Tuomiopäivän kello on lähellä maailmanloppua

Anonyymi-ap

Ollaan lähellä maailmanloppua tuomiopäivän kellon mukaan.
Maapallolle ja eläimillehän tämä on tietty ikävää.
Maapallolle olisi hyvä, jos me kaikki ihmiset tuhoutuisimme.
Me ihmiset ei olla pystytty muuhun, kuin ympäristön sekä eläinkunnan tuhoamiseen ja vauhti vaan kiihtyy.
Miksi ihminen/ihmiskunta on kyvytön oman elinympäristön suojelemisessa?

4

349

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla ei ole naisia vastaan mitään. Päinvastoin! Mutta…

      … Ukrainassa ortodoksikirkkoja suljetaan ja kaikki ikonit pitää kouluista poistaa? Olisi mielenkiintoista kuulla perustelut. Mutta onko pohjavire myös…

      Olisiko lopulta syy siinä, että kaikki patriarkaatit pyritään tuhoamaan ja feministiohjatusti siirtymään koko Euroopassa legitimoituun riippumattomaan feministivaltaan, jonka peruslähtökohta on ateistinen humanismi? Eurooppa on jo pitkällä tuossa kehityskulussa. Ei ole myöskään sattumaa, että valtapaikoille korkeimpiin virkoihin on Suomessa ja muualla Euroopassa nimetty enenevässä määrin naisia. Viimeisimmät viritykset pyrkivät syrjäyttämään myös Puolassa, Valko-Venäjällä ja Unkarissa patriarkaatit ja politikoimaan valta naisjohtajille. Samoin Ruotsissa, jossa meneillään on Mieskuninkaan mustamaalaaminen, jotta pian saataisiin naisvalta Ruotsiinkin. Ruotsissa jo lähes onnistuttiin myös pääministeripaikan naisistamisessa pohjoismaiseen ja yleiseurooppalaistuvaan tapaan. Naton johtajaksi havitellaan seuraavaksi naista.

      Taustavire on näennäisen riippumattomuuden, mutta todellisuudessa ateistisen humanismin ja naisprioriteettien oikeuttamaksi vallaksi. Jossa vallassa miehen ääni ja oikeustulkinta alistetaan naisistuneen feministisoidun ns. riippumattoman oikeusvaltiodiktatuurin alle. Naisistuneen, sillä manipuloinnin välineenä ovat naisistuneet oikeuslaitokset esimerkiksi Suomessa ja Eurooppalainen arvoyhteisö. Feministidiktatuuri on muodostunut jo laajasti ja feministien valtapyrkimyksenä yhä enenevässä määrin kaiken oikeustulkinnan ja vallan perustaksi ja ns. Eurooppalaiseksi osin pyrkimyksenä myös transatlanttiseksi arvoyhteisöksi.

      Joku voi kysyä; Entä sitten? Olen sitä mieltä, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ihmisistä huolehtimisen eetoksien kannalta naisistuminen näyttäytyy erityisesti heikompiosaisten kannalta hyvänä, eli ns. pehmeämpänä ja kannustavampana kuin ehkä perinteisesti voidaan todeta miesvaltaisissa järjestelmissä. Mutta tämä ilmiö sisältää myös kovuutta ja häikäilemättömiä miehiä vastaan lain ja oikeuden varjolla tehtyjä juridiikkaa hyväkseen käyttäneitä pelejä. Noissa peleissä ovat miehet olleet mielivallan alla: Vailla ihmisoikeuksia, vailla prosessioikeusnormien ja yleisten oikeusperiaatteiden, syyttäjän ja tuomarin ohjeiden, perustuslaissakin säädettyjen vastaajan oikeusturvanormien ja vailla oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden suojaa, siis vailla vastaajan oikeusturvaa. Naiset sanavalmiimpina tunnejohtajina eri yhteisöissä kodeissa, oikeuslaitoksissa ja jopa kirkoissa on saanut aikaan kaikkien valtajärjestelmien naisistumisen. Myös sosiaalipsykologiassa tunnetaan käsite: tunneäly. Sitä peliä pelaavat feministit erittäin taitavasti. Heillä on myös järjestöjä, joissa valmennetaan noihin yhteiskunnallisiin valtapeleihin niin kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa ja muissa työyhteisöissä kuin politiikassakin. Yhteiskunnallinen tunnekaappaus on feministivallan ydintä.

      Feministifilosofian taustavire on ateistinen humanismi. Siksi feministit demonisoivat näennäisen monien manipuloinnille alttiiden ja intressisoituneiden mielissä hyviltä kuulostavien perustelujen keinoin uskonnot ja niiden patriarkaatit
      vanhojen ukkojen epätasa-arvon ylläpitäjiksi. Ateistinen feminismi on siirtynyt myös kirkkojen opetukseen ja filosofiassa tunnettu ateistinen humanismi ja ateistinen psykologia uskonnon määrittäjänä opetuksessa ovat jo pitkälti syrjäyttäneet Raamatun mukaisen opetuksen ja julistuksen. Ei ole ihme, että Raamatussa on toteamus, että Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.

      Ateistinen feministiaate Euroopassa ja Suomessakin on se eurooppalainen arvoyhteisö, jota kaupataan ja mielenosoituksia manipuloiden tarjotaan valtaan myös Unkarissa ja Valko-Venäjällä.

      Luin lööpin, jossa luki: ”Mies on lähes kirosana nykyään Suomessa”.
      Mielivalta rehottaa kaikkialla. Ei ole sattumaa, että aihe on vaiettu poliittisesti kuoliaaksi.
      Yksi insinöörituttava totesi, että kaikki asiat ja päätökset ratkaistaan tunteella. Kun niin todella näyttää olevan ja kun naiset ovat tunnepelien johtajia ja tunnemanipulaatioiden erityisosaajia myös oikeuslaitoksissa ja tuomioistuinkäsittelyissä ja koska feministien perimmäinen tavoite on naisten intressien ajaminen, miesten alistaminen, sanktioiminen ja syrjäyttäminen yhteiskunnassa ns. palvelijoiksi tai paarialuokkaan, ei miesten ahdistuneisuus, syrjäytyminen ja perheiden hajoamiset ole mikään ennustamaton ilmiö Suomessa.

      Yksi kukko tunkiolla tai kanatarhassa riittää. Varsinkin alfauroksen näkökulmasta. Siksi miehet eivät auta toisiaan. Sen näki myös Häkkäsen ollessa oikeusministerinä. Hän ei puuttunut tuohon oikeuslaitoksen mielivaltaongelmaan. Samoin kävi kokoomuksen imagoprosessissa, jossa miesjohtaja pakotti yhden miespoliitikon siirtymään perussuomalaisiin. Sen sijaan naaraslaumat muodostavat lukuisissa eliöryhmissä ja myös naisryhmissä toisiaan tukevia verkostoja. Sen on nähnyt myös nykyisen oikeusministerin toiminnassa ja päätöksissä.

      • Anonyymi

        Vessassa,niin toimituksen jälkeen ruvetessani pyyhkimään takapuoltani pöntönreijästä nousi Hitlerin pää ja sanoi anna minun nuolla anuksesi puhtaaksi.tuumailin,että no mikäpä siinä,kun kerta haluat.piti ihan kiittää miten tehokkaasti alkoi leipomaan kielellään.toimituksen jälkeen pyysin Hitlerinpäätä nousemaan pöntöstä seuraavanlainen kerralla.piti vielä varmistaa psykiatriltani,etten ole tulossa mielen ikäiseksi,niin tuumaili olevan ihan normaalia,kun hänen käydessään vessassa nousee Stalinin pää.


      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😍 ­N­y­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17718398z

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Ok hullu buumeri myötistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe