Sipilä sanoi, että Nappi Vaan Otsaan Sudelle

Entäs Pandalle?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Meillä oli ajattelematon pääministeri.

Äänestä
  • Ajatteli kerrankin Suomen talouden tasapainoon

    Äänestä

  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🔞 ­­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­­m­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17721796B

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Sipilä on aikaansaanut paljon salametsästystapuksia maakuntien syrjäkylillä.

Äänestä

Sanna kuristaa pandan

Äänestä

Täytyy oikein kysyä, että onko kyseessä asennevamma?

Äänestä

Juha on aliarvioinut äänestäjiensä sivistystason täydellisesti ja on päinvastoin asettanut oman kykynsä esittää pätevää ja kaikkivoipaista ihmistä ja moraalia puolueensa puheenjohtajana kuralammikkoon. Keskustapuolue on tehnyt valtavan virheen valitsemalla tuollaisen itsenään lahkolaisuskovaiseksi ja uskonnon kautta itsensään muitten yläpuolelle nostaneeksi luonnoneläinen apumisyllyttäjäksi leimautuneen puolueensa puheenjohtajaksi ja pääministeriksi, Sopii toivoa, että kuitenkin suurin osa keskustalaisista ei kuitenkaan samaistuisi tuonkaltaiseen ajatusmaailmaan.

Äänestä

Oikein Juha sanoi taas. Koirasudet tulee poistaa jo susikannan suojelemiseksi. Helpompaakaan keinoa ei ole ellei aleta myrkyttää eläimiä alueella lajiin katsomatta

Pandat voidaan laittaa pakettiin ja palauttaa. Suomi on liian pieni maa rahoittamaan Kiinalaista imperialismia, mitä pandat oikeasti edustaa.

Äänestä

Sama pandoillekkin.Onhan täällä jo noita työvoimapulan helpottajia jo riittämiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Entäs Pandalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu