Perussuomalaisten kansanedustajat Mari Rantanen, Jenna Simula ja Mauri Peltokangas esittivät tänään hallintovaliokunnassa työperäistä maahanmuuttoa merkittävästi lisäävän ulkomaalaislain muutosten hylkäämistä.
Lailla pyritään lisäämään maahanmuuton määrää nopeuttamalla lupaprosesseja siten, että ennakkovalvontaa vähennetään. Lisäksi lailla mahdollistettaisiin sertifioitujen työnantajien suora työperäisten maahanmuuttajien rekrytointi vähäisellä ennakkovalvonnalla.
Helpottaa työntekijöiden hyväksikäyttöä
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä huomauttaa, että esityksen ehdottamalla tavalla lupaprosessien nopeuttaminen tulee lisäämään ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä.
Kansanedustajat korostavat, että kansainväliset osaajat pääsevät jo nykyisin helposti Suomeen työskentelemään. Niin sanottujen erityisosaajien ohituskaistalla oleskelulupa on mahdollista saada jopa kahden viikon kuluessa. Kuitenkin demarijohtoinen hallitus vauhdittaa esityksellään kaksien työmarkkinoiden syntymistä sekä suomalaisten palkkojen ja työehtojen polkemista.
– Hallituksen tavoitteena näyttää olevan halpatyövoiman haaliminen hinnalla millä hyvänsä, ihmettelee hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen.
Suojelupoliisia ei kuultu lain valmistelussa
Suomessa on havaittu paljon puutteita sekä ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhteiden ehdoissa että heidän työnteko-oikeudessaan. Suurin osa väärinkäytöksistä ei tule edes ilmi. Viranomaisresurssit eivät puolestaan riitä jälkivalvontaan, jota hallituksen esityksessä peräänkuulutetaan.
Huolta asian käsittelyssä aiheutti erityisesti se, ettei suojelupoliisia kuultu esityksen valmistelun aikana. Asiantuntijalausunnossaan supo totesi, että etukäteisvalvontaa vähentämällä riski väärinkäytöksille kasvaa eikä esityksessä huomioitu riittävällä tavalla vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen.
– Valvonnan heikentäminen ja tulijoiden määrän kasvattaminen on vastuutonta tilanteessa, jossa valvonta ei nykyiselläänkään ole riittävää ja erityisen moitittavaa on se, että suojelupoliisia ei edes kuultu lain valmisteluvaiheessa, sanoo Rantanen.
PS ja järkevä työvoimapolitiikka
7
73
Vastaukset
- Anonyymi
Palkkojen alasajo näyttää sitten alkavan! Hallituspuolueet ja kokoomus syypäät!
- Anonyymi
Tähän kela-money kylkeen sopiikin nyt sitten saumattomasti Vasemmistoliiton Kela-pankki idea. Kela money siirtyy suoraan henkilön kela-pankkitilille.
Hullutus hallitus meillä! - Anonyymi
Aikamoista!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7d355a62-d79f-4f7b-bc19-54011ae8683b - Anonyymi
Maahanmuuttajat saavat keskimäärin kaksinkertaisen määrän sosiaalietuuksia kantaväestöön nähden, erityisesti työttömyysturvaa, asumistukea ja toimeentulotukea.
Jo vuonna 2018 takuueläkkeenkin saajista 29 prosenttia oli maahanmuuttajia. Määrä on selvässä kasvussa.
Sinä maksat.- Anonyymi
Ja lisää halpatyövoimaa haluaa vihervassarit ja kokoomus - missä järki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lisää halpatyövoimaa haluaa vihervassarit ja kokoomus - missä järki?
Järki puuttuu Vihervassareilta ja RKP:ltä. 😄
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3352941Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1072214En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201640Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731164- 721057
- 611003
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41960Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148944Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 41773