Ylimääräinen lapsilisä ja hyvinvointialueiden rahoitus

Talouspolitiikan arviointineuvosto otti esimerkiksi huonosta talouspoliittisesta päätöksestä Kepun Saarikon toteutetun ehdotuksen ylimääräisestä lapsilisästä. Se kohdentuu huonosti eli maksettiin myös niille, jotka eivät olisi olleet sen tarpeessa. Saarikko puolustautui sillä, että nopealla päätöksentekoaikataululla ei ehditty miettiä kohdentamista. Sehän on täyttä puppua. Kohdennus olisi voitu tehdä aivan hyvin lisäämällä toimeentuloasiakkaiden tukea ja esimerkiksi maksamalla lisäys sen ohella yksinhuoltaperheille. Saarikko halusi tästä vaalitäkyn eli siinä oli se aikataulukiire.

Talousneuvosto on kritisoinut myös hyvinvointialueiden rahoitusmallia. Nyt sitten maksettiin 350 miljoonaa euroa lisää ja 150 miljoonaa euroa ennakkoon eli yhteensä puoli miljardia. Valtion piikki oli auki niin kuin moni aikoinaan osasi epäilläkin. Se oli auki jo ihan tämän ns. maakuntamallin ensimetreillä. Hyvinvointialuemalli on susi jo syntyessään.

Tämä katastrofi olisi voitu välttää, jos olisi samalla säädetty maakuntavero. Silloin hyvinvointialueet olisi pitänyt laatia budjetteja, joiden rahoituksen niiden olisi myös pitänyt miettiä. Nyt sitten luotettiin siihen, että valtion piikki on auki ja aukihan se oli. Kun kerran halutaan tällaista alueellista itsenäisyyttä, siihen pitäisi kuulua silloin myös itsenäinen päätösvalta tuloista. Kepu mielellään sosialisoi menot koko yhteiskunnan maksettaviksi näissä malleissaan. Todennäköisesti se pyrkii jatkossa saamaan mukaan jonkinlaisen valtionavustusmallin kuten kuntapuolellakin. Eli hyvin asioistaan huolehtivat alueet saavat varmaan hamaan ikuisuuteen maksaa niidenkin viulut, jotka hoitavat asiansa huonosti tai vielä huonommin. Se on se Kepun malli.

https://www.sss.fi/2023/02/talouspolitiikan-arviointineuvosto-kritisoi-hallituksen-kohdentamattomia-tukia-ylimaaraiset-lapsilisat-eivat-ole-valttamattomia/
29119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Saarikko ja Kepu yrittävät ostaa vaaleissa suurperheiden ääniä eli varmistaa lestadiolaisten pysymisen takanaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Voi olla, mutta silloin se oli aika turha temppu. Kyllä lestadiolaiset äänestävät muutoinkin Pohjois-Suomessa enimmäkseen Kepua. He keskittävät siellä ääniään niin, että saavat mahdollisimman monta edustajaa läpi. Seuroissa saarnojen ohessa saatetaan ohimennen mainita, kenelle ääniä kannattaa keskittää. Lohi ja Aittakumpu ovat vahvoilla tulevissakin vaaleissa.

    Äänestä

  • Lestadiolaisten osuus on pieni ja keskittynyt Lapin ja Oulun vaalipiireihin, joten lestadiolaisilla tai edes suurperheillä ei ole mitään merkitystä. Todellista merkitystä äänten kalastelussa on vain lapsiperheiden yleisellä määrällä, joka on kyllä suuri, yli puoli miljoonaa perhettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Lestadiolaisten osuus on pieni ja keskittynyt Lapin ja Oulun vaalipiireihin, joten lestadiolaisilla tai edes suurperheillä ei ole mitään merkitystä. Todellista merkitystä äänten kalastelussa on vain lapsiperheiden yleisellä määrällä, joka on kyllä suuri, yli puoli miljoonaa perhettä.

    Lestadiolaisten määräksi on arvioitu noin 80 000 - 100 000 ihmistä. Määrästä on suuri osa lapsia. Epäilisin, että arvio voi olla jonkun verran alakanttiin, kun ottaa huomioon se, että suviseuroihin osallistujien määrä on ollut noin 70 000 - 80 0000 ihmistä. Läheskään kaikkihan eivät kykene osallistumaan näihin kesäjuhliin etäisyyksien ja ikääntyneisyyden vuoksi. Liikkeestä eronneiden määräksi on joskus aiemmin arvioitu noin 120 000. Nämä luvut koskevat vanhoillislestadiolaisia, joka on ylivoimaisesti suurin ryhmä.

    Heidän äänestysaktiivisuutensa on suuri. Seuroissa kyllä ohjaillaan epävirallisissa keskusteluissa siihen, ketä kannattaa äänestää. Puoluehan suurimmalle osalle on niin sanotusti annettu. Näiden lukujen perusteella voisi arvioida, että Kepua äänestäneistä nykyisillä kannatusluvuilla noin 15 % olisi lestadiolaisia. Ei se tietenkään mikään enemmistö ole, mutta huomattava osuus kuitenkin.

    MPP

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tuota porukkaahan ne Saarikon markkinoimat uudet lapsilisät eniten palvelisivat.

    Äänestä

Asia on juuri noin, kuin kirjoitit. Kepussa on menossa taas tuhkatkin pesästä viikot, veronmaksajat ja kaupungit maksakoon kepulaisten menot. Koko Suomi asuttuna on kaunis ajatus ja mikäs siinä, jos tekevät sen omalla työllään ja tuloillaan.
Kepun maakuntahimmeli vielä puretaan, mutta sitä ennn rahaa palaa tuhottomasti ja luulisi esim helsinkiläisten kyllästyvän elättämään kepulaisia ja muita korpikommunisteja.

Äänestä

Maakuntaveron säätäminen olisi vienyt aikaa vuosia ja näin ollen viivästyttänyt sote-uudistusta siitäkin, mitä jo yksin hallinnonlakien säätäminen vei ylimääräistä aikaa. Siksi päädyttiin tässä vaiheessa käynnistämään uudistus valtion myöntämän rahoituksen kautta. Maakuntaveron mahdollista säätämistä myöhemmin ei tainnut tyrmätä yksikään puolue. Saa näkyä, nouseeko maakuntavero esille vaalikampanjoissa. Jos ei, luulen että kahdeksan vuoden päästä. Varsinkin mikäli tässä vaiheessa käyttöön otettu rahoitusmalli havaitaan puutteelliseksi.

Äänestä
  • Höpsistä. Sipilän hallituksella olisi ollut jo neljä vuotta aikaa valmistella maakuntaveroa samalla kuin se valmisteli sotea. Sotenkin valmistelu olisi vienyt paljon enemmän aikaa, ellei valmistelua olisi aloitettu jo edellisten hallitusten aikana. Maakuntaverosta on ymmärtääkseni sovittu niin, että se tulisi voimaan vuonna 2026. Parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan. Veikkaan kyllä, että sinun kahdeksan vuoden ennuste on lähempänä oikeaa.

    Maakuntaveron säätämättä jättäminen tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että valtion kestävyysvaje pahenee sen vuoksi vauhdilla, kun piikki on avoin ja kustannukset arvioitu pieleen. Hallintohimmeli tuottaa vielä lisäkustannuksia. Jos maakuntavero joskus toteutuu täysimääräisesti, se tarkoittanee, että sen jälkeen tämän himmelin haaroja joudutaan purkamaan, koska osa alueista ei tule toimeen ilman, että veroja nostetaan kunnolla.

    MPP

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Höpsistä. Sipilän hallituksella olisi ollut jo neljä vuotta aikaa valmistella maakuntaveroa samalla kuin se valmisteli sotea. Sotenkin valmistelu olisi vienyt paljon enemmän aikaa, ellei valmistelua olisi aloitettu jo edellisten hallitusten aikana. Maakuntaverosta on ymmärtääkseni sovittu niin, että se tulisi voimaan vuonna 2026. Parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan. Veikkaan kyllä, että sinun kahdeksan vuoden ennuste on lähempänä oikeaa.

    Maakuntaveron säätämättä jättäminen tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että valtion kestävyysvaje pahenee sen vuoksi vauhdilla, kun piikki on avoin ja kustannukset arvioitu pieleen. Hallintohimmeli tuottaa vielä lisäkustannuksia. Jos maakuntavero joskus toteutuu täysimääräisesti, se tarkoittanee, että sen jälkeen tämän himmelin haaroja joudutaan purkamaan, koska osa alueista ei tule toimeen ilman, että veroja nostetaan kunnolla.

    MPP

    Sipilän hallituksen sote-valmistelut voidaan unohtaa, sillä uudistus ei silloin edennyt hallinnollisesti kuin puolimatkaan. Vasta Marinin hallituksen aikaan löytyi ratkaisu, johon kaikki olivat tyytyväisiä. En kuitenkaan usko, että Marinin hallituskaan olisi kyennyt tässä muun valmistelun rinnalla toteuttamaan maakuntaveroa. Perustuslakivaliokuntaan sekin olisi kaatunut. Siksi oli viisasta, että lopullinen rahoitusmalli siirrettiin myöhemmäksi.

    Äänestä

Sellainen keikaus kannattaa huomioida, että valtio leikkaa kuntien valtionosuudet pois peräti kaksi kolmasosaa.
Eli ei ne maakunnat ole tähänkäänmennessä omillaan pärjänneet sillä valtionosuudet ollut kaikkiaan 10 miljardia euroa vuositasolla!
Tarkoittaa sitä, että ilman kuntien saamaa rahoitusta valtion ei olisi tarvinnut ottaa lainaa laisinkaan menoihinsa.
Mutta monessa kunnassa olisi veroprosentti ollut huomattavasti korkeampi asukkaille.
Tämäkin seikka pitäisi huomioida kun puhutaan valtion velkaantumisesta, eli olisiko ihmisillä ollut valmiutta rahoittaa kuntataloutta, sitä kotikuntaansa?

Äänestä
  • Millään Suomen kunnalla ei ole varaa rahoittaa sote-menoja kunnallisverotuotoillaan, koska sehän on tasavero, ei progressiivinen vero. Kunnat eivät myöskään peri valtion tapaan verotuloja tavaroiden ja palvelujen myynnistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Millään Suomen kunnalla ei ole varaa rahoittaa sote-menoja kunnallisverotuotoillaan, koska sehän on tasavero, ei progressiivinen vero. Kunnat eivät myöskään peri valtion tapaan verotuloja tavaroiden ja palvelujen myynnistä.

    Kuitenkin kunnat hanakasti korostavat sitä itsehallintoa omiin päätöksiin.
    Eli on itsehallinto jonka valtio rahoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuitenkin kunnat hanakasti korostavat sitä itsehallintoa omiin päätöksiin.
    Eli on itsehallinto jonka valtio rahoittaa.

    Juuri tuo purnaus oli suuri syy siihen, miksi sote-asiat otettiin pois kunnilta. Vielä kun kunnilta otettaisiin pois myös valtion kunnille sälyttämät, mutta valtion itsensä tarkasti ohjeistamat koulutus- ja päivähoitoasiat, voitaisiin vähitellen alkaa puhua aidosta kuntaitsehallinnosta. Toki erinäisiä eduskunnan määrittelemiä sääntöjä ja määräyksiä on muillakin hallinnonaloilla, mutta suuressa kuvassa kunnat voivat niillä toimia itsenäisesti ja luovasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuitenkin nämä koululaiset ovat pääsääntöisesti oman kunnan asukkaita ja yliopistot ja ammattikorkeakoulut keräävät sitten laajasti opiskelijoita.
    Joten aika luontevaa, että kunta hoitaa peruskoulutuksen järjestelyt vaikka oppivelvollisuus on laajempikäsitys.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Millään Suomen kunnalla ei ole varaa rahoittaa sote-menoja kunnallisverotuotoillaan, koska sehän on tasavero, ei progressiivinen vero. Kunnat eivät myöskään peri valtion tapaan verotuloja tavaroiden ja palvelujen myynnistä.

    Kyllä pääkaupunkiseudun kunnat ovat rahoittaneet menonsa tähän asti ilman valtionosuuksia. Tasausjärjestelmän vuoksi pk-seudun kunnat ovat olleet koko ajan maksajan asemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kuitenkin nämä koululaiset ovat pääsääntöisesti oman kunnan asukkaita ja yliopistot ja ammattikorkeakoulut keräävät sitten laajasti opiskelijoita.
    Joten aika luontevaa, että kunta hoitaa peruskoulutuksen järjestelyt vaikka oppivelvollisuus on laajempikäsitys.

    Ovathan terveyspalvelujen käyttäjätkin pääsääntöisesti paikallisia asukkaita.

    Pointtini oli, että valtio pääasiassa sanelee, miten terveys- ja koulutuspalvelut on järjestettävä. Paikkakuntien välillä ei ole eroja sillä lailla kuin vaikkapa liikunta- ja kulttuuripalveluissa. Kunnat saavat itse päättää, onko asukkaillaan käytössä jäähalli, uimahalli ja teatteritalo, jotka myös rahoitetaan pääosin kuntalaisilta kerätyillä verorahoilla.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kyllä pääkaupunkiseudun kunnat ovat rahoittaneet menonsa tähän asti ilman valtionosuuksia. Tasausjärjestelmän vuoksi pk-seudun kunnat ovat olleet koko ajan maksajan asemassa.

    Julkinen terveydenhoito rahoitetaan kaikkialla, myös pääkaupunkiseudulla, tavalla tai toisella valtion budjetin kautta.

    Kaikki kunnat, myös pääkaupunkiseutu saa valtionosuuksia. Niiden määrää tasataan laskennallisesti, siksi heikommalla ymmärryksellä varustetut, kuten MPP osoittaa, luulevat, että jotkut kunnat maksavat omista tuloistaan. Kannattaa lukea mitä Valtioneuvosto asiasta kirjoittaa:

    https://valtioneuvosto.fi/-//10623/verotuloihin-perustuva-valtionosuuden-tasaus-mita-tasataan-ja-miten-

    Lainaus: " Valtionosuutta siis vähennetään tai lisätään sen perusteella, miten kunnan laskennalliset verotulot poikkeavat koko maan vastaavasta. Verotuloja ei siirretä mistään kunnasta toiseen tai muualle maahan. Kunnat saavat täysimääräisesti itselleen sille tilitetyt verotulot. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun neljä kuntaa saavat omien verotulojen lisäksi peruspalvelujen valtionosuuksia yhteensä n. 403 milj. euroa vuonna 2019."

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tämä sinulta unohtui lainauksesta: "Pääkaupunkiseudun (4 kunnan) osuus tasausvähennyksistä on noin -570 milj. euroa eli lähes 90 % koko maan tasausvähennyksistä. "

    Ei valtionosuuksia tietenkään siirretä kunnasta toiseen, kun summat voidaan etukäteen laskea ja tilittää sen mukaisina. Kyse on kuitenkin siitä, että suurin osa kunnista saa enemmän ja pieni osa paljon vähemmän kuin mikä olisi ilman tätä tasausjärjestelmää. Tämä tarkoittaa sitä, että ok-seudun kunnissa valtionosuuksien määrä ja osuus ja kunnan tuloista on varsin pieni. Sitä vastoin huonosti talouttaan hoitaneissa kunnissa kunnan tuloista jopa yli puolet voi tulla valtionosuuksista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suurin osa kunnista elä merkittävässä määrin hyvin menestyvien kuntien kustannuksella. Ei kokonaan, mutta esimerkiksi niin, että vain puolet tulee kunnan omista verotuloista.

    Vuonna 2021 Helsngille maksettiin asukasta kohti vajaa 500 euroa valtionosuuksia. Vastaava määrä oli Utsjoella, Puolangalla ja Posiolla oli noin 5800 euroa asukasta kohti. Siis yli 10-kertainen määrä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Helsingille maksetaan yli 10 kertaa pienempi määrä kuin em. kunnissa.

    Kannattaa siis katsoa kylmiä lukuja ei peittää totuutta potaskan puhumiseen. Näitä lukuja voi kaivella vaikkapa Kuntaliiton sivuilta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00014 kirjoitti:

    Julkinen terveydenhoito rahoitetaan kaikkialla, myös pääkaupunkiseudulla, tavalla tai toisella valtion budjetin kautta.

    Nykyisin soteuudistuksen tultua voimaan julkinen terveydenhoito rahoitetaan kokonaan valtion kautta. Sehän tässä ongelma onkin. Hyvinvointialueet päättävät siitä kuinka paljon rahaa tarvitaan ja miten ne käytetään muuta valtio maksaa viulut eikä päätä mistään muusta kuin siitä suostutaanko maksamaan aina silloinkin, kun jonkun hyvinvointialueen rahat loppuvat kesken. Aiemmin sentään kunnat maksoivat ainakin osa terveysmenoistaan. Pk-seudun kunnat maksoivat itse suurimmaksi osaksi. Muut vähemmän ja osa jopa 10 kertaa vähemmän asukasta kohden laskettuna.

    Kun kerran on tällaisia hyvinvointialueita, joilla päätösvalta, niin niiden pitäisi kantaa silloin vastuu alueellaan myös kustannuksista. Se olisi reilua peliä, kun kerran Kepun johdolla on päädytty tällaiseen hyvinvointialuemalliin, joissa niitä alueita on edelleen tuhottoman paljon. Jos kerran valtio maksaa, silloin riittäisi yksi alue eli koko valtion alue. Siinä mallissa valtio päättäisi kaikesta muustakin.

    Hyvinvointialuemallissa alueita jäi Manner-Suomeen sentään vain 22 kappaletta, kun kuntia Manner-Suomessa on 293 kappaletta. Huomattava vähennys siis. Kokoomus jäi kuitenkin edelleen haikailemaan sitä kuntavetoisuutta.

    Hyvinvointialueet perustuvat vanhoihin keskussairaalapiireihin. Luultavasti kyseisillä alueilla olisi erittäin huomattava päätösvalta, vaikka muodollisesti yhteen alueeseen siirryttäisiinkin. Niillä on sentään hyvä tuntuma väestöönsä, mikä tuo päätöksiin tehokkuutta.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tämä sinulta unohtui lainauksesta: "Pääkaupunkiseudun (4 kunnan) osuus tasausvähennyksistä on noin -570 milj. euroa eli lähes 90 % koko maan tasausvähennyksistä. "

    Ei valtionosuuksia tietenkään siirretä kunnasta toiseen, kun summat voidaan etukäteen laskea ja tilittää sen mukaisina. Kyse on kuitenkin siitä, että suurin osa kunnista saa enemmän ja pieni osa paljon vähemmän kuin mikä olisi ilman tätä tasausjärjestelmää. Tämä tarkoittaa sitä, että ok-seudun kunnissa valtionosuuksien määrä ja osuus ja kunnan tuloista on varsin pieni. Sitä vastoin huonosti talouttaan hoitaneissa kunnissa kunnan tuloista jopa yli puolet voi tulla valtionosuuksista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suurin osa kunnista elä merkittävässä määrin hyvin menestyvien kuntien kustannuksella. Ei kokonaan, mutta esimerkiksi niin, että vain puolet tulee kunnan omista verotuloista.

    Vuonna 2021 Helsngille maksettiin asukasta kohti vajaa 500 euroa valtionosuuksia. Vastaava määrä oli Utsjoella, Puolangalla ja Posiolla oli noin 5800 euroa asukasta kohti. Siis yli 10-kertainen määrä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Helsingille maksetaan yli 10 kertaa pienempi määrä kuin em. kunnissa.

    Kannattaa siis katsoa kylmiä lukuja ei peittää totuutta potaskan puhumiseen. Näitä lukuja voi kaivella vaikkapa Kuntaliiton sivuilta.

    Valtioneuvoston nettisivut puhuu potaskaa.

    Uskokaamme Mielipidepankkia.

    On hienoa, että meillä on maatalousasiantuntija, puolustuspolitiikanasiantuntija, ja kaikkitietävä Mielipidepankki palstallamme.

    Uraa
    Uraa
    Uraa

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Nykyisin soteuudistuksen tultua voimaan julkinen terveydenhoito rahoitetaan kokonaan valtion kautta. Sehän tässä ongelma onkin. Hyvinvointialueet päättävät siitä kuinka paljon rahaa tarvitaan ja miten ne käytetään muuta valtio maksaa viulut eikä päätä mistään muusta kuin siitä suostutaanko maksamaan aina silloinkin, kun jonkun hyvinvointialueen rahat loppuvat kesken. Aiemmin sentään kunnat maksoivat ainakin osa terveysmenoistaan. Pk-seudun kunnat maksoivat itse suurimmaksi osaksi. Muut vähemmän ja osa jopa 10 kertaa vähemmän asukasta kohden laskettuna.

    Kun kerran on tällaisia hyvinvointialueita, joilla päätösvalta, niin niiden pitäisi kantaa silloin vastuu alueellaan myös kustannuksista. Se olisi reilua peliä, kun kerran Kepun johdolla on päädytty tällaiseen hyvinvointialuemalliin, joissa niitä alueita on edelleen tuhottoman paljon. Jos kerran valtio maksaa, silloin riittäisi yksi alue eli koko valtion alue. Siinä mallissa valtio päättäisi kaikesta muustakin.

    Soteuudistus muutti merkittävästi kuntien valtionosuuksia:
    https://www.kuntaliitto.fi/talous/kuntatalous-ja-valtio/valtionosuudet

    Äänestä

Kepulainen Saaerikko vaati ylimääräisen lapsilisän myös hyvätuloisille lestadiolaisiile suurperheellisille yrittäjiäille .. varmuuden vuoksi hyh hyh

Äänestä

Kunnat niittivät sairaanhoitopiirit pilke pajalle ja hyvinvointialueet alibudjetitoiksi, joten nyt on pakko saada rahoitusta hyvinvointialueiden aloittamiseen ja koronan siheutramien jättiläismäisten hoitojonojen purkamiseen.

Suomen kansa tarvitsee viimeinkin sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamista muiden Pohjoismaiden tasolle.

Äänestä

Julkiseen perusterveydenhoitoon terveyskeskuksissa lisää verorahojamme, jotta Suomen kansa saadaan sairastumasta edelleenkin kalliisiin erikoissairaahoitoihin ja sairaalahoitoihin.

Vähemmällä rahalla ja vähemmällä kivulla!

Äänestä

Terveyskeskusten ajanvaraukset hävettävän alimiehitettyjä!
Ei vastata ollenkaan puhelimeen vaan puretaan edellisen päivän vastaanoton nauhoja!!!
Melkoinen tulppa sairaudenhoitoon pääsyyn.

Äänestä

Kepulaiset päättäjät pitäisi kaikki panna sairastuttuaan varaamaan itselleen aikaa lääkärille ja pääsemään lääkärin vastaanotolle saamaan hoitoa sairauteensa!!!!

Äänestä

Paksutyttö pitäisi pistää viikoksi työhön sinne tk:n ajanvaraukseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Talouspolitiikan arviointineuvosto otti esimerkiksi huonosta talouspoliittisesta päätöksestä Kepun Saarikon toteutetun ehdotuksen ylimääräisestä lapsilisästä. Se kohdentuu huonosti eli maksettiin myös niille, jotka eivät olisi olleet sen tarpeessa. Saarikko puolustautui sillä, että nopealla päätöksentekoaikataululla ei ehditty miettiä kohdentamista. Sehän on täyttä puppua. Kohdennus olisi voitu tehdä aivan hyvin lisäämällä toimeentuloasiakkaiden tukea ja esimerkiksi maksamalla lisäys sen ohella yksinhuoltaperheille. Saarikko halusi tästä vaalitäkyn eli siinä oli se aikataulukiire.

Talousneuvosto on kritisoinut myös hyvinvointialueiden rahoitusmallia. Nyt sitten maksettiin 350 miljoonaa euroa lisää ja 150 miljoonaa euroa ennakkoon eli yhteensä puoli miljardia. Valtion piikki oli auki niin kuin moni aikoinaan osasi epäilläkin. Se oli auki jo ihan tämän ns. maakuntamallin ensimetreillä. Hyvinvointialuemalli on susi jo syntyessään.

Tämä katastrofi olisi voitu välttää, jos olisi samalla säädetty maakuntavero. Silloin hyvinvointialueet olisi pitänyt laatia budjetteja, joiden rahoituksen niiden olisi myös pitänyt miettiä. Nyt sitten luotettiin siihen, että valtion piikki on auki ja aukihan se oli. Kun kerran halutaan tällaista alueellista itsenäisyyttä, siihen pitäisi kuulua silloin myös itsenäinen päätösvalta tuloista. Kepu mielellään sosialisoi menot koko yhteiskunnan maksettaviksi näissä malleissaan. Todennäköisesti se pyrkii jatkossa saamaan mukaan jonkinlaisen valtionavustusmallin kuten kuntapuolellakin. Eli hyvin asioistaan huolehtivat alueet saavat varmaan hamaan ikuisuuteen maksaa niidenkin viulut, jotka hoitavat asiansa huonosti tai vielä huonommin. Se on se Kepun malli.

https://www.sss.fi/2023/02/talouspolitiikan-arviointineuvosto-kritisoi-hallituksen-kohdentamattomia-tukia-ylimaaraiset-lapsilisat-eivat-ole-valttamattomia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu