiikko joka sai paljon haukkuja siitä että kiusasi monia suomalaisia, ettenkin heikossa asemassa olevia, mutta mulla jäi sipilästä hyvä kuva kun auttoi minua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ei naiset ja transut vapaaehtoisesti tee mitään ikävää kuten mene inttiin ja sotaan, mutta miesten haluavat uhraavan henkensä puolestaan.

        Mistä saat päähäsi että olen nainen /transu? Olen mies. Moni väittää että sivari on epäisänmaallinen muttei kaikkien sivarien kohdalla pijä paikkaansa. Minä olen isänmaallinen mutta olen sivari ihan siitä syystä että en hyväksy väkivaltaa. PISTE. Jos et ymmärrä niin elä sitten ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko jotenkin uhriutunut jostakin kun tulee vaikutelma tuosta viestistäsi kun aloit selittää että miehet joutuu eroamaan paljon vähemmästä ja koko ajan jauhat tuosta samasta asiasta nyt kuinka naiset on kauheita että koko ajan sama kasetti vain jauhaa sulla samaa laulua että tota noin eli siis kysynkin nyt sulta että oletko jotenkin katkeroitunut ja radikalisoitunut ihminen?

        Ihminen joka kokenut elämässään pahoja asioita niin osalle voi käydä siten että heistä tulee raakoja ihmisiä. Onko sinun tarinasi joku tuon tapainen vai oletko muuten vaan paha ihminen?

        On minua elämä koetellut aikalailla kun on kiusattu minua koko ikäni ja pitkälti sen takia en ole työelämässä mukana vaan oon sairaseläkkeellä mutta ei minusta koskaan tullut raakaa ihmistä joka kiusaa muita ihmisiä jne. Ei se syy ja seuraussuhde aina kohtaa kaikissa ihmisissä mutta on toki ihan faktuaalinen fakta se, että huonoissa oloissa olevalla ihmisellä on suurempi riski käydä niin että hänestä voi tulla paha ihminen. Hän sitten myöhemmin kostaa eri keinoin patoutumiaan ja katkeruuksiaan.

        Joku ihminen joka käy ihan tavallisessa duunissa, niin hän saattaa kuitenkin katkeroitua ja tulla vihaiseksi ja pahaksi, jopa vaaralliseksi ihmiseksi jos tuntee jonkun ihmisen joka on esim työkyvyttömyyseläkkeen saanut henkisten ja synnynnäisten syiden seurauksesta tai on vihainen ja katkera jos näkee kadulla työttömän tai vaikkapa juopon.

        Mikä on sun tarinasi oikein? Kiinnostaa hieman. Vaikuttaa nimittäin siltä että olet saattanut kokea pahoja asioita elämässäsi.

        "Vaikuttaa nimittäin siltä että olet saattanut kokea pahoja asioita elämässäsi" Pänivastoin tuo on vaan katkera kun ei ole kokenut mitään varsinkaan naisten kanssa. Nyt sitten trollailee täällä ja jankkaa noita typeriä femakkojuttujaan ja naisvihaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo veikkaan että on persu kun oon tänään jutellut hänen kanssaan niin kun hän alakoi puhua ikävään sävyyn etuuksista eli jos hän viittasi eri etuuksiin kuten vaikkapa sosiaalietuuksiin mutta en ole varma tarkoittiko sitä sillä saattoi viitata siihen armeijaan kun hän sanonut sen tekeny seleväksi että naiset kuuluu myös armeijaan ja josta oon hänen kanssaan samaa mieltä ,mutta hän on tehnyt selväksi sen ettei arvosta naisia toisinkuin minä sillä minä arvostan kyllä naisia yhtälailla kuin miehiä niin että jos hän tarkoitti etuuksilla myös muitakin etuuksia kuten mulla tuli mieleen sosiaalietuudet niin en ihmettele jos hän on persu ajattelija koska persuissa on eniten niitä jotka suhtautuu heikompiin nuivasti sillä yleensä sosiaalietuuksien joukossa on heikkoja ihmisiä . Moni pitkäaikaistyötön ei välttämättä ole laiskuri vaan henkisesti ns down mut semmonen ihminen pitääkin siirtää sairaseläkkeelle.

        Nykyään tosin kun yhteiskuntamme muuttuu yhä enemmän persumielisemmäksi(kun aika monet kunnat ja kaupungit tekee suomessa pääosin persu ja kokoomusmielistä politiikkaa enkä siis nyt väitä että kokoomus olisi huono asia sillä kokoomus ei suinkaan ainakaan mulle ole aiheuttanut häppeninkiä mutta moni mun asemassa oleva ihminen sen sijaan epäilee persuja eli meillä nousee kyllä "tuntosarvet" pystyyn jos persut saisi enempi päätäntävaltaa) niin se ajjaa siihen pisteeseen poliittisen päätöksen teon että esim sosiaalietuudet voi heiketä ja julkiset muut palvelut kuten sairaanhoito voi heiketä kun koko ajan mietitään vain säästöjä eli toimintaa ajaa ainoastaan raha eli etenkin persuissa on vain raha mielessä ja ihminen perässä, mutta kokoomuksella ei suinkaan yhtä pahasti "viiraa" tuossa asiassa.

        Olen itsekin sitä mieltä vaikka oon heikossa asemassa oleva, että leikkauksia pitää tehdä. Tällä hetkellä 82% on velkasuhdemäärä ja siinä on laskettu että nykyisellä velkamäärällä menisi noin 15 vuotta aikaa jolloin suomi menisi konkurssiin eli periaatteessa ei oo vielä hirveä hätä talouspuolella velan suhteen, mutta ymmärrän kokoomusta ja keskustaa jotka haluaa toppuutella.

        Persuillakin on joskus hyviä ideoita,mutta heidän kokonaisbaletti kaatuu minusta kokonaisuuden heikkoon kuvaan jossa ne tekisi suomesta lähinnä jenkkilän tai japanin kaltaisen valtion jossa tietyt palvelut murenee ja se aiheuttaisi myös pitkässä juoksussa lisäkustannuksia.

        Moni persu sanoo että ei voi tehdä mukavaa politiikkaa koska mukavaa politiikkaa koska se ei ole kuulemma realistista. Mun mielestä pitää jatkossakin pyrkiä pitämään kaikki kelkassa mukana. Tosin leikkauksia pitää tehdä. En ole ihan siis liian lapsellisen naiivi talouspuolella, mutta pelkkä kylmien numeroiden laskelmoiva talousajattelu itseasiassa ei olisi edes älykästä talouspolitiikkaa vaan veisi maamme rappioon. Järkevintä talouspolitiikkaa on kun yhdistää empaattisuuden ja rationalisuuden kuten keskusta on yleensä siinä onnistunut minusta parhaiten. Mun elinaikanani ei ole yksikään suomihallitys heikentänyt mun asemaa. Juha Sipilä kun johti maatamme, niin hän paransi mun etuuksiani. Juha Sipilä on keskustapolitiikko joka sai paljon haukkuja siitä että kiusasi monia suomalaisia, ettenkin heikossa asemassa olevia, mutta mulla jäi sipilästä hyvä kuva kun auttoi minua.

        Perussuvakki selvästikin olet ja tyhmä kun sekoitat etuoikeudetkin etuuksiin :)
        Kuvitteletko olevasi maailmannapa ja edustavasi kaikkia naisia? Sinä jouduit transuna käymään sivarin, mutta suurin osa naisista vastustaa pakollista asepalvelusta/sivaria naisille, ja vain hyvin pieni osa käy vapaaehtoisesti.

        Teissä perussuvakeissa tosiaan on eniten niitä jotka kannattaa perusteettomia etuuksia esim matuille, mutta miksi aloit nyt poilitiikasta jauhaa kun et selvästikään ymmärrä siitäkään yhtään mitään. Arvatenkin kannatat marinia koska sen suurin saavutus on ollut päästä Voguen kanteen ja hankkia Suomelle kymmenien miljardien velat jakamalla rahaa Italiaan ja rikkaille kotimaassa. Ennemin suomalaiset vanhukset saa jäädä ilman hoitoa kunhan vaan saa leikkiä globaalia suvakkia.

        Kuvaavaa femakolle, minä, minä, minä, millään muulla ei väliä kunhan minä vaan saan kaiken mitä haluan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä saat päähäsi että olen nainen /transu? Olen mies. Moni väittää että sivari on epäisänmaallinen muttei kaikkien sivarien kohdalla pijä paikkaansa. Minä olen isänmaallinen mutta olen sivari ihan siitä syystä että en hyväksy väkivaltaa. PISTE. Jos et ymmärrä niin elä sitten ymmärrä.

        Mistä sait päähäsi että olet mies/transu? Kasvattiko yh-äitisi sinut jotenkin väärin vai onko isäsikin joku suvakkifemakko? Syntymätodistuksestasi näet että olet naispuolinen.

        Ethän vaan ala heilua veisten kanssa kun en ole samaa mieltä kanssasi, vaikutat hyvin hyvin kiukkuiselta kuten naiset useinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä saat päähäsi että olen nainen /transu? Olen mies. Moni väittää että sivari on epäisänmaallinen muttei kaikkien sivarien kohdalla pijä paikkaansa. Minä olen isänmaallinen mutta olen sivari ihan siitä syystä että en hyväksy väkivaltaa. PISTE. Jos et ymmärrä niin elä sitten ymmärrä.

        Mistä sait päähäsi että olet mies/transu? Kasvattiko yh-äitisi sinut jotenkin väärin vai onko isäsikin joku suvakkifemakko? Syntymätodistuksestasi näet että olet naispuolinen.

        Ethän vaan ala heilua veitsien kanssa kun en ole samaa mieltä kanssasi, vaikutat hyvin hyvin kiukkuiselta kuten naiset useinkin. Hillopäivät, vaihdevuodet, alkoholi ja kaikki muukin sekoittaa naisten pään hyvon herköästi, puhumattakaan jos otat mieshormonia ruiskeina.

        Siksi sanotaankin, että viina on viisasten juoma, naisilla testosteroni lisääntyy alkoholia juodessa ja silloin ette enää hallitse väkivaltaisuuttanne ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu. Oletko oman perheen ,"aloille " ja tytöillekin " tuollainen sovinisti ?

        Tavallaan säälin häntä. kun oon tänään kauan jutellut hänen kaa, niin yhä selvemmin hahmottuu hänen persoona. Oikeastaan siis loppujen lopuksi säälin häntä. Hän varmaan haluaisi olla kiltti ihminen kuten suurin osa suomalaisista on ja vaikka hän on saattanut tehdä paljon työtä sen eteen muuttuakseen niin ei se kova työ välttämättä auta jos jotakin on pielessä jos on esim katkeroitunut pahasti tai vihainen liian paljon. epäilen hänen kohdalla olevan näin asianlaita. Yhä vihaisempia ja katkerampia viestejä tulee nimittäin.

        Suomessa on onneksi vahva turvajärjestelmä. Siis otin tämän nyt esille kun tuli mieleen maailman historia jota luen netistä mitä tapahtunut maailman historiassa aiemmin ja nykyään ja mietin sitä eri maiden turvaverkkoa joka on murrettu yllättävän monta kertaa mutta kun juttelin kesällä pikkuveljeni kanssa(joka on valtiolla töissä) niin hän sanoi että suomessa on asiat niin hyvin että tuskin edes armeijavallankaappaus voisi toteutua ja eduskunnassa enemmistö kaataisi nuivimmat idean heti ensi kättelyssä.

        Pääsithän tosiaan koulukiusatusta transusta suoraan eläkkeelle, mutta vielä haluaisit lisää muiden maksamia etuoikeuksia transuille ja naisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu. Oletko oman perheen ,"aloille " ja tytöillekin " tuollainen sovinisti ?

        Tosin on nähty esim venäjällä ja usa;ssa (trumpin aikakaudella) kuinka eri toimintapaikkoihin tehdään muutoksia eli valitaan omahenkistä porukkaa ja näin tekee oikeastaan kaikki eri puolueet mutta jos mietimme jotaki venäjää tai kiinaa niin siellähän se meni niin pitkälle että syntyi diktatuuri. Trump varmaan myös havitteli sitä samaa diktatuuria. Ja jos trump vielä pääsee jenkkilän pressaksi, niin kauhun sekaisin tuntein täältä suomestakin uutisia katson. Hirvittää ajatus trump pressana mihin sen toimet voisi johtaa jos ihan mietime että jos hän ei toimisi ollenkaan naton eteen sillä silloinhan venäjä esim voisi riehua ihan miten haluaa.

        Jos moni valtio pelkää erilaisia vaaroja niin niihin pittää aina varautua älykkäällä puolustuksella. Esim armeijaan voitaisiin luoda tiettyjä säädöksiä&muutoksia&viilauksia ettei voisi tapahtua esim armeijavallankaappausta. Nythän eliitissäkin tietyt eliitin ihmiset on siitä skenaariosta joskus puhuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertooko tuo juntti myös äidilleen mielipiteen naisista ?

        Mä ajattelin tässä sitä että mahtaa hänen äidillä olla henkisesti raskasta kun poika on tuollainen.

        Mietin sitä että joku tragedia elämässä voi johtaa ääriajatteluun muttei se aina ole niin vaan jos jonkun elämä on koko ajan pelkkää ruusuilla tanssimista niin se voi ajaa myös radikaaliin esim radikaaliin poliittiseen ajatteluun. Yleensä ottaen eniten ainakin väkivaltarikoksia tekevät heikossa asemassa olevat kuten heikostikoulutetut. Kuitenkin päämedia liian usein vaikenee korkeakoulutettujen ongelmista koska tiedän mun kaupungissa olevan muutamia/joitakin poliittisesti radikalisoituneita korkeakoulutettuja ihmisiä. Usein huonoa käytöstä ohjaa syrjäytyminen jonka jälkeen alkaa huono käytös.

        En ole itse puhdas pulmunen sillä mulla oli yhdessä vaiheessa elämääni isompi kriisi jolloin kirjoitin sekavasti nettiin mutta se ei ollut oikea aito minä -puoleni vaan kriisistä johtui enempi. tässä tullaan taas syy-ja seuraussuhteesen kuten uskon tällä miehellä olevan joku syy-ja seuraussuhde miksi hän ajattelee julmasti.

        Itse vaikka kokenut elämässin paljon pahaa niin en ole esim noita väkivaltatilastoja isontanut. Ei ole mulla rikosrekisteriä ollenkaan. Tiiän mun kaupungissa muutamia joita on kiusattu nuorempana ja myös myöhemmin niin muutama heistä on syyllistynyt väkivaltarikokseen ja he on usein ajautuneet pullojen pariin mutta yksikään heistä ei ole poliittisesti mitään äärioikeisto-öyhöttäjiä tai kommunisteja.

        Sitten tiiän muutamia jotka korkeakoulutettuja joista eräällä on tosi rankat mielipitteet sillä hänen mielestä eläkkeen ansaitsevat ainoastaan työelämässä olleet ihmiset että hänen mielestä mielenterveysongelmista kirjoitettu sairaseläke pitäs poistaa kokonaan. Lisäksi sama ihminen kiistää holokaustin ja hänen mielestä korona on kommunistien salajuoni ja hän on rokotekriittinen ihminen sekä hänen mielestä pitäisi pystyttää pakkotyöleirejä ja pakkoarmeija. Jos ei suostu menemään sinne niin sitten kuula kalloon. Eli pahasti radikalisoitunut korkeakoulutettu yksilö.

        En tiedä tästä miehestä mitään kun en tunne häntä mutta selväksi on ainakin tullut se mitä hän ajattelee naisista. Vaikuttaa hän ihmisenä sellaiselta että voi olla vaarallinen ympäristölle&ihmisille psyykkisesti ja fyysisesti. Toki jokaisella meillä ihmisellä on potentaalia tehdä jotakin pahaa, mutta joillakin riskikerroin sellaiseen on suurempi.

        Suomessa taas marin haluaa olla diktaattori ja määrätä mitkä puolueet hyväksytään hallitukseen kansan tahdosta piittaamatta, tyypillinen suvakkifemakko.

        Varmasti isäsi ja etenkin tätä maata puolustaneet miespuoliset sukulaisesi häpeävät sinua kun et halua puolustaa maata ja kannatat maan täyttämistä musuilla jotka ei kunnioita tippaakaan arvojamme. Arvopohja on todellakin hukassa suvakkifemakoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miten ev lut kirkon rappio naisten ansiosta on mielestäsi hyvä asia , koska islam syrjäyttää? Siis mun mielestäni ei ole hyvä asia mikään asia joka on kytköksissä pahuuteen eli oli sitten kyseessä nainen taikka mies, ja jos toiminta on julmaa niin en ole semmosten mielipiteiden kannattaja.

        Ev.lut kirkon rappio on pääosin miesten aiheuttamaa joten kommenttisi on invalidi.

        Ei ole, naiset ovat vaatineet kaikki muutokset ev. lut kirkossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole, naiset ovat vaatineet kaikki muutokset ev. lut kirkossa.

        Korkki kiinni. On sulla toki oikeus mielipiteeseen vappaassa ja demokraattisessa hyvinvointivaltiossamme&oikeusvaltiossamme, mutta on eri asia sitten että kannattaako sun kommentoida yleensäkään kun sun kommenttiesi taso on mitä on eli aika surkuhupaisaa luettavaa täynnä katkeruutta ja naisvihaa sekä täynnä epäempaattisuutta ja julmuutta. Sinussakin on varmasti potentiaalia jos vaan haluat muuttaa itseäsi. Kuulut mielipiteinäsi suureen vähemmistöön suomessa eli erittäin satunnainen määrä suomessa miehiä ja naisia on kanssasi samaa mieltä. Yleensä semmoset ihmiset marssii itsenäisyyspäivänä mielenosoituksissa kritisoimassa sitä että oma kotimaa on niin perseestä kun täällä on kuulemma huonosti asiat kun hyysätään vaan omia kantasuomalaisia työttömiä ja eläkeläisiä ja kun hyysätään ulkomaalaisia pakolaisia.

        Haluan kysyä nyt sinulta yhden kysymyksen; Oletko niin julmaa sorttia, ettet hyväksy tänne oikein ukrainalaisia pakolaisia jotka tulee tänne pakoon sotaa Venäjää kun Venäjä kiusaa Ukrainaa? Ai niin sinä varmaan pidät kaikkia heitä tänne pakoon tulevia ukrainalaisia naisia ja miehiä epäisänmaallisina kun eivät puolusta omaa kotimaataan.

        Tämä päivä oli poikkeus täällä eli en tosiaankaan jaksa enää keskustella huomenna enkä muulloinkaan noin tympeälaatuisen ihmisen kanssa kuin sinä.

        Sä varmaan taijat pittää suomea kommunistisena maana ja näet varmaan kommunisteja joka paikassa. No jokaisella meistä on toki omat ongelmansa. Minun mielestä kommunismi ei ole Suomen suurin vaara , ei ainakaan tällä hetkellä mutta tällä hetkellä Suomessa suurin vaara on äärioikeisto joskin sekin on aika vähemmistöä loppujen lopuksi sillä suurin osa esim persujen kannattajista eivät hyväksy äärioikeistoa vaikka on havaittu että persujen fanikunnasta löytyy äärioikeistolaisia, mutta suurin osa persuista eivät hyväksy äärioikeistopersuja mutta persut on kuitenkin jokatapauksessa hankala luku sinänsä johtuen kuitenkin tuosta äärioikeistoporukasta jota löytyy persujen fanikunnasta. En väitä että natseja on joka paikassa eikä niitä ole sänkyni alla, koska pystyn tiedostamaan sen tutkimusten perusteella että 100% natseja on suomessa tosi satunnaisen pieni määrä. Natseista osa on huonostikoulutettuja yksinäisiä miehiä ja osa natseista on korkeakoulutettuja syrjäytyneitä miehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti isäsi ja etenkin tätä maata puolustaneet miespuoliset sukulaisesi häpeävät sinua kun et halua puolustaa maata ja kannatat maan täyttämistä musuilla jotka ei kunnioita tippaakaan arvojamme. Arvopohja on todellakin hukassa suvakkifemakoilla.

        En kannata sitä että tänne Suomeen otetaan vaarallisia ulkomaalaisia pakolaisia ja maahanmuuttajia. Sitä en tosiaankaan kannata. Mutta kannatan työperäistä maahanmuuttoa. Kannatan myös sitä että tänne otetaan muun muassa ukrainalaisia pakolaisia ja eivät tietenkään kaikki lähi idästä tulevat muslimit ole vaarallisia mutta niiden kanssa pitää olla tarkkana ja luotan että suojelupoliisi ja turvaverkko pitää huolen ettei tänne pesiydy naisvihaajia ja terroristeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa taas marin haluaa olla diktaattori ja määrätä mitkä puolueet hyväksytään hallitukseen kansan tahdosta piittaamatta, tyypillinen suvakkifemakko.

        Seurasin tuota keskustelua eilen ja päätin tulla sanomaan oman mielipiteen. Olet paha ja väärämielinen ihminen ja tiedät sen itsekin.Tietenkin ihminen yrittää puolustaa itseänsä viimeiseen hengenvetoonsa asti, mutta todellisuus on sitä jota et voi kiertää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkki kiinni. On sulla toki oikeus mielipiteeseen vappaassa ja demokraattisessa hyvinvointivaltiossamme&oikeusvaltiossamme, mutta on eri asia sitten että kannattaako sun kommentoida yleensäkään kun sun kommenttiesi taso on mitä on eli aika surkuhupaisaa luettavaa täynnä katkeruutta ja naisvihaa sekä täynnä epäempaattisuutta ja julmuutta. Sinussakin on varmasti potentiaalia jos vaan haluat muuttaa itseäsi. Kuulut mielipiteinäsi suureen vähemmistöön suomessa eli erittäin satunnainen määrä suomessa miehiä ja naisia on kanssasi samaa mieltä. Yleensä semmoset ihmiset marssii itsenäisyyspäivänä mielenosoituksissa kritisoimassa sitä että oma kotimaa on niin perseestä kun täällä on kuulemma huonosti asiat kun hyysätään vaan omia kantasuomalaisia työttömiä ja eläkeläisiä ja kun hyysätään ulkomaalaisia pakolaisia.

        Haluan kysyä nyt sinulta yhden kysymyksen; Oletko niin julmaa sorttia, ettet hyväksy tänne oikein ukrainalaisia pakolaisia jotka tulee tänne pakoon sotaa Venäjää kun Venäjä kiusaa Ukrainaa? Ai niin sinä varmaan pidät kaikkia heitä tänne pakoon tulevia ukrainalaisia naisia ja miehiä epäisänmaallisina kun eivät puolusta omaa kotimaataan.

        Tämä päivä oli poikkeus täällä eli en tosiaankaan jaksa enää keskustella huomenna enkä muulloinkaan noin tympeälaatuisen ihmisen kanssa kuin sinä.

        Sä varmaan taijat pittää suomea kommunistisena maana ja näet varmaan kommunisteja joka paikassa. No jokaisella meistä on toki omat ongelmansa. Minun mielestä kommunismi ei ole Suomen suurin vaara , ei ainakaan tällä hetkellä mutta tällä hetkellä Suomessa suurin vaara on äärioikeisto joskin sekin on aika vähemmistöä loppujen lopuksi sillä suurin osa esim persujen kannattajista eivät hyväksy äärioikeistoa vaikka on havaittu että persujen fanikunnasta löytyy äärioikeistolaisia, mutta suurin osa persuista eivät hyväksy äärioikeistopersuja mutta persut on kuitenkin jokatapauksessa hankala luku sinänsä johtuen kuitenkin tuosta äärioikeistoporukasta jota löytyy persujen fanikunnasta. En väitä että natseja on joka paikassa eikä niitä ole sänkyni alla, koska pystyn tiedostamaan sen tutkimusten perusteella että 100% natseja on suomessa tosi satunnaisen pieni määrä. Natseista osa on huonostikoulutettuja yksinäisiä miehiä ja osa natseista on korkeakoulutettuja syrjäytyneitä miehiä.

        Mitä helvettiä sekoilet, ei ukrainalaiset ole musuja eikä elintasopakolaisia, onko sinulla päihdeongelma vai oletko oikeasti noin tyhmä? Miksi te suvakkifemakot ette muuta musumaihin kun niin kovasti ihannoitte sitä kulttuuria?

        Kommunisteistakaan ei ole puhunut kukaan, elät täysin harhoissasi kuten kaikki suvakkifemakot ja pelottavaa että sellainen kaikkialla natseja ja rasisteja näkevä diktaattoriksi haluava on pääministerinä, aivan kuten putler venäjällä.

        Toistelet persuja jatkuvasti ja perussuvakin näetkin peilistä aina kun katsot. Mikset keskittyisi vaikka pitsinnypläykseen, tiedä vaikka juuri se olisi ala mihin kykysi riittäisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seurasin tuota keskustelua eilen ja päätin tulla sanomaan oman mielipiteen. Olet paha ja väärämielinen ihminen ja tiedät sen itsekin.Tietenkin ihminen yrittää puolustaa itseänsä viimeiseen hengenvetoonsa asti, mutta todellisuus on sitä jota et voi kiertää.

        Olerko dementikko vai skitsofreeniiko? Kipaisepa lääkäriille että laittavat lääkityksesi kuntoon.

    • Anonyymi

      Eipä pitänyt sannukka taaskaan sanojaan, sehän lupasi hajoittaa hallituksen jos kepulit vielä kerrankin lipeävät yhteisistä päätöksistä.

      Yritti kerätä irtopisteitä toitottamalla että ryssien pakko hävitä, ei pitäisi naistej ottaa kantaa yhtään mihinkään sota-asioihin kun eivät ole itsekään inttiä/sivaria käyneet. Jos olisi sannukasta kiinni niin Suomi ei olisi edes Natoon menossa, viimeisenä otti kantaa kun lähes kaikki muut poliitikoista ja kansa vaativat hakemuksen jättämistä.

      Mitään uutta ei sanonut Ukrainankaan suhteen mitä muut ei olisi sanoneet, mutta media esittää sannukan suurenakin johtajana. Pitäisi muka kaikissa maissa olla samanlainen johtaja, kylläpä Ukraina ja Eurooppa olisi silloin pahassa kusessa.

      Sähkötuista eivät päättäneet aikanaan ja sitäkin jakoivat jälleen kerran vain rikkaimmille, kuten koronatukeakin täysin tarpeettomasti ja hommasivat kymmenien miljardien velat valtiolle.

      Aika tuhraantunut pelkästään tyhjänpäiväisiin ja haitallisiin femakkolakeihin, leskeneläke jo avoleskillekin vaikka olisi pitänyt poistaa kaikilta, metoo-femakoille entistäkin helpompi rahastaa perättömillä raiskaussyytöksillä, mielisairaille ja pervoille oikeus vaihtaa sukupuolta tuosta vaan paperilla ilman mitään fyysisiä muutoksia, laittomasti maassa olevat tukien piiriin ja haluavat antaa kansallisuuden...

    • Anonyymi

      Tässä avauksessa ja tällä palstalla on näkynyt jo pitkään, että porukka naamioi oman naisettomaksi jäämisen ja naisvihan muka tasa-arvo ajatteluksi. Kokoajan käytetään "femakko" ja "akka"/"ämmä" sanastoa.
      Ette te incelit oikeasti huijaa ketään.
      Tasa-arvo asioita voisi käsitellä asiallisesti, mutta te aiheutatte vain vastakkainasettelua joka ilmeisesti on teidän perimmäisenä tarkoituksena koska olette yksin.

      • Anonyymi

        Luulen että kyse on juuri tuosta naisettomuudesta. Voi tietysti olla myös syrjäytymistä ja yleistä huono-osaisuutta mukana? Tasa-arvoasiatkin kiinnostaa vaain siinä tapauksessa jos siitä on jotain vaivaa naisille. Tuskin tämänkään keskustelun incel ulisiaa haittaisi jos naisen asema olisi jotain kehitysmaa tasoa.

      • Anonyymi

        Näin on. Kukaan ei ota sovinisti, tai jos on sen virheen tehnyt ottaa eron.

      • Anonyymi

        Olen nainen. Jolla on kultainen isä. Rakas mies ja 3 poikaa. Enpä haluaisi olla työkaveri naisen kanssa joka halveksii miehiä.

    • Anonyymi

      Tällä palstalla on näkynyt jo pitkään, että porukka naamioi oman vanhapiiaksi jäämisen ja miesvihan muka tasa-arvo ajatteluksi. Kokoajan käytetään "persu" ja "sovinisti"/"setämies" sanastoa, jopa pääministerin suulla.
      Ette te katkerat vanhapiiat oikeasti huijaa ketään.
      Tasa-arvo asioita voisi käsitellä asiallisesti, mutta te aiheutatte vain vastakkainasettelua joka ilmeisesti on teidän perimmäisenä tarkoituksena koska olette yksin. Ainoa toivonne on mokkakyrsät joita haluatte maan täyteen oman henkennekin uhalla.

      • Anonyymi

        Luulen että kyse on juuri tuosta miehettömyydestä ja peniskateudesta eli munattomuudesta. Voi tietysti olla myös syrjäytymistä ja yleistä huono-osaisuutta mukana? Tasa-arvoasiatkin kiinnostaa vain siinä tapauksessa jos siitä on jotain etua naisille. Kuvaavaa femakkojen tyhmyydelle on että haluavat vaihtaa etuoikeutetun asemansa kehitysmaamuslimien alisteiseen asemaan.

      • Anonyymi

        Olen mies. Jolla on kultainen äiti. Rakas vaimo ja 3 tytärtä. Eipä haluaisi olla työkaveri miehen kanssa joka halveksii naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen mies. Jolla on kultainen äiti. Rakas vaimo ja 3 tytärtä. Eipä haluaisi olla työkaveri miehen kanssa joka halveksii naisia.

        Olet nainen, tunnistat sukupuolesi jalkovälistäsi. Tai sitten olet tossusankari ja se on jo todella noloa :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen että kyse on juuri tuosta miehettömyydestä ja peniskateudesta eli munattomuudesta. Voi tietysti olla myös syrjäytymistä ja yleistä huono-osaisuutta mukana? Tasa-arvoasiatkin kiinnostaa vain siinä tapauksessa jos siitä on jotain etua naisille. Kuvaavaa femakkojen tyhmyydelle on että haluavat vaihtaa etuoikeutetun asemansa kehitysmaamuslimien alisteiseen asemaan.

        Sinähän juuri toivot tänne kehitysmaamuslimien kulttuuria kun itsekkin puhut niin halveksuen naisista? Sinunkaltaisia ja niitä musluja ei erota kuin ihonväri ja ehkä uskonto. Et sinä ketään naista saisi silloinkaan ja yksin katkerana olisit niin naisten kuin miestenkin pilkattavana kuten olet ollut tähänkin asti.

        Luuletko oikeasti että täällä enää pitkiin aikoihin on käynyt yhtään naista kommentoimassa?

        Sinähän juuri toivot tänne kehitysmaamuslimien kulttuuria kun vastustat perussuomalaisia ja kannatat suvakkifemakkoja. Sinunkaltaisia ja niitä musuja ei erota kuin ihonväri ja ehkä uskonto. Et sinä ketään miestä saisi silloinkaan ja yksin katkerana olisit niin naisten kuin miestenkin pilkattavana kuten olet ollut tähänkin asti. Koulukiusaamisesta kerroitkin kun olet transu ja nyt loisit eläkkeellä.

    • Anonyymi

      "Kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen (kok) sanoo toivovansa ehdottomasti, että laki menee läpi. Hänen mielestään se on ihmisoikeuskysymys ja transihmisten asiat on saatava kuntoon.

      – Olisin toivonut, että juridinen sukupuolen vahvistaminen olisi ollut mahdollista myös alaikäisille, mutta se jäi nyt toteutumatta. Kysymys on kuitenkin pelkästään juridisesta sukupuolen vahvistamisesta, ei lääketieteellisestä, Keto-Huovinen sanoo."
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000009339877.html

      Mihin helvetin OIKEUKSIIN syntymässä todettu juridinen sukupuoli muka vaikuttaa epätasa-arvoisesti. Ei ketään kiinnosta jos jollakin on pakkomielle että haluaa olla eri sukupuolta, ei se ole mikään tasa-arvokysymys. Ihmisillä on paljon erilaisia pakkomielteitä, tuhannet haluaa olla vaikkapa jonkin julkkiksen nä'köisiä, pitäiskö niillekin muka valtion kustantaa leikkelyt?

    • Anonyymi

      Älä hullu höpötä. Tottakai laki menee läpi teistä persuista huolimatta.

      • Anonyymi

        Nyt marin jo uhkailee taas hallituksen kaatamisella, koska kokoomuksestakin löytyy paljon hyvän moraalin omaavia transulain vastustajia :)

        Onneksi kaikissa puolueissa ei ole femakkodiktattoria johdossa!

    • Anonyymi

      Toivottavasti menee kaikki tällaiset läpi. Viihdearvo on taattu, kun kohta luetaan uutisista miten kaikin keinoin pervot ja seksuaalirikolliset keksii käyttää uusia oikeuskiaaan ja uutta sukupuolimääritelmäänsä väärin.

      • Anonyymi

        Hullua että suurin huoli ettei vana miehet luistaisi intistä, vaikka pitäisi saada intti/sivari pakolliseksi naisillekin että tasa-arvo toteutuisi.

        Ja miksi vastustavat miehiä naisten puolella kun eivät näe onglmaksi myöskään naissiivoojia miesten puolella vaikka toisinpäin ei käy. Omituisia kaksoisstandardeja femakoilla.

        Misten oma vika kun sietävät naissiivoojia tiloissaan?

        Eihän miehiä kuunnella, pitäiskö ne akat heittää väkisin pois sieltä? Yksikin akka valittaa miehestä vaikkei olisi tehnyt mitään sopimatonta niin miehet ei voi siivota naisten puolella, mutta akoista saa valittaa kuinka paljon tahansa niin mikään ei muutu.

        Sama toistuu kaikialla yhteiskunnassa, "raiskauksesta" ei tarvitse olla mitään todisteita, silti mies tuomitaan, akkoja ei tuomita murhastakaan läheskään aina vaikka ainoa mahdollinen tekijä.

        Hyppäät kirkuen kyykkyyn kun nainen tulee siivoamaan pukuhuonetta ja heittelet tätä tavaroilla. Näin ei kuitenkaan tehdä joten syyn täytyy olla miehissä itsessään.

        Totta, miehet haluaa hoitaa asiat sivistyneesti. Miksi se tasa-arvo ei akkojen mielestä ole tarpeen kun miehistä kyse? Tässäkin asiassa vaadittiin muutosta lehtien palstoilla pari vuotta sitten, mutta ei haluttu palkata miessiivoojia.

        Jos kymmeniä naisia pelottaa yksi vaatteet päällä oleva mies naisten puolella, niin miksi sitten ei yhtä naista peloita kymmenet alastomat miehet miesten puolella? Naisenlogiikka on täysi nolla, samoin metoo-femakkojen uskottavuus, senkin öyhötyksen aloittaja jäi itse kiinni alaikäisen pojan hyväksikäytöstä.

        Miksi te femakot vaaditte vain yksipuolisia päätöksiä vaikka olette ajavinanne tasa-arvoa, jos vaaditte jotain niin sen on koskettava kaikkia tasapuolisesti. Siksi te tulette olemaan aina ja ikuisesti halveksuttavia femakkoja.

    • Anonyymi

      Femakko poistattanut tästäkin keskustelusta 4 viestiä, sananvapaus koskee haklihaaraisten suvakkifemakkojen mielestä vain itseään.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nyt ne alkaa kouluissa aivopesemään oppiliaita työpajoissa oikein setan johdolla.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009348865.html

      Homoja ja lesboja on aina ollut, ei siihen mitään työpajoja tarvita, mutta se vaatii varmasti paljon työtä että saa uskolteltua olevan väärässä kehossa, ei ennen kukaan niin järjettömiä kuvitellut.

    • Anonyymi

      Naisilla ei todellakaan ole moraalia, nyt ovat keksineet tosi-tv sarjan missä viettelevät poikia ja metoo-femakkiojenkin mielestä kaikki on ok. Ei todellakaan olisi jos isät viettelisi toistensa tyttäriä. Kuinka pervoja akat voi ollakaan.

      Ronski tosi-tv-sarja sai katsojat hieraisemaan silmiään – ”puumat” viekoittelevat toistensa lapsia
      https://www.is.fi/viihde/art-2000009341132.html

    • Anonyymi

      Kyllä on juostenkustu laki.

      "Kun lapselle annetaan nimi, siihen tosiaan liittyy sääntö, että annetaan sen sukupuolinen nimi tai sukupuolineutraaleja nimiä. Mutta sukupuolen vahvistamisen yhteydessä henkilön ei ole pakko muuttaa nimeään siten, että nimi ja sukupuoli vastaavat toisiaan, Myrsky sanoo."
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/fcdfce3c-cc2b-44e6-9cfb-b510f68eb3be

      Mikähän järki tuossakin, jos kerran kuvittelee tai haluaa olla toista niin miksei muka halua vaihtaa nimensäkin ja poistattaa ne sukuelimet mitä ei hyväksy itsellään. Siitähän sen näkee ettei oikeasti haluakaan jos pelkästään paperilla haluaa muutoksen tehdä.

      Toisen sukupuolen pukuhuoneeseen saa mennä kun on vaan henkilötunnukset, mitään muutosta ei tarvitse tehdä. Suosittelenkin miehiä menemään joukolla naisten puolelle myös suihkuun ja saunaan, miehethän ovat joutuneet sietämään pervoja naisssiivoojia omalla puolellaan koko ajan.

      Kun "vaihtaa" sukupuolen, ei myöskään syyllisty enää mihinkään sukupuoleen perustuvaan vihaan kun kyse samasta sukupuolesta, kätevää eikö totta!

    • Anonyymi

      Luin aamulla jodel keskustelua pasi palmusta, joka on imenyt lapsen alasaumaa Seurakunnan tiloissa. Kuka ja missä? Vaikuttaa?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      291
      6357
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2009
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1225
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      167
      1141
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1001
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe