"Rokote on tukitusti turvallinen vanhuksille ja sairaille."
Rokotetta ei oltu edes tutkittu vanhuksilla ja sairailla.
"Rokote estää tutkitusti viruksen levittämistä, jolloin rokottamattomat levittävät virusta, kun rokotetut eivät levitä."
Tutkimusta ei oltu tehty, eikä rokote estänyt viruksen levittämistä.
"Israel ja Britannia, jotka aloittivat rokotuksen ensimmäisinä, ovat saaneet loistavia tuloksia ja voittavat ensimmäisinä taistelun virusta vastaan."
Israelissa koronakuolleisuus nousi neljä viikkoa rokotusten aloittamisesta yli kuukauden ajaksi 4,5-kertaiseksi, verrattuna kuukauteen ennen rokottamista.
Britanniassa koronakuolleisuus nousi neljä viikkoa rokotusten aloittamisesta yli kuukauden ajaksi 2,7-kertaiseksi, verrattuna kuukauteen ennen rokottamista.
Hanna Nohynekin VALHEET.
142
619
Vastaukset
- Anonyymi
Kuinkahan mones kerta on, kun samat follarien kerta toisensa jälkeen alasammutut paskaväitteet taas nousevat topiciksi.
Foliohattukerhon kannattaisi perustaa koordinaattorin tehtävä seuraamaan tilannetta, etteivät samat väitteet esiinny toistuvasti. Kas kun samojen alasammuttujen väitteiden toistaminen antaa foliohattukerhostanne tavattoman osaamattoman ja amatöörimäisen kuvan.
Miksi ihmeessä postasit jälleen kerran samat alasammutut sadut?- Anonyymi
Itse postaat paskaväitteitä. Kyllä media, THL ja poliittiset korruptiobroilerit suolsivat noita valheita kuin tehtaan liukuhihnalta.
Ja nyt myönnetään jo avoimesti, ettei "rokotteet" toimi. Jokainen voi tämän itse todeta lukemalla otsikot reilun vuoden ajalta.
Joten miksi valehtelet itse?
Mikä ajaa valehtelemaan?
Mikä? - Anonyymi
Hullujehuoneella sinut kannattaa laittaa yksin eristykseen.
- Anonyymi
Ehkä sinäkin olet vain sokea lammas määkimässä toisten seassa rokotteen puolesta.
- Anonyymi
Miten alasammut väitteet, joilla luvattiin piikeillä tehokasta suojaa koronaa vastaan?
Ne EI suojannu Ollenkaan!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse postaat paskaväitteitä. Kyllä media, THL ja poliittiset korruptiobroilerit suolsivat noita valheita kuin tehtaan liukuhihnalta.
Ja nyt myönnetään jo avoimesti, ettei "rokotteet" toimi. Jokainen voi tämän itse todeta lukemalla otsikot reilun vuoden ajalta.
Joten miksi valehtelet itse?
Mikä ajaa valehtelemaan?
Mikä?Ja kun lukee kuolinilmoituksia, niin pitäs kyllä silmät aueta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hullujehuoneella sinut kannattaa laittaa yksin eristykseen.
Näin raju piikitysten puolustaminen herättää
aina epäilyksiä
avoimesta rikollisuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse postaat paskaväitteitä. Kyllä media, THL ja poliittiset korruptiobroilerit suolsivat noita valheita kuin tehtaan liukuhihnalta.
Ja nyt myönnetään jo avoimesti, ettei "rokotteet" toimi. Jokainen voi tämän itse todeta lukemalla otsikot reilun vuoden ajalta.
Joten miksi valehtelet itse?
Mikä ajaa valehtelemaan?
Mikä?"Ja nyt myönnetään jo avoimesti, ettei "rokotteet" toimi."
- Voisitkos antaa "näytteen" kertomastasi "myöntämisestä.
Odotan mielenkiinnolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten alasammut väitteet, joilla luvattiin piikeillä tehokasta suojaa koronaa vastaan?
Ne EI suojannu Ollenkaan!!!"Ne EI suojannu Ollenkaan!!!"
Ohessa "Sairaalahoitoa vaatineiden tartuntojen ilmaantuvuus alttiissa väestössä (kuukaudessa / 100 000 henkilöä) iän ja rokotussuojan mukaan, 01.09.2022 – 31.12.2022 "
Rokottamattomia on selkeästi eniten. (sininen palkki = rokottamattomat Vihreä palkki = Täysi rokotussuoja ja tehoste
Ole hyvä:
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/summary_cov19incisummary
- -
Eipä ihme, että on rokotekielteisyyttä, kuntiedon taso on nolla.
- Anonyymi
Nohynek on erityäin raaka ja julma ihminen.
Äärimmäinen hitleristi. Valmis keskitysleirille ihmiskokeiden järjestäjäksi.- Anonyymi
Ei Nohynek ole edes pahimmasta päästä.
Minusta Kiuru on vauhkonnut eniten rokotteiden puolesta.
Saa tietty bonusta .
- Anonyymi
kyllä kai hitlerin 6 miljoonan vähennys on koronalla ja piikillä ylitetty mailmassa ihmis kato,,
- Anonyymi
Lääke laskettiin nopeasti myyntiin ilman normaalisti vaadittavia vuosia kestäviä testejä. Maailma kaipasi lääkettä kauheaksi kuvattuun tautiin.
- Anonyymi
"Lääke laskettiin nopeasti myyntiin ilman normaalisti vaadittavia vuosia kestäviä testejä. "
Lapsellinen väite.
Mainitse yksikin normaaliin myyntilupamenettelyyn kuuluva testi, joka muka on jäänyt koronarokotteelta väliin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lääke laskettiin nopeasti myyntiin ilman normaalisti vaadittavia vuosia kestäviä testejä. "
Lapsellinen väite.
Mainitse yksikin normaaliin myyntilupamenettelyyn kuuluva testi, joka muka on jäänyt koronarokotteelta väliin?lupa käsittely oli muodollisuus, kun tauti ja lääkeet valmistui samaan aikaan,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lupa käsittely oli muodollisuus, kun tauti ja lääkeet valmistui samaan aikaan,
"lupa käsittely oli muodollisuus, kun tauti ja lääkeet valmistui samaan aikaan,"
Kuten tulikin jo mainittua, nykyiset koronarokotteet ovt käyneet läpi saman myyntilupahyväksyntämenettelyn kuin mikä muu aikaisempi virusrokote hyvänsä.
Tiedeossa oli, että rokotetta tultaisiin antamaan sadoille miljoonille ihmisille, miljardeja injektioita. On oman tyhmyyden julistamista väittää ilman todisteita, (ja muutenkin) että väestötasolle ennennäkemättömän laajaan käyttöön menevien rokotteiden osalta olisi mutkia vedetty suoriksi tai jätety testauksia tekemättä.
Foliohattukerholaisilta tosin ei voi kovin älykästä tekstiä odottaakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lääke laskettiin nopeasti myyntiin ilman normaalisti vaadittavia vuosia kestäviä testejä. "
Lapsellinen väite.
Mainitse yksikin normaaliin myyntilupamenettelyyn kuuluva testi, joka muka on jäänyt koronarokotteelta väliin?Rokotetta ei oltu edes ehditty testata estääkö se saamasta korona-tartuntaa ja estääkö se rokotettua levittämästä virusta eteen päin.
Tämän paljasti Eu-parlamentiin eteen Pfizeriltä lähetetty markkinoinnista vastaava johtava Janine Small. Ei oltu ehditty testata, kun oli kiire markkinoille.
Mitä toi Small "markkinoilla" tarkoitti, jäi hämärän peittoon? Mutta ilmeisesti rahaa - ainakin termi viittaa siihen.
Se jonka liemi on ensimmäisenä markkinoilla, käärii isoimman potin.
https://youtu.be/mnxlxzxoZx0
Joku on väittänyt että tuota Pfizerin Eu-parlamentti pätkää olisi jotenkin peukaloitu, mutta ei ole. Janine Smalin koko puhe löytyy pätkimättömänä Eija Riitta Korholan sivulta.
http://www.korhola.com/lang/fi/2022/10/tartuntatautilain-valiaikainen-pykala-48a/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotetta ei oltu edes ehditty testata estääkö se saamasta korona-tartuntaa ja estääkö se rokotettua levittämästä virusta eteen päin.
Tämän paljasti Eu-parlamentiin eteen Pfizeriltä lähetetty markkinoinnista vastaava johtava Janine Small. Ei oltu ehditty testata, kun oli kiire markkinoille.
Mitä toi Small "markkinoilla" tarkoitti, jäi hämärän peittoon? Mutta ilmeisesti rahaa - ainakin termi viittaa siihen.
Se jonka liemi on ensimmäisenä markkinoilla, käärii isoimman potin.
https://youtu.be/mnxlxzxoZx0
Joku on väittänyt että tuota Pfizerin Eu-parlamentti pätkää olisi jotenkin peukaloitu, mutta ei ole. Janine Smalin koko puhe löytyy pätkimättömänä Eija Riitta Korholan sivulta.
http://www.korhola.com/lang/fi/2022/10/tartuntatautilain-valiaikainen-pykala-48a/Miksi lääkeyhtiö ei puuttunut tilanteeseen, jossa maailmanlaajuisesti alettiin puhumaan rokotepassista?
Siis kysyn, miksi lääkeyhtiö ei puuttunut tähän ideaan rokotepassista, kun passista ei käytännössä olisi ollut mitään hyötyä taudin leviämisen kannalta, kun nämä rokotetut levittivät sitä ihan samalla tavalla kui rokottamattomatkin?
Tähän kysymykseen on helppo vastata. Rokotepassipakko olisi kiihdyttänyt ja kasvattanut rahatulvaa lääkeyhtiölle.
Nyt on jo tutkimusviitteitä siitä, että mitä useamman piikin olet saanut, sen helpommin saat taas uuden tartunnan. Suomennettuna: Koronarokote näyttäsi heikentävän ihmisen immuniteettia.
https://youtu.be/KHFua_tnWvI?t=826 - Anonyymi
SARS virusta on tutkittu yli kymmenen vuotta, siksi saatiin rokotus nopeammin .
Ja nykyään on digitaaliset toiminnat mylåöskin edistäneet asioita, ennen kun niitä ei ollut oli tutkijoiden työ hankalampaa ja kaikki otti aikaa,
Joten nykyaikana toimii asiat paljon nopeammassa tahdissa.
Vaikka turhahan näitä on teikäläisille selitellä salaliitto teoriat puree vissiin paremmin kun tieteelliset jutut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lääke laskettiin nopeasti myyntiin ilman normaalisti vaadittavia vuosia kestäviä testejä. "
Lapsellinen väite.
Mainitse yksikin normaaliin myyntilupamenettelyyn kuuluva testi, joka muka on jäänyt koronarokotteelta väliin?Ei ollut testattu, miten 1-5 piikkiä vaikuttavat ihmiseen. Rokote testattiin muutamilla hiirillä, ennen levitykseen laittoa. Hiiriotoskin surkean pieni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lupa käsittely oli muodollisuus, kun tauti ja lääkeet valmistui samaan aikaan,
Piikit oli valmiit ennen taudin levittämistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi lääkeyhtiö ei puuttunut tilanteeseen, jossa maailmanlaajuisesti alettiin puhumaan rokotepassista?
Siis kysyn, miksi lääkeyhtiö ei puuttunut tähän ideaan rokotepassista, kun passista ei käytännössä olisi ollut mitään hyötyä taudin leviämisen kannalta, kun nämä rokotetut levittivät sitä ihan samalla tavalla kui rokottamattomatkin?
Tähän kysymykseen on helppo vastata. Rokotepassipakko olisi kiihdyttänyt ja kasvattanut rahatulvaa lääkeyhtiölle.
Nyt on jo tutkimusviitteitä siitä, että mitä useamman piikin olet saanut, sen helpommin saat taas uuden tartunnan. Suomennettuna: Koronarokote näyttäsi heikentävän ihmisen immuniteettia.
https://youtu.be/KHFua_tnWvI?t=826Eli, piikin vaikutus olikin päinvastainen.
Olemme piikitettyjen panttivankeina. Tartuttavat meidät - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lupa käsittely oli muodollisuus, kun tauti ja lääkeet valmistui samaan aikaan,
Mutta Pfizer ei ota vastuuta rokotteesta. Tällaisella tekstillä rokote myytiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi lääkeyhtiö ei puuttunut tilanteeseen, jossa maailmanlaajuisesti alettiin puhumaan rokotepassista?
Siis kysyn, miksi lääkeyhtiö ei puuttunut tähän ideaan rokotepassista, kun passista ei käytännössä olisi ollut mitään hyötyä taudin leviämisen kannalta, kun nämä rokotetut levittivät sitä ihan samalla tavalla kui rokottamattomatkin?
Tähän kysymykseen on helppo vastata. Rokotepassipakko olisi kiihdyttänyt ja kasvattanut rahatulvaa lääkeyhtiölle.
Nyt on jo tutkimusviitteitä siitä, että mitä useamman piikin olet saanut, sen helpommin saat taas uuden tartunnan. Suomennettuna: Koronarokote näyttäsi heikentävän ihmisen immuniteettia.
https://youtu.be/KHFua_tnWvI?t=826Korostan vielä että TERVEET ROKOTTAMATTOMAT eivät levitä mitään.
Rokotetut sen sijaan levittävät. Senhän me saimme nähdä kun Marin sanoi että nyt saa mennä ja tehdä kun passilla pääsi kun oli useammalla kaksi rokoitetta.
Vaan kuinkas kävikään.. korona levisi kulovalkean tavoin kun ihmisten oli pakko päästä baareihin.
Eli rokote ei estänyt sairastumasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut testattu, miten 1-5 piikkiä vaikuttavat ihmiseen. Rokote testattiin muutamilla hiirillä, ennen levitykseen laittoa. Hiiriotoskin surkean pieni.
"Rokote testattiin muutamilla hiirillä, ennen levitykseen laittoa. Hiiriotoskin surkean pieni."
Lapsellinen ja tyhmä väite.
Koronarokotteet ovat käyneet tismalleen samat Faasi 1-2-3 testit läpi kuin miköä hyvänsä aikaisempi virusrokote.
"Vaikka Covid-rokotteiden kehitystyö on tehty ennätysajassa, niiden myyntilupavaatimukset ovat samat kuin minkä tahansa muunkin lääkkeen. Niiden valmistusta ja laatua arvioidaan ja valvotaan samoin kriteerein."
https://sic.fimea.fi/arkisto/2020/4_2020/palstat/koronarokotteiden-keskitetty-myyntilupaprosessi
Ei ihme, jos on rokotevastaisuutta, kun toinen puolipäätä on täynnä tietämättömyttä ja toinen puoli täynnä follarivalheita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korostan vielä että TERVEET ROKOTTAMATTOMAT eivät levitä mitään.
Rokotetut sen sijaan levittävät. Senhän me saimme nähdä kun Marin sanoi että nyt saa mennä ja tehdä kun passilla pääsi kun oli useammalla kaksi rokoitetta.
Vaan kuinkas kävikään.. korona levisi kulovalkean tavoin kun ihmisten oli pakko päästä baareihin.
Eli rokote ei estänyt sairastumasta.Anonyymi
2023-02-04 16:59:09
Onko edellisen kirjoittaja lääkäri, tutkija vai sekatyömies-Hessu?
(sarc.)
- Ihan mielenkiinnosta hyvä kirjoittaja, miksi ajattelet pätevöityneesi antamaan edellisen kaltaisia asiantuntijalausuntoja? Ei sillä, että tuosta kukaan välittäisi, mutta miten itse ajattelet omaksuneesi tuollaisen viisauden, yli kaikkien muiden tietoisuuden?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut testattu, miten 1-5 piikkiä vaikuttavat ihmiseen. Rokote testattiin muutamilla hiirillä, ennen levitykseen laittoa. Hiiriotoskin surkean pieni.
Faasi 1-2-3-testeihin esimerkiksi Pfizerin kohdalla osallistui noin 𝟰𝟬.𝟬𝟬𝟬 𝙞𝙝𝙢𝙞𝙨𝙩𝙖̈ ja alkuperäinen rokotussarja koostui kahdesta (1+1) rokottesta vaihtelevilla aikaväleillä.
Huoh... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Pfizer ei ota vastuuta rokotteesta. Tällaisella tekstillä rokote myytiin.
Mutta normaali lääkehaittavakutus kattaa mahdolliset haitat:
𝙆𝙖𝙞𝙠𝙠𝙞 𝙠𝙖𝙣𝙨𝙖𝙡𝙡𝙞𝙨𝙚𝙨𝙨𝙖 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙪𝙨𝙤𝙝𝙟𝙚𝙡𝙢𝙖𝙨𝙨𝙖 𝙠𝙖̈𝙮𝙩𝙚𝙩𝙩𝙖̈𝙫𝙖̈𝙩 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙚𝙩 𝙠𝙪𝙪𝙡𝙪𝙫𝙖𝙩 𝙎𝙪𝙤𝙢𝙚𝙣 𝙆𝙚𝙨𝙠𝙞𝙣𝙖̈𝙞𝙨𝙚𝙣 𝙇𝙖̈𝙖̈𝙠𝙚𝙫𝙖𝙝𝙞𝙣𝙠𝙤𝙫𝙖𝙠𝙪𝙪𝙩𝙪𝙨𝙮𝙝𝙩𝙞𝙤̈𝙣 𝙫𝙖𝙠𝙪𝙪𝙩𝙪𝙠𝙨𝙚𝙣 𝙥𝙞𝙞𝙧𝙞𝙞𝙣. 𝙈𝙮𝙤̈𝙨 𝙥𝙖𝙣𝙙𝙚𝙢𝙞𝙖𝙣 𝙩𝙤𝙧𝙟𝙪𝙣𝙩𝙖𝙖𝙣 𝙠𝙖̈𝙮𝙩𝙚𝙩𝙮𝙩 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙚𝙩 𝙠𝙪𝙪𝙡𝙪𝙫𝙖𝙩 𝙫𝙖𝙠𝙪𝙪𝙩𝙪𝙠𝙨𝙚𝙣 𝙥𝙞𝙞𝙧𝙞𝙞𝙣.
𝙎𝙪𝙤𝙢𝙚𝙨𝙨𝙖 𝙠𝙖̈𝙮𝙩𝙤̈𝙨𝙨𝙖̈ 𝙤𝙡𝙚𝙫𝙞𝙚𝙣 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙞𝙙𝙚𝙣 𝙫𝙖𝙡𝙢𝙞𝙨𝙩𝙖𝙟𝙖𝙩, 𝙢𝙖𝙖𝙝𝙖𝙣𝙩𝙪𝙤𝙟𝙖𝙩 𝙟𝙖 𝙢𝙖𝙧𝙠𝙠𝙞𝙣𝙤𝙞𝙟𝙖𝙩 𝙤𝙫𝙖𝙩 𝙢𝙮𝙤̈𝙨 𝙮𝙡𝙚𝙚𝙣𝙨𝙖̈ 𝙡𝙞𝙞𝙩𝙩𝙮𝙣𝙚𝙚𝙩 𝙫𝙖𝙥𝙖𝙖𝙚𝙝𝙩𝙤𝙞𝙨𝙚𝙚𝙣 𝙡𝙖̈𝙖̈𝙠𝙚𝙫𝙖𝙝𝙞𝙣𝙠𝙤𝙫𝙖𝙠𝙪𝙪𝙩𝙪𝙠𝙨𝙚𝙚𝙣, 𝙟𝙤𝙠𝙖 𝙠𝙤𝙧𝙫𝙖𝙖 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙚𝙫𝙖𝙡𝙢𝙞𝙨𝙩𝙚𝙚𝙣 𝙖𝙞𝙝𝙚𝙪𝙩𝙩𝙖𝙢𝙞𝙖 𝙖̈𝙠𝙞𝙡𝙡𝙞𝙨𝙞𝙖̈ 𝙟𝙖 𝙮𝙡𝙡𝙖̈𝙩𝙩𝙖̈𝙫𝙞𝙖̈ 𝙝𝙚𝙣𝙠𝙞𝙡𝙤̈𝙫𝙖𝙝𝙞𝙣𝙠𝙤𝙟𝙖.
- Anonyymi
Tauti oli ensin. Ja kyllä, vanhuksille ja riskiryhmille aloitettiin rokotteet ekaks .
- Anonyymi
Anonyymi
2023-01-25 12:53:39
Euromomon mukaan suurin ylikuolleisuuspiikki oli Euroopassa noin viikolla 14 vuonna 2020. Rokotukset alkoivat eri maissa usein noin 20.12.2020.
"Tauti oli ensin"
Juuri niin.
"Ja kyllä, vanhuksille ja riskiryhmille aloitettiin rokotteet ekaks ."
Ja niissä maissa, missä oli nouseva pandemia meneillään, rokotukset leikkasivat aallon nousua ja kuolleisuutta noin kuukauden viiveellä. Luonnollista, koska rokottamisella on oma vauhtinsa, samoin kuin immuunisuojan kehitymisellä.
Nohynek: "Ensimmäinen rokote pysäytti tartunnat kuin seinään."
Kyllä, alkuperäistä virusta vastaan eka rokote oli fantastisen hyvä. De Facto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2023-01-25 12:53:39
Euromomon mukaan suurin ylikuolleisuuspiikki oli Euroopassa noin viikolla 14 vuonna 2020. Rokotukset alkoivat eri maissa usein noin 20.12.2020.
"Tauti oli ensin"
Juuri niin.
"Ja kyllä, vanhuksille ja riskiryhmille aloitettiin rokotteet ekaks ."
Ja niissä maissa, missä oli nouseva pandemia meneillään, rokotukset leikkasivat aallon nousua ja kuolleisuutta noin kuukauden viiveellä. Luonnollista, koska rokottamisella on oma vauhtinsa, samoin kuin immuunisuojan kehitymisellä.
Nohynek: "Ensimmäinen rokote pysäytti tartunnat kuin seinään."
Kyllä, alkuperäistä virusta vastaan eka rokote oli fantastisen hyvä. De Facto.Ei pysäyttänyt. Sain koronan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pysäyttänyt. Sain koronan.
Kuten tunnettua:
1. Millekään rokotteellle ei luvata 100,0% suojatehoa. Ei edes alussa loistavasti toimineelle ekalle koronarokotteelle.
2. Rokotuksien hyötyjä ei arvioida yksittäisten tapausten perusteella.
- Anonyymi
Linnaan
Vai ymmärtääkö Nohynek paremmin: uuniin - Anonyymi
Kukas sen on tutkinut, joku punikkiko?
- Anonyymi
Rokotteesta on kehitetty lääke syöpäänkin, mutta salkkarit ei voi käyttää, ennemin kuolevat :D
- Anonyymi
Älä valehtele, syöpään ei ole lääkettä tai se olisi sensaatio. Mikä se ajaa valehtelemaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele, syöpään ei ole lääkettä tai se olisi sensaatio. Mikä se ajaa valehtelemaan?
Äsken tuli TV:stä, taisi olla Ylen aamu-tv:n koosteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele, syöpään ei ole lääkettä tai se olisi sensaatio. Mikä se ajaa valehtelemaan?
Anonyymi
2023-01-25 19:14:35
"Älä valehtele, syöpään ei ole lääkettä tai se olisi sensaatio. Mikä se ajaa valehtelemaan?"
??
"Erilaisia syöpätauteja tunnetaan yli 2 000. Suomessa syöpään sairastuu vuosittain suurin piirtein 32 000 ihmistä (uudet syövät vuosina 2012–2016). Heistä kaksi kolmasosaa on elossa viiden vuoden kuluttua. Suomen yleisimmät syövät ovat naisilla rintasyöpä ja miehillä eturauhassyöpä."
- - -
Tarkoittaako edellinen kirjoittaja, ettei mihinkään syöpään ole lääkettä ja lääkärit voivat vain nostaa kädet pystyyn, kun mitään ei voi tehdä.
Haluat varmaankin tarkentaa pölvästiä väittämääsi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele, syöpään ei ole lääkettä tai se olisi sensaatio. Mikä se ajaa valehtelemaan?
Voi ollakin sensaatio jos tulevaisuudessa voidaan syövästä parantaa ilman rankkoja sädehoitoja ja leikkauksia.
Tässä on vanha uutinen, nyt ovat jo pitemmällä.
https://www.is.fi/tiede/art-2000008309316.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi ollakin sensaatio jos tulevaisuudessa voidaan syövästä parantaa ilman rankkoja sädehoitoja ja leikkauksia.
Tässä on vanha uutinen, nyt ovat jo pitemmällä.
https://www.is.fi/tiede/art-2000008309316.htmlLinkistäsi (myrkkyä follareille)
Docrates Syöpäsairaalan johtava ylilääkäri Juha Kononen:
– "𝙆𝙪𝙣 𝙩𝙚𝙠𝙣𝙞𝙞𝙠𝙠𝙖 𝙤𝙣 𝙤𝙡𝙚𝙢𝙖𝙨𝙨𝙖 𝙟𝙖 𝙩𝙚𝙨𝙩𝙖𝙩𝙩𝙪 𝙟𝙖 𝙩𝙤𝙞𝙢𝙞𝙞 𝙮𝙡𝙡𝙖̈𝙩𝙩𝙖̈𝙫𝙖̈𝙣 𝙝𝙮𝙫𝙞𝙣, se poikii mukanaan useita mahdollisia käyttöaiheita."
"Konosen mukaan 𝙧𝙣𝙖-𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙞𝙡𝙡𝙖 𝙨𝙖𝙖𝙫𝙪𝙩𝙚𝙩𝙩𝙪 𝙝𝙮𝙫𝙖̈ 𝙨𝙪𝙤𝙟𝙖 𝙠𝙤𝙧𝙤𝙣𝙖𝙞𝙣𝙛𝙚𝙠𝙩𝙞𝙤𝙞𝙩𝙖 𝙫𝙖𝙨𝙩𝙖𝙖𝙣 𝙤𝙨𝙤𝙞𝙩𝙩𝙖𝙖, 𝙚𝙩𝙩𝙖̈ 𝙧𝙣𝙖-𝙩𝙚𝙠𝙣𝙞𝙞𝙠𝙖𝙡𝙡𝙖 𝙩𝙤𝙩𝙚𝙪𝙩𝙚𝙩𝙪𝙩 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙚𝙩 𝙨𝙮𝙣𝙣𝙮𝙩𝙩𝙖̈𝙫𝙖̈𝙩 𝙝𝙮𝙫𝙖̈𝙣 𝙞𝙢𝙢𝙪𝙪𝙣𝙞𝙥𝙪𝙤𝙡𝙪𝙨𝙩𝙪𝙨𝙫𝙖𝙨𝙩𝙚𝙚𝙣. "
- - -
Kerran Kononen ei ole MV-lehden palkkalistoilla, kukaan 'omilla aivoillaan' ajatteleva follari luonnollisesti ei usko hänen sanomisia. 😅🤣😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele, syöpään ei ole lääkettä tai se olisi sensaatio. Mikä se ajaa valehtelemaan?
Syöpään on paljon erilaisia lääkkeitä , sitten riippuu mikä syöpälaji on kyseessä , kaikkiin ei ilmeisesti vielä olla löydetty oikeaa lääkettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syöpään on paljon erilaisia lääkkeitä , sitten riippuu mikä syöpälaji on kyseessä , kaikkiin ei ilmeisesti vielä olla löydetty oikeaa lääkettä
Ainoa parannuskeino syöpiin on, että autoimmuunisairauksien syntyä ryhdyttäisiin kontrolloimaan. Rokotteita minimoimaan. Tämä tietäisi kansoille valtavaa verovarojen säästymistä. Olisiko tuo nyt niin paha?
- Anonyymi
Otin pöljä 3 rokotetta, ja nyt:
-jatkuvat nivelkivut ja tulehdukset
-näön heikkeneminen
-rytmihäiriöt, lihasheikkous- Anonyymi
Anonyymi
2023-01-25 19:50:05
Itse kiinnittäisin huomion siihen, että listaltasi puuttuu korona.
Etkös itse äkännyt sitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2023-01-25 19:50:05
Itse kiinnittäisin huomion siihen, että listaltasi puuttuu korona.
Etkös itse äkännyt sitä?Eikös noilla rokotteilla juuri koronaa pyritty estämään?
Tyypillisiä ko rokotteista johtuvia oireita olivat. - Anonyymi
Uutisten mukaan noista rytmihäiriöihin tarkoitetuista lääkkeistä on maailmanlaajuinen saatavuusongelma.
Rytmihäiriöt ilmaantuneet aika monelle tutulle rokotusten jälkeen.
- Anonyymi
Rokote tappaa vanhukset.
- Anonyymi
Vanhuus tappaa vanhukset. Korona lyhensi jotain alle viisi vuotta. Eikä lapsilla tehdä testauksia eettisistä syistä mutta elimistön mekanismit tunnetaan eri ikävaiheissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhuus tappaa vanhukset. Korona lyhensi jotain alle viisi vuotta. Eikä lapsilla tehdä testauksia eettisistä syistä mutta elimistön mekanismit tunnetaan eri ikävaiheissa.
Ylikuolleisuus taisi viedä nuo 5 vuottakin.
Nämä lääketieteessä esitetyt rokotteiden hyötyluvut ovat varsin mielenkiintoisia.
Rokotteillahan on aina pelastettu miljoonia, miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä. Joku tuonkin mantran keksinyt.
- Anonyymi
Israelissa ei rokotettu - sillä houkuteltiin muuta maailmaa ottamaan piikit.
- Anonyymi
Eipä ihme, että foliohatukerholaisilla on kielteinen suhtautuminen koronarokotteisiin, kun pää on täytetty rokotevastaisilla valheilla.
Tämä topicci on loistava esimerkki asiasta. - Anonyymi
- - - - - ?? - - - - -
Israel on tunnettu ripeästi hoidetusta koronarokotuskampanjanjastaan ‘Give a Shoulder’
https://www.thelancet.com/journals/laninf/article/PIIS1473-3099(21)00616-2/fulltext
https://www.gov.il/en/departments/news/27122020-01
"Eipä ihme, että foliohatukerholaisilla on kielteinen suhtautuminen koronarokotteisiin, kun pää on täytetty rokotevastaisilla valheilla." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ihme, että foliohatukerholaisilla on kielteinen suhtautuminen koronarokotteisiin, kun pää on täytetty rokotevastaisilla valheilla.
Tämä topicci on loistava esimerkki asiasta.Ylikuolleisuus rokottamisten jälkeen? Valhettako?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylikuolleisuus rokottamisten jälkeen? Valhettako?
"Ylikuolleisuus rokottamisten jälkeen? Valhettako?"
Juuri niin, mikä sen aiheuttaa. Voitkos esittää todisteita, vai huuteletkos ihan puskasta tyhjiä?
- Anonyymi
Referenssin vuoksi:
(Influenssarokotteen) suojateho
Yleensä rokote suojaa A-influenssaviruksen kahdelta alatyypiltä (H3N2 ja H1N1) sekä yhdeltä B-virustyypiltä. Viruksen vaihtelevuuden takia rokote ei yllä joka vuosi yhtä hyvään tehoon. On arvioitu, että rokote vähentää influenssalle alttiiden väestöryhmien sairaalahoitoa 𝟰𝟬–𝟳𝟬 % ja kuolleisuutta 𝟱𝟬–𝟳𝟬 %.
https://fvr.fi/osallistu-tutkimukseen/infektiotaudeista/influenssa/ - Anonyymi
Kyllä ainakin täällä Länsi-Suomessa, tuo rokotettujen vanhojen ihmisten yleinen kuolinsyy, on nykyisin erittäin ärhäkkä lymfooma, joka tappaa vanhuksen muutamassa kuukaudessa.
Iso ongelma Suomessa on vanhojen ikäluokkien kovin vajavainen kielitaito ja sama vika tuntuu olevan näillä milleniaaneilla. Sanoja osataan, mutta tiedon hankkiminen ulkomaisista lähteistä on monelle vain: "en mä jaksa lukea".
Tässä on joukko lääkäreitä, jotka varoittavat ottamasta covid19-rokotteita niin vaarallisuuden takia. https://www.bitchute.com/video/H9GyqoPMvfRa/
Ihmisellä on tietysti oma vapaa tahto, vaikka tappaa itsensä. Kuten monet näyttävät tekevän.- Anonyymi
Ehkä muut eivät viitsi lueskella noita valemedian kuttuja mitä sinä päivittäin spämmäilet tänne.
Oletko oikeasti noin sekaisin salaliitosta, vai oletko vain huomionkipeä reppana ilman ystäviä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä muut eivät viitsi lueskella noita valemedian kuttuja mitä sinä päivittäin spämmäilet tänne.
Oletko oikeasti noin sekaisin salaliitosta, vai oletko vain huomionkipeä reppana ilman ystäviä?Ihmiset lukevat kaikenlaista, vieraita tarinoita vieraista maista. Sekö sinua hämmentää?
Kyllä lääketieteestä ja terveydenhoidosta kannattaisi lukea muualtakin kuin THL:n propagandasivustoilta.
- Anonyymi
"Referenssin vuoksi:
(Influenssarokotteen) suojateho"
Kaivappa esiin Espanjalaisen tutkimusryhmän EU-rahoituksella tekemä tutkimus influenssarokotteiden tehosta. Tutkimus tehtiin joskus 2016 ja siinä suojavaikus oli keskimäärin alle 20%. Vaihteluväli oli 14 - 25%.- Anonyymi
Kaivoinpa esiin ruotsalaisen tutkimuksen
- - -
Tutkimuksen laatu: tasokas
Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
- 𝙏𝙪𝙩𝙠𝙞𝙢𝙪𝙠𝙨𝙚𝙣 𝙡𝙖𝙖𝙩𝙪: 𝙩𝙖𝙨𝙤𝙠𝙖𝙨
- 𝙎𝙤𝙫𝙚𝙡𝙡𝙚𝙩𝙩𝙖𝙫𝙪𝙪𝙨 𝙨𝙪𝙤𝙢𝙖𝙡𝙖𝙞𝙨𝙚𝙚𝙣 𝙫𝙖̈𝙚𝙨𝙩𝙤̈𝙤̈𝙣: 𝙝𝙮𝙫𝙖̈
Miksi siis pitäisi espanjalainen tutkimus väen vangällä tahän sovittaa?
Tukholman läänissä 3 toteutettiin influenssa- ja pneumokokkirokotuskamppanja kolmena peräkkäisenä vuotena 1998–2000.
Kohdeväestönä oli alueella asuvat, 65 vuotta täyttäneet henkilöt, joita oli noin 260 000. Rokotuskattavuudet olivat 38 %, 39 % ja 41 %. Lopputulosmuuttujana oli kokonaiskuolleisuus influenssakauden aikana. Kausina 1998/1999 ja 1999/2000 influenssan aktiivisuus arvioitiin kohtalaiseksi – korkeaksi ja 2000/2001 hyvin matalaksi.
𝙍𝙤𝙠𝙤𝙩𝙚𝙫𝙞𝙧𝙪𝙠𝙨𝙚𝙣 𝙟𝙖 𝙚𝙥𝙞𝙙𝙚𝙚𝙢𝙞𝙨𝙚𝙣 𝙫𝙞𝙧𝙪𝙠𝙨𝙚𝙣 𝙫𝙖𝙨𝙩𝙖𝙖𝙫𝙪𝙪𝙨 𝙤𝙡𝙞 𝙝𝙮𝙫𝙖̈ 𝙠𝙖𝙞𝙠𝙠𝙞𝙣𝙖 𝙠𝙖𝙪𝙨𝙞𝙣𝙖. 𝙄𝙣𝙛𝙡𝙪𝙚𝙣𝙨𝙨𝙖𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙚𝙣 𝙨𝙖𝙖𝙣𝙚𝙞𝙙𝙚𝙣 𝙟𝙤𝙪𝙠𝙤𝙨𝙨𝙖 𝙠𝙤𝙧𝙟𝙖𝙖𝙢𝙖𝙩𝙤𝙣 𝙠𝙪𝙤𝙡𝙡𝙚𝙞𝙨𝙪𝙪𝙙𝙚𝙣 𝙡𝙖𝙨𝙠𝙪 𝙤𝙡𝙞 𝟱𝟬, 𝟰𝟲 𝙟𝙖 𝟰𝟮 %.
- Nuo prosenttimäärät ovat erittäin hyvin linjassa sen yleisimmän vaihteluvälin kanssa, joka mainitaan kausi-influenssarokotteen tehoksi.
𝙃𝙪𝙤𝙣𝙤𝙢𝙢𝙞𝙣𝙠𝙞𝙣 "𝙤𝙨𝙪𝙫𝙖𝙣" 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙚𝙣 𝙖𝙣𝙩𝙖𝙢𝙖 𝙨𝙪𝙤𝙟𝙖 𝙤𝙣 𝙮𝙡𝙚𝙚𝙣𝙨𝙖̈ 𝙫𝙖̈𝙝𝙞𝙣𝙩𝙖̈𝙖̈𝙣 𝟯𝟬 %
Kausi-inlfluenssarokotteisiin pätee sama kuin koronarokotteisiin: Iäkkäillä henkilöillä immuunivasteen nousu on pienempää eli rokote ei ole niinn tehokas ja alenee myös nopeammin.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00570
https://terveysportti.mobi/dtk/hpt/avaa?p_artikkeli=nak08169 - Anonyymi

https://terveysportti.mobi/dtk/hpt/avaa?p_artikkeli=nak08169Entä kuinka paljon autoimmuunisairaudet kuten syövät, MS, ALS, reumasairaudet jne lisääntyivät noiden rokottamisten jälkeisinä vuosina? Ellei noita ole huomioitu, tutkimukset ovat olleet varsin tarkoitushakuisia ja epäluotettavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä kuinka paljon autoimmuunisairaudet kuten syövät, MS, ALS, reumasairaudet jne lisääntyivät noiden rokottamisten jälkeisinä vuosina? Ellei noita ole huomioitu, tutkimukset ovat olleet varsin tarkoitushakuisia ja epäluotettavia.
Anonyymi
2023-02-04 14:38:11
Mihin perustuu käsityksesi, että ne "olisivat lisääntyneet rokotuksien jälkeen"?
Aika lailla ammuskelet syytöksiä ympäriinsä, sokkona.
- Anonyymi
Mitä muuta Hanna Nohynek olisi voinut tehdä. Koko ikänsä hän on puhunut rokotteiden puolesta ja suunnanmuutos tietäisi täyttä katastrofia. Sitä hän ei olisi voinut tehdä kertomatta samalla erehtyneensä.
Tällä haavaa on menossa niin monta hallitsematonta tekijää, jotta edes valtansa jo vahvistaneista rokoteasiantuntijoista ei ole enää ollut vakuuttelemaan entiseen tapaan. Hekin ovat alkaneet pelätä ja tuo näkyy selvästi tietynlaisessa pidättyväisyydessä. Mikäli twitterissäkään ei ole kyetty puolustautumaan, eikä varjelemaaan omaa jo tutuksi käynyttä propagandaa, silloin vaikenemisesta toki on enemmän apua.
Miten ihmeessä kansalaiset ovat antaneet sumuttaa itseään näissä rokotekysymyksissä. Toki heilläkin joku vastuu niin lapsistaan kuin itsestäänkin on ollut. Vaikka hyökkäykset rokottamattomia perheitä vastaan ovatkin olleet julmaa peliä, etenkin neuvoloissa, ei tuo silti perheiden vastuuta omista lapsistaan ole poistanut. Se että elämä monin tavoin on kärsimystä, ei pitäisi myöskään tulla yllätyksenä.- Anonyymi
Kirjoitit täyttä asiaa!
Jo sikainfluenssan aikaan ei Nohynek uskaltanut kääntää kelkkaansa pandemrix-rokotteesta.
Nyt Nohynek kuitenkin pysyy kannassaan työikäisten neljänsien piikkien suhteen; ei puolla niitä. Antaa mieluummin vanhentua ja se kertoo kyllä jo sen,, että hän tietää niiden haitoista enemmänkin mitä julkisuuteen on kerrottu.
Mielenkiintoinen uutinen oli äskettäin se, kun mm. sydämen rytmihäiriöihin tarkoitetuista lääkkeistä oli apteekkien mukaan saatavuusongelmia.
- Anonyymi
Kenellekään aivot omistavalle ja niitä käyttävälle ei Suomessa pitäisi olla epäselvää, että Nohynek on valehdellut vuodesta 2020 alkaen koko ajan lääkeyhtiöiden lahjomana, sekä on ollut valheineen pääroolissa tuhansien ja taas tuhansien ihmisten tahallisessa tappamisessa myrkkyruiskeella.
- Anonyymi
Sen havainnon olen tehnyt, että ne jotka eivät riviäkään rokotteista elämässään ole lukeneet, ovat vahvimmin puolustaneet rokotteiden hyödyllisyyttä. No toki Nohynek varmaankin on lukenut, mutta vahvojen värillisten silmälasiensa läpi. Monasti ura, maine ja taloudelliset tekijät saavat useat koukkuunsa, ja vaikea on myöskään todeta erehtyneensä, vaikka tuo toisikin vielä paremman tulevaisuuden rohkeuden osoittamana. Pelot ovat, näin veikkaisin, meillä kaikilla se suurin mörkö jäädä jumiin.
Autoritääristen valtioiden kerrotaan olevan niitä pahimpia. Ne joissa toisinajattelijat eivät saa julkisissa tiedotusvälineissä ääntään kuuluviin. Meilläkään ns ”rokotevastaisia” ei päästetä tv:hen tai radioon, joissa pelätään ”taudin” leviävän. Autoritäärisyyttä demokratioissakin siis suojellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen havainnon olen tehnyt, että ne jotka eivät riviäkään rokotteista elämässään ole lukeneet, ovat vahvimmin puolustaneet rokotteiden hyödyllisyyttä. No toki Nohynek varmaankin on lukenut, mutta vahvojen värillisten silmälasiensa läpi. Monasti ura, maine ja taloudelliset tekijät saavat useat koukkuunsa, ja vaikea on myöskään todeta erehtyneensä, vaikka tuo toisikin vielä paremman tulevaisuuden rohkeuden osoittamana. Pelot ovat, näin veikkaisin, meillä kaikilla se suurin mörkö jäädä jumiin.
Autoritääristen valtioiden kerrotaan olevan niitä pahimpia. Ne joissa toisinajattelijat eivät saa julkisissa tiedotusvälineissä ääntään kuuluviin. Meilläkään ns ”rokotevastaisia” ei päästetä tv:hen tai radioon, joissa pelätään ”taudin” leviävän. Autoritäärisyyttä demokratioissakin siis suojellaan.Lääkeyhtiöt ovat perinteisesti maailman suurimpia rikollisia. Niiden rikollisuus on myös ollut erittäin kannattavaa, koska silloinkin, kun niiden rikokset on harvoin voitu pitävästi todistaa, on rikoksista saatu hyöty ollut aina huomattavasti suurempi kuin rangaistukset. Tietenkin tämä houkuttelee rikollisia yhtiöitä tekemään aina vain suurempia rikoksia. Nohynek on vain yksi pieni korruption palanen tuossa maailman suurimmassa rikollisuuden verkostossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkeyhtiöt ovat perinteisesti maailman suurimpia rikollisia. Niiden rikollisuus on myös ollut erittäin kannattavaa, koska silloinkin, kun niiden rikokset on harvoin voitu pitävästi todistaa, on rikoksista saatu hyöty ollut aina huomattavasti suurempi kuin rangaistukset. Tietenkin tämä houkuttelee rikollisia yhtiöitä tekemään aina vain suurempia rikoksia. Nohynek on vain yksi pieni korruption palanen tuossa maailman suurimmassa rikollisuuden verkostossa.
Totta on, että Nohynek maailmalaajuisesti edustaa pientä, kun taas suomalaisessa yhteiskunnassa verrattain suurtakin valtaa. Julkisessa mediassa hän on lähes ainoa, jonka sanomisia pidetään totuutena. Monet julkisuuden henkilöt ovatkin kilvan rientäneet hänen tuekseen.
Nyt kun ihmiset yhä laajemmin ovat kokeneet tulleensa huijatuiksi, tilanne voi muuttuakin. - Anonyymi
Anonyymi
2023-02-04 12:56:35
Kun koronarokotekuskustelussa viitataan ”omiin aivoihin, tarkoittaa se useimmiten:
- omaan terveyteen keskeisesti liittyviä tietoja ei oteta suinkaan vastaan kotimaan lääkäreiltä tai viranomaisilta. Viis koulutuksesta, kunhan tiedon esittäjä on ulkomainen ja alustana roskafoorumi bitchute.
- vaan ulkomaisilta salaliittofoorumeilta, siellä tiedetään paremmin
- esimerkiksi kotimaisesta rokotevastaisista sensaatiolehdestä
- mitä ihmeellisimmiltä konklaaveilta kuten virkaheittolääkäri Kivivuoren MKR-kerholta
- rokotevastaiselta rakennusmestarilta (Korento) lausunnot kelpaavat hyvin 'asiantuntijanäkemyksinä'
- mikä hyvänsä rokotevastainen kertomus hinkuintiasta saakka hyväksytään totuutena
- mikä hyvänsä seinävahva tieteelliunen fakta on väärennettyä salaliittofuulaa
- toistellaan alas ammuttuja salaliittovalheita kuukaudesta kuukauteen, vaikka väitteet on kiistattomien faktojen perusteella ammuttu alas, parhaat kymmeniä kertoja
- kaikenlainen lähdekritiikki on rokotekriittisiltä kuin kuohittu pois.
- edellisestä hyvänä esimerkkinä rokotetun muuttuminen magneettiseksi.
- esimerkki niukasta sivistyksestä ja omista aivoista edelliseen liittyen, magneettisen rokotetun voi helposti todistaa olevan magneettinen testaamalla TOISELLA MAGNEETILLA! (miksi teräsnaula ei toimi???) Dx!!
- 5G mastojen kaatelu. Ylväs esimerkki omilla aivoilla ajattelusta.
- papukaijana toistetaan kaikki omaa maailmankuvaa tukeva älyttömyys. S24 maailmanmenoa on hyvä todiste siitä.
Näin on nähtävissä suomalaisessa rokotteita koskevassa nettikeskustelussa ”omilla aivoilla ajatteleminen. - Anonyymi

Näin on nähtävissä suomalaisessa rokotteita koskevassa nettikeskustelussa ”omilla aivoilla ajatteleminen.Eri maiden viralliset tilastot korona- ja kokonaiskuolleisuudesta todistavat kiistattomasti rokotteen tappaneen, etenkin vanhuksia, paljon. Tähän kun lisätään omassa lähipiirissä rokottamisen jälkeen vakavasti sairastuneet ja kuolleet, sekä se, miten rokottamattomat eivät ole sairastaneet edes tätä koronaa, eikä heitä ole kuollut niin kuin rokotettuja, vain täysin imbesilli kieltää tämän kiistattomasti näkyvän totuuden rokotteen vaarallisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri maiden viralliset tilastot korona- ja kokonaiskuolleisuudesta todistavat kiistattomasti rokotteen tappaneen, etenkin vanhuksia, paljon. Tähän kun lisätään omassa lähipiirissä rokottamisen jälkeen vakavasti sairastuneet ja kuolleet, sekä se, miten rokottamattomat eivät ole sairastaneet edes tätä koronaa, eikä heitä ole kuollut niin kuin rokotettuja, vain täysin imbesilli kieltää tämän kiistattomasti näkyvän totuuden rokotteen vaarallisuudesta.
"Eri maiden viralliset tilastot korona- ja kokonaiskuolleisuudesta todistavat kiistattomasti rokotteen tappaneen, etenkin vanhuksia, paljon"
- Kerran olet tuollaisen viranomaistilastoihin perustuvan maailmoja järisyttävän kohutiedon löytänyt, niin MIKSI IHMEESSÄ ET JULKAISE NOIN TÄRKEÄÄ UUTISTA KAIKILLE????
Mikäs alkoi ujostuttamaan? Onkos lähteenä bitchuite?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eri maiden viralliset tilastot korona- ja kokonaiskuolleisuudesta todistavat kiistattomasti rokotteen tappaneen, etenkin vanhuksia, paljon"
- Kerran olet tuollaisen viranomaistilastoihin perustuvan maailmoja järisyttävän kohutiedon löytänyt, niin MIKSI IHMEESSÄ ET JULKAISE NOIN TÄRKEÄÄ UUTISTA KAIKILLE????
Mikäs alkoi ujostuttamaan? Onkos lähteenä bitchuite??Tässä yksi mainituista tilastosta, joka aukottomasti todistaa rokotteiden ajallisen yhteyden kokonaiskuolleisuuden räjähdysmäiseen kasvuun kesällä 2021.
Tilastokeskuksella ja Bitchuitella on eroa, vaikka tuskin sinä sitä kykenet älyämään.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä yksi mainituista tilastosta, joka aukottomasti todistaa rokotteiden ajallisen yhteyden kokonaiskuolleisuuden räjähdysmäiseen kasvuun kesällä 2021.
Tilastokeskuksella ja Bitchuitella on eroa, vaikka tuskin sinä sitä kykenet älyämään.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/"Tässä yksi mainituista tilastosta, joka aukottomasti todistaa rokotteiden ajallisen yhteyden kokonaiskuolleisuuden räjähdysmäiseen kasvuun kesällä 2021."
Siinäpä mainitsit "teoriasi" heikkouden. Ajallinen yhteys ei ole todiste.
Vanha kunnon esimerkki:
Hukkumiskuolemat selkeästi lisääntyvät räjähdysmäisesti muutaman päivän viiveella sitä, kun jäätelötötteröiden myynti raketoi huipppuunsa. Ajallinen yhteys siis mielestäsi käy todisteesta jäätelön vaarallisuudesta uimareille?
Hiukan nyt valoja päälle sielä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tässä yksi mainituista tilastosta, joka aukottomasti todistaa rokotteiden ajallisen yhteyden kokonaiskuolleisuuden räjähdysmäiseen kasvuun kesällä 2021."
Siinäpä mainitsit "teoriasi" heikkouden. Ajallinen yhteys ei ole todiste.
Vanha kunnon esimerkki:
Hukkumiskuolemat selkeästi lisääntyvät räjähdysmäisesti muutaman päivän viiveella sitä, kun jäätelötötteröiden myynti raketoi huipppuunsa. Ajallinen yhteys siis mielestäsi käy todisteesta jäätelön vaarallisuudesta uimareille?
Hiukan nyt valoja päälle sielä.Ajallinen yhteys on edelleen totta. Toki rokotteiden turva-aikoja rokotemafiosot voivat omaksi edukseen säädellä.
Mikäli ihminen kuolee välittömästi tai muutaman päivän sisällä rokotteesta, rokotteelle on välttämätöntä säätää turva-aika. Eihän rokote mitenkään saata vahingoittaa piikitettyä heti tai vaikkapa kolmen viikon sisällä, eihän? Näin siis rokotemafiosojen ajattelumallin mukaan. Millä verovaroilla rokotevahingot muka maksettaisiin, mikäli piikityksiin otettaisiin järjelliset säännöt mukaan.
Pakko se on valot sammuttaa kokonaan rokoteseuraamusten kohdalla.
- Anonyymi
Tuohon denialismiin pitäisi kehittää rokote, vaikka syanidista.
- Anonyymi
Sinulle voisi olla tarpeen rokote, jolla herneaivoisen imbesillin molemmat harmaat aivosolut saataisiin tekemään yhteistyötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle voisi olla tarpeen rokote, jolla herneaivoisen imbesillin molemmat harmaat aivosolut saataisiin tekemään yhteistyötä.
Tai osua HEHEHEEEE
- Anonyymi
Miksei Hanna vastaa noihin?????
Oliko maksetut lausunnot??? - Anonyymi
Rokote=estää taudin jota vastaan se on
Koronarokote, EI estä koronaa. Rokotetut sairastuvat jopa helpommin koronaan,kertoo ulkomaat🙈- Anonyymi
" Rokotetut sairastuvat jopa helpommin koronaan,kertoo ulkomaat"
Olen aina ihmetellyt, miksei kohutiedon esiintuoja näe sitä pientä vaivaa, että esittäisi tiedon alkuperän muillekin?
Pelkäätkö, että käy niin kuin viimeksi?
- Anonyymi
on maksetut,,,,,,https://koronarealistit.com/pandemian-jalkipyykki/
- Anonyymi
Vieläkö rokotteista ja viruksista jaksetaan vöyhkätä???
- Anonyymi
Aina. Rokotteet ovat parasta bisnestä, mitä ikinä liike-elämässä on keksitty. Nytkin tiedotusvälineet ovat jauhaneet yhtenään tulevista syöpärokotteista. Joten kaikki kynnelle kykenevät, valmistautukaa taas uusiin mittelöihin rokotemafian kanssa.
Noilla uusilla rokotteilla syövät saadaan takuuvarmasti muuntumaan ja syntyneet uudet sairaudet taltutetaan taas uusilla rokotteilla joko entistä vahingollisemmiksi tai kuolemaksi. Pääasia että ketkään eivät parannu ja että sairauksien liikehdintä on jatkuvassa käymistilassa.
- Anonyymi
Aloituksessa kerrottujen todennettujen Nohynekin valheiden listaan voi lisätä myös tämän, mikä sekin on melko hurja.
Nohynek selitti Israelin ja Britannian aloittaessa rokotuksia, kuinka "Oon erittäin tärkeää ottaa toinen annos 3-4 viikkoa ensimmäisen jälkeen, koska toisesta annoksesta ei ole hyötyä, jos annosten väliä on jopa kuukausia, jolloin toinen annos voisi olla vain ja ainoastaan vaarallinen."
Kun Britanniassa annettiin toista annosta kolme viikkoa ensimmäisen jälkeen satoja tuhansia päivittäin, nousi koronakuolleisuus tasolta 400, tasolle 1 200 päivässä. Kolmen viikon valtaisan koronakuolleisuuden kohdalla maa pudotti toisen annoksen päivittäiset määrät kymmenesosaan, minkä jälkeen koronakuolleisuus laski jo viikossa tasolle alle 800 päivässä.
Koska Britannian rokotukset osoittivat, kuinka vain kolme viikkoa ensimmäisen jälkeen annettu toinen annos tappoi sen saaneista vanhuksista 0,1-0,2 % muutamassa päivässä, oli rokotemäärät pakko pudottaa hyvin alas. Samalla maailmalle alettiin valehdella yllättävästä rokotepulasta, jonka vuoksi kaikkialla muutetaan ohjetta siten, että toinen annos annetaan 3 kk ensimmäisen jälkeen.
...Eikä kukaan ole enää puhunut, että 3 kk väli rokotteilla olisi ainoastaan vaarallista, ilman mitään hyötyvaikutusta.- Anonyymi
Anonyymi
2023-02-04 15:43:35
Missä lähdeviitaukset? Et kai tosissasi odota, että kukaan alkaa aivan päättömästä sadusta kanssasi kinaamaan.
Esitä tuohon edelliseen lähteet vaikka The Lancet julkaisusta tai BMJ:sta.
Ilman niitä sekatyömies-Hessujen kotikutoiset "johtopäätökset" ovat nollan arvoisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2023-02-04 15:43:35
Missä lähdeviitaukset? Et kai tosissasi odota, että kukaan alkaa aivan päättömästä sadusta kanssasi kinaamaan.
Esitä tuohon edelliseen lähteet vaikka The Lancet julkaisusta tai BMJ:sta.
Ilman niitä sekatyömies-Hessujen kotikutoiset "johtopäätökset" ovat nollan arvoisia.Jos et ole seurannut mitä Nohynek on rokotteista kertonut syksystä 2020 lähtien, tai haluat tarkoituksella olla muistamatta esim. tätä mainittua asiaa, on se oma häpeäsi, tahallisuuta tai tietämättömyyttä.
Sen verran olen nyt tutkinut, että kyseistä Nohynekin medialle kertomaa tietoa ei enää netistä löydy. Se on siis siivottu pois, ettei ole todistamassa tätä laajaa huijausta. Vaikka se on poistettu, ei se tarkoita, ettei sitä julkaistu loppuvuonna 2020. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et ole seurannut mitä Nohynek on rokotteista kertonut syksystä 2020 lähtien, tai haluat tarkoituksella olla muistamatta esim. tätä mainittua asiaa, on se oma häpeäsi, tahallisuuta tai tietämättömyyttä.
Sen verran olen nyt tutkinut, että kyseistä Nohynekin medialle kertomaa tietoa ei enää netistä löydy. Se on siis siivottu pois, ettei ole todistamassa tätä laajaa huijausta. Vaikka se on poistettu, ei se tarkoita, ettei sitä julkaistu loppuvuonna 2020."Koska Britannian rokotukset osoittivat, kuinka vain kolme viikkoa ensimmäisen jälkeen annettu toinen annos tappoi sen saaneista vanhuksista 0,1-0,2 % "
Ei osoita, ainakaan pelkästään sinun kertomanasi eikä ilman tietellisiä todisteita vrt "jäätelönmyyntihuiput vs hukkumiskuolemat".
Sekatyömies-Hessujen kotikutoiset perustelemattomat ja lähdeviitteettömät väittämät ja varsinkin "johtopäätökset" ovat nollan arvoisia. Vastaavia satuja pystyy kuka hyvänsä vilkkaan mielikuvituksen omaava kirjoitustaitoinen suoltamaan kymmenen päivässä. Niinkuin tapahtuukin.
Miten on, olet kaiketi poiminut tuon väittämän joltain rokotekriittiseltä sivustolta, kun et lähdettä linkkaa näkyviin??
Missä lähdekritiikkisi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Koska Britannian rokotukset osoittivat, kuinka vain kolme viikkoa ensimmäisen jälkeen annettu toinen annos tappoi sen saaneista vanhuksista 0,1-0,2 % "
Ei osoita, ainakaan pelkästään sinun kertomanasi eikä ilman tietellisiä todisteita vrt "jäätelönmyyntihuiput vs hukkumiskuolemat".
Sekatyömies-Hessujen kotikutoiset perustelemattomat ja lähdeviitteettömät väittämät ja varsinkin "johtopäätökset" ovat nollan arvoisia. Vastaavia satuja pystyy kuka hyvänsä vilkkaan mielikuvituksen omaava kirjoitustaitoinen suoltamaan kymmenen päivässä. Niinkuin tapahtuukin.
Miten on, olet kaiketi poiminut tuon väittämän joltain rokotekriittiseltä sivustolta, kun et lähdettä linkkaa näkyviin??
Missä lähdekritiikkisi?Woldometersin Covid-19 kuolleisuustilastot, sekä rokotustilastot Britanniasta kertovat asioiden olevan niin kuin edellä on kerrottu. Suomessa saman tuloksen antavat viranomaisten ylläpitämät rokotustilastot ja kokonaiskuolleisuustilastot.
Mainitut informaatiolähteet ovat toistuneet palstalla lukemattomia kertoja koko rokotekeskustelun ajan ja niiden pohjalta on satoja, jopa tuhansia juttuja. Luulisi, että asiassa totuutta etsivät ovat ymmärtäneet hakea itse tietoa noista tilastoista. Jos ei niin ole tehnyt, voi toki inttää niistä esille tuotua tietoa vastaan, mikä ei silti noiden tilastojen kertomia asioita muuksi muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Woldometersin Covid-19 kuolleisuustilastot, sekä rokotustilastot Britanniasta kertovat asioiden olevan niin kuin edellä on kerrottu. Suomessa saman tuloksen antavat viranomaisten ylläpitämät rokotustilastot ja kokonaiskuolleisuustilastot.
Mainitut informaatiolähteet ovat toistuneet palstalla lukemattomia kertoja koko rokotekeskustelun ajan ja niiden pohjalta on satoja, jopa tuhansia juttuja. Luulisi, että asiassa totuutta etsivät ovat ymmärtäneet hakea itse tietoa noista tilastoista. Jos ei niin ole tehnyt, voi toki inttää niistä esille tuotua tietoa vastaan, mikä ei silti noiden tilastojen kertomia asioita muuksi muuta.Totuutta etsivät kyllä tietävät. Aivan varmasti.
Nämä Hessut tarjoavat joka ketjuun samoja jäätelöjuttujaan ja hukkumiskuolemiaan. Ei heillä ole mitään tarkoitusta perehtyä asioihin. Kunhan höpöttelevät. Mahdollisesti palkattuja trolleja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et ole seurannut mitä Nohynek on rokotteista kertonut syksystä 2020 lähtien, tai haluat tarkoituksella olla muistamatta esim. tätä mainittua asiaa, on se oma häpeäsi, tahallisuuta tai tietämättömyyttä.
Sen verran olen nyt tutkinut, että kyseistä Nohynekin medialle kertomaa tietoa ei enää netistä löydy. Se on siis siivottu pois, ettei ole todistamassa tätä laajaa huijausta. Vaikka se on poistettu, ei se tarkoita, ettei sitä julkaistu loppuvuonna 2020."Sen verran olen nyt tutkinut, että kyseistä Nohynekin medialle kertomaa tietoa ei enää netistä löydy. "
- Asiantuntijoiden lausumia siteerattiin ja referoitiin lukemattomissa medioissa koronapandemian käydessä kuumimmillaan. On typerää edes väittää, että jotain painavaa ja merkittävää olisi yks-kaks sormia napsauttamalla hävinnyt täydellisesti netistä. Tiedät itsekin sen olevan mahdotonta.
Olisikohan jälleen kerran laitettu sanat jonkun suuhun ja porukalla öyhötetään ja riekutaan sitten tekaistun lausuman ympärillä. Näitä on ollut aikaisemmpin, mutta lähinnä kotimaan politiikan tiimoilla.
"Foliohattukerholaisilta on lähdekritiikki kuohittu pois"
- Anonyymi
FactFind: Have Covid-19 vaccines been tested among older age groups?
Moderna
25% were over the age of 65.
Pfizer
41% of participants are between the ages of 56 and 85.
The study observed efficacy of over 94% in adults over the age of 65.
https://www.thejournal.ie/factfind-vaccine-trial-age-efficacy-older-people-5286119-Dec2020/
Avaus:
>>Rokotetta ei oltu edes tutkittu 1. vanhuksilla ja 2. sairailla.<<
- -
Kuten huomataan, avauksen väitteen kohta nro 1 on valhetta.
Kuten huomataan, avauksen kohta nro 2 on tyypillistä rokotekieista vammailua. Mitään laajoja testeja ei luonnollisesti tehdä "sairailla" ihmisillä.
Mutta pitkän ketjun löähtökohtaisesti virheellisestä ja valheellisesta avauksesta rokotekielteiset saavat aikaiseksi.- Anonyymi
Lukemattomien lääkeyhtiöiden valheiden paljastuttua valheiksi, ei kukaan täysijärkien usko tuota valehtelua loputtomiin. Kuten huomataan, yrität jatkaa tuota valehtelua yhä vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukemattomien lääkeyhtiöiden valheiden paljastuttua valheiksi, ei kukaan täysijärkien usko tuota valehtelua loputtomiin. Kuten huomataan, yrität jatkaa tuota valehtelua yhä vain.
Anonyymi
2023-02-04 16:17:13
Pitäydytään nyt vain aluksi avauksessa esitettyihin valheisiin sekä kunnianloukkaukseen, joka kohdentuu Hanna Nohynekkiin.
"Viisi kertaa Hanna on tehnyt rikosilmoituksen, kun häirintä on täyttänyt kunnianloukkauksen piirteet."
Nyt kun avauksen väitteet on todistettu paikkansa pitämättömiksi, lienee sopivaa todeta ettei Hanna Nohynek sitten tainnutkaan valehdella?
Vai olisiko jokin seikka, jota haluaisit vielä käydä tarkemmin läpi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2023-02-04 16:17:13
Pitäydytään nyt vain aluksi avauksessa esitettyihin valheisiin sekä kunnianloukkaukseen, joka kohdentuu Hanna Nohynekkiin.
"Viisi kertaa Hanna on tehnyt rikosilmoituksen, kun häirintä on täyttänyt kunnianloukkauksen piirteet."
Nyt kun avauksen väitteet on todistettu paikkansa pitämättömiksi, lienee sopivaa todeta ettei Hanna Nohynek sitten tainnutkaan valehdella?
Vai olisiko jokin seikka, jota haluaisit vielä käydä tarkemmin läpi?Todistetusti rokote ei estä viruksen levittämistä, kuten Nohynek on VALEHDELLUT lukemattomia kertoja. Muutoinkin Nohynek on VAEHDELLUT juuri kuten aloituksessa on kerrottu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistetusti rokote ei estä viruksen levittämistä, kuten Nohynek on VALEHDELLUT lukemattomia kertoja. Muutoinkin Nohynek on VAEHDELLUT juuri kuten aloituksessa on kerrottu.
Kaikki tähänastiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kuolleisuus on rokottamattomilla korkeampaa kuin rokotetuilla, vaikka koronauhreja ei laskettaisi.
Lääkärilehti:
Kun koronarokotteen saaneita verrattiin rokottamattomaan väestöön, kuolleisuus oli rokotusten jälkeen selvästi vertailuryhmää matalampaa niin toisen kuin kolmannen ja neljännen rokoteannoksen jälkeen. Tulos oli sama kaikkien rokotevalmisteiden kohdalla.
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/kuolleisuus-ei-lisaantynyt-koronarokotuksista/
- - -
Bravo koronarokotteet!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistetusti rokote ei estä viruksen levittämistä, kuten Nohynek on VALEHDELLUT lukemattomia kertoja. Muutoinkin Nohynek on VAEHDELLUT juuri kuten aloituksessa on kerrottu.
"Todistetusti rokote ei estä viruksen levittämistä, kuten Nohynek on VALEHDELLUT "
- Tutkija ja tiedemies ei valehtele, vaan kertoo senhetkisen parhaan tiedon viruksen ja rokotteen vuorovaikutuksesta. Tieteellistä tutkittua tietoa ei muuta mikään muu kuin perusteellisemmpi ja perempi tieteellinen tutkimus.
Lisäksi tällä foorumilla on törmätty ns. lapsellisuuskäsitteeseen. Kun asiantuntija esimerkiksi Nohynek kertoo rokotteen suojaavan tartunnalta, enempi kouluja käyneet osaavat ymmärtää sen tarkoittavan suhteellista suojatehoa. Se olikin ensimmäisllä koronarokotyteella aivan fantastisen hyvä, muistaakseni selvästi yli 90 prosenttia.
- Vähemmän kouluja käyneet pitävät valheena ja huijauksena, jos kerro suojaava vaikutus ei olekaan 100,0%.
Nohynekin varmaankin pitäisi kertoa osalle kuulijoistaan monimutkaisista asioista ihan eriksen, kuin hitaalle lapselle. Hitaasti ja helpoilla esimerkeillä asioita havainnollistaen.
Asiaan:
Rokote esti tutkimuksen mukaan viruksen leviämistä. Vaikutus oli kuitenkin ensialkuun toivottua pienempää ja kestoltaan lyhytaikaisempaa.
- Haluaako joku linkin taas kerran tähän? - Anonyymi

- Haluaako joku linkin taas kerran tähän?Koko ammattiuransa ajan lääkeyhtiöiden lahjoma Nohynek otti oikeudekseen valehdella kansalle ilman rajaa lääkeyhtiöiden hyväksi, koska tietää, että kun aina valehtelee samalla kaavalla, "tukitusti sitä ja tutkitusti tätä", ei valehtelua ihan helposti voida todistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukemattomien lääkeyhtiöiden valheiden paljastuttua valheiksi, ei kukaan täysijärkien usko tuota valehtelua loputtomiin. Kuten huomataan, yrität jatkaa tuota valehtelua yhä vain.
Anonyymi
2023-02-04 16:17:13
Pitäydyn ainoastaan sellaisiin väittämiin, jotka pystyn lähdelinkkaamaan johonkin asialliseen ja luotettavaan mediaan. Taisi viimeisin linkkaukseni olla 'Lääkärilehteen'.
Suosittelen samaa sinulle.
- Anonyymi
Piikitysten ainoa tavoite, oli ja on
vahingoittaa piikitettyä.
Piikitykset ovat rikos kaikkea ihmisyyttä kohtaan.
ja nohynek nauraa kaikelle sellaiselle
joka kulki vielä luomisvaiheessa nimellä
ihmisoikeus.
Ei kuulu hannan oikeuksiin pilkata ihmisyyttä
piikittämällä ihmisiä.- Anonyymi
Kun katsoo Nohynekin kasvoja ja silmiä, tulee mieleen kysymys, voisiko Lucifer toimia maan päällä naisen muodossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun katsoo Nohynekin kasvoja ja silmiä, tulee mieleen kysymys, voisiko Lucifer toimia maan päällä naisen muodossa?
voi ja kulkee usein
lääkärin takissa - Anonyymi
Koronapiikitykset olivat hirvittävä virhe THL:ltä. Kyllä tämä tiedetään ja siksi trollitkin pyörivät palstoilla yhtenään. Kunnian päällehän tuo ottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voi ja kulkee usein
lääkärin takissaValkotakkipyöveleitä ovat ja täysin lääketeollisuuden halussa olevia lääkepakottaja-annostelijoita, jotka tunkevat lääkkeitä puoliväkisin kaikille. Nohynek elvisti jopa rokottamalla vapaa-aikanaan tehottomia ja tod. näk. haitallisia rokotteita pahaa-aavistamattomiin terveisiin ihmisiin.
- Anonyymi
Näyttää olevan paljon venäjämielisiä näissä rokotevastaisissa piireissä.
- Anonyymi
Älä edes yritä vaihtaa puheenaihetta! Pysy kerrankin asiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä edes yritä vaihtaa puheenaihetta! Pysy kerrankin asiassa.
Pietarissa kiukuttaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pietarissa kiukuttaa?
Päätit sitten jatkaa hölmöilyäsi. Sano nyt jotain itse asiaankin. Paljonko sinulle maksetaan siitä, että tuot Putinin joka asiaan?
- Anonyymi
LOPETTAKAA SE KAIVELU KORONATESTIÄ NOKASTA.
nenään pitkällä tikulla ei pidä tehdä muukuin lääkäri.
nyt on sorkkineet kunhan vain tikku kädessä on pysynyt. - Anonyymi
Putinin virtsaa ruutalla korvasta sisälle niin ette sairastu koskaan, Kjieh Kjieh
- Anonyymi
Putin? Osaatko ajatella mitään muuta?
- Anonyymi
Joo, kaveri haki koronarokotteita, tehosteina, niin tuli syöpä, vaikka parantui täysin, ei ole kaverilla mitään asiaa likaisiin hommiin, niin tuhoutunut on koronarokotteen vuoksi luonnollinen immuniteetti.
T.aika on tekijä, muistele Jeesusta Ristillä.
Hän kuoli sittenkin.
https://m.youtube.com/watch?v=50V5kMgQUv0- Anonyymi
Anonyymi
2023-02-04 21:05:02
- Miksei ihmeessä sitä kaverisi syöpää sitten ole vahvistettujen koronarokotehaittojen luettelossa?? Ettet vain laskisi luikuria vakavassa asiassa?
- - - -
Jos jokainen suomalainen saisi tänään keittosuola'rokotteen', seuraavan neljän kuukauden aikana:
- 16.438 sairastuu keuhkokuumeeseen.
- 17.736 kuolee
- 25 sairastuu Guillain-Barren oireyhtymään.
- 53 lasta saa syöpädiagnoosin.
- 16:lla todetaan narkolepsia
-
Elämän aikana tapahtuu asioita ja saadaan diagnooseja ilman rokotteitakin. Muista se, kun seuraat mitä läheisille tai nettikommentoijille käy tai on käynyt koronarokotteen ottamisen jälkeen.
https://juhaniknuuti.wordpress.com/2022/03/03/debatti-2-koronarokotteiden-turvallisuus/
0/5 - Anonyymi

0/5Tilastot ovat ihmeellinen asia. Rokotteista ihmisiä sairastuu, jopa kuolee pilvin pimein, mutta vain äärimmäisen pieni murto-osa lähtee asiasta minnekään valittamaan. He kun tietävät, ettei tuollainen johda mihinkään. Aikaa vaan tuhraantuu ja mieli pahoittuu entisestäänkin.
Rokotteista viranomaisemme eivät joudu vastuuseen. Eivät koskaan ole joutuneet ja lähes kaikki tietävät tämän. Ihmiset yrittävät selviytyä, kukin parhaalla mahdollisella tavalla. Elämällä elämää eteenpäin siten kuin kykenevät, jos suinkin mahdollista, myös katkeroitumatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilastot ovat ihmeellinen asia. Rokotteista ihmisiä sairastuu, jopa kuolee pilvin pimein, mutta vain äärimmäisen pieni murto-osa lähtee asiasta minnekään valittamaan. He kun tietävät, ettei tuollainen johda mihinkään. Aikaa vaan tuhraantuu ja mieli pahoittuu entisestäänkin.
Rokotteista viranomaisemme eivät joudu vastuuseen. Eivät koskaan ole joutuneet ja lähes kaikki tietävät tämän. Ihmiset yrittävät selviytyä, kukin parhaalla mahdollisella tavalla. Elämällä elämää eteenpäin siten kuin kykenevät, jos suinkin mahdollista, myös katkeroitumatta."Rokotteista ihmisiä sairastuu, jopa kuolee pilvin pimein"
Puhut kuin näkkileivästä rokotekuolemista. Voisitkos yrittää todistaa väittämiäsi millään muotoa? Edes ihan pienellä todisteella?
Pikku nyanssina:
1. Tähänastiset tutkimukset ovat osoittaneet, että rokottamattomia tippuu rokotettuja enemmän, vaikka koronakuolemat jätetään huomioimatta.
2. Lukemattomat tutkimukset toistaiseksi ovat kertoneet, ettei koronarokotteilla ja ylikuolleisuudelle ole osoitettu syy-yhteyttä.
Mutta sehän ei luonnollisesti estä foliohattukerhoa jatkamasta satujen kertoilua ja faktojen sivuuttamista.
- -
Yksi lukemattomista:
23 Jan. 2023
Studies and epidemiological data show that COVID-19 vaccination isn’t associated with a higher risk of death. On the contrary, given that COVID-19 is a significant cause of excess deaths, vaccination would help to reduce excess deaths by reducing people’s risk of developing severe disease.
GK:
Tutkimukset ja epidemiologiset tiedot osoittavat, että COVID-19-rokotus ei liity suurempaan kuolemanriskiin.
https://healthfeedback.org/claimreview/studies-covid-19-vaccination-doesnt-increase-risk-death-misleading-video-europe-excess-death-john-campbell/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Rokotteista ihmisiä sairastuu, jopa kuolee pilvin pimein"
Puhut kuin näkkileivästä rokotekuolemista. Voisitkos yrittää todistaa väittämiäsi millään muotoa? Edes ihan pienellä todisteella?
Pikku nyanssina:
1. Tähänastiset tutkimukset ovat osoittaneet, että rokottamattomia tippuu rokotettuja enemmän, vaikka koronakuolemat jätetään huomioimatta.
2. Lukemattomat tutkimukset toistaiseksi ovat kertoneet, ettei koronarokotteilla ja ylikuolleisuudelle ole osoitettu syy-yhteyttä.
Mutta sehän ei luonnollisesti estä foliohattukerhoa jatkamasta satujen kertoilua ja faktojen sivuuttamista.
- -
Yksi lukemattomista:
23 Jan. 2023
Studies and epidemiological data show that COVID-19 vaccination isn’t associated with a higher risk of death. On the contrary, given that COVID-19 is a significant cause of excess deaths, vaccination would help to reduce excess deaths by reducing people’s risk of developing severe disease.
GK:
Tutkimukset ja epidemiologiset tiedot osoittavat, että COVID-19-rokotus ei liity suurempaan kuolemanriskiin.
https://healthfeedback.org/claimreview/studies-covid-19-vaccination-doesnt-increase-risk-death-misleading-video-europe-excess-death-john-campbell/Tutkimukset? Tarkoittanet niitä tieteellisiä? Mutta kun noita ei saata kumota muutoin kuin tieteellisesti ja valitettavasti tuohon tiede ei juuri nyt kykene.
Tässä maailmassa tehdään valtavasti erilaisia huomioita, joita tieteellisesti ei ymmärretä lainkaan. Silti nuo pitävät paikkansa.
Tieteestä on tullut monille pakkomielle. Siksi kai vuodesta toiseen toistetaan noita ”jäätelö-hukkumiskuolemiakin”. Tiedettä markkinoidaan yhä yltiöpäisemmiksi käyvillä tosi lapsellisilla mantroilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkimukset? Tarkoittanet niitä tieteellisiä? Mutta kun noita ei saata kumota muutoin kuin tieteellisesti ja valitettavasti tuohon tiede ei juuri nyt kykene.
Tässä maailmassa tehdään valtavasti erilaisia huomioita, joita tieteellisesti ei ymmärretä lainkaan. Silti nuo pitävät paikkansa.
Tieteestä on tullut monille pakkomielle. Siksi kai vuodesta toiseen toistetaan noita ”jäätelö-hukkumiskuolemiakin”. Tiedettä markkinoidaan yhä yltiöpäisemmiksi käyvillä tosi lapsellisilla mantroilla."Tarkoittanet niitä tieteellisiä? Mutta kun noita ei saata kumota muutoin kuin tieteellisesti ja valitettavasti tuohon tiede ei juuri nyt kykene."
Kuten sanottua, tieteellistä tutkimusta
"Tässä maailmassa tehdään valtavasti erilaisia huomioita, joita tieteellisesti ei ymmärretä lainkaan. Silti nuo pitävät paikkansa. "
𝙎𝙪𝙤𝙨𝙞𝙩𝙩𝙚𝙡𝙚𝙣 𝙟𝙤𝙠𝙖𝙞𝙨𝙚𝙣 𝙩𝙞𝙚𝙩𝙚𝙚𝙡𝙡𝙞𝙨𝙞𝙖̈ 𝙩𝙪𝙩𝙠𝙞𝙢𝙪𝙠𝙨𝙞𝙖 𝙠𝙧𝙞𝙩𝙞𝙨𝙤𝙞𝙫𝙖𝙣 𝙡𝙪𝙠𝙚𝙢𝙖𝙖𝙣 𝙖𝙡𝙡𝙖𝙤𝙡𝙚𝙫𝙖𝙣 𝙖𝙟𝙖𝙩𝙪𝙠𝙨𝙚𝙡𝙡𝙖!
Lainaus proffa ja lääketieteen tri Juhani Knuutin TS "Tiede & Terveys" -blogista:
- -
"Tieteellinen tieto koostuu aina useista tutkimuslinjoista, jotka kasautuvat toistensa päälle ja lähestyvät samaa kysymystä eri näkökulmista. Ainoa asia, mikä kumoaa tieteellisen tiedon on parempi tieteellinen tieto. Se voi tarkoittaa määrällisesti kasvanutta tietoa, mutta myös laadullisesti parempaa. Joskus tieteellinen tieto muuttuu kun havaitaan että aikaisemmissa tutkimuksissa on ollut esimerkiksi metodologisia virheitä. Tämä pitää osoittaa paremmilla menetelmillä.
Tiede sen kun porskuttaa ja tuottaa uusia ihmeitä päivittäin. Samalla sitä näkee joskus vastustettavan varsin huonoin perustein.
Tiede on suunniteltu minimoimaan inhimilliset virhelähteet totuuden tavoittelussa. Tieteen pitää olla järjestelmällistä ja hyödyntää parhaita mahdollisia menetelmiä. Sen pitää nojata tilastotieteeseen, jotta erotetaan mikä on puhdasta sattumaa ja mikä ei. Tiede on myös avointa, eli yksittäisistä tutkimuksista keskustellaan muiden tutkijoiden kesken, jotta sisäisen kritiikin avulla löydetään se mikä todennäköisimmin on lähimpänä totuutta.
Tiedettä näkee usein vastustettavan argumenteilla, jotka ovat näitä periaatteita vastaan."
- - - -
- Voisitko ystävällisesti antaa esimerkin noista huomioista, "joita tieteellisesti ei ymmärretä lainkaan", (...mutta foliohattukerholaiset ymmärtävät oikeinhyvin)??
- Anonyymi
Totaalista salaliittoa!
https://doctors4covidethics.org/vascular-and-organ-damage-induced-by-mrna-vaccines-irrefutable-proof-of-causality- Anonyymi
Tarkentaisitko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkentaisitko?
Tarkoitan että on totaalista salaliittoa väittää ettää rokotteessa olisi esim liikkuvia nano-osia!
https://mega.nz/file/4R41WKDS#w87ksUVKFIW3_g71VfR-sBSJ_07nwAd_hdF1WjTh0Z0
https://mega.nz/file/Zcg0AYRb#N9l6z0iSYjHhvqv8qYEKdDbe_ryNltHjd0SrjCUIFEY
https://mega.nz/file/YIQllIiI#OcnsgcMN4ph2EUEvjjpfPudOGsKiEd0zTjs2bAPbgrs
Tai että rokotteet muka vammauttaisivat Suomalaisia urheilijoita!
https://mega.nz/file/YYgmXAZA#d5lSBRvjbXI3VfBYra7Z8YN9RjQPoUnI9tuA6f-SKdU
Omasta mielestäni rokotevaurioista valittajat ovat huomionkipeitä narsistisia primadonnia!
https://mega.nz/file/5FYDhLbS#uRXiSyulSbDIEZw7QLGC323pdnfZJ2fiUSGgj1whKt4
Rokotteet ovat turvallisia ja hyödyllisiä koronan torjunnassa. Mielestäni rokottamattomien elämä pitäisi tehdä mahdollisimman vaikeaksi esimerkiksi koronapassilla.
https://mega.nz/file/UZBFTDZA#oG5PvACot25k2v5K4bsYWPhyxkIbSNGORXskZjXOqKE
Onneksi koronarokotteet tulevat olemaan oleellisena osana Suomen terveydenhoidon yksityistämisohjelmaa = toisin sanoen Sotea!
https://mega.nz/file/BcIj2C5L#r0XPArNIteZxVYlfO4AeJXgLzvc2iBHydtBw978ZrfA
- Anonyymi
Yli 90-vuotias äitini ei suostunut ottamaan rokotetta, vaikka sitä tyrkytettiin ja sanottiin, että kuoleman riski koronaan on hänen ikäisellään valtaisa, jos ei ota rokotetta. Yksi häntä hoitanut hoitaja on kuollut yllättäen ja monet hoitajat ovat sairaslomilla tuon tuostakin. Suuri kuolleisuusaalto on pyyhkäissyt pois valtaisan määrän paljon nuorempia vanhuksia ympäriltä viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun ainoat vakavammat jutut äidillä ovat olleet kaatumiset. Luusto on hauras ja hän on pitänyt liikaa vauhtia liikkeissään, on ollut raaja kuukauden kipsattuna.
- Anonyymi
Kaikki jotka eivät suostu ottamaan rokotetta ovat kanssaihmisiään vaarantavia häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita. Aivan erityisesti hoitajat!
https://mega.nz/file/sB5iwByC#O3oBriwo_8t9oPEAtyAyfzBjI1xbmYuhJw685MUqldg - Anonyymi
"Yli 90-vuotias äitini ei suostunut ottamaan rokotetta, vaikka sitä tyrkytettiin ja sanottiin, että kuoleman riski koronaan on hänen ikäisellään valtaisa, jos ei ota rokotetta. "
Kyllä, pitää paikkansa.
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/summary_cov19incisummary?kvartaali_0=758279&ikaryhma_0=650914&mittari_0=642065# - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki jotka eivät suostu ottamaan rokotetta ovat kanssaihmisiään vaarantavia häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita. Aivan erityisesti hoitajat!
https://mega.nz/file/sB5iwByC#O3oBriwo_8t9oPEAtyAyfzBjI1xbmYuhJw685MUqldgAnonyymi
2023-02-05 10:34:37
Toivottavasti tuo edellinen edusti jotain huumorin tyylisuuntaa, olisikos sarkasmi kyseessä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki jotka eivät suostu ottamaan rokotetta ovat kanssaihmisiään vaarantavia häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita. Aivan erityisesti hoitajat!
https://mega.nz/file/sB5iwByC#O3oBriwo_8t9oPEAtyAyfzBjI1xbmYuhJw685MUqldgSiis terve ihminen vaarantaa jonkun toisen terveyden???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yli 90-vuotias äitini ei suostunut ottamaan rokotetta, vaikka sitä tyrkytettiin ja sanottiin, että kuoleman riski koronaan on hänen ikäisellään valtaisa, jos ei ota rokotetta. "
Kyllä, pitää paikkansa.
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/summary_cov19incisummary?kvartaali_0=758279&ikaryhma_0=650914&mittari_0=642065#Eiköhän kaikilla yli 90v kuoleman riski ole korkea jo pelkän iän takia ilman koronaa tai piikkejä. Himopiikittäjät eivät näköjään pysty ottamaan tätä huomioon rokotuspsykoosissaan.
- Anonyymi
Koko THL on VALEHDELLUT yhtä härskisti kuin Nohynek. THL kielsi sairaanhoitopiirejä kertomasta TOTUUTTA rokotettujen koronakuolemista ja ryhtyi VALETELEMAAN, ettei tiedä TOTUUTTA rokotettujen koronakuolemista.
YLE:n toimittaja kysyi huhtikuussa 2021, kun vanhuksista oli rokotettu toisella annoksella alle 10 %, sairaanhoitopiireiltä, oliko kokonaan rokotettuja vanhuksia menehtynyt koronaan?
Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä kysyttiin ensimmäisenä ja vastaava ylilääkäri kertoi saman tien, että kymmenkunta rokotettua vanhusta oli kuollut koronaan. Tämän jälkeen kun toimittaja kysyi saman muilta sairaanhoitopiireiltä, vastasivat kaikki samalla tavalla; "Valitettavasti meillä ei ole tietoa rokotettujen koronakuolemista, mutta toimittaja voisi kysyä THL:ltä."
Kun THL:ltä kysyttiin, sieltä vastattiin, ettei sellaista tilastoa ole olemassa ja asian selvittäminen on todella hankalaa, vieden kuukausia, kun tulos on silti epävarma.
Eli, kun Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kerrottiin välittömästä YLE:n toimittajan kyselyn jälkeen, että YLE tekee juttua rokotettujen koronakuolemista, kielsi THL kaikkia sairaanhoitopiirejä kertomasta mitään, ja kieltäytyi itse paljastamasta TOTUUTTA, kuinka moni rokotettu vanhus oli merkitty koronakuolleeksi.
THL käytti VALHETTAAN, missä "rokotettujen koronakuolemia ei mitenkään voitu saada selville", SUUREEN HUIJAUKSEEN, missä rokotetut koronakuolleet tilastoitiin ja kerrottiin kansalle rokottamattomien koronakuolemina.- Anonyymi
Ja varmaankin kykenet lennokkaalle tarinallesi jotain lähdelinkkiä esittämään?
- Et kai odota, että ilman todisteita kukaan alkaa iltasadustasi vääntämään? Vai onkos tämänkin tarinan sadat nettireferaatit ja kommentit jo tuolta parin vuoden takaa kuin taikasauvalla saatu häviämään?
- - -
Googlehaulle "THL kielsi sairaanhoitopiirejä kertomasta rokotettujen koronakuolemista" ei tule ensimmäistäkään hakutulosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja varmaankin kykenet lennokkaalle tarinallesi jotain lähdelinkkiä esittämään?
- Et kai odota, että ilman todisteita kukaan alkaa iltasadustasi vääntämään? Vai onkos tämänkin tarinan sadat nettireferaatit ja kommentit jo tuolta parin vuoden takaa kuin taikasauvalla saatu häviämään?
- - -
Googlehaulle "THL kielsi sairaanhoitopiirejä kertomasta rokotettujen koronakuolemista" ei tule ensimmäistäkään hakutulosta.
- Anonyymi
Valheita lisää.
https://twitter.com/SiruMustikkamaa/status/1621908665576955907?s=20&t=Vap-Ilp0FqxbMztDTL2ZeQ- Anonyymi
Linkistäsi:
"Miksi kuolemansyiden julkaiseminen kestää?
Kuolemansyytilasto perustuu lääkäreiden kirjoittamiin kuolintodistuksiin. Kuolintodistusten saapuminen Tilastokeskukseen kestää kauan, ja siksi kuolemansyytilasto julkaistaan pitkällä viiveellä."
- - -
"Anonyymi 2023-02-05 11:56:05" puolestaan väitti THL:n valehtelevan:
"Kun THL:ltä kysyttiin, sieltä vastattiin, ettei sellaista tilastoa ole olemassa ja asian selvittäminen on todella hankalaa, vieden kuukausia, kun tulos on silti epävarma."
-
- Kuten on monasti todettu, foorumikeskusteluissa on monasti mukana paljon tunnetta mutta niukalti tietoa, yhdistettynä kotikutoisiin "johtopäätöksiin".. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkistäsi:
"Miksi kuolemansyiden julkaiseminen kestää?
Kuolemansyytilasto perustuu lääkäreiden kirjoittamiin kuolintodistuksiin. Kuolintodistusten saapuminen Tilastokeskukseen kestää kauan, ja siksi kuolemansyytilasto julkaistaan pitkällä viiveellä."
- - -
"Anonyymi 2023-02-05 11:56:05" puolestaan väitti THL:n valehtelevan:
"Kun THL:ltä kysyttiin, sieltä vastattiin, ettei sellaista tilastoa ole olemassa ja asian selvittäminen on todella hankalaa, vieden kuukausia, kun tulos on silti epävarma."
-
- Kuten on monasti todettu, foorumikeskusteluissa on monasti mukana paljon tunnetta mutta niukalti tietoa, yhdistettynä kotikutoisiin "johtopäätöksiin"..THL:n maksettuna trollina yrität epätoivoisesti estää totuuden esille tuloa ja poistit välittömästi aiemman vastaukseni, jossa oli linkki YLE:n uutiseen, missä kerrottiin juuri tuo asia, eli...;
"Kun THL:ltä kysyttiin, sieltä vastattiin, ettei sellaista tilastoa ole olemassa ja asian selvittäminen on todella hankalaa, vieden kuukausia, kun tulos on silti epävarma."
Onko paniikki THL:ssä niin valtaisa totuuden sensuroimiseksi, että maksettuja trolleja on haukkana päivystämässä ja poistamassa salaman nopeasti kaikki ne YLE:n ja muiden medioiden kertomat harvat todisteet, jotka paljastavat THL:n härskin valehtelurikollisuuden? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
THL:n maksettuna trollina yrität epätoivoisesti estää totuuden esille tuloa ja poistit välittömästi aiemman vastaukseni, jossa oli linkki YLE:n uutiseen, missä kerrottiin juuri tuo asia, eli...;
"Kun THL:ltä kysyttiin, sieltä vastattiin, ettei sellaista tilastoa ole olemassa ja asian selvittäminen on todella hankalaa, vieden kuukausia, kun tulos on silti epävarma."
Onko paniikki THL:ssä niin valtaisa totuuden sensuroimiseksi, että maksettuja trolleja on haukkana päivystämässä ja poistamassa salaman nopeasti kaikki ne YLE:n ja muiden medioiden kertomat harvat todisteet, jotka paljastavat THL:n härskin valehtelurikollisuuden?Tässä linkki edellä mainittuun YLE:n juttuun, mikä linkki on jo kaksi kertaa poistettu välittömästi. Näkyy olevan paniikki THL:ssä totuuden sensuroimiseen valtaisa.
"Helsingin, Espoon ja Vantaan tartuntataudeista vastaavat lääkärit toteavat sähköpostilla Ylelle kuin yhdestä suusta, ettei heillä ole yksityiskohtaisia tietoja rokotetuista sairastuneista tai menehtyneistä ja kehottavat kysymään asiaa THL:stä."
"Tautiin menehtyneiden rokotettujen ihmisten määrää ei tunnu itse asiassa tietävän tarkasti kukaan...."
"Myöskään THL:stä ei vahvisteta, että koronavirukseen olisi kuollut rokotettuja ihmisiä. Viestintäpäällikkö Piritta Rautavuori vastaa sähköpostilla, että: "rokotetuista ja koronaan liittyvistä kuolemista on kerätty tietoa, mutta sen analysointi on edelleen kesken. Toistaiseksi ei ole antaa arviota siitä, kuinka moni rokotteen saanut on mahdollisesti kuollut koronaan", hän kirjoittaa."
"Tietoja koronaan liittyvistä kuolemista ja rokotetuista yhdistellään eri tietolähteistä, mikä vaatii aikaa. Analyysin valmistumisen ajankohta on vielä auki", Rautavuori toteaa.
https://yle.fi/a/3-11902469 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
THL:n maksettuna trollina yrität epätoivoisesti estää totuuden esille tuloa ja poistit välittömästi aiemman vastaukseni, jossa oli linkki YLE:n uutiseen, missä kerrottiin juuri tuo asia, eli...;
"Kun THL:ltä kysyttiin, sieltä vastattiin, ettei sellaista tilastoa ole olemassa ja asian selvittäminen on todella hankalaa, vieden kuukausia, kun tulos on silti epävarma."
Onko paniikki THL:ssä niin valtaisa totuuden sensuroimiseksi, että maksettuja trolleja on haukkana päivystämässä ja poistamassa salaman nopeasti kaikki ne YLE:n ja muiden medioiden kertomat harvat todisteet, jotka paljastavat THL:n härskin valehtelurikollisuuden?Ja satuilu jatkuu, vai mitä?
Yritä nyt löytää jotain kättä pidempää. Valheita pursuavalla foorumilla on suorastaan lapsellista yrittää pelkkien satujen ja tarinoiden voimalla mitää uskotella.
Kuten jo mainitsin, pitäydyn itse sellaisiin väittämiin, jotka voi tarkistaa asialista lähteistä. Mitä tulee poistattamisiin, niin olen ilmiantanut ainoastaan törkeän rasistisia avauksia ja ulostuloja. Taidat luulla aivan liikoja itsestäsi ja tekaistuista saduistasi, jos luulet niitä tarvitsevan kenenkään poistattaa.
-
Esimerkki linkkailustani:
"Kun koronarokotteen saaneita verrattiin rokottamattomaan väestöön, kuolleisuus oli rokotusten jälkeen selvästi vertailuryhmää matalampaa niin toisen kuin kolmannen ja neljännen rokoteannoksen jälkeen. Tulos oli sama kaikkien rokotevalmisteiden kohdalla."
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/kuolleisuus-ei-lisaantynyt-koronarokotuksista/
- - -
Bravo koronarokotteet!!
- - -
Miten satusetä kommentoi lääkärilehden uutisointia koronarokotteiden vaarallisuudesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja satuilu jatkuu, vai mitä?
Yritä nyt löytää jotain kättä pidempää. Valheita pursuavalla foorumilla on suorastaan lapsellista yrittää pelkkien satujen ja tarinoiden voimalla mitää uskotella.
Kuten jo mainitsin, pitäydyn itse sellaisiin väittämiin, jotka voi tarkistaa asialista lähteistä. Mitä tulee poistattamisiin, niin olen ilmiantanut ainoastaan törkeän rasistisia avauksia ja ulostuloja. Taidat luulla aivan liikoja itsestäsi ja tekaistuista saduistasi, jos luulet niitä tarvitsevan kenenkään poistattaa.
-
Esimerkki linkkailustani:
"Kun koronarokotteen saaneita verrattiin rokottamattomaan väestöön, kuolleisuus oli rokotusten jälkeen selvästi vertailuryhmää matalampaa niin toisen kuin kolmannen ja neljännen rokoteannoksen jälkeen. Tulos oli sama kaikkien rokotevalmisteiden kohdalla."
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/kuolleisuus-ei-lisaantynyt-koronarokotuksista/
- - -
Bravo koronarokotteet!!
- - -
Miten satusetä kommentoi lääkärilehden uutisointia koronarokotteiden vaarallisuudesta?Trolli paniikissa. Sopii kuvioon, ettei THL:n valehtelun paljastavasta jutusta voi keskustella, vaan se poistetaan välittömästi useamman kerran ja tilalle vyörytetään uusia valheita solkenaan. Ja juuri sen tahon tuottamia valheita, jonka valehtelu jo todistettiin.
Kerroin vain totuuden YLE:n jutusta 28.4.2021, mistä käy selkeästi ilmi THL:n kieltäneen sairaanhoitopiirejä kertomasta mitään rokotuksen jälkeen kuolleista, ja että THL itse valehteli, kuinka se muka ei mitenkään voisi selvittää, paljonko rokotettuja oli kuollut siten, että heidät oli tilastoitu koronaan kuolleiksi.
Kaikkien suurin kusetus, minkä YLE:n juttu paljastaa, on se, että THL on alun alkaen kirjannut kaikki rokotetut koronaan kuolleet, rokottamattomiksi koronaan kuolleiksi.
https://yle.fi/a/3-11902469
Yhäkö trolli poistatat tämänkin kommentin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä linkki edellä mainittuun YLE:n juttuun, mikä linkki on jo kaksi kertaa poistettu välittömästi. Näkyy olevan paniikki THL:ssä totuuden sensuroimiseen valtaisa.
"Helsingin, Espoon ja Vantaan tartuntataudeista vastaavat lääkärit toteavat sähköpostilla Ylelle kuin yhdestä suusta, ettei heillä ole yksityiskohtaisia tietoja rokotetuista sairastuneista tai menehtyneistä ja kehottavat kysymään asiaa THL:stä."
"Tautiin menehtyneiden rokotettujen ihmisten määrää ei tunnu itse asiassa tietävän tarkasti kukaan...."
"Myöskään THL:stä ei vahvisteta, että koronavirukseen olisi kuollut rokotettuja ihmisiä. Viestintäpäällikkö Piritta Rautavuori vastaa sähköpostilla, että: "rokotetuista ja koronaan liittyvistä kuolemista on kerätty tietoa, mutta sen analysointi on edelleen kesken. Toistaiseksi ei ole antaa arviota siitä, kuinka moni rokotteen saanut on mahdollisesti kuollut koronaan", hän kirjoittaa."
"Tietoja koronaan liittyvistä kuolemista ja rokotetuista yhdistellään eri tietolähteistä, mikä vaatii aikaa. Analyysin valmistumisen ajankohta on vielä auki", Rautavuori toteaa.
https://yle.fi/a/3-11902469THL myöntää 28.4.2021 että koronarokotettuja on kuollut, ja että tilastointi ja analysointi on kesken. Itse väitit, että THL kiistäisi rokotettujen koronakuolemat tyystin!
"𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙚𝙩𝙪𝙞𝙨𝙩𝙖 𝙟𝙖 𝙠𝙤𝙧𝙤𝙣𝙖𝙖𝙣 𝙡𝙞𝙞𝙩𝙩𝙮𝙫𝙞𝙨𝙩𝙖̈ 𝙠𝙪𝙤𝙡𝙚𝙢𝙞𝙨𝙩𝙖 𝙤𝙣 𝙠𝙚𝙧𝙖̈𝙩𝙩𝙮 𝙩𝙞𝙚𝙩𝙤𝙖, 𝙢𝙪𝙩𝙩𝙖 𝙨𝙚𝙣 𝙖𝙣𝙖𝙡𝙮𝙨𝙤𝙞𝙣𝙩𝙞 𝙤𝙣 𝙚𝙙𝙚𝙡𝙡𝙚𝙚𝙣 𝙠𝙚𝙨𝙠𝙚𝙣. 𝙏𝙤𝙞𝙨𝙩𝙖𝙞𝙨𝙚𝙠𝙨𝙞 𝙚𝙞 𝙤𝙡𝙚 𝙖𝙣𝙩𝙖𝙖 𝙖𝙧𝙫𝙞𝙤𝙩𝙖 𝙨𝙞𝙞𝙩𝙖̈, 𝙠𝙪𝙞𝙣𝙠𝙖 𝙢𝙤𝙣𝙞 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙚𝙣 𝙨𝙖𝙖𝙣𝙪𝙩 𝙤𝙣 𝙢𝙖𝙝𝙙𝙤𝙡𝙡𝙞𝙨𝙚𝙨𝙩𝙞 𝙠𝙪𝙤𝙡𝙡𝙪𝙩 𝙠𝙤𝙧𝙤𝙣𝙖𝙖𝙣", 𝙝𝙖̈𝙣 𝙠𝙞𝙧𝙟𝙤𝙞𝙩𝙩𝙖𝙖."
- - -
Voisitko nyt vielä kertoa, missä se valtakuntaa horjuttavaTHL:n sensaatiovalhe tässä nyt sitten oikein piileskelee?
- Täältä katsoen itse yrität selkeää asiaa vääntää aivan muuksi. Kansankielinen ilmaisu on 'valehteleminen'. Ja missä ne Nohynekin väitetyt lausumat onnistuvat piileskelemään. Joko myönnät, että ne olivat täysin tekaistuja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
THL myöntää 28.4.2021 että koronarokotettuja on kuollut, ja että tilastointi ja analysointi on kesken. Itse väitit, että THL kiistäisi rokotettujen koronakuolemat tyystin!
"𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙚𝙩𝙪𝙞𝙨𝙩𝙖 𝙟𝙖 𝙠𝙤𝙧𝙤𝙣𝙖𝙖𝙣 𝙡𝙞𝙞𝙩𝙩𝙮𝙫𝙞𝙨𝙩𝙖̈ 𝙠𝙪𝙤𝙡𝙚𝙢𝙞𝙨𝙩𝙖 𝙤𝙣 𝙠𝙚𝙧𝙖̈𝙩𝙩𝙮 𝙩𝙞𝙚𝙩𝙤𝙖, 𝙢𝙪𝙩𝙩𝙖 𝙨𝙚𝙣 𝙖𝙣𝙖𝙡𝙮𝙨𝙤𝙞𝙣𝙩𝙞 𝙤𝙣 𝙚𝙙𝙚𝙡𝙡𝙚𝙚𝙣 𝙠𝙚𝙨𝙠𝙚𝙣. 𝙏𝙤𝙞𝙨𝙩𝙖𝙞𝙨𝙚𝙠𝙨𝙞 𝙚𝙞 𝙤𝙡𝙚 𝙖𝙣𝙩𝙖𝙖 𝙖𝙧𝙫𝙞𝙤𝙩𝙖 𝙨𝙞𝙞𝙩𝙖̈, 𝙠𝙪𝙞𝙣𝙠𝙖 𝙢𝙤𝙣𝙞 𝙧𝙤𝙠𝙤𝙩𝙩𝙚𝙚𝙣 𝙨𝙖𝙖𝙣𝙪𝙩 𝙤𝙣 𝙢𝙖𝙝𝙙𝙤𝙡𝙡𝙞𝙨𝙚𝙨𝙩𝙞 𝙠𝙪𝙤𝙡𝙡𝙪𝙩 𝙠𝙤𝙧𝙤𝙣𝙖𝙖𝙣", 𝙝𝙖̈𝙣 𝙠𝙞𝙧𝙟𝙤𝙞𝙩𝙩𝙖𝙖."
- - -
Voisitko nyt vielä kertoa, missä se valtakuntaa horjuttavaTHL:n sensaatiovalhe tässä nyt sitten oikein piileskelee?
- Täältä katsoen itse yrität selkeää asiaa vääntää aivan muuksi. Kansankielinen ilmaisu on 'valehteleminen'. Ja missä ne Nohynekin väitetyt lausumat onnistuvat piileskelemään. Joko myönnät, että ne olivat täysin tekaistuja?HAHA, trolli. Olet valheinesi jo niin syvällä suossa, että kuka tahansa joka ketjua lukee, voi nähdä kuinka vanhusten vereen tahrittu kätesi epätoivoisesti yrittää kurkottaa suosta ylös haaliakseen kouraan vielä viimeisiä lahjusrahoja, ennen kuin katoaa suon märkään syleilyyn.
Lyhyt on jäljellä se aika, kun te maksetut trollit vielä voitte tienata valheillanne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HAHA, trolli. Olet valheinesi jo niin syvällä suossa, että kuka tahansa joka ketjua lukee, voi nähdä kuinka vanhusten vereen tahrittu kätesi epätoivoisesti yrittää kurkottaa suosta ylös haaliakseen kouraan vielä viimeisiä lahjusrahoja, ennen kuin katoaa suon märkään syleilyyn.
Lyhyt on jäljellä se aika, kun te maksetut trollit vielä voitte tienata valheillanne.Jahas, tuo on siis runollinen tapasi kertoa, että valhevarastosi on loppuunkulutettu ja et enää itse asiaan saanut sanottua sanaakaan. Valheella on yleensä lyhyet jäljet ja niin kävi myös kohdallasi.
🎵 🎵 Öljy ja totuus nousevat lopulta pinnalle 🎵 🎵
- - - - - -
🎵 🎵 Vanhakantaisesti ilmaistuna "jäit housut nilkoissa kiinni valehteluista". 🎵 🎵
- Anonyymi
Ihmisiä kuolee jatkuvasti lisää.
https://twitter.com/EvaVlaar/status/1622204192390529026 - Anonyymi
Eiköhän tuokin ole vain maailman rikollisimman lääkefirman soluttama juutalaisjohtaja, jonka ei tarvitse puhua sanaakaan totta? Siihen on vain totuttava! Vastuu siirtyy täysin veronmaksajille!
- Anonyymi
no kyllä nyt on tullut esiin nohynekin/ kansanedustaajien valehtelu,,,,,,ei tarvi kun lukee thl/ maailmalla julkaistuja taulukoita / asiakirjoja,,,,,niin tämän rokote skandaalin takia suomen kansanedusta jat hommas itelle syytesuojan rokote syytteisiin,,,,,kertoo jotain tästä velehtelusta,,,,,,
- Anonyymi
Itselle riittää, kun katson lehdestä kuolinilmoituksia ja kuuntelen, mitä tutuille on tapahtunut. Tuo agressiivinen leukemia, joka tappaa alle puolessa vuodessa, tuntuu olevan yli 70-kymppisten miesten joukossa yleistynyt oikein kunnolla. Samoin naisten rintasyövät ovat lisääntyneet. Keskenmenoista puhumattakaan.
THL:n tilastot voidaan vääntää ihan miten halutaan, mutta täällä kentällä tulee kova arki vastaan, ilman sensuuria ja vääntelyitä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972