Ruotsin oikeuslaitos, hallitus ja järjestysvalta ovat tuuliajolla.
Edes vakavia provokaatioita ei estetä eikä edes tutkita, puhumattakaan syytteiden nostamisesta syyllistyneille, eikä oikeus langeta vankeus- tai karkoitustuomioita syyllisille.
TSekoilutouhulla Ruotsista ei tule NATOn jäsentä. Näin ovat provokaattorit ja Turkki - omista lähtökohdistaan selvästi päättäneet.
Eikä tässä kaikki: Ruotsin hakeutuminen NATOon on muodostumassa hyvin kiusalliseksi USA:lle ja myös presidentti Bidenille sekä mm. pääsihteeri Stoltenbergille.
Jouduttaneen tyytymään siihen, että Suomi liittyy NATOon, jolloin puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa tulee perustumaan vain kahdenvälisiin sopimuksiin.
Selvän asian saattaminen umpisolmuun pääosin Ruotsin sekoilun vuoksi on myös ulkoministeri Haaviston täydellistä epäonnistumista tehtävässään.
Sanomansa mukaan Haavisto on tiiviissä yhteydessä Ruotsin ulkoministeriin ja Ruotsin muuhun valtiovaltaan.
Miksi siitä huolimatta sana ei mene perille, vaan Ruotsi sotkee Suomenkin asian? Tämä oli kysymys Haavistolle. Odotan vastausta tai eronpyyntöä.
Ruotsin sd-hallituksen aikana Marin sai kaitsettua Ruotsia riittävästi, mutta Ruotsin hallituksen vaihduttua ei tyhjänpuhuja Haavistosta ole ollut kaitsijaksi.
Sekoilujen Ruotsissa pitää loppua eikä niitä SAA tapahtua Suomessakaan!
Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan Ruotsin sisä- ja ulkoministerien on vaihduttava ja myös Suomen ulkoministerin on erottava.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.