http://wwnet.fi/users/veijone/
Parhaillakin profeetoilla on joitakin
ymmärryksen lisääntymisen mukanaan tuomia
väärinymmärryksiä, mutta mielestäni
Marilyn Agee toisena Hal Lindsey on
aikamme oikein profeetta USA:ssa. Onhan
siellä toki monia muitakin kuten
Wahlvoordit vrt. kirjansa Huomenna Harmagedon
(RV 1975)
Jokainen on tietenkin omasta mielestään
paras profeetta ja se suokoon. Maailman
parhaimman naiskeihärin lapsuuden valmentajakin
lähetti minulle viestin, että hän uskoo minua,
mutta minunkin pitäisi uskoa häntä, että
hän on itse taivaan Jumala. Kieltämättä
sekopäitä on muissakin kuin ateisteissa.
Oikeassa profetiassa on siis kysymyskin etenkin
Raamatun profetioiden ymmärtämisen lisääntymisen
kärjessä kulkemisesta. MONET sitä tutkivat ja
ymmärrys lisääntyy niinkuin Daniel kirjoittaa.
minä laitoin juuri USA:n Marilyn Ageelle viestin, että kertoisi sivuilleni jotakin itsestään ja miksi ylösotto hänen mielestään
tulisi 12.-13. 2007. Tähän ei nyt tosiaankaan
tarvita vastineeksi, että Agee on aiemmin
esittänyt ylösotolle joitakin aiempia mahdollisia
ajankohtia aivan kuten kaikki parhaat ovat tehneet etsittäessä lopullista kaikki kohdallaan tilannetta, joka taitaa löytyä minulta
helmikuusta 2004 alkaen.
Huvittavaa miten ateistit aina väittävät, että
Veijonen on ennustanut ylösottoa joka päivälle
ikänsä ja uskonnolliset asioista tietämättömät
väittävät ylösoton tulevan milloin tahansa joka
päivä. Minä koko toimointani aloitin sillä otsikolla, että se päivä ei tule ennenkuin
Antikristus tulee ja vaelrauhaa vahvistamaan ilmestyy, niinkuin 2 Tess 2 alun ymmärrän.
Pitkä pikkutarkka profetiasarja minulla tapahtumineen jo 1986 ja edelleenkin kun
on voitu löytää uusia tapahtumia välille ennen
seurakunan ylösottoa. Toki minulta vaatii suurta rohkeuttakin esittää aina ensimmäisenä edes mahdollisuutta mitä vielä kuten että nykyinen paavi olisi vallassa vain kaksi vuotta.
Thank you for visiting here from USA. You have Marilyn Agee, Hal Lindsey
and Satans Sollog. But Harri Veijonen lives in Finland.
Hal Lindsey fanclub by Harri Veijonen http://groups.yahoo.com/group/hallindseyfanclub/. Hal Lindsey 1972: "Satan is still alive and well on planet Earth." But Harri Veijonen with his javelin 1972 09/11: 60.00. 6000 years after Adam = 2000 09/11. Then Harri Veijonen with his javelin only 35,04. It is 4 x 3,5 years: 2000 09/11 < 2004 03/11, 2007 09/11, 2011 03/11, 2014 09/11. Harri Veijonen and his Holy lange!
Not Sollog but Harri Veijonen have predicted all that: MG I 1985 03/11, Jeltsin 2000 01/01, MG II 2000 03/11, 6000=2000 09/11, one day NY 2001 09/11, FM Sweden 2003 09/11, 3,5 = Porvo in Finland, Madrid, Sedna = 2004 03/11, 911 2004 in Russia. Sollog: 2004 11/11 Good Arafat but Harri Veijonen: Satans Sollog and Arafat. Sollog: Great Quage 2005 01/01 but Harri Veijonen: Tsunami during my 50th birthdays from 2004 12/26 to 2005 01/08 to Russias St Petersburg to get the Last Lenin back in 9 months! Sollog: Great Quage 2005 03/21/ but Harri Veijonen: Graet Quage after 3 month from tsunami like the meeting mothers of Jesus and John the Baptist. Satans John the Baptist 2005 04/08 is pope! 2005 06/11, MG III 2005 09/11, 2005 10/26, 2006 09/11, 2006 11/11, MG IV 2007 09/11, Rapture 2007 10/26, MG V 2011 03/11, MG VI 2014 09/11! http://wwnet.fi/users/veijone/311prophecies.htm 311 prophecies are my prophecies and free for everyone! Not for sale by Satans Sollog !
Marilyn Agee: Rapture 2007 09/11. But Harri Veijonen: 2007 09/11 "peace" and 45 days left home.
HOME! Year 1293 1300 = 7 years 700 = 2000 09/11 2004 03/11 Porvo, 2007 09/11 in Wiborg agein and their "peace". But 45 days from Wiborg to Fin lands holy place, to me in Lappeenranta Mustola via Saima canal: And we will fly to Heaven! * * * * * * * St. Malachy: The eclipse pope 2005 04/08. Then the last pope. But Harri Veijonen. St Malachys last pope have 2 years. Then the last pope. * Sir Isaac Newton: Rome 754 BC ][ 754 AD Papal State. Then 1260 years = 2014. But Harri Veijonen: It is right and 3768 years. 68 years is from the first War Helsinki 1939 11/30 to the last War Helsinki 2007 11/30. Is USA ready?

Vastaukset 7
Vanhimmat
ei viitsi korjata täällä vaan
yrittää pitää sivustonsa niistä
vapaana
Hal Lindsey ja monet muut Amerikan herkut kylläkin ymmärtävät omien englanninkielisten raamatunkäännöstensä pohjalta tuon Danielin kohdan: "matkustelu lisääntyy", ei "ymmärrys lisääntyy". Taustalla oleva hebrean sana voidaan ymmärtää kummallakin tavalla. Mielestäni tässä, konteksti huomioon ottaen, suomalainen käännös vastaa alkuperäistä.
Taisit käydä katsomassa samaa tekstiäni
täydellisempänä sivuiltani. Sanoinkin siellä
jo, että tuollaisia baskerimatkaajia löytyy
jopa K. O. Syvännön kirjasesta, mutta jo
1986 kirjasessani
http://wwnet.fi/users/veijone/tuleva.htm
kirjoitin, että kun on kysymys Danielin
kirjan kulkemisesta ristiin rastiin niin
tutkia ei ole väärä käännös. Luulisi v.
1938 käännöksen käyvän järkeenkin:
Daniel:
12:4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.
paiti tietenkin, jos ylyä ei ole enempää kuin
hakea apua maan suurimmalta pakanalta:
Virka-apua, Pakana (M). Kirjoittanut: Basker 12.5.2005 klo 21.47
Olen viime aikoina liikkunut Profetia -palstalla ja Kristinusko -palstalla enemmän kuin täällä. Profetia -palstalla pyörii joku itseään "Lappeenrannan profeetaksi" kutsuva friikki nimeltä Veijonen. Koska tiedän, että sinä, Pakana (M), olet kova vastaanväittäjä, pyydän nyt vähän virka-apua. Mene ja perustele Veijonen hiljaiseksi. Mies on sekaisin, palauta hänet maan pinnalle.
En taida tietää muuta keinoa Kirjoittanut: Pakana(M) 13.5.2005 klo 07.49
saada Veijonen hiljaiseksi, kuin se mistä joutuu linnaan. Ja niin oikeassa en sentään aio olla:). Hullulle ei mitkään argumentit merkitse mitään, kun hän on itse päättänyt olla oikeassa omasta mielestään.
Totta tietenkin, että hullu pysyy hulluudessaan,
vaikka viisaan profetiat toteutuvat maailman loppuun asti.
Mikä hinku on tuoda pakanuutta tälle
palstalle ja vielä yrittää salata sitä,
että itsellä on kysymys pakanuudesta
ja totuuden vastustamisesta?
Sanot näin:
"Jokainen on tietenkin omasta mielestään
paras profeetta ja se suokoon."
En usko tuota. Oikean Jumalan profeetan ei tarvitse arvioida hyvyyttään profeettana: Hän vain puhuu mitä Jumala käskee.
Uskon että maailmassa on NÖYRIÄ profeettoja, jotka eivät pidä itseään parhaana. Jumalan mielestä joku näistä nöyristä on ehkä oikeasti paras Jumalan äänitorvi.
Sinä Harri, olet pelkkä torvi, jonka puheissa haisee omakehu. Pönkitä sinä mainettasi, sillä Jumala ei sitä tee!
Sinäkin siis lienet omasta mielestäsi
maailman parhaita profeettoja tätänykyä.
Olet niin vaatimatonkin, ettet kerro missä
sinut profetiasi olisi luettavissa. Yhtä
vaatimattomia ovat Baskeri ja muutkin lättähatut.
Jotta voidaan arvioida henkilöiden profeetallisia
sijoituksia täytyy olla mitä keskenään verrata.
Toki sitten vielä erikoisalansa päätellä, mistä
lähteistä profetiat ovat niinkuin minä myönnän
toistavani Jumalan Sanaa ja Sollog maailman
tämän hetken eniten tietävänä kanssani myöntää, ettei usko Jeesukseen Jumalana.
Ei millään pahalla, mutta valitettava tosiasia on, että ateistit nytkin väittävät, että Veijonen on ennustanut ylösottoa joka päivälle ikänsä ja uskonnolliset asioista tietämättömät väittävät ylösoton tulevan milloin tahansa joka päivä. Koko toimintani aloitin sillä otsikolla, että se päivä ei tule ennenkuin Antikristus tulee ja valerauhaa vahvistamaan ilmestyy, niinkuin 2 Tess 2.
Vastustajia riittää niin ateistien kuin
kirkollisten joukossa, vaikka noita kun vertailee niin ateisti ei näytä juuri sen tyhmemmältä kuin ikänsä "Jeesus voi tulla tänään" väittävät kirkkojen nollaprofeetat.
Antakaa joskus iloisia elämänmyönteisiä ennustuksia. ei aina ikävyyksiä.
Tuskin Jumala on tarkoittanut meitä elämään jatkuvassa pelossa.
aamen.
aina ja onhan siellä joukko hyviä juttu uskoville luvassa...
Mutta auta armias että syntitisille luvassa nuo ikävyydet ei tarvis kenenkään kohdata nuo mutta EI ihminen opi ...
Mutta osa toki tulee uskoon kun tajuavat nyt on tosi kyseessä....