Valheelliset profetiat taivaassa käymisestä

"Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."
1195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vain noidat ja satanistit saamillaaan voimillaan voivat irrottautua fyysisestä ruumiistaan ja tehdä henkiruumiina matkoja eli "trippejä" tehdäkseen pahoja tekojaan.

Raamatun mukaan ihminen on kokonansa elävä sielu: body, mind and spirit.
Kolmiyhteinen, Jumalan kuvaksi luotu.

Äänestä
  • Paavali toi väärän, kreikkalaisen filosofian käsitteen ihmisestä irtaantuvasta erillisestä sielusta.

    Se ajatus ei saa tukea muualta kirjoituksista, joten se ajatus pitää laittaa Paavalin omien oppien listaan.

    Äänestä

Itse olen vaiherikkaan elämäni aikana kokenut monenlaista, myös erilaista väkivaltaa. Minut on murhattu, josta olen vironnut henkiin, minua on eri syistä, useasti elvytetty, palautettu takaisin elävien kirjoihin.

Mutta yhdestäkään tapauksesta (jossa itse uskon todella kuolleeni ja palanneeni henkiin) minulla ei ole varsinaisia, ("rajantakaisia") muistikuvia. Eräästä tapauksesta on jotakin ja toisesta tapauksesta "on aavistus, että ehkä kävin jossain"...

Mutta tuollaista, komeaa Taivas-kuvausta ei ole kerrottavana.

Olishan tuo mukava piipahtaa Taivaassa, mutta näissä mystisissä, erilaisissa hengenasioissa olen oppinut, että niitä ei Taivaasta noin vain huvikseen jaella: ne tapahtuvat ja selittyvät aina todellisen tarpeen mukaan, eli niihin on pätevä syy. Esim. enkelien kohtaamisille on aina ollut syynsä.

Miksi pitäisi ennalta käydä Taivaassa? Jos on pelastunut, sinne kyllä ehtii ajallaan. Sitäpaitsi, pelastuneen uskovan hengellinen maailma ja elämä on jo "osaksi" Taivasta.

Minä paljon ajattelen Taivasta, tavallaan jo ennalta elän siellä. Mutta täällä maan päällä meillä on vielä omat tehtävämme: ensisijaisesti oman, etenkin hengellisen elämämme valvominen. Ja sitten vielä, jos mahdollista, muille hyödyksi oleminen: sekä hengellisesti, henkisesti että fyysisesti (+ taloudellisesti), luullakseni tässä tärkeysjärjestyksessä.

Äänestä
  • Lääkärilehdessä on kertomus epilepsiaa sairastavasta miehestä joka meni ajoittain psykoosiin, mutta ei suostunut käyttämään lääkärin määräämiä lääkkeitä, koska nautti suurta arvostusta siinä uskonyhteisössä mihin kuului.

    Äänestä

Ns. rajatilakokemuksia on tutkittu tieteellisin menetelmin, niissä toistuu sama kertomus, että potilas nousee huoneen katonrajaan ja näkee sieltä mitä huoneessa on ja tapahtuu.

Sekin teoria kumoontui, kun potilaan tietämättä hänen kotonaan oli tuotu tuttuja esineitä ja laitettu ne kaappien päälle valmiiski potilaan tietämättä kun seuraava ns. rajatilakohtaus on tulossa esim. sydänpysäytyksen vuoksi.

Nyt kävi toistuvasti niin, että kun potilas taas näki niitä rajatilakokemuksia ja asioita sieltä leikkaussalin katonrajasta, niin eipä hän nähnyt niitä omasta kodistaan tuotuja tuttuja esineitä ollenkaan.

Potilaan kuvaus leikkaussalista perustui hänen omiin havaintoihinsa ennen leikkausta tehdyistä havainnoista.

Äänestä

Ylivainion aikaan oikea lääkäri tutki 1403 väitettyä helluntailaisten ihmeparanemista.

Kukaan ei ollut parantunut oikeasti yhtään mistään sairaudesta ei tavallisesti eikä ihmeellisesti.

Monet väittivät parantuneensa sellaisistakin vakavista sairauksista kuten pitkälle edenneestä syövästä, vaikka potilastietojen mukaan heissä ei koskaan mitään syöpää edes todettu olevan.

Helluntailaisten tarinoissa esim. lyhytaikainen ohimennyt shokkitila muuttui pitkäaikaiseksi koomaksi, josta he väittivät parantuneensa ihmeellisesti tms. selityksiä piisasi.

Ylivainion ihmisen terveydelläl puoskarointi johti siihen, että monet todella sairaat
ihmiset uskoivat parantuneensa ja jättivät lääkkeet syömättä kohtalokkain seurauksin.
Lääkäri kertoi, että joutui pyytämään kuolleen omaisilta luvan potilastietojen saamiseksi.

Äänestä
  • Uskonnollinen ihmisten terveydellä puoskarointi tulisi kriminalisoida samalla tavalla kuin valelääkärinä toimiminen.
    Nyt uskonnonvapauden nimissä voi tehdä melkein mitä tahansa eikä siitä seuraa yhtään mitään seurauksia.
    Ja jos joku alkaa kyselemään asioiden perään, niin varmasti tepsii kun sanoo, että aina meitä uskovaisia vainotaan.

    Äänestä

  • Ihmettelen vaan, että lääkäri Miettisillä on ollut aikaa tuollaisiin tutkimuksiin. Tässä viikolla sanottiin koululaisille ei löydy lääkäriaikoja lääkäritarkastuksiin. Vallan kauhea uutinen. Kuinka lääkärillä sitten olisi ollut aikaa ko. tutkimuksiin. 1403: een. Täyttä valhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ihmettelen vaan, että lääkäri Miettisillä on ollut aikaa tuollaisiin tutkimuksiin. Tässä viikolla sanottiin koululaisille ei löydy lääkäriaikoja lääkäritarkastuksiin. Vallan kauhea uutinen. Kuinka lääkärillä sitten olisi ollut aikaa ko. tutkimuksiin. 1403: een. Täyttä valhetta.

    Ylivainion ajatus oli, että hänen tuttavansa helluntailaistaustainen lääkäri todistaa tulevassa tekemässään lääk.tri:in väitöskirjassaan Ylivainion ja helluntailaisten väittämät 1403 ihmeparanemista todeksi.

    Ylivainio ei käsittänyt, että ei uskonnollisia valheita voi todistaa todeksi tieteellisessä tutkimuksessa.

    Lääkäri tutki kaikki tapaukset, potilastiedot ja henkilöt, mikäli eivät olleet sitä ennen ehtinyt kuolla, koska moni luuli parantuneensa vakavista sairauksista ja jätti lääkkeet ottamatta.

    Niilo olisi pitänyt saada vastuuseen puoskaroinnistaan.

    Jumala puuttui peliin Niilon Espanjan matkalla.

    Äänestä

Paavalin aikaa ajateltiin, että maa on litteä pannukakun muotoinen.

Tähdet ajateltiin olevan reikiä taivaasta, jossa Jumala asuu ja tarkkkailee ihmisiä.

Paavalin käsityksen mukaan niitä Jeesuksen häitäkin vietetään pilven päällä hienoja maisemia ihaillen.

Äänestä

Niilon pyytämä lääkäri teki myös psykologisia tutkimuksia ja niiden mukaan 20% oli mieleltään "normaaleja" lääkärin käyttämän termin mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu