Ihmeet ja merkit on eksyttäjien työkaluja

Ihmeet ja oudot jutut eivät todellakaan ole mikään varma merkki, että ne liittyisivät mitenkään Kristinuskoon.

Ilm. 16:14

"Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä"

Markuksen lopussa ihmeitä ja tunnustekoja lupaava henkilö onkin täysin tuntematon tyyppi, jonka runoja on satojen vuosien perästä riiitaisissa kirkolliskokouksissa lisätty Raamattuun, jotta Uudesta Testamentista saataisiin yhtä paksu kirja kuin Vanhan Testamentti.

Ihmeitä ja tunnusmerkkejä lupaavista eksyttäjistä varoitetaan uusimmassa käännöksessä Mark,16:9 kohdalla:

Jeesus ilmestyy lähimmilleen

Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.
[Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

Oikea ja puhdas uskominen ja totteleminenJumalan sanaan ei tarvi mitään ihmeitä eikä merkkejä tuekseen, sillä niitä tekevät tämän lopun ajan väärät henget eksyttääkseen jos mahdollista, valitut.

Jeesus sanookin, että mitään erityisiä merkkejä ei enää anneta, vaan on uskottava ilman merkkejä Jumalan sana sellaisenaan todeksi.

Mark. 8:12

Jeesus huokasi syvään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta."
83365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

Ilm.16:14 .Ollaan silloin antikrituksen ajassa. Elätkö tänään sitä aikaa ? Edelleen ihmeet ja merkit seuraavat Sanan julistusta, esim. Markuksen evankeliumin loppujakeet. Tapahtuuko kirkossasi pyhäaamuna näin ? Muodostetaanko siellä pitkiäkin rukousjonoja ? Epäuskossasi et estä pätkääkään ihmeitä.

Äänestä
  • Juutalaiset etsii ihmeitä kreikkalaiset viisautta me taas julistamme ristiin naulittua.

    Äänestä

Aloittaja on epäuskoinen eksyttäjä. Tyypillinen luterilainen.

Äänestä

Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.

Äänestä
  • Oikeasti Intiassa siellä GANGNES joella katso YouTube gurut parantaa sairaita oikaisee vääntyneitä raajoja ja korvia taputtaa kuulo palautuu.

    Äänestä

Vähään Lutterin kannattajat tyytyvät. Istuvat 1 h arvokkaasti hyvin puhettuna pyhäaamuna kirkossaan. Kuten aloittaja kertoo ihmeitä ei saa tapahtua. Sääliksi käy. Moni perhe voisi paljon paremmin, jos Lutterin kannattajilla olisi uskoa. Jos uskoa olisi moni diabeetikko,, vatsakipu, rampa, lapsi paranisi. Eivät parannu , kuten aloittajallakin on vaan epäuskoa. Edelleen sairaat paranevat vaikeistakin sairauksista. Onneksi on helluntaiherätys, jossa kaikenlaisia ihmeitä tapahtuu.

Äänestä
  • >>>"ihmeet ja merkit"<<<

    "Moni sanoo minulle sinä päivänä: "Herra, Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet, ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa ? "Ja silloin minä lausun heille julki: "Minä ei ole KOSKAAN teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät." Matt: 7: 22-23

    helluntailaisethan "ajaa ulos riivaajia, ja pitävät suuria ihme-parantumis kokouksiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    >>>"ihmeet ja merkit"<<<

    "Moni sanoo minulle sinä päivänä: "Herra, Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet, ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa ? "Ja silloin minä lausun heille julki: "Minä ei ole KOSKAAN teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät." Matt: 7: 22-23

    helluntailaisethan "ajaa ulos riivaajia, ja pitävät suuria ihme-parantumis kokouksiaan.

    Joo riivaajatkin vapisee. Budhat.

    Äänestä

Vinttisi on todella pimeä. Vain eksyttäjistä tiedät.

Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Moni juoksee ihmeiden perässä. Vai kiinnostaako sanoma rististä, synnistä ja kärsimyksestä?
UT varoittaa monta kertaa eksymästä. Näitä supervoideltuja riittää kyllä, ja ne ihmeet jotka tapahtuvat siellä jossain. Ja rahaa kerätään koska evankeliumilla on kiire. Tottakai voidellut tarvitseva rahaa pitääkseen yllä "siunattua" elämäänsä. Moni ns ihmeistä jää pelkäksi tunnekuohuksi. Ylistys joka kestää pitkään ,niin kyllähän sielullisuus nousee esiin.

Äänestä
  • Eksytystä pelkäätte kuin ruttoa. Teidän kippokasteenne on pahin rutto.

    Äänestä

  • "rahaa kerätään",

    ja moni antaa omaisuutensa "lunnaiksi" helluntailaisuuteen, sellaista se "pelastus"
    eksyttävissä lahkoisssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "rahaa kerätään",

    ja moni antaa omaisuutensa "lunnaiksi" helluntailaisuuteen, sellaista se "pelastus"
    eksyttävissä lahkoisssa.

    Mutta on kyllä komiat ja useinkin velattomat rukoushuoneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eksytystä pelkäätte kuin ruttoa. Teidän kippokasteenne on pahin rutto.

    Mene nyt hellari babtistit uimaan sinne jordanille niin rauhoitut.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mutta on kyllä komiat ja useinkin velattomat rukoushuoneet.

    Rahalla et pelastusta voi ostaa. Menköön rahasi kanssasi helvettiin.

    Äänestä

Missä on aloittajan kristillinen elämä ? Sitä ei olekaan. Joka uskoo Minuun , hänen sisimmästään on juokseva elämän veden virrat. Kaukana on aloittaja, Lutterin kannattajat tästä. Jeesushan sanoi, uskokaa itse tekojen kautta. Kun rullatuoli jää, monet tulevat uskoon. Luterilaiset pelkäävät pahoja henkiä, pelkäävät kaikkea, kun ei ole uskoa. Se heiltä puuttuu. Heille kaikki on pimeyttä. Ovat pelkuria. Kuten aloittaja.

Äänestä
  • "kristillisen elämän" alle niitä valheita juuri yritetään piilotella.

    Matt.7
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Äänestä

  • Jeesuksen teoilla ja Parhamin ja hänen seuraajiensa teoilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "kristillisen elämän" alle niitä valheita juuri yritetään piilotella.

    Matt.7
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Luemme enemmän missä yhteydessä Jeesus sanoi nämä jakeet. Oli kysymys lähimmäisen auttamisesta. Käydä sairaalassa jne. Kyll ä raamatusta löytää mieleiset jakeet kun ottaa toisen sieltä, toisen täältä. Juudas meni ja hirttäytyi. Mene sinä ja tee samoin. Näin tekevät luterilaiset kun eivät muuta osaa. Ei näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jeesuksen teoilla ja Parhamin ja hänen seuraajiensa teoilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Sun uskosi on täysin kuollut. Ja päässäsi on sahanjauhoja.

    Äänestä

  • Luterilaiset on hoitanut teidänkin vammaiset lapset kehitysvamma laitoksissa kun ne ei ole parantunut hellareissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "kristillisen elämän" alle niitä valheita juuri yritetään piilotella.

    Matt.7
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Laittomuuden tekijät on myös niitä epäuskon synnissä olevia herjaajia. Pilkkaavat mitä eivät tunne.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Luemme enemmän missä yhteydessä Jeesus sanoi nämä jakeet. Oli kysymys lähimmäisen auttamisesta. Käydä sairaalassa jne. Kyll ä raamatusta löytää mieleiset jakeet kun ottaa toisen sieltä, toisen täältä. Juudas meni ja hirttäytyi. Mene sinä ja tee samoin. Näin tekevät luterilaiset kun eivät muuta osaa. Ei näin.

    Hellari käy kylässä se varastaa kaikki tavarat sieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Luemme enemmän missä yhteydessä Jeesus sanoi nämä jakeet. Oli kysymys lähimmäisen auttamisesta. Käydä sairaalassa jne. Kyll ä raamatusta löytää mieleiset jakeet kun ottaa toisen sieltä, toisen täältä. Juudas meni ja hirttäytyi. Mene sinä ja tee samoin. Näin tekevät luterilaiset kun eivät muuta osaa. Ei näin.

    Joh.3:5 ja Tit. 3:5 tarkoittaa ihan samaa asiaa. Hieman erilailla ilmaistuna.

    Ei ihmisen omat hyvät teot ihmistä pelasta.

    Tit. 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

    Peso on vanha sana, joka tarkoittaa KASTETTA, jossa käytetään vettä, vatten, water, hudor

    Joh. 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Luemme enemmän missä yhteydessä Jeesus sanoi nämä jakeet. Oli kysymys lähimmäisen auttamisesta. Käydä sairaalassa jne. Kyll ä raamatusta löytää mieleiset jakeet kun ottaa toisen sieltä, toisen täältä. Juudas meni ja hirttäytyi. Mene sinä ja tee samoin. Näin tekevät luterilaiset kun eivät muuta osaa. Ei näin.

    Oletteko nähneet oikeesti kaikki asiat, mitä raamatussa kerrotaan? Ja miten käsketään elää! Eläkää nyt ainakin suomen maallisten lakien mukaan, tuomiot ei ole niin suuret!

    Äänestä

Jos joku tekee ihmeen, niin sehän olisi aina mediatapahtuma.

Joskin niitä ihmeidentekijöitä ei taida olla kuin niiden vastustajien mielikuvituksessa.

Eli taistellaan ilmaan hosuen.

Äänestä
  • Käy herättää kuolleista David hei sodomassa sen arkku.

    Äänestä

Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.

Äänestä

Uskonlahkojen markkinoimat ihmeet ja tunnusteot ja maailmanlopun ennustukset kannattaa kiertää kaukaa ja pysyä oikeiden vanhojen Kristillisten Kirkkojen turvallisessa Jumalan rakkaudessa.

1 "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen,
2 ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',
3 niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.

Äänestä
  • Lue vaikkapa aivan Markuksen evankeliumin loppu. Ota hitsauskoppa päästäsi pois. Pikkuhiljaa kaamoskin loppuu. Taidat olla körttiläinen. Minä matkamies mato maan...

    Äänestä

  • Juutalaiset kastuu kolme kertaa Ganges joella Intiassa siellä on ihmeet gurut parantaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Lue vaikkapa aivan Markuksen evankeliumin loppu. Ota hitsauskoppa päästäsi pois. Pikkuhiljaa kaamoskin loppuu. Taidat olla körttiläinen. Minä matkamies mato maan...

    Markuksen lopun lupaukset ihmeistä ja merkeistä on paljastunnu tuntemattoman valheltelijan satojen vuosien perästä tekemäksi huijaukseksi, jonka riitaisi kirkolliskokous on sinne muutaman ihmisen vaatimuksesta sinne lisännyt.

    Jeesus ei kuolemansa jälkeen kehottanut ketään juomaan myrkkyä tai antamaan kärmeiden pistää itseään, kuten hellarit uskottelee että ne on niitä merkkejä oikeasta uskosta.

    Asiasta on varoitus uusimassa ja tarkimmassa Raamatun käännöksessä:

    Mark.16:9

    Jeesus ilmestyy lähimmilleen

    9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.
    [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Jumalan ja Jeesuksen ei tarvi mitenkään todistaa olemassaoloaan.

    "Usko on luja luottamus siihen mikä ei näy...

    "Koska meillä on uskon Henki, siksi me uskomme...

    Raamatun mukaan oikea uskonlahja on sisäisesti meissä asuvainen uskon Henki, minkä ihminen saa kun Jumala kasteessa pesee synnit pois ja vuodattaa taivaasta uskon Hengen lahjan puhtaaseen ja tyhjään sydämen leiliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Gal. 5:22

    Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Markuksen lopun lupaukset ihmeistä ja merkeistä on paljastunnu tuntemattoman valheltelijan satojen vuosien perästä tekemäksi huijaukseksi, jonka riitaisi kirkolliskokous on sinne muutaman ihmisen vaatimuksesta sinne lisännyt.

    Jeesus ei kuolemansa jälkeen kehottanut ketään juomaan myrkkyä tai antamaan kärmeiden pistää itseään, kuten hellarit uskottelee että ne on niitä merkkejä oikeasta uskosta.

    Asiasta on varoitus uusimassa ja tarkimmassa Raamatun käännöksessä:

    Mark.16:9

    Jeesus ilmestyy lähimmilleen

    9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.
    [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

    Olette kieroja kuin korkkiruuvit. On virallinen käännös, luterilaiset kääntäjät, itse olette luterilaisia. Sen kierompia ihmisiä kuin te ei Suomessa ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Jumalan ja Jeesuksen ei tarvi mitenkään todistaa olemassaoloaan.

    "Usko on luja luottamus siihen mikä ei näy...

    "Koska meillä on uskon Henki, siksi me uskomme...

    Raamatun mukaan oikea uskonlahja on sisäisesti meissä asuvainen uskon Henki, minkä ihminen saa kun Jumala kasteessa pesee synnit pois ja vuodattaa taivaasta uskon Hengen lahjan puhtaaseen ja tyhjään sydämen leiliin.

    Mutta teille te fariseukset ym. haluamme ihmeillä todistaa Jeesuksen elävän. Jospa jokunen teistä tulisi uskoon. Olette niin kuolleita. Uskokaa itse tekojen tähden...

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Mutta teille te fariseukset ym. haluamme ihmeillä todistaa Jeesuksen elävän. Jospa jokunen teistä tulisi uskoon. Olette niin kuolleita. Uskokaa itse tekojen tähden...

    Raamattua lukiessa pitää käsittää, että siellä on paljon tapahtumia, tekstiä ja jakeita, jotka koskevat vain ja ainostaan Jeesuksen maan päällistä elämän aikaa, johon ne liittyvät (=konteksti) Mutta eivät ne enää tätä aikaa koske, eikä toteudu samalla tavalla, vaikka yrittäisi niitä tilanteina matkia piirun tarkasti.

    Äänestä

Helluntailaisissa on paha hurmoshenki eli räyhähenki. Sama henki, mikä ilmestyi sinne Asusinkadulle ja vei Parhamia kuin pässiä narussa.

Äänestä
  • Vauvakastettu lahkolainen parham-fani pelkäätkö että kajoan lapsiisi?

    Äänestä

  • "hiljaisuus" on yksi uskon Hengen tuntomerkki.

    Jeesus sanoo, että on hiljainen ja nöyrä.
    Jeesus kutsuu: tule sellaisena kuin olet (=syntisenä) niin saat levon ja rauhan sielullesi.

    Oikea uskon lähde on meihin kasteen lahjana annettu ja saatu Jeesuksen omaa henkeä eli Totuuden henkeä meissä.
    Siksi sitä oikeata uskoa kutsutaan Jeesuksen uskoksi meissä.
    Ei meidän uskoksi Jeesukseen, se on sitä sielullista aistien kautta tullutta aivoissa viihtyvää tyhjänpäiväistä päänuskoa eli ihmisen omaa uskoa.

    Ilm. 14:12

    "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    "hiljaisuus" on yksi uskon Hengen tuntomerkki.

    Jeesus sanoo, että on hiljainen ja nöyrä.
    Jeesus kutsuu: tule sellaisena kuin olet (=syntisenä) niin saat levon ja rauhan sielullesi.

    Oikea uskon lähde on meihin kasteen lahjana annettu ja saatu Jeesuksen omaa henkeä eli Totuuden henkeä meissä.
    Siksi sitä oikeata uskoa kutsutaan Jeesuksen uskoksi meissä.
    Ei meidän uskoksi Jeesukseen, se on sitä sielullista aistien kautta tullutta aivoissa viihtyvää tyhjänpäiväistä päänuskoa eli ihmisen omaa uskoa.

    Ilm. 14:12

    "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTEJeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11+]
    39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä jJA TEIDÄN LAPSIA ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." [Jes. 57:19; Joh. 10:16; Ef. 2:13]
    40 Pietari jatkoi vielä puhettaan. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa PELASTAA itsenne, ettette hukkuisi TÄMÄN kieroutuneen sukupolven mukana." [5. Moos. 32:20; Mark. 9:19; Fil. 2:15]
    41 Ne, jotka ottivat hänen SANOMANSA vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.

    Sanoman eli sanan vastaanottaminen tarkoittaa Raamatun ilmaisuna tottelemista.
    Miehet ja miesten lapset kastettiin välittömästi kristityiksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saajiksi saman päivän aikana.
    Jeesuksen paluuta odotettiin heti kohta helluntain tapahtuman jälkeen (silloisesta sukupolvesta oli kyse) mistään tulevista sukupolvista ei osattu ajatella.

    Eikäs siinä ensin lähdetty tekemään mitään hyviä tekoja tullakseme ensin jokisin muuksi kuin syntiseksi, jonka vuoksi Jeesus kasteen kuolemallaan valmisti.

    Kristukseen Kastettuja (Kristukseen kasteessa liitettyjä)
    alettiin kutsua uskoviksi, kreikaksi "pistis".

    Äänestä

Helluntailaiset yrittävät jääräpäisesti koko ajan eksyttää samoilla väärillä väittämillä.

Sillä aina löytyy uusia eksytettäviä, jotka kuulee niitä väitteitä ensimmäistä kertaa, niin ne uppoaa sellaiselle, joka ei tunne hyvin Raamatun totuuksia.

Ps. 40:4 Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!

"ylpeiden" puoleen

Helluntailaiset sanovat olevansa täysin synnittömiä Jeesuksen kaltaisia tähän maailmaan syntyessään.

Kasteelle menoaan he vertaavat synnittömän Jeesuksen Kristuksen kasteeseen.

Äänestä

työttömät kastehöperöt riehuu jälleen, samba soi ja rippipapit taluttaa pyöräänsä piian mökille !

siinä kaikki ihmeet mitä lutterissa saa tapahtua.

Apostolien aikana heidän jälensä on täynnä ihmeitä, siellä ei nukkuvia luterilaisia juuri esiinny,

Äänestä
  • Työtön kastehoperokäktys se siinä taluttaa pyöräänsä rippilasten mökille tiedetään kyllä miksi

    onko taas koko päivän tänne kiroitellu omiaan

    apostolien aikan ei onneksi tuollaisia pedoja ollut

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Työtön kastehoperokäktys se siinä taluttaa pyöräänsä rippilasten mökille tiedetään kyllä miksi

    onko taas koko päivän tänne kiroitellu omiaan

    apostolien aikan ei onneksi tuollaisia pedoja ollut

    miksi kommenttisi on pelkästään valheellinen ja törkeä eikä mitään totuutta siitä löydetä !

    mitä kirjoitin on joka sana todennettavissa olevaa faktaa !

    semmoinen ero on valheella ja totuudella,.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    miksi kommenttisi on pelkästään valheellinen ja törkeä eikä mitään totuutta siitä löydetä !

    mitä kirjoitin on joka sana todennettavissa olevaa faktaa !

    semmoinen ero on valheella ja totuudella,.

    älä käkätys vikise, pedo olet.

    Siinä sitä faktaa

    kero taas mitä teit rippilapsille?

    Äänestä

  • helutaan heilutaa, ilman Sanaa

    sitten setä joutuu linnaan kun lapset meni laverteelemaan

    sitten endaumentille opettelemaan käsimerkkjä, siinä sitä faktaa, heh

    parhamissa tapahtuu siis paljon !

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    älä käkätys vikise, pedo olet.

    Siinä sitä faktaa

    kero taas mitä teit rippilapsille?

    tuota juuri tarkoitan!

    avoin hauta on heidön kitansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    tuota juuri tarkoitan!

    avoin hauta on heidön kitansa.

    heidön heidön heidön

    kerro toki taas se juttusi mitä teit rippilapsille?

    Äänestä

putlerilla on paljon teiltä oppimista.

Äänestä
  • Hän oppii paljon käktykseltä
    putleri on käkätyksen ihailun kohde

    Äänestä

Ihmeillä jos eksyttää, niin se ihme pitäisi ensin tehdä. Ei sellaisella voi eksyttää mitä ei ole olemassakaan tai mistä kukaan ei tiedä.

Silloin kaikki jutut ovat yhtä hölynpölyä ja oman hulluutensa purkamista eivätkä perustu mihinkään olevinaan asioihin.

Äänestä
  • ihmeillä voi eksyttää jo siinä vaiheessa, kun LUVATAAN, "tule parantuun",
    "saarnaajaa "se ja se puhumassa, ja "ihmeparantamassa", ja niin ja niin moni parantunut
    x x x henkilön rukoillessa puolestasi , sehän jo on eksyttämistä, kun luvataan parantumista, jota ei sitten kuitenkaan tapahdu, ei ainakaan muuta kuin saadaan ihmiset tuleen mukaan uskomuksella , että "nyt paranet" x x x, jne.

    Äänestä

Ja ne kalut joutuu jättämään silti kaikesta huolimatta.

Äänestä

Missä teillä luterilaisilla on hengellinen elämä ? Sitä ei näy, kuulu missään !! Eksytyksiä pelkäätte kuin ruttoa. Ihmeet ei sovi päähänne. Toiset elävät jo antikristuksen aikaa , Parham-fani on 117-v aikaa jälessä. Missä on hengellinen elämä, joka virtaa kuin Imatrankoski. Kertokaa.

Äänestä
  • Hilluminen ja hurmospäissään kaatuilu ja sekoilu on sitä hurmoslahkojen tarkoittamaa "hengellistä elämää".

    Parhami ja Olseni viettivät hyvin rikasta "hengellistä elämää", molemmat vietiin vankilaan sodomian tekojen takia.

    Äänestä

Jos niitä ihmeitä ja tunnustekoja ei tapahdu, niin ei silloin ole mitään henkiä myöskään mitkä niitä tekevät. Ei pidä dramatisoida asioita. Pitää vain sanoa että ihmiset valehtelevat ja silloin on itsekin valehdellut kun sanonut että tekevät ihmetekoja ja niillä eksyttävät.

Äänestä

Mitä ihmeisiin ja profetioihin tulee niin kymmenien profetioiden kokemuksella voin sanoa ,että......Ihminen ei ole siinä tapahtumassa kuin luotu saviastia.
Ihan turha kenenkään luulla millään lailla ,että ihmispolo jotenkin liittyisi asiaan.
Jumala on asiat päättänyt jo aikoja sitten ja valinnut ne kenenkä kautta toimii.
Toki kaikki eivät tee kutsumustaan vaan mielummin ovat vaikka hyvällä soffalla kun Jumala kutsuu tehtävään .

Äänestä
  • Kenenkä kautta toimii... On erilaisia armolahjoja. Mutta riviuskovillekin Jumala on antanut vallan tallata skorpioneja ja parantaa sairaita. Näin itse uskon.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Kenenkä kautta toimii... On erilaisia armolahjoja. Mutta riviuskovillekin Jumala on antanut vallan tallata skorpioneja ja parantaa sairaita. Näin itse uskon.

    Kyllä tottakai .Siellä missä Pyhä Henki toimii voi tapahtua asioita ja tapahtuu.
    Se on jopa normaalia esim kotiseurakunnassa.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Kyllä tottakai .Siellä missä Pyhä Henki toimii voi tapahtua asioita ja tapahtuu.
    Se on jopa normaalia esim kotiseurakunnassa.

    Parhamin ja Olssenin lahkoissa toimii epäpyhät henget ihmisiä eksyttäen

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Parhamin ja Olssenin lahkoissa toimii epäpyhät henget ihmisiä eksyttäen

    Niin..en osaa sanoa tuohon mitään kun ei ole kokemusta asiasta.

    Äänestä

Käyttäisikö Jumala sodomiasta tavattuja miehiä sekä Amerikassa että Suomessa kristillisten seurakuntien perustamiseen?

Eiköhän siinä ole ollut asialla ihan muut epäpyhät henget ja henkimaailmat.

Äänestä
  • Olet hitsannut tänään kun koppa on jäänyt päähän. Tavallinen molli-ihminen olet.

    Äänestä

Lahkojen rahan kerääminen on varma merkki, että epäjumala Mammon on paikalla.

Lahkoissa lapset jätetän kastamattomiksi pakanoiksi Molokille.

Lahkopukareille ei pidä antaa rahaa millään perusteella.

5. Moos. 14:26 ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi.

Äänestä
  • eihän helluntailaisuus tietenkään lapsia kasta, kun lapset ei voi maksaa , kymmenyksiä . . .
    se on hyvä vaatia "IHMISEN todistus" , ennen kastetta, ja seurakuntaan sitoutuminen kymmenyksineen, että on "opetus mennyt perille . . .

    Äänestä

Aneiden kauppa, jonka Luther sai loppumaan on pelkkää puuhastelua nykyisten uskonlahkojen rahastukselle.

Kymmenykset, vapaaehtoiset (=pakolliset) uhrilahjat, joita voidaan kerätä yhden illan aikan useita eri kohteisiin, maksulliset puh.numerot, tekstiviestit,kolehdit,maksupäättet naulakkojen vieressä sirukortteja varten, missioden rahoittaminen, testamenttien metsästys, ilmaine talkootyö jne.

Vakavasti sairaiden ihmisten rahastus "myymällä" rukouspalveluita.

Äänestä
  • MOT-ohjelman mukaan isoimmilla uskonlahkoilla Suomessa on palkattu päätomisia testamentin metsästäjiä ja testamenttitulot on nykyisin niiden suurin tulonlähde.
    Lahkojen kun ei tarvi maksaa testamenteista mitään veroja, kuten oikeiden perilllisten kuuluu tehdä. Sekin porsaanreikä tulisi paikata.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    MOT-ohjelman mukaan isoimmilla uskonlahkoilla Suomessa on palkattu päätomisia testamentin metsästäjiä ja testamenttitulot on nykyisin niiden suurin tulonlähde.
    Lahkojen kun ei tarvi maksaa testamenteista mitään veroja, kuten oikeiden perilllisten kuuluu tehdä. Sekin porsaanreikä tulisi paikata.

    Samoin kirkosta eronneiden hautausmaiden hankinnasta ja ylläpidosta aiheutuneet kulut maksaa Valtio. Kristilliset kirkot on lain mukaan velvollisia hoitamaan kaikkien ihmisten asiallisen hautaamisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Samoin kirkosta eronneiden hautausmaiden hankinnasta ja ylläpidosta aiheutuneet kulut maksaa Valtio. Kristilliset kirkot on lain mukaan velvollisia hoitamaan kaikkien ihmisten asiallisen hautaamisen.

    Se on jotain hyvää vielä ev.lut kirkossa ,että olipa ihminen uskova tai uskosta osaton niin ihmiset kunniallisesti viedään haudan lepoon.
    Se on kunniallista toimintaa vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    MOT-ohjelman mukaan isoimmilla uskonlahkoilla Suomessa on palkattu päätomisia testamentin metsästäjiä ja testamenttitulot on nykyisin niiden suurin tulonlähde.
    Lahkojen kun ei tarvi maksaa testamenteista mitään veroja, kuten oikeiden perilllisten kuuluu tehdä. Sekin porsaanreikä tulisi paikata.

    "Jumala on rakkaus" 1 Joh: 4: 8

    " testamentit:
    "Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin."
    Korkea Veisu 8: 7

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Se on jotain hyvää vielä ev.lut kirkossa ,että olipa ihminen uskova tai uskosta osaton niin ihmiset kunniallisesti viedään haudan lepoon.
    Se on kunniallista toimintaa vielä.

    Miten niin? Nakkilassa pappi oli pellit kiinni ja poliisit kutsuttiin paikalle.

    Äänestä

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.
Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.

Äänestä

Miten ihmisille voi jäädä vielä testamentiin jaettavaa jos he jo eläisessään maksavat itsensä seurakunnalle kipeäksi.

Vai tippuuko se raha taivaasta?

Äänestä
  • Testamentteja kalastellaan muiltakin kuin oman seurakunnan jäseniltä, jotka on kaikki rahansa ja omaisuutensa pulittaneet ennakkomaksuan taivasoptiosta.

    Yksikin hell. ex.murhamies lahkosaarnaaja levitteli käsiään ja kertoi, kuinka oli käytyt taivaassa katsomassa uutta rivitaloasuntoaan, joka oli joen rannassa Jeesuksen naapurissa.

    Yleisö huusi aameniaan ja halleeluujaa -huutojaan ja taputti käsiään.

    Ohjelma tuli TV7:lla.

    Äänestä

Tietenkään ei vo persaukisilta seurakuntalaisilta kalastella testamentteja. Tai perintönä voi tulla vain ulosottovelkaa.

Siksi pitää kalastella niiltä, jotka omat maksaneet vain kirkollisveron. Joskin voi käydä kala huonosti pyydykseen kun eivät oikein halukkaita ole niitäkään maksamaan, vaan laumoittain lähtee väkeä niitä pakoon.

Kalavedet käy köyhäksi.

Äänestä
  • Päätoimisia testamentin metsästäjiä?

    Ammattilaisia taitaa löytyä ihan omasta porukasta siihen hommaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Päätoimisia testamentin metsästäjiä?

    Ammattilaisia taitaa löytyä ihan omasta porukasta siihen hommaan?

    Tosiaan se vaatii ammattitaitoa ettei testamenttilahjoitus käsitä vain ulosottovelkaa.

    Tai ettei mene ehdottamaan testamenttilahjoitusta kirkolle tyypille, joka on kyrpiintynyt kirkollisveron maksuun. Allekirjoituksen sijaan voi tulla nyrkki nenään.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Tosiaan se vaatii ammattitaitoa ettei testamenttilahjoitus käsitä vain ulosottovelkaa.

    Tai ettei mene ehdottamaan testamenttilahjoitusta kirkolle tyypille, joka on kyrpiintynyt kirkollisveron maksuun. Allekirjoituksen sijaan voi tulla nyrkki nenään.

    Siksihän ihmiset ovat entisaikaan vastustaneet kirkkoon liittymistä kun se tarkoitti automaattisesti veronmaksua vähistä tuloista. Piti rakennella hienoja kirkkoja vaikka kansa eli köyhyydessä. Ja siksi ei ole odoteltu herätystä eikä uskon kuuliaisuutta, vaan pantu miekka töihin. Näiden perillisille siitä vapauduttuaan ei pidä mennä ehdottamaan että jos kirkolle tässä vielä loputkin mitä jää kun aika koittaa.

    Äänestä

Aloittaja, et ole viisas, vaan tyhmä ja vainoat kristittyjä ja näyttelet kristittyä. Tyhmät ovat sinun kaltaisiasi, ulkokullattua. Eipä toraistilla ole Pyhän Hengen sinettiä, eikä Pyhä Henki todista henkesi kanssa, että olet Jumalan lapsi, sillä se henki, joka sinussa on, on tämän maailman henki. Sen sijaa Jeesuksen omilla, niillä jotka tietävät mitä Jumala on lahjoittanut, on Hengen todistus:
Vain Jeesuksen seuraajat, joihin et kuulu, voivat sanoa: me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
Et pysty nimeään yhtään mitään Jumalan lahjoittamaa etkä myöskään pysty selittämään hengellisiä totuuksia. Toraisteilla netti ja netissä opettajat.

Äänestä
  • Jos vastaa herjaukseen herjauksella, ei ole yhtään sen parempi, koska Raamattu ei niin neuvo tekemään.

    Tietenkin voi raamatullisesti neuvoa että nyt vahingossa sattunut Raamattu väärinpäin käteen tai käyttää käännösvirheitä keppihevosenaan, mutta ei pidä Jumalan luomaa ihmistä herjata, koska ei koskaan voi tietää miten Jumalan armo hänen kohdallaan tulee menemään eikä myöskään itsensä kohdalla.

    Herjaajat voivat olla Jumala koetinkivi meille kestämmekö koetuksen.

    Äänestä

  • Puhun vauvakastetuista koska haluan panna niiden lapsia!
    Vauvakaste ei auta!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmeet ja oudot jutut eivät todellakaan ole mikään varma merkki, että ne liittyisivät mitenkään Kristinuskoon.

Ilm. 16:14

"Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä"

Markuksen lopussa ihmeitä ja tunnustekoja lupaava henkilö onkin täysin tuntematon tyyppi, jonka runoja on satojen vuosien perästä riiitaisissa kirkolliskokouksissa lisätty Raamattuun, jotta Uudesta Testamentista saataisiin yhtä paksu kirja kuin Vanhan Testamentti.

Ihmeitä ja tunnusmerkkejä lupaavista eksyttäjistä varoitetaan uusimmassa käännöksessä Mark,16:9 kohdalla:

Jeesus ilmestyy lähimmilleen

Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.
[Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

Oikea ja puhdas uskominen ja totteleminenJumalan sanaan ei tarvi mitään ihmeitä eikä merkkejä tuekseen, sillä niitä tekevät tämän lopun ajan väärät henget eksyttääkseen jos mahdollista, valitut.

Jeesus sanookin, että mitään erityisiä merkkejä ei enää anneta, vaan on uskottava ilman merkkejä Jumalan sana sellaisenaan todeksi.

Mark. 8:12

Jeesus huokasi syvään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu