Jos tunnette jonkun Kokoomusta äänestävän, esittäkää hänelle kysymyksiä.

-Miksi äänestää kokoomusta?
- Mitä he tietävät niiden hallitusten toimista joissa Kokoomus on ollut mukana?
-Miten he ymmärtävät Kokoomuksen olleen mukana kun Suomen hyvinvointia rakennettiin?
-Mitä Kokoomus heidän mielestään on saanut hyvä aikaan Suomelle ja suomalaisille.

Itse tein tuon kyselyn parille Kokoomusta äänestävälle, jotka eivät itse tietäneet mistään mitään. Nyt ei enää olla puheväleissä, kun meni heidän osalta melko noloksi. Olivat esimerkiksi sitä mieltä että Kokoomuksen ansiota kaikki hyvinvointi palkkoineen ja lomineen ja muine etuineen. Ja muutenkin aivan järkyttävää ymmärrystä. Sitten kun kertoi faktat ja historian niin ensin tuli hiljaista ja sen jälkeen vielä hilaisempaa.
50137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Tietysti siksi, että Kokoomus on ainoa puolue joka haluaa reaaliin talouteen! Se kun on ainoa jolla kestävään hyvinvointiin voidaan päästä. Velkatalous eli sosialistinen on aina muiden varassa.

Äänestä
  • Kestävä hyvinvointi hyvätuloisille ja sitten siirtotyöläiset joita johtavat. Muita ei Suomeen tarvita. Muut vain rasitteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Kestävä hyvinvointi hyvätuloisille ja sitten siirtotyöläiset joita johtavat. Muita ei Suomeen tarvita. Muut vain rasitteita.

    Reaalitaloudessa jokaisella on ansaitsemansa hyvinvointi! Jos tuntuu huonolta niin pitää panostaa lisää ansaintaan!

    Äänestä

  • "Koulutuksesta emme leikkaa" sanoi kokoomus vuonna 2015 ja tänään ne toistivat saman lauseen.
    '

    Äänestä

  • Mutta miksi ne hallitukset missä Kokoomus ollut mukana on ottaneet eniten valtionvelkaa?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Reaalitaloudessa jokaisella on ansaitsemansa hyvinvointi! Jos tuntuu huonolta niin pitää panostaa lisää ansaintaan!

    🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mutta miksi ne hallitukset missä Kokoomus ollut mukana on ottaneet eniten valtionvelkaa?

    inahan sitä joutuu alkuun korjaamaan vasureiden virheitä kun alkaa hallituksen toiminnan. Edellisten hallitusten mokat kun periytyvät aina seuraaville!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    🤣🤣🤣🤣🤣

    😶‍🌫️😶‍🌫️😶‍🌫️😶‍🌫️😶‍🌫️😶‍🌫️🥱

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Reaalitaloudessa jokaisella on ansaitsemansa hyvinvointi! Jos tuntuu huonolta niin pitää panostaa lisää ansaintaan!

    Mutta miten itse vastaisit noihin aloituksen neljään kohtaan?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    inahan sitä joutuu alkuun korjaamaan vasureiden virheitä kun alkaa hallituksen toiminnan. Edellisten hallitusten mokat kun periytyvät aina seuraaville!

    Niin nykyinenkin hallituskin, ja vielä kahden edellisen hallituksen mokat.. Ja sen päälle sotien jälkeen suurimmat muut haasteet mitä Suomessa on ollut. Toki melkoinen haaste tietysti oli korjata myös Aho/Viinanen hallituksen mokia, tai ehkä pitää jo puhua tuhoista,

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mutta miten itse vastaisit noihin aloituksen neljään kohtaan?

    Vastaamasi kommentti vastaa vallan mainiosti niihin tyhmiin propaganda heittoihin joita aloituksessa on! Voi tietysti olla jotta ymmärryksesi on komuloistasoa joten et ymmärrä!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niin nykyinenkin hallituskin, ja vielä kahden edellisen hallituksen mokat.. Ja sen päälle sotien jälkeen suurimmat muut haasteet mitä Suomessa on ollut. Toki melkoinen haaste tietysti oli korjata myös Aho/Viinanen hallituksen mokia, tai ehkä pitää jo puhua tuhoista,

    Sipilän hallitus oli laittamassa taloutta järjestykseen mutta heti kun sosialistit Rinne ja SS pääsivät ohjiin niin kaikki romutettiin!

    Sipilä/Orpo olivat saaneet velan kasvun laskemaan ja jopa hieman maksettua velkaakin. Se suunta vaihtui kun sosialismi tuli valtaan! Sitä pitää varoa!!!!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vastaamasi kommentti vastaa vallan mainiosti niihin tyhmiin propaganda heittoihin joita aloituksessa on! Voi tietysti olla jotta ymmärryksesi on komuloistasoa joten et ymmärrä!

    Myönsit sen mitä arvasin. No mitähän seuraavaksi yrität kertoa kun et itse asiaan pysty vastaamaan. Tosin hiukan hämmentää kun itse kerrot tietäväsi kaikesta kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    "Koulutuksesta emme leikkaa" sanoi kokoomus vuonna 2015 ja tänään ne toistivat saman lauseen.
    '

    Puuttuu vielä poseeraukset opiskelijoiden kanssa.
    On se sellaista paskasakkia.
    Vassarit sentään on vaan tyhmiä mutta kokkarit ja oikeisto yleensä
    vaarallisia.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Sipilän hallitus oli laittamassa taloutta järjestykseen mutta heti kun sosialistit Rinne ja SS pääsivät ohjiin niin kaikki romutettiin!

    Sipilä/Orpo olivat saaneet velan kasvun laskemaan ja jopa hieman maksettua velkaakin. Se suunta vaihtui kun sosialismi tuli valtaan! Sitä pitää varoa!!!!

    Sipilä/Orpo hallitus sai oikeasti velan pienemmäksi kun Kataisen hallitus.

    Kuten itse mainitsit niin nykyinen hallitus korjailee kaiken muun lisäksi noiden tekemiä tuhoja.

    Velkarahalla ei loputtomiin ylläpidetä taloudellista kehitystä eikä julkista taloutta.

    "Sipilä/Orpo olivat saaneet velan kasvun laskemaan ja jopa hieman maksettua velkaakin"

    Kuka ei tuohon olisi pystynyt Kataisen hallituksen jäljiltä? Sipilä/Orpo myös pystyi muuhunkin. Sai leipäjonot sivistyneiden valtioiden pidimmiksi.

    Eikö Kokoomuksen politiikka juuri ole sosialismia. Sehän on ihan samaa politiikka mitä Stalin toteutti. Onko niillä joku ero? Jos on niin kerro, siis miten oikeasti toteutettu. Eihän Kokoomuskaan kuten Stalin ole koskaan kun päässyt päättämään edes yrittänyt ajaa kansan etua. Vai onko sinulla muita ajatuksia perustellen.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vastaamasi kommentti vastaa vallan mainiosti niihin tyhmiin propaganda heittoihin joita aloituksessa on! Voi tietysti olla jotta ymmärryksesi on komuloistasoa joten et ymmärrä!

    Siis sinulta kysyttiin, ei vastattu? Onko kaikki hyvin?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sipilä/Orpo hallitus sai oikeasti velan pienemmäksi kun Kataisen hallitus.

    Kuten itse mainitsit niin nykyinen hallitus korjailee kaiken muun lisäksi noiden tekemiä tuhoja.

    Mitä tarkoitat tuhoilla? Laita luettelo!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Velkarahalla ei loputtomiin ylläpidetä taloudellista kehitystä eikä julkista taloutta.

    On monta alaa mistä säästää, vaikka koulutukseen ei puututtaisikaan säästötalkoissa.

    Kaikkia menoja pitää nyt tarkastella kriittisesti ja karsia niin paljon jotta tulot riittävät sekä menoihin että velkojen lyhennyksiin!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vastaamasi kommentti vastaa vallan mainiosti niihin tyhmiin propaganda heittoihin joita aloituksessa on! Voi tietysti olla jotta ymmärryksesi on komuloistasoa joten et ymmärrä!

    Et siis pysty vastamaan yksinkertaisiin kysymyksiin edes mitenkään. Ja sitten yrität oman tyhmyytesi siirtää muiden tyhmyydeksi.

    Kumpi on esikuvasi. Pelle Hermanni vai Uuno Turhapuro?

    "Voi tietysti olla jotta ymmärryksesi on komuloistasoa joten et ymmärrä!"

    Mitä lie tuolla tarkoitat. Sinun ymmärrys kyllä tullut selväksi.

    Äänestä

  • Urpo ei muistanut edes että valtiombelaantui 9 miljardii kun maksettiin voitollislle yrityksille. Sosaillietuutta niinkuin jokinen muukin vuosi

    Äänestä

  • Kokoomus haluaa suomeen saman äärioikiesto diktatuurin kuin venäjällä.
    Jossa rikqqt saa kaiki valtion varatn ja köyhät työläiset ovat heidän orjiaan

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mutta miksi ne hallitukset missä Kokoomus ollut mukana on ottaneet eniten valtionvelkaa?

    Miten kataisen kokoomus hallitus toimi vuonna 2o11

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vastaamasi kommentti vastaa vallan mainiosti niihin tyhmiin propaganda heittoihin joita aloituksessa on! Voi tietysti olla jotta ymmärryksesi on komuloistasoa joten et ymmärrä!

    Kokoomus on miljonöärien etujärjestö

    Jotkut köyhät muka keskituloiset luulee olevansa miljonäärejä vaikkam heillämei olle edes varaa sähkölaskuunsa

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Sipilä/Orpo olivat saaneet velan kasvun laskemaan ja jopa hieman maksettua velkaakin"

    Kuka ei tuohon olisi pystynyt Kataisen hallituksen jäljiltä? Sipilä/Orpo myös pystyi muuhunkin. Sai leipäjonot sivistyneiden valtioiden pidimmiksi.

    Eikö Kokoomuksen politiikka juuri ole sosialismia. Sehän on ihan samaa politiikka mitä Stalin toteutti. Onko niillä joku ero? Jos on niin kerro, siis miten oikeasti toteutettu. Eihän Kokoomuskaan kuten Stalin ole koskaan kun päässyt päättämään edes yrittänyt ajaa kansan etua. Vai onko sinulla muita ajatuksia perustellen.

    Eipä pystynyt SS jatkamaan samaa linjaa!

    Olet todellinen verbaalinen idiootti jos vertaan Stalinia mihinkään Suomessa tänään. Aiemmin lienee niin SKP:n kuin SKDL;n ja SDP:nkin väestä löytynyt Stalin faneja. Olettehan te aina halunneet elää muiden ansioilla! Sehän se oli Stalininkin idea!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Siis sinulta kysyttiin, ei vastattu? Onko kaikki hyvin?

    Lue ja ymmärrä vastaukseni, niin voit korjata omaa osaasi!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Et siis pysty vastamaan yksinkertaisiin kysymyksiin edes mitenkään. Ja sitten yrität oman tyhmyytesi siirtää muiden tyhmyydeksi.

    Kumpi on esikuvasi. Pelle Hermanni vai Uuno Turhapuro?

    "Voi tietysti olla jotta ymmärryksesi on komuloistasoa joten et ymmärrä!"

    Mitä lie tuolla tarkoitat. Sinun ymmärrys kyllä tullut selväksi.

    Jos ymmärtäisit lukemasi niin se helpottaisi elämääsi!

    Komuloinen = kommunisti + loinen! Kommunismihan on aina pyrkinyt loisimaan muiden laskuun ja koska se ei oikein onnistu ellei tyydy kurjuuteen niin käy kuten Neuvostoliiton kävi! Komuloinen tarkoittaa, kuten jokainen ajatteleva ymmärtää, tyypillistä vasemmistolaista!

    Vasemmisto kaikkiaan pyrkii elämään aina muiden laskuun, sen taas SS meille opetti uudelleen!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Urpo ei muistanut edes että valtiombelaantui 9 miljardii kun maksettiin voitollislle yrityksille. Sosaillietuutta niinkuin jokinen muukin vuosi

    Voisitko esittää luotettavan uutistiedon väittämästäsi tapahtumasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kokoomus haluaa suomeen saman äärioikiesto diktatuurin kuin venäjällä.
    Jossa rikqqt saa kaiki valtion varatn ja köyhät työläiset ovat heidän orjiaan

    Tuota propagandaa ei usko Erkkikään!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kokoomus on miljonöärien etujärjestö

    Jotkut köyhät muka keskituloiset luulee olevansa miljonäärejä vaikkam heillämei olle edes varaa sähkölaskuunsa

    On näköjään valot sammuneet sinunkin vintiltäsi!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Puuttuu vielä poseeraukset opiskelijoiden kanssa.
    On se sellaista paskasakkia.
    Vassarit sentään on vaan tyhmiä mutta kokkarit ja oikeisto yleensä
    vaarallisia.

    Kokoomus on miljonäärien etujärjestö ajaa yritystukia rikkille voitollislle suuryrityksille siis sosiaali apuq niille joilla jo liikaa rahaa
    Ja sinä maksaa senkin

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kokoomus on miljonäärien etujärjestö ajaa yritystukia rikkille voitollislle suuryrityksille siis sosiaali apuq niille joilla jo liikaa rahaa
    Ja sinä maksaa senkin

    Kun gallup kannatus on luokkaa reilut 20% niin sinä väität Suomessa olevan yli miljoona miljonääriä? Mahtaakohan pitää paikkansa?

    Todellisuudessahan Kokoomus on niiden puolue joiden mielestä pitää elää omilla tuloilleen eli reaalitaloudessa niin yksilö, yritys kuin yhteiskunnankin tasolla! Se on parempi määre ja reaalisempikin Kokoomuksen kannattajista!

    Kun Lyyli parvi laillasi aina valittaa yritystuista, niin haepa tilasto siitä millaisia yritystulia maksetaan ja millä perusteilla. Se saattaisi jopa selventää päätäsi, kun tietäisit miten asiat oikeasti ovat!

    "Kun gallup kannatus on luokkaa reilut 20% niin sinä väität Suomessa olevan yli miljoona miljonääriä? Mahtaakohan pitää paikkansa?"

    Olet hyvä esimerkki siitä mistä nuo luvut tulee, ja ketkä kannattaa mitäkin milläkin ymmärryksellä. Kun tuolla aikaisemmin et osannut edes vasta Kokoomuksen kannattajana ihan peruskysymyksiin ilman mitään suurempaa tiedettä. Kun vaalit lähestyy niin ihmiset alkaa oikeasti pohtimaan ja ajattelemaan kuten tuorein gallup osoitti. Olet hyvä jatkuvasti äänessä oleva esimerkki siitä miksi Kokoomuksen kannatus alkaa laskemaan kun vaalit lähestyy ja ihmiset alkaa lukemaan mistä oikeasti kyse ja mitä tapahtunut. Olen varma ettet tätäkään itse ymmärrä että teet negatiivista haittaa Kokoomuksen kannatukselle Kokoomus ketjussa, kuten et mitään faktaa muutenkaan tajua. Suomen kansan kannalta tietysti hyvä että kaltaisia hölmöjä kertoo harhojaan tai jättää kertomatta sen mitä oikeasti kysytään. Mutta älä huoli Kokoomus saa kolmanneksi eniten ääniä eduskuntavaaleissa. Se sitten Demareiden päätettävissä miten pääsy hallitukseen.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kun gallup kannatus on luokkaa reilut 20% niin sinä väität Suomessa olevan yli miljoona miljonääriä? Mahtaakohan pitää paikkansa?

    Todellisuudessahan Kokoomus on niiden puolue joiden mielestä pitää elää omilla tuloilleen eli reaalitaloudessa niin yksilö, yritys kuin yhteiskunnankin tasolla! Se on parempi määre ja reaalisempikin Kokoomuksen kannattajista!

    Kun Lyyli parvi laillasi aina valittaa yritystuista, niin haepa tilasto siitä millaisia yritystulia maksetaan ja millä perusteilla. Se saattaisi jopa selventää päätäsi, kun tietäisit miten asiat oikeasti ovat!

    Voisitko selventää meille miksi pitää äänestää Kokoomusta. Kun historia ja faktat ei sille anna mitään perustetta? Mutta laita sinä asioista tietävänä meille tietämättömille Kokoomuksen ja yhteiskunnan asioiden ammattilaisena tietoa.

    Nämä siis Kokoomuksen äänestäjille osoitettu

    -Miksi äänestää kokoomusta?
    - Mitä he tietävät niiden hallitusten toimista joissa Kokoomus on ollut mukana?
    -Miten he ymmärtävät Kokoomuksen olleen mukana kun Suomen hyvinvointia rakennettiin?
    -Mitä Kokoomus heidän mielestään on saanut hyvä aikaan Suomelle ja suomalaisille.

    Noihin kun täräytät asioista tietävänä vastaukset, niin vaaleissa Kokoomuksella selvästi yli 50% kannatus ja hallitusneuvottelutkin on siinä. Jos laitat liirumlaarumia, niin Kokoomus ei pääse hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kokoomus on yksi niistä harvoista puolueista joilla on reaalinen käsitys taloudesta ja taloushan on kaiken perusta sillä kaikki jopa ay mafia on siitä riippuvainen!

    Äänestämällä Kokoomusta mahdollistat mahdollisuuden reaaliin hyvinvointiin jossa elämme omillamme kun ensin saadaan vasurien aiheuttamat ongelmat ja velat historiaan!

    No vastaa noihin aloituksen kysymyksiin kohta kohdalta. Ei kai liian vaikeaa kun tuota mieltä olet.

    1 Miksi äänestää kokoomusta?

    2 Mitä he tiedät niiden hallitusten toimista joissa Kokoomus on ollut mukana?

    3 Miten ymmärrät Kokoomuksen olleen mukana kun Suomen hyvinvointia rakennettiin?

    4 Mitä Kokoomus mielestään on saanut hyvä aikaan Suomelle ja suomalaisille kun on ollut hallituksissa mukana?

    Kaikki jo tietää ettet osaa vastata. Osaatko sanoa mistä tuo uskosi kumpuaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kuten jo vastasin sinulle toisella palstalla niin:

    "Vasemmistolla on satuja, muistan vielä kun kehuitte NL:n rakentavan paratiisia tuonne itärajan taakse, eikä asia ole siitä muuttunut, kun hieman katsot SS parven huimaa velkarahan jakoa, kun velkaparatiisia on luotu oikein urakalla lastemme maksettavaksi. Ei nääs SS mitään kyennyt saamaan aikaan sillä linjalla miten saamme yritykset, sen ainoan rahanlähteemme tuottamaan enemmän!

    On siis edelleen hyljittävä vasureita huijareina ja lähdettävä sen mukaan joka on menossa reaalitalouteen!

    Tuo sisältää vastauksen kaikkiin kysymyksiisi jos osaat ymmärtää lukemaasi!"

    Opi siitä!

    Etpä ole noihin missään vastannut. Etkä pysty vastamaan, kuten itsekin hyvin tiedät. Ja samalla myönnät julkisesti teidän Kokoomusta äänestävien tyhmyyden ja asioiden ymmärtämättömyyden. Eikö asia näin ole, vai meinaatko yrittää ja nolata lisää itseäsi?

    Äänestä

Niil on pää umpiluuta ,ei niil mikään puhe auta, ku ei neet ymmärrä edes omaa parastaa.

Äänestä

Kysyin tätä asiaa eräältä sairaanhoitajalta.

Hänen vastauksensa oli, että äänestää kokoomusta koska puolue palautti lomarahat.

Äänestä
  • Et kysynyt tarkemmin? Nykyisen hallituksen aikana nuo kikyt loppui joissa nuo lomarahat meni. Jos olen oikeassa niin nykyisessä hallituksessa ei Kokoomus mukana.

    Mutta kysy Extyökkäriltä joka tietää kaiken Suomen tuhoista. Ehkä juuri toisin kuten asiat on, mutta tietää kutenkin.

    Äänestä

Miksi kokoomus. Me kokoomuksessa haluamme kaikille min. palkan 3000 € kuukaudessa. Näin puolittuu kaikki asumistuet ja toimeentulotuet.

Äänestä
  • 🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Eihän valistuneet ihmiset kokoomusta äänestä.

Äänestä
  • Minä ainakin äänestän kokoomusta. Missään tapauksessa en äänestä nykyisiä hallituspuolueita.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Minä ainakin äänestän kokoomusta. Missään tapauksessa en äänestä nykyisiä hallituspuolueita.

    Sellaista joka ei Kokoomusta äänestä sanotaan fiksuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Sellaista joka ei Kokoomusta äänestä sanotaan fiksuksi.

    Eipä noihin aloituksessa mainittuihin kysymyksiin kukaan ole edes yrittänyt ottaa kantaa ja vastata niin että keksisi jotain positiivista Kokoomuksen kohdalta.

    Herääkin kysymys että millaiset tollot Kokoomusta äänestää? Näkyi jopa palstojen tunnetuin pelle Extyökkäri hiljenevän, vaikka muuten oma kenenkään ymmärtämätöntä lampaan lätinää aamusta iltaa suoltaa.

    Äänestä

Siitä vaan äänestämään kokoomusta jos hyväksytte nämä kok ministerien aikaansaannokset:

Miksi kokoomusminitereiltä puuttuu alkeellinenkin riskienhallintakyky, mennään ahneus edellä rahankiilto silmissä ja pistetään esim valtionyhtiöt lihoiksi vailla huolen häivää. Niinistön kasakkavitsiä mukaillen:kokoomus myy kaiken sen minkä saa irti!!

Televisiossa ( 8.12,2022)eräs maanviljelijä kommentoi tilansa ahdinkoa:
Vuonna 2021 lannoitteet tilalle maksoivat 23000 €, v 2022 samat lannoitteet maksoivat 43000 €. Nousu lähes 100 %. Tästä saamme taas kiittää kokoomusministeri Häkämiestä joka myi v.2007 Kemira GrowHow'n valtion omistuksen norjalaiselle lannoiteyhtiölle.
Pääministeri Jyrki KATAISEN mukaan Caruna  kauppa ei nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille, “koska sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti”. Valtionvarainministeri Niinistö myi Kemira safetyn v 2000 kun sai ”ilmoituksen” korkemmalta (business) taholta ettei Suomea enää kohtaa mikään viruspandemia ja suojanaamarit olivat ihan turhakkeita valmistaa.

Ja pisteenä i:n päällä,puolustusvoimat on melkein ajettu alas kok toimesta.
PUOLUSTUSVOIMAIN entinen komentaja Ari Puheloinen sanoo sen nyt ääneen: Jyrki Kataisen (kok) hallitus leikkasi Puolustusvoimien resursseja liikaa.
”Puolustusvoimien koon määritti yksiselitteisesti raha”, hän sanoo.
”Leikkaukset olivat liian isoja ja ne leikkasivat puolustuskyvyn liian alas.”

Kokoomus on todellinen katastrofi Suomelle jos pääsee hallitusvastuuseen!!

Äänestä

No enpä tunne ketään Kokoomusta äänestävää. Tai ainakaan ketään joka julkisesti kehtaisi tuon mielenvikaisuutensa sanoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

-Miksi äänestää kokoomusta?
- Mitä he tietävät niiden hallitusten toimista joissa Kokoomus on ollut mukana?
-Miten he ymmärtävät Kokoomuksen olleen mukana kun Suomen hyvinvointia rakennettiin?
-Mitä Kokoomus heidän mielestään on saanut hyvä aikaan Suomelle ja suomalaisille.

Itse tein tuon kyselyn parille Kokoomusta äänestävälle, jotka eivät itse tietäneet mistään mitään. Nyt ei enää olla puheväleissä, kun meni heidän osalta melko noloksi. Olivat esimerkiksi sitä mieltä että Kokoomuksen ansiota kaikki hyvinvointi palkkoineen ja lomineen ja muine etuineen. Ja muutenkin aivan järkyttävää ymmärrystä. Sitten kun kertoi faktat ja historian niin ensin tuli hiljaista ja sen jälkeen vielä hilaisempaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu