Eikö hallitus ymmärrä talouspolitiikkaa?

TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö arvostelee Turun Sanomien haastattelussa Suomea huolettomasta taloudenpidosta. Niinistö on huolissaan siitä, että Suomessa ei ole havahduttu valtion velkaantumistahtiin, eikä talouden korjausliikkeen välttämättömyyteen.
- Me olemme eläneet toistakymmentä vuotta aika velkavetoisesti, Niinistö sanoo. Niinistön mukaan tilanteeseen on johtanut keskuspankkien harjoittama löysä rahapolitiikka.
Suurin osa äänestäjistä on huolissaan valtion taloudellisesta tilasta. Miksi hallitus ei huolestu Suomen velkaantumisesta? Kevään näyttävät kansan tahdon.
774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaupan kassa ja maatalon emäntä; odotitko jotain matemaattista lahjakuutta? Kaupan kassa ei osaa edes yksinkertaista päässälaskua, kun kone on laskennut puolesta, maatalon emäntä saa miljoonatukiaiset ja lisäksi raha tulee seinästä

Äänestä

Kokoomuksen linja on sama. Lisää velkaa velan päälle mutta kuppaavat nekin rahat omiin taskuihinsa!

Äänestä

Hallituspuolueita ovat SDP, KEPU, VIHR., VAS. ja RKP. Eduskunnassa on oikeistopuolueilla enemmistö ja Suomessa eduskunta käyttää sekä budjetti- että lainsäädäntövaltaa.

Googlaa: tutki budjettia, niin näet miksi velkaa on otettu ja mihin rahat käytetty.

1. Covid-19 pandemia
Suomi sulki yrityksiä, tapahtumia ja varautui koronan tuomiin ongelmiin monin eri tavoin sairauden leviämisen ja korona kuolemien ehkäisyyn.
Yritystukia ja taoahtumatukia jaettiin kolmeen eri kertaan.
- olisiko koronan pitänyt vapaasti levitä ja vanhusten kuolla Ruotsin mallin mukaan?

2. Tuskin koronasta selvittiin, kun Ukrainan sota alkoi. Puolustusmenot kasvoivat useita miljardeja euroja ollen nykyään jo lähes seitsemän miljardia. Olisiko hävittäjät ja Nato-hakemus sekä puolustusvoimien lisäbudjetit pitänyt jättää säästösyistä tekemättä?

3. Energiakriisi. Venäjältä ei saatu enää saatu halpaa energiaa, joten energian hinta moninkertaistui, minkä vuoksi jaetaan energiatukia. Fortum oli Sipilän hallituksen aikana ostanut saksalaisen Uniperin osakkeet, jotka piti pelastaa valtion tukirahalla. Uniperin ostosta oli Sipilän hallitusta varoitettu, mutta kuuroille korville olivat varoitukset Venäjän kaasutoimituksista menneet.

Marinin hallitus on hoitanut sote-lait maaliin ja hyvinvointialueiden käyntiinlähtö korona-aikana maksaa myös veroeuroja, mutta uudistus on ollut välttämätön. Valtiolla ei olisi ollut varaa jatkaa kolmiportaista kallista ärjestelmää, jossa erikoissairaanhoito oli yksityisten terveysfirmojen päätettävissä ja hinnoittelussa (valtion kelakorvauksin), työterveyshuolto vain palkansaajia varten ja perusterveydenhuolto jonka vastuulla oli kaikki muu, johon ei ollut riittävästi rahaa. Jyväskylässä kokeiltiin pilottina Sipilän hallituksen suunnittelemaa mallia vuotuisine kapitaatiomaksuineen ja asiakkaiden pisteytyksineen iän ja terveystietojen perusteella, mutta yksityinen firma keskeytti pilottikokeilun kannattamattomana ja asiakkaat palautettiin julkiselle sektorille.

Myös toisen asteen koulu-uudistus maksaa aluksi, mutta kannattaa myöhemmin, kun peruskoulun jälkeiset opinnot tulevat ilmaisina kaikille, joten paremmin koulutettua työvoimaa tulee kotimaasta.

Ulkomaan velkaa on otettu tarpeeseen ja sen vuoksi, ettei välttämättömiä uudistuksia ole aiemmin tehty. Sipilän hallituksen turhat leikkaukset heikensivät ostovoimaa ja koulutusta. Verottomat sijoitustilit eivät lisänneet verokertymää. Kun verokertymä ei riitä edes kohtuulliseen perusturvaan (mitä Leipäjonot todistavat) niin verotuksen oikeudenmukaisuutta tulee lisätä.

Vielä nykyäänkin veroja kerätään progressiivisesti eläkeläisiltä ja palkansaajilta, mutta pääomatuloista verotetaan vain matalana tasaverona. Esko Ahon oikeistohallitus eriytti pääomatulot muista tuloista, minkä jälkeen tuloerot alkoivat kasvaa.

Verottomia tuloja ovat listaamattomien yritysten sijoitustuototsekä sijoituskuoret että sijoitustilit.

Suomi ei ole velkaantunut tällä hallituskaudella sen enempää kuin muut läntiset teollisuusmaat, olemme ulkomaan velan suhteen keskitasoa, minkä voi tarkistaa EU-maiden ulkomaanvelkatilastoista.

Äänestä

Nyt vastako kansa huomaa ettei hallitus osaa talouspolitiikkaa??
Onhan se ollut päivänselvää ja tiedossa alusta asti! Ei vihervasemmisto ymmärrä että raha pitää ansaita eikä sitä jaeta ilmaiseksi kenellekään, edes valitoille!

Äänestä

Sale ottaa velkaa,jos ostetaan panssarivaunuja Ukrainaan ja täytetään Zelenskin taskuja?

Äänestä

EI. Ei sen tarvitse, koska kansa on itse syvistä riveistään valinnut naamakertoimella edustajat. Ei ole kiinnostanut tutkia ehdokkaiden taustoja vähän tarkemmin.

Hyvää konkurssia Suomi. Omaan jalkaan ampuen hyvä tulee.

Pelle-kansalta pelle-edustajat pelle-hallitukseen.
Se on kirjaimellisesti sirkus Finlandia.

Äänestä

Hallitukseen pitäisi saada aikuisia ihmisiä.Keimailijoita ei tarvita.Urho Kekkosen sanonta Tunarit oikeassa.Nyt alkanut kaiken hyvän antajien listat suut auenneet.Vaalien alla.Älä usko kaikkea mitä kuulet.Mieti itse kuka jakaa keppiä hallituksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö arvostelee Turun Sanomien haastattelussa Suomea huolettomasta taloudenpidosta. Niinistö on huolissaan siitä, että Suomessa ei ole havahduttu valtion velkaantumistahtiin, eikä talouden korjausliikkeen välttämättömyyteen.
- Me olemme eläneet toistakymmentä vuotta aika velkavetoisesti, Niinistö sanoo. Niinistön mukaan tilanteeseen on johtanut keskuspankkien harjoittama löysä rahapolitiikka.
Suurin osa äänestäjistä on huolissaan valtion taloudellisesta tilasta. Miksi hallitus ei huolestu Suomen velkaantumisesta? Kevään näyttävät kansan tahdon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu