Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kansakuntien tila - USA, Kiina ja Venäjä

Yhteistä biologista palloamme - Tellusta | Gaia' a jaetaan vastakkain asettelun kiihtymisenä!

[ ~ https://keskustelu.suomi24.fi/t/15487850/idan-ja-lannen-valinen-vastakkainasettelu-kiihtyy - ]
Amerikkalainen uho kilpailuna, sotilasoperaatioina ja pienenä maailmallisvähemmistöisyytenä kaikuu NSA |1- ja CIA-valvotusta Vapauden mekasta, jossa siviili- ja valtioväkivalta lisääntyvät |2.

--
YLE ~ https://yle.fi/a/74-20016912 -, otsikoituna näin:
"Biden toivoi Yhdysvalloilta ja Kiinalta kilpailua konfliktin sijaan – ”Jos Kiina uhkaa suvereniteettiämme, toimimme suojellaksemme maatamme”"
-toimittajana Elias Peltonen.

Yle-ote: " .. – Olen sitoutunut työskentelemään Kiinan kanssa silloin, kun se edistää Yhdysvaltojen intressejä ja tuo hyötyjä maailmalle, Biden sanoi. .. "

--
ENSIVISIO - Oli aika jolloin kolme suurta olisivat voineet tavata rakentavassa hengessä - Suomessa |3; oli myös aika jolloin TP Sauli Niinistö oivalsi kolmen suuren kättelystä löytyvän Suomelle se paras asema puolueettomana sotilasliittoihin kuulumattomana valtiona "rauhanneuvottelupöytien kattajaksi"

-nyt tämä pöytien kattaustavoittelu on menetetty ajattelemattoman valtiojohtomme myötä, josta ei ole ainakaan toistaiseksi mitenkään kyetty perustelemaan väittämiä Venäjän uhan todellisuudesta meille -

.. esimerkiksi ensikiristelyinä tai -pakottelutoimina Kremlistä käsin meidän suuntaan, jotka olisivat olleet meille syy-seuraussuhteellisesti oikeita johtopäätöksiä nyt ajautuneeseen "päättömyyteen", kuten nyt sekasortoisemmaksi muuttuva nato-tie on mutkistumassa (?) ---
.
|3 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/10/kolme-suurta-suomeen-presidentti-sauli.html -

--
PROLOGI - Yhdysvallat on ollut kiistaton "maailmallisjohtaja" aseidensa ja kauppamenetelmiensä myötä - unohtamatta USD' n asemaa maailmanvaluuttana. Nämä kolme ominaisuutta ovat rapautumassa ja amerikkalaiset ovat sen huomanneet. Herätys alkoi jo vuonna 2016, jolloin IMF uutisoi Kiinan nousseen maailman suurimmaksi taloudeksi - BKT/PPP |4.
.
|4 ~ https://www.talouselama.fi/uutiset/se-on-tapahtunut-kiinasta-tuli-maailman-suurin-talous/860c910c-f84f-36d2-aa2a-d7c79f9f43f7 -

Nyt us-presidentti Joe Biden kannustaa Kiinaa kilpailuun,

.. mikä onkin aivan normaalia jo evoluutionkin näkökulmasta, mutta se ei ole normaalia moninapaisessa ja -arvoisessa maailmassa, jossa pieni läntinen vähemmistö (1/6-osa) ohjailee, opastaa, määräilee ja jopa pakottelee asein muuta enemmistöistä maailmaa, mikä käsittää 5/6-osaa ihmispopulaatiosta.

Kiina on jo ilmaissut, ettei maailmaa enää johdeta - aseinkaan -

.. yhden valtion näkökulmista, tarpeista ja päämääristä. Maailman on nyt muuttumassa peruuttamattomasti.

--
MEDIAPOMMITUS - Suomessakin läntisesti suuntautunut, eikä enää niinkään journalismin hyvin periaattein toimiva media pommittaa yksipuolisuutta poolimaisesti |5. -

.. näin koettaen esittää lukijoilleen ja katselijoilleen maailmaa mikä on vain läntinen näkemys - unohtaen tuon kaiken muun maailmallisuuden, jonka historiakin on huomattavasti pidempi kuin esimerkiksi tämä nyt pinnalle meilläkin pakotettu amerikkalaisuus - ~400 vuotisine historioineen - verrantona kiinalainen historia noin 4 000 vuodelta! |6.

--
Tänään Kiina on osin jo samoilla raiteilla Venäjän kanssa

Tuo tarkoittaa ainakin raaka-aineiden, maaperävarantojen, energialähtökohtien, tuotannon kuin jakelun osalta liittoutumista, jossa maailman suurin varantovaltio Venäjä kohtaa maailman suurimman suunnittelu- ja tuotantokoneiston Kiinana.

Samalla voimme muistaa, että Kiinan suuntautuvan voimallisesti tuohon maailmallisenemmistöisyyden suuntaan - kehittyviin - (laajentuva BRICS?) ja kehitysmaihin, joiden osuus on reilusti yli puolet koko ihmispopulaatiosta.

Se kohtaavatko nämä kaksi aloillaan maailman suurinta myös sotilaallisilla raiteilla |7 - jää lopulta nähtäväksi, mutta ilmentymiä lähentymisestä on ---

Ukrainan itä-slaavilaissota on kantona kaskessa, eikä Kiina halua sotaa millekään alueelle maailmassamme -

Kiina on pikemminkin kauppavaltio, joka on valmis rehtiin kilpailuun vaikkapa USA' n kanssa. Tässä kohdin on hyvä muistaa amerikkalaisten pakotteet paljolti ilman todisteita |8 - Kiinaa kohtaan.

Kertooko tämä jo todellisuudessa amerikkalaisten pelosta kiinalaisen talousvyöryn edessä, voi pitää paikkansa ja näin aseellisen us-painotteen rooli kasvaa risteilevinä lentotukialuksina jopa alueille, joiden paikanne ei mitenkään amerikkalaisille edes kuulu -

.. vertaa tässä Taiwan |9, joka on osa Manner-Kiinaa - PROC.

Odottaisin mediankin osaavan katsoa ainakin Kiinan kirjeenvaihtajien osalta historiaa ja nähdä Formosa' lle paenneiden mannerkiinalaisten osuus Kiinan sisällissodassa, jonka kommunistit voittivat Mao Zedong' in aikana.

PS. Entä jos sisällissodassamme punaiset olivat paenneet Ahvenanmaalle ja nyt eläisivät siellä vahvan talouskiinnikkeen kanssa Manner-Suomeen, USA' uhoillessa Suomen lahdella?
.
|9 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/10/elamme-kiinan-vuosisataa-taiwanin-lyhyt.html -

147

895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paluu maan pinnalle, kokonaistarkasteluna.

      • Anonyymi

        Perustele tuota väitettäsi omasta avauksestasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustele tuota väitettäsi omasta avauksestasi

        Outo kommentti. Mitä ajetaan takaa?

      • Anonyymi

        Olisivatko pikemminkin ukrainalaiset Azov-kannattajat, joiden tunnusmerkkinä ovat Waffen-SS Galitsian merkit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisivatko pikemminkin ukrainalaiset Azov-kannattajat, joiden tunnusmerkkinä ovat Waffen-SS Galitsian merkit?

        Tuo ukrainalainen Waffen-SS Galitsia divisioona tuhottiin kokonaan jo vuonna 1945.

    • Anonyymi

      En viitsi lukea koska tiedän asiat paremmin. Ei ihanaa valhe media linkitä.ampperimiehet ja viihteen kuluttajat.

    • Anonyymi

      Hoh hoijaa

      Ensimmäisen linkin kaksi viimeisintä kommenttia kertoo tästäkin öyhötyksestä kaiken:

      ”Yhden ukkelin ristiretki mediaa vastaan jatkuu periaatteella "paskallakin on tekijänsä".”

      ”Onpa paatoksellista propagandaa - mistä tuollainen viha?”

      • Anonyymi

        Moskovasta.

      • Anonyymi

        Olisiko itse linkin alta tuleva avaus oleellisempi kuin jonkin tietämättömän öyhäytys, mikä näkyy hyvin kommentin sisällössä.

      • Anonyymi

        Olikohan sinun oma kommenttiyritelmä? :-)

    • 2

      USA' n odottaisi keskittyvän nyt edellisen presidentin Donald Trumpin tavoin ensin omaan amerikkalaisuuteen ja uhkaan, jossa valtio repeää osiin -

      .. ehkä kahteen, ja jossa sen oma ulkoa omista hyökkäyssodista vuosina 2001-21 sisälle Yhdysvaltoihin tuotu väkivalta |10 jäytää amerikkalaisuuden hyviä puolia vapaudesta, yrittämisestä kuin oikeudesta olla sisällään ominensa kukin omaa mieltä - yksilöittäin.

      |10 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/04/amerikkalainen-vakivalta-valtiollisena.html -
      .

      Tämä yksilöllisyys jos mikä on sitä valtiollista moniarvoisuutta, jossa toisten itsenäisten omiin sisäisiin asioihin ei sekaannuta ja/tai sotkeuduta. Tuossa opinkappaletta läntiseen tapaan nähdä oma hegemoniallisuus kaiken kattavaksi - kunnioittamatta muiden tapaa elää ja vaikuttaa.

      Täydellistä valtiota ei ole olemassakaan,

      .. siitä pitää huolen ihmisen itsensä kilpailuvietti, ahneus, voittopyyde kuin kyvyttömyys nähdä muut erilaiset usein vain vihollisiksi -

      .. eikä reviirien vuosimiljoonainen perinnekään helpota eloa erilaisuuksien kesken - emme hallitse lajien, rotujen ja erilaisten uskomusten lomittumista reviirien biologisiin kiertoihin ja keskittymiin.

      Emme ole vielä oppineet harmoniaa reviirien tunnustamiselle,

      .. niiden välttämättömyydelle ja kohtuullisuudelle reviirien sisäisten biodiversiteettisten biologioiden kesken - edes ihmisten kesken - todisteena toistaiseksi epäonnistuneista reviirirajoista ovat lähes jatkuvat sodat, joiden tavoitteena on aina lopulta valta, vaikute, varannot ja elintila - saksalaisittain Lebensraum!

      Niin nytkin Ukrainassa, jossa paljolti sisällissotamainen itä-slaavien välienselvittely on äitynyt sodaksi |11, jossa siviilit kantavat suurimman uhrin |12. Moni on lukenut meidän oman suomalaisten veljes- ja sisällissodan 1918.

      |11 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/12/mita-ukrainassa-onkaan-tapahtunut.html -
      |12 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/03/kaikissa-sodissa-karsivat-eniten-aina.html -
      .

      Miksi muuten US haluaa sodittaa ukrainalaiset sen viimeiseen sotilaaseen? -

      US haluaa heikentää Venäjän konventionaalisen sotakyvyn, ja näin samalla tämä us-päähänpisto tuo ydinsodan lähemmäksi meitä kaikkia, erityisesti rajavaltioita koskien, joiden sijainti on Venäjän puolustautumisen näkökulmasta ensisijaisella suunnittelukartalla - tiedämme Suomesta jo mikä on Venäjälle Kuolan niemimaan merkitys! |E!

      |E! ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2019/11/venajan-ydinaseiden-voima-kumpuaa-veden.html -
      .

      Tosiasia on se, että US haluaa "reaganmaisesti" pilkkoa nyt Venäjän |13, kuten Ronald sen teki Neuvostoliitolle |14 -

      .. on kyse varannoista, maasta, hedelmällisestä peltopotentiaalista |15 ja raaka-aine- ja energiaresursseista (unohtamatta hiilinieluja), sillä ilman niitä mikään valtiojärjestelmä ei elä ja vaikuta!

      Venäjä on amerikkalaisten mielestä liian suuri liian vähille ja Venäjää ei saa laskea Kiinan "taskuun"! |16.
      .
      |13 ~ https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009366359.html -, IS-otsikoituna näin: "Putinin Venäjä voi hajota – kartta näyttää, millainen olisi pieniin osiin pilkottu ”alistettujen kansojen vankila” .." -toimittajana Arja Paananen.
      |15 ~ https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vieraskolumni-venajastako-maailman-ruoka-aitta/4a4029a7-096d-3193-807c-2e129878a44a -
      |16 ~ https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009372576.html -, otsikoituna näin:
      "WSJ: Kiina auttaa Venäjää sotimaan Ukrainassa – näitä kipeästi kaivattuja asioita Venäjän puolustus­teollisuus haalii"
      -toimittajana Emmi Julkunen.

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        LÄHTEINÄ OMAT ÖYHÖTYKSET !!!!

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Trump keskittyi ja jatkossakin keskittyy oman maan repimiseen ja käyttää surutta hyväkseen huonosti koulutettujen ahdinkoa.

        Diili maailman jakamisesta Putinin kanssa, eli Amerikka ensin? :-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        LÄHTEINÄ OMAT ÖYHÖTYKSET !!!!

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Luitko ne? Saammeko kommentteja niistä -kykenetkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luitko ne? Saammeko kommentteja niistä -kykenetkö?

        Paskaa! Venäjämielistä indoktrinaatiota! Paskaa!

    • Anonyymi

      Bakhmut About to Fall, Russia Says Ukraine Leaving Kupiansk; Report Implicates Biden in Nord Stream
      Bakhmut on kaatumassa, Venäjä sanoo Ukrainan lähtevän Kupianskista; Raportti syyttää Bidenia Nord Streamissa
      https://www.youtube.com/watch?v=OFalpOwNCY8

    • Anonyymi

      Kansakuntien tila:

      USA:
      USA on edelleen demokratia, vaikka Trump ja jokunen muu kovasti yrittää sitä vahingoittaa. Jatkaa maailman vahvimpana valtiona ja on tukena demokraattisille valtioille ja ylläpitää maailmanrauhaa Naton jäsenenä. On kuitenkin suurvalta ja käyttäytyy kuten suurvalta, se pitää muistaa, vaikka onkin demokratia. Ei pidä uskoa kyseessä olevan pyyteetön ’enkeli’ , mutta onneksi ei kuitenkaan hyökkäysintoinen eikä pyri saavuttamaan sotavoimalla tavoitteitaan. Kunnioittaa tehtyjä sopimuksia kohtuullisen hyvin. On ainakin toistaiseksi puolustanut liittolaisiaan vaikka asevoimin, vaikka siitä on tullut kovaakin palautetta maailmalta eli siinä mielessä luotetrava ja haluttu kumppani.

      Venäjä:
      Taantuva diktatuuri, joka syvenee koko ajan. Ihmisoikeustilanne katastrofaalinen, heikkenee koko ajan ja sensuuri ja propaganda erittäin kattavaa. Koulutettuja paennut maasta hurjia määriä länteen. Suuria vaikeuksia omanarvontuntonsa kanssaa se näkyy agressiivisinä tekoina ja lausuntoina. Entinen suurvalta, joka on pilannut totaalisesti tulevaisuutensa ja kansainvälisen yhteistyökykynsä talouden ja kaiken muunkin osalta hyökkäyssodillaan. Sotinut viimeiset reilut 20 vuotta aina jossain päin rajoillaan ja lähiympäristössään. Venäjällä ei ole luotettavia liittolaisia eikä ’ystäviä’ lainkaan, syynä oma käyttäytyminen yksinomaan.
      Maalla on aina ollut ja on edelleen ylivoimaiset edellytykset luonnonvarojen puolesta tulla vahvaksi ja maailman johtavaksi taloudeksi, mutta on itse sössinut kyvyttömyydellään tämän mahdollisuutensa ja niinpä maa on eurooppalaisittain katsoen keskisuuri talous, mutta kansalaisten elintaso ja olot kurjat. Tuloerot ja elintasoerot huikeita. Satsaa järjettömästi sotavoimiin ja aseisiin talouden koon huomioiden kansalaisten olojen kustannuksella.

      Kiina:
      Diktatuuri, mutta ainakaan toistaiseksi hillinnyt sotaisuutta lähinnä uhkailutasolle Taiwania koskien ja keskittynyt talouteen. Ihmisoikeustilanne erittäin huono vähemmistöjen ja poliittisten vastustajien kohdalla. Talous kasvanut kovasti, maa on rikastunut ja kasvaa edelleen jo pelkästään valtavan ihmismääränsä vuoksi. Edullista työvoimaa käytännössä rajattomasti ja on saanut valtavasti ulkomaisia sijoituksia ja monilla kansainvälisillä yhtiöillä on tuotantoa Kiinassa. Pyrkii käyttämään investoiteja vaikutusvallan ja poliittisen sitomisen välineinä erityisesti Afrikassa ja onnistuukin siinä melkoisen hyvin. Ymmärtää hyvin taloutensa riippuvuuden länsimaista eli kaupankäynnin välttämättömyyden vauraiden länsimaiden kanssa.

      On ristiriitaisessa asemassa poliittisesti, pelkää Venäjän tavoin demokratian leviämistä omaan maahan ja sen vuoksi löytää yhteistä poliittista näkemystä Venäjän kanssa, mutta varoo pilaamasta suhteita länsimaihin jo pelkästään kaupallisten intressien vuoksi.

      • Kiina on maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri [1, joka oli jo 1400 -luvun alkupuolella maailman mahti – niin merenkulussa kuin kaupassa. Kiina ulotti tuolloin keisari Zhu Di' n aikana dzonkkilaivastonsa ”kaikille maailman merille” [2 - suurempina kuin oli kuunaan nähty. Kiina on enempikin kauppias- kuin sotakansaa. Tänään eniten maailmassa sotii Yhdysvallat.

        A Taloutta

        Aivan viimeisin mediaisku oli talouskirjoitus Helsingin Sanomissa ---
        ~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005836980.html – Mielipide / Vieraskynä – ekonomisti Tuuli Koivu - Nordea – otsikolla ja ingressillä:

        "Kiina on jäänyt oman talousmallinsa vangiksi
        Kauppasotaan ajautuminen on Kiinalle vahingollista, mutta maan on vaikea avata talouttaan Yhdysvaltojen vaatimalla tavalla."

        Tein siihen IL-vastineen, joka on tässä lyhentämättömänä:

        Kirjoittaja lähtee liikkeelle itselleen itsestään selvästä olettamuksesta, että Kiinan on sopeuduttava maailmanlaajuisesti pienen lännenmiehen vähemmistön määrittämälle talousmallille.

        Kiina on omansa ja luo omankaltaistaan talous- ja yhteiskuntamallia mittakaavakysymyksenä. Kiina edustaa maapallon ihmispopulaatiosta noin kahtakymmentä prosenttia; voimme kuvata sitä myös näin: 1,4/7,8. USA vastaava tunnusluku on 0,34/7,8.
        On arvattavissa, että oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo huomioiden Kiina näkee oikeudekseen saada kokonsa mukainen osuus pallomme varannoista ja myös vastuista [3.

        Kiina on suurin valtio ympäristökuormittajana [4 Kiinalaiset osaavat kuitenkin katsoa todellisuutta kumuloitumisen näkökulmasta - hiilidioksidin viipymä ilmakehässä on pitkä ja näin onkin katsottava maailmantalouden päästöjä kumuloituneena 100 vuodelta.
        USA on suurin päästäjä maailmanpoliisina* viimeiseltä 80 vuodelta. Tilastot menevät ympäristökuormituksen osalta vieläkin hurjemmiksi, kun katsotaan lukuja per capita [Kuva 1.].

        Kiina hakee tasapuolista vastuuasemaa. Kiinalla on maailman suurin valuuttavaranto [5 ja maailman suurimmat saatavat, muun muassa US' n liittovaltiolta noin 1 100 miljardia USD.
        Kiina on velkaa sisäisesti ja Kiina on samalla yksi kullan suurista ostajista, kuten myös Venäjäkin. Suunnitteleeko Kiina valuuttansa kultasidosta, tätä emme tiedä, mutta olisi kiintoisaa, jos Venäjällä ja Kiinalla olisi yhteinen kultaan sidottu valuutta [6.

        Kiina on maailman suurin liukuhihna ja BKT PPP mitattuna IMF' n mukaan maailman suurin talous jo 2017 alkaen [7. Venäjä on taas maailman suurin yksittäinen raaka-aine- ja energia-aitta. Näin katsottuna Kiinan ja Venäjän yhteistoiminta on pragmaattisen loogista – nyt myös puolustusyhteistyönä.

        Maailma ei voi olla vain lännen määräysvallassa, jo pelkästään kiinalaisia on enemmän. Kiina ja Intia ovat liki puolet maapallon väestöstä. Niin Intia kuin Kiina ovat BRICS-maita, kuten Venäjäkin.

        Kiinan toiselle kaudelle valittu presidentti Xi Jinping on jo kertonut, että kiinalainen yhteiskuntamalli on vientituote. Kiina astelee osin omia polkujaan, kuten se teki jo 1400-luvulla, mutta mitä tapahtui keisari Zhu Di' n kuollessa – se onkin jo oman kirjoituksensa arvoinen.

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Kiina on maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri [1, joka oli jo 1400 -luvun alkupuolella maailman mahti – niin merenkulussa kuin kaupassa. Kiina ulotti tuolloin keisari Zhu Di' n aikana dzonkkilaivastonsa ”kaikille maailman merille” [2 - suurempina kuin oli kuunaan nähty. Kiina on enempikin kauppias- kuin sotakansaa. Tänään eniten maailmassa sotii Yhdysvallat.

        A Taloutta

        Aivan viimeisin mediaisku oli talouskirjoitus Helsingin Sanomissa ---
        ~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005836980.html – Mielipide / Vieraskynä – ekonomisti Tuuli Koivu - Nordea – otsikolla ja ingressillä:

        "Kiina on jäänyt oman talousmallinsa vangiksi
        Kauppasotaan ajautuminen on Kiinalle vahingollista, mutta maan on vaikea avata talouttaan Yhdysvaltojen vaatimalla tavalla."

        Tein siihen IL-vastineen, joka on tässä lyhentämättömänä:

        Kirjoittaja lähtee liikkeelle itselleen itsestään selvästä olettamuksesta, että Kiinan on sopeuduttava maailmanlaajuisesti pienen lännenmiehen vähemmistön määrittämälle talousmallille.

        Kiina on omansa ja luo omankaltaistaan talous- ja yhteiskuntamallia mittakaavakysymyksenä. Kiina edustaa maapallon ihmispopulaatiosta noin kahtakymmentä prosenttia; voimme kuvata sitä myös näin: 1,4/7,8. USA vastaava tunnusluku on 0,34/7,8.
        On arvattavissa, että oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo huomioiden Kiina näkee oikeudekseen saada kokonsa mukainen osuus pallomme varannoista ja myös vastuista [3.

        Kiina on suurin valtio ympäristökuormittajana [4 Kiinalaiset osaavat kuitenkin katsoa todellisuutta kumuloitumisen näkökulmasta - hiilidioksidin viipymä ilmakehässä on pitkä ja näin onkin katsottava maailmantalouden päästöjä kumuloituneena 100 vuodelta.
        USA on suurin päästäjä maailmanpoliisina* viimeiseltä 80 vuodelta. Tilastot menevät ympäristökuormituksen osalta vieläkin hurjemmiksi, kun katsotaan lukuja per capita [Kuva 1.].

        Kiina hakee tasapuolista vastuuasemaa. Kiinalla on maailman suurin valuuttavaranto [5 ja maailman suurimmat saatavat, muun muassa US' n liittovaltiolta noin 1 100 miljardia USD.
        Kiina on velkaa sisäisesti ja Kiina on samalla yksi kullan suurista ostajista, kuten myös Venäjäkin. Suunnitteleeko Kiina valuuttansa kultasidosta, tätä emme tiedä, mutta olisi kiintoisaa, jos Venäjällä ja Kiinalla olisi yhteinen kultaan sidottu valuutta [6.

        Kiina on maailman suurin liukuhihna ja BKT PPP mitattuna IMF' n mukaan maailman suurin talous jo 2017 alkaen [7. Venäjä on taas maailman suurin yksittäinen raaka-aine- ja energia-aitta. Näin katsottuna Kiinan ja Venäjän yhteistoiminta on pragmaattisen loogista – nyt myös puolustusyhteistyönä.

        Maailma ei voi olla vain lännen määräysvallassa, jo pelkästään kiinalaisia on enemmän. Kiina ja Intia ovat liki puolet maapallon väestöstä. Niin Intia kuin Kiina ovat BRICS-maita, kuten Venäjäkin.

        Kiinan toiselle kaudelle valittu presidentti Xi Jinping on jo kertonut, että kiinalainen yhteiskuntamalli on vientituote. Kiina astelee osin omia polkujaan, kuten se teki jo 1400-luvulla, mutta mitä tapahtui keisari Zhu Di' n kuollessa – se onkin jo oman kirjoituksensa arvoinen.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        "Kiina on maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri"

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Kaikkea muuta.
        Etkö tunne yhtään historiaa:

        Nykyään Kiina on jakautunut valtio - Pekingin hallitsema kommunistinen Kiina on nuori, se juuri äsken juhli 70-vuotissyntymäpäivää.

        Taiwanilla valtaa pitää noin 50 vuotta vanhempi Kiinan tasavalta.

        Kiinassa ei ole mitään vanhaa jäljellä - Ruotsistakin ja Virosta löytyy vanhempaa kulttuuria.

      • Anonyymi

        Tässä on jo yritystä.

        Kiinalainen kulttuuri (yksink.: 中华文化; perint.: 中華文化; pinyin: Zhōnghuá wénhuà) on yksi maailman vanhimmista korkeakulttuureista ja kehittynyt Kiinassa tuhansien vuosien aikana.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_kulttuuri
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinan_muinaishistoria

    • Anonyymi

      Venäjä on taloudeltaan Espanjan kokoinen, kusinen suoläntti, jota ei kannata ottaa vakavasti mihinkään vertailuun.

      • Anonyymi

        Se on kuitenkin avaajan isänmaa. Hän rakastaa sen paskanhajua.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Oletko tietoinen bkt/PPP vertailusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tietoinen bkt/PPP vertailusta?

        Tiedätkö mikä on suurin talous BKT:llä mitattuna? Se ei ole Kiina.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset syövät muutakin kuin vehnää.

        Vehnä on muun muassa riisin ja maissin ohella yksi peruselintarvikkeista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • 3

      USA vastaan Kiina!
      [ ~ https://www.hs.fi/visio/art-2000009378320.html - "HS-Podcast: Kiina vs. USA" -HS-toimittajina Antti Tiainen ja Tuomas Peltomäki ]

      Kiina on ilmaissut ettei maailmaa enää johdeta ja määrillä yhdestä valtiosta. Kiina ei halua olla johtaja, se haluaa olla yksi moniarvoisuuden ja -napaisuuden kohdistuma, ehkä omin suosituimmuuskumppanein, joiksi näyttää valiintuvan kehittyvät ja kehitysmaat.

      Kiina on myynyt ja toimittanut läntisen maailman täyteen mitä erilaisimpia tavaroita [ ~ https://www.iltalehti.fi/talous/a/2010020911085289 - ], ja näin ottaen johtavan kaupallisen roolin ulkomaankaupassa, jonka seuraava hitaasti kiihtyen ilmentymä on USD-valuutan painoarvon vähentyminen, jolloin kansallisvaltiot pääsevät paremmin operoimaan omin valuutoin tai valuuttayhdistelmin -

      .. tai sitten maailmamme saa universaalin valtioista riippumattoman valuutan -"bitcoineina" -jää nähtäväksi. Entä Kiinan yuan eli renmimbi?

      Se on kuitenkin selvää että USD' n painoarvon kadotessa Yhdysvallat menettää massiivisen kauppa- ja vaikutevoimansa - paljolti sen myötä, ettei dollareita voi enää suoltaa lisää ilman mitään katetta. USA joutuu lähes vuosittain nostamaan liittovaltionsa velkakattoa .. |e.
      .
      |e ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/01/usn-liittovaltion-velkaantuneisuus.html -

      Nythän esimerkiksi Ukrainan sota on loistava liiketoimialue amerikkalaiselle sotateollisuudelle |17, ja nuo aseet maksetaan dollareilla, joita painetaan aina riittävä määrä ja näin jopa lahjoitukset ovat mahdollisia!
      .
      |17 ~ https://voima.fi/artikkeli/2011/muutaman-biljoonan-bisnes/ -
      |17 ~ https://yle.fi/a/74-20016638 -, otsikoituna näin:
      "Texasissa on maailman suurin hävittäjätehdas, jonne miljardimme virtaavat –"
      -toimittajana Mika Hentunen.

      --
      EKSTRA - Katso tässä Bretton Woods - USD irrotus kultakannasta
      [ ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Bretton_Woods_system - ]

      --
      EPILOGI - Maailmaa ei kohta enää johdeta Yhdysvalloista, vaikka us-presidentti Joe Biden vakuutteli amerikkalaisjohtajuudesta -

      .. tuota lausetta ei enää niellä monissakaan maailman maissa.

      Entä amerikkalaisten uusi sotimisen menettelytapa?
      Meidän on herättävä tuohon USA' n uuteen sotilasdoktriiniin -

      ..käydään sotia - ilman omia sotilaita; niin sanottuina proxy-sotina. Näin on jotain opittu USA' n omista hyökkäyssodista vuosina 2001-21, jolloin USA' n sotakoneisto kävi monien - lähinnä kehitysmaiden kimppuun (Afganistanista Irakin kautta Libyaan ja Syyriaan) - aiheuttaen suoraan ja epäsuorasti satojen tuhansien siviilien kuolemat ja kärsimykset!

      --
      Moninapainen johtajuus on hieno ominaisuus ja sen korkein ilmentymä on keskinäisvoima, jossa moniarvoisuus löytää omia yksilöllisiä ratkaisuja eittämättömiin kipu- ja ongelmatilanteisiin valtiossa jos toisessa.

      Enää ei pakolla, ei kiristellen eikä pakotellen, puhumattakaan asein sekaantuvin hyökkäystoimin voida määräillä.

      Toisaalta myyjä saa aina päättää kenelle myy ja ostaja voi taas päättää keneltä ostaa - tämän on sitä oikeaa tasa-arvoa. Kilpialla voidaan - rehdein asein, avoimin mielin.

      Ongelmaksi muodostuu aina uudelleen valtapyyteiden takaa luottamus -

      .. joka on nyt maailmallisesti alhossaan - kaikin osin. Sääpallokin on vakoilulaite |18, jota se tietenkin on, koska se kerää tietoa. Nyt vain oli kyse tiedosta - mitä tietoa se keräsi.
      .
      |18 ~ https://yle.fi/a/74-20016631 -, osaotsikoituna näin:
      "Kiinan mysteeripallo saattoi olla tiedustelun täsmäisku tai jotain aivan muuta –"

      Lähihistoriamme pahin tiedonkeruu (vakoilu) paljastui Yhdysvalloista, kun herra Edward Snowden |19 tuli ulos - paljastuksineen. Oli muitakin - Chelsea Manning ja Julian Assange.
      .
      |19 ~ https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ilkkaluoma/143850-ansaitseeko-snowden-kuolemantuomion/ -

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "USA' n omista hyökkäyssodista vuosina 2001-21, jolloin USA' n sotakoneisto kävi monien - lähinnä kehitysmaiden kimppuun (Afganistanista Irakin kautta Libyaan ja Syyriaan) "

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Mihin muka USA ylipäätään hyökkäsi? Saddam rikkoi aloittamansa sodan aseleposopimusta, Kosovon sodan aloitti Serbia hyökkäyksellään, maiden omat diktaattorit aloittivat Libyan ja Syyrian sisällissodat ja Afganistanista tehtiin lukuisia terroristi-iskuja ympäri maailmaa, joissa kuoli tuhansia viattomia siviilejä.
        Serbia hyökkäsi Kosovoon ja heidät pakotettiin rauhantekoon.
        Afganistanin sodassa Yhdysvallat puolustautui ja hyökkääjä tuli Afganistanista - se siis oli oikeutettu puolustussota. Irakin jatkuvan sotimisen syy oli Saddam, joka rikkoi jatkuvasti aseleposopimusta. Rauhannobelisti Martti Ahtisaari hyväksyi Saddamin kaatamisen sanoilla : ”Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse.”

        Somaliassa ja Jemenissä Yhdysvallat on auttanut laillisia hallintoja terrorismin vastaisessa taistelussa.

        Libyassa kansainvälinen koalitio YKn mandaatilla esti diktaattori Gaddafin jatkamasta kansanmurhaa ja sama tilanne oli myös Syyriassa: sisällissodan aloittanut Assad kaasutteli kloorikaasulla syyrialaissiviilejä ja Assadin kaasuhyökkäyskyky tuhottiin kansainvälisellä operaatiolla.

      • Anonyymi

        Kun kaikkensa antaa, niin saa yhden ison kirjaimen aikaiseksi. Olikohan avaus liian vaikea pala asiakommentoida?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kaikkensa antaa, niin saa yhden ison kirjaimen aikaiseksi. Olikohan avaus liian vaikea pala asiakommentoida?

        Matematiikka on liian vaikeaa sinulle.
        Lauseessa on kaksi isoa kirjainta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kaikkensa antaa, niin saa yhden ison kirjaimen aikaiseksi. Olikohan avaus liian vaikea pala asiakommentoida?

        No mutta! Tämä iso Z on ryssälle sama, mitä hakaristi oli aikoinaan natsille. Etkö tiedä tätä?

    • 4

      HS-ote: " .. VENÄJÄN hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on Bidenin mukaan myös esimerkki demokratiaa kohtaavista uhista. Venäjän presidentin Vladimir Putinin aloittama hyökkäys on Bidenin mukaan testi Yhdysvalloille ja koko maailmalle, joka vaatii suoraselkäistä demokratian puolustamista. .. "

      ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009378744.html -

      "Biden kävi vuosi­puheessaan lävitse runsaasti lukuja ja lupasi uhoa uhkien edessä"

      --
      104257

      • Anonyymi

        Komeasti USA puolusti lähinnä itseään omissa hyökkäyssodissaan 2001-21!

      • Anonyymi

        Kertoiko USAn hyökkäyssodissa menehtyneiden siviiliuhrien määrän vuosina 2001-21?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoiko USAn hyökkäyssodissa menehtyneiden siviiliuhrien määrän vuosina 2001-21?

        Luitko tämän faktisen kommentin - ymmärsitkö sen?

        "Mihin muka USA ylipäätään hyökkäsi? Saddam rikkoi aloittamansa sodan aseleposopimusta, Kosovon sodan aloitti Serbia hyökkäyksellään, maiden omat diktaattorit aloittivat Libyan ja Syyrian sisällissodat ja Afganistanista tehtiin lukuisia terroristi-iskuja ympäri maailmaa, joissa kuoli tuhansia viattomia siviilejä.
        Serbia hyökkäsi Kosovoon ja heidät pakotettiin rauhantekoon.
        Afganistanin sodassa Yhdysvallat puolustautui ja hyökkääjä tuli Afganistanista - se siis oli oikeutettu puolustussota. Irakin jatkuvan sotimisen syy oli Saddam, joka rikkoi jatkuvasti aseleposopimusta. Rauhannobelisti Martti Ahtisaari hyväksyi Saddamin kaatamisen sanoilla : ”Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse.”

        Somaliassa ja Jemenissä Yhdysvallat on auttanut laillisia hallintoja terrorismin vastaisessa taistelussa.

        Libyassa kansainvälinen koalitio YKn mandaatilla esti diktaattori Gaddafin jatkamasta kansanmurhaa ja sama tilanne oli myös Syyriassa: sisällissodan aloittanut Assad kaasutteli kloorikaasulla syyrialaissiviilejä ja Assadin kaasuhyökkäyskyky tuhottiin kansainvälisellä operaatiolla.

        "

        USA haki YK:lta hyökkäyslupaa Irakiin vuonna 2003, esittäen valheellisia tietoja joukkotuhoaseista. Lupaa ei YK:lta tullut, mutta US hyökkäsi ja soti omaa hyökkäyssotaansa Irakissa yli 10 vuotta - viimeisin us-drooni-isku oli vain muutama vuosi sitten - Irakin Bagdadiin.

        Syyrian osalta tämä voisi lisätä yleistietämystäsi:

        "Trump käski CIA:ta lopettamaan salaisen operaation Syyriassa – WP: ”Putin voitti”
        Yhdysvaltain presidentin päätös lopettaa Syyrian kapinallisten aseistaminen on erityisen mieluisa maan presidentille Bashar al-Assadille."

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005297252.html

        Voi ei joka suomalaien jasuomessa kirjoita viesti,Amerikalainen ei kirjoita noin oletko papukaja ,,Sadam on paha somal on paha afganstan on paha syria on pahaa,Mutta amerika sota jälkeen paljon naiset ja lapsi koulut oletko koska ajattleu,Myös maailmasta 197 maa ja 120 maa diktaroria ,Mistä usa sai oikeaus hyökkä ,No miksi usa ei hyökkä esim ,S,arabia onko saudi arabia fredoom maa,Ja hei uskotko puhut noin kaunis usa ,Uskon yli pouli amerikalainen ei tiedä missä suomi on

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luitko tämän faktisen kommentin - ymmärsitkö sen?

        "Mihin muka USA ylipäätään hyökkäsi? Saddam rikkoi aloittamansa sodan aseleposopimusta, Kosovon sodan aloitti Serbia hyökkäyksellään, maiden omat diktaattorit aloittivat Libyan ja Syyrian sisällissodat ja Afganistanista tehtiin lukuisia terroristi-iskuja ympäri maailmaa, joissa kuoli tuhansia viattomia siviilejä.
        Serbia hyökkäsi Kosovoon ja heidät pakotettiin rauhantekoon.
        Afganistanin sodassa Yhdysvallat puolustautui ja hyökkääjä tuli Afganistanista - se siis oli oikeutettu puolustussota. Irakin jatkuvan sotimisen syy oli Saddam, joka rikkoi jatkuvasti aseleposopimusta. Rauhannobelisti Martti Ahtisaari hyväksyi Saddamin kaatamisen sanoilla : ”Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse.”

        Somaliassa ja Jemenissä Yhdysvallat on auttanut laillisia hallintoja terrorismin vastaisessa taistelussa.

        Libyassa kansainvälinen koalitio YKn mandaatilla esti diktaattori Gaddafin jatkamasta kansanmurhaa ja sama tilanne oli myös Syyriassa: sisällissodan aloittanut Assad kaasutteli kloorikaasulla syyrialaissiviilejä ja Assadin kaasuhyökkäyskyky tuhottiin kansainvälisellä operaatiolla.

        "

        Kun oot noin usa,Mitä pahaa vietnami oli tehnyt usa lla,tai mitä kubalaiset tehnyt pahaa usa lla..Ok sadam syria afganstan , serbia somalia kaikki on pahaa ja usa se valkoinen mies idea tulussa pelasta maailma ,Usa rakasta se idea Rmbo ja Arnold

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA haki YK:lta hyökkäyslupaa Irakiin vuonna 2003, esittäen valheellisia tietoja joukkotuhoaseista. Lupaa ei YK:lta tullut, mutta US hyökkäsi ja soti omaa hyökkäyssotaansa Irakissa yli 10 vuotta - viimeisin us-drooni-isku oli vain muutama vuosi sitten - Irakin Bagdadiin.

        Syyrian osalta tämä voisi lisätä yleistietämystäsi:

        "Trump käski CIA:ta lopettamaan salaisen operaation Syyriassa – WP: ”Putin voitti”
        Yhdysvaltain presidentin päätös lopettaa Syyrian kapinallisten aseistaminen on erityisen mieluisa maan presidentille Bashar al-Assadille."

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005297252.html

        Etkö tiedä, että Syyrian sisällissodan aloitti Assad 2011?

      • No venäjä voita tai ukrania,Sinä olet suomalainen,Tartkoitin sinä olet ulkomalainen

    • Anonyymi

      Muutama tai sitten sama tyyppi täällä kommentoimassa, aivan väärällä foorumilla. Ei mitään asiaa, vaan eräänlaista mielenterveyteen liittyvää hätähuutoa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko jo hakeutunut hoitoon?

        Täällä kommentointi edellyttäisi arkikansamaista älykkyyttä sekä tietämystä todellisuudesta. Jos et koe näitä perusominaisuuksia, niin jo oman itsesi sielunrauhan myötä voisit hakeutua helpommille foorumeille, eikö? :-)

        Anna paskiaisen kuolla syöpäänsä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna paskiaisen kuolla syöpäänsä

        Milloin se kuolee vatsasyöpäänsä?

    • Anonyymi

      Kiinalainen yhteiskuntamalli vientituote... Uskotaan, uskotaan, kun sen aloittaja niin usein tuo esiin.
      Ikävä kyllä, se ei kelpaa kenellekään muille , kuin joillekin kehitysmaiden diktaattorille, jotka samalla tavalla alustavat kansaansa, kuin Kiinan harvainvalta.

      • Anonyymi

        alustavat=alistavat. (korjaus)

      • Anonyymi

        Kiinalaiset tuotteet ovat jo valloittaneet maailman?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinalaiset tuotteet ovat jo valloittaneet maailman?

        Aika vähän on näkynyt. Omppuluurinikin on tehty Intiassa.
        Hinasin viime kesänä yhtä veneilijää, joka oli ostanut 40 heppaisen kiinalaisen Sea King perämoottorin. Siinä on takuu, mutta paljonko se auttaa, koska hajoaa kohta uudestaan.

        Kiinalaiset eivät omaa japanilaisten kykyä nousta kopioinnin yläpuolelle. Ainakaan yhtä nopeasti. Toki ostamalla rahalla ja vakoilemalla saa hyötyä ilman omia innovaatioita.

        Suurin osa noista "omenoista" tehdään Kiinassa, edelleen.

        Japani ikääntyy ja degeneroituu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinalaiset tuotteet ovat jo valloittaneet maailman?

        60% maailman vaatteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa noista "omenoista" tehdään Kiinassa, edelleen.

        Ei enää. USA ja Kiina käyvän kauppasotaa ja Kiinasta halutaan eroon.
        Alihankkijat Foxconn ja Pegatron sulkevat kokoonpanolinjojaan Kiinassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinalaiset tuotteet ovat jo valloittaneet maailman?

        Kiina on maailman suurin vientivaltio.

    • Anonyymi

      Miksi USA uhoaa? Huoli Kiinan voimasta?

      • Anonyymi

        Missä USA muka uhoaa? Kiina sen sijaan paukuttaa rujoa sotarumpuaan naapureitaan kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä USA muka uhoaa? Kiina sen sijaan paukuttaa rujoa sotarumpuaan naapureitaan kohtaan.

        Amerikkalainen uho jyrisee jo vuoden 2001-21 hyökkäyssodista lähtien omaa rujoa kuolemaa monien valtioiden siviileille; nyt jättimäisinä taisteluasetoimituksina Ukrainaan, jossa US soditutta ukrainalaisia sen viimeiseen sotilaaseen. !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikkalainen uho jyrisee jo vuoden 2001-21 hyökkäyssodista lähtien omaa rujoa kuolemaa monien valtioiden siviileille; nyt jättimäisinä taisteluasetoimituksina Ukrainaan, jossa US soditutta ukrainalaisia sen viimeiseen sotilaaseen. !

        Zele uhos että ww3 tulee jos Ukraina häviää sodan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikkalainen uho jyrisee jo vuoden 2001-21 hyökkäyssodista lähtien omaa rujoa kuolemaa monien valtioiden siviileille; nyt jättimäisinä taisteluasetoimituksina Ukrainaan, jossa US soditutta ukrainalaisia sen viimeiseen sotilaaseen. !

        Höpsis. Mihin muka USA ylipäätään hyökkäsi? Saddam rikkoi aloittamansa sodan aseleposopimusta, Kosovon sodan aloitti Serbia hyökkäyksellään, maiden omat diktaattorit aloittivat Libyan ja Syyrian sisällissodat ja Afganistanista tehtiin lukuisia terroristi-iskuja ympäri maailmaa, joissa kuoli tuhansia viattomia siviilejä.
        Serbia hyökkäsi Kosovoon ja heidät pakotettiin rauhantekoon.
        Afganistanin sodassa Yhdysvallat puolustautui ja hyökkääjä tuli Afganistanista - se siis oli oikeutettu puolustussota. Irakin jatkuvan sotimisen syy oli Saddam, joka rikkoi jatkuvasti aseleposopimusta. Rauhannobelisti Martti Ahtisaari hyväksyi Saddamin kaatamisen sanoilla : ”Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse.”

        Somaliassa ja Jemenissä Yhdysvallat on auttanut laillisia hallintoja terrorismin vastaisessa taistelussa.

        Libyassa kansainvälinen koalitio YKn mandaatilla esti diktaattori Gaddafin jatkamasta kansanmurhaa ja sama tilanne oli myös Syyriassa: sisällissodan aloittanut Assad kaasutteli kloorikaasulla syyrialaissiviilejä ja Assadin kaasuhyökkäyskyky tuhottiin kansainvälisellä operaatiolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikkalainen uho jyrisee jo vuoden 2001-21 hyökkäyssodista lähtien omaa rujoa kuolemaa monien valtioiden siviileille; nyt jättimäisinä taisteluasetoimituksina Ukrainaan, jossa US soditutta ukrainalaisia sen viimeiseen sotilaaseen. !

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "...US soditutta ukrainalaisia sen viimeiseen sotilaaseen. ... "

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Trollin epätoivoista huutelua hyökkäyssotivan Putinin puolesta!

    • Anonyymi

      ..lopettaisit jo, noita lue kukaan...enemmän hyödyksi jos vaikka hankkiutuisit halontekoon jollekin kolhoosimummolle...

      • Anonyymi

        TE-toimiston kautta pääsee vaan eu alueelle.

    • Anonyymi

      Wagner-palkkasotilasyhtiön omistaja ”Putinin kokki” Jevgeni Prigožin tarvitsee työvoimaa - Ilkka Luoma voisi kilauttaa kaverille ja lähteä Wagneriin.

      • Anonyymi

        Miten tuo aiempi amerikkalaisten vastinyksityisarmeija Black Water - nykyään ilmeisesti Academy?

        Kunnostautuivat Irakissa heti us-hyökkäyssodan alussa 2003!

    • Anonyymi

      Leviää jossain määrin uskottava tieto, tai väite: USA asensi räjähteet Nord Stream - kaasuputkiin. Mielipiteitä?

    • Anonyymi

      Uutinen:

      USA räjäytti Nord Stream putket yhdessä norjalaisten kanssa.

      Ajatuksia! Mitä mieltä ollaan?

    • Anonyymi

      Uhoa kaikilta ilmansuunnilta.

    • Anonyymi

      Miten kauan USA saa johtaa maailmaa?

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Miten kauan USA saa johtaa maailmaa?"

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Sellaista päätit räkyttää kun muuta et keksinyt !

    • Anonyymi

      Heräämmekö todellisuuteen?

      • Anonyymi

        Kerro Ilkka - heräsitkö?

    • USA ajaa ensin Venäjän tuhoon "länsimaisella demokratialla". Sen jälkeen Kiinan. Sitten Pohjois-Korean, joka liitetään Etelä-Koreaan. Kuinkahan paljon eri länsimaiden sotilaita ja siviilejä on siihen mennessä uhrattu USA:n imperialismin hyväksi?

      • Anonyymi

        Pääsit pois osastolta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pääsit pois osastolta?

        Jep. Joudutko itse olemaan siellä vielä pitkäänkin?

      • Anonyymi

        Miten muuten Vietnamissa kävi, tiedätkö. Ahaa, nyt onkin vain yksi Vietnam!

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "USA ajaa ensin Venäjän tuhoon "länsimaisella demokratialla". "

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Venäjä hyökkäyssotii Ukrainassa ja trolli huutaa USAn pahuutta somessa.

        Etkö reppana tajua, että termi "hyökkäyssota" on pelkkää sotapropagandaa, jonka tarkoitus on lietsoa yksisiImäistä vihaa Venäjää kohtaan, ja samalla glorifioidaan USA:ta, Ukrainaa ja länsimaailimaa. Venäjä ei aloittanut Ukrainan konfliktia, sillä konflikti alkoi sisäisesti jo ennen Krimin valtausta, jonka aiheuttaja on se perinteinen itä/länsi -vastakkainasettelu. USA on tehnyt Ukrainastaan yhtä monista hyödykkeistään jo Bushin hallinnosta lähtien, joka on ollut Venäjälle punainen vaate. Jos viitsisit vähän syvemmälle uppoutua aiheeseen, niin tajuaisit, että kyseisen toiminnan syvintä ydintä on USA:n ja Venäjän välinen valtataistelu, ja siinä Ukraina on vain sivullinen uhri, mutta myös omastakin syystään. Mutta eihän sellainen käy, kun omaksuu "lojaalin länsimielisen" roolin. Hävettääkö niin paljon myöntää tosiasioita?

      • Anonyymi
        OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Onko teitä venäjämielisiä persuissa paljonkin?

    • Anonyymi

      Ilkka veisaa virttään.
      Monet sitä kahtoo
      täällä, vaikka hirttään
      se itseänsä tahtoo.

    • Anonyymi

      Miksi USA:lla on etuoikeuksia muihin nähden, sen omiin hyökkäyssotiin, eikä esimerkiksi suomalainen media ota niihin kantaa kuten Venäjään ja Ukrainan itä-slaavien keskinäiseen sotaan. Miksi?

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Miksi USA:lla on etuoikeuksia muihin nähden, sen omiin hyökkäyssotiin, eikä esimerkiksi suomalainen media ota niihin kantaa kuten Venäjään ja Ukrainan itä-slaavien keskinäiseen sotaan. Miksi?"

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei USA sodi missään.

        Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut vuoden ykkösuutinen täällä Suomessa. Etkö tiennyt tätä? Teillä siellä Venäjällä on aikamoinen sensuuri.

        Millaisia uutisia olivat vuosina 2001-21 USA:n jatkuvat hyökkäyssodat useisiin valtioihin, useimmiten ilman mitään YK-mandaattia? Muistatko, luitko ja tiedätkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millaisia uutisia olivat vuosina 2001-21 USA:n jatkuvat hyökkäyssodat useisiin valtioihin, useimmiten ilman mitään YK-mandaattia? Muistatko, luitko ja tiedätkö?

        Mihin muka USA ylipäätään hyökkäsi? Saddam rikkoi aloittamansa sodan aseleposopimusta, Kosovon sodan aloitti Serbia hyökkäyksellään, maiden omat diktaattorit aloittivat Libyan ja Syyrian sisällissodat ja Afganistanista tehtiin lukuisia terroristi-iskuja ympäri maailmaa, joissa kuoli tuhansia viattomia siviilejä.
        Serbia hyökkäsi Kosovoon ja heidät pakotettiin rauhantekoon.
        Afganistanin sodassa Yhdysvallat puolustautui ja hyökkääjä tuli Afganistanista - se siis oli oikeutettu puolustussota. Irakin jatkuvan sotimisen syy oli Saddam, joka rikkoi jatkuvasti aseleposopimusta. Rauhannobelisti Martti Ahtisaari hyväksyi Saddamin kaatamisen sanoilla : ”Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse.”

        Somaliassa ja Jemenissä Yhdysvallat on auttanut laillisia hallintoja terrorismin vastaisessa taistelussa.

        Libyassa kansainvälinen koalitio YKn mandaatilla esti diktaattori Gaddafin jatkamasta kansanmurhaa ja sama tilanne oli myös Syyriassa: sisällissodan aloittanut Assad kaasutteli kloorikaasulla syyrialaissiviilejä ja Assadin kaasuhyökkäyskyky tuhottiin kansainvälisellä operaatiolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin muka USA ylipäätään hyökkäsi? Saddam rikkoi aloittamansa sodan aseleposopimusta, Kosovon sodan aloitti Serbia hyökkäyksellään, maiden omat diktaattorit aloittivat Libyan ja Syyrian sisällissodat ja Afganistanista tehtiin lukuisia terroristi-iskuja ympäri maailmaa, joissa kuoli tuhansia viattomia siviilejä.
        Serbia hyökkäsi Kosovoon ja heidät pakotettiin rauhantekoon.
        Afganistanin sodassa Yhdysvallat puolustautui ja hyökkääjä tuli Afganistanista - se siis oli oikeutettu puolustussota. Irakin jatkuvan sotimisen syy oli Saddam, joka rikkoi jatkuvasti aseleposopimusta. Rauhannobelisti Martti Ahtisaari hyväksyi Saddamin kaatamisen sanoilla : ”Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse.”

        Somaliassa ja Jemenissä Yhdysvallat on auttanut laillisia hallintoja terrorismin vastaisessa taistelussa.

        Libyassa kansainvälinen koalitio YKn mandaatilla esti diktaattori Gaddafin jatkamasta kansanmurhaa ja sama tilanne oli myös Syyriassa: sisällissodan aloittanut Assad kaasutteli kloorikaasulla syyrialaissiviilejä ja Assadin kaasuhyökkäyskyky tuhottiin kansainvälisellä operaatiolla.

        Hienosti jauhotit Luoman!

        Juuri mainitsemiesi seikkojen takia Luomaa vihaa USAta koska se on aina estämässä diktaattorien pyrkimyksiä alistaa kansoja. Hän kerran jopa puolusti minua vastaan Pol Potia. Mainitsemistasi sodista hän välittää seuraajilleen täysin vääristyneen kuvan. Se on minusta rikosluontoista. Hän voi olla kiitollinen vihaamalleen demokratialle että on vielä vapaalla jalalla tai elävien kirjoissa.

    • Anonyymi

      Luhistuuko Yhdysvallat?

      • Anonyymi

        Onko maailma litteä? Tuliko Urho Kekkonen Theta -planeetalta avaruusaluksella?
        Onko piika ihminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko maailma litteä? Tuliko Urho Kekkonen Theta -planeetalta avaruusaluksella?
        Onko piika ihminen?

        Jos kärpänen lentää lentokoneen sisällä nostaako se lentokoneen massaa?

    • Anonyymi

      Miksi diktatuurit Venäjä, Iran, Kiina, Pohjois-Korea ja Valko-Venäjä uhoavat jatkuvasti sodalla? Kuka kertoo?

    • Anonyymi

      Elämme jo Kiinan ja kiinalaisten Vuosisataa!

      -The Newsweek Yhdysvalloista uutisoi näin kansasivullaan jo jokin vuosi sitten.

      • Anonyymi

        Siinähän elelet. Ei täällä Suomessa ainakaan vaan Kiinasta halutaan eroon, mikä on aika helppoa. Kiinalainen rihkama on helppo korvata - tai tarvitaanko sitä ylipäätään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän elelet. Ei täällä Suomessa ainakaan vaan Kiinasta halutaan eroon, mikä on aika helppoa. Kiinalainen rihkama on helppo korvata - tai tarvitaanko sitä ylipäätään.

        Liike-elämän ammattilaiset ovat kylläkin aivan eri mieltä! Arvaatko miksi?

      • Anonyymi

        Lukutoukka korjailee:

        "kansisivullaan" :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liike-elämän ammattilaiset ovat kylläkin aivan eri mieltä! Arvaatko miksi?

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Liike-elämän ammattilaiset ovat kylläkin aivan eri mieltä! Arvaatko miksi?"

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ainakin omat busineksesi löytyvät lähinnä Kauppalehden protestilistalta. Arvaatko miksi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Liike-elämän ammattilaiset ovat kylläkin aivan eri mieltä! Arvaatko miksi?"

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ainakin omat busineksesi löytyvät lähinnä Kauppalehden protestilistalta. Arvaatko miksi ?

        Onko protestilaistalla jo anonyymejäkin?! Vai kolehtiko synkkyys omaan nilkkaan? Älä välitä, sillä siellä on moni aivan omalla nimelläkin.

        Oletko perehtynyt asiaan lainkaan, tästä voi olla hyötyä laajennettaessa sinunkin tajuntaa!

        https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/kiinan-merkitys-kauppakumppanina-korostuu-tuonnissa/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko protestilaistalla jo anonyymejäkin?! Vai kolehtiko synkkyys omaan nilkkaan? Älä välitä, sillä siellä on moni aivan omalla nimelläkin.

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Onko protestilaistalla jo anonyymejäkin?! Vai kolehtiko synkkyys omaan nilkkaan? Älä välitä, sillä siellä on moni aivan omalla nimelläkin."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Osui ja upposi!!! Ja olethan siellä todellakin omalla nimelläsi.

    • Anonyymi

      Pallokalabaliikki kasvaa, kohta varmaan lännen ja erityisesti USA:n syytöslistalla ovat Venäjä, Brasilia, Intia, Pakistan, Indonesia, Iran, Nigeria, Malesia, Vietnam, Korean niemimaa jne ...

      • Anonyymi

        Vain pipipäisen itätrollin öyhötyksissä!

    • Anonyymi

      Lukekaahan tuo PS.!

      • Anonyymi

        Semmoinen tuli mieleen aamumyöllä? Oli pakkotarve huutaa someen "Lukekaahan tuo PS.!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Semmoinen tuli mieleen aamumyöllä? Oli pakkotarve huutaa someen "Lukekaahan tuo PS.!"

        Hyvä! Luitko sen ja miten oli ymmärryksen laita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä! Luitko sen ja miten oli ymmärryksen laita?

        Siinäkin Luoma kyselee tyhmiä heikolla kirjoitustaidolla.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kysykää Alexalta, hän kyllä tietää asiat:
      https://t.me/c/1878216607/408
      Alexa confirming the financial reset.

      • Anonyymi

        Entä Luoman mielenterevysongelmat agressiivisen vatsasyövän vuoksi?

    • Anonyymi

      Kun media julkaisee faktaa joka ei ole Venäjämielisten mieleen, Luoma toteaa että ”länsi kiihdyttää vastakkainasettelua”. Kun media kommentoi Ukrainan sotaa, Luoma pitää sitä yksipuolisena ja vastoin kaikkia journalismin hyviä tapoja, sillä se unohtaa täysin tuoda julki samassa yhteydessä USAn sodat. Kun Niinistö antaa lausunnon Natoon liittymisestä, Luoma toteaa Niinistön Natokiiman nousevan ja nousevan halun päästä hyökimään Venäjälle. Ja tällaisen miehen analyyseihin pitäisi luottaa. Ei ketään täysjärkinen haksahda noihin, Venäjämieliset erikseen. XXX

    • Anonyymi

      Kiina tulee ratkaisemaan tämän Ukrainassa tapahtuvan "sisällissotamaisen" itä-slaavien voimainkoetuksen, johon ulkoiset länsimaat ovat jo vahvasti sekaantuneet.

      Arvioita Kremlistä ja Pekingistä.

      • Anonyymi

        Aivan kuten Kiina ratkaisi Korean niemimaan tilanteen? Lupaako nytkin antaa turvatakuut maiden rauhanomaiselle yhdistymiselle? Länsimaiden ”sekaantuminen” ymmärrettävästi rassaa sinua koska ne estävät
        ”erikoisoperaation” toteutumisen.

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        "Arvioita Kremlistä ja Pekingistä."

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Kreml hyökkäyssotii - on hyökkäyssotinut yli 30 vuotta - ja Penking yrittää toppuutella.
        Kreml kerjää aseita Pekingiltä, mutta Peking ei uskalla antaa, koska pelkää joutuvansa länsipakotteiden raadeltavaksi ja talous muutenkin sakkaa.

        Lisäarvio: Venäjästä tulee kommarikiinan kaltainen kehitysmaa.

    • Anonyymi

      Venäjä on tällä menolla joulukuuhun mennessä käyttänyt kaikki varastonsa ja on silloin vararikossa. Perustuu tammikuun ja puhumattakaan helmikuun tilanteeseen jossa tulot ovat puoliintuneet ja menot kasvaneet. Venäjämielisten järjen mukaan Venäjän taloudellinen tilanne ei kun kasvaa kasvamistaan. XXX

    • Anonyymi

      Tarkoitin sanoa varantonsa, ei varastonsa. Sen jälkeen on vielä yksi mahdollisuus: Suomellekin tuttu menetelmä, valtio lainaa kansalta. Se onkin sitten viimeinen siirto. Siinä vaiheessa tuskin muut kuin fanaattisimmat Venäjämieliset enää väittävät että Venäjän talous ei kun paranee, YLE valehtelee jos se väittää jotain muuta. XXX

      • Anonyymi

        Ukrainan asevoimat sai syksyllä Harkovan alueen vastahyökkäyksen yhteydessä sotasaaliiksi kolme 40-luvun neuvostoliittolaista 100 mm KS-19-ilmatorjuntatykkiä. Niitä yritettiin käyttää panssarintorjunnassa, mutta tykkien miehistöt juoksivat karkuun.

        https://t.me/FastFocus/30916

    • Anonyymi

      Ukrainan Venäläisillä on oma taisteluosasto taistelemassa Venäjän joukkoja vastaan. Tämä pistää Luoman tarinat Ukrainan suorittamista venäläisten joukkomurhista, kidutuksista, kielipolitiikasta jne. omaan arvoonsa.XXX

      • Anonyymi

        Media kertoo hyvin vähän, jos lainkaan miten Ukrainan noin kuusi miljoonaa venäläismielistä jaksaa, voi ja toimii. Vuodesta 2014 alkaen heitä on paennut Venäjälle reilu miljoona.

        Minskin sopimus täytäntöön pantuna olisi estänyt tämän sisällissodan kaltaisen itä-slaavien voimainkoetuksen.

        Ihmetyttää kuinka harhaista porukkaa nämä Suomen noin 5000 Venäjämielistä! Olet myös kirjoittanut kuinka ulkopuoliset ovat sekaantuneet slaavien välienselvittelyyn. Naurettavaa! Ja puolustaa Putinia sillä että ”ei Putinkaan yksin tappele”. Naurettavaa sillä ei Zelensky olisi tapellut ollenkaan jos se hänestä olisi ollut kiinni. Narsisti Luoman mielestä hän on se kenen pitäisi edustaa Suomea kv. neuvottelupöydissä ja poliittisissa keskusteluissa. Hänen näkemyksensä mm. Iranin ydinaseeseen on se että sillä pitää olla oikeus siihen kun USAllakin sellainen on tietäen että Iran todennnäköisesti ensi töikseen posauttaisi juutalaisvaltion kivikauteen. Mullahit eivät ole peruuttaneet tätä entisen presidentti Ähmädinesäädin julkilausumaa. XXX

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Media kertoo hyvin vähän, jos lainkaan miten Ukrainan noin kuusi miljoonaa venäläismielistä jaksaa, voi ja toimii. Vuodesta 2014 alkaen heitä on paennut Venäjälle reilu miljoona.

        Minskin sopimus täytäntöön pantuna olisi estänyt tämän sisällissodan kaltaisen itä-slaavien voimainkoetuksen.

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Media kertoo hyvin vähän, jos lainkaan miten Ukrainan noin kuusi miljoonaa venäläismielistä jaksaa, voi ja toimii. Vuodesta 2014 alkaen heitä on paennut Venäjälle reilu miljoona.."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Mistä muka tietää kuka on "venäjämielinen"? Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla on sotatila eikä sinne pääse puolueeton media. Vain alueelta karkuun päässeet ovat päässeet kertomaan murhista, raiskauksista, venäläisterrorista ja lapsikaappauksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Media kertoo hyvin vähän, jos lainkaan miten Ukrainan noin kuusi miljoonaa venäläismielistä jaksaa, voi ja toimii. Vuodesta 2014 alkaen heitä on paennut Venäjälle reilu miljoona.

        Minskin sopimus täytäntöön pantuna olisi estänyt tämän sisällissodan kaltaisen itä-slaavien voimainkoetuksen.

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Minskin sopimus täytäntöön pantuna olisi estänyt tämän sisällissodan kaltaisen itä-slaavien voimainkoetuksen."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Trollin epätoivoista huutelua!

        Todellisuudessa Ukrainassa on kansainvälisesti tuomittu Venäjän hyökkäyssotaa, jossa Ukraina taistelee olemassaolostaan.

        Venäjä rikkoi Minskin sopimusta koko ajan. Kahakat ja tykkituli jatkuivat useissa konfliktialueen osissa huolimatta 15. helmikuuta 2015 kello 0:00 EET voimaan tulleesta tulitauosta, sillä Venäjän marionetti DNR:n johtaja Aleksandr Zahartšenko sanoi ettei tulitauko koske koko aluetta. 16. helmikuuta Minsk II -sopimus oli romahduksen partaalla. ja uutistoimisto Reuters kuvasi tulitaukoa Debaltsevessä "kuolleena syntyneeksi". Venäläisjoukot pakottivat Ukrainan joukot vetäytymään Debaltsevestä 18. helmikuuta, jolloin separatistit saivat kaupungin hallintaansa.

        Maaliskuussa 2016 Yhdysvaltain puolustusministeriön edustaja sanoi että 430 Ukrainan sotilasta on kuollut Minsk II -sopimuksen tultua voimaan, että Venäjällä on yhä vahvat siteet DNR:ään ja LNR:ään, ja että Venäjä "kaataa raskasta aseistusta Donbassin alueelle".

        Lopullsesti Venäjä rikkoi Minskin sopimuksen vuosi sitten hyökkäämällä itsenäiseen Ukrainaan.

    • Anonyymi

      Luoma ensinnäkin ei myönnä että Venäjällä olisi ollut mitään tekemistä Ukrainan ja separatistien välisessä sodassa ennen 24.2.2022. Putinia pyydettiin vaikuttamaan rauhan aikaansaamiseksi joskus 2017 aikoihin jolloin hän sanoi ettei asia kuulu Venäjälle, ei Venäjä ole osapuoli, mikä oli tietysti vale. Venäjään kuin ei myöskään sen kätyreihin ei ole luottamista, ei missään eikä millään tasolla. Esim. Luoman laajalti totuutena julkaisema IS:n tai IL:n otsikko ”USA haluaa käyttää Suomen maaperää kriisitilanteissa.” Joka todistaa hänen mielestään USAn hyökkäysaikeista. Itse otsikon leipätekstiä hän ei kuitenkaan suostu tuomaan julki eli kysymyksessä on harhaanjohtava lööppi. Vai onko sellainen lööppi sitten uskottava että ”Venäjä luhistuu” tai Putin luhistuu”? Ei kukaan ei-Venäjämielinen ole kuitenkaan aikonutkaan tehdä liimaamista johtopäätöksiä mokomasta.

      • Anonyymi

        No...muistamme, ettei Ilkka ole kovin älykäs.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No...muistamme, ettei Ilkka ole kovin älykäs.

        Siltä se vaikuttaa. Hän on muutaman kerran osoittanut katkeruutensa joillekin ministereille jotka muka haastatteluissa osoittavat täydellisen tietämättömyytensä, hän narsistina ajattelee että hänen pitäisi olla ministerien tilalla koska hän tietää totuuden, ministerit valehtelevat. Henkilökohtaisesti haluaisin nähdä hänet vaikkapa A-Studiossa, sillä se olisi todella hupaisaa, koomikotkaan eivät yrittämälläkään pystyisi hupaisampaan esitykseen. Vastakysymyksiä, kristallipallosta hän esittelisi uuden maailmanjärjestyksen, diktaattoreiden puolustamista jne. XXX

        Miksi ottaisivat eläkeläisukkelin A-Studioon, jolla ei ole meriittejä yhtään mistään?
        Ei pelkkä narsismi ja mytomaaniset tarinat riitä.

        Muistan kun A-Studiossa oli jyväskyläläinen työtön työllisyysaiheisessa keskustelussa ja hän sanoi pari repliikkiäkin, jotka olivat lähinnä syytöksiä työnantajia kohtaan.
        Ohjelman jälkeen peelo laittoi Faceen jopa työelämään liittyvän ryhmän, jossa hän antaa elämänohjeita lajitovereilleen absoluuttisena auktoriteettina.

        Eräs Luoman kaveri Fb:ssä sanoo että meille valehdellaan sillä Ukrainalta ovat miehet melkein lopussa, ammukset lopussa ja raskas kalusto tuhottu. Hah, no joo, miten mahtaa olla? Käsittämättömiä nämä Putinistit. Moraalittomia typeryksiä, pitävät lasten ryöstöjä oikeutettuina. Kaikki Venäjämieliset ovat vastenmielisiä typeryksiä. He tosiaankin Putin-kiimassaan ovat paljastaneet naamionsa.
        XXX

      • Anonyymi

        Tuo lööppi löytyy valokuvana netistä, kun googlaa. Kysytään Iltalehdelta tai Ilta-Sanomilta mihin katosi "leipäteksti" - ei nimittäin löydy googlaamalla.

    • Anonyymi

      Välillä tulee mieleen että kyllä Suomenkin pitäisi olla sen verran epädemokraattinen että keräisivät kaikki Putinistit yhteen ja lähettäisivät Venäjälle. Siinä vaiheessa tuntisivat jo miltä venäläinen tapa tuntuu puhumattakaan kun olisivat Venäjällä. Lähetettäisiin Luoma jonnekin Udmurtian ”kaupunkiin”. Tulisi suru puseroon jo ensimmäisenä aamuna kun lähtisi etsimään paikkaa josta saisi, heh, latte-kahvit!

    • Anonyymi

      Luoma on toiveikas. Tai oikeastaan hän mielestään tietää että 1) Ruotsin kansa alkaa tulla järkiinsä ja kääntyy pois Natosta. 2) Turkki ja Unkari eivät tule ratifioimaan Suomen NATO-jäsenyyttä. He eivät halua, heh, osallistua hyökkäykseen Venäjälle. 3) Venäjä voittaa sodan. Todellisuudessa Venäjä on vuoden
      loppuun mennessä vararikossa ja sota loppuu siihen. Venäjä eristetään nyt niin että sillä menee pitkän aikaa ennen kuin Luomakaan kehtaa edes vihjaista mitään Venäjän taloudesta. Venäjähän on jo maailmantalouden kääpiövaltio ja loppuvuodesta entistäkin pienempi kääpiövaltio. XXX

      • Anonyymi

        Venäjän talouden tila on suoraan verrannollinen tietolähteestä, kuka mitenkin informoi ;-)

    • Anonyymi

      Venäjällä on asiat menossa pieleen muuallakin kuin taistelukentällä tai taloudessa. Historiaa kirjoitetaan uusiksi ja on yhdenmukainen Luoman jo monta kertaa mainitsemien seikkojen kanssa. Nimittäin: NL yksin kukisti fasismin lyödessään Saksan ja sen tukemat maat kuten USA, Iso- Britannia, Ranska jne. XXX

    • Anonyymi

      Voimistuuko suuntaus, ja mihin suuntaan?!

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2053
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe