Onko upotuksen läpikäyneellä helluntaipastorilla suurempi usko kuin Apostoli Pietarilla !?
Tuskin pastorilla on edes Jumalan kutsuakaan srk:n johtajaksi.
Ei hyvältä vaikuta.
Luukkaan mukaan 5:8
Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen".
Tuskin pastorilla on edes Jumalan kutsuakaan srk:n johtajaksi.
Ei hyvältä vaikuta.
Luukkaan mukaan 5:8
Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen".
Vastaukset 37
Vanhimmat
Helluntailaiset eivät tunnusta eikä myönnä syntisyyttään kasteelle mennessään.
Helluntailaisten upotuskaste kun ei liity mitenkään ihmisen syntisyyteen.
Fariseukset oli luonteeltaan samanlaisia, ylpeitä, omahyväisiä, toisten uskoa halveksivia, omasta mielestän ainoita oikea tosiuskovaisia, eivätkä tunnustaneet olevansa syntisiä kun menivät Johanneksen kastettavaksi.
Johannes ei kastanut heitä olllenkaan, lähetti heidät synneissään takaisin lahkoihinsa ja kutsui heitä kyykäärmeitten sikiöiksi.
Aloitus on pakanallisen vauvakasteen harhan maustaman käsitteen maalaama.
Kun kuulema vauvan päätä kastellaan siinä pestään syntejä pois.
Raamatullinen kaste, vapaissa suunnissa on HYVÄN OMANTUNNON LIITTO.
Eli synnit on tunnustettu.
Ja hyvä omatunto saadaan Jumalan työnä, kun Kristuksen veri on anteeksiannossa anteeksiannon toimittanut sydämeen. Siksihän siellä on se hyvä omatunto.
Ja kun samanmielisenä on Herran kanssa ja haluaa seurata Jeesusta, Jeesushan kastettiin kolmikymppisenä, ei vauvana, niin on uskovienkaste. Täyttyy Jumalan tahto.
Vauvavalelun harhaoppien hapattama, kun ei ole sisäisen sydämen ympärileikkausta tapahtunut, sitä ei käsitä.
Minkä Jumala on näin puhdistanut, hän on puhdas. Ja armoistuimen kautta - matka jatkuu.
Eli Gogatalla Pyhä Henki kirkastaa sen, mitä tämä seurattavan Karitsan merkitys on.
Ensin hän uhrikaritsa peittää syntien paljouden. "Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät" ja kun sitten Pyhä Henki vie katsomaan ja opitaan tietämään, tulee mielen muutos ja samanmielisyys Jumalan kanssa.
Siksihän Edenissäkin Adamin ja Evan henkilökohtainen lankeemus peitettiin sijaisuhrin nahalla, ja sen esikvan, mikä viittaa Golgatalle, ja täyttymys tuli siellä, ja mitä warjolain aika opetti- eläiuhreissa, sekä päätti seremonialain. Sijaisuhri peittää syntien paljouden.
Eli uhrikaritsa ja Hänen verensä.
Veressä on sovitus, anteeksianto.
”Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.” Hep. 9. 22.
”Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.” 3. Moos. Leviticus 17. 11.
Jumalan Karitsan Kristuksen veressä on uskovien voiman ja elämän salaisuus. Golgatan kummulla tapahtui verenvuodatus. Ilman tätä verenvuodatusta, ei olisi elämää, joka johtaisi Jumalan yhteyteen ja Kristuksen ruumiin jäseneksi.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17731209F
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Hulluntailausuus aiheuttaa hullutusta jopa kaatuilua.
Syntikysymyskin on hukassa.
Lahkolaisuuden tuntomerkkinä on ölämölö kielet yms. hurmostelut.
Ei todellakaan tervehenkistä.
Terveen uskon merkki on terve järki (logos).
Ps. 37:30
Vanhurskaan suu puhuu viisautta, hänen kielensä kertoo, mikä on oikein.
Jumalan Karitsan Kristuksen veressä on uskovien voiman ja elämän salaisuus. Golgatan kummulla tapahtui verenvuodatus. Ilman tätä verenvuodatusta, ei olisi elämää, joka johtaisi Jumalan yhteyteen ja Kristuksen ruumiin jäseneksi.
että älä unohda päpättäessäsi aina. muista palataan aina aina aina aina kun päpätät kirkkoherraasi. Hän vielä herätteli vainajiakin.
Muistako, vai oletko dementikko, polonen. Viiraako?=
Hurmoshenkinen nokialainen kirkkoherra Markku Koivisto on tallennettu dokumenttielokuvaan. Voiman toimittaja muistelee rippikouluaan & kohtaamisia Koiviston karismaattisen jengin kanssa.
Nokia Mission torstai-illoista tuli suosittu puheenaihe 1990-luvulta alkaen kaduilla ja koululuokissa. Liikkeen johtaja Markku Koivisto kaatoi kuulijoita,
Helluntailaiset sanoo olevansa synnittömiä ja vanhurskaita uskovaisia ennen kastetta ja mennessään uskovien kasteelle. Sehän on täyttä valhetta, mihin helluntailaisuus perustuu.
Raamatun ilmoituksen mukaan kaste on vain syntisille tarkoitettu, syntisten kaste,
jotta kasteessa synnit pestään pois ja perisynnin kadotustuomio katkaistaan pois ja sitten sydämeen voidaan vuodattaa uskon Henki lahjaksi ja sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.
Raamatun mukaan sydämen usko on kasteessa lahjaksi saatavan Pyhän Hengen yksi ominaisuus: usko, toivo, rakkaus, rauha, ilo ja terve harkintakyky.
Saku Pollarin Sielunpelastajat-elokuva näyttää, että keväällä 2009 Koivisto järjestää suurtapahtuman Tampereella. Viikkoa ennen tapahtumaa Koiviston verihiutalearvot romahtavat. Muutamaa päivää ennen tapahtumaa Koivisto saa sydänkohtauksen.
Nokialainen karisma näyttää olevan jatkuvaa taistelua elämästä ja kuolemasta.
Se on myös minun vahvin muistikuvani herätysliikkeestä, joka alkoi Nokian seurakunnasta.
Hannele Huhtala kertoo
Vuonna 1998 olin rippileireillä apuohjaajana Nokialla, Urhatun leirikeskuksessa, oman riparin ja muutaman isosvuoden jälkeen.
Kesken leirin opetustunnin saliin tulevat Markku Koivisto, silloinen seurakunnan kirkkoherra ja tunnettu herätyshenkinen kaatajapappi sekä muutama hänen seuraajansa.
Koivisto kertoo, että he olivat muutamien tuttaviensa ja opetuslastensa kanssa viettäneet edellisen yön Nokian hautausmaalla, herättämässä henkiin nuorta poikaa.
Poika oli venäläinen, evankelistaksi ennustettu 4-vuotias, josta jotkut odottivat myös uutta Jeesusta. Poikaa oli käyty rukoilemassa jo aiemmin sairaalassa ja sitten hautausmaalla. Heidän rukoillessaan hauta oli hehkunut värejä, ja Koiviston mukaan oli varmaa, että poika vielä heräisi.
Lomamatkalla Suomessa ollut poika oli hukkunut uimareissulla.
Me jatkoimme leiriä Koiviston pyydettyä, että kuitenkin rukoilisimme sen puolesta, että he jaksaisivat herättää pojan kuolleista.
Koivisto oli ja on yhä niin varma omasta asiastaan, ettei millään muulla ole väliä.
Riku Rinne on suomalainen nuorisoevankelista, laulaja ja kirjailija. Hän tuli tunnetuksi ensin Nokian herätyksen ylistyksenjohtajana ja myöhemmin kristillisen nuoriso- ja koululaistyönsä johdosta.
Rinne valittiin evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukseen edustuskaudeksi 2008–2012 ja yleisvaliokuntaan.
Omalla rippileirilläni vuonna 1995 vieraili Riku Rinne, herätyshenkinen, kitaraa rämpyttävä ja useimpien mielestä lipevä Jeesus-pelle. Rinne oli pitkään Koiviston aisapari, mutta Pollarin elokuvassa häntä ei enää näy.
1990-luvulla Rinne laulatti viikonloppuisin hampurilaisravintolan edessä nuorisokuoroa pelastaakseen toiset kaljakokeiluilta, irtosuhteilta ja muulta turmelukselta.
Rinne on kirjoittanut kirjoja saatananpalvontajoukoista eronneista nuorista ja pelastuksesta. Niistä hän kiertää yhä kertomassa nuorille kaikkialla Suomessa.
Kun Rinne kävi leirillä oli mahdollista pyytää, että kunkin puolesta rukoiltaisiin yksityisesti leirisalin takahuoneessa. Silloin Rinteen opetuslapsina ja apulaisina toimineet nuoret kävivät puhumaan kielillä.
Ainakin vielä 1990-luvulla Nokialla oli tapana, että ennen rippileiriä leiriläisten pitää osallistua jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan menoihin. Kun olin isosena, karismaattiset leirinvetäjät olettivat leiriläisten osallistuvan myös hurmoshenkisiin iltamiin.
Että silleen, luterilaisuudessa
Tämä tuomio on varmasti lusittu ja siten oikeudellisesti vapaa.
https://yle.fi/a/3-6554656
Eli annetaan vastuuvapaus. Päästetään vauvakasteen pesun kautta puhtaaksi.
Varmaan hänen parhamilaisuus saa nyt puhtaat paperit yhteiskuntaan nähden.
Tämä parhamittaja joka parhanoinut jo täällä 3 vuotta, voi panna tämän seinälle, ja miettiä vastuuvapauksia.
Terve usko = Terve järki.
Ps. 94:8
Milloin te mielettömät tulette järkiinne? Te tyhmistä tyhmimmät! Miettikää vähän.
Näin kutsutaan hurmoshenkiä pomppien.
Toivottavasti kilot lähtevät.
https://www.youtube.com/watch?v=BLwWikYaMR0
Jeesus ei kehoittanut ajamaan pahoja henkiä woodoo-tanssilla.
Ostakaa äijälle edes partakone.
Epähygieeninen pehko on kuin käärmeenpesä.
Helluntailaisuudessa on aina mukana epäkristillisiä henkivaltoja.
Ei se upotukset auttaneet Olseniin eikä Piensohoon.
Tällä vauvakastetulla pastorilla on luterilainen "kutsumus".
Muunsukupuolinen pappi Late Mäntylä.
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008866190.html
Heti kun ensimmäisiä hellunailaisia telttoineen tänne tuli 1920-luvulla niin Suomen hartaat uskovaiset kristityt sanoivat heti suoraan, että helluntailaisissa on kristinuskolle vieras henki.
He varoittivat ankarasti menemästä helluntailaisten telttoihin ja kokouksiin.
Helluntailaisuus on Amerikasta tänne tuotu paha harhaoppi ja eksytys, heresia.
Siihen ei pidä kenenkään mennä hurmostelemaan ja kaatuilemaan villitsevien henkien voimasta.
Raamatun mukaan kaikki ovat syntiinlankeemuksen vuoksi synnin tilassa eli erossa Jumalasta, hengellisesti kuolleessa tilassa. Jumala herättää kasteessa hengellisesti kuolleen ihmisen eloon , kun on ensin kasteessa pessyt synnit pois ja katkaissut perisynnin kaikki ihmisen kadottavan kirouksen Kristuksen veren tähden.
Room. 9:8 "Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset."
Uusi liitto on veriliitto.
Liitto on Jumalan yksipuolinen armoteko.
Ei mikään kahden tasaveroisen kumppanin välinen sopimus tai kauppa,
kuten asia usein väärin ymmärretään.
Kristillinen kaste on veriliitto. Vakuutena on Kristuksen sovintoveri.
Kristillisessä yhdessä kasteessa Jumala pesee kaikki ja kaikenlaiset synnit pois
ja katkaisee perisynnin kadottavan voiman heti ihmisestä.
Syntien pesu kasteesssa tarkoittaa pelastusta ja siitä seuraa hyvä omatunto.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE , ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Room.6:3 " Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Luukkaan mukaan 5:8
Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen".
Mietihän aloittaja puheissasi vai tajuatko sinä?
Kun Pietari puhui, Jeesus ei vielä ollut ristinkuolemaa kokenut.
Pietarilla ei ollut sijaisuhrin suhteen enempää, kuin vanhanliiton pappeus ja seremonialain opetus. KO. kohdassa vasta kutsuttiin näitä liittymään opetuslapsiksi. Sinulla ei oikein näytä olevan pallo hallussa!?
Helluntailaisilla ei ole synnintuntoa.
Ei edes kasteelle mentäessä.
Kusettajilla ja lahkohenkisillä ei ole synnin tuntoa.
Suomen helluntailaisuudessa vaikuttaa henkivallat
+ Olsenin sodomian henki
+ Niilo Yli-kaatajan henki
+ Seinäjoen hyppyhenget ja woodoo- hurmokset
Syntiinlankeemuksen takia hengellisesti kuolleita ihmisiä kastetaan, jotta Jumala pesee syntikirouksen pois ja herättää ihmisen kasteessa uuteen elämän Kristuksen ruumin jäsenenä ja uuden liiton jäsenenä.
Kuolleita haudataan kasteessa, ei mitään uskovaisia, vaan hengellisesti kuoleita sieluja, jotta Jumala voimallansa herättää sielun uuteen elämään kasteessa.
Jumalan armotekoa kasteessa kutsutaan uudestisyntymisen pesoksi eli uudestiluomiseksi vedestä ja Hengestä uuteen elämään Kristuksen taivaallisen seurakuntaan liitettynä.
Room. 6:4
Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Jeesusta ei haudattu maahan kaivettuun kuoppaan, kuten hellarit tuota jaetta yrittävät käyttää eksyttämiseen puhumalla upottamisesta Jeesuksen hautaamistapana.
Nimenomaan tuossa vaiheessa Pietari ei ollut vielä uuden liiton uskova. Mikä näkyi hänen ja kaikkien muiden opetuslasten käytöksessä. Yksi kavalsi, yksi kielsi ja yksi epäili. He tosiaan olivat syntisiä ja kaiken lisäksi epäuskoisia.
Opetuslasten usko alkoi vasta sitten kun Pyhä Henki oli vuodatettu ja sitä Jeesus käski odottaa. Siitä vasta alkoi esimerkillinen vaellus. Joskin siihenkin tuli sekaan lakihenkistä harhaoppia, mutta siitä se usko kuitenkin alkoi miitä meidän on seuraaminen eikä mitään epätoivoisia opetuslapsia silloin kun heissä ei ollut Hengen voimaa.
Onneksi Jerusalemissa ei ollut Jeesuksen eläissä yhtään helluntailaista.
Nehän olis tehny Juutalaispojille sen ympärileikkauksen toiseen kertaan.
Tälläinen kutsumus.
Luterilaiset papit käyttävät Tarot-kortteja.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-jos-tarot-sana-tuntuu-pahalta-naita-voisi-nimittaa-armon-korteiksi-pappi-henri-jarvinen-kayttaa-tarot-kortteja-itsetuntemuksen-lisaamiseen
Jos joku on
- pentecostalainen
- pastori
- helluntaikastettu
Ei tarvitse tunnustaa syntisyyttään ja tehdä parannusta.
Olette kieroja kiemurtelijoita.
Näitä ei kannata rahoittaa ja sotkeentua heihin.
Onnetomat ja ymmärtämättömät eivät edes ymmärrä kysymystä.
Helluntailaisuus on pehmittänyt aivosi?
Onko upotuksen läpikäyneellä helluntaipastorilla suurempi usko kuin Pietarilla ?
Kyllä / Ei vastauksena.
Jeesus ei kaatanut yhden yhtäkään.
Eikä puhunut glossoliaa.
Jeesus teki vielä pahempaa. Paransi. Ja vielä sapattina. Miksi hänet sitten tapettiin.
Mieluummin irtohengistä ja hurmoksesta juopuminen kuin syntien tunnustaminen.
Psalmien kirja 107:27
He horjuivat ja hoippuivat kuin juopunut, ja kaikki heidän taitonsa hämmentyi.
Jeesus tosiaan meni tekemään paljon pahemman tempun kuin ihmisten kaatamisen.
Hän paransi ihmisiä. Sekin olisi jotenkin menetellyt jos ei olisi tehnyt sitä sapattina.
Kyllähän siitä parantamisesta syntyy paljon suurempi haloo kuin vain kaatamisesta.
Tai jos vähän molottaa.
No Paavali sitten korjasi asian ja oli kova molottaja. Muutamaa ymmärettävää sanaa vastaan han puhui tuhansi hurmoskielen sanoja.