Ähtärin Eläinpuiston taloudelliset ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosia. Pandoihin liittyvät taloudelliset ongelmat ovat nekin olleet tiedossa jo muutaman vuoden. Ähtärin uuden uimahallin rakentaminen aloitettiin matkailunmäelle, vaikka paras paikka olisi ollut keskustassa, etenkin jos ajatellaan paikkakunnan asukkaita ja edelleen vanhenevaa asukaspohjaa.
Nyt kun Pandala todennäköisesti jää tyhjilleen, olisi siitä saanut mainion kylpylän matkailunmäelle, 8,2 miljonan euron kohtuu uusi rakennus, jolle pieni parin miljoonan remontti. Toki edelleen olisi väärässä paikassa, mutta mitä meidän matkailu tarvitsee? Mielestäni asiakkaita, eläinpuisto on nähty, mutta kunnon kylpylät vetävät porukkaa ympäri suomen kesät talvet. Toki tämä on jälkiviisautta, mutta joskus sitäkin tarvitaan, että nähtäisiin jatkossa asiat myös laajemmalla näytöllä.
Hätäiltiinkö uimahallin sijainnin kanssa?
10
177
Vastaukset
- Anonyymi
Kuntolutra riittää mainiosti 🤿🤿🤿🤿🤿
- Anonyymi
Riittäisi kyllä todella hyvin, mikäli saataisiin taas joskus auki. Näyttää olevan aika lailla maantasalla. Hieman oletettua isompi remontti tuli sinne.
- Anonyymi
Itse ehdottelin juurikin tuosta pandalasta utta hallia ennen kuin uuttaa rahanreikää alettiin rakentamaan. Naureskelivat ajatukselle.
- Anonyymi
Toivottavasti se uuden uimahallin tilannetta edes nyt harkitaan ettei koko mäki olisi täynnä tarpeettomia rakennuksia
- Anonyymi
Koko eläinpuisto on pian tyhjillään https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/pandavalituksia-urakoinut-ähtäriläinen-lataa-synkän-ennusteen-ähtäristä-kriisikunta-eläinpuisto-konkurssiin-miten-me-tästä-voimme-selvitä
- Anonyymi
Ootte kipeetä porukkaa ja teille nauraa koko suomi
- Anonyymi
Tästäkin on varoitettu.
Jarmo jyrää..sanottu mitä sanottu..
Seppo Laine teki aloitteen kuntalaisten nimillä.
Tietäen rapistuneet matkailun mäen puitteet.
Hotellin rapistuneet maalit jne..
Järkeä ei ole eikä egonomiaa.
Niiden vainoa jos puhut totuutta.
Noh lompsat on eliitillä lyönnissä, nyt on juttu jo pois Ähtärin osaamattomien päätösten vallasta - Anonyymi
uimahalli menee samaan konkurssiin.
- Anonyymi
Tämän kokoinen kuoleva kylä ei tarvitse uimahallia. Halvemmaksi tulee antaa liopuja niin päästään kuntolutraan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän kokoinen kuoleva kylä ei tarvitse uimahallia. Halvemmaksi tulee antaa liopuja niin päästään kuntolutraan.
Meekö kävellen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 813504
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2002012Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2261968Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271588Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661425Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881415- 521119
- 991075
- 55864
- 59850