vaikka mitään ei vielä ole tehty.
Andersson: Kokoomuksen leikkaukset ”mustaa magiaa”
– Meille sanottiin, että talouskurin aika on ohi. Meille sanottiin, ettei velasta tarvitse välittää. Sanottiin, että ”rahaa on”. Hallituspuolueista on yritetty sittemmin väittää, että kaikki velka on ollut pakon sanelemaa, koska korona ja niin edelleen – ei ole. Tämä on ollut heiltä ideologinen valinta jo hallitusneuvotteluissa, Orpo sanoi.
Andersson: Kokoomuksen leikkaukset ”mustaa magiaa”
– Meille sanottiin, että talouskurin aika on ohi. Meille sanottiin, ettei velasta tarvitse välittää. Sanottiin, että ”rahaa on”. Hallituspuolueista on yritetty sittemmin väittää, että kaikki velka on ollut pakon sanelemaa, koska korona ja niin edelleen – ei ole. Tämä on ollut heiltä ideologinen valinta jo hallitusneuvotteluissa, Orpo sanoi.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Kommunisti?
Vasemmistoliitto on ainoa puolue, joka on huolissaan myös valtion tuloista. Kokoomus kuvittelee tekevänsä taikatempun, jolla verotusta keventämällä saadaan valtion talouteen lisää rahaa.
Porvarivetoiset hallitukset ovat tuota temppua kokeilleet koko 2010-luvun ajan, ja tuloksena oli investointilama ja nollatalouskasvu. Vain yritysten osingot kasvoivat. Ja ne osingot eivät tuo yhtään lisää hyvinvointia kansalle. Suurin osa menee ulkomaisille pääomasijoittajille.
Talousasioissa pitää aina kuunnella vasemman laidan puolueita, joista löytyy älykkyys. Oikeiston väki sopii paremmin suorittavaan työhön.
Vasurit on kommareita, Kontulakin sanoo olevansa kommari.
Siinä tapauksessa persut ovat äärioikeistonatseja.
Vasemmistohallitus velkaannutti maan ennätysmäisesti.
Tapan sinut vaikka omin käsin. Että ole huoletta.
Validi linkki väitteeseesi, muutoin porvarivaletta suollat.
Validi linkki eka lauseeseesi väitteeseen, muutoin porvarivaletta.
Mikäli Suomessa olisi myt porvarihalltus eli keåu, kokoomus ja PS sekin olisi ottanut lisää velkaa valtiolle vakavan globaalin koronakriisin hoitamiseen. Valtion lisävelalla on tuettu suomalaisia yrityksiä jotta ne eivät menisi konkurssiin ja tuettu kuntia niiden hoitaessa koronapotilaita sairaaloissa. Turha oppostioporvareiden huudella aivopierujaan puskista.
kepu
No Kontula on niitä harvoja kommunisteja vasemmistoliitossa. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan harjoita kommunistista politiikkaa, tajuaahan sen jo tyhmempikin.
Ei tarvitsisi niin paljon orpona ym porukan leikata menoja. Mutta kun vassari vihreät pistivät rahat menemään
Orpo on koko ikänsä elänyt veronmaksajien rahoilla.
Ja kaikki oikeistolaiset ovat natseja ja lahtareita. Pekka Siitoinkin sanoo olevansa natsi ja lahtari.
Validi linkki lauseeseesi, muutoin punikin laskuhumalan aiheuttamaa aggressiivisuutta?
Näin on.
Juu siis yksi.
Näin ovat.
Ei vaan tarpeeseen.
Persut joutaa uuniin.
Totta.
Ei tyhmät tajua mitään.
Mutta kun te tyhmät punikit ette koskaan pärjää.....heheeee.
Ota psyykelääkkeesi.
Ei vaan sota, covid ja maailman tilanne.
Vaihtoehtona olisi ollut liuta kuolleita, massa työttömyys ja yritysten laajat konkurssit, niinkö olisi pitänyt päästää maa luisumaan sellaiseen lamaan ja taantumaan, josta nouseminen olisi kestänyt ikuisuuden ja paljon kurjuutta ja tuhoa?
Sinäkin tekisit työtä 6 päivää viikossa kitupalkalla ja kurjuudessa jos työläisen oikeuksia olisi korjattu aikanaan. Kannattaa hieman perehtyä asioihin, mutta se vaatisi koulujen käyntiä ja mielenkiintoa todellisiin asioihin ja historian tuntemusta.
Sivistymättömän ei kannattaisi huudella asioita joita ei ymmärrä ja historian tuntemus on lapsen tasolla.
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17725951B
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
persaukinen kokoomustyötön sensijaan on orpon kyykytyslistoista tyytyväinen.
Sinä olet persaukinen, ei kokoomuslaiset.
Orpon elintason hoitaa veronmaksajat.
Kommarille ei riitä mikään. Se on nähty ja se muistetaan.
Suomessa on 5500 kommunistia äänestävää. Heillä ei ole mitään merkitystä.
Natsiääliöt änkyttää.
Viherkommunisteja on yllättävän paljon, lähemmäs 20% äänestäjistä….
Voihan persuja sellaisiksikin kutsua.
Vasureita äänestää 7-8%, ne on kommareita.
Persut ovat äärioikeistonatseja, eivät kommareita.
Linkki "tietoosi", muutoin porvarimutuilua.
Totta.
Ihan oikein puhuu. Eikä se ole mitään "vinkumista", toisin kuin teille natsipaviaaneille kaikki muu paitsi aivoton oikeistomölinä.
Muista punikki kuinka kävi 1918.
Olet selvästi tyhmä ja kouluja käymätön, kun jankkaat natseista.
Aloituksessa on vain Orvon ulinaa.
Mitä se Li on sanonut?
Urpo on itse lievästi "ideologinen", kun laittaa kaiken pandemiakriisinhoidon hallituksen syyksi ja esittää oman kokoomuslaisen ahneutensa joksikin yleiseksi "talouden" totuudeksi, joka ei muka pidä vastaavasti sisällään lainkaan poliittisia valintoja.
Ts. yli-innokasta paskanjauhantaa gallupjohdon voimalla ja lähestyvien vaalien kunniaksi.
Kylmää kyytiä tulee Suomeen oikeiston johdolla. Melkein toivoo, että sellaiseen kokoonpanoon meneekin ennemmin joku perussuomalaiset sirkustelemaan hetkeksi kuin mikään inhimillinen puolue, joka oikeasti välittää kansalaisista ja yhteiskunnasta.
Toivottavasti maailmanajat eivät muutu samalla liian mielenkiintoisiksi, jotta moisesta pelleilystä sitten selvitään myös jotenkin yli ja ohi.
Asiaa kirjoitat.
Katsokaa kuinka punikit ulisee, oli nautinto niitata päähän.
Hullu
Kohta alkaa vaalihupailu ohjelmat. Jännää seurata, kun kaks turkkulaista eli Li ja Urpo nokkittelevat toisiaan, se on niillä ihan selkärangassa, ihan superia.
Persuporvarien mielestä kaikki heidän kanssaan eri mieltä olevat ovat kommunisteja.
Niinpä. Ja tyhmiä ,rumia ,liian laihoja tai lihavia.
No, Petteri Orpo on aikaisemmin kertonut että Kokoomuksen mielestä työntekemisen verottamisen sijasta pitäisi verottaa kulutusta!
Tämähän tarkoittaa sitä että:
- suurituloisten verotaakka pienenee!
- pienituloiset ja eläkeläiset pystyvät ostamaan vähemmän leipää ja lääkkeitä!
Tämä johtuu siitä kun ainoa tapa verottaa kulutusta on nostaa arvolisävero-prosenttia 24%:sta 28%:iin, tai jopa 30%:iin! Ja tällöin ruoka, asuminen ja eläminen kallistuu, kun taas suurituloisilta jää enemmän rahaa sijoittamiseen ja osinkojen kuittaamiseen!
Uudessa kuuden kohdan ohejlmassaan Kokoomus vaatii ensiksikin työttömyyskorvausten pienentämistä, ja Mac-Jobin vastaanottopakkoa, eli karenssit lisääntyy ja Kelan työttömyyskorvauskulut pienenee!
Faktaa.
”Ylivoimaisesti eniten vastaajien hyljeksimä”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006140704.html
"Työttömien osuus on perussuomalaisten jäsenistössä (11 prosenttia) suurin."
https://yle.fi/uutiset/3-9528779
"Selvästi eniten työttömiä on perussuomalaisten kannattajissa"
(sivu 29) https://kaks.fi/wp-content/uploads/2017/03/tutkimusjulkaisu_103.pdf
"Tutkimus: Konservatiivit ovat tyhmempiä"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2012020215155533
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ilgron11/205733-rasismi-ja-matala-alykkyysosamaara/
"Puolueittain verrattuna rikoksista tuomittujen osuus on suhteellisesti suurin perussuomalaisten riveissä."
https://yle.fi/uutiset/3-9848830
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005379009.html
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b2f391d1-b1e4-4e8c-9d1c-1a9fd0674b5d
https://www.kaleva.fi/tutkimus-marttyyrius-liimaa-perussuomalaiset-yhtee/1812962
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/tutkimus-vihapuheesta-tuomitut-perussuomalaiset-poliitikot-esittavat-itsensa-uhreiksi-tai-sankareiksi/
(sivut 21-22) https://kaks.fi/wp-content/uploads/2017/03/tutkimusjulkaisu_103.pdf
"Tutkimukset vahvistavat: Uskonnottomat ovat uskonnollisia älykkäämpiä"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2013081317363823
"Osa perussuomalaisista myötäilee suoraan Venäjän kantoja"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af390958-aaa2-46af-9084-8c85dc6c60fd
"Perussuomalaiset hyppäsi Putinin kelkkaan – jopa Karjalan menetys näyttäytyy hyvänä asiana"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005632649.html
"Ruotsindemokraattien puheenjohtaja arvosteli PS:ää siitä, että puolue käynnistää yhteistyötä Venäjä-mielisten puolueiden kanssa."
https://www.ts.fi/uutiset/4582647
"Perussuomalaiset suhtautuvat myönteisimmin Putinin Venäjään"
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4624265-perussuomalaiset-suhtautuvat-myonteisimmin-putinin-venajaan-vasemmistoliitossa-suurin-kielteinen-kaanne
"Puolueiden äänestäjäryhmistä erottuvat Liike Nytiä äänestävät (67 %) vahvalla Venäjämyönteisyydellään, mutta myös perussuomalaisten (48 %) ja keskustan (47 %) kannattajien suhtautuminen on keskimääräistä myönteisempää. Vihreiden kannattajat (15 %) ovat selvästi kriittisimpiä, mutta myönteinen suhtautuminen Venäjään on vähissä myös vasemmistoliittoa (22 %), RKP:tä (23 %) ja kokoomusta (25 %) äänestävien parissa."
https://www.eva.fi/blog/2021/10/25/suomalaiset-suhtautuvat-itanaapuriinsa-aiempaa-kriittisemmin/
Järkyttävää tietoa jopa persuista. Tuon jälkeen en enää viittisi raakkua palstalla solvaamassa muita.
Validi linkki aloituksen väitteisiin, muutoin porvarivaletta ketjun aloittajan öyhääminen.
Ituhipeillä on liikaa aikaa ja rahaa,jos kerkeään aina viikolla menemään mielenosoituksiin.
Turkulainen kommari Li Andersson louskuttaa leukojaan vaalihäviäjänä hallituksessa siis suuresta armosta päässyt päättämään suomalaisten asioista ja tulos on nähtävissä kohti katastrofia menemme, jos ei jo ollakin.
Vasemmistoliiton kannatus on kuin junan vessa, eli saavat aina sen 7–9 prosentin kannatuksen.
Minäkin kannatan vasemmistoliittoa, mutta vaalitaktisista syistä äänestän sdp:tä.
Tyhmähän sinä olet.
Poika tekee hanttihommia tai on työtön, mutta uskoo että äärioikeisto tuo hänelle ilmasta ruokaa ja hyvinvointia. Voin kertoa sinulle, että juuri niistä yhteiskunnan avuista ja sinulle ilmaisista palveluista Kokoomus ja Persut leikkaa ja sinä olet siis häviäjä.
Kuinka tuohon sitten suhtaudut kun kurjuutesi kurjistuu entisestään ja voit joutua jopa töihin jota eniten inhoat ja sekin minimipalkalla ja tukia et saa mistään?
Olen ajatellut tuota samaa, mutta päädyn kuitenkin samaan ratkaisuun kuin edellisissä vaaleissa. Eli: demarit hoitakoot itsensä suurimmaksi ryhmäksi, minä äänestän vasemmistoliittoa. Edellinen äänestys menini ihan nappiin: edustajani pääsi ministeriksi, ja hyvin on hoitanut asiansa.
Kuka tahansa saa vinkua persujen ja kokoomuksen listoista.
Koronan kulut on ollut hurjan isot, vai oliko pitänyt tehdä "ideologinen" ratkaisu ja päästää firmat konkkaan ja työpaikat seis? Se vasta kalliiksi olisi tullutkin jos ymmärtää tuosta aiheutuvat kulut.
Kannattaisi oikeasti miettiä mitä kirjoittelee, sillä nuo jutut on kuin alakoulun tarkkisluokalta.
Siinä Andersson on oikeassa, että Kokoomuksen ehdotus veronalennuksista velkarahalla on täysin kestämätön ja moraaliton. Veronalennuksiin on varaa sitten kun Suomen ei tarvitse enää ottaa uutta velkaa. Leikkausten hyväksyttyvyyskin on parempi jos samalla ei hyvätuloisten veroja kevennetä.
Uutta verotettavaa löytyisi esimerkiksi listaamattomien yhtiöiden keveästä verotuksesta, jota on pidetty perusteettomana jopa Kauppalehden pääkirjoituksessa ja säätiöiden (myös AY-liikkeen) pääomatulojen lähdeverosta. Eivät nämä yksinään mitään ratkaise, mutta ei ole mitään muutakaan yksittäistä keinoa, vaan tarvitaan kaikki käytettävissä olevat keinot.
Ei Orposta mitään pääministeriä tule muualla ku unelmissaan ja Kokoomuksen omistaman Taloustutkimuksen listoissa.
"Vinkuu"?? Epäiletkö, että Kokoomus ei toteuta antamiaan uhkauksia?
Li voi hypätä RKP:n.
Lii oli eilen A-studiossa ja vinkui resurssien puutteesta.
V. 2000 syntyi 10.000 lasta vähemmän kuin 1990. Tämä on noin 20% ero.
Mihin Lii on hukannut viime vuosina opetuksen säästyneet rahat?? .
Opetettavia lapsia oli siis vähemmän.
Vuodesta 2000 bruttokansantuote nousi 10 vuoden ajan ja tasaantui sen jälkeen.
Kouluja ei ole rakennettu läheskään sillä tahdilla kuin 1900 luvulla.
On siis helppoa laskea että vielä enemmän kuin 20% on hukattu koulu budjetista kun verrataan Vanhasen hallituksiin!!