Päivän Seurakuntalaisessa on karsea esimerkki siitä, kuinka uskontoa, ei lirkutella, vaan työnnetään kottikärryllä kouluun, ja nimenomaan pikkulapsia höynäyttämään.
"LuomisLabra-tunnilla Jeesuksen sovitustyötä havainnollistetaan kemiallisten reaktioiden avulla. Synti (tumma neste) muuttaa ihmisen elämän sotkuiseksi, kun taas Jeesus (kirkas neste) puhdistaa, kertoo juniorityöntekijä Jenny Kallio."
"Turun kouluilla on viime syksystä lähtien ollut mahdollisuus saada uskonnontunneille uskoa ja tiedettä yhdistävä oppitunti, LuomisLabra. "
"LuomisLabrassa puhutaan luomisesta, evankeliumista ja Jumalan huolenpidosta sekä tehdään samalla laboratoriokokeita, jotka elävöittävät sanomaa.
– Lapsista on kivaa päästä tekemään hauskoja kokeita, ja lähes poikkeuksetta suhtautuminen on ollut hyvin positiivista. Myös opettajat ovat kokeneet, että toiminnalliset tunnit ovat virkistävää vaihtelua tavallisille uskontotunneille, Kallio kertoo."
"LuomisLabrassa puhutaan luomisesta, evankeliumista ja Jumalan huolenpidosta sekä tehdään samalla laboratoriokokeita, jotka elävöittävät sanomaa.
– Lapsista on kivaa päästä tekemään hauskoja kokeita, ja lähes poikkeuksetta suhtautuminen on ollut hyvin positiivista. Myös opettajat ovat kokeneet, että toiminnalliset tunnit ovat virkistävää vaihtelua tavallisille uskontotunneille, Kallio kertoo."
"LuomisLabra-tunnit on suunnattu alakouluikäisille, ja tähän mennessä jo 14 Turun alueen alakoulua on aukaissut ovensa, Kallio itsekin ihmettelee. Se on paljon siihen nähden, että monissa Suomen kouluissa on tietoisesti karsittu uskontoon liittyviä elementtejä.
– Ajattelen, että Jumala on avannut ne ovet."
Että sillai!
Mitä opetushallitus mahtaa olla asiasta mieltä?
Entä Eduskunnan oikeusasiamies?
Turun kouluissa kiertävä LuomisLabra yhdistää uskon ja tiedekokeet
28
179
Vastaukset
- Anonyymi
Äärivasemmistolaiset Stadissa panevat
muutenkin toimessa transseksuaalisessa kiimassa
huolestuttivat jopa Räsäsen panemisillaan että silleen
Nuoret halusivat sateenkaaripajoihin Helsingissä – Kaupunki laittoi toimeksi, Päivi Räsänen huolestui
Helsingin kouluissa järjestetään kevään aikana sateenkaarityöpajoja 6.–9.-luokkaisille.- Anonyymi
Äärivasemmistolaiset...
Voi sua raasua, näet mörköjä!
Miten voit kuvitella, että joku pikkupuolue pystyisi tuohon ihan yksinään?
Takana on monta puoluetta ihan Kokoomuksesta alkaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärivasemmistolaiset...
Voi sua raasua, näet mörköjä!
Miten voit kuvitella, että joku pikkupuolue pystyisi tuohon ihan yksinään?
Takana on monta puoluetta ihan Kokoomuksesta alkaen.Jos sellaisia oppitunteja järjestetään, niin menkööt niihin ne, jotka kokevat, etteivät tiedä sukupuoltaan. Ja jos ne ovat "pakollisia", jääkööt ne oppilaat pois tunneilta, joille sellaiset tunnit eivät tarpeen, mikäli muu ei auta.
- Anonyymi
Aloittaja on Forssasta
oletko?
Onko Forssassa vapareita- Anonyymi
Forssassa on paljonkin vapareita.
Avaaja ei ole edes sieltäpäin.
- Anonyymi
Forssassa ja Turussa ainakin on va-yhdistys.
- Anonyymi
Eikö Turku ole kuihtumassa
Tampereella käytiin 1918 luokkasota ja Stadissa rys sättapoi toisiaan ja Vaasassa ... eli oli monta sotaa yhtaikaa
Turussa ei sitten mitään
Johtuuko tämä tästä, Tampere on iso vaprikeskittymä eli luokkataistelu jatkuu?
- Anonyymi
Hui kauheeta! Onneksi et-oppilaat eivät kuitenkaan altistu kun kyse on uskonnon oppitunneilla tapahtuvasta havainnollistamisesta.
Enemmän olisin huolissani trendistä, että lapsi itse päättää sukupuolensa. Hiusten värin voi toki muuttaa, tatuoida kehonsa täyteen (tatuointeihin vaadittiin ennen 18-v. ikä tai vanhempien suostumus, en tiedä kuinka nykyään) tai TUNTEA olevansa vastakkaista sukupuolta tai vaikka avaruusolento, sekin on nykyisin muodikasta. Mutta biologia on biologiaa ja tunteet tunteita.- Anonyymi
Vai havainnollistamisesta!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai havainnollistamisesta!?
No onhan tuo aika yksinkertaisesti esitetty.
Kyse on uskonnon oppitunneista ja simsalabim, tunneilla ei "rukoiluteta"!!!!!
Et-oppitunnit ovat uskonnottomille.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/luomislabra/ - Anonyymi
Biologisesti sukupuolet eivät ole digitaalisesti joko puhtaasti tätä, tai puhtaasti sitä.
Kannattaisi ehkä perehtyä, edes hitusen asiaan? Vai meneekä sinulla niin nopeasti yli hilseen? Ei laki koske lainkaan lapsia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biologisesti sukupuolet eivät ole digitaalisesti joko puhtaasti tätä, tai puhtaasti sitä.
Kannattaisi ehkä perehtyä, edes hitusen asiaan? Vai meneekä sinulla niin nopeasti yli hilseen? Ei laki koske lainkaan lapsia.Jep, sehän on kiva jos Seta ja Sexpo eivät kohdista sukupuolenmoninaisuuden ilosanomaa alaikäisille.
Etkö ole koskaan kuullut, että lapsen sukupuolta ei voi tietää ennenkuin hän sen itse kertoo? Biologinen sukupuoli useimmiten kyllä tiedetään jo kohdussa mikäli halutaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biologisesti sukupuolet eivät ole digitaalisesti joko puhtaasti tätä, tai puhtaasti sitä.
Kannattaisi ehkä perehtyä, edes hitusen asiaan? Vai meneekä sinulla niin nopeasti yli hilseen? Ei laki koske lainkaan lapsia.Lain on tulevaisuudessa tarkoitus koskea lapsia. Seuraavassa vaiheessa.
Tottakai ihmisessä on vaihteleva määrä maskuliiniseksi ja feminiiniseksi määriteltyjä ominaisuuksia, mutta eivät ne sukupuolta määritä. Edustavat vain vanhanaikaista ajattelua esim. naisten ja miesten töistä.
- Anonyymi
Lapseen pannaan siru josta nähdään rotu ja sukupuoli tarvittaessa
Ihmisillä on käsissään digilukulaite jolla ohimennen vilkaistaan
vastaantulijan sukupuoli -polvi tai -rotu
ulkonäestö sitä ei voi päätellä
luonnollisuuteen pyrkivän punavihreän porukan tarkoitus on palata luomuun
digitaalihärpäkkeillä
jos akku menee rikki sukupuolta ei voi tunnistaa
mutta ehkä se voidaan tatuoida tosin se on päivitetettävä
toisin kuin keskitysleireissä Venäjällä- Anonyymi
Hoida nyt vaan nopeasti lääkityksesi kuntoon.
Näit mörköjä keskellä päivää.
- Anonyymi
Lähetysskäsky velvoittaa kaikenlaisiin koukkuihin. Tekee mieli sanoa konnankoukkuihin.
- Anonyymi
Ai mihin vapaa-ajattelijoita tarvitaan!
- Anonyymi
Tekemään tästä maailmasta tasa-arvoisempi.
- Anonyymi
Uskomatonta!?
- Anonyymi
Turuust kuuluu nyt Ylen kautta seuraavaa:
https://yle.fi/a/74-20016029
”Konservatiivinen herätysliike järjesti tilaisuuksia Turun kouluissa – kaupunki ohjeistanut kouluja pidättäytymään yhteistyöstä
Neljässä Turun koulussa on viime vuonna järjestetty LuomisLabra-nimellä kulkevaa herätysliikkeen toimintaa. Kaupunki ohjeistaa kouluja pysymään opetussuunnitelmassa.”
Jos kerran on oltu tietoisia asiasta, niin mikei olla puututtu asiaan aikaisemmin? - Anonyymi
Kaupunki antoi ohjeen kouluille, että älkää.
- Anonyymi
Olipa hyvä kolumni.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/791376d4-4ef1-4121-b14a-1de6a5f4b0ef- Anonyymi
Liian pitkä. Ei jaksa lukea kun pitää ajatella.
- Anonyymi
Päätään luterialaisuudesta aveleva vantaalainen Vapariliiton kommunistiosasto Stadin johtaja Ylikoski oli aivan hiljaa
kun muslimeille annettiin koulusta vapaapäivä ramadanin takia
Kehitysmaaopeista se on hiljaa
https://pbs.twimg.com/media/EY8RNX9WsAAaDUi?format=jpg&name=medium - Anonyymi
Miksi se vapaa-ajattelijoita kiinnostaa, mitä uskontotunneilla tapahtuu? Keskittyisivät vaan siihen ET:hen.
Mihinkähän lopputulemaan tämä päätyi? Ottiko Turussa vaikkapa lautakunta asiaan kantaa tms?
- Anonyymi
Koulut eivät kuulu Valiitolle koska Valiitossa on äärivasemmistolaisia
kouluntuhoajia
Koulu on kallis verorahoilla rakennettu arvo jota ei anneta äärivasemmistolaisten
tuhota
Opetushallituksen vasemmistoliiton johtaja Minna Kelhä pyrkii estämään koulutiedot maahanmuuttajista Kelhä on ollut datanomi Jussi Saramon poliittinen avustaja. Li Andersson painaa päälle
https://www.suomenuutiset.fi/ei-ole-todellista-opetushallitus-yrittaa-estaa-tietojen-julkaisun-jotka-paljastavat-maahanmuuttajien-maaran-kouluissa/ - Anonyymi
Kaikkea se lähetyskäsky teettää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2143264
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213262Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess361783- 961412
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie541352Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik2251341- 991318
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1981244Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe1671190Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu441032