Ukrainan F-16 piloteista

Käännöskoneella hiukan korjattuna.
Mutta lähtökohta lienee tämä.

Ukrainan lentäjistä: Nämä kokeneet lentäjät puhuvat englantia ja heillä on tuhansia taistelutehtäviä vyönsä alla, ja heidät voitaisiin kouluttaa vain kolmessa kuukaudessa.

Monet heistä ovat jo harjoitelleet Yhdysvaltain armeijan kanssa suurissa harjoituksissa ennen hyökkäystä. Vuosina 2011 ja 2018 amerikkalaiset ja ukrainalaiset osallistuivat sotilasharjoituksiin Ukrainan taivaalla. Vuonna 2011 amerikkalaiset toivat mukanaan F-16-koneensa ja opettivat ukrainalaisille lentäjille MiG-29- ja Su-27-koneillaan stadionin suojaamista valmistautuessaan vuoden 2012 Euro Cupiin.
14135
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ilmaherruus on kova sana.
F-16 heittelee myös makeita namuja.

Parhain hävittäjä ennen F-35 aikakautta.

1Äänestä
  • Haha, eikös sen parhaan pitänyt olla F 18 Hornet, kun kerta Suomikin niitä osti?

    No todellisuudessa ei kumpikaan.

    Äänestä

  • F-16 kehitettiin tarpeeseen. Pieneksi ja ketteräksi. F-15 oli "the ilmaherruushävittäjä" ja on edelleenkin sangen veemäinen vastustaja, vaikka onkin isoja ja näkyy tutkassa.

    F-15:n "kaatosuhde" ilmataisteluissa on edelleen ylittämättä. Se on jäätävä, 104-0.

    -44.Div.-

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    F-16 kehitettiin tarpeeseen. Pieneksi ja ketteräksi. F-15 oli "the ilmaherruushävittäjä" ja on edelleenkin sangen veemäinen vastustaja, vaikka onkin isoja ja näkyy tutkassa.

    F-15:n "kaatosuhde" ilmataisteluissa on edelleen ylittämättä. Se on jäätävä, 104-0.

    -44.Div.-

    "Jäätävä" on pienten lasten paljon käyttämä ilmaisu. Eeppinen puolestaan on näsäviisastelevien teinien hokema.

    Tapposuhde taas on Nato Tiltujen ja Michael Penttilän käyttämä ilmaisu.

    Äänestä

Siltä se näyttää että f16 on Ukrainan kone,Alankomaat se oli joista tarjolla 40 kpl käytöstäpoistuvaa

Äänestä

ei muuta sodan lopputulosta joka auttamatta ukrainan totaalinen tappio. ensi vko pe uusia kyliä sekä kaupunkeja vallattu repikää siitä. ukraina ei hyökkää yhtään hyökkäystä.
helmikuussa alkaa kunnon venäjän hyökkäys, tulee ihan itku ajatella ukrainalaisia kuolee kymmeniä tuhansia

Äänestä
  • Taitaa olla tuo sama Putinisti trolli joka on vuoden noita samoja harhojaan tänne kirjoitellut lähes päivittäin jopa syksyllä kun venäjän joukot paniikissa ja sekasortoisena haahuili osa siviilien hame päällä ja kuka miten kotia kohti Harkovan suunnalla tämä sama Putinisti kertoili venäjän juuri alkavasta vastahyökkäyksestä ja Ukrainan tuhosta.

    Joten kaveri taitaa olla hieman ... 😏

    Äänestä

  • Ukraina ei hyökkää, mutta voi estää kaverin hyökkäyksen ja tuhota reservit.
    Reservien tuhoamiseen päättyi Suomen ja Nl sota kun saksalaiset syöksypommittajat tuhosi NL reservit

    Äänestä

Mutta jos Venäjä laittaa SU-57 koneen taivahalle....

Mitä pä sanoo til tu?

Onko se käänteentekevä vai mitä? Putin kertoi TV:ssä että se on taistelussa testattu.

Kävi vetämässä jöötin takapenkille.

Äänestä
  • Kyl Ukrainakii ois vetäny jos sil olis ol F-16 hävittäjii.

    Suomen pitää lähettää nää käytöstä poistuvat F-18 ilmaherruus hävittäjät ja ne vanhax menneet kruununjalokivet ukrainaa.

    Äänestä

"Ukrainan lentäjistä: Nämä kokeneet lentäjät puhuvat englantia ja heillä on tuhansia taistelutehtäviä vyönsä alla"

Niin arvasinkin. Mahtuvatko pullean slaavi vyötärönsä kanssa F-16 cabiiniin? ;)

Äänestä
  • Jaa oletko slaavi lihava ja et mahdu Ladan sisälle ;)

    Äänestä

"Ukrainan lentäjistä: Nämä kokeneet lentäjät puhuvat englantia ja heillä on tuhansia taistelutehtäviä vyönsä alla"

Niin arvasinkin. Mahtuvatko pullean slaavi vyötärönsä kanssa edes ilman Ladaa F-16 cabiiniin? ;)

Äänestä

Taistolaiset on tunnettuja mieltymyksistään farmari ladaan.
Mahtuu perse takapenkille kuskilla.

JEE kova peli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Käännöskoneella hiukan korjattuna.
Mutta lähtökohta lienee tämä.

Ukrainan lentäjistä: Nämä kokeneet lentäjät puhuvat englantia ja heillä on tuhansia taistelutehtäviä vyönsä alla, ja heidät voitaisiin kouluttaa vain kolmessa kuukaudessa.

Monet heistä ovat jo harjoitelleet Yhdysvaltain armeijan kanssa suurissa harjoituksissa ennen hyökkäystä. Vuosina 2011 ja 2018 amerikkalaiset ja ukrainalaiset osallistuivat sotilasharjoituksiin Ukrainan taivaalla. Vuonna 2011 amerikkalaiset toivat mukanaan F-16-koneensa ja opettivat ukrainalaisille lentäjille MiG-29- ja Su-27-koneillaan stadionin suojaamista valmistautuessaan vuoden 2012 Euro Cupiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu