Sanna Marin - aikamme wokeministeri - anteeksi, anteeksi, anteeksi!

Viime torstain eduskunnan kyselytunnilla kakaraministeri Marin pyysi transukupuolisilta anteeksi, kun eduskunnassa asiasta oli erilaisia mielipiteitä ko. laista kuin hänen edustamansa kanta. Marin edustaa ns. cancel-kulttuuria, joka on lähtöisin Amerikasta.

Marinilla riittää aikaa kaikenlaisiin hömppäohjelmiin televisiossa, mutta kun Marinilta kysytään asiallista asiaa, niin hän pyörittää samaa levyä joka kerta, muttei vastaa milloinkaan kysymykseen, koska ei osaa vastata asiatietouden puuttuessa häneltä kokonaan.

Meillä on historian falskein, häikäilemättömin ja häpeämättömin ministeri - populistisin ministeri, joka ei kertaakaan ole pyytänyt Suomen kansalta anteeksi omaa kakaramaista ja jauhojengiläisten kanssa harjoittamaa sekoiluaan.

Kun Marin töppäsi koronakaranteerin aikana bilettäessään kapakassa kaljalasi kädessä ja työpuhelin jossakin muualla kuin missä se olisi pitänyt olla, niin Marin pyysi anteeksi omalta eduskuntaryhmältään.

Antti Lindtman kuittasi Marin anteeksi pyynnöön seuraavasti: " Kun anteeksi pyydetään, niin anteeksi annetaan." Voi, tuota tekopyhyyden määrää.

Todettakoon, että Suomessa on tämä hallitus Suomen pridepositiivisin hallitus - vihervassareitten yhteisrintamana.
21127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Rambokin lahtaa kaikki vasemmistolaiset

Äänestä

Susi perheessä kasvaa susilapsia.

Äänestä

Transseksuaalisuus onkin aikamme tärkein asia.

Äänestä

Nämä puheenvuorot eivät transuja edes koskeneet vaan niitä jotka väärinkäyttävät systeemiä. Mutta Marin tyypilliseen woketapaansa kuuli ja näki vain transun, joka on uhri, jeesus ristillä joka kuoli meidän syntiemme tähden.

Äänestä

Nykyajan naiset on sekaisin päästään. Etenkin ministerit. Sukupuolia on kaksi. Itsensä voi tuntea vaikka keppihevoseksi mutta ei siihen tarvi eduskunnan puuttua.

Äänestä
  • Näille muunsukupuolisille pitää avata omat pukuhuoneet esim. uimahalleilla. Ei ole oikein, että munilla varustettu henkilö tulee naisten kanssa samaan pukuhuoneeseen, koska ei hän ole nainen, vaan muunsukupuolinen.

    Turha alkaa melskaamaan syrjimisestä - se on vain sitä tasa-arvoa. Omat pukuhuoneet naisille., miehille ja muunsukupuolisille. Tasa-arvoa myös muillekin kuin muunsukupuolisille.

    Äänestä

Ostin persun,eurolla.

Äänestä

Marinille tiedoksi. Huoli transulaista on ihan aiheellinen. Suurin osa transuista jotka ovat siirtyneet ulkomailla naistenvankilaan ovat olleet seksuaalirikollisia. Ja ne seksirikokset eivät todellakaan ole kohdistuneet miehiin vaan lapsiin ja naisiin. Osa naisvangeista on on jopa raiskattu ransistorien toimesta, mutta tärkeintähän on ihmisoikeudet vai miten se meni.

Äänestä

Epänormaaleissa perheissä kasvaneista tulee epänormaaleja aikuisia.

Äänestä
  • Todistit sen. Pahoittelen

    Äänestä

  • Tämän hallituksen suurimpia huolia on ollut seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Onko se ihme, kun PM on lesboperheen kasvattama todellinen feministi.
    Kesärantakin häpäistiin näiden lesbojen toimesta - ja kapakkailtojen jatkoille tuotiin porukkaa homo- ja lesboporukoista. Tähän on tultu - tärkeintä tuntuu PM: n puolelta olevan juuri tuota porukkaa koskevat asiat.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tämän hallituksen suurimpia huolia on ollut seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Onko se ihme, kun PM on lesboperheen kasvattama todellinen feministi.

    Katsos niitä voi auttaa,persut on menetettyjä, luusereitä,kiviä kengässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tämän hallituksen suurimpia huolia on ollut seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Onko se ihme, kun PM on lesboperheen kasvattama todellinen feministi.
    Kesärantakin häpäistiin näiden lesbojen toimesta - ja kapakkailtojen jatkoille tuotiin porukkaa homo- ja lesboporukoista. Tähän on tultu - tärkeintä tuntuu PM: n puolelta olevan juuri tuota porukkaa koskevat asiat.

    Olet oikeassa, vanhaan hyvään aikaan Kesärannassa saunottiin miesporukoissa, seuraa tilattiin kait naapurivaltion lähetystöstä? reilu meininki.

    Äänestä

Sanna on sateenkaaren kasvatti ja siksi ei niitä uunita 🤣

Äänestä

Marin on esimerkki siitä mitä sateenkaariperheet tuottaa.

Äänestä

Karsea tuo Hesarin artikkeli Antoonion (Pekka) kotimaan huumekaupasta johon nuoret miehet ajautuu köyhyyden takia. Siinä nuori kertoo kuinka julmaa kokaaiinikauppa on huumeliigoissa, elävän miehen rintakehä aukaistiin ja sydän revittiin irti. Miettikää että SUomessakin jotkut käyttää sitten tätä kokaiinia nokkaansa. Vaikka patsastelevat olevansa ihmisoikeuksien suojelijoita ja vassareita. Hävetkää.

Äänestä

Jauhojengiläiset kertovat olevansa VASTUULLISIA ihmiä.
Mitä tuo sitten tarkoittaakaan tuo poliittinen jargon.

Äänestä

Anteeksi ..kun en halua mennä töihin. Kotoba on kivempi kuin kuunnella työpaikan kitisijöitä.

Äänestä

Kokoomuksessa woke on voimissaan. Jo kolmas edustajaehdokas poistettu listoilta käytöksensä vuoksi.

Äänestä
  • Pyysikö kukaan heistä edes anteeksi, anteeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Pyysikö kukaan heistä edes anteeksi, anteeksi?

    Ovatko normaaleissa perheissä kasvaneita?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Viime torstain eduskunnan kyselytunnilla kakaraministeri Marin pyysi transukupuolisilta anteeksi, kun eduskunnassa asiasta oli erilaisia mielipiteitä ko. laista kuin hänen edustamansa kanta. Marin edustaa ns. cancel-kulttuuria, joka on lähtöisin Amerikasta.

Marinilla riittää aikaa kaikenlaisiin hömppäohjelmiin televisiossa, mutta kun Marinilta kysytään asiallista asiaa, niin hän pyörittää samaa levyä joka kerta, muttei vastaa milloinkaan kysymykseen, koska ei osaa vastata asiatietouden puuttuessa häneltä kokonaan.

Meillä on historian falskein, häikäilemättömin ja häpeämättömin ministeri - populistisin ministeri, joka ei kertaakaan ole pyytänyt Suomen kansalta anteeksi omaa kakaramaista ja jauhojengiläisten kanssa harjoittamaa sekoiluaan.

Kun Marin töppäsi koronakaranteerin aikana bilettäessään kapakassa kaljalasi kädessä ja työpuhelin jossakin muualla kuin missä se olisi pitänyt olla, niin Marin pyysi anteeksi omalta eduskuntaryhmältään.

Antti Lindtman kuittasi Marin anteeksi pyynnöön seuraavasti: " Kun anteeksi pyydetään, niin anteeksi annetaan." Voi, tuota tekopyhyyden määrää.

Todettakoon, että Suomessa on tämä hallitus Suomen pridepositiivisin hallitus - vihervassareitten yhteisrintamana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu