Kovasti tunnutte sitä vastustavan, mikä sen todellinen haitta muka on? Jos nyt kaikki suomaliset vaihtaisivat sukupuolta, olisi miehiä ja naisia, noin niin kuin teknisesti määriteltynä, edelleen yhtä paljon, tai tarkalleen ottaen miehiä olisi sen jälkeen hieman enemmän kuin naisia, kun nyt asia on kokonaisuutena toisinpäin.
Sukupuoltaan vaihtaneet ovat yleensä hedelmättömiä, mutta eihän suuri osa suomalaisista halua lisääntyä muutenkaan. Nekin jotka haluavat, voivat helpottaa maailman väestöpainetta adoptoimalla Biafrasta tai Pietarista katulapsia. Tulisi siinä samalla noudatettua myös sitä Jumalan Sanaa tekemällä edes kerrakin jotain hyvää.
Mikä tässä siis on se ongelma? Konservatiivinaiset pelkäävät, että miehet tulevat sottaamaan heidän siisti vessansa? Luulisi sukupuolivärkkejään vaihtaneen äijänköriläänkin opettelevan pissimään pyttyyn eikä sen ohi, joten ei kai tuokaan voi olla se todellinen syy vastustaa translakia?
Sukupuoltaan vaihtaneet ovat yleensä hedelmättömiä, mutta eihän suuri osa suomalaisista halua lisääntyä muutenkaan. Nekin jotka haluavat, voivat helpottaa maailman väestöpainetta adoptoimalla Biafrasta tai Pietarista katulapsia. Tulisi siinä samalla noudatettua myös sitä Jumalan Sanaa tekemällä edes kerrakin jotain hyvää.
Mikä tässä siis on se ongelma? Konservatiivinaiset pelkäävät, että miehet tulevat sottaamaan heidän siisti vessansa? Luulisi sukupuolivärkkejään vaihtaneen äijänköriläänkin opettelevan pissimään pyttyyn eikä sen ohi, joten ei kai tuokaan voi olla se todellinen syy vastustaa translakia?
Vastaukset 23
Vanhimmat
mikäs oli tämä tapaus , kun homot adoptoi lapsia, käyttivät näitä hyväkseen ja välittivät vielä kavereilleen ?
Miten tuo liittyy translakiin?
> Mikä tässä siis on se ongelma?
No, eihän tässä enää muuta ongelmaa ole kuin se, miten määritellään mies ja nainen. Nykyihmiset näyttää olevan totaalisen kajahtaneita, joten eiväthän he edes tiedä mihin ovat vaihtamassa. Pähkähulluus on saavuttanut uuden huipun Suomessakin. :D
Biologiassa tunnetaan vain mies ja nainen. Se on fakta.
Ihmisiä viedään kuin pässiä narussa
Joku kahjo saa jotain päähänsä ja sen jälkeen porukka alkaa pitää muita kahjoina ja vanhanaikaisina.
Kyllä on Suomi sekaisin tällä menolla. Pimeää.
Ongelma on se, että tähän sotketaan lapset ja nuoret. Olette niin sairaan itsekkäitä ettei sanat riitä. Ja jos on trans-nuori niin eikö se ole hänenkin edun mukaista että saa myös lääkäreiltä mielipiteet eikä tuosta noin vain mene vaihtamaan sukupuoltansa maistraattiin.
Eikö teitä yhtään säälitä kehittymättömät ihmiset, ei heitä voi ohjailla hullun ideologian mukaan. Enkä nyt tarkoita tässä niitä oikeasti trans-sukupuolisia nuoria.
Miten erottaa oikeasti transsukupuolisen nuoren muuten vaan sellaisesta?
Eiköhän nämä aitolaiset siihenkin jotkut Genitaaliteologiset perusteensa väännä.
miksi trollaat vain täysin päättömiä, etkä keskustele?
"Eiköhän nämä aitolaiset siihenkin jotkut Genitaaliteologiset perusteensa väännä."
Tässä on yksi esimerkki millaista sairasta someraivoa tämä koko touhu aiheuttaa, pyritään maksimoimaan loukkaus. Tämä on koko setatouhun eräs hedelmistä.
Konservatiivit ovat tehtailleet omia aloituksiaan aiheesta palstan tukkoon, mutta eivät vastaa aloittaja kysymykseen. Miksi näin?
Huonosti valmisteltua, puutteellista lakiesitystä eivät vastusta vain konservatiivit.
Sillä ei ole mitään tekemistä liberalismin tai konservatismin kanssa että laista tehdään toimiva lisäten sinne eu:n vaatima uudistus ja vaatien yhä tutkimuksia ja asiantuntijan arviota. Se on todellisten transihmisten kunniaksi ja parhaaksi ja estää lain lukuisia eri väärinkäyttömahdollisuuksia muiden taholta ja turvaa paremmin naisten ja tyttöjen oikeudet.
Transihmisetkin ovat itsekin toivoneet, että lain epäkohdat otetaan huomioon ja laista tehtäisiin toimivampi. Nyt se ei koske vain transihmisiä, vaan kaikkia ilman tarvittavaa kokemusta toiseen sukupuoleen kuulumisesta. Jossakin maassa mies oli vaihtanut sukupuolensa ilmoituksella naiseksi, jotta hänellä olisi erotilanteessa paremmat oikeudet lapseen. Mutta pahinta on lakia väärinkäyttävät seksuaali- ja väkivaltarikolliset. Muutenkin laki palvelee rikollisia ja lakia muuten hyväksikäyttäviä, mikäli oman sukupuolensa saa vain pyydettäessä nopeasti vaihdettua ja uuden henkilötunnuksen, jopa vuosittain. Jos vaihtaa kolmena vuonna peräkkäin, on henkilötunnus kuulemma eri joka kerta.
" Kovasti tunnutte sitä vastustavan, mikä sen todellinen haitta muka on? Jos nyt kaikki suomaliset vaihtaisivat sukupuolta, olisi miehiä ja naisia, noin niin kuin teknisesti määriteltynä, edelleen yhtä paljon, tai tarkalleen ottaen miehiä olisi sen jälkeen hieman enemmän kuin naisia, kun nyt asia on kokonaisuutena toisinpäin "
Tuskin kukaan kristitty on edes kiinnostunut, mitä sukupuolta kukin haluaa olla/on, mutta se, että näin tehneet ihmiset vaativat kirkkoa vihkimään heidät kirkossa kristilliseen avioliittoon.
Jumala ei koskaan tee sanaansa vastaan ja hän on jo Moosekselle ilmoittanut, mitä tästä ajattelee.
Jeesus allekirjoittaa vuorisaarnassa ( Matt. 5- 7 ) lain, sanoen; etten ole tullut lakia ja asetuksia purkamaan, vaan täyttämään.
Muutenkin ihmettelen teidän asennetta kristittyjä kohtaan, kuuluuko tämä jotenkin ateisteille, mikäli ihminen uskoo Jeesuksen selvitystyöhön?
Se että foorumilla on ihmispoloisia, jotka esiintyvät uskovina ja kylvävät riitaa kaikkien välille, on tietenkin ikävää, mutta ette voi siitä syyttää kristittyjä.
En usko, että yksikään kristitty tekee noin.
" Jeesuksen selvitystyöhön?", sovitustyöhön po.
Vastustan sen vuoksi kun useat transsukupuoliset ovat itsekin sitä vastustaneet. Siinä on useita porsaanreikiä kun sukupuolen vaihtaminen koskee kaikkia, eikä pelkästään trans-sukupuolisia. Se luo mahdollisuuden väärinkäytöksille. En sano, että transsukupuoliset itse käyttäisivät lakia väärin, mutta aina on rikollisia ja tolloja jotka pilailumielessä tekevät kiusaa asialla. Koko asialta on pohja poissa jos laista on heille enemmän haittaa kuin hyötyä.
Et omaa siis edes alkeellisintakaan tietoa kyseisestä laista ja täällä kyselet..
Se miksi uskovat ovat lähteneet vastustamaan tätä lakia on että siinä puututaan Jumalan säätämyksiin suhteessa mm. sukupuoleen.
Toiseksi jos ihminen muuttaa Jumalan säätämyksiä, mikä siis on ihmisen alkuperäinen sukupuoli, niin kenenkään ihmisen psyyke ei tätä kestä lopulta, vaan ihminen ajaa itsensä haaksirikkoon, mistä vain usko Jeesukseen hänet voi pelastaa.
Kolmanneksi epäsuorana ihmistuhontana tämä koko toiminta virittää lasten ja nuorten seksuaalisuutta, mikä johdattaa heidät kovan nettipornon ja pedofilien pakeille, mikä taasen särkee heidän psyykkeensä.
Eli kokonaisuudessaan tämä on eräänlaista ihmistuhontaa, tyyliin holokaust, mikä tuhoaa sekä transihmisiä että lapsia ja nuoria peruuttamattomasti. Edelleen yhteiskunnan hoitorahat eikä -resurssit kestä tätä menoa enää mikä heikentää elämisen laatua myös muissa ihmisissä.
Lopuksi tähän toimintaan liittyvä vihaviestintä ja "setalaisten" provosointi lähinnä uskoviin päin on vihamielistä ja tappavaksi tarkoitettua. Ukrainasta näemme että tappaminen ei ole mikään hyvänä pidetty asia. Tässä näin lyhyesti vinoutumia mitä tämä koko prosessi aiheuttaa laajalti lähes koko kansalle eikä someraivosta puhumattakaan.
Professori Riittakerttu Kaltiala: "Neljä viidestä vastakkaiseen sukupuoleen identifioituneesta lapsesta kokee kuitenkin murrosiässä taas toisin."
Ruotsalainen laajan aineiston tutkimus: "Toisaalta ruotsalaisessa laajassa rekisteritutkimuksessa itsemurhakuolleisuus oli selvästi suurentunut sukupuolen korjaushoitoja saaneiden aikuisten joukossa."
Seta tappaa!!
IltaSanomat:"Kahden naisen raiskauksesta tuomittu transnainen siirrettiin miesten vankilaan"
Translaissa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta kuin oli sukupuolineutraalissa avioliittolaissa:
On olemassa sukupuolielämään liittyvä ilmiö joka hämmentää ja ahdistaa konservatiivikristittyjä ja he toivoisivat että sitä ei olisi olemassa ja jotenkin kuvittelevat, että kun laki ei ilmiötä huomioi eikä tunnusta, niin ilmiötä ei ole. Tämä on tietenkin täysin harhainen kuvitelma, koska eihän transseksuaaliset ihmiset katoa, vaikka laki ei heitä tuntisi ja ihmiset elävät homosuhteissa oli se otettu huomioon avioliittolaissa tai ei.
"... jotenkin kuvittelevat, että kun laki ei ilmiötä huomioi eikä tunnusta, niin ilmiötä ei ole. "
Olettaisin että tämä on lähimpänä sitä, mitä vastustamisella tavoitellaan.
"Tuskin kukaan kristitty on edes kiinnostunut, mitä sukupuolta kukin haluaa olla/on, mutta se, että näin tehneet ihmiset vaativat kirkkoa vihkimään heidät kirkossa kristilliseen avioliittoon."
Uskovia kristittyjä tämä koko transtouhu ei sinänsä haittaa koska emme operoi tällä alueella ollenkaan. Vaikutus on vain välillistä kun koko setaporukka käy tappavaksi tarkoitettua vihakamppanjaa uskovia vastaan somessa ja turuilla ja toreilla irvien ja ilkkuen näyttävästi uskovien edessä. Mutta tämäkin on sinänsä on vain merkki että olemme totuudessa ja pyhyydessä ja setaporukka ei kertakaikkiaan siedä totuutta ja pyhyyttä. Heissä herää tappajan vaistot koska paholainen saa tässä maailmassa vaikuttaa massoissa tahtomista ja tekemistä.
Uskovat operoimme vain alueella missä keskiössä on Jeesus Kristus, mutta tähän kuuluu myös lähetystyö mihin Jeesus meidät käskytti.
Höpö, höpö!
"Järjen ääni
Sunt förnuft" Postauksestasi puuttuu kokonaan järjen ääni. Tunnetta ja liioittelua kyllä on riittämiin. Helluntaisaarnat ovat asia erikseen eikä niiden paikka ole keskustelupalsta.
"Järjen ääni
Sunt förnuft" Minkä puolueen vaalistogan?