Arhinmäki inhoaa jääurheilua

Anonyymi-ap

Kaatoi saatana jääurheilukeskuksen rakentamisen muiden vassareiden, vihreiden, maalaisliiton ja yhden persun äänillä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Myllypuron jääurheilukeskus Oy:lle Vartiokylän kaupunginosaan myönnetyn kehittämisvarauksen jatkamisesta moniliikuntakeskuksen suunnittelua varten

Ensin äänestettiin Paavo Arhinmäen vastaehdotuksesta esittelijän ehdotusta vastaan.

- Vastaehdotus 1
Arhinmäki Paavo + Makkonen Teija
Esitysehdotus korvataan oheisella:

"Kaupunginhallituksen Myllypuron jääurheilukeskus Oy:lle 29.3.2021 myöntämä kehittämisvaraus päättyi 31.12.2022.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että pikaluisteluhallille on valtakunnallinen liikuntapoliittinen peruste ja tarve. Esitetty sijainti ei kuitenkaan ole luontoarvojen ja asukkaiden näkökulmasta hyvä hallille.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, ettei Myllypuron jääurheilukeskus Oy:lle myönnettyä kehittämisvarausta jatketa esitetyllä sijainnilla. Sen sijaan lautakunta katsoo, että kaupunginhallitus voisi kehottaa hanketta selvittää mahdollisia muita potentiaalisia hallipaikkoja, esimerkiksi arvioimaan Vuosaaren liikuntapuiston soveltuvuutta hallille."

Äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 / Arhinmäki Paavo

JAA: 6, EI: 7,
Tyhjiä: 0,
Poissa: 0

JAA: Ahde Hilkka( sdp), Asko-Seljavaara Sirpa (kok), Harkimo Joel (liik), Kivimäki Hanna (sdp), Laaksonen Heimo (kok), Suomalainen Nina (kok)

EI: Arhinmäki Paavo (punikki), Honkasalo Veronika (punikki), Huff Shawn (viheriö), Korpelainen Lukas (viheriö), Kärkkäinen Eeva (maalainen), Makkonen Teija (persu), Tuomi-Nikula Tuomas (viheriö)

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kulttuuri-_ja_vapaa-aikalautakunta/Suomi/Paatostiedote/2023/KUVA_2023-01-17_Kuvalk_1_Pt/index.html

11

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ääliö...

      Oliko tämä liikaa ymmärrykselle...

      ''Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että pikaluisteluhallille on valtakunnallinen liikuntapoliittinen peruste ja tarve. Esitetty sijainti ei kuitenkaan ole luontoarvojen ja asukkaiden näkökulmasta hyvä hallille.
      Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, ettei Myllypuron jääurheilukeskus Oy:lle myönnettyä kehittämisvarausta jatketa esitetyllä sijainnilla. Sen sijaan lautakunta katsoo, että kaupunginhallitus voisi kehottaa hanketta selvittää mahdollisia muita potentiaalisia hallipaikkoja, esimerkiksi arvioimaan Vuosaaren liikuntapuiston soveltuvuutta hallille."

      • Anonyymi

        Olet joo ja lue lisää ja opi.

        Helsingin liikuntapuistoja on aiemmin tarkasteltu siitä lähtökohdasta, mahtuisiko halli ylipäätään mittojensa puolesta muualle kuin Myllypuroon Matokallion kylkeen.

        Jo neliöiden perusteella muut liikuntapuistot karsiutuvat pois vaihtoehdoista.

        ”Joudutaan tarkastelemaan maaperää, hulevesi- ja tulva-asioita, pysäköintikysymyksiä ja katsomaan sopiiko suunniteltu rakennus vai pitääkö jotain muuttaa paikan vaihtuessa ”, Piimies luettelee selvitettäviä asioita.
        Piimies muistuttaa, että Matokalliota on suunniteltu luisteluhallin sijoituspaikaksi jo pari vuosikymmentä. Ensimmäisen kerran sijainti nousi esiin, kun Helsinki haki vuoden 2006 talviolympialaisia, jotka myönnettiin Torinolle.

        ”Myllypurossa Helenin kaukolämpöverkon runkolinja menee tontin vierestä. Meillä on Helenin kanssa tehty aiesopimus hukkalämmön myymisestä Helenin kaukolämpöverkkoon. Myllypurossa toteutuvat vihreät arvot eivät ole mahdollisia Vuosaaressa joukkoliikenteen ja kaukolämmön kannalta”

        ”Kannatin [Myllypuron] hanketta, kun tonttivarauksesta oli äänestys edellisen kerran kaupunginhallituksessa. Mielestäni tämä on tärkeä hankea Helsingin ja koko Suomen kannalta. Tämä on myös tasa-arvokysymys. Hallivuorot ovat kortilla [taitoluistelijoille]”, Rantala kertoo HS:lle.

        ”Halli istuu hyvin Myllypuron tapahtuma- ja urheilukeskukseen.”

        Pari uutista aiheesta.

        https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009336653.html

        https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009339713.html

        https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009335669.html

        https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009342582.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ainoastaan Arhinmäki halusi kaataa hankkeen kun hänen ymmärryksensä ei riitä ja muistinsakaan ei kanna. Etenkään sen jälkeen kun hän kompuroi kännissä ollessaan ministerinä talviolympialaissa https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201701202200056808

        Tämäkin: ”kävi käsiksi ja potkaisi autoa”
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0c7078e2-ddaf-49f8-9a10-46848ad4ce31

        Lastenkasvatusta, näpräsi ihan koko ajan puhelintaan: https://www.seiska.fi/Kotimaa/Paavo-Arhinmaki-vietti-laatuaikaa-mattoruoan-parissa-apulaispormestarin-huomio-kiinnittyi

        Kerran samassa hampurilaispaikassa olin samaan aikaan kyseisen katraan kanssa samaan aikaan jonossa, lapsi ravasi pitkin poikin ravintolaa ja mölysi eikä entinen ministeri ojentanut lastaan ollenkaan. Niin punikki kuin olla saattaa!

        Jääurheilukeskuksen (Suomen taitoluistelulle hyvin tärkeä) kaataja, Paavo:

        Nuorukainen: Haastoi tappeluun

        Välikohtaus tapahtui puolenyön jälkeen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

        – Olimme pysäköineet automme tiensivuun, kun metsästä ilmestyi miesjoukko kassien kanssa. Yksi miehistä tuli huomauttamaan asiasta minulle. Pitäisi kuulemma painua v*****n, 19-vuotias nuorukainen kertoo Iltalehdelle.

        Autonsa ulkopuolella seissyt nuorukainen tiedusteli mieheltä, minkä takia heidän pitäisi poistua paikalta.

        – Hän ei tykännyt siitä, vaan nappasi minua rinnuksista kiinni. Sanoin hänelle, että ”älä koske” ja sain hänet irti itsestäni. Hän rupesi siinä sitten käärimään hihojaan ja kysyi, että ”kuka lähtee tappelemaan”.

        Nuorukaiset sanoivat riitaa haastaneelle miehelle lähtevänsä pois, mutta tämä ei heidän mukaansa riittänyt miehelle. Hän jäi valvomaan, että kaksikko myös lähtee.

        – Hän tuli autojemme eteen, kun olimme lähdössä pois ja otti kuvan autostani.

        – Kaverini oli rinnallani omalla autollaan ja lähti liikkeelle, mutta mies meni hänen autonsa eteen seisomaan ja potkaisi auton keulaan. Siihen tuli pieniä vaurioita.

        Pian tämän jälkeen paikalle ilmestyi poliisipartio.

        – Mies kiisti tehneensä mitään, mutta kaverini auton keulasta löytyi hiekkainen kengänjälki. Se selitys kaatui sitten siihen.

        Apulaispormestari....

        Johtuu allergisesta ihottumasta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuu allergisesta ihottumasta

        ..Poliitikon puheiden mukaan, aina suolalla ne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuu allergisesta ihottumasta

        Jääurheilukeskukseen suunnitellaan luistinradan keskelle mitäpä muuta kuin lätkäkaukaloita paikallisille änäri inisijöllle. Entäs vanha kunnon jääpallo? Jääkö se taas nuolemaan näppejään mitä halliin tulee?

    • Anonyymi

      Eiköhän näitä kendomestoja ole jo tarpeeksi. Herttoniemeenkin piti sellainen tunkea, vaikka paikalliset olisivat halunneet mieluummin uimahallin sille paikalle.

    • Anonyymi

      Kun Malmin lentokentän alue on nyt lopullisesti pyhitetty rakentamiselle, halli voidaan rakentaa sinne.

      • Anonyymi

        Malmille tulee 1000m. sisäampumarata. Se on tässä maailmanpoliitsesa tilanteessa tärkeämpi. Simo Häyhän halli .😁😁😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Malmille tulee 1000m. sisäampumarata. Se on tässä maailmanpoliitsesa tilanteessa tärkeämpi. Simo Häyhän halli .😁😁😁

        Urheilija ei tervettä päivää näe.🥵🥵🥵

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Seiska: "Naimisissa oleva kansanedustaja Matias Mäkynen (SDP) iski nuoren opiskelijan"

      https://www.seiska.fi/Kotimaa/Skandaalipaljastus-Naimisissa-oleva-kansanedustaja-Matias-Makynen-iski-nuoren-opiskelijan "Opiskelija on kertonut lähip
      Maailman menoa
      619
      5210
    2. Katja Ståhl sai yllätyksekseen masennusdiagnoosin - Yksi asia herätti: "Rupesin hirveesti..."

      Tsemppiä ja voimia, Katja Ståhl! Juontaja, hevosnainen Ståhl avaa yksityiselämäänsä Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Lue lisää: https://www.suomi
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1589
    3. Olisitko nainen hävennyt mun kanssa

      liikkuessa, vai päinvastoin? Luin jostain lehdestä kauan sitten että naiset miettii tätä kautta asioita. Ja olisitko hävennyt mua faijasi edessä? Ei s
      Ikävä
      133
      1194
    4. Translaki meni läpi...

      Kuuntelin eilen eduskunnan lähetystä, ja monia hyviä perusteita kerrottiin, miksi moinen pitäisi hylätä. Eräs nutturatäti väitti, että kaikki estelyt
      Kokkola
      154
      1032
    5. Hyvää iltaa

      Etenkin yhdelle naiselle täällä :).
      Ikävä
      102
      936
    6. Ota muhun yhteyttä

      Jotakin kautta. Selvitetään asiat..
      Ikävä
      49
      863
    7. Ensi kerralla kun kohdataan

      Älä käännä päätäsi pois. Katso silmiini. Näet siellä anteeksipyynnön ja katumuksen. En torjuisi enää sinua. Miehelle
      Ikävä
      59
      824
    8. Tasot - ikuinen kysymys, johon ei ole vastausta

      Mikä on taso? Miten arvotatte edes tason? Omasta kokemusmaailmastani katsoen ei ole olemassa universaalia tasoa. Taso taitaa olla jokaiselle ihan eri
      Sinkut
      175
      816
    9. Translaki läpi äänin 113-69

      Niinhän sinä kävi kun veikattiin. Lisäksi kaikenlaiset tällä palstalla uutta esitystä veikanneet voivat mennä takaisin peruskoulun yhteiskuntaopin tun
      Luterilaisuus
      174
      783
    10. Olet mielessä ja pysyt

      Haluan nähdä sinua edes vilaukselta vaikka se sattuu toisinaan sydämeen. Hyvää yötä naiselta miehelle.
      Ikävä
      41
      763
    Aihe