Samanarvoisten kysymys

Anonyymi-ap

Nationalistin samanarvoinen kaveri ei synnytä tarpeeksi globalisaation näkemystä.
Globalisaatio on valo pimeydessä.

Miksi NATO lähettää värillisiä pohjoiseen ja valkolakkeja etelään?
Siksi että tulosta syntyy ristipanosta, eikä samanarvosta.
Erilainen energia opettaa.

Suomalaisten tällähetkinen itsetietoisuus perustuu jo nyt maahanmuuttajiin.
Suomalainen tekee väärin kun sanoo nyt, että kaikki Suomessa on suomalaista.
Kun tekee väärin niin tulee maksamaan.
Siksi itselleen valehtelu ei kannata, mutta parhaansa mukaan tunnustaa pitää tosiasian vain jos jumala suo löytää sellaisen sekamelskasta.

Kun värillinen lähtee pois, sitä huomaa, koska innovatiivinen itseoivallus hidastuu.
Tarvitaan siis koko ajan ulkomaalaisia Suomessa.
Heidän läsnäolonsa kehittää maan.
Ei ole vääriä maahanmuuttajia, on vain oikeita, kuten ei ole ylimääräisiä ihmisiäkään.

On eroa sillä kuinka globaali on maahanmuuttaja.
Epäamerikkalaisena minä totean, että amerikkalaiset maahanmuuttajat ovat suurempia globalisaatiossaan kuin kaikki ennen Amerikan maanosia olevat maahanmuuttajat.

Nationalistina voin olettaa, että USA:ssa paistaa itseoivallus voimakkaan ja kuka on ollut siellä saa kipinän.

Kun NATO kannattaja vihaa venäläisiä ollessaan itse perussuomalainen, hän globaalisilla markkinoilla, toisin sanoen, vihaa vain itseään, koska kaukaa katsottuna Suomi on kuin Venäjä. Itseään psykologiassa tietenkin ei kannata vihata, mutta rakastaa. Itseoivalluksesta kyse.

Seuraava asia, että kun minä tykkään globalisaatiosta, mutta en ole asunut ulkomailla, niin sanomani on lattean olematonta, että sanoma ei mene perille. Voin puhua paljon, mutta kukaan ei ymmärrä. Vuorostaan otetaan usalaisen, joka ei sano mitään, mutta kaikki ymmärtäisivät. Kehon energia puhuu, eivät aivot.

Siten luonnon sääntö on, että kaksi nationalistia eivät tulee toimeen keskenään.
Jotakin sellaista on huomattukin, että samaa natiota olevat ovat keskenään kuin umpisolmuiset, suhde on vaikea.
Voi olla että kahden globalistinkin olisi ollut vaikea ja sen päälle Amerikassa ollessaan. Mutta kohdallani ajatus on teoriaa.

Tervejärkisenä minä tahdon viereena aina värillisen henkilön, koska henkinen kasvuni, tiedon saanti on paaaaaljon isompi. Kehitys on kolmenkertainen.

1

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

      😍 ­­­N­­y­­­m­­­f­­­o­­­m­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17718740z

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe