On vain Yksi seurakunta ja yksi Paimen.

Anonyymi-ap

Jeesus ei käskenyt perustamaan yhtään maallista seurakuntaa.

Helluntailaiset yrittävät omia oppejaan julistamalla saada aikaiseksi maallisia, samalla tavalla ajattelevia yhteisöjä, jotka ovat uskonnollisia yhdistytyksiä, uskonlahkoja, eriseuroja tai jopa uskonkultteja (David Korasin ja Manson).

Jeesus käski helatorstaina opetuslapsia kastamaan kaikki syntiset ihmiset omikseen taivaallisen yhden seurakuntansa jäseniksi, oman ylösnousemusruumiinsa jäseniksi. Yksi oikea seurakunta on sisällä Jumalan valtakunnassa. Kristukseen kastetut muodostavat sen yhden seurakunnan. Kyriake, Herran omat, Kristukseen kastettujen suuri joukko.

Jeesus käski vain kastamaan syntiset ihmiset omikseen, koska kaikki ovat syntisiä Jumalan edessä. Ei kukaan voi sellaisenaan mennä sisälle Jumalan valtakuntaan ennen kuin Jumala kasteessa pesee synnit pois ihmisestä ja liittää puhtaan sielun Kristuksen ylösnousemusruumiin jäseneksi.

Kristukseen kasteessa liitetty on Kristuksessa Jeesuksessa eli taivaallisen seurakunnan jäsen.

Kristuksen ylösnousemusrumis ja siihen kasteessa liitettyjen joukko on se yksi yhteinen seurakunta, jokan hyvä Paimen Jeesus istse on. On vain yksi seurakunta ja yksi Paimen. Palkkapaimen ei ole oikea paimen.

1. Kor. 12:13

Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä

Ef.4:5 Yksi kaste Jumalan tekona "vedestä ja Hengestä" liittää ihmisen Kristukseen Jeesukseen.

65

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vanhan liiton aikainen valitun kansan yhteiseen seurakuntaan kuuluivat kaikki koko Israelin 2 milj.kansa vauvasta vanhukseen asti.

      Ei siellä mitään erillisia pikkuseurakuntia ollut. Suomessakin on yhdistysrekisterissä yli tuhat erioppista keskenään riitelevää ja jäsenistä kilpailevaa uskonlahkoa eli uskonyhdistyksiä (ry).

      Joel 2:16

      Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

    • Anonyymi

      Katoliset luopiopiispat perustivat kuitenkin Jumalan seurakunnalla kilpailevan organisaation, jota nimitettiin katoliseksi kirkoksi.

      • Anonyymi

        Saatana on sokaissut helluntailaiset

        Hellarit ei näköjään tiedä edes peruskoulun yleistieton kuuluvia asioita Kristinuskon ja Juutalaisuuden historiasta, haluavat vain herjata ja pilkata oikeita tavallisia kristittyjä ja Kristillisiä kirkkokuntia ja kristittyjen lapsien saamaa pyhää kastetta he herjaavat ja pilkkaavat ihan työkseen.

        Roomalaiskatolinen kirkko on eri asia kuin Katolinen kirkko, jonka Jeesus perusti antamalla kaskekäksyn: "Tälle Kalliolle minä perustan seurakuntani" tarkoitti kasteessa itseensä liitettyjen joukkoa, sitä kutsutaan Katoliseksi eli yhteiseksi seurakunnaksi. On vain yksi paimen ja yksi lauma. Kristukseen kastettujen suuri joukko.

        Roomalaiskatolinen Kirkko on perustettu vasta jälkikäteen Roomassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä yrität valehtelemalla täällä tehdä katolisesta kirkosta Jumalan seurakuntaa. Sehän se on ollut aina perustaktiikkana, valehteleminen.

    • Anonyymi

      YLIPÄÄLLIKÖN VIIMEINEN PÄIVÄKÄSKY MAAN PÄÄLLÄ

      Jeesus perusti Kristillisen yhden seurakunnan Helatorstaina näillä sanoilla:

      Matt.28
      18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
      19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heidät
      Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

      "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

    • Anonyymi

      Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"

      Helluntailaiset kieltävät jopa Raamatun totuuden.

      • Anonyymi

        Helluntailaisuus on antikristillistä vihamielisyyttä Kristittyjen Jumalaa vastaan.

        Helluntailaiset on niitä vihamielisiä ja kostonhimoisia. Helluntailaiset vihaavat kun kristittyjen lapsi pääsee kasteessa Jeesuksen omaksi sisälle Jumalan valtakuntaan.

        "Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan. (-92)

        "Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen. (33/38)

        "Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan. (Biblia)

        Matt. 21:16 ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?"

        Raamatun kielessä Voima tarkittaa Pyhää Henkeä.

        Luuk. 8:46

        Mutta Jeesus sanoi: "Joku KOSKI minuun. Minä tunsin, että minusta lähti VOIMAA"

        Nyt Jeesus on taivaassa, mutta

        Kristittyjen Kasteessa ja Herran Pyhässä Ehtollisessa tuo sama Jeesuksen "kosketus" syntisele ihmselle toteutuu ja tapahtuu.

        Jeesus on silloin läsnä.

      • Anonyymi

        >> Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen <<

        Ja sinä saat tästä vauvojen kastamisopin? Miten?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen <<

        Ja sinä saat tästä vauvojen kastamisopin? Miten?

        Kasteessa lapsesta tulee Kristitty Jeesuksen opetuslapsi, jolle Jeesus kasteessa antaa uuden liiton sinetin, Hengen yhteyden, sitä kutsutaan uskon lahjaksi.

        Helluntailaiset ja Talibaanit niillä on sama uskonto ja henki, apinanraivolla vastustetaan, että lapsia ei saa kastaa Kristityiksi Jeesuksen omaksi opetuslapseksi.

    • Anonyymi

      Juu, mutta se yksi seurakunta ei ole luterilainen tai katolinen, eikä se yksi paimen kirkkoherra tai paavi.

      • Anonyymi

        Kristityttyjen lapset on Kristuksen kastettuja.

        Helluntailaisten ja Talibaanien kastamattomat pakanalapset on samassa uskonnossa eli maailmassa.

        Room. 9:8

        Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

        Saatanan henki lahkoissa estää lapsien liittämisen kasteessa Kristuksen ruumiin jäseneksi
        eli uuten liiton jäseneksi.

        >> Helluntailaisten ja Talibaanien kastamattomat pakanalapset on samassa uskonnossa eli maailmassa. <<

        "Maailma" ei ole mikään uskonto. Tosin kyllä kirkolliset keheittelevät sitä maailmanuskontoa, mistä Raamattu varoittaa.

        Ja tottakai 'kastamattomat pakanalapset' ovat maailmassa, koska kaikki pakanat ovat pelastumattomia.

        Mutta helluntailaiseksi ei voi tulla kuin uudestisyntynyt uskova, joten sellaista kuin 'helluntailainen pakanalapsi' ei ole olemassakaan.

    • Anonyymi

      >> On vain Yksi seurakunta ja yksi Paimen. <<

      Ja se yksi seurakunta on siis Kristuksen seurakunta.
      Ja se yksi Paimen on siis Jeesus.

      • Anonyymi

        Sillä kaikki te, jotka olette Kritukseen Jeesukeen kastettuja, eli kasteessa yhteen liitettyjä Kristuksen kanssa, olette pukeneet Kristuksen vanhurskauden yllennne ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksessa Jeesuksessa. Ja nyt ei ole enää mitään kadotustuomiota nillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

        Kristukseen Jeesukseen kastamaton on kadotustuomion alainen, eli elämä päättyy fyysiseen kuolemaan, eikä mitään ikuista elämää ole kuin niillä, jotka Jumala on kasteessa liittänyt Kristuksen ikuisesti elävään ylösnousemusruumiiseen.

        1. Kor. 12:13

        Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Ei ihme ollenkaan, että valkian saatanan hengen saaneet väärämieliset vastustaa apinan raivolla Kristittyjen lapsien liittämistä kasteessa Kristuksen ikuisesti elävään ylösnousemusruumiseen.

        "Kristitttjen" vesikastetta ei ole luterilaisessa kirkossa kuin korkeintaan ne vesikasteet, joita tehdään aikuisille esim. lähetyskentillä, kun joku sielä tulee uskoon. Silloin kirkko kastaa kristityn. Kaikki muut kastamiset ovat pakanoitten kastamisia kirkon jäseneksi.

        Tuo Raamatun kohta todistaa sen, että vauvat eivät tarvitse mitään kastetta, vaan kelpaavat Jumalalle sellaisenaan:
        " Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen".

        Tuossahan puhutaan kastamattomista lapsista, jotka kiittävät Jumalaa.

        Kyllä on sama vesikaste kaikissa kirkoissa. Kaste on kaste Kristukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo Raamatun kohta todistaa sen, että vauvat eivät tarvitse mitään kastetta, vaan kelpaavat Jumalalle sellaisenaan:
        " Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen".

        Tuossahan puhutaan kastamattomista lapsista, jotka kiittävät Jumalaa.

        Tuokin Raamatun kohta todistaa että lapsetkin ovat oikeutettuja kasteelle.

        Tuossa ei puhuta kastamattomista lapsista vaan lapsista. Lapsi ottaa vastaan Jumalan valtakunnan. Siksi on oikeutettu myös kasteelle

    • Anonyymi

      Olet kuin kärpänen esteenä evankelioinnissa. Tulemme perustamaan seurakuntia edelleen. Et takuulla estä sitä.

      • Anonyymi

        Helluntaiseurakunnan ry:t on uskonnollisia yhdistyksiä.

        Seurakunta Raamatussa tarkoittaa Jumalan tekkona kasteessa synneistä pesemiensä
        ja Kristuksen ylösnousemusruumiiseen kasteessa liitettyjen sielujen kokonaisuutta.

        Eihän helluntailaisuudessa Kritillistä yhtä syntein pesemiseksi saatua kastetta tunneta
        eikä tunnusteta ollenkaan. Helluntailaisuus on antikristillinen uskonliike, jolla on omat opinkäsityksensä.

        Kyriake=Herran omat=Jumalan tekona kasteessa Kristuksen ruumiiseen liitettyjen joukko.

        Kristittyjen yksi kaste ja sen merkitys

        1. Piet. 3:21

        "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
        Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."

        Samanmieliset porukat eli uskonnolliset yhdistykset ei ole mitään seurakuntia. Niitähän olisi jo Suomessakin yli tuhat, jos kaikki erioppiset uskonnolliset yhdistykset katsottaisiin seurakunniksi.

        Seurakunnan käsite tulee Valitun kansan seurakunnasta, johon kuului koko kansa, koska
        koko Israelin kansa sai kasteen Punaisen meren ylityksen aikana ja Kristuksen Hengen lahjan kasteessa ja se kokonaisuus oli seurakunta pienistä lapsista aina vanhuksiin asti oli se seurakunta. Kasteessa ihminen liitetään Kristuskalliolle eli Kristukseen Jeesukseen.

        Joel 2:16

        Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

        Hurmahenkisiä lahkolaisia on aina ollut ja tulee olemaan.

        Jer. 29:26

        'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

        Juud. 8

        Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.

        Jaak. 2:7

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Jeesus käski tehdä kaikista kansoista eli kaikista kansaan kuuluvista ihmisistä kastamalla itselleen opetuslapsia sinne Jumalan valtakuntaan, johon kasteessa ihminen siirtyy.
        Kastekäksy, jossa alkukielen mukaan on yksi käskysana, mitä ei ole edes suomen kielessä sellaisenaan

        "Mateuteseette" (Jeesus)

        ehdoton käsky, kastettavalla ei ole mitään ehtoja tai pääsyvaatimuksia, ei ikä, sukupuoli, rodullisia, ,ei mitään ihmisen omia tekoja, ymmärrystä, järjenpäätelmiä, uskontunnustuksia, ei mitään ehtoja saadakseen Kristillisen kasteen.

        Mateuteseette =opetuslapseuttakaa kaikki ihmiset kastamalla heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

        Hellarit yrittävät hämärtää ja kumota alkuperäisen kastekäskyn napsimalla puhekielen ilmaisuja "Jeesuksen nimeen" ja muita lyhenteitä yksittäistapusten kerronnasta.

        Toki Jeesuksen itsensä sanoman kuulleet 11 opetuslasta kastoivat kuten Jeesus oli käskenyt heitä kastamaan nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

        Ei niitä Jeesuksen käskyjä ihminen saa mennä muttelemaan, kuten hellarit tekevät, he laittavat Jeesuksen suuhun ihan jotain muuta, mitä Jeesus itse ei ole alunperin sanonut.

        Hellarit laittavat Jeesuksen suuhun ihan jotain muuta, mitä Jeesus itse ei ole sanonut.

        Hyvä esimerkki tästä on seuraava jae, jota hellarit mulkkaavat paremmin Parhamilaiseen uskonoppeihin sopivaksi monella eri tavalla muuttelemalla ja selittelemällä muuksi, mitä sanottu on.

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Jesus svarade: »Sannerligen, sannerligen säger jag dig: Om en människa icke bliver född av vatten och ande, så kan hon icke komma in i Guds rike.

        Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

        απεκριθη ο ιησους αμην αμην λεγω σοι εαν μη τις γεννηθη εξ υδατος και πνευματος ου δυναται εισελθειν εις την βασιλειαν του θεου

        Hudor=vesi

        Thayer's Greek Lexicon

        Sana

        Translitteroitu

        Strongin koodi

        υδωρ

        hudor hoo'-dore genitive case υδατος hudatos hoo'-dat-os, etc.

        5204

        Sanan tausta

        Sanaluokka

        from the base of 5205

        subst. (neut.)

        Lukumäärä

        King James käännökset sanasta

        79

        AV-water 79

        Merkitys

        1) water

        1a) of water in rivers, in fountains, in pools

        1b) of the water of the deluge

        1c) of water in any of the earth's repositories

        1d) of water as the primary element, out of and through which the world that was before the deluge, arose and was compacted

        1e) of the waves of the sea

    • Anonyymi

      Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.
      Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.

    • Anonyymi

      Suomessa ja Saksassa vauvakastettujen vaktiokirkko luterilaisuus on vainonnut aina vapaita suuntia. Luther jopa tapatti ensi töikseen anabaptistit!

      • Anonyymi

        Uudestikastettu haluaa aina vauvoja. Uudestikastajat ovat aina vainonneet kristittyjä. Parhami jopa teki lapsityötä josta nuo ovat ottaneet mallia
        Erään vainajan hautaansiunaamisessa hautausmaaan aidan takana huusi kaksi helluntailaisten surun murtamille omaisille: "vauvakasteetuuuuuuuut!!!"

        Luterilaiset papithan ne vainoavat vauvoja. Elä sekoita asioita. Luterilaiset tulevat aina tänne puhumaan vauvoista kun muut haluavat puhua vauvaksteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaiset papithan ne vainoavat vauvoja. Elä sekoita asioita. Luterilaiset tulevat aina tänne puhumaan vauvoista kun muut haluavat puhua vauvaksteesta.

        Eivät vainoa vaan uudestikastajt vainoavat. Uudestikastajilla on vain vauvat mielessä

    • Anonyymi

      Uudesta Testamentissa on ohjeet PAIKALLISSEURAKUNTIEN perustamiseen. Seurakuntaa johti vanhimmisto ja sen YLÄPUOLELLA OLI VAIN JEESUS.
      Näin on helluntaiherätyksessä!

      • Anonyymi

        Kaste on tietenkin kristittyjen upotuskaste, jonka kautta uudestisyntynyt ihminen liittyy seurakuntaan! Jumalattomat eivät pääse seurakuntaan! Näin seurakunta pysyy puhtaana.

        Voi kun maailmassa ei ole yhtään seurakuntaa jossa ei olisi myös luopuneita/jumalattomia jäseniä

    • Anonyymi

      Suomi 24 on osallinen ja suomi 24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi 24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.

    • Anonyymi

      Ei ole olemassa erikseen katolista kirkko ja roomalaiskatolista kirkkoa. On vain yksi kirkko, joka on perustettu alkuseurakunnan jatkumoksi ja Jeesus Kristus on sen itse perustanut.Kaikki muut ovat lahkoja enempi tai vähempi.

      Joten jos lahkolaiset keskenään kitisivät, niin se on vain säälittävää katolisen kirkon näkökulmasta. Kaikki he ovat väärässä ja väärillä arvoilla liikkeellä, jos sitä katsotaan katolisen kirkon sakramenteista käsin.

      Eri asia sitten on se, jos koko katolinen prosessi on väärä ja sen myötä myös Lutherin keskentekoinen uskonpuhdistus.

      • Anonyymi

        On olemassa vauvakastetut ja oikealla kristittyjen upotuskasteella kastetut.
        Siinä on selvä jako!

    • Anonyymi

      Helluntailaiset puhuu "vesikasteista" ja "lapsikasteesta" eksyttääkseen ihmisiä.

      Raamattu tuntee KASTEEN, Jumalan teko "vedestä ja Hengestä" Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen pääsemiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.

      "Tunnustammen yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahan saamiseksi" (Kristittyjen yhteinen kasteen merkityksen tunnustus ollut jo 2000 vuotta)

      Ef.4:5 Yksi kaste,Kolme todistajaa (Kristillinen kaste, ei lahkokaste)

      1. Joh. 5:8

      Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    • Anonyymi

      On olemassa vain yksi katolisen kirkon kaste. Muut ovat lahkokasteita. Tietenkin, eihän edes voi unissaan kuvitella olevan mitään muuta vaihtoehtoa.

      • Anonyymi

        Voiko pedofiilikirkon kaste olla oikea?
        Miksi vauvakaste ei auta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko pedofiilikirkon kaste olla oikea?
        Miksi vauvakaste ei auta?

        Useamman kerran kylvetetty himoitsee taas vauvoja
        Eikö uudestikaste auta siihen?

    • Anonyymi

      Niin, yksi seurakunta.

      4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
      5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
      6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
      ( Ef 4)

      Yksi Herra, johon uskovat uskovat.
      Ja se yksi seurakunta, koostuu Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovista.
      Olipa sitten luterilainen, katolinen, ortodoksi, vapaakirkollinen, siinä ei ole erotusta.

      22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. ( Room 3)

      Uskovalla ja uskottomalla ei ole mitään yhteistä osaa, ei perintöosaa Kristuksessa.

      14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
      15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? ( 2Kor 6)

      Jeesus sanoo:

      16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
      17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
      18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)

      "avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa".

      Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        Varsinkin apostolien teoissa on paljon puhekielen lyhynnettyjä ilmaisuja, joilla hellarit yrittävät kumota Kristillisen kasteen merkityksen, syntien pois peseminen ja Pyhän Hengen lahjan saamisen ja nimen laittamisen Karitsan elämänkirjaan.

        Pelkkä uskominen kun ei pese syntejä pois. Murhamiehen synnit Jumala pesi pois kasteessa.

        Ei ne raskaat synnin pelkällä uskomisell tullut pois pestyksi, vaikka hellarit sitenkin väittämällä yrittävät mitätöidä Kristittyjen kasteen merkityksen, syntien pesun ja Pyhän Hengen lahjan saamiseen.

        Ap. t. 22:16

        Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

        Kyllä Raamatun ilmoitus on meitä kaikkia varten, mistä voimme lukea kuinka asiat ovat.

        Kuten tuossa siteeraat Paavalia käsittävää tekstiä.

        >> Ap. t. 22:16

        Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.' >>

        Siinä ei sanota, "anna kastaa itsesi", vaan " Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.".

        Jos jätät tämän huomioimatta, niin ei ne synnit tulisi pois pestyiksi.

        Se, että ihminen huutaa avuksensa Herraa Jeesusta Kristusta, tapahtuu uskosta käsin.

        14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? ( Rm 10)

        Ja juuri Paavali sai Herralta Jeesukselta evankelimin ja palvelustehtävän julistaa syntien sovitusta Jeesuksen nimessä.

        16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
        17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
        18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)

        Paavali otti kasteen Jeesukseen Kristukseen uskossa Jeesukseen.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Jumala tahtoo palauttaa oman seurakuntansa, ei kirkkokuntia, alkuajan siunausten tielle kirkkaaseen elämänyhteyteen seurakunnan Herran, Jeesuksen kanssa. Hän tahtoo pelastaa, parantaa ja täyttää Pyhällä Hengellä. Hän lähettää julistamaan evankeliumia, auttamaan kärsiviä ja parantamaan sairaita. ym. Mark. 16:15-20. Ihmiselämän tärkein asia on saada syntinsä anteeksi ja näin tulla Jumalan lapseksi. Tämä ei saa peittyä muiden tärkeiden Raamatun opetusten varjoon.
      Kiitos Herralle! ”Hänelle, joka rakastaa meitä ja on verellään päästänyt meidät synneistämme ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi.” Ilm. 1:5,6. Kiitos Jeesus! ”Sinut on teurastettu ja sinä olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista, kielistä, kansakunnista ja kansanheimoista. Sinä olet tehnyt heidät kuningaskunnaksi…” Ilm. 5:9,10.
      Seurakunta on siis Jeesuksen verellä ostettu ihmisten joukko, Hänen kuningaskuntansa. Jo tästä voi jokainen Raamattua lukeva ymmärtää, mikä on oikea seurakunta. Raamatun antama vastaus on hyvin yksinkertainen: Uskoon tulleet IHMISET ovat Jumalan seurakunta. Uskonnot, mm. kirkot eivät sitä ole. Jokaisella paikkakunnalla olevat uudestisyntyneet ihmiset muodostavat asuinpaikkakuntansa paikallisen seurakunnan. Sen perusteella Raamattu mainitsee seurakuntia monikossa. Tiit. 1:5. Ilm. 1:11. ym.

      Opetus seurakunnan olemuksesta on aihe, joka on pahasti vääristynyt koko ihmiskunnassa. Valtaosa uskovista on niellyt kirkollisuuden mukana kehittyneen opetuksen, että srk. olisi joku ihmisten perustama laitos. Sen opin mukana on ajauduttu alkuperäisen kristinuskon ulkopuolelle. Ja vaikka srk-asia ei olekaan pelastuskysymys, on kyseessä vakava lankeemus, koska uusien kirkkokuntien perustamisella on rikottu uskovien yhteys ja keskinäinen rakkaus. Tämän tähden, näin sanoo Herra: ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne.” Jer. 3:22.
      Mutta Joh. 17:21-23. mainittu meitä koskeva opetus tulee toteutumaan: ”Että he olisivat täydellisesti yhtä”. Tulemme siis olemaan ”täydellisesti yhtä”. Se ei näy vielä, mutta sen on tapahduttava tässä ajassa. Muussa tapauksessa Jeesuksen rukous on ollut pelkkää sanahelinää. – Mutta todellisuuteen ja yhteyteen herääminen tapahtuu! Matt. 25:7-12. Se tapahtuu palaamisella Raamatun opetusten tielle. ”Pyhitä heidät totuudessa. Sinun Sanasi on totuus.” Joh. 17:17. Seurakunnan asettuminen takaisin apostolisen ajan raamatulliseen uskoon ja totuuteen tapahtuu ennen Jeesuksen takaisin tulemista: ”Taivaan oli määrä ottaa Hänet luokseen niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen. Tästä Jumala on puhunut ikiajoista asti pyhien profeettojensa suulla.” Apt. 3:21. Hebr. 13:7-14.

      • Anonyymi

        Näin se on. Ihan tismalleen.

    • Anonyymi

      Jeesuksen kastekäskyn mukaisesti Kristuksen ylösnousemusruumiisen kastamalla liitetyt sielut yhdessä muodostavat Kristuksen seurakunnan.

      Jeesuksen kastekäskyssä Jeesus mainitsee "kansan". Siitä voisi vetää johtopäätöksen, ett kaikki samaan kansaan kuuluvat Kristukseen kastetut ovat oma ryhmänsä Kristuksen yhdessä seurakunnassa.

      Vanhan liiton aikana koko Israelin KANSA muodosti yhden seurakunnan.

      Joel 2:16

      Kootkaa KANSA , pitäkää pyhä SEURAKUNTAKOKOUS, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

      " Menkää siis ja TEHKÄÄ KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      JA OPETTAMALLA heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

      • Anonyymi

        Mutta tuo ei ole luterilaista oppia eikä se helluntain kaste, että siinä perhekunta jollain tavalla kastettiin.

        Lutherille kaste oli sitä että siinä poistettiin perkele ihmisestä. Perisynti oli sen istuttanut ihmiseen ja tässä tapauksessa lapseen niin voimakkaasti että sen voimallinen poistaminen on kasteen tarkoitus. Oikeastaan aikuisesta se on jo myöhäistä jos perkele on jyllännyt ihmisessä koko aikuisikään asti, niin juuri mitään ei kyllä enää ole tuon opin mukaan tehtävissä. Ei sitä perkeleen asuinsijaa niin vain silloin muuteta.

        Miten lie tämän Luther Raamatulla perustellut, mutta kai nyt niin oppinut mies oli asiaan niin paljon perehtynyt ettei omasta päästään keksinyt kasteen merkitystä. Tai jos olisi, niin ei hänen nimeään kantavaa lahkoa olisi olemassa.

        Eji poistettu ihmisestä mitään vaan ihminen liitettiin Kristuksen kuolemaan

        Lutter makaa kuolivuoteellan ja toteaa; olen kastettu, olen pelastuva !

        eli siihen kiteytyi suuren paavin munkin niinsanottu usko, ei mitään todellista uudestisyntymää ollut munkissa tapahtunut, omituinen opinkiivailija ja sanojen paukuttaja mutat Jumalan Hengestä ei hajuakaan.

        yhtä vähään on seuraajiensa hengellisyys jäänyt, kirjaimessa roikkujia, mitään Jeesus he eivät tarvitse mihinkään muuta kuin oppirunojensa lausumiseen.

        kaikki tyhjää ja turhaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eji poistettu ihmisestä mitään vaan ihminen liitettiin Kristuksen kuolemaan

        Ai Luther oli väärässä ja opetti väärin.

        Sitten ei kannata ottaa luterilaista kastetta jos se väärä.

      • Anonyymi

        milloin lutterin systeemissä aiotaan pitää s e pyhä seurakuntakokous vai joko se oli adventtina, sinnekö ylkä j a morsio kiiruhtivat ja vanhus rullattiin tuolissaan, sinnekkö menivät samban veivaukseen, piispojen suosituksella kuten luimme asiasta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Luther oli väärässä ja opetti väärin.

        Sitten ei kannata ottaa luterilaista kastetta jos se väärä.

        No jos se on pelastanut suomalaisia viissataa vuotta niin sitten vaan heti kiiruusti ottamaan jopa hätäkaste, jos niin se pelastaa.

        oikeasti suomen kansa on satasella jumalaton pakankansa jolal ei ole pääsääntöisesti pienintäkään kiinnostusta edes siihen omaan lutterin oppiinsa, kukaan ei tiuedäö mitään ei välitä mitään ja nauraa jos joku mainitsee sanankin Jeesuksesta.

        sellainen on meillä kastepelastettu kansa jost apuuttuu kaikki hengellisyyden merkiti ja elintavat.
        juoppous ja hruus on nostettu suureen kunniaan kaikilla tasoilla alkaen ylimmistä asteista ja päättyen surkeisiin ihmisiin,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutter makaa kuolivuoteellan ja toteaa; olen kastettu, olen pelastuva !

        eli siihen kiteytyi suuren paavin munkin niinsanottu usko, ei mitään todellista uudestisyntymää ollut munkissa tapahtunut, omituinen opinkiivailija ja sanojen paukuttaja mutat Jumalan Hengestä ei hajuakaan.

        yhtä vähään on seuraajiensa hengellisyys jäänyt, kirjaimessa roikkujia, mitään Jeesus he eivät tarvitse mihinkään muuta kuin oppirunojensa lausumiseen.

        kaikki tyhjää ja turhaa

        Niin totesi ja oikein teotiesi

        Parhamisi raiskasi lapsia ja sama on meiniki sinullekin, ei mitään tetoa Hengestä vaan jaktkuvaa määkimiistä ja päihteitä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Luther oli väärässä ja opetti väärin.

        Sitten ei kannata ottaa luterilaista kastetta jos se väärä.

        Ei Luther opettanut noin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos se on pelastanut suomalaisia viissataa vuotta niin sitten vaan heti kiiruusti ottamaan jopa hätäkaste, jos niin se pelastaa.

        oikeasti suomen kansa on satasella jumalaton pakankansa jolal ei ole pääsääntöisesti pienintäkään kiinnostusta edes siihen omaan lutterin oppiinsa, kukaan ei tiuedäö mitään ei välitä mitään ja nauraa jos joku mainitsee sanankin Jeesuksesta.

        sellainen on meillä kastepelastettu kansa jost apuuttuu kaikki hengellisyyden merkiti ja elintavat.
        juoppous ja hruus on nostettu suureen kunniaan kaikilla tasoilla alkaen ylimmistä asteista ja päättyen surkeisiin ihmisiin,

        Suomalaisia on pelastunut enemmän kuin viisisataa vuotta, haloo!

        Suomen kansa on pakanakansa, ja se on sitä enem,än kun amerikasn ukastajia on tullut maahamme., tulokset näkyy heti.

        Suomen kansa on umppisokea ja yksi sen totiste on tuo pedokääkkä joka määkii kansasta ilman että puhuu Jeesuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos se on pelastanut suomalaisia viissataa vuotta niin sitten vaan heti kiiruusti ottamaan jopa hätäkaste, jos niin se pelastaa.

        oikeasti suomen kansa on satasella jumalaton pakankansa jolal ei ole pääsääntöisesti pienintäkään kiinnostusta edes siihen omaan lutterin oppiinsa, kukaan ei tiuedäö mitään ei välitä mitään ja nauraa jos joku mainitsee sanankin Jeesuksesta.

        sellainen on meillä kastepelastettu kansa jost apuuttuu kaikki hengellisyyden merkiti ja elintavat.
        juoppous ja hruus on nostettu suureen kunniaan kaikilla tasoilla alkaen ylimmistä asteista ja päättyen surkeisiin ihmisiin,

        Mitä hengellisyyttä e on jos kehuskelee seksistä rippilasten kanssa tai vaahtoaa koko ajan päihteistä häh?

        Varmaan sitä käkätyksen omaa hengellisyyttä...

    • Anonyymi

      Riivaajatkin uskooJeesukseen ja vapisee. Mutta ei pelkkä uskominen ketään pelasta yhtään mistään eikä pese syntejä pois.

      Hellareiden opin mukaan pelkkä uskominen tarkoittaa syntien anteeksisaamista ja pelastusta.
      Helluntailaisten opit on suoraan helvetin kuiluista nostettuja käärmeen oppeja.

      • Anonyymi

        koitappa rauhottua, ota äitin kaapista jokin pillimehu ja istu aloillesi, se menee ohi luulen tuo sekohetkesi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        koitappa rauhottua, ota äitin kaapista jokin pillimehu ja istu aloillesi, se menee ohi luulen tuo sekohetkesi !

        Pitää vain jaksaa kärsivällisesti odottaa jos sieltä tulisi joku hyväkin herja. Aika uupunutta ja vässähtänyttä on ollut viime aikoina. Ehkä jos pyytää iltarukouksessa hyviä herjoja, niin huomenna on toinen ääni kellossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää vain jaksaa kärsivällisesti odottaa jos sieltä tulisi joku hyväkin herja. Aika uupunutta ja vässähtänyttä on ollut viime aikoina. Ehkä jos pyytää iltarukouksessa hyviä herjoja, niin huomenna on toinen ääni kellossa.

        Eiköhän niitä (samoja) herjoja löydy, kun vauvakastetut juopottelee yön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän niitä (samoja) herjoja löydy, kun vauvakastetut juopottelee yön.

        aina se vähäsen virkistyy se puolikuollut solu kun saa alkoa annoksensa päivänälkäänsä !

        saamme ehkä silloin taas lyhyen intervallin nauttia hyvinkin suolaisista herjoista, suoraan karvakoiven juomakaivon pohjamudasta, syvältä karvaisesta sedimentistä saapunutta,

        näitä odotamme kärsivällisyyden vallitessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän niitä (samoja) herjoja löydy, kun vauvakastetut juopottelee yön.

        Uudestikastettu halaua taas vauvoja.
        Se juopottelee pitkin päivää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aina se vähäsen virkistyy se puolikuollut solu kun saa alkoa annoksensa päivänälkäänsä !

        saamme ehkä silloin taas lyhyen intervallin nauttia hyvinkin suolaisista herjoista, suoraan karvakoiven juomakaivon pohjamudasta, syvältä karvaisesta sedimentistä saapunutta,

        näitä odotamme kärsivällisyyden vallitessa.

        Sinähän sen tiedät kokemuksesta.

    • Anonyymi

      Toivossa on hyvä elää, mutta sitten sen kiimaisen kojootin ulvonnan jälkeen ei ole ollut oikein mitään. Sekavaa samaa sotkuista puuroa joka ei jää kellekään mieleen.

      Hyvässä herjassa on myös huumoria. Voiko kukaan suuttua siitä jos herjataan että seurakunta ulvoo kuin kiimaiset kojootit? Sehän saa hymyn huulille, vaikka tietenkään se ei ole alkuperäinen tarkoitus, vaan herja on vedetty vakavalla naamalla.

    • Anonyymi

      "uskomme yhden pyhän apostolisen kirkon"

      Tämä siis on kristittyne yhteinen uskontunnustus. Kristus perusti yhden seurakunnan. Näin siitäkin huolimatta että uskovie on monessa maallisessa kirkkokunnassa

      • Anonyymi

        Ei käkätys usko tuollaisiin, sillä on omat uskonsa

    • Anonyymi

      Onko kirjailija Joel Haahtela osallistunut lapsen väkisin makaamiseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe