On nyt joka lehden uutisissa. Netin valokuvien perusteella hän ainakin tuttu Junes Lojalle ja Tiina Wiikille.
Onko Juha Kalevi Lindroos palstalaisille tuttu?
Anonyymi-ap
301717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
No niin, ainakin näyttäisi selvinneen, että kysymys on todellakin laitaoikeiston sisällä tapahtuneesta välienselvittelystä. Kataja itsehän on todennut, että hän on aiemminkin saanut uhkauksia äärioikeanlaidan henkilöiltä, kun hän vaalipäällikkönä on pitänyt seulaa siitä, ketä puolueen piiriehdokkaiksi on päässyt.
Mutta miltäs se nyt näyttääkään tässä valossa tuo PS-puolueen johdon väite heti väkivallanteon jälkeen, että asialla olisi ollut mamuja? Oikeassa olivat, että teon motiivi oli poliittinen, mutta kun poliisi kertoi ettei mikään viitanut mamuihin, niin PS-puoluejohto meni siinä hetkessä mykäksi. Vasaraa tulikin ns. aateveljiltä.
Oliko jollekin muka yllätys?
Muut epäillyt Torssonen ja Ala-Tuuhonen olivat kuitenkin hyvin tuttuja persuille.
Onko vasukoille tuttuja nuo haulikkopojat ?
https://yle.fi/a/74-20001027
Olen tarjan tuoma tuleva demokraatti.
https://yle.fi/a/3-11765677
Kaikille oli alusta lähtien selvää kuinka asialla oli sinunkaltaiset persuista pihalle potkitut äärioikeistolaiset jolle tapahtuneessa on edelleen ongelmana vain se, että murhayrityksen kohteeksi shokissa antoi epämääräisiä kuvauksia tekijöistä jotka nopeasti oikaisi sen sijaan että sinä ap addick olisit kertaakaan tuominnut tekoa päinvastoin.
Tässä Persulan vähäpojan kaveriporukkaa.
"Tutkija: Tällainen uhka Kankaanpään terroristien liike on Suomelle"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008456451.html
Autistinen talitintti jatkaa valehtelemistaan. Vuoden 2008, Vanhasen porvaripohjaisen kakkoshallituksen aikainen tulokas.
Ovatko kaikki Suomen Sisun jäseniä?
Ainakin Lokka ja Wiik ovat sisukkaita, https://www.suomensisu.fi/sisukkaita-kuntavaaliehdokkaita/
Demuhallitus tuo terroristeja, onko jo jäsenkirjoja jaettu, ulkoministeri sen vahvistanut.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7959d5c5-6a52-482c-9fe5-f02a93ca1bf0
tuliko peppu kipeäksi?
Vähäpoika pelkää yhä "tuttiterroristeja"?
Swan of Tuonela saa ihan uuden merkityksen.
joo ovat erehtyneet samaan valokuvaan? https://pt-media.org/2020/10/22/keski-suomen-karajaoikeus-vangitsi-1979-syntyneen-miehen-katajan-murhayrityksesta/
Juneksella Marokko Power-käsimerkki.
matut vasaroi ?
vittu se mikään vasara ollut , vasaralla kun lyö niin henki lähtee .
Tekijöistä ei edelleenkään tiedetä mitään 🤔 onko sellaisia edes?
Allan-Dimtri-Inka Free-Lingberg-FREEMAN: https://www.youtube.com/watch?v=hHHg0KpIgno
Persujen sisäinen voimankoitos!
Persut ihmeen hiljaa! Onko Lindroos jossain persujen listalla menossa eduskuntaan?
Ei oo persuja vasaroijat.
Olet muIkku.
Mistäs sinä sen tiedät? Luulihan persupuolueen johtokin aluksi, että tekijät olisivat olleet mamuja. Vaan meni turvat rullalle, kun poliisi torppasi puoluejohdon epäilyt.
Kumpiko porukka on ottanut mallia toisestaan, äärioikeistopersut ja Prigozhinin Wagner-joukot?
"Suomen suurlähetystön pihaan heitettiin lekoja Moskovassa – video leviää sosiaalisessa mediassa"
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009280479.html
Ruplavetoisia sirppi ja vasara-jengejä.
Olikos tämä Lindroos se joka siirtyi sinimustiin?
Mistä siirtyi?
Perussuomalaisista.
Jos motiivi oli poliittinen, niin mikä on poliittinen tausta? Kenen riveissä "sankari" on seissyt ja mihin oli motivoitunut?
Ensin persujohto mölisi siitä, ettei hallitus olisi muka noteerannut mitenkään Katajan mukilointia, mutta itse ovat olleet jo hyvin pitkään aiheesta hiljaa kuin mykät kääpiöt. Paska pölähtänyt omaan tuulettimeen?
Onko tämä Lindroos miten ansioitunut persu? Onko rattijuopumustuomiota?
Minkä kunnan valtuustossa istuu? Onko pyrkimässä eduskuntaan? Nyt on mahtava sulka hatussa!
Lindroos on ideologisesti Halla-Aholainen Homma-foorumin kirjoitusten perusteella. https://yle.fi/a/74-20017591