Mistä vastaukset kysymyksiin omassa päässä

Välil mietin et päässä miljoona kysymystä ja ku oivallan muutaman vastauksen ni kysymyksiä on tullu toinen miljoona lisää, ja ku elää uusien ajatusten kans ni se laajentaa sitä omaa näkökantaa ni se lisää kysymysten määrää. Voiko kukaa ikinä saada omille ajatuksilleen vastauksia vai onko lopulta ihan turtana kaiken keskellä ettei jaksa enää miettiä koska just nyt tuntuu että se on loputon suo. Nyt kelaan et onko tää ees oikee paikka ja ku postaan tän ni tuleeko joku viisas neuvoo et oon vääräs paikas. No ihan sama.

Mä en oikee ikinä käyny asioita läpi enkä ajatellut että mikään painais. Nyt ku mietin kuin paljon pidin joskus sisällä ni, vaikee ajatella et miten oon pysyny kasassa. Mä menetin mun ydinperheen vuosia sitte ja oon ollu monta vuoroviikkoisänä ja vaikka se oli lopult ihan kaaosta ni harmittaa lasten puolelta että en sillo nähny asioita niin ku nykyisin nään. En tosin siihen liittoon kaipaa ku jälkeepäin selvis uskottomuuttakin. Petetty olo oli ja silti etin monta vuotta syitä itestä ja ruoskin itteä sen eron takia. Mitää vakavaa uskaltanu vieläkään virittää. Jos jotain tän eron jälkee on tapahtunu mitä arvostan on ensimmäisenä se että oon varmasti parempi isä ku ennen, tää ajo mut kuitenki käymää asioita läpi.. se eron läpikäyminen oli oikeestaa tosi helppoa mut sit ne elämäni muut demonit.. niit ollaa käyty sit läpi useampi vuos. No lopulta taas oppinu rakastaa taas itteeni.
Välil toivon että olis joku sanomas jotain fiksua ku vedän toisinaan niin täysillä et sit ku pysähdyn miettii et mitä kaikkee on käynnissä ni meen ihan lukkoo et mitä seuraavaks. No se siitä.

Aloin lukee tunnelukoistakin. En tiedä oliko se joku pandoran lipas mielen sopukoihin lopulta. Aloin kelaa kaiken päälle et kuka oon, mistä tuun ja minne meen. Käyn lapsuutta läpi ja vanhempien tunnelukkoja samal ja millasia vääristymiä aiheutan ite omille lapsille. Laitoin sisarpuoliin ja mutsiin varmuuden vuoks välit poikki ku kävin noit juttuja läpi. Mitä syvemmälle oon menny ni jotenki tosi vihanen mutsille siit mitä paskaa mä jouduin lapsena käymää läpi ja nyt on vaikee antaa anteeks, se ei tiedä ees ite et miks yhtäkkiä pistin välit poikki.

Lapsista, niitä on. Oli tosiaan vaikee ero ja lapset vuoroviikoin. 11 ja 13 vuotiaat harrastaa jengissä jotain lajia. Noi kuitenkaa ei pääse joka toinen viikko harrastaa ja mua ahdistaa ku maksan kaikki harrastukset ja jos on tulossa joku leiri harrastuksen takia ni vaikka siitä ei toiselle vanhemmalle mene kuluja ni se ei päästä noita harrastaa mitää omalla viikolla. Luulen et tää tehää sen takia ku se sattuu mua samalla, lapsellahan ei ole väliä. Vuos sitte toinen laji päätty tästä samasta syystä ja harmittaa ettei omat lapset pysty harrastaa koska toinen vaan jostain syystä asian torpedoi.

Jees, kiitos ja anteeks. Mun oli pakko saada noi jonnekki ylös ja haluun lukee miltä tää näyttää tekstinä. Ei varmaa tullu oikeesee paikkaan mutta kysees on mun henkinen hyvinvointi ni siks järkeilin tänne. Kivaa alkavaa kevättä kaikille.